The Brain from Planet Arous (Usa-57)

Aivo(j)a Avaruudesta! Brains from Space!

Viisktytluku-kuuskytluku `aivoelokuvat`, scifiaivoelokuvat, kauhuaivoelokuvat (vai toisinpäin, aivoscifielokuvat, aivokauhuelokuvat) voi karkeasti jakaa kahteen ryhmään, on hullu tiedemies-elokuvat (mm The Brain that wouldn`t die, The Atomic Brain), ja sitten on `avaruusaivoelokuvat`, eli mm Brain from Planet Arous, joka on viiskytlukuscifin älyttömimpiä, hassuimpia, sujuvimpia, kököimpiä tuotoksia; `Perinteisesti` autiomaavuoren sisältä löytyy ilmassa pyörivät aivot avaruudesta. Nämä ilma-aivot ovat myös sädeaivot, (vilkku)valoaivot, joiden valo`silmät` lähettävät pahaa signaalia, pahaa sädettä tutkijan tajuntaan. Ja tekee tästä perinteisen käskyläisen, oudon ainakin... Ystävät, kylänmiehet ja vaimoke ihmettelevät... Aivo-olion suunnitelma, päämäärä ja tarkoitus on tietenkin maailmanvalloitus, jopa universuminvalloitus ja sen teollisuuden yksityistäminen itselleen...

Mutta Avaruudessa, Planeetalla ovat Toisetkin Aivot, jotka ovatkin sitten hyväaivot, jotka saapuvat myös paikalle pyörimään! Ja ne sädettyvät sitten tutkijan koiraan (!!!??? voi pyhä vuh-vuh sentään!) ja karmea aivotaistelu alkakoon..

Paha-aivo vs Hyväaivo, tässähän ollaan ihan ihmismielen ytimessä! Lisättynä tuolla avaruusyhteydellä, ydinsäteilyllä sekä silkalla roskalla. Ja näillä Aivoilla on vielä Nimetkin! Paha on Gor ja Hyvä on Vol!! (Hyvä kautta kumma ettei Lol!) Elokuvan yhtenä vahvana juttuna onkin näiden leijuaivojen, läpikuultoaivojen puheet kuulijoilleen. Toisinpäin ei kommunikaatio etene, sillä patsaat, pullot, purkit, purnukat, kirjat, kirveet menevät niistä läpi. Vai miten onkaan lopussa?

Loreley`s Grasp (Esp-74)

Muistin oikein. Lorelein Puristus on varsin vaikuttava kauhuilu, roskailu, satukauhuilu, satugoreilu.

Reinin rannoilla jyllää, mellastaa ja tappaa Lorelei-liskolegenda, liskohirviötär, joka pystyy muuttumaan myös tavalliseksi naiseksi. Satumaisuutta mukaan tuo perinteinen `metsästäjä ja hirviö-kaksintaistelu`/`metsästäjä ja nainen-kaksinnaistelu`.

Loreley`s Graspissa on lujaa, tiukkaa, puristavaa otetta, mutta antaa myös (sitä ennen) löysiä jotta puristettava antautuu..

Satua, legendaa, roskaa, kauhua, gorea.

Fangs of The Living Dead aka Malenka (Esp-69)

aka Malenka - The Niece of The Vampire aka Malenka The Vampire aka Bloody Girl...
Tällä elokuvalla on monta nimeä ja tästä on monta versiota. Nyt käsittelyssä eräs enkkunimiversio, eli tuo Fangs...
Fangs... on espanjan kauhu"kuninkaan" Amando de Ossorion ensimmäinen kauhuelokuva. Itse en ole oikein pitänyt herran kauhisteluista, ne ovat jääneet minulle puolivillaisiksi kauhuteoksiksi. Niin jää myös Fangs... Hänen tunnetuimmat kauhuelokuvansa ovat Blind Dead-sarjaan löyhästi kuuluvat neljä elokuvaa. Niistä ensimmäisestä, Tombs of The Blind Deadista pidin aikoinaan yllättävänkin paljon, mutta sen (ja koko muunkin sarjan, samoin kuin hänen muidenkin kauhuelokuviensa) into ja voima on vuosi vuodelta laskenut. Yritin katsoa Tombsia joku aika sitten, ja kesken jäi ja samoin meinasi käydä Fangsin... kanssa, mutta taistelin vastaan. Ja voitin. Katsoin loppuun. Vaikka tiukkaa teki. Se pitää kyllä sanoa De Ossorion kauhuelokuvissa on yleensä kuitenkin melkoisen hyvä seitkytluvun kauhutunnelma, niin tässäkin. Ja se auttoi leffan loppuunkatselemisessa. Juoni, verisyys sitten monestikin pykii verrattuna moniin kanssakauhuohjaajiinsa.

Ja niin pykii tässäkin. Tunnelma tosiaan kutakuinkin kohdallaan, mutta kun `tyylilajiksi` on valittu `Onko kyseessä vampirointi vai vampyyrihuijaus`-tyylinen ratkaisu, niin tässä ja tällä kertaa (no, harvemmin tällaiset onnistuu) nämä vastakohdat repivät leffaa liiaksi hajalle: Anita Ekbergin esittämä Sylvia saapuu juuri perimälleen linnalle kuullakseen että se on wanha wampyyrilinna ja että siellä asustelloo vieläkin wanhaa wampyyrisukua. Ja onko Anitakin wanha wampyyri?? Kumma kun ei oo ennen huomannut... Vai mikä tässä oikein `maksaa`? Suomi-vhs:n mukaan elokuva on `tosijännittävä` ja Linnassa asuu Kreivi "Dracula". Enpä itse tätä tositrillerinä enkä liioin tosijännittävänä pitänyt. Laahaukseksi, matelemiseksi meni. Tunnelma kohdallaan.

"This stupid farce has been goin` long enough". "I agree".
Ja: Yksi käsittämätön nosto on genrekasvo Paul Mullerin nimen hilaaminen korkealle krediiteissä. Hän vilahtaa alussa pari sekuntia tupakoivana mikroskooppitutkijana. Tienasi tupakkarahat?

P.S. Ai niin, Muuten semmoinen de Ossorion elokuva kuin Loreley`s Grasp, Saksaan sijoittuva kauhuelokuva, kantaa mielessäni vielä hyvän leimaa. Pitääköhän sekin ottaa uusintakatseluun, en ole hyvään toviin sitä nähnyt, ja tarkistaa romahtaako leimat vai pysyvätkö. Siitä on kyllä aika hyvät muistot..

Death Curse of Tartu (Usa-66)

Mulla oli muistuma, tuntuma tästä että `Älä tartu tähän, tylsä.` Mutta eihän tää tylsä ollut, vähän hidas vain. Tämähän olikin ihan hyvää, hidasta roskaa 60-luvulta. Se hidas, mutta hyvä toiminta tulee esiin esim vähän väliä vilahtelevassa kohtauksessa jossa Muumio hauta-arkussaan kädet mahallaan kääntelehtii, vääntelehtii vatsavaivoissaan, siltä ainakin vaikuttaa. Mutta tämä vääntely onkin touhua jolla hän pystyy muuttumaan mm haiksi (???!!!), käärmeeksi ja alligaattoriksi Floridan suoseuduilla!!!...

Niin, tosiaan Floridan Evergladesit esittävät nyt itseään, eivät jotain `muuta viidakkoa`, ja yksittäiset tutkijat ja tutkijaporukat joutuvat tämän muumiovoiman hampaisiin. Ja päälle päätteksi porukoita päällepäsmäröivät vielä `suonalaisen heimon (heitä ei näytetä) rummut`.

60-lukulaisuus jyllää: Kun tutkijaporukka löytää symbolikiven, huudahdetaan "This is groovy!" ja "viidakko"reissulla nuoret tutkijaporukat pussaavat ja poppaavat transistoriradion tahdissa..

Elokuvan alkutekstit kääntyilevät oivaltavasti: Tutkija saapuu (muumio)luolaan, muumio tappaa tyypin, tyypiltä tipahtavat paperirullat lattialle, muumio alkaa käymään papruja (alkutekstejä) paperi paperilta läpi, lukien(?) ja sivuun heitellen...

Tartu tähän mikäli 60-luvun värifilmattu hidas roska takoo tahtia päässäsi. Mulla takoo.

Mystinen elokuva.

Fire Maidens of Outer Space (Bri-56)

Ulkoavaruuteen on taas pamahtanut Uusi Planeetta. Sinnehän on  pamautettava myös tutkimusporukka, rakettimiesten valiot. Ja näin myös tehdään ja tapahtuu. Perillä selviää että planeetta on Uusi Atlantis (ulkotilat perinteistä Brittipeltoa ja metsää), asujaimistonaan pieni porukka; Vanha ukko ja parikymmenpäinen porukka hänen tyttäriään, nuoria naisia (kaikki kummallisesti saman ikäisiä, ja missä miehet, pojat?) ja rakettitulokkaat tietenkin halutaan siittämään heitä (tyttäriäkö vain?) lisää...

Hidas, mutta hauska Britti-Jenkki-scifi-pösilöinti. Yksityiskohdat piristävät, pelastavat: Kun kohta saavutaan Planeetalle laittavat pojat paperrossit palamaan saman tien kuin sanomattomasta käskystä, Planeetalla on tietenkin myös Hirviö; Tyyppi,  jolla on päällänsä tanssitrikoo ja päässänsä reikänaamari jonka väleistä partatupsut tursuavat, (kutina varmaan karjututtaa),  eikä häneen pure luodit eikä kaasukranaatit,  Uuden Atlantiksen alttaritauluna jonkunlainen,  ehkä Itämaisversio Sandro Botticellin Venuksen Syntymästä (kuvassa kuulemma Ukon Äidinäiti, missähän Vaimo?), (elokuvannimen tuli tulee muuten Alttaritaulun edessä olevasta tuli-uhrausalttarista, Taulu, Tuli ja Alttari ovat yhdessä vaikuttavan kauhuisa näky),  eikä niiden miesten, poikien puuttumiseen muuten tietenkään palata. Ja lähtiessä raketissa on yksi henkilö enemmän kuin sinne saapuessa...

"When we meet him, I`ll get a picture on a polaroid. If it is a him.." "What is this New Atlantis-business?..."

Paid to kill (Bri-54)

Saman vuoden (kuin edellinenkin) Hammer-noirailu Paid to Kill (or Five Days) on myöskin Dane Clarkin pääosittama. Nyt kyseessä on tarkemmin, paremmin, intiimimmin (rönsyt pois) aiheeseensa solahtava, porautuva teos kuin tuo mainittu edellinen.

Vähän Aki Kaurismäen I hired a contract killer`in mieleen tuomassa (tosin tappaja on nyt ystävä, tuttu, tosin tietenkin varsin `laiton` tapaus) elokuvassa Clark esittää bisnesmiestä, jonka bisnekset alkavat syöksymään alaspäin.. Ja hän haluaa että ystävänsä tappaisi hänet, jotta vaimonsa saisi vakuutusrahat.. Mutta kuten Kaurismäessäkin, onni kääntyykin ja alkaa `ystävän` epätoivoinen etsintä...

Melkoisen tiukan toimiva `yhden aiheen` elokuva.

Ohjaaja Montgomery Tully ja Hammerin lisäksi mukana on jenkkituottaja Robert Lippert.

Blackout (Bri-54)

Vähärahainen mutta kovakänninen (myös kovaonninen, siitä johtuu tuo mainittu tuplatila) jenkkimies (Dane Clark) notkuu ja maleksii lontoolaisessa baarissa. Mutta onnihan, sehän kääntyy, mutta mihin, kun kaunis vaaleaverikkö yhtäkkiä haluaa mennä naimisiin miehen kanssa! Ja antaa vielä 500 puntaa vaivanpalkaksi!! Sitten olisi lähdettävä `there`, mutta where is there? Aamulla `thereksi` osoittautuu naistaiteilijan studio kautta koti, mutta eilisillan naisesta ei ole jäljellä kuin hänestä tehty taulu..
Ystävällisen, mieheen ihastuneen naistaiteilijan kanssa, mutta enimmäkseen yksin (mm erilaisin valepersoonallisuuksin) mies alkaa selvittämään tapausta, tapauksia, sillä selviää että `eilisillan naisen` isä on tapettu ja jenkkimiehellä verta takissaan!!
Soppaan sisältyy mysteerinaisen äiti ja sulhaskandidaatti ja hänen sihteerikköjään, Lontoon ylä ja alamaailmaa, jenkkimiehen kauan kateissa ollut äiti/äidin kauan kateissa ollut poika, sukuselvitystystä ja ennenkaikkea; Missä on edellisillan nainen??
No, hänkin kyllä löytyy, oikeastaan yllättävänkin nopeasti. Mutta katoaakin elokuvan loppupuolella. Taas löytyääkseen. Rakkaudentunnustukset ja kylmäkiskoisuudet vaihtelevat. Niin, ja tietenkin pitäisi se murhakin ratkaista.. Ja tuleeko niitä lisääkin?..

Aika sakea sotku.Sekavakin sellainen. Elokuvassa on liikaa täysin älyttömiä kohtauksia (etunenässä ja heti alussa[!] tää `kosinta`kohtaus, uskottavamminkin miehen ja naisen kohtaamisen olisi voinut tehdä) ja muutenkin siihen on tungettu liikaa henkilöitä ja tapahtumia. Mutta ne kyllä tuovat piristystä yleiseen (Lontoon) harmauteen. Harmauden ja hillittömyyden, harmauden ja toiminnallisuuden vastaparisuus tekee tästä loppujen lopuksi melkoisen `yhtäparisen` elokuvan, jonka katsoin suht sujuvasti.

Ai niin, elokuva on Hammerin varhaistuotantoa, Hammer-noir. Näitä noirahtavia elokuvia yhtiö silloin jonkunkin verran julkaisi. Ja ohjaajana on itse Terrence Fisher.