maanantai 28. syyskuuta 2020

Scary Tales (USA-93)

Omassa genressään (straight to video-kotikutoiskökkökauhisteluantologiat!) onnistunut, haluttu ja tunnettu tuotos. Pitäytyy perinteissä (saatanallista kaulanauhaa), mutta esittää nyt myös virkistävästi lapellisen perheenisän (eikä aina se nuori hylkiö, pudokasmies) joka hylkää kaikki ja kaiken jotta voisi sukeltaa typerissä pelimaailmoissa. Charmanttia kökköyttä. Charmanttia roskaa.

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Monsieur Gangster (Ranska-63)

"Kaikki" gangsterikliseet (esim vastustava mies [Lino Ventura] suostuu heti kuolevan ystävänsä pyyntöön pitää huolta tyttärestään) sisältävä ranskalainen kulttikomediagangsterointi pyörii lähes koko kestonsa ajan tylsän ja toimivan ristitulessa. Elokuvan loppu pelastaa paljon nauramalla nihilismille ja misantropialle tehden kaikki typeryksiksi, varsinkin cooleimmiksi, kovimmiksi gangstereiksi tyypitelleet. Muutkin tolloja.Elokuvan omituis-onnistunein kohtaus: Kuuro kosijaukko (kosii poikansa puolesta) luotisateesta selviytyjänä, tönittävänä. Omituis-onnistunein hahmo: Uusmusiikin säveltäjä-poika, jonka olohallihuonessaa musiikkia tuottavat mm useat tippuvat hanat, kilisevät karkkipullot, tulien alla pulputtavat hullun keksijän laboratorion kiehuliemikulhot.

lauantai 26. syyskuuta 2020

Edge of Eternity - Kuilu ikuisuuteen tai Ikuisuuden reuna (USA-59)

Kehitetyssä(?), keksityssä(?, kituvassa,) kuihtuvassa kaivos`kaupungissa` Grand Canyonin kupeessa tapahtuu useita mystisiä murhia. Värikäs (värielokuva-komeat maisemat), mutta kuiva, jankkaava, tylsä toteutus. Samoin mukana myösc kuiva, laahaava, tylsä rakkaustarina. Ja oikeudenkäynti, Amerikassa kun ollaan. Elokuvan lopun odottamaton (`Ai se on tuo tyyppi!`) twisti ei oikeastaan muuta mitään, vaikka onkin hyvä. Don(ald) (kokoetunimi alkuteksteissä) Siegelin ohjausten onnettominta laitaa. Cornel Wilde, Victoria Shaw, Mickey Shaugnessy, Jack Elam. Musiikintekijällä Daniele Amfitheatrof(!)`illa on aikamoinen esiintyjä-tekijänimi!

lauantai 19. syyskuuta 2020

Der Autovampir (Tsekkoslovakia-82)

Tyhmä elokuva. Minulle. Sillä en pidä autoista, autoilusta. Enkä auto-autoiluelokuvista. Sillä tätä Jurah Herzin ohjausta mainostetaan vahvasti elokuvana joka, jossa auto imee kuljéttajansa veren. Tätä vahvuutta elokuvassa on vähän, enkä ole päässyt selvyyteen, tiedä onko se huono vai hyvä asia, koska en pidä auto(ilu)elokuvista, vaikka niitä "piristetään" pitämälläni (kauhu)aiheella. Tai, no kyllä tiedän, koska oikeastaan `hyvä` näin, sillä jos siinä olisi ollut enemmän kauhua, niin siinä olisi pakostakin pitänyt olla enemmän autoa, autoja, josta, joista en pidä... Eli/silti huono elokuva. Ja silti olisin halunnut enemmän tätä kauhuoutoutta; Sillä elävä, hengittävä (konepelti nousee ja laskee auton hengityksen tahdissa) autokohtaus on oiva. P.S. Juuri viikolla edesmennyt ohjaaja Jiri Menzel pääosassa. Näyttelee hyvin, mutta ei paranna, pelasta elokuvaa..

perjantai 18. syyskuuta 2020

King Fu - Seine Fäuste zucken wie Blitze (Hong Kong-73)

Kuningas Fu! Oli `pakko` laittaa tuo Saksanimi otsikkoon. Ensimmäiseksi sen takia että se on jämäkämpi ja ytimekkäämpi kuin Hong Kong-enkkunimi Master of Kung Fu (puhumattakaan muista nimistä) ja toiseksi sen takia että tämä teksti perustuu Saksa-blurayn katselemiseen. Ja kolmanneksi; Ihan hyvää perus-fuilua, eli nimi ehkä sittenkin liioittelua. Mutta silti mainio. Ai niin, vielä mainio alaviitemaininta; levyn Kid With The Golden Arm-trailerissa käsivartta enemmän esillä muutamaa numeroa liian pieni, silmille keikkuva kultakypärä-kung fu! Päätä puristavaa paukutusta! Ai niin, kyllä se kultakäsikin ehti trailerissa siivuttamaan yhden miekan siivuiksi! P.S. Ai niin, tää on Shaw Brothersia! Ja P.S. 2!: Katsoin Kingailun niin, että valitsin Saksapuheen ja Enkkutekstin!! Germaani-Kung FU!! (Kung Fu-Korkejännityskielellä: AAARRRGGGHHH!!!... Vai AAALLLGGGHHH???...)

torstai 17. syyskuuta 2020

Nouvelle Vague (Ranska-90) "Jokaisella klovnilla on klooni."

"Aikoinaan massat olivat onnellisia, mutta eivät tienneet miksi." - "Haluatko eilispäivän Financial Timesin?" - "Minun on puhuttava kanssasi." "Minun myös." - "Kuka puhuu?" - "Mitä ovat nämä kuvat?" Nämä sanat? ("Saanko mennä elokuviin?) Mukana myös julmaa upotusta, auringossa vaanivaa vellovaa vettä. 1] ("Pimeys nousee." "Ei. Pimeys putoaa.") Jean-Luc Godardin upea aivojen ajatusnapsuttelu, jossa kuvausajassa-vuodessa pysyvä elokuva limittää loistavasti eliittiä ja paariaa (eliitti esillä enemmän), (kirjallisuus)historiaa, sanoja, värejä, `luontoa`. Kaunis elokuva. Ja ennen kaikkea Alain Delon Godardin elokuvassa! Ja tietenkin vielä pääosassa! Tai pääosissa. sillä hän esittää kolmea hahmoa!!! Tai, vai hahmotelmaa? Hyvin hahmoteltu! (Elokuvan lopussa `kriitikko` kyyrii kopissaan `metsässä` ja on kohotettu, liikutettu, ravittu, sivistetty. Nouvelle Vague on nautinto.) 1] Uusi(?) aalto? Vanha vesi? Vai toisinpäin?

lauantai 5. syyskuuta 2020

Suuri suomalainen romaani (Omakustanne) `Mämmiä Saunassa!`

Oikeasti luettelo, novelli, sivun mittainen(,) paperilappu. Ei tekijän nimeä, pelkkä teksti. On tanakan tiivistetty, tanakan, tarkoituksellisen tiivistetty teos, luettelo tekijöistä, teoksista, aiheista, sanoista joista Suuri suomalainen romaani koostuu. Ostin kirpputorilta. Ilmeisesti tekijältä? (Myyjällä nippu näitä kopioituina, monistettuina, tulostettuina päällekkäin pöydällä.) Tämänniminen voi olla joko (miki)liukkosmaisen, (tommi)liimattamaisen, (jaakko)ylijuonikasmaisen massivinen tai tämmöinen. Ehkä tämä tämmöinen on juuri Se Suuri Suomalainen Romaani. Se Oikea. Massiivisromaaniin pitäis tunkea kaikki MM-kullasta Mämmiin, Ruileivästä, Salmiakista, Saunasta Sauvakävelyyn, ja ne pitää vielä liittää johonkin satojen sivujen yyberlaajaan Suomikaareen, tässä nämäkin mainitut mahtuvat yhden sivun luetteloon. Mämmiä Saunassa!

Black Report (Japani-63)

Gialloissa määräenemmistöä pitää hallussaan itseoikeutetusti tietenkin italogiallot. Sitten tulevat varmaan spanskigiallot, brittigiallot, germaanigiallot. Japsigiallot ovat harvinaiempi, jopa olematon ryhmä. Tämä sukeltaa juuri siihen olemattomuuteen. Sikapomo on maljakko/vaasimurhattu. Tästä alkaa japsiharvinaisuus, nimittäin dekkaridraama ja oikeussaleilu ilman irstailuita, politikointeja. Iänikuista työhierarkiaa kyllä korostetaan, käytetään. (Syystäkin.) Tylsä. Ei tuo mitään uutta oikeussalidraamaan, oikeussaligennreen, oikeussalidraamagenreen.

Black Test Car (Japani-62)

Eriskummallinen elokuva japanilaisesta maansisäisestä teollisuusvakoilusta. Eriskummallinen, mutta julman toimiva. Kuvauksessa pientä avantgardismia, paljon eri ryhmittymien kokouspuheita, jotka antavat teokselle sähäkkää sisältöä. Tyypit menevät vaikka kuinka pitkälle; Firman mies, sikamies laitattaa, naitattaa (sillä muuten ei mennä naimisiin) tyttöystävänsä prostituoitu-vakoojaksi. Vakoil(u)un vökivaltaan kyllästynyt nousukas->pudokas puhuu: "Olemmeko me poliiseja? Olemmeko me etsiviä? Onko tämä poliisiasema? Sinusta on tullut entistä etsivämpi? Olemmeko me yakuza?" Lopussa tyypillisen toimivaa japanilaisteemaa; Mies ja Nainen rauhoittuvat merenrannalla. Mieli puhdistuu. Pahimmat p*skiaiset jäävät kostonkierteeseen, limboon, noidankehään, pudotukseen, syöksykierteeseen, syöveriin ... Vaihtoehtoja on monia, mutta kaikki samanlaisia, kaikki huonoja, kaikki alaspäin. Tai ainakin ollaan reunalla, silmät edessä, selässä, sivuilla... Fiktiota, mutta onko kaukana dokumentista, totuudesta??..

torstai 3. syyskuuta 2020

Private Vices, Public Virtues (Italia-Jugoslavia-76)

Tämä mestariohjaaja Miklos Janscon elokuva on avuton, onneton seksi-pornofloppi. Vaikkakin perustuu `tapaukseen`, niin tätä kikattavaa, tollonauravaa, koko- ja puoli-iho-paljaspintaparaatia on hyvin vaikea uskoa vanhan ajan vanhan vallan kaataja- ja uuden `samanlaisen` nostajafilmiksi (keisari kumoon, uutta kohoon..), sillä niin surkea tämä "Cannes-sensaatio" on, Huonon näyttelemisen ja idioottimaisten ideoiden, ratkaisuiden, toteuttamisten `juhlaa`, tuhlaa..

tiistai 1. syyskuuta 2020

The Comic (Englanti-85)

"In this world people do not survive. They only exist." Tökerön huonosti, mutta `mainiosti` sisustetetussa, ulkoistetussa (kuivaa heinää kaduilla ja pihoilla) post apokalypse/wanha Englanti kaupungissa umpioranssitukkainen (teddylippa edessä, takatukka takana) nouseva (paikallaanpysyvä) stand up-koomikko raivaa tieltään alan `ison` `staran`. Tästä alkaa `menestys`... En tiedä onko tämä eräänlainen Liquid Sky-tyylisten outoscifailuiden halpisali(s)tus vai yli(s)tys (en ole todellakaan mikään Liquid Skyn`kään fani, ja kun ei pidä `alkuperäisestä`, niin `uusversio` òn``ok` , no ainakin pikkupiirun parempi), mutta onhan tämä aivan kauhea. Niin kauhea, että bluray jää hyllyyn, mutta en tiedä että enää katseluun... Liquid Sky muuten ei jäänyt hyllyyn... Vielä vähemmän katseluun... "Let this be the lesson to you all!" `I don`t warn you. I don`t threaten you. I just tell you.` -> `Don`t do as I do. Avoid this film. I want this all only for myself!` Ja "This film was made with the help of many people. I thank them all." on hieno lopetusslogan.