Night Vision eli Vaarallinen video (USA-87) Kirjoituskone vs videonauhuri. `No, jo on elokuva juonella juntattu!` Vai onko?

Haaleaa, vaaleaa valjuutta. Pikkupaikan pahanpalvojajengi saastuttaa saatanalla videonauhurin. (Wannabe)kirjailija joutuu valkoisen paperin kauhusta vaisuun, valjuun "kauhuun" kun kone ottaa hänessä "vallan". Jo on juonella paiskattu! Raiskattu myös, sillä miten on tällaisesta aiheesta saatu aikaan näin ankea, kankea, lattea mitättömyys, tapahtumattomuus. Väritkin kuin valkomaalilla `valaistut`, pestyt, blankolla peitetyt. Eipä taida kauhuelokuvafestari ole tästä tahkoamisesta ottanut nimeään. P.S. Älkää sekoittako vuoden -97 Fred Williamsonin ja Cynthia Rothrockin Night Visioniin, vaikka siinäkin nauhaillaan.

Firepower eli Erikoismiehet (USA-79)

Tai Erikoismies. Sophia Loren actionelokuvassa! Ja vielä Michael Winnerin ohjaamassa sellaisessa! No, enemmän tämä on seikkailu räjähdyksillä-tulipaloilla. Loppupuolella vähän helikopteri-laiva-ammuskelua. Ja katepillarilla syvälle sisään taloon, tietenkin joka puolelle koko ajan ammuskellen!! No, täytyy myöntää, siinä oli sitä kaivattua actionia saatu kaivettua kunnolla esiin!! - Agentti, tai jotain sellaista (James Coburn) saa keikan hakea maailmanrikkaan miehen Kaukaa Idästä. Tykkäsin kumman paljon, ehkä tuo seikkailuteema pehmensi tämän tällaiseksi sunnuntai-illan ratoksi. Ja kova kaari tietenkin, lisäksi vielä: O. J. Simpson, Eli Wallach, George Grizzard, Anthony Franciosa, Vincent Gardenia, Jake La Motta(!), aivan lopussa Victor Mature vilahtaa viimeisessä elokuvaroolissaan, yksi tv-elokuvarooli tämän jälkeen.

One of My Wives Is Missing (USA-76)

Ikiaiheesta "Hän ei ole mieheni/vaimoni" on tässä tehty lähes loistava mysteeri. - Pikkurikaspaikan, rikaspikkupaikan eräs rikkaahko mies (James Franciscus) ilmoittaa ensin vaimonsa kadonneeksi, sitten kohta `vaimon` ilmestyttyä Papin(!) kanssa, että "Hän ei ole vaimoni." Tästä seuraa monesti muuttuvien twistien taidokas ketju, alun pikkuviittausten (ehkä liiankin pikku) kautta viimeiseen todella taidokkaaseen twistiin, vedätykseen. Ja silloin ne pikkuviittauksetkin löytävät perinteisesti paikkansa, tehonsa, voimansa. Elokuvan ainoa huono puoli on todella typerä, käsittämätön, älytön teatteriesitys-alkuperäisnimi, sekä sen tuntemattomampi Suomi-leffakäänelokuvanösnimi, jotka spoilaavat koko juonen, jutun. (Teatterinimi tulee esiin onneksi vasta lopputeksteissä.) Elokuvan nimi on on hyvä katsojan alun (tai oikeastaan ennen elokuvan näkemistä) hämmästelystä hyvän hörhöilyn kautta suht monimutkaiseen, monipuoliseen maaliin.

Badge 373 eli Viittä vaille vainaja (USA-73)

Ei tämä näytä ainakaan olevan Puerto Ricolaisten (vaikka heidän mielenosoituksessa käydäänkin) puolustus, kaikki gangstereita (se mielenosoituksessa puhuvakin, muut miellenosoitusmassaa.). Taas tällainen tämä on; Varoitettu ja nyt erotettu kuumakallekyttä (Robert Duvall) etsii sitä yhtä. Pomoa. Duvallin hahmo aika hassu. Mutta kyllä tässä on paljon pimeää, pitkää, öistä katukaahausta (bussilla) ja toimintaa. Gangsteripomon palopuhe nosturinnokassa yrittää vähän "uida", räpistellä James Cagneyn White Heatin ikonisen, karismaattisen kattokohkauksen-kohtauksen suuntaan.

Any Virgins Left Alive? (Ranska-2015)

No nyt Bertrand Mandico lyhäröi oivasti Orleansin Neitsyt-teemaa jo elokuvan nimen kautta, puolesta kauhuslashervedätykseen, venytykseen ja varsinkin girlkick-kipinöintiin-kipunointiin, onneksi ilman mitään sinun naamallesi, sinun silmillesi-hierontaa. (Joan The Slut on hänen nimensä, mutta tämä ei myöskään onneksi ole mikään täysillä uskontoa vastaankaan-elokuva, vaan kaikki laidat kukkivat. Tai kuihtuvat. Mutta elokuva elää, etoo onneksi yhä.)...

Depressive Cop (Ranska-2016)

Maneerinen, naamarinen (vai vain vanha) poliisi sel(v)ittää saarimurhaa. (Saari on yksi ohjaaja Bertrand Mandicon "pakkomielteistä", elokuvanteon lisäksi, mutta varsinkin saaren, saarien maitia, maitoa, kermaa, spermaa ruiskuttavat kasvit.) Naiselokuvaa; Miehet paukuttavat henkseleitä, naiset rintaliivejä. Nostalgiaelokuvaa: Vhs-kasetti kaivetaan maahan. Muhimaan? Hieno lyhäri tämäkin.a

Boro in The Box (Ranska-2011) - Linnunpönttöpäinen elokuvaohjaaja huomaa jo ennen kuin ensimmäistä kertaa nostaa kameran aukolle, että silmä on kliseisestikin, yksisilmäisesti, mutta kuitenkin yksilöllisesti se varsinainen kamera

Tässä elokuvassa, elämässä Puolassa on häistä hautajaisiin, syntymä siinä välissä, tai sitä ennen, ja sen jälkeen, Aina Talvi. Näin alkaa: Linnunpönttömäinen/päinen 1] (tai sitten camera obscura-päinen) naisääninen mies sanoo: "Nimeni on Walerian Borowchzyk. Olen kuollut puolalainen elokuvantekijä." Selviää että hän syntyi, kasvoi tänä laatikkona, tässä laatikossa (kuin kohtu[u]vertaus laatikkosikiölle ja vauvalle; laatikko joka syntyy napanuorasta, narunnokasta riippuen) kunnes murtautui lähes kokonaan laatikosta, maastansa ulos: "Pian tajusin, että olin ansassa kehossani, talossa, valtiossa." Ja kuten isänsä, hän alkaa rakastamaan kaiken kokoisten ja väristen lintujen bongausta, sulilla tai ilman. Ja hän alkaa piirtämään lintuja ilman vaatteita. "Sain, Tein aikoinaan nimeä itselleni, mikä, minä on unohdettu. X" . Tämä Bertrand Mandicon lyhäri on parhaita, jos ei jopa paras elokuvantekijä-elämäkertaelokuva. --- 1] Välillä linnut yrittävät lentää aukosta sisään.

Aivoryöstö (Terminal Man) (USA-74) Mielen, muistin, sairauden hauta

Vai, tai tappava tulevaisuus? Ajoittaisista, toistuvista `muistinmenetyksistä` kärsivän miehen (George Segal) menetykset ovat kuitenkin myös henkienmenetyksiä, mies on kohtausten aikana murhaaja. Miehelle tehdään leikkaus (vie leijonanosan elokuvasta 1]) jolla pitäisi saada murhamieli, murhamuisti pois aivoista, mielestä, muistista. Mutta leikkaus epäonnistuu, miehen sairaalapako ei.. - Hyvin jaoteltu ja näytelty elokuva, jonka toinen puolisko, noin 45 minuuttia, rullaa eteenpäin hurjasti, kekseliäästi, siinä on useita tasoja; Loppupuolen avoin hauta tuo scifikauhun lisäksi mieleen Vietnamin sodan (helikopteri pörrää haudan päällä, kuvattu haudan pohjalta) sekä jopa westernit (avoin, tyhjä [vielä], vailla nimeä oleva hauta) sekä tietenkin haudan, mielen, sairauden puristus (vielä) elävälle.. 1] leikkauksen aikana tuli kyllä tunne, että onpa kivinen, kuoppainen ja mutainen, täinen ja tervainen elokuva, matka, mutta loppu pelastaa sen kuiville kautta vesille. Loppu lunastaa

Agentti FX-18 Istanbulissa (Ranska-Italia-65)

Toimiva James Bond-klooni-spooffi ja tietenkin Bondailut piti silloin tylsästi tapahtua Istanbulissa. Mutta itse tarina ei tylsä, vaan sisältää maukkaita Bond-Ian Fleming viittauksia (sängystä tipahtaa oliko juuri Istanbul-pokkari Connery kannessa), "Bond" mopoilee, Bondmainen kohtaus, jossa poliisiauto loikkaa laiturilta laivaan. Vauhtia piisaa yleensäkin. Onpa mukana hakkaushuumorikohtauskin; Franski"Bond" lyö roiston kuntopyörän päälle, roistotollo polkee muutaman pyörähdyksen, kunnes pyörtyy permannolle..

Michael J Murphyn kasarikauhistelut 3: The Hereafter (Englanti-83) Pituus on armoton!

Ei tv-dekkari? Jos ja kun edellinen, Last Night (kts ed arv) ei ollut pituudella pilattu, ja puolipituudellakin vain puoliksi (heh), niin tämä Michael J Murphyn kokopitkä, perintö-pyörätuoli`mysteeri` taas olisi kannattanut puolittaa. Pituus on armoton! Pikkunäppäryytenä mainittakoon se, että aluksi kartanotalon omistajaisä kuolee ja alkaa "kummittelemaan" pojalleen, sitten poikakin joutuu pyörätuoliin, mutta ei kummittele. Kaikenlaista muuta hän kyllä tekee, kuten tekee myös miehen naisystävä ja naisystävän miesystävä. Ihan kelvollista menoa, mutta tosiaan laahausta liian pitkään. Mutta välillä hyvää dekkarimenoa, muutamilla gorevilahduksilla. Nämä vilahdukset ehkä estivät tv-etuliitteen, tv-statuksen tältä tuotteelta? Eräänlainen puolihalpis, puolitv-tuotanto. Pitää myös mainita yksi Murphyn kauhu -ja trillerielokuvissa toistuva juttu: Lähes kaikissa on mukana huume -tai myrkkyjuoma jolla huumataan tai tapetaan, tämä toistuu tässäkin. Kuten myös toistuu jo Secrets-elokuvan (-77) juonikuvioita (pahis hakkaa kepillä seinää kutsuakseen pahuuden kohteitaan, testamentin mukaan talossa on oltava 11 kuukautta vuodesta ex-omistajan kuoltua, sekä ex-omistaja että uusomistaja ensin jalkahalvaantuvat ja sitten ehkä kumpikin kuolevat), mutta ei tämä silti pelkkä plagiaatti.

Michael J Murphyn kasarikauhistelut 2: The Last Night (Englanti-83)

Puolipitkä, mutta siitä huolimatta myös puoligoreinen ja valitettavasti varsinkin puolivillainen teatterikauhuilu, joka ei ole minun juomakuppini. Vaikkakin elokuvan pituus on armollinen. Tässä Michael J Murphyn ohjaamassa kauhulyhärissä kaksi pakenevaa psykoa ottaa teatteirporukan tähtäimeensä. Hyvähkönä asiana elokuvassa pn näytelmän nimi Murder in The Dark, ja varsinkin se, että kyseessä on näytelmän viimeinen esitys, kuten taas elokuvan nimi kertoo. Pikkuisen uniikihkona juttuna elokuvassa toimii se, että psykokaksikko nappaa, tappaa, uhkaa sekä näyttelijöitä että muuta henkilökuntaa sekä lavalla, että lavan sivussa näytelmän aikana. Ja se varsinainen, yksilöity uniihkius on se, että, koska kyseessä on jännitysnäytelmä, niin psyko lavan sivusta ampuu lavalla paukkupatruunalla `ammuttavan` näyttelijän oikeasti. - - Mutta elokuvan paras puoli siis tosiaan armollinen pituus.

L'ibis rouge (Ranska-75)

"Tyypillistä" (lainausmerkit, koska päätekijänä maverickohjaaja Jean-Pierre Mocky) ranskalaista kaahausmetelikomediaa jossa lähes jokainen on huutava tai kuiskaava seko; Kuristaja, kääpiönunna, oopperaa konttorissa virkailijalle laulava nainen, pitkässä putkisalkussa pikkuviinapulloja kantava `kauppias` (juo ne pois `asiakkaan` asunnossa `asiakkaan`kanssa), Michel Simonin(!?) viimeinen elokuvarooli kalastaja-kapakkakalu-kerjäläinen-kioskinpitäjänä. Kaahauksesta, kaaoksesta, näyttelemisistä tulee mieleen Jean-Louis van Bellen elokuvat.

From a Roman Balcony - Syntinen päivä (Italia-60)

Tämä Mauro Bologninin ohjaus Alberto Moravian ja Pier Paolo Pasolinin teksteistä on onnistunut "kolmen koplan" aikaansaannos. Jean Sorel on laiska isänilkki joka lähtee hakemaan töitä, rahaa naapurinnaisen kanssa sutaisemansa lapsen ristiäisiin. Häntä juoksutetaan, ehkä syystäkin, aina `uusi` lappu kourassaan pitkin kaupunkia kohti työpaikkaa. Huomaten että hänet on laitettu juoksemaan kehää takaisin alkuruutuun. Tässä Kafkailussa on varmaan Moraviaa, ja samoin parempituloisten, tai edes tuloisten kavalkaadissa joihin työnetsijä törmää: Yksi pomo odottaa "Tärkeää työpuhelua", joka osoittautuu "Haluan juuri sen tytön "manikyyrin", koska käteni ovat likaiset"-tyyliseksi "työ"keikaksi. Pomon keikassa lainausmerkit, naisen kohdalla ei. Nämä työttömät-työväkiviittaukset sitten varmaan Pasolinia. Hän kirjoittaa, kuvaa heidän tasoltaan, mutta myös moittien, näyttäen heidänkin tasottomuutensa; Prostituoitu otetaan kyytiin kuorma-auton jallkalistalle roikkumaan ja jätetään ilman rahaa sillan alle.

Cross Shot - Kuuma ajojahti (Italia-76)

Vaikka otsikossa Englanti-Suominimet, niin katsoin tästä Italocrimestä italiaksi puhutun, millekään kielelle teksittämättömän dvd:n- Lehdistö, poliisi, roistot verisehkösti kilpasilla, hyvää keskitason Italocrimeä. Yleensä rosvopomoja näissä näytellyt John Saxon nyt harvinaisesti poliisivastaavana. Lee J. Cobb sokeana mafiapomona. Renzo Palmer lehdistöpuolen edustajana. Kaikki, koko kolmikko kovia.

The Changes (Englanti-75)

Olipa, onpa oivallinen scifisarja Englannista! Jämäkkä, mainio, toimiva lasten-nuorten-aikuisten(kin, itse ainakin pidin) tv-sarja, jossa oudot scifitapahtumat pakottavat britit teiden päälle. Jämäkkä on ehkä liioittelusana, sillä haahuiluahan se yhtäkkinen kulkeminen kellä tahansa, useimmilla ainakin, on, mutta kokonaisuuteen kurottuna voi tuotakin sanaa kyllä käyttää, jos näin näkee. - Lähinnä kaupungeissa kaupunkilaisten korvissa, päässä alkaa soimaan sumea surina, joka pakottaa ihmiset hajoittamaan teknisiä laitteitaan, ajoneuvojaan kodeissaan ja kaduilla. Junat, laivat räjähtelevät. Kansainvaellukset alkavat. Teinityttö Nicky eksyy vanhemmistaan jo vaelluksen alkuhetkillä kaupungissa. He ovat matkalla Ranskaan, kuten monet näyttävät olevan.. Nicky "päättää", joutuu lähtemään maaseudulle läpi pienien kylien. Kylä kylältä pahuus kasvaa, vaikkakin sumuääntä kuuluu vähemmän, lähinnä voimavirtalinjojen lähellä. Eivätkä kaikki kuule sitä. Eivät esimerkiksi sikhit, joihin Nicky "liittyy" matkan alussa. Tässä mukaan tulee rasismia, kun heille huudetaan teiden laidoilta "Paholaisen lapset!" ja heitetään päälle mutaa. Nicky ja sikhit kuitenkin ystävystyvät, mutta vähän kummallisten kierteiden kautta; Kun Nicky varastaa hylätystä talosta ruokaa, saa hän sikheiltä haukkuja, mutta kohta koko porukka asettuu asumaan hylätylle maatalotilukselle ottaen sen antimet ja tavarat käyttöönsä.. Paholais-saatana-noituusteema `vahvistuu` kylä kylältä; Ensimmäistä johtaa joustamaton, jämäkkä, tiukka seppä, mutta hän osoittautuu kuitenkin kyläläisiä suojelevaksi tyypiksi roistolaumoja vastaan. Kyläläiset ja sikhit löytävät, yhdistävät toisensa näitä vastaan. Ja voittavat. Mutta jo seuraavasta kylästä löytyy todella paha mies, ankara, julma johtaja, joka näkee noitia joka kulman, kylän, puun, talon alla, edessä, päällä, sivussa ja takana, ja niinpä Nicky joutuu tämän kusiälypään aloitteesta syytteeseen noituudesta ja tuomitaan kivitettäväksi.. jne.. - Mainio scifipalasarja, jossa myös absurdia huumoria, esim kun noitavainomies ja kyläläiset ajavat takaa traktoria, "Paholaisen Ajoneuvoa", pitkin peltoja. Lopussa mukaan tulee luolakauhua, scifikauhua, scifi-kivipaasikauhua, scifiä kun törmätään "maailmaa, avaruutta hallitsevaan", sisäisesti kivessä kaikuvaa mutinasaarnaansa tuottavaan luolan kivipaateen..

Tartarin of Tarascon (Ranska-34) - Raimun näyttelijätyö loistavaa, mutta juoni laahaa, masentaa, mättää ja tökkii.

Raimu esittää hienosti huonosti näyttelevää "naailman""tietäjää". Hän, Tartarin on pienen kaupungin suuri julkkis, matkatarinoita esittävä tyyppi. Erikoista hänessä on se, että hän ei tietenkään ole käynyt missään matkoilla, vaan kaikki tarinat perustuvat kirjoihin. Ja tämän tietää sekä hän että kuulijat. Vielä erikoisemmaksi hänet ja tilanteet tekee, se että hänen esiintymistapansa on alkeellinen, apaattinen, avuton (muutamalla karjahduksella korjattuna), mutta voi jopa nähdä ja sanoa että hän ehkä jopa esiintyy tarkoituksellisen kehnosti kertomuksissaan. Näyttää jopa jopa siltä että hän vittuilee kylän kääkille! Ja silti suosio on laaja, pitkäikäinen ja taattu. Mutta suosio alkaa sulamaan kun leviää, levitetään huhua, että hän olisi oikeasti lähdössä Afrikkaan leijonanmetsästykseen, ja äijä on nyt siirtänyt lähtöään kuukausikaupalla, ja "pelkuri", "selittäjä"-sanat alkavat nousta kaupungin kaduilla ja kapakoissa, joten viimein hänen on pakko lähteä... - Tästä Afrikan, Algerian matkasta tulee kuitenkin elokuvan tylsin episodi ja etappi, leijonannahkakin ostetaan torilta ja lähetetään postipakettina. Ja kylän kääkät innostuvat uudestaan; `On se kova karju! Vielä nylki leijonan!` Ja varmaan elävänä?! Episodin erikoisin hahmo on uskollinen kameli, joka seuraa miestä jopa laivan ja junan perässä. - Mutta juonen perässä ei oikein jaksanut, se sahasi tylsästi. Typerä idea on äijän asehulluudesta (seinät aseita täynnä) nouseva puheripuli; Erästä käppyräveistä esitellessään hän sanoo että se sopii hyvin miehen, (ja naisen, jos niikseen tulee, hän lisää) suolistamiseen. Lisäksi hän ja kaupunkilaisfaninsa käyvät ampumassa poikien ilmaan heittämiä lippalakkeja. Ja kun hän ammuskelun jälkeen katsoo reijitettyä lippalakkiläjää, lausahtaa hän lakonisesti: "Massacre."