keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Shanghai Gesture - Uhkapeliä Shanghaissa (Usa-41)

Josef von Sternberg ohjasi Marlene Dietrichiä 30-luvun alussa Shanghai Expressissä. Tässä toisessa (studio)shanghailussa ja shangaijailussa pääosissa ovat Gene Tierney  salaperäisenä nuorena naisena, Ona Munson salaperäisenä vanhempana naisena, valtavan peli`paratiisin` johtajattarena `Mother`Gin Slinginä'("Win or lose-everyone is welcome to my humble house". "Not for long, you must shut down your humble house".), Walter Huston salaperäisenä vanhempana `herras`miehenä ja Victor Mature `Tohtori` Omarina. Mike Mazurki (Piukat paikat, Hyvästi, kaunokaiseni (-44), Night and The City) vilahtelee näyttävästi riksanvetäjä-voimamiehenä.

Phyllis Brooks ja Tierney tuovat elokuvaan jopa ajalleen sopimatonta sex appealia, Brooks vähän julkeampaa ja Tierney sofistikoituneempaa, säihkyvää, mutta sähäkkää seksuaalisuutta. Varsinkin Tierney on vedossa. Hänen näyttelemisensä ei vielä yllä myöhempien noir-näyttelemistensä tasolle, nyt voimakkaat tunnevaihtelut (tekoitku, tekotuska, viha) ovat vielä varsin tökeröitä ja teennäisiä suppusuisine jalanpolkemisineen. Mutta baarin viileä vamppi-osasto sujuu onnistuneesti. Muut näyttelijät onnistuvat perushyvin ja koko elokuva on perushyvä, mutta ei enempää. Hidas juonen eteneminen rasittaa jonkin verran katsomista, mutta lopussa peliin tulee synkempää, saatanallisen julmaa vauhtia. Tosin julmaa länsimaalaisten kehittämää itä-idiotismia on kiinalaisen uuden vuoden kohtauksessa, jossa naisia on nostettu puuhäkeissä ilmaan kun ympärillä ammutaan ilotulitusraketteja. Kohtaus onneksi lyhyt. Jos kaikki (ei onneksi paljon) junnaukset ja julmuudet otetaan pois, niin hyvä perusseikkailu, suht jouhevasti seurattava seikkailu kuitenkin.

"Have you been here often?"  "For now on I`ll be here every night, to see you."

"Do you like chinese new year?"

tiistai 5. joulukuuta 2017

Le Trou - Tunneli (Fra-60)

Hävettävästi en ole kirjoittanut yhdestäkään "takarivin" ranskalaismestarin Jacques Beckerin elokuvasta. Hän ei tosiaankaan ole mikään takarivin taavi tai daniel, vaan yksi Ranskan, Maailman kovimmista käsikirjoittaja-ohjaajista.

En ole heist-elokuvien suuri ystävä, enkä myöskään vankilapakoleffojen. Mutta Beckerin Le Trou koputtelee loppusuoralla Bressonin Kuolemaantuomittu on karannut`in takana. Toiseksi tulee. Näissä elokuvisssa pako tosiaan tulee ja tunkee kiveen ja tajuntaan. Tunneli on myös onnistunut ryhmätyön ja sen hajoamisen kuvaus. Yhtenä pako-pääosan esittäjistä loistelias Philippe Leroy ilmeisesti ensimmäisessä roolissaan (ja heti pääporukkaan!), myöhemmin monia italogenre-elokuvia tehnyt, tunnettu esim Yöportierista ja käy Tyttö nimeltä Nikitassakin pyörähtämässä. Elää ilmeisesti vieläkin, mutta Becker kuoli tehtyään Le Troun, Tunnelin.

Tanakan hakkaava teos, myös ihmismieleen.

P.S. Ranskalaisen elokuvan JJJJJJ, eli kuusi Jacquesta on minulle Jacques Becker, Jacques Prevert (ei ohjaajajana, mutta käsikirjoittajamestarina, myös musiikkimestarina), Jacques Rivette, Jacques Tati, Jacques Demy, Jacques Tourneaur. Sitten tulevat Jeanit; Renoir, Vigo, Rouch, Epstein, Eustache. Ja Jean-johdannaiset Melville ja Godard. No, Godard on Godard.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Phoonk (Intia-2008)

Uskonnoton mies, rakennusfirman pomo erottaa vilppimiehen firmastaan. Viimeksimainittu alkaa varsinkin vaimonsa avulla murentamaan miestä. Ja varsinkin perheen tyttöä. It`s black magic!


Kuumottava aihe, mutta laiska toteutus puuroaa. Tämä Intia-Manaaja ei toimi oikein millään osa-alueella. Valju tv-elokuvamainen toteutus takkuaa. Pari lentoefektiä "piristää" lopuksi.


Lievästä innostuneisuudesta antikliimaksiseen mahalaskuun-yhdessä kohtauksessa Jumalajuliste oli muuttunut blankoksi paperiksi-kalenterikuva olikin vain kääntynyt! Näin laiskaan ideointiin, ja varsinkin antikauhuiseen sellaiseen törmää harvoin (vakavissa) kauhuelokuvissa. Tämä "efekti" kuvaa hyvin koko elokuvaa ja sen ideatasoa. No, onneksi näyttelijät eivät laula eikä elokuva ole megapitkä.

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

The Lady and The Beard (Jap-31)

Ei, elokuva ei kerro parrakkaasta naisesta, vaan naisesta, naisista ja parrakkaasta paikallisesta Kendon kuninkaasta.
Ja hyvin itsevarmasta sellaisesta, mutta modernisteiksi itseänsä kutsuva japanilaisnuoriso, ja etenkin eräs nainen pitää partaa ja miestä muutenkin jo muinaisjäänteenä. Naisen veli yrittää ylistää partoja ja partamiehiä väittämällä että lähes kaikki historian suurmiehet ovat parrakkaita; Karl Marx, Charles Darwin ja etenkin Presidentti Lincolniin viitataan (ja kuva näytetään, seinällä) useasti. Tosin erään kerran siirrytään Presidentin kuvasta `nykyajan Lincolniin`, henkilöautoon. Nokkela siirtymä.

Sitten mies ajaa partansa, ja tulokset ovat mullistavia, mutta mihin suuntaan? Nyt nainen ei pidäkään hänestä parrattomana ja  hänen entinen vihanaisensa osoittaa hellyyttävää, anteeksiantavaa ihastusta, jopa rakkautta.. Itse mies on melkoisen pösilö naureskelija, sekä parrallisena että parrattomana, mutta näyttäisi että pahin uho on tippunut parran mukan pois parturin lattialle. Eikun eipä olekaan näin, sillä mieshän on ottanut partakasan mukaansa kankaaseen käärittynä!
Lisäksi elokuvassa pienen piikikkäästi piruillaan japanilaiselle kumarruskultturille, sillä niin vimmaisella toistolla sitä suoritetaan.

Nokkela, näppärä mykkäkomedia tulevalta mestarilta, Yasujiro Ozulta.

maanantai 27. marraskuuta 2017

The Invisible Dr Mabuse (Ger-62)

Kasvoistaan karmeaksi turmeltunut professori on keksinyt näkymättömyyslaitteen, näkymättömäksi tekevän laitteen (joku mittari roikkuu [sukeltajanpuvun?!] rinnan päällä). Hän on myös kekannut revyynäyttämön päätähtinaisen, johon hän on ihastunut. Hän fanittaa naista näkymättömänä teatterilla, jotta tanssijatar ei kauhistuisi.
Mutta mukana tietenkin myös Mabuse. Hän haluaa tietenkin myös näkymättömyysjutskan. Hän kaappaa proffan kehon ja mielen, mutta onneksi äijä pysyy suht lujana. Ja onneksi Saksaan saapuu taas Lex Barkerin esittämä FBI-mies. Ja onneksi Saksassa on vastassa tuleva `Vanha Kettu`, Siegfried Lowitz, tässäkin Komisariona.. (Lowitzin kovin kuuskytluku-krimi-komisariointi oli ehdottomasti Der Hexer.)

Ihan sujuvaa, näppärää, mutta aika lailla ennen tehtyä, ennen nähtyä kamaa; näkymättömyydellä kikkaillaaan; teatterikiikarit, ohjelmalehtiset, pyyhkeet ja puhelimet leijuvat ilmassa, mutta näkymättömyyksien paljastaminen suht nokkelaa, höyry ja vesi. Vähän mihinkäänliittymättömänä, mutta nokkelana juttuna elokuvassa on sukeltajien armeija. Kun suklaripukuinen porukka juoksee hautausmaalla tai jopa näkymättömänä, ollaan jonkun oudon ytimessä. (Viiskytluku-kuuskytluku Saksa-dekkaroinneissa (ja Edgar Wallaceissa) tää sukeltajahomma on jonkin verran käytetty teema.)

lauantai 25. marraskuuta 2017

Dr Mabuse vs Scotland Yard (Ger-63)

 No, ei tullutkaan vielä nuo edellisessä mainitut tylsyydet, tuli tämä tylsyys.

Elokuva alkaa todella ankean alakuloisella, karun kököllä alkuteksti"keksinnöllä": Mabuse nuokkuu pöytää vasten ja herää to-del-la  hi-taas-ti `täyteen pahuuteensa`. Eli istuu ja puhuu.. Sitä samaa..

Aikamoista nuokkumista on itse elokuvakin. Typerän näköiset silmälasit omaava Mabuse on taas `mestarillinen mielensotkija` ja hänen `mielensä`, `haamunsa` sekoittuu erään proffan päähän. Ihme-valopiste-pistooli-kameralla `pisteytetään` mm postinjakaja murhamieheksi. Onnistuneemmassa, kekseliäässä, kierossa, käänteisessä kameroinnissa pyöveli päättääkin tulla itse uhriksi. Sitten tietenkin tämäkin idea pumpataan kuiviin sillä tylsimmällä tavalla: Kamera alkaa puhumaan ympäri Lontoota, mitä mielenkiintioisenpiä ihmisiä kohti, mutta tulevista tilanteista selvitään sekunneissa, kaikista kameroinneista (suurimmasta osasta) ei edes mitään tilannetta ehdi syntymään.. Saksalaista täsmällisyyttä?

Aivan lopussa on jotain erittäin pientä yritystä, mutta, myöhäistä, myöhäistä...

Mitkä mahdollisuudet, mutta lopputulos? Ei mikään! Ei aina riitä se, että tylsyyden päälle soitetaan groovaavaa jazzia!

Peter van Eyck taas tylsistelemässä, Klaus Kinski poikkeuksellisesti poliisina ja ehkä-erikoisuutena voi mainita että elokuva perustuu Edgar Wallacen pojan Bryan Edgar Wallacen tekstiin.

"Dr Mabuse - Alles möglich!"
"Hilfe! Der Gorilla!"
"Das ist das!"
Und in Die Ende.. Alles in Ordnung?
Jawohl!
Nein! Ei! Tätä tylsyyttä tuli tämänkin jälkeen valitettavasti vielä  se mainittu Kuolemansädeleffa (= kuoliaaksi tylsistyttävä, sädettävä.) Mutta ei onneksi enempää.




perjantai 24. marraskuuta 2017

Return of Dr Mabuse (Ger-61)

Päältäpäin perus, mutta sisältä outovankilan vangit ovat Mestaririkollinen Mabusen ja hänen vasalliensa äänien robotoimat.Vankilasta käsin tämä porukka suorittaa hyökkäyksiään. Pääkohteena heillä on ydinvoimala. Tässä elokuvan pääplotti, mutta se levittäytyy (mutta ei hajoa) useisiin suuntiin, muodostaen harsoisen, mutta lujan kokonaisuuden ja tarinan. Hyvä b-näyttely tukee tätä; Lex Barker jäyhistelee, jäykistelee sopivasti gangsteri-poliisi-rakastaja-poliisi-?-hahmona ja Gert Fröbe on tutun iso ja luja, jäyhä-jäykkähumoristinenkin poliisipäällikkö. Daliah Lavi salaperäisenä naisena. Kohtaus, jossa vankiarmeijan joukot iskevät poliisiarmeijan joukkoja vastaan ydinvoimalan taistelukentällä, sotatantereella ja Mabusen kautta käskyläistensä käskyt kaikuvat kaiuttimista on absurdia julmuutta. Absurdia, mutta julmuutta kuitenkin. Kouraisevaa. Karmaisevaa.


Jouhevasti, toimivasti kulkeva kokonaisuus jota useat nokkelat ratkaisut lujittavat.


Salaista vankilalaboratoriota, kirkon ja kirkonmiesten mukanaolo, julman nokkelat iskut, kaiuttimia kaupungilla, kirkossa jne vähän joka puolella.


Mabusen nokkela paluu.


"God gives us nuts, but doesn`t crack them for us".
"You have to catch the spider, not the web".


P.S. Tämä on ensimmäinen Mabuse-elokuva Fritz Langin leffojen jälkeen. Siksi tämän leffan yleinen enkkunimi on tuo Return. Elokuvan Suominimi Tri Mabusen verkossa on suorempi käännös alkuperäisestä Saksanimestä. Suomessa vasta sarjan seuraava elokuva on nimeltään Tri Mabusen paluu. Molempien ohjaaja on Harold Reinl. Tuttu mies myös monien Edgar Wallace-filmatisointien taustalta. Returnissakin on mukana vahvaa Wallace-vaikutusta.
Tuo Suominiminen paluu (Invisible Dr Mabuse) on sellainen puolivälin, puolivillainen Mabusointi revyyteatteritanssijan ihailijasta-ahdistelijasta jne, mutta huonoin näkemäni Mabusointi on sarjan viimeinen, hyvänniminen Death Ray Mirror of Dr Mabuse. Se on Mabuse-mailman ja James Bondailun kökkö ja suttuinen yhdistelmä. Peter van Eyck epäsopiva(!)pukuisena, lika(!)puvuntakkisena, liian pikku-pikkutakkisena, Bond-"tyylisenä"-seikkailijana! Näistä `ehkä` enemmän myöhemmin.