Gang Busters (USA-42)

Noir-gangsteri-poliisi-serial! Hullu, kuollut tiedemies, plastiikkakirurgi (Hey! Look that guy done to my looks!" "What looks?"1]) Murhattujen miesten liigoineen pitää kaupunkia kynsissään ja varpaillaan. Kehittämällään pillerillä(!!!) hän pystyy herättämään kuolleet henkiin, tosin uusi pilleri pitää ottaa aina muutaman päivän välein... - Ihan perustoimivaa, perusvauhdikasta serialia, jossa tasapuolisesti vieraillaan kummankin osapuolen puolella. Kuten sanottua, vauhti on serialperinteiden mukaisesti hurja, jopa niin hurja, että kun pakogangsteri kaappaa poliisiauton ja toimittajanaisen ja päiväsaikaan tapahtuva pako (joka ei ole pitkä) on heti paon yhä ollessa päällä lehdissä, samoin gangsterin kuoleminen seuraavassa numerossa heti sen jälkeen!!.. "EXTRA! EXTRA! READ ALL ABOUT IT!" Serialmaailma on nopeamoi kuin internet! P.S. Elokuvan poliisien radioliikenneseuranta on luvalla sanoen alkeellinen; Radiopoliisiauto nostetaan korjaamon autonostimella metrin korkeuteen ja autoa aletaan hiljalleen kääntämään eri suuntiin! (Toinen poliisi autossa, toinen auton vieressä autoa kääntelemässä!!) Tais olla jo tuohonkin aikaan vähän helpommat, modernimmat, vähemmän kököt systeemit käytössä! Mutta ei hullutiedemiehenkään teot oikein oikeilta näytä; Hän uhkaa räjäyttää "valmisteilla" olevan City Hallin. Todellisuudessa filmillä tuhotaan dokumenttifilmistä leikattu selvä rauniokerrostalo. Olisivat mieluummin käyttäneet edes pienoismallia, näin selvä, typerä, törkeä huijaus on vain noloa. Tuonkin ajan elokuvissa. 1] Todellisuudessa tyypiltä leikattu vain viikset!!?? Eikö nyt olis ollut järkevämpää, uskottavampaa vaihtaa näyttelijä, niinkuin näissä yleisesti tehdään. Olis varmaan tullut liian "kalliiksi".

Deadly Dreams (USA-88)

Nuori mies Alex törmää painajaisissa ja todellisessa elämässä jatkuvasti Susinaamamieheen, mieheen joka tappoi Alexin vanhemmat ja itsensä 10 vuotta sitten. Alexilla on isoveli, bisnesmies, ja kaupunki on peuranmetsästysaluetta (Alexin uusi naisystäväkin antaa hänelle syntymäpäivälahjaksi peuranpään sarvineen, semmoinen seutu!), mutta Alexia ei kiinnosta rahanteko eikä metsästäminen, ainoastaan uusi naisystävä... Susimies slasheroi ja Alexilla alkaa mennä hermo ja järki... - Alku aika näpsäkkää menoa, mutta sitten jumivaihde tulee aika nopeasti päälle, eli saman asian (jatkuvaa, jatkuvaa susinaamaa ja jatkuvaa, jatkuvaa painajaisista heräämistä ja päällekkäisistä painajaisista heräämistä, huoh-krooh) parissa pyörimistä, ja kliseesumaa (ei vielä tämäkin "odottamaton" "käänne"!) mutta ihan ihan loppu onkin oikeinkin näppärä, joka kirkastaa kliseet ja taustoittaa, käsityttää, ymmärryttää niiden käytön ja viheltää elokuvan komeahkosti loppuun, voittoon.

Malacreanza - From the diary of the broken doll (Italia-Saksa-2013)

Hieno avantgarde`giallo`. "Onko maailma muuttunut?" "Ei, sinä olet muuttunut." EI EPILEPTIKOILLE!

Paljasjalkakreivitär - The Barefoot Contessa (USA-Italia-54)

Tämä elokuva on saanut riistiriitaa aikaan sekä ilmestyessään, että myöhemmin, mutta mestariteoshan tässä on kyseessä; Hollywoodin vanha kirjoittaja, ohjaaja (Humphrey Bogart) saa espanjalaisbaarin `paljasjalkatanssijattaren` (Ava Gardner) lempeän väännön jälkeen Hollywoodin uudeksi tähdeksi. Bogien pomona on lähes mykkää idiotismia (muiden pitää kysyä, puhua hänen nimissään [se on aina sanottava]) "edustava" kroisossika. Välissä pyörii valtoimenaan hikoileva, mutta loppua kohden myös sydäntä omaava pr-mies (Edmund O´Brien). Bogien ja Gardnerin hahmot muodostavat koko elokuvan, koko elämän mittaisen ystävyyden, mutta tanssija, näyttelijä käy läpi huonoja miessuhteita, lukuunottamatta viimeistä suhdetta, ainoata rakkautta (Rosssano Brazzi). Mutta sekin taitaa karata kiville, se varsinkin... - Elokuvan loistoidea on laittaa elokuvan hyvien, hyvähköjen päämieshahmojen (Bogart, O`Brien, Brazzi) osallistuvan elokuvaan myös paljon kertojaääninä, ja paskiaiset (mainittu mykkä tollo, tanssijan rikassikamies ennen Brazzia), vaikka ovatkin paljon esillä ja äänessä (paitsi viimeksi mainitussa tollo taas vähemmän..), jätetään ilman tätä etuoikeutta. Huikea elokuva rahan raivokkaasta vallasta ja voimasta molemmilla mantereilla, maanosissa, mutta myös siitä, että ystävyyskin voi onnistua näissä kuvioissa. Poikkeus vahvistaa säännön.

The Werewolf eli Ihmissusi (USA-56)

"What´s my name? Who am I? Do I live here? I guess I´m just passing trough." "You guess?" Harvinainen werewolffailu jossa "idealistinen" tohtori ("The perfect science. The one that ends all science" vaahtoaa hän) antaa auto-onnettomuusuhrille "susiseerumia"... - Mutta elokuva on myös harvinaisen hidasliikkeinen ja kankea kauhuelokuvaksi. Enemmän sairaskertomus. Käsittämätön kohta: Pahistohtori- parivaljakko kertoo kovahkolla äänellä toisilleen poliisin tiesululla, auton ikkuna auki sheriffit ja deputyt ja iso lauma muita ikkunan vieressä että mies on heidän muuttamansa, tekemänsä eläin, ihmissusi, mutta porukka päästää pahikset pakoon. Ehkä kuulovammaisia? Juntteja? Jälkimmäisiä ainakin.. Sheriffi etunenässä, mutta hänenkin juntti jäyhyys, jäyhä junttius alkaa rakoilemaan? - Kauhuelokuvana "kelvoton", sairas-sairaus-selviämis(?)tarinana kelvollinen, surullinen tarina.

Zombies of Mora Tau (USA-57) `Zombitanssi laivalla ja meren pohjassa`

"Sam, you hit that man!" "He`s not a man, he`s one of them!" Tämmöisellä autolla-ajoaloituksella, ja törmäyksellä, avautuu tämä zombailu. "Afrikassa" ollaan, keksitynnimisessä paikassa tietenkin. Ja tietenkin timanttien perässä porukat. Paikalla hautasmaa, johon erimaalaiset timanttitutkimusryhmät on haudattu vuosijärjestyksessä, ei haudattujen nimiä, vain vuosiluku ristissä, risteissä. Ja zombit timantteja vartioimassa. Ja vielä oikein vesizombit, merilevää hiuksissaan!! Mutta tulta pelkäävät, kumma kyllä, sillä kyllähän vesi tulen voittaa (En tajua, miksi porukat ei sytytä zombeja tuleen, vaan heiluttavat jatkuvalla syötöllä soihtuja niiden edessä. Ehkä ne on niin vettyneet, ettei tuli tartu, mutta mikseivät edes yritä...) No, enivei, perinteistä pöljäilyä, välillä ihan toimivillakin kauhukohtauksilla, mikään camp-kohtausten suma tämä ei kuitenkaan ole. Enemmän kauhu kuin camp. No, sukeltajan ja merileväkaulaisen-kravaattisen pukumieszombin kohtaaminen on vähän (eiku paljon!) molempia! Ja siinä, kun tollot kävelyttävät zombin taloon... Ja talosta pois... Sukeltajiakin tulee myöhemmin tuplaten, mutta zombeja triplaten, potenssiin kaks!!......... Ihan hyvää, toimivaa tavaraa! Kohtaus, jossa zombi on saarrettu, `sidottu` vuoteeseen kynttilämeren keskelle on komea kuvavilahdus!

Creature with The Atomic Brain eli Atomiaivoiset olennot (USA-55)

"Well, let me give you a very primitive example...": Jo valmiiksi zombista gangsterigorillasta on tehty atomiaivoinen (sormen, kengänjäljet loistavat pimeässä), luodinkestävä, robottimainen zombi, tekijänä "ex"(?)- natsi, mutta ei ex-hullu tiedemies. Ja käskijänä hullu gangsteri. Ja lisää tulee... - Hirvittävää, mutta myös hirvittävän hauskaa elokuvausta. Jouhevaa, joutuisaa, sanaisaa, sujuvaa roskaa... "The brain always dies first."

Loreley`s Grasp (Espanja-74)

"Verinen Vedenneito" Olin nähnyt tämän edelllisen kerran noin 20 vuotta sitten, enkä ollut pitänyt, sen muistan. En tosin muista eksaktia syytä ei- pitämättömyydelleni, mutta ilmeisestikin, luultavasti, varmaankin yleisluontoisesti tylsistyminen. Oikein muisteltu, tiedetty veikattu, tämä on (no, nyt tulee sitä eksaktia!) katkoviiva, pistekirjoitus (yksi hahmoista, uhreista on sokea, ja perinteisesti tietoinen syistä ja seurauksista), tapahtumajono murhista, ilman mitään muuta siinä seassa, ympärillä, mukana. Lorelei-legendan mukainen vedenneito, verenneito (Helga Line) harventaa pikkukaupungin porukkaa. Ei hänessä kyllä mitään vedenneitomaista ole, hän on perinteisehkön vesihirviön näköinen, tosin kaapusellainen. Kun hän ei ole hirviö, hän kulkee bikineissä tai kaavussa tai molemmissa. Tai vanha-asussa. Tämä vanha-asuisuus on pikkuisen laajemminkin elokuvan erikoisuutta, 60-70-lukujen asusteiden lisäksi filmillä pyörii oikeastaan selittämättömästi muitakin vanhapukeutijia, mutta ei se elokuvaa paranna, eikä huononna. Pikemminkin keskinkertaistaa, keskivertoistaa. Loreleita seuraa, vaanii ja vartioi Tony Kendall. Epätasaisen espanjalaisen kauhuohjaajan Amondo De Ossorion tuotannosta siitä epätasaisimmasta, keskinkertaisimmasta, toisteisimmasta, tylsimmästä päästä. P.S. Miksi laboratoriossa lammas käyskentelemässä? Se ei selviä. Tällaisia selvittämättömyyksiä esimerkiksi elokuva olisi tarvinnut enemmän.

House of Black Death (USA-65)

"What`s happening? When I left three years ago, this was a happy place. Now all the people are worshipping devil." "I don`t know. I just don`t know!" Me neither. Ja tällaista heti elokuvan alussa! Hyvin hämärä, outo ja sekava palvontapala, jossa Lon Chaneyn (Belial, Paha,[ sarvipäinen huilunsoittaja ja kansanvillitsijä}) ja John Carradinen (Andre, "hyvä" musta mnaagikko) esittämillä ja toisiaan vihaavilla velhoveljeksillä on kaapuhuput, jotka näyttävät mummonhuiveilta ja Sabrina- niminen näyttelijä tanssii. Pentagrammi postilaatikossa. Erittäin kökkö. Kohtauksesta toiseen hypitään kuin harjoituksissa. Musiikki ja puhe pauhaavat lujaa. Tyhjänpäiväinen, ympäripyöreä päänrapsutuselokuva. Pidin. Roskaa. Surkeaa.

Giant From The Unknown (USA-58) `Tehokas temmellys`

Kalifornian vuoristokylällä karjaa ja nyt ihmisiäkin on mutiloitu. Kovapäinen sheriffi ("Badge instead of brain") on jatkuvalla pysäytyksellä paikalle muutamia vuosia sitten tulleen tutkija-opiskelija-nuoren miehen kimpussa. Epäilee tätä murhaajaksi. Mutta murhaaja on intiaanien hautausmaalla muhinut muinainen Konkistadoori. Nuori mies ja sattumalta (niinpä tietenkin) paikalle osunut vanha tutkija (niinpä tietenkin) ja hänen tyttärensä (niinpä tietenkin!) alkavat kolmistaan kaivaa kallioita. Ja löytävätkin Konkistadoorin varusteet. He laittavat ne puuhun roikkumaan, josta Konki-Giantin on ne helppo napata päälleen ja meininki alkaa... Yllättävänkin toimiva kauhu, camp, roska, jossa jännitystä joltisenkin verran. Tavallisen typerää kauhuelokuvaperinteisyyttä on se, että sivuosanaisen Giantti tuhoaa heti, mutta pääosanaista hän kantelee pitkin metsiä. No, onneksi edes hän selviää, ja tietenkin muut pääosittajat. Mitenkä muutenkaan. Camppia on se, että löydettäessä Giantin kypärässä on ammottava reikä, mutta kohta Jätin päässä reiätön. Ja kuka teki jo heti elokuvan alussa tehdyt mutiloinnit (hutiloinnit taitaa olla kyseessä käsikirjoittajilla), sillä kolmikko onnistuu kaivamisillaan nostattamaan jätin vasta paljon myöhemmin??!! Ja, mutta selviääkö Jätti lopun koski-tulivuori(!)pudotuksesta, sillä aikamoisessa puristuksessahan hän on ollut ennenkin, 500 vuotta! Ihan mielipuolista, monipuolista menoa. Giantti on tehokas temmeltäjä.

The Dracula Saga (Espanja-73)

Nuori nainen näkee hevosvaunuissa matkalla Draculan linnaan (jota, josta hän ei tietenkään tiedä) unta jossa kökkönaamarinen "ihmissusi" nauraa. Linna ja kai kyläkin on niin pelottava, että hevoset kieltäytyvät jatkamasta matkaa. Joten jalkapatikaksi. Kylässä kummallisesti koikkelehtiva hongankolistaja pysähtyy isoa raskasta arkkua kantaen naisen viereen ja sanoo kirkonkellojen soitosta "Ne ovat paholaisen kellot" Ja jatkopatikkamatkalta löytyykin nainen jota on purtu rintaan ja kaulaan, hän nousee, ja pyörtyy... Ja tietenkin herää, huomatakseen että paikaala on muitakin heränneitä, "herännäisiä". (Vampyyriuskonto? Koska, sillä tämä on myös se elokuva, siitä tunnettu järjettömyys, jossa esitellään Vampyyritaivas! Se saapuu, siitä myöhemmin.) Myös koko linnan väki on päivällä nukkuvia, yöllä "eläviä" kylmäkköjä ja Itse Dracula vanha vapiseva harmaahius- ja partaukko!!?? Ai niin, se vampyyritaivas! Muistelin, että se olisi tässä. (Kirjoitan, kirjoitin tätä samalla kun katselen, katselin. Teen näin monestikin kun katselen elokuvaa. Enkä välttämättä poista pois muistojen- tajunnanvirtaa...) Ei se siis ollutkaan tässä!! Missähän se sitten oli?? Mutta tässä oli lisäksi: Tekotukkainen- ja partainen pappi, vinttiyllätys ja vampyyrivauva!!!... - Vampyyritaivaan olematta olosta huolimatta (Olin aivan varma sen olemassaolosta tässä!!)mainion muheva mielettömyys. Elokuvassa harvinaisesti ei juuri ketään espanjalaisen kauhuelokuvan värikkään seikytluvun keskeisistä, olennaisista, tunnetuista, tärkeistä näyttelijöistä (Helga Line ainoana, yksi kylmäköistä), mutta siitä huolimatta oikein onnistunut.

War Requiem (Englanti-89)

Derek Jarmanin hienossa Blue-elokuvassa ei ole kuvavirtaa, Tässä elokuvassa ei (kuultavaa) puhevirtaa, tässä elokuvassa me huuliltalukemistaidottomat emme tiedä koko elokuvan aikana mitä esim alussa Lauurence Olivierin(!) esittämä mies pyörätuolissa, mitalit villatakissa- sotaveteraani sanoo. Puhe peittyy joko "sotarunon" tai lähes koko elokuvan mittaisen Benjamin Brittenin musiikin alle. Brittenin musiikki sopii, sotii erittäin hyvin tämän Derek Jarmanin ohjaaman monivisuaalisen infernon, sota (sotien)kronikan eli sodan kauhujen kuvaamiseen; Sota vaikuttaa kaikkiin (sotilaiksi ja sairaanhoitajaksi pukeutuneet lapset polttavat pikkuarkussa pehmonallekarhun), sota-aikana ei saa olla vähänkään aikaa irtautua, leikkiä (lumipalloa heittävän sotilaan käden ja lumipallon läpi ammutaan), eläimet kärsivät sodassa, elokuvassa, sotaelokuvassa (pässi sotkeutuu sarvistaan piikkilankaan). Mutta onneksi jo elokuvan alussa luodaan, tuodaan tulevaisuususkoa (pyykkejä ripustetaan kuivumaan ja niiden alle kylvetään jyviä), myöhemmin leipä kautta kivi kasvaa ruohoa ja vaikka leipätaikina ja leipä haklaistaan kirveellä, on se silti leipää... Tilda Swintonin esittämä sairaanhoitaja auttaa ja kulkee Ensimmäisessä Maailmansodassa, siinä elokuvan kulku pitkähköön, puolivälin jälkeen ehkä vähän tyypillisesti "vieraillaan" useissa sodissa, varsinkin Vietnamissa. Mutta kyllähän se tekee tehokkaasti tiettäväksi sotien kauheudet, Sodan kauheudet. Lopussa karusti, kauniisti kukkakori sodan ovelle, sodan portille, sotien eteen, varmaankin turhaan, mutta Hieno elokuva. Kyllä kukat aina harmaudessa, harmaudesta loistavat, ainakin joillekin, jonkin aikaa. Aika useillekin yleensä, ja se aika jää heille/meille mieleen...