Kuudes Käsky (Suomi-47) - Odotin uskonnollista jytinää ja jyrinää, sain sovitusta. Ihan hyvä loppu sekin.

Nimensä perusteella odotin (toivoin :-)) jyrkkää, jytisevää ja jyrisevää uskonnollista jyrinää ja paatosta, mutta lopussa satoikin sovitusta..


Kesäisen kylän raitilla ei paljon nuoria miehiä liiku, muuta kuin lomillaan. Eletään Jatkosodan aikaa. Poikkeuskin löytyy, Tapio Rautavaaran esittämä nuori isäntä on kuulemma Talvisodan haavoittuneita veteraaneja, ja on saanut jäädä kylille. Mitään merkkejä tästä haavottumisesta ei ainakaan meikäläinen löytänyt, äijä on viriili ja työteliäs kuin mikä. Tekeekin vielä kahden talon työt. Toisen talon nuori isäntä (Esko Vettenranta) on rintamalla.
Ja viriili kun on, niin Talvisodan veteraani-isäntä tietenkin tutustuu intiimisti toisen talon isännän vaimoon (Ghedi Lönnberg). Aviorikos on tuplasellainen, koska Rautavaaran hahmo on myös naimisissa. Kiva ja kiihkeä kesä vietetään yhdessä, mutta syksy tuo perinteisesti tälle lopun, kun rintama-isäntä saapuu pitkähkölle elonkorjuu-lomalle.  Ja Nuori Pari asettautuu lopullisesti yhteen (aina rintamakuolemaan saakka, ja siitä ylikin, tulevan lapsen muodossa), ja Rautavaaran hahmo häipyy elokuvasta.. Toisen parin suhteen loppumiseen ja Nuoren Parin yhteen `palaamiseen` vaikuttaa myös valtavien juoruämmälaumojen pohjatyö. Nämä laumat (tuntuu ettei kylällä ketään muita olekaan, muutamien muiden vanhusten lisäksi) juoksevat pitkin pihoja, peltoja ja teitä ja käyvät välillä juomassa pikakahvit. Ja taas mennään.. Ikkunoista kurkitaan, puhelimetkin kävät kuumina..


Kuudes Käsky on puolitoimiva pettämis-yhteenpalaamis-uskontodraama. Omalaatuista lisäänsä (mutta liian pitkää lisää, liian usein) elokuvaan tuo lähes haamumainen haitarinsoittajahahmo, arpiotsainen, kauhtuneessa sotilasasussa yötä päivää (lähinnä yötä) samaa surullista laulua soittava lähinnä henkisesti haavoittunut sotaveteraani. Välillä lauluunsa tulee haamumaista erotiikkaa kun hän laulaa naisesta tyyliin `olet mielessäni aamuisin, kun silmäin aukenee, ja kuumotat iltaisin, kun silmäin raukenee..` Siiri Angerkosken tiukka äitihahmo tuo lopussa vähäksi aikaa seotessaan kauhuelokuvan , hulluuselokuvan kuvastoa.


Odotin tosiaan synkenpää loppua (vaikkakin on aika synkkä), mutta viimeisessä dialogissa on uuden alun, ajan, toivon siemen tulevan lapsen muodossa. Odotin synkkää uskontopaukutusta, saivat sovitusta. Parempi näin.