maanantai 30. heinäkuuta 2018

Charlie Chan in The Secret Service (Usa-44)


Oikeastaan keskivertoa parempi Charlie Chaneily. Kartanossa tapahtuu taas! Hyvinkin katsottava kartanoilu laboratorion `kylpyammeessa` tapahtuvine `valtamerihöyryjen` räjähdyksineen, pianopistooleineen, valepidätyksineen kaikkineen.


Dialogithan näissä kaikissa ovat nasevaa: Tässä mm: "What you want to go home for?" "I forgot something." "What did you forget?" "I forgot to stay there." Ja Chinese Cat`issa viitataan dekkarointiin ("Are you a mind reader?" "If mind not too small.") tai dekkarimurhailuun potenssiin jotain: "Murder is my business." "Murder`s allright, Mr Chan, but you wholesales it!" Ja Scarlet Clue-leffassa pikkupiruillaan jo sille dialogillekin, kielellekin: "You stupid thinking these people would murder anyone. They are too busy murdering English language." (Kyseisessä pätkässä puhutaan näyttelijöistä.)

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

The Jade Mask (Usa-45)

On viime päivinä tullut katsottua havajilaisesta, honolululaisesta, mutta myös manneramerikassa `valtion etsivätoimistoa` pitävästä etsivästä Charlie Chanista, kertovia elokuvia (Chantology niminen kokoelma.) Tähän mennessä nähdyistä lähes kaikki ovat olleet toisteisia, tylsähköjä kartanodekkarointeja, mutta Jade Mask on piristävä poikkeus genreen;
Tässä on taidokkaasti, eikä vähääkään koristelevasti, luettelomaisesti, ulkokohtaisesti ripoteltu, sijoiteltu ja saatu sopimaan: kartanon kellarin kaasulaboratorio (sen savut näkyvät talon eteis- olohuonehallin ovi-ikkunan läpi!), sirkuksen voimanainen, vatsastapuhuja nukkeineen, naamioita, myrkkynuolia (nuken suu nuolilinkona), oikeita ja valepoliiseja. Kaiken tämän lisäksi auton/moottori/polkupyöränpumppu `näyttelee` tärkeää osaa! (Puuttuu vain sukeltajat ja alienit. niin olisi ollut populaa sekä aivan alhaalta, että ylhäältä, heh..)


Taidokas, piristävä ja virkistävä poikkeus jo silloin (varsinkin silloin) kuoliaaksi kaluttuun `kuolemia kartanossa`-genreen.


"My boy, if silence is golden, you are bankrupt."


P.S. Alunperin tämä ei paljon kiinnostanut, ja huomattavasti kiinnostavampi ennen katsomista oli Meeting at Midnight aka Black Magic niminen pala, okkultismikartanoilu, mutta siinä ei sitten muuta kiinnostavaa ollutkaan kuin verestä puristettu jäädytetty luoti! Ja niinpä tämä Jade Maskeilu meni yllättäen joka puolelta ohi maaliin.







tiistai 24. heinäkuuta 2018

Matter of Life and Death (Englanti-46)

Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin fantasiaelokuva on kuin `like any other´. Jo alkuteksteissä ironisoidaan, parodisoidaan, satiirisoidaan genreä leikkisästi, lempeästi: "Any resemblance to any other world known or unknown is purely coincidence."

David Niven esittää sotalentäjää jonka kone syöksyy alas. Mutta sen jälkeen, onko kyseessä hänen unensa vai koko maailman? Koko taivaan ja maailman? Sillä seuraa rakkaustarina naisen kanssa jonka kanssa hän juuri puhui lennonjohtoon, muinaiskreikkalainen huilu-paimenpoika tiennäyttäjänä, taivaan siipivarastoja, aivokirurgiaa, oikeudenkäyntiä... Miksi maanpäällinen elämä esitetään huikeissa väreissä ja taivas mustavalkoisena, byrokraatttisena avokonttorina, miksi taivaan respaan saapuu sodan takia laumoittain iloisia(?! `Room and a bath.`) sotilaita, miksi pingispeli muuttuu pelaajien jäykistymiseen ja pallon ilmaanjäämiseen???... Koska Nivenin esittämä sotilas on jäänyt maan ja taivaan väliseen limboon ja edestakaisin hissitykseen. Ja pitää kynsin hampain kiinni maapaikastaan. Ja taivaan absurdia oikeudenkäyntiähän siitä syntyy..

Huikea, värikäs byrokratiaparodia, sotasatiiri, lempeä, leppeä lemmenkuvaus yli ajan ja paikan. Sota pois! Byrokratia pois! Lempeä tilalle!

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Civilization (Usa-1915-16)

En tiedä onko tämä mykkä suurelokuva ollut mestariteos, suuri mestariteos kokonaisenakaan, sillä tämä on taas näitä elokuvia jotka eivät ole säilyneet kokonaisena nykypäivään asti. Syitä näihin on monia, kelojen katoamisesta kautta kadottamisista uudelleenmuokkauksiin (=lähinnä lyhentämisiin). Tämän elokuvan kohdalla voidaankin puhua tuosta kadottamisesta, tai jopa kadotukseen joutumisesta, sillä elokuva kävi kaks-kolkytluvulla erilaisten uskonnollisten järjestöjen uudelleenmuokkauksen, ja kelakaupalla filmiä `katosi`, kadotettiin, joutui kadotukseen. Tällä manööverillä korostettiin elokuvan (jo alkuperäisessäkin olevaa) uskonnollista puolta.


Elokuva on (ilmeisestikin) alunperinkin ollut kaksijakonen, mutta tosiaan nyt sitä vielä entisestään korostetaan; Tuottaja Thonas H Incen tuottama ja Reginald Barkerin ohjaama, jämäkän massiivisniminen Civilization kertoo `kuvitteellisesta` sodasta sukellusveneineen kaikkineen. Sukellusveneen kapteenina toimii aatelisupseeri, keksijäkreivi (juurikin tuon sukellusveneen kehittäjä, keksijä) joka viimeistään siellä, sieltä  nousee rauhanpuolustajaksi. Ja nouseekin (tai haavoittumisnäyissään laskeutuu) niin korkealle, että kohtaa itse Kristuksen. Ja rauhansanoma selkiytyy, kiteytyy. `Näyssä` jossa Kristus kulkee taistelukentillä on yhtäaikaa uskonnollista utua ja myös voimaa. Absurdisuutta ja jämäkkyyttä. Mutta varmastikin johtuen näistä poisottamisista, elokuva on valitettavan hajanainen, liiankin kaksijakoinen. Kaksijakoisuuteen (sota ja rauha, ja varsinkin rauhanpuolustamiseen ) on varmastikin pyritty myös alkuperäisessä versiossa, mutta nyt taiten tehty ankara, julma ja jämäkkä sotakohtauksien vyöry vie (tahtomattaan, tarkoituksettomasti) voimaa lopun rauhantyöltä. Mutta ei sekään ole minusta niin laimeaa ja löysää, valjua ja vetelää kuin usein on väitetty. (Elokuvan erikoisin episodi, erikoinen tapahtumaketju alkaa sukellusveneen sisältä, puristuksesta, ympärillä, sisälläkin sota; Aluksen kapteeni-keksijä-kreivi huomaa siellä lopullisesti sodan järjettömyyden (tehtävänä tuhota matkustajalaiva) ja miehistöä, päällystöä vastustaen estää aluksen käytön siviilejä sekä sotilaita vastaan. Sukellusveneen sisäisen taistelun seurauksena sukellusvene uppoaa ja kapteeni miehistöineen joutuu manalaan. Manalan mudassa miehistö kohtaa Kristuksen, jonka sielu ja `keho` (läpinäkyvä Kristushahmo) siirtyy kapteenin kehoon ja sieluun joka palaa maan päälle kapteenina näyttääkseen sitten `omana itsenään` (jälleen [läpinäkyvä] Jeesushahmo, kapteeni kuollut) sotakeisarille taistelukenttien kauheudet, hävityksen, julmuuden, järjettömyyden, keisari "kuin transsissa". `Ja ikuinen rauha levisi maan päälle...`


-Leikattu, lyhennetty, mutta mielenkiintoinen, muokattu, muutettu(?) pala elokuvahistoriaa.
P.S. On väitteitä, on väitetty että tämä olisi ensimmäisiä (jos ei ensimmäinen) `motion picture`, jossa Kristus henkilöhahmona. On myös väitetty, että Yasujiro Ozu olisi ensimmäisen kerran ajatellut elokuvaohjaajauraa, tämän elokuvan nähtyään. Hän on varmaankin nähnyt sen alkuperäisen
 version?





lauantai 21. heinäkuuta 2018

Crime in The Streets - Kadun kapinalliset (Usa-56)

Don Siegelin surkeimpia elokuvia. `Raportti` nelkyt-viiskytluvun (New Yorkin) nuorisojengiongelmista. John Cassavetes (lähes kolmikymppisenä!) on aivan liian aikuismainen `Hornets`-jengin pomona. Kyllä hän kovasti yrittää olla vihasta vapiseva haavanlehtinuori, mutta se on sellaista teatteritärinää ja värinää. Sal Mineo uusii edellisen vuoden Nuori Kapinallishahmonsa, ja uusii hyvin.
Mutta tämän elokuvan este on juuri tämä teatraalisuus; Nuorisojengi tanssahtelee, viheltelee, irvistelee naisten ympärillä kuin musikaalissa ikään ja loikoilevat kadulla teatraalisen rennoissa muodostelmissa. Muutenkin ollaan kuin teatterissa; Kadulle tippuu tipotellen hahmoja kuin teatterilavalle ikään. Katu on kaukana tästä, teatteri lähellä. Ihan konkreettisestikin, sillä koko ajan ollaan (sinänsä taiten [liian taiten] tehdyissä lavasteissa, kunnon katuroskaisuus ja roso puuttuu täysin, steriiliä) ajan hengen mukaisesti studiokadulla ja korttelissa.

P.S. Cassavetesin ensimmäinen varsinainen elokuva(pää)rooli. Mutta sitten ensimmäisessä ohjauksessaan, vuoden-58 Shadows`issa hän vie onneksi sen kameran kaupungin ihokosketukseen, ikimuistoisesti New Yorkin kaduille, kahviloihin ja kämppiin.

perjantai 20. heinäkuuta 2018

French Cancan (Ranska-55)

Jean Renoirin ohjaus, Jean Gabinin pääosa, näyttelijöiden esiintyjyys, esiintyjien näyttelijyys, värikkäitten rakennelmien riisuttu runsaus tekevät tästä Punaisen Myllyn noususta kertovasta tarinasta juuri sopivan kuohkean, mutta mehuisan, massiivisen, mutta myös intiimin (ja sen syrjäänvetämisen) värikkään elokuvakoneiston. Elokuvakakku parhaimmillaan.

Jean Gabin loistaa pääosassa, Edith Piaf vilahtaa le laulajatar `Buffettina`, nuori Michel Piccoli kapteenina.

Renoirin ja Gabinin keski-myöhäiskauden kulmakiviä.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Wonder Women (Filippiinit-Usa-73)

Ihanan, mainion absurdissa aloituksessa tyrmäysnuolia ampuva kiväärinainen toimii yleisillä ja vähemmän yleisillä paikoilla, kenenkään estämättä ja jopa näkemättä!: Hevospoolokentältä (seisoo keskellä kenttää kiväärin kanssa, kukaan ei huomaa) hän nappaa nuolella miestä hevosen selästä, toinen saa potkusta, uima-altaalta alastonsukeltelua (mutta onko enemmän bikineitä päällä kun altaasta noustaan?) harrastavista naisista yksi saa nuolesta, toinen potkusta. Vankilan(?) koripallokentältä napataan yksin harjoitteleva urheilija (sisään sinne pääsee kun tönäisee pöydän takana istuvan poliisin, vartijan kumoon!) Kourupalloareenallakin käydään.Naiset ovat välillä pukeutuneet pukupäällisiksi miehiksi. Poliisia ei oteta mukaan, mutta, kuten huomattua, urheilijoita kylläkin. Naisryhmä johtajattarenaan Tohtori Tsu kerää urheilijoita taivuttaakseen heidät maailmanvallotuksensa välikappaleiksi. Kiva että välillä näissä johtajatarta myöten all-women-cast. Kaikenlaista äijää totta tietenkin heidän kintereillään.

Tämän jälkeen mennään liikaa kummallisille keskustelu-urille, mutta muistetaan maustaakin tarinaa kivääreillä varustettujen kauppakassi-sivukoppimopojen hyökkäyksellä sekä pitkällä käsivarakuvatulla juoksu ja koppitaksitakaa-ajoilla, jossa törmätään myös ilmeisen aitoon koppitaksien mielenosoitus(?)paraatiin megafoneineen. Ja kadun kulkijatkin kaahaavat spontaaniin, uteliaaseen juoksuun näyttelijöiden ja kuvausryhmän kanssa ja seassa. Ja mikä lienee mureena tai vastaava luikertelee myöskin juoksijoiden jaloissa. Kun pästään Tohtori Tsun luo mukaan tulee Tohtori Moreaun saari diskovaloissa-meininkiä (mm muovinen hälytysvalohattu päässä), ninja-heittotähteä alushousuissa, savuun katoamista. . Lopussa siis perinteistä saaritaistelua. Ja valitettavasti myös saarikeskustelua.

Loppujen lopuksi kuitenkin värikäs toimintaManilointi. (Elokuva kuvattu Manilassa.)

Knoppi: Amerikkalainen Vinegar Syndrome-dvd-bluray-restauroija ja julkaisijafirma on ilmeisesti ottanut tämän leffan alkumusiikkia yrityksensä tunnarimusiikiksi. Ja muuten julkaiseekin kyseisen leffan lähikuukausina!



sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Strangest Dreams: Invasion of The Space Preachers (Usa-90)

Vanhoissa viiskytluvun scifeissä Avaruusporukat tulivat joskus Rauhan asialla, mutta nyt onkin mielenkiintoista, ollaan `Uskon`asialla! Ja ovat pamahtaneet pallollemme pääsiäismunalla! Sähköä särisevällä sellaisella. (Sähköä särisevä pääsiäismuna, silloinen tai vai ensivuotinen myyntimenestys?!)

No, ei tää nyt hirveen mielenkiintoinen ollut, mutta ihan "mukavan"(?) hidasta, uneliasta sunnuntaisoopaa, sunnuntaisuttua. `Jumalan Ruoska`-niminen (pääpukujehu mm ruoskaiseee kaljatölkin kädestä) ryhmittymä rynnii pitkin poikin Amerikan suoseutuja. Tai rynnii on vähän väärä sana, kyllä tää on liian hidasta ja pitkää scifi"kauhu"videoilua jota ei kyllä alien(?)banjonsoittaja tai keski-ikäinen "kääpiö"alien (?joka luulee olevansa lapsi, huoh..) paljon piristä. Tai hippialien?? Entä Elvisalien? Onko hänkin? No, ei sentään Hän on paikallinen julkkis, suuruus Johnny Angel. (Hänen keikkavetonsa suokuppilassa hvää matskua. Ovatko metsäkuppilan katsomo juoppoalieneita?)  No, onpa yritetty`paikallista väriä` tuossa banjonsoittajassa, mutta sinne suohon, metsään menee.
Metsään menee koko ajan koko porukkakin. Syvämmälle sinne.
`Hauskaa` on myös kun `metsäsurvalistit kysyvät muinaushaudassa luuranankoa harjalla puhdistavilta tutkijoilta "You killed this guy?" Tai se olikin ihan hauska idea, kohtaus. Mutta niitä ainoita.

Jopa loistavasta ideasta kaavittu kasaan tämmöinen tylsä sunnuntaisotku. Pukupäällisiä tukkalaitealieneita. Aliennainen, Nova rakastuu. Alienit autoradiota, transistoriradiota, kelanauhuria kuuntelemassa!? Toiston monumentti. Toiston spektaakkeli.

No, loppujumalanpalveluksessa, lopputaistelussa on absurdia, `aitoa` uhkaa.

Dullest dreams. "Have yu seen my nuts?"

(Näin ne koko elokuvan ajan. Valitettavasti.)



"Boy, this is America, Land of The Free, Home of Donald Trump"

Eyewash (Usa-59) Bang! (Usa-86) Blazes (Usa-61)

Laitanpa sunnuntaipäivän `ratoksi` erittäin lyhyesti  vesiväri-vilinäanimaattori Robert Breerin kokeellisen kolmikon. Varoitus! Nämä, yksikin näistä aiheuttaa nopeaa, voimakasta silmienräpytystä.

Eyewash. Kuvaavasti, loistavasti nimetty ja tehty tykitys, jossa jopa eräänlaista (esi)avantgardistista Heikki Partasen Hinku ja Vinku/Käytöskukka sekä Heikki Prepulan Kössi Kengurun mieleen tuovaa materiaalia.

Bang! Toimiva sekoitus lapsenomaisten Tarzan/Viidakko(Missä Mustanaamio?) ja Korkeajännityspiirrosten (menevät elokuvan myötä aikuisemmaksi, sotaisemmaksi) sekä urheilulajien (baseball, wrestling, soutaminen) vesivärianiaatioiden/elokuvattujen joukkueiden yhteenliitymästä. Urheilu. Sota. Laittaa ajattelemaan räpsyvien silmäluomien takana.

Blazes.Erittäin nopeaa vesiväritykitystä jota säestää isojen vesi"pisaroiden" putoaminen kautta kiehuminen tai hevosenkaviokauttakenkälaukka. Tai molemmat. Tai jokin muu vastaavan kuuloinen. Mielenkiintoinen kuvan ja äänen yhdistelmä.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Million Eyes of Sumuru (Englanti-67) The Girl from Rio (Länsi-Saksa-Espanja-USA-69)

Lindsay Shonteff (Sumuru) ja Jess Franco (Rio) ohjasivat kaksi `Naisarmeija haluaa maailmanvallan murskaamalla miehet`- elokuvaa, samalla nais(pahis)tähdellä, Shirley Eatonilla.. Shonteffin teos on piirun verran parempi. mutta Rio`kin on parempaa, 60-luvun kultakauden Francoa.

Sumurussa saman niminen naisjohtaja (uhkaavan kaunis ja glamourinen Eaton) pitää palatsiaan naisarmeijansa kanssa eräällä Hong Kongin saarella. Aseenaan heillä on pistooli joka muuttaa uhrinsa kalkkipatsaiksi!!
Mutta perässään hänellä ja heillä on George `Jerry Cotton` Nader ja Frankie Avalon! Avalon monologisoi, kohtauksessa jossa Maria Rohm on riisuutumassa sermin takana, laulajuuttaan vitsikkäästi: "I wonder if this where I`m supposed to sing? Nah." Ja hänen hahmonsa, Tommy Carter esitellään: "And what does he do?" "Ride, shoot, do judo, ping pong, karate just like everybody else:" "For a living?" "Oh no, no, no. His father left him 18 million dollars. He doesn`t need a living." Klaus Kinski esittää Sino(!)-Aasian(!) naisiinmenevää presidenttiä Boong(!)`ia, jota Nader yrittää naispomon pakottamana assasinoida, mutta on tietenkin perimmiltään, pohjimmiltaan CIA:n mies. Vähän samanlaisessa välikädessä on Maria Rohm pahisten ja poliisien puolenvaihtajana. Rohm on elokuvassa säteilevimmillään.
Laitetaan vielä ajan alkoholiläppää: "Well, I think it was a great idea that we stop and have a drink. But, uh, I think I`m ready for another one." "Well you have two already." "Three, but who`s counting?" "You are."

Girl from Rio`ssa Eaton armeijoineen on siirtynyt maapallon toiselle puolelle Rio de Janeiroon. Franco tuo mukaan vähän liikaa halpis-ratkaisujaan (kuvauspaikka ei ole halpis, ollaan oikeasti Riossa), mutta ei kuitenkaan liian häiritsevästi. Naisarmeijalliset kuvakompositiot yhtä toimivan askeettisen asetelmalliset kuin Sumurussakin, vauhti ja värikkyys samoin, samaa luokkaa.
Vanhaa hyvän ajan euroroisto(reliikki)eleganssia elokuvaan tuo George Sanders.
Nokkela sanailu valitettavasti vaisumpaa kuin Sumurussa, mutta Franco olikin enemmän kuvamaakari, musiikkimaakari kuin juonessa sanoja peräkkäin pistävä. Francolla usein juoni junnaa, sanat sakkaa, mutta kuvat kulkee. Tässä kuitenkin kaikki nämä osapuolet ovat tasapainossa.

Molemmat elokuvat vauhdikasta, värikästä ja mukavan halpis-James Bondiaanista menoa.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Kuollut mies ei palttoota kaipaa - Dead Men Don't Wear Plaid (Usa-82)

Steve Martin teki huikean hienon komediaputken 70-80 luvun molemmin puolin: Superhulttio (-79), tuo otsikossa mainittu ja Tohtorin aivovaimo (-83). Varsinkin kaksi ensimmäiseksi mainittua ovat huipputavaraa.
Ja varsinkin se toisena mainittu, näin noir-fanina se on taitavasti tehtyä täyttä tavaraa. Siinä Martin esittää vanhan noir-tyyliin (elokuva on mustavalkoinen) yksityisetsivä Rigby Reardonia (jonka `apurina`, Marlowena[!!!] on  Humphrey Bogart!!!). Tämä tällainen onnistuu koska elokuva on täynnänsä taitavasti, onnistuneesti elokuvaan sijoitettuja pätkiä oikeista, vanhoista noir-filmeistä!! (Esim Alan Ladd käy toimistossa uhkailemassa.) Rachel Ward Martinin lisäksi yksi ainoita niminykynäytteljöitä!!

Tämä on sellainen noirin toiveiden tynnyri. johon on `sotkettu` (=taitavasti sijoitettu) vanhoja noir-elokuvia staroja ja lausahduksia ettei luetella jaksa. Eihän tämä tietenkään parhaiden noirien rinnalle pääse eikä pyri, mutta onpahan pirun toimiva synteesi!

P.S. Vielä tuosta komediaputkesta. Se on myös ohjaaja Carl Reinerin loistoputki, sillä hän on ohjannut koko kolmikon. Ja he ovat yhdessä olleet käsikirjoittamassa kahta kolmesta, Palttoon ja Aivovaimon ja Martin on ollut käsikirjoittamassa Superhulttiota. Martinin ja Reinerin neljäs ja viimeinen yhteiselokuva Paripeli (-84) ei ollut enää huippukolmikon veroinen. No, kumpikaan heistä ei ollut enää käsikirjoittamassa sitä.

No, laitetaan tähän loppuun Ingrid Bergmanin ja Martinin `välistä` `keskustelua`:
"Haven`t I seen you somewhere before?"
"Maybe. I`ve been somewhere before."

"I like you."
"I like me too."