Lokakuu kuuluu kauhullekin, Part 12: Witch`s Cradle (Usa-43)

Kauhutusina täynnä! Kai koko kuun kauhukiintiökin?...?

Lyhäri loppuun!? Maya Derenin ja Marcel Duchampin kakstoistaminuuttinen on suht sekava teos erilaisista langoista, nauhoista (kengän?), keinusta, `kehdosta`, korusta, (lanka)rattaasta, (lanka)`portaista`-`portaikosta`, seinistä ja seinämistä, taidepahvilevyistä ja niiden läpi katsomisesta sekä otsapentagrammista jotka lopuksi(?) muodostavat jotain?...?

Ei oikein istunut meikäläiselle. Marcel Duchamp vilahtaa.

Lokakuu kuuluu kauhullekin, Part 11: Spotligt on a Murderer (Fra-61)

En ole koskaan ollut dekkarien ystävä, en kirjojen, enkä elokuvien. `Kuka sen teki`-tematiikka, ei ole kiinnostanut kuin gialloissa, koska niissä sillä ei ole niin suurta väliä ja merkitystä, mikä on virkistävää. Tekijä on välillä vähän kuka sattuu, hyvinkin vähän nähty tyyppi (tai jopa ei ollenkaan!), joku aivan älytön tai vain joku Random-Reiska. Tällainen on hyvää irrottautumista genrekahleista.
Myöskään huumoridekkarit eivät iske, tai huumorin pitää olla aika absurdia. Tai sitten mukana pitää olla kauhua, kauhudekkaroinnit kyllä iskevät.


Tällainen `vakavan`, huumorin ja kauhun onnistunut `sekamelska` on Georges Franjun (Eyes without a face) Spotlight on a Murderer, dekkarigoottailu, goottidekkarointi, joka pitää absurdia hauskaa ja vakavaa näiden genrejen (jännitys, kauhu) kliseistä. Ihan siitä kliseistä kliseisimmän, perinnönodottamisen kanssa. Lisättynä Franjun elokuvamaailman lisäyksillä, linnuilla. Elävillä, kuolleilla, koristeilla. Myös kauhukliseet peilit, nuket saavat taas Franju-kosketuksen.


Seppele ja Matkalaukku. Matkoja moneen suuntaan. Linnan vanha valtias katoaa, kai kuolee, mutta perintöä pääsee tutkimaan lunastamaan vasta viiden vuoden päästä. Porukat pyörivät. `Seuraa `ruumisnäkökulmaa`, linnan muuttamista rahanteko ja ajankulukoneeksi turistiloukun muodossa ja linnassa liikkuvaa murhaajaa...


Ei upea, mutta oiva teos.


Pierre Brassieur, Jean-Louis Trintignant, Philippe Leroy.

Lokakuu kuuluu kauhullekin, Part 10: Cyborg 2087 (Usa-66)

Kohta kauhukymppi täynnä! Kohta katsantoon tuo yllämainittu. Onpa sitä näköjään Cyborg-nimi leffassa ollut jo 60-luvulla! Scifiähän tämä lähinnä on, mutta laitetaan taas kuun kunniaksi kauhuun.. Luvassa melko varmasti muovista meininkiä villkuvaloineen, avaruuden  muovipalikkakaupunkeineen, kuuskytluku-värimaailmoineen kun kyborgi lähetetään vuoden 2087 tuhomaailmasta 1960-luvun Jenkkimaailmaan hoitamaan homma parempaan kuosiin.. Halpaa ja värikästä. Onhan kyborgi kuitenkin halvempi erikoisefekti kuin esim koko robotti (no, enpä tiedä. katso vaikka Robot Monster tai joku vastaava 50-60-70-lukujen avaruuden ämpäripääastronauttailu, ämpäripäärobotointi), vai onko tosiaan? Siitä ja tästä elokuvasta myöhemmin lisää...

No, ei ollut ihan tämmöinen, mutta lähellä. Parempi kuin odotin, parempi kökköydessään, parempi vakavuudessaan..

Kyborgi Garth A7 (Michael Rennie, `Klaatu`) ehditään juuri lähettämään maahan ennen kuin pahisplaneetan vasallit pidättävät `avaruuslähettämöstä` eli toimistosta, kassalta (vuosia väännetään manuaalisesti kuin bussirahastajan vanhalla kassa-aparaatilla) hyvyysaistelijat. Planeetta on liikakansoituksen ja puheseurannan "tyyssija".
Siis vuosia väännetään vuodesta 2087 vuoteen 1966. Hyvin on hyviskyborgille opetettu maan tavat ja teot: Asu on kuin muillakin, tosin hopeasaapikkaat ovat vähän liian uutta muotia ("Weird boots!" "Out of sight!"), jeepillä ajo onnistuu heti ja englannin kieli tietenkin sujuu... Mutta pikkukaupungin poliisien ja paikallislehden toimittajan loputtoman rauhalliset korttiringit räjähtävät rikki kun kaksi pahiskyborgia saapuvat mestoille. Heidät onkin sitten jostain syystä puettu `avaruudellisemmin`: Haalari, muovikypärä ja foliohenkselit! (Luulis että huomaamattomana, tavallisena tallailu olisi ollut tehokkaampaa.) Lisäksi heidän seurantalaitteensa on rannekellon hihna jonka päälle on piipittämään pistetty, liimattu kompassi!
Molempien, hyviksen ja pahisten avaruusalukset ovat myös kökkömannaa: Kuin kaksi kahvitermarin yläosaa olisi liitetty yhteen.

Sitten hyviskyborgi esittelee itsensä maan hyviksille, eli näyttää ihon päälle teipatut pellinpalat ja putket ja yhteisymmärrys syntyy... Sillä, kuinka ollakaan, tällä pikkupaikkakunnalla on sattumoisin (hyvisten pitämä) Future Industries Inc. Aluksi siellä tehdään folio-otsapanta-`tulevaisuuskokeita` hassuttelevan musiikin säestyksellä, mutta kyborgin ilmestyessä juttu vakavoituu...
Ja vakavoituukin sen verran että viimeinen puoli tuntia ei ole enää tällaista roskarytkettä, mutta mainio elokuva yhtä kaikki, roskaisuuksineen ja vakavuuksineen..

P.S. Sanottakoon vielä sen verran että koko(?) maapallolta,  ei pahiksia oikeastaan löydy tässä leffassa, ei ainakaan Jenkeistä,  löytyy vain jämäkkä-äijiä, samantapaisia, samanlaisia naisia, hyväntahtoisia hölmöjä ja neroja. Eikä nerokaan tarvitse kuin pienen puheenparren kautta tapahtuvan tuuppauksen kohti kultaista keskitietä, kohta kaikki kulkevat siellä.. Vai olisiko sotilaspamppujen seassa pahuuteen taipuvaisuutta?... Aikamoista (seka)soppaa ja soosia siis, mutta maukasta, useita mausteita mukana. Ja onneksi mukana on odottamani nuorten idioottitanssi-kohtaus myös...

Lokakuu kuuluu kauhullekin, Part 9: The House in Nightmare Park (Bri-73)

En ole oikein kauhukomedioiden ystävä, mutta tämä goottikomedia siitä kun 1900-luvun alussa näyttelijä saapuu syrjäkartanoon esiintymään paikan oudolle joukolle nauratti lyhyesti sunnuntai-iltapäivän sumussa ja sameudessa. Ja oli oikein virkistävää nähdä Ray Milland tällaisessa kieliposkisuuteen suuntaavassa, venyvässä elokuvassa paikan pomona.
Ei siis, kuten nimestä voisi luulla, (kauhu)huvipuistokauhua, mutta oikeastaan sen suuntaista. (Paitsi olishan huvipuiston keskellä jököttävä esim paikan, puiston `talonmiehen` asuttama goottitalo aika mehevä idea.) Elokuva on eräänlainen kauhuajelu. Komediallinen kauhuajelu gotiikalla. Elokuvan vaihtoehtonimetkin hyviä: Crazy House paaluttaa pois sieltä huvipuistosta ja keskittää, keskittyy taloon. Ja kai vähän kulunut nimivaihtoehto Night of The Laughing Dead vähän naurattaa.

Lokakuu kuuluu kauhullekin, Part 8: Another Son of Sam (Usa-77)

Kirjoittaja-Tuottaja-Ohjaaja Dave A Adams teki elokuvan nimeltä Hostages, mutta muutti elokuvan nimen murhamiehen mukaan. (Alkutekstit ovatkin kovin päälleliimatun, uudelleenliimatun näköiset. Sinnepäin.) Uusi nimi ei elokuvaa pahentanut, parantanut, se oli jo valmiiksi kehno.

Psychotic killer on karulla  karkumatkalla. Killeriä kuvataan usein välähdyksin tuijottavista puolivalaistuista silmistä ja kasvoista ja karkumatkaa kuvataan heiluttelemalla kameraa pitkin puistoteitä ja jalkakaäytäviä. Jos elokuvasta jotain hyvää yrittää kaivaa ja löytää, niin kai se kuvaus on. Pysäytyskuvia tosin taas käytetään niin paljon, että se ei enää ole tehokeino vaan tuhokeino. Mutta seitkytlukulainen oudon elokuvan aura lepää raskaana, märkänä mattona elokuvan päällä, sen ansiosta tään nyt kuitenkin jaksaa katsoa. Mutta huono tämä on. Näyttelijät jopa ihan ok:ita, juoni junnaavaa, jota on yritetty estää ja elävöittää esim avuttomalla koulun kassavarkaus-keissillä. ("This is a small college". Niinpä näkyy olevan, porukkaa vain tusina.) Lopussa vielä paikalle pyrähtää SWAT-team, mutta he ovat avuttomia kuin ameeba aavikolla, plankton pubivisassa. Näitä roskaelokuvien maailmoihin liittyviä yksityiskohtia myös muutamia, mutta kyllä tämä voittopuolisesti (vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa häviöpuolisesti) on tylsä ja otsikon lupailemaa kauhua tässä on kai lähinnä siinä että tämä on  kauhean kehno, lukuunottamatta tuota pientä pilkahdusta, oudon elokuvan auraa. Muuten kauheeta kattoo...

Private Hell 36 (Usa-54)

Tämän noirin Suomi-nimivaihtoehdoissa otetaan kumpikin osapuoli tasapuoliseen tarkasteluun; Rikollisen tuho tai Poliisin helvetti.

Ida Lupinon pääosittama ja puolikäsikirjoittama Don Siegelin ohjaama noirailu on hyvin näyteltyä, mutta liian hitaasti asiaansa, aiheeseensa (hyvä poliisi - paha poliisi) sukeltava trilleri.
Mainitut, molemmat poliisit joutuvat ankaran ahneuden pauloihin kun takaa-ajetun miehen auto romuttuu, mies kuolee ja  setelit leijailevat pitkin maisemia kuin kevätpörriäiset konsanaan.. Tilaisuus tekee näistä kummastakin poliisista varkaan.. Tämä tarina saa elokuvan viimeisen puolituntisen (ensimmäinen nelkytminuuttinen tylsää johdantoa) vauhtiin ja liekkeihin.

Tunti ja kakskytminuuttiseksi trilleriksi tylsä. Ekat nelkyt minuuttia tosiaan turruttavan tylsää johdantoa aiheeseen, viimeinen puolituntien kuitenkin ihan jämäkkää jatkumoa ja selvittelyä.
Näytteleminen kuitenkin koko ajan hyvää, juoni junnaavaa, loppu lunastavaa; mutta kuitenkin: liikaa päivänvaloa, puolivaloilla pimeässä, eräänlainen puolinoir/puolivalonoir. Mutta loppu on pimeä. Tai oikeastaan päivänselvä.

Lokakuu kuuluu kauhullekin, Part 7: Veerana - Vengeance of The Vampire (Intia-88)

Leffan alussa tutustumme halpakaupan Halloween-horrorhärpäkkäillä (muoviset. pahviset pääkallot roikkuvat naruissa, kamera kuvaa muovisten hämähäkinverkkojen läpi, lajissaan komean näköisiä) sisustettuun kauhuluolaan (tänne palataan elokuvan aikana monesti). jonka keskiössä on valtava, valtaistuimella istuva lieskakämmeninen hirviöpatsas. Luolan toista laitaa `isännöivät` pyöreän tarotmaisen `pelipöydän` (keskellä tietenkin muovinen pääkallo) laidoilla huojuvat ja humisevat lauma kivipaasipääihmisiä. Näillä viimeksimainituilla ei ole elokuvassa nuuta tekemistä kuin räjähtää lopuksi...


Täältä luolastosta käsin sitten paikan pääjehu (siis ihmismäinen pääjehu)  tekee noitavasalleineen hyökkäyksiään lähiseuduille, lähinnä Mustaan Metsään, jossa on Ikuinen Yö. (Tämä on toteutettu, niin että päiväkuvauksissa tuutataan valtavasti savua harvaan metsään, aina vasta kun päästään noidan palatsille, linnalle on oikea pimeä yö. Erikoinen ratkaisu.)


On kaksi veljestä. Kaksi tyttöä. Toinen veljeksistä lähtee viemään toisen kymmenvuotiasta tyttöä kouluun, mutta Mustassa Metsässä tapahtuu hyökkäys ja tyttö viedään Luolaan ja asetetaan makaamaan muinaisen muumoituneen vampyyrin viereen. Ja häneen imeytetään vampyyrin voimat. Myöhemmin hän on tuleva kuolemallaan herättämään Wanhan Wampyyrin, Noitanaisen uudestaan, lopullisesti henkiin..
Luolan pääjehu vie tytön takaisin isälleen ja esiintyy tämän pelastajana. Pahiksesta tulee paikan palvelija...
Aluksi tyttö tekee `pikku taikoja`, hautailee nukkejaan ja räjäyttää katseellaan akvaarion. mutta nuorena naisena hänestä tulee paha viettelijätär, miestennielijä, tappaja. Elokuva ei kovin goreinen, (yksi ´auto ja silmä`-kohtaus löytyy), mutta mukavan sopivasti kauhuinen. Bollywoodin pakollisena funny sidekickinä on nyt `Hitchcockin kaukainen sukulainen`, wanna be-kauhukirjoittaja-ohjaaja ("What a plot!")
Pääosanaisen nimi on krediiteissä Jasmin ja hänen roolihahmonsa nimi on Jasmin. Onpahan, löytyypähän krediiteistä myös Gorila niminen näyttelijä.


Kiva pitkä kauhupätkä Bollywoodtyyliin. Tehdäänpä tähän loppuun Bollywood-kauhuchekkaus, löytyykö, laulujen, leffan pituuden lisäksi tyypilliset (Kauhu-)Bollywoodtraditiot elokuvasta:


-Hyvä ja paha tyttö/nainen sekä sukusalaisuudet (check)


-Vesisateessa, sadettajan sateessa, meressä tapahtuvat, laulujen yhteydessä esitettävät litisevän seksuaaliset vaatepäälliset pyörinnät (puoli-check)

-Talon palvelija onkin pahan palvelija, pahan palveluksessa.. (check)


-Funny sidekick (check)


-Musta Metsä (check)


- Pahuuden Luola (check)




Hail Mahakal!