Deadly Prey (Usa-87)

`Hän lähti viemään roskapussia, ja  häipyi, eikä koskaan palannut..` Tässä tähän kliseeseen eräs selitys; On seesteinen sunnuntaiaamu, raukean hiljaisesti heräillään, kananmunat paistellaan, mutta ruokaa ei tipu ennenkuin hitaasti heräilevä takatukkaileva jätkä vie roskat ulos... Tämä kaikki kauniin pianonpimputuksen säestyksellä, mutta sitten isketään pianon kansi kiinni, sillä uhreja jo usein Los Angelesin kaduilta Most Dangerous Game-tyyliseen metsäjahtiin kerännyt "armeija" nappaa hemmon...

Mutta tämä kaveri onkin Mike Danton, Kalsarikeisari, Shortsisankari. Sillä nämä päällään tämä Shortsi-Kalsari-Rambo ottaa aseet kouraan ja Kaikkein Vaarallisin Leikki pyörähtääkin häränpyllyä. Sillä kaiken lisäksi nää sankarit sattuivat nappaamaan porukan pomon tunteman ja jopa treenaaman tappokoneen. `Hauska tappa vanha tuttu.` David A Priorin ohjaama ja veljensä Tedin pääosittama teos on varsinaista kasari ja kalsari toimintaa (ja mieluiten kalsarikännillä katsottuna) jossa kankea toiminta ja näytteleminen rullaavat roskaisen mainiosti;
Jätkät ja yksi nainen kompuroivat jonossa metsässä, kun jonon viimeinen vähän hidastaa kurvissa, Danton tiputtaa hänet. Ja seuraavan.. Ja seuraavan.. Roskaisen toistoisaa. Pianonpimputus palaa kun näytetään Daltonin syövän juuria ja matoja.. Oiva leikkaus, siirtymä koetaan kun siirrytään Dantonin tyttöystävän takan ja tv-valaisevasta kaipuusta Dantonin lihaksia esittelevään metsänuotion loimuun. Ja kun tankilla ammutaan Dantonin viereen, hän juoksee tankin kiinni, avaa luukun, heittää kranaatin, pitää luukkua kiinni, odottaa että posahtaa..ja juoksee pois... Ampuakseen heti perään helikopterin. Ja kun pahikset heittävät hänen peräänsä kranaatteja, niin ne vain sysäävät häntä eteenpäin..

Pöljäroskaa.

Phantom from Space (Usa-53)

Billy Wilderin veli W. Lee Wilder teki vuonna-54 Killers from Space`n, joka muistetaan pallosilmäotuksistaan ja vuonna-53 hän teki Phantom from Space`n, joka muistetaan siitä että avaruusmies on suurimman osan elokuvasta näkymätön.

Hehkulampun muotoinen valoalus jysähtää maahan ja siitä kuoriutuu `Man with crazy helmet and without head`. Elokuvassa on paljon vanhojen Jenkkiscifien ja poliisielokuvien helmaklisettä; Viranomaisia ja erilaisia tutkinta ja viestintävälineitä näytetään ja niistä kerrotaan, niitä kehutaan kertojanäänen voimin useaan kertaan. Tämä antaa elokuvalle ensin rytmitystä, mutta toistossaan jumitusta.

Avaruusmies ei ole pahis, vaan hukassa. Hänen kujanjuoksuaan seuraa mielenkiinnolla. Näkymättömyys leijuvine kypärineen yms ja samoin hänen pikkuhiljainen näkyviinkuoriutumisensa ja varsinkin höyryisä tuhoutumisensa(?) on tuotu esiin taidolla.

Kökkökapitaalia. Odottaamani camp-meininkiä on loppujen lopuksi yllättävän vähän, jos alun jumituskeskusteluita ei sellaiseksi laske. Tai useaan kertaan toistuvaa haukkuvan ja juoksevan koiran ja perässä lönköttävän ihmislauman liukaslattiaista käytäväsinkoilua tutkimuslaitolsessa.
No,kohtaus jossa tutkijat etsivät avaruusmiehen asusta sormenjälkiä(!) ja yrittävät leikata sitä saksilla ja viiltää veitsellä, jotka eivät kuitenkaan pysty eivätkä pure, tartu (`This is tougher than nylon!`), mutta kohta se onkin magneettinen ja vetää sakset puoleensa, omaa jonkinlaista kökkökapasiteettia, kiteytystä ja koostumusta.

The House That Would Not Die (Usa-70)

No, nyt on talokin kuolematon! (No, ennen rakennettiin paremmin, heh..) Muutamat elokuvastarattaret esiintyivät uransa ehtoopuolella, 60-70-luvuilla kauhuisissa elokuvatunnelmissa, ja vetivät usein nämäkin roolit hyvin. Heitä olivat mm Bette Davis, Joan Crawford ja tämän tv-elokuvan päätähtenä ja näyttelijänä toimiva Barbara Stanwyck teki William Castlen kanssa 60-luvulla Night Walkerin ja 70-luvun alussa kaksi tv-kauhistelua..
Joista tämä kummitustalotarina on toinen, tai siis järjestyksessä ensimmäinen, heh.. Taste of Evil oli se jälkimmäinen

Vaikka olenkin varsinkin 70-luvun tv-kauhuelokuvien ystävä, niin nämä kummitustalokauhistelut toistavat lähes aina samoja geneerisiä (haamujen) askelmerkkejä, ettei niitä pelasta oikein tunnelmakaan. Koska sekin on samoin lähes aina samaa generisyyttä elokuvasta toiseen. Ja näin on varsinkin amerikkalaisissa talokauhisteluissa; niissä on aina jotain iänikuista etelän sisällissodan aikaista suohöyrykartanoa, Salemiakin jopa tai.amishialuetta. Tässä toteutuu amishialue ja sisällissodan haamut. Ja toteutuu tietenkin lähes kaikkien talokauhisteluiden kirous ja "voima", perintötalo. Tässä Stanwyckin hahmo on se perijätär ja hän muutaman muun hahmon (liian vähäisten) kanssa pyörii paikassa. Haamutaloelokuvaksikin liian hidas, siksiköhän Stanwyckin hahmolle pitää tuoda ja hänen juoda elokuvan loppu"huipennuksessa" kauhukellarissa kuppi kahvia ensin, ennen "salaisuuksien" ovien ja arkkujen aukaisua, että pysyisi matelujuonessa mukana?

-Tylsää, hidasta, matelevaa ja lopuksi kuppi kahvia!

The Dead Don`t Die (Usa-75)

Sumuisen terävää kauhukirjoittamista ja kuvaamista; Kaksi kovaa tyyppiä tekivät kynällä ja kameralla vuonna-75 pienen surten kauhuklassikon; Robert Blochin kirjoittama ja Curtis Harringtonin ohjaama (ja parin niminäyttelijän näyttelemä) The Dead Don`t Die on oivallinen zombiklassikko.
Veljen (George Hamilton) veljeä syytetään ja sähkötuolitetaan vaimonsa murhasta. Veljekset ovat tehneet diilin, että jäljellejäänyt selvittää murhan ja murhaajan, sillä syytön on syytettynä ja tapettuna. Jäljellejäänyt veli törmää melkein heti sumuiseen zombimaailmaan, törmää jopa veljeensäkin..

Tämä tv-elokuva sijoittuu kolkytluvulle, mutta on täynnä seitkytluvun kauhuelokuvan siipien havinaa, yhdistelmä toimii upeasti; Sumuinen puolizombimaailma, eräänlainen zombejen salaliitto siivittää elokuvan hyvään tatsiin.

Tämä pirun terävästi nimetty elokuva on pirun terävä elokuva.

"..not surgery, sorcery,"

"You mean there are others like you,.. zombies.." "Many, many more..."

The Head (Saksa-59)

...ja samaan aikaan, tai vähän aiemmin, Euroopassa, Saksassa...


Vanha, loistava ranskalaisstara Michel Simon on ennenkin näytellyt outoja tyyppejä. Ja nimenomaan loisteliaasti. Tässä hän esittää `vähän` hämärämmin  Dr Abelia jonka pään Dr Ood (!! vois paremmin olla Odd) pistää akvaarion päälle pulputtamaan. Sitten seuraamme Oodin (ei se kirjasto, heh) edesottamuksia ja sitten seuraamme kun kauniskavoisen, mutta kyttyräselkäisen, karmeakroppaisen naisparka-sairaanhoitajan pää kiinnitetään kauniin stripparin kroppaan, ja ruumiin ja mielensekoitussoppa on valmis!


Ei aivan yhtä älytön kuin jenkkiserkkunsa, mutta tuo vanhan maanosan tummaa suttukuvakauhurikosfiilmin (ikuinen yö, tai ainakin pimeys) maailmaa mukaan.
Tässä elokuvassa pää pipinä, pyörryksissä ja sekaisin, päässä heittää, useammallakin ja näistä `pääelokuvista` voisi sanoa näin sananlaskua vääntäen että niissä on päätä, muttei  häntää.. Ja että niissä aina näyttää jäävän pää vetävän käteen...

The Brain that wouldn`t Die (Usa-62)

The Brain that wouldn`t Die on eräänlainen esi-Re-Animator, esi-sotta`klassikko` ja kolmiokauhudraama:
1. Sairaalassa työskentelevä kauhea kirurgi. ("Operation room is not place for experiment!" "He´s dead. I can`t do any harm." "Very well...Corpse is yours! Do what you want to do...")
2. Kirurgin nainen joka kauhean auto-onnettomuuden jälkeen joutuu päättömäksi. Mies vie pään puvuntakkiinsa käärittynä kesälinnalle, sala/linnalaboratorioon jossa hän asettaa sen juokseva veri- `tarjottimelle` ja pää herää henkiin. Huomatakseen, että hänellä taitaa tästä lähtien olla sama yksi ja ainoa pää kesät talvet, eikä mitään muuta, eikä hän pääse tässä asiassa puusta pitkälle. Hän huutaakin koko ajan `päästä minut pahasta`-tyylistä vihaista vaikerrusta. Mutta sitten hän pääsee puheväleihin (yksipuolisiin sellaisiin) komerossa olevaan, jonkinnnäköiseen hirviöön... ("I´m only the head, and you whatever you are. Together we are strong".)
3. Kirurgin karmeakäsi-avustaja. ("Alcolic has his bottle, the dope addict his needle, I had my research".)


Sottaisen typerä kauhuälyttömyys`klassikko` käsigoreineen, musteenvärisine verineen, kryptisine dialogeineen.

Vahşi Kan aka Wild Blood aka Turkish First Blood (Turkki-82)

No, nyt siis Turkkiramboilu! Cüneyt Arkin tietenkin taas, mutta onneksi taas ja onneksi hän! Hän esittää ensin pukupäällistä miestä jota kaikki jahtaavat ja veitsiviiltelevät. Hän muuttuu metsässä, vedessä ja veressä Veitsi-Ramboksi joka jyllää.
Nyt on suoranainen roskailu vähempänä, elokuva on paljon suoraviivaisempi ja selkeäpiirteisempi kuin esim edellinen. Oikein onnistunut tämäkin. Juuri siinä suoraviivaisuudessaan ja (liiassa) lyhyydessään, sillä tämä tuntinen (viisi minuuttia yli tunnin) teos on tosiaankin näin lyhyt. Eiväthän nämä Turkki-kloonielokuvat kyllä muutenkaan ole pituuksilla pilattuja. Ainoa ja aika suuri täydellisen onnistumisen este ovat tyhmät ja valitettavat eläintappokohtaukset (en tiedä ovatko aitoja). Cüneyt tappaa ja syö käärmettä ja rapua raakana. On se raaka jätkä! Mutta aitoja tai ei, idioottimaisia kohtauksia, vaikka Ramboiluun kai `kuuluvatkin`.
Turkki-elokuvien yksi jopa sterotyyppipahistyyppi on raajaton rikollispomo. Tässä sellainen on katkaistukätinen, lyhytkätinen (lyhytkasvuisen esittämä) raivo-naurupomo.

P.S. Takana tanakka Turkki-trashleffayö. Muistakin kloonauskuninkaallisista (niitähän nämä enimmäkseen ovat) ehkä tarinaa tulossa...

Son savasçi aka Holy Sword (Turkki-82)

No, jos Turkkiroskaa tännekin, täälläkin, täältäkin! Nyt  kysessä onkin oikein Turkkininjailu!
Son savasçi elikkä Holy Sword on aivan yhtä köyhä ja köykäinen kuin Itäserkkunsakin. Eli Ninjojen (tai Ninjan) kanssa tapellaan Turkissakin!
Cüneyt Arkin (kukapa muukaan) on polliisi joka on heidän (hänen) perässään, elikkä Niiden Ninjojen. Suurin osa elokuvasta kuluukin Arkinin auton alhaaltapäin kuvattujen ratinvääntökohtausten katselemiseen. Niitä muuten riittää, ja jämäkkää kamerointia ne ovatkin. Fokusointia. Olennaiseen. Fokusointia. Parhaimmillaan Ja samaa kamaa ovat useat kohtaukset joissa miekkojen, sapelien kuultoväritetty pahvisuus oikein heitetään, herkutellaan, hierotaan, taotaan katsojien tajuntaan lähes hidastetulla innolla ja intensiteetillä. Lähikuvapahvistelua. Ja tuskanhuudot ja pakoonjuoksuhengitykset, autojen murinat, miekkojen kilinät, lyöntien lätinät tulevat täysin (ja varsinkin täysillä!) päällelisätyn ääniraidan muodossa katsojille hyvinkin selviksi. Ilmankos elokuvan `sivulliset` eivät heihin mitään kiinnostuksentynkääkään luo. Pysy hereillä  Pahvi!: `Tyhjänhuutajia, tyhjänjuoksijoita koko kööri kerrassaan... Niin sen täytyy olla..` Lisäksi `nyky`lentokoneen (no sitä seiskaria-kasaria)  pilotilla Ensimmäisen Maailmansodan nahkakypärät ja suojalasit päässä. Turkkitrashailyiden tavaramerkkejä ovat myös ulkona ja sisällä näkymättömissä olevat trampoliinit joista hypitään valtavia tappeluloikkia, lopputaisteluiden off-screeninä "kuvatut" goresarjalyönnit kehoon (kalmon lopputulema, veriviiru päässä, poskessa), murtautumiskelvottomat `vankilat`, joissa pari lautaa ristissä ovensuussa, lasittomassa ikkunassa pitää porukat sisällä Eikä sinne sisään, sieltä ulos pääse kuin singolla.. Näitä tässäkin.
Loistava elokuva, kertakaikkiaan! Parilla probleemilla:

P.S. No, autokaahailuja aivan liikaa ja ne ovat liian pitkiä (no, autohyppäys kerrostalon katolta toiselle on komea), mutta niihin leikataan aika ajoin lyönti potku-mättövilahduksia. Muutenkin leffa mainion toimiva mättölätty, Arkin on roolissaan jämäkän joustava jyrääjä. Kerrassaan kummallinen kohtaus on `ravintolan`(?) `laite`(?) tai `esiintymislava`(?), jossa ensin balettiasuinen nainen tanssii ja kelluu tankotanssin pyörteissä. Kohta tässä `akvaariossa`(?) sama nainen uiskentelee uimapuvussa ja sulkeutuu simpukkaan. Myös itse ravintola on kuvattu kuin jonkinlaisen vesiverhon läpi. Tarkoituksellista dadaa vai vain kehnoa kuvausta?