Foolish Wives (USA-22)

Huijarikreivi Karamzin (Erich von Stroheim) ja kaksi hänen huijariserkustaan pitävät "majaansa" Monte Carlossa (Hollywoodiin kalliisti [siihen mennessä kallein elokuva] ja upeasti rakennetussa maailmassa) ja pitävät yllä massiivista luksustaan rahanväärentäjän rahojen, ja niillä rulettipöydässä voitettujen summien avulla. Sekä naisilta vieteltyjen summien.


Stroheimin hahmo on ehkä hänen uransa helvetillisin, pahin pahuuden puolella flirttailevista keikarihamoista, inhoittava käärme, uljaan näyttelijän juhlaa. Hänen aamupalansa on: Juomaksi lasillinen häränverta(!) ja `muroiksi` kaviaaria (kaviaari kuulemma aitoa, Stroheimin vaatimuksia, häränveren aitoudesta en tiedä, heh)  Tämä `kreivi` "On kiinnostunut amerikkalaisista naisista", ja vietteleekin erään pohatan nuoren vaimon ja varsinkin rahat. Hän kastelee käsiään salaa ravintolapöydän sormienpesukupissa, nostaa kädet otsalleen ja tirauttaa "kyyneleet" pöytäliinalle. Ja nainen on myyty. Tosin rahat menevät miehelle. Samalla lailla surkeillen hän vie myös häneen umpirakastuneen palvelijattarensa elämänsäästöt. Tulipalossa hän hyppää ennen naista pelastuskankaalle, koska "Hänen herrasmiehenä on näytettävä mallia."


Elokuva oli alun perin tunteja pitempi, eriniminenkin, mutta studiopomot, sensuurit sun muut suhmuroinnit lyhensivät elokuvaa noin kahteen tuntiin. Sekin, tämäkin on mestariteos.


Stroheim ironisoi itseään, hahmoaan, eikä myöskään säästä `heitä`; Iskettävänä oleva mogulinvaimo lukee samaan aikaan Erich von Stroheimin kirjoittamaa kirjaa Foolish Wives ja lopussa Karamzinia odottaa kuolema ja viemäri(!), konkrettisesti!


Huijausten, julmuuden, megalomanian mestariteos.

Pyro... The Thing Without a Face (Espanja-USA-64)

Tulista, maailmanpyörämäistä menoa ja kauhua, kauhumenoa. Amerikan huvipuisto-orientoitunut jopa obsessoitunut  insinöörismies ("I swore I never come back" Barry Sullivan) on töissä Espanjassa ja kokee pienen salasuhteen. Mutta suhteen toinen osapuoli ei pidä sitä pienenä, eikä varsinkaan pidä siitä että mies itsensä ja perheen painostuksesta lopettaa suhteen. Hänkin haluaa lopettaa sen, kunnolla, muistettavasti; Hän polttaa perheen ja talon. (Tuli kulkee perheessä suvussa; Onko nainen pyromaani? Ja tytär?) Mutta mies `selviää` karmeakasvoisena kostajana ("His brains burn also.")... ("Only thing that can release his pain is death." Mutta kumpi tässä puhuu, kostaja vai uhri??, vai joku muu? Pyro...on  harvinainen `James Bondiaaninen` elokuva, joka kuitenkin näyttää ne synkät tylsät kyntensä.->)

(->)60-luvun drinkki-cocktailkilistely ja jazzhimmailu vaihtuu saman ajan synkkyyksiin; tulipalo tempaa elokuvan "villiin vauhtiin", enemmänkin saalistavan kauhun maailmoihin, hyvä kahtiajako groovauksesta laahaukseen. (No, siirtymä olisi saanut olla nopeampi.) Mutta laahauksessakin on rytmi. Usein, joskus, tässkin se tamppaavin. Tappavin. ("RUN, LAURA, RUN! My breath on your back will be like a cold wind from hell!")


Yllättävän hyvä 60-luvun alun värielokuvajais tunkkais, weirdo, kauhukasvokauhun edustaja. Ihana, upea Soledad Miranda mukana menossa.

"Ferris wheel that keeps on turning around and around like this crazy world, with a difference between sanity and madness." "Are you out of your mind?" "Just a little bit, like everybody else."

P.S. Tulipa mieleen huono: Elokuva miehestä, jolta puuttuu se ratkaiseva hakemus, liite, paperi, todistus;
Byro...The Thing Without a Document.

The Beast (Tv-elokuva-Usa-96)

Näissä vedenalais (ja pikkuisen päälläkin)-petoelokuvissa on tekijöillä (ei välttämättä katsojilla) se halpa ja hyvä puoli, ettei hirviötä tarvitse aina näyttää kokonaan.  Varsinkin jos se on kökkö, kuten tässä tuppaa olemaan. Ja varsinkin vielä kun kyseessä on kalmari, kuten tässä, ei tarvitse enimmäkseen kuin lilluttaa lonkeroita. (Vaikkakin käsikirjoittajana on kova petokirjallisuuden erikoismies Peter Benchley, mutta eihän hän olekaan tätä kumilurjusta rakentanut.) No, mutta tässä teoksessa tätä `ohjetta` (älä näytä kokonaan, usein) on sitten noudatettu `hyvin`. No, ainakin huolella.

Jälleen ollaan pienessä rantakaupungissa. Ja jälleen on kylän `johtohahmona` (sellaisena epävirallisena) yksinhuoltajaisä (William Petersen) joka partadraamailee ja jälleen pirullinen peto tulee veteen uskaltautuvia kiusaamaan. Mutta kovin vähäistä on tuo kiusaaminen, noin niin kuin ajallisesti. Sillä katsottavanani oli kaksiosainen(!!) ja kolme(!!!)tuntinen(!!!) versio. Viimeisessä taistelussa kyllä mukavan mössöistä meininkiä, mutta pitikö tästä tehdä kolmituntinen rantadraama(kin), jos tätä kuitenkin hirviöleffana mainostetaan? Hirviödraama, rantadraama jossa itse peto pistäytyy pirun harvoin. Muukin, muutenkin draama minimissä.

Sundel Bolong (Indonesia-82)

Indonesia-kauhun ja toiminnan kovin nais ja mies-parivaljakko samassa elokuvassa! Nimittäin Suzzanna ja Barry Prima. (Viimeksimainittu alkuteksteissä priimaluokan marjasatoisesti/tasoisesti Berry Prima.)
Eettinen ja myyttinen, eettinen ja eteerinen prostituoitu-haamu-hahmo alkaa kostamaan itsensä ja lapsensa kuolemaa.
Kuten edellisessäkin elokuvassa (strangeweirdandoddin puolella), tässäkin alku on pit-kään laa-haus-ta, ehkä vielä enemmän kuin edellisessä. Eikä mikään ehkä, vaan asia on juurikin näin. Suzzana ja Prima pelastavat karismallaan (sitä onneksi kummallakin riittää) mitä pelastettavissa on. Kun on kysymyksessä näinkin `uusi` elokuva (ainakin edelliseen elokuvaan verrattuna uusi) ja tietäen parivaljakon hurjan elokuvauran, niin olisi odottanut aika ronskia räimettä, mutta melkoisen päinvastoin käy. Kovinkin hiljaista on `meno` tässä. Parit komediakohtaukset äärimnmäisen huokailuttavia. (Olisikin tehty komedia, komediaa alusta alkaen, tästä ei tiedä mitä on tehty ja mitä jätetty tekemättä. Tosin aihe, asia on synkkä.) Kattilakohtauksessa edes jotain matoista meininkiä, mutta kyllähän tämä paha pettymys on. Varsinkin juuri suhteutettuna tuohon kovaan parivaljakkoon. Kuin molemmat olisi jotenkin kahlittu, sidottu. Pahus, ei pahuus.
P.S. Aave riksan kyydissä-kohtaus olisi voinut olla hyvä, mutta se perseiltiin (sananmukaisesti) piloille. Onneksi kohtaus oli armollisen lyhyt. (Näkyvä, näkymätön) Noita auton ratissa ja lopun ilmassa leijailevat, lentävät lävistävät, lätistävät gorekädet sekä hirttonaruinen pureva pää olivat elokuvassa parasta, eikä se ole paljon se. Kokonaisuutena köyhä.

Mickey One (Usa-62)

Yritän kirjoittaa katselukokemuksestani. Kokemus oli sekava, joten samoin tämä teksti.


 Warren Beatty pakenee gangstereita Chicagoon!? Hän on stand-up-koomikko Mickey One. Hän joutuu siellä `ojasta allikkoon`. Vai joutuuko? Siinä tämän ohjaaja Arthur Pennin ja Beattyn ensimmäisen yhteistyön kysymys. Ja vastaus.
Muutamat oivallukset (autoromuttamon via dolorosa, rannan trampoliinipuisto, lopulta palokunnan sammuttaman, tuhoaman hullun keksijän alkeellis-tivolilaitteisen, avantgardistisen, halpis-massiivisen [mm pianoa soittavat puunrungot] jättisoittimien rannan performanssin `taltioiminen`1) vievät tarinaa eteenpäin. Mutta laahaus enimmäkseen hallitsee, vallitsee. Ja selittämätön outos. Ja tylsyys. Outo, tylsä beat-pläjäys.


Aluksi kyllästyin jatkuvan jazzin ja päällekkäiskuvien synteesiin. Ja kohta rukoilin niitä takaisin, sillä sen jälkeen elokuva-aika keskittyi 80-prosenttisesti Beattyn aikamoisen avuttomaan James Deaniaaniseen (maitonaamaiseen, nulikkamaiseen) näyttelemiseen, olemukseen. Varsin vaisu, valju, köyhä kopio Deanista. Jos sitäkään. Mutta silti katson tämän aika ajoin. Ehkä esimerkkinä. Mistä?
(Selvittämättömästä tapauksesta? Laiskuudesta? Ymmärtämättömyydestä? Tyhmyydestä?)


1) Tämän laitteiston keksijän, ympäri kaupunkia käsiään, roskakorien kansia paukuttavan, pianoa pimputtavan ja varsinkin vilkuttavan hymyilijämiehen jatkuva ilmestyminen on melkoisen vaivaannuttavaa.

Kyynikon noutopöytä

Jussi Kylätaskun näytelmäteksti ja Reima Kekäläisen tv-ohjaus `Hamppari. Huora` (Tv-teatteri-86) yhdistää ikuisesti jatkuvan, ikuisesti loppuvan avioliiton sekä samanlaisen postapokalyptisen maailman, Tuhkatasangon, "onnistuneesti" yhteen. Mistään onnistumisestahan tässä ei Avioliiton eikä Maailman kanssa voi puhua, mutta Aviopari vuorottelee näiden kahden ikuisen Maailmanlopun välillä.


Designkoti ja tuhkaa tuuleva Tasankomaailma ovat kuin yhtä, kahta karjaa; navetan-tallin sekä pölyisten peltojen porukkaa. Näiden välillä vuorotellaan, eikä kumpikaan eroa toisistaan. Eikä myöskään `syvennä suhdetta`. Jos ei sitten sitä tehdä kaivautumalla pölyyn, tuhkaan. Tai hengittämällä aavikkoilmaa. Kummassakin tapauksessa henki säilyy, hengitys kulkee. Kakoen, silti jatkuen.. Jatkuen Kylätaskun välillä jopa ehkä Oscar Wildemaisten heittojen siivittämänä: "Minä lähden. Lopullisesti." -> "Siinä on pohja jolta ponnistaa." / "Maailmassa ei ole mitään niin raakaa kuin kypsä ihmissuhde." (Ja: "Maailmassa ei ole mitään niin kypsyttävää kuin raaka ihmissuhde." lat huom) / "Mikään ei tuudita uneen niin makeasti kuin avioliiton analyysi." / "Olen ollut sairas sinusta. Sairas sinuun." -> "Tämä alkaa vakavasti vaikuttaa rakkausavioliitolta."


Antti Litja, Leena Uotila.

Slaughter Hotel (Italia-71)

Eihän tämä millään muotoa, miltään kantilta, missään nimessä mikään hyvä elokuva ole. Ohjaaja Fernando Di Leo on tehnyt useitakin mestariteoksia, varsinkin Italocrimen alueella. Mutta  ehkä ja entäpä jos tämä `Teurastajahotelli` onkin tehty paskaa poskessa? Aatelkaa nyt; Vanha linna on mielisairaalana. KaikkiVanhan Linnan Aseet on jätetty seinille, vitriineihin esille kenen tahansa käytettäväksi: Potilaiden, hoitajien, `ulkopuolisten´... (Voi olla myös ilman heittomerkkejä.) Gialloksikin väitetty, ja varsinkin haukuttu.Enemmän tämä vaikuttaa giallo-pilalta. Murhaajakin yksi sivupuolisimmista kautta `giallon` historian. Rehellistä paskaa. Kyllä mä tämän aina muutaman vuoden välein katson.

Hyvää liirum laarum-musaa, mutta kuka arvaa murhaajan, ei kukaan...

Pidin. Pöljää, pönttöä, pösilöä paskaa. Pöljä, pönttö, pösilö pläjäys.

Stroszek (Saksa-77)

Herzogin mestariteos! Tämä julma tarina kertoo Stroszekista (Bruno S) joka muutaman ystävänsä kanssa lähtee Amerikkaan kaduilta kultaa vuolemaan, koska elämä Berliinissä on väkivallantäytteistä alistamista.
Elokuva tuo selvästi esille sen ettei Amerikkalaista, eikä liioin Eurooppalaista Unelmaa ole olemassakaan.

Elokuvassa on paljon oivaltavia, symbolisia kohtauksia:

-Yhdenmiehen bändi Bruno vapautuu vankilasta jolloin hän harmonikan ja torven säilöstä saatuaan töräyttää vapaudenpuhalluksen, vapaudentöräytyksen torvestaan vankilan toimistossa. Bruno tistaa tämän törähdyksen Vapaudenpatsaan näköalatasanteella juuri kun he ovat saapuneet Amerikkaan.

-Vähän ennen Amerikkaan lähtöään Bruno vierailee lääkärinsä luona sairaalassa. Lääkäri  näyttää kuinka tarttuva ote vastasyntyneellä vauvalla on hänen sormestaan ja omasta elämästään ja nukuttaa suloisesti tämän pienokaisen sylissään. Kohtauksen lopuksi näytetään keskoskaappia.

Vaikuttava elokuvakokemus.

Heart of Glass (Saksa-76)

Kun kaikki on lasia, kaunista, särkyvää.

Werner Herzogin mestariteos! Herzog käyttää hyvin erikoisia keinoja elokuviensa tekemiseen. Väitetään, että kaikki Heart of Glass`in näyttelijät esiintyvät hypnotisoituina!! Ja siltä se näyttääkin, elokuvassa on paljon tuijotusta, outoa dialogia ja verkkaisuutta. Tämä ratkaisu sopii erittäin hyvin, sillä elokuvassa kuvataan sitä miten pienen syrjäisen vuoristokaupungin, kylän elämään, maailmaan vaikuttaa  se, kun sen sydän, lasitehdas uhkaa kuivua pois. Vanha Mestari on kuollut, eikä salaista punaisen lasin reseptiä löydy mistään eikä tiedä kukaan. Tällaisessa tilanteessa  (kylän, elinkeinon kuihtuminen ja nykymaailmaan, nykymuotoon väännettynä työttömyys) ihmisistä tulee kuin hypnotisoituja, unissakävelijöitä. He kulkevat, toimivat kuin sumussa. Suurten vuorten varjossa, jossa "Giant is only a shadow of a dwarf."

Aivan uskomattoman kaunis, surumielinen, oudon kiehtova elokuva!

Kaspar Hauserin tapaus (Saksa-74)

"Etkö kuule kauheaa kirkumista joka puolella ympärilläsi? Kirkumista, jota kutsutaan hiljaisuudeksi."

Werner Herzogin mestariteos! Ja Bruno S:n! Herzog ja loistavasti näyttelevä Bruno S tuovat kankaalle, ruudulle Kaspar Hauserin tarinan. Miehen tarinan. joka 1800-luvun alkupuolella ilmestyi erään saksalaisen kaupungin torille juuri ja juuri seisomaan pystyvänä, muutaman sanan osaavana, kirje kädessään. (Häntä oli pidetty lukittuna kellariin aikuiseksi tuloonsa asti.) Hänestä aletaan koulimaan `jaloa villiä` ja erilaiset intressipiirit pyrkivät hyötymään hänestä. Häntä luultiin mm siniveriseksi. Myös ystävällisiä sieluja löytyi, mutta heidänkin moraalinsa höltyi tilanteen tullen.

Elokuva pyörii loistavasti eteenpäin nimenomaan Bruno S:n sydänverellä tehdyn näyttelijätyön sekä tietenkin myös Herzogin oivaltavan tarinankuljetuksen ja nyanssientajun kautta. Tässä ei ole mitään turhaa.

Bruno S uusi (maneerisen kyllä, mutta Herzog tiesi minne hän sopi) näyttelijäntyönsä Stroszek-elokuvassa.

The Super Gang (Hong Kong-84)

Veli (Bruce Le) saapuu Hollannista Hong Kongiin kostamaan isoveljen kuoleman ja joutuu osallistumaan jengien sisäisiin ja välisiin, tavallisiin taistoihin (=tylsiin) kautta katsojan ohella sivustaseuraamaan niitä. Veljen kuolettajaa ei vielä tiedetä, koska sen teki maskimies..


Elokuvassa on kummallisen paljon jotain ihmeen kummallista lihakirves-"kung fua"¨. Eräässä kohtauksessa koko ravintolan väelle ilmestyy sekunnissa kirveet kouriin, mutta ne katoavat myöskin sekunnissa kun poliisit tulevat paikalle ja tappelu tyrehtyy alkuunsa. Kummallinen ja typerä, mutta onneksi lyhyt kohtaus on kung fuilu sikalassa! Porsasparat.


Pari pöljempää kohtausta, mutta laimea, lattea sekä sekava elokuva. Unohdettava, unettava Bruce Lee-kopio. Tosin elokuvan viimeinen reilu kymmenminuuttinen (alkaa älyttömällä telttakohtauksella), eli naamarimiehen arvattava ja sekava selviäminen ja tilanteen yllättäväkin lopputulema on tanakkaa roskaa hirviönaamaraeineen ja käsineen, mutta tulee liian myöhään.


P.S.1 Toisella katsomiskerralla kökkökohtaukset muodostavat keskenään ketjun, joka teki niistä oman hyvän huonon-elokuvansa. Mutta ei koko elokuvan mittaista kokonaisuutta. Kökköily ja (melko tavanomainen) toiminta eivät kulje keskenään kovinkaan sujuvasti, toimivasti. Liian vastakkaiset. (Mutta eivät kuitenkaan sulje toisiaan täysin toisille planeetoille.)


P.S.2 Bolo Yeung mukana ja ohjaajan nimi Yellow John! Ja suomiviittauksena(?) pomo tasoittaa viiksiään Fiskars-saksilla!

Pathfinders to Venus (Englanti.61)

Rakettiporukka joutuukin paluumatkalla Marsista pikkuisen ennen Maata lähtemään hätäaputöihin Venukseen.

Trilogian `tavallisin` teos genren `perinteisyyksillä`, viidakkopalaneetalla, hirviömiehellä, kivikautiskansalla ja dinosauruslaaksolla. Mutta ne pitävät serialin perusverevänä.

Trilogian `huonoin`, mutta tämänkin katsoo oikein mielellään, kuten katsoo koko kolmikon. Yhteisenä älyttömyytenä kolmikossa on katsojan ihmettely siitä miten miehistö pystyy olemaan ilman vettä ja ruokaa pitkiä aikoja. (Selityksenä ehkä toinen älyttömyys; Matkat planeetoille ovat järjettömän lyhyitä ja nopeita. Mutta silti..) Katsojalla ei tätä puutosongelmaa ole, camp, scifi ja roskaravintoa ja ruokaa on riittämiin.

Pathfinders to Mars (Englanti-60-61)

Seuraavassa serialissa hullu scifikirjailija kaappaa avaruusaluksen "aurinkokuntamme keskuspaikkaa" Marsia kohti "tapaamaan" hänen "ystäviään". Mutta onko Mars vain armotonta aavikkoa vai jotain ei tunnettua?...

Kiva käännös. Pathfinders to Mars on jännittävä, kiva, oiva, yllättäväkin käännös edellisen osan camp-elementeistä kohti synkempiä sävyjä..

Juoni on mietityn hullu, mutta ei niin monipuolinen kuin edellisessä. Junnausta esiintyy, en pitänyt niin pirusti kuin ekasta osasta. Mutta katsoin kuitenkin tätä genre-juonimuunnosta hyvällä innolla.

Pathfinders in Space (Englanti-60) - Muinaisaluksia ja pehmolelumutaatioita kuussa!

Narun nokassa vaappuva "avaruusraketti" toi kolmoisdevarillisen poikairjamaista avaruussagaa. Nyt ensimmäiseksi Pathfinders in Space:


Tehtiin niitä näköjään serialeja Briteisäkin. (sillä poikkeuksella, että tässä jokainen osa on jaettu kahteen osaan.) Ja vielä lapsille! (Lapsenmielisille) aikuisille. Jännää!


Kaksi avaruusrakettia on lähdössä kuuhun. Toisessa miehistö ja toisessa autopilotti ja varusteet. Mutta damned!, varusterakettiin on jäänyt elektroninen ruuvimeisseli(!) pyörimään ja se estää ja savuttaa raketin lähdön.
Mutta onneksi vain viivästyttää lähtöä, sillä rakettiinpa tunkee toimittaja ja ensimmäisen raketin pomon lapsia ("Mitä tarkoitat, me?" kysyy isä toimittajalta avaruuspuhelimitse) pikkupojasta teinityttöön ja ylikin. Ja he ovat mukana  enemmän ja vähemmän salamatkustajina. Mutta Hamlet- hamsteri ei, hän kuuluu miehistöön! Aijai, niin, ai niin, tietenkin Hamlet! Meinasi jäädä tämä tärkeä lenkki miehistöstä mainitsematta!


Monta osaa serialin alkuosista seurataan kaulus ja villapaitoihin sonnustaunutta ryhmää raketissa. Mutta puolivälin jälkeen vedetään jo jopa kuukostyymit päälle!
Kuukävelykohtauksissa leikkimielisen kautta kauhistuttavan apean upeaa "vuoristomaista" foliomaisemaa ja kuukypärissä täyttä trashia: Niissä ei ole ollenkaan naamamaskia, vaan kaksi rautalankaa ristissä kasvojen edessä. Eipä tule hiki, eikä huurru lasi!
Komea on miljoonia vuosia sitten jäätynyt-kivettynyt kauhukeho-muinaisastronautti ("Ai tältä radioaktiivisuus siis näyttää."), mutta komein on paikka mistä muinaishemmo löytyy; kuunsisäinen muinaisavaruusalus liukuovineen ja muinaisteksteineen. No, jopa on muinaista! Ja hulluin juttu on löytää sieltä MUINAISPEHMOLELUJA, TAI AINAKIN YKSI SELLAINEN, NIMITTÄIN PEHMO`NALLE`, JOLLA ON KUUSI JALKAA JA NORSUN KÄRSÄ!!??.. Ja mitäpäs, mitäpäs vielä? No, tietenkin se idea, juttu ja yritys, että lähdetään tällä muinaisaluksella (kuin jättimäinen korvavaikkuvanutuppo!) kohti maata!!!...


Kivan hitaasti ja hullusti etenevää, kulkevaa poikakirjascifiä. Pidin pirusti.