Colt is my passport (Japani-67)

"It`ll be a tough job, even for you." En ole "tunnetusti"westernien ystävä, en spagujenkaan, mutta viimeksimainittujen musa kyllä kolahtaa. Entäpäs jos tällainen musa ja maailmakin yhdistetään kuuskytluvun liikemaalma-yakuzointiin? Yes! Ja entäpäs jos näiden klikkien, organisaatioiden välillä operoisi palkkatappaja jota esittää Itse Jo Shishido? Yes! Yes!

Todella tanakka teos (ei yllä kuitenkaan esim Cruel Gun Storyn tasolle) jonka western-lopetus lentohiekkaisella maakaatopaikalla, ranta-autiomaassa on nerokkaan räjähtävä, räjähtävän nerokas. Entäpä auto jossa on jarrupoljin myös takana?! Siinäpä on kidnappaajat ihmeissään, kohta tajuttomina, tyrmässä!! Ja pari avutonta, mitätöntä, (p)onnetonta yön aurinkolasininjaa, sori aurinkolasiyakuzaa, `nuorta` nulkkia yrittää yrmyillä, mutta Jo pesee heidät jo esipesussa.

"If you want to stay alive, don`t get too attached to your guns." `When the gun is gone, it`s gone. And the evidences too.` Mutta aina jää jälkiä, varsinkin ihmisistä, ihmisiin.

Tanakka. Tehokas.   

Take aim at the police van (Japani-60)

Tässä elokuvassa ohjaaja Seijun Suzuki säästää surrealisuutensa vielä, mutta visuaalisesti tämä jazz-noir on tanakahkoa Japaninoiria.
Ja juonellisesti myös. Vankienkuljetusautoon hyökätään ja hengissä selvinnyttä vartijaa epäillään jo etukäteen tietoiseksi tapauksesta. Joten Jenkkinoir tyyliin hän alkaa kaivella koloja, kujia ja ojia. Mutta ainakin puolet meiningistä, toiminnasta ja tyylistä on japanilaista. Kolea ja komea yhtälö. Mutta elokuva useinkin liian hidastempoinen. Silti ihan näppärä noir. (Mutta lähes joka kohtauksen jazz-tuuttaus alkaa kuitenkin kyllä jopa vähäsen rasittaa. Eikä mikään jopa eikä vähäsen, vaan kyllä!) Nuolimurha noirissa kuitenkin harvinainen. Siteitä, säteitä släshereihin??

Cruel Gun Story (Japani-64)

Togawa (Japani-coolin toteemi Jo Shishido) on vankilassa tapettuaan rekkamiehen joka ajoi hänen siskonsa jalattomaksi pyörätuoli-invalidiksi. Nyt rikollisjärjestö järjestää Togawan ulos vankilasta, koska hänen on otettava hoitaakseen rikollisista kootun (mm "entinen nyrkkeilijä, nykyinen nyrkkeilysäkki") porukan pomoilu. Mutta pomollakin on aina pomonsa. Loputtomuuksiin, järjettömyyksiinkin asti. Porukan tarkoituksena on ryöstää ravikilpailuiden voittoraha-auto. Ja tarkoitus toteutetaan. No, `perinteisen kökkö` käyttäkää sivutietä-idea on. no `perinteisen kökkö`. Kaiken lisäksi kun ryöstettävä raha-auto ohjataan sivutielle, sinne viittava viitta otetaan heti pois, hyvä että auto ja motskaripoliisit ovat vielä edes ehtineet kääntyä. Mutta eivät tietenkään huomaa mitään!? Mutta tästä huolimatta elokuva on äärimmäisen kova ja onnistunut rikoselokuva. (Ryöstö näytetään elokuvassa ensin suunnitteluvaiheessa, jolloin kaikki onnistuu, ja sitten todellisuudessa, jolloin ryöstö onnistuu mutta perinteinen piilopaikkailu repii hermot ja ihot auki. Luodit repivät ilmaa ja lihaa kun porukan sisäiset ristiriidat [mukana myös vähäistä solidaarisuutta] ja varsinkin paikalle saapuva pomoporukka vasalleineen tulittaa seudun sakeaksi lyijystä. Pitkään. Ja tulitukseen myös vastataan, no, tulisesti. Ja pitkään.)
Kuka selviää lyijyinfernosta?


Tämä eräänlainen versio Stanley Kubrickin Killingistä on jumalattoman, perkeleen kovaa kamaa ja kovin on tietenkin Jo Shishido. Hän on niin kova ja varsinkin cool että silmiin koskee. Kunnioituksesta. Sillä vaikka hän on äärimmäisen brutaali pomo, niin hän on myös perhe ja ystävärakas; Ryöstösaaliilla hän aikoo maksaa siskonsa leikkauksen ja ystäviään (tai sanotaanko yksikössä, sanotaan, ystäväänsä) hän ei jätä koskaan pulaan tai unohdukseen. Ja tietenkin Shishido on aina äärimmäisen cool leikattuine korkeine poskipäineen, aurinkolaseineen, tupakoineen, tiukkoine one-linereineen.


`I only want the money. I`m only in for the money.`


"He`s greedy. That`s why I trust him."

Vagabond Lover (USA-29)

No nyt on tutumpi orkesterinjohtaja, laulaja. Rudy Vallee oli kolkytluku-musikaalien alkuisä. Kovinkin tunnettu aikoinaan, paikoissaan. Vagabond Lover oli hänen käyntkorttinsa ja portinaukaisijansa. Ensimmäinen elokuvansa. Aikaansa liittyvistä kökköyksistään huolimatta, tai välillä niistä johtuen hyvin etenevää perustarinaa. Valleen hahmon tulevaa anoppia näyttelevä Marie Dressler huitoo ja irvistelee itsensä sydämiin. Tahallisin ja tahattominkin maustein.

Pikkupaikkakunnan bändi lähtee isompiin ympyröihin. Vallee esittää orkesterinjohtajaa joka bändeineen pakosta, pienesti, hellästi ja hellyyttäväst huijaa olevansa olemassaoleva iso nimi ja yhtye. Siitähän sitä soppaa syntyy. Rakkaustarinakin nousee ja laskee huijauksen ja sen selviämisen tahdissa. Ensimmäisiä elokuvamusikaaleja. Elokuvan ensimmäinen tekstiplanssi: "Every small town has it`s small town band with big town ideas."

You`ll Find Out (USA-40)

Mulle tuntemattoman orkesterinjohtajan ja vitsailijan Kay Kyserin orkesteri johtajineen jää muiden vieraiden kanssa jumiin `creepy mansionin` bileisiin. Muista vieraista mainittavia ja onnistuvia ovat Prince Saliano (Bela Lugosi) ja Fenninger (Peter Lorre), mutta huono huumori ja liian monet laulut tekevät tästä tylsän. Boris Karloff alivaihteella ja valjusti Jim Carreymäinen M.A. Bogue on huono.


Valju`kauhua`.

Zombies on Broadway (USA-45)

Ehkä eräänlainen versio, huumoriversio Jacques Tourneaurin Mestarizombailusta I Walked With a Zombie`sta. Sillä elokuvassa mukana Tourneaurin elokuvan pitkäzombi Darby Jones ja calypsolaulaja Sir Lancelot!!


Oikein mainio huumorointi. Kaksi tolloa puoligangsteria lähtee etsimään `aitoa zombia` yöerhon `Zombie Hut`-esitykseen San Sebastianin saarelta. Siellä majaansa pitää mm Bela Lugosin esittämä Dr Renault, zombiseerumin keksijä. (Tekee elävän zombiksi joksikin aikaa, niin kauan kuin vaikutus riittää. Sitä sitten piikitellään, rokotellaan itse kehenkin, tahallisesti, tahattomasti, vahingossa ja vasitella.) Tollogangstereiden sanailu välillä kivan tolloa, Lugosi hyvässä vedossa, elokuva nättiä studiosaareilua.


"Give us a zombie!"

Night of Bloody Horror (USA-69)

Naistenmies-peräkammarinpoika(!!) psykedeelisessä painajaisessa naistensa murhineen. Toimivaa psykedeliaa ja siirtymä, otos Bored-yhtyeen (ei muuten yhtään bored) keikalle, kokonaiseen kappaleeseen on jopa jykevä, järisyttävä, säikäyttävä, yllättävä. Näin positiivisessa mielessä.

Elokuvassa pitkät pätkät pimeyttä, mutta parempi kuin edellinen. Toimiva.

Haunted House of Horror aka Horror House (Englanti-69)

Eräänlainen esi-slasher kartanokauhulla. Nuoret swingaawat kartanoon ja seiellä alkaa tap(p)ahtua ja ei ala. Ei oikein lähde mulle enää tää `swinging London`-meininki. Pääosissa Frankie Avalon ja Dennis Price poliisina!! Elokuvassa, elokuvasta pitkät pätkät pimeää.

Psycho from Texas aka Wheeler (USA-75)

Kyläkaupunki-maalais-metsä-kidnappauselokuva jonka pääosanesittäjällä eli kidnappaaja Wheelerillä on aikamoisen kuninkaallinen nimiyhdistelmä, nimittäin John King III. Tämä on lisäksi Linnea Quiqleyn eka kelteilyrooli, eka elokuvarooli yleensäkin.

Ihan sopivaa seitkytluvun puolivälin sliizailua ja tässä on aivan järjettömän pitkä juoksutakaa-ajo (yli puolet elokuvasta!!??) läpi maiden ja mantujen, metsien ja muiden. Sopiva sekoitus campia, roskaa ja sliiziä. Ja tylsyyttä. Sitäkin pitää kunnon camppailussa osaltaan olla.


Ja leffa lisäksi useilla hyvillä, synkillä country`rallatuksilla` ryyditetty. "Yesterday was a long time a go..."

If Looks Could Kill - Jos katse voisi tappaa (USA-86)

Porno-ohjaaja Chuck Vincentin ja pornonäyttelijä Jamie Gillisin (alkuteksteissä J. Gillis) ei ihan, melkein pääosittama eroottinen trilleri nousee alun kökköilyistä (tai sen ansiosta) absurdiksi puolihelmeksi. Elokuvan viimeiset sekunnit "monikerroksisen" epäuskottavan odottamattoman, onnistuneen yllättäviä.

Hämärämies (Gillis) palkkaa hautajais-hää-kokouskuvaajan videoimaan vastapäisestä ikkunasta erästä hämäränaista. Kuka käy ja milloin, siihen tap(p)aan.. Juoniaukkoinen järjettömyys, älyttömyys seuraa heti seuraavana päivänä kun miehet tapaavat; Gillis kysyy hemmolta että miksi mukana ei ole ääntä?! Sekä hemmo että katsoja huutavat Gillisille: "ÄÄNTÄ?! VASTAPÄISESTÄ TALOSTA?! ILMAN MIKROFONIA?! PELKÄLLÄ KAMERALLA?! KUTEN PYYSIT!!" No, katsojasta poiketen hemmo murtautuu heti seuraavana keskipäivänä naisen asuntoon melkoisella metelillä ja joutuu melkein kiinni!! Ja joutuukin kiikkeihin myöhemmin. Monta kertaa. No, ehkä ilman tätä tökeryyttä ei elokuvaa olisi olemassa. Ilman tätä tökeryyttä tarina ei olisi jatkunut monimutkaisiakin, jopa jälleen absurdejakin reittejä.

Genren absurdia parhaimmistoa. Gillis yllättävän hyvä. Leffa lopussa yllättävän goreinen. Suomikassukin.

The Corruption of Chris Miller (Espanja-73)

Painajaisia painonnostajasta, baletista, suihkusta, sateesta. Varsinkin viimemainitusta. Se tulee todellisuuteenkin, sillä nuori nainen sekoaa sateella..

Espanjalaisessa maalaiskartanossa asuvat äitipuoli (Jean Seberg) ja nuori nainen (Marisol). Tytär kaipaa jo jonkun aikaa poissaolevaa isäänsä, äitipuoli ei ehkä ex(?)-miestänsä. (Mies on kiertävä nukketeatterifanaatikko ja vaimo jättänyt makuuhuoneen peiliin jätetyn jäähyväisviestin paikoilleen,) Kartanoon pakkoja ja päitä saapuu sotkemaan tietenkin nuori kulkurimies..
Ja naapurikartanoa asustaa nuorimes, hevoskasvattaja, joka myös kaipaa (kuollutta) isäänsä.

Seberg osassaan tarkoituksellisenkin vaalean, haalean haamuinen, mutta valjun, vaalean aaveisuuden alla pulppuavat patoutuneet vimmat ja voimat. Nuoren naisen rooli pirskahtavampi, eläväisempi, enegisempi, `ennustamattomampi`, `epävakaampi`,`hullumpi`. Mukana myös munkki- sirppisurmaaja.

Hidastempoisuudestaan huolimatta mielenkiintoinen, monipuolinen mysteeri.

Fleshburn - Kosto (USA-84)

Vietnamveteraani, intiaaniverinen mies, karkaa mielisairaalasta jonne neljä psykiatria ovat hänet määränneet. Hän etsii nelikon, kolme miestä yksi nainen, käsiinsä ja vie heidät aavikolle selviytymään. Itse hän seuraa tilanteita aavikkovuorten viileydestä.

Eri syistä hahmoille ja katsojalle tylsä ja tuskainen kokemus. Fleshburn on pitkä, tylsä ja tuskainen aavikkomakoilu -ja maleksinta. Vasta lopussa päästään vähän vuorille `vaeltamaan`. Kohtaus vuoristopurossa, lammessa virkistävä ja järjetön. Elokuvan alussa, siis todella pitkään, kuvataan `aavikon arkea` eli lähes paikoillaanolevaa kuopankaivuuta, kaktustensyöntiä, metsästystä. Loppupuolella näytetään että karkuri seuraa nelikkoa ja ampuu muutaman kerran hiekkaan. No, on hän aikaisemmin lähettänyt kotkan raateluhommiin ja on tässä jonkinlainen lopputaistelukin, mutta tylsähän tämä on. Nimenä olisi voinut olla myös Brainburn sillä niin autuaasti tämä ainakin tämän, hyvin etukäteen levänneen, nukkuneen katsojan uuvutti uneen.

Dallasista `tuttu` Steve Kanaly yksi nelikosta.

Taxi Tonight (Thaimaa-2005)

"Haunted house on wheels" `Aavetaksin arvoitus`. Thaimaalainen taksikauhuilu on erittäin epäonnistunut. Niin näyttelemissään (varsinkin), juonessaan, muussakin, kaikessa.
Liikenneonnettomuus-aave-zombi-nainen ilmestyy juuri korjaamolta käytetyn taksin ostaneen taksikuskin takapenkille. Aave ajaakin välillä. Kuski ei aavetta pitkään aikaan näe, mutta muut näkevät. Ja tietenkin hänkin lopulta.

Vaikka verta valuvat liikenneonnettomuusvalokuvat ja niistä nousevat aaveet, zombit ovatkin melko onnistuneita ideoita ja lopun hämäryyssuma vähän värisyttää, niin tämä on kuitenkin erittäin huono.

Väreitä (Suomi-65)

Suomen ensimmäinen(?) ja ainoa(?) `nudefilmi` on kesäisen syvän värikäs (elokuvassa lukeekin heti alussa COLOR), mutta muotopuoli. Suomen Äänen Eero Sinikanteleen(!) puhe ja runous on kukkivan kesäistä, siniveden värinää, yksinäisyyden tuskaa, mutta runopuoli ja alastomuusteema eivät oikein löydä toisiaan, vaikkakin luulisi näin; Kesä, luonto ja alastomuus. Kumpikin kulkevat liikaa omia polkujaan. Eivät yhdy.

Yksinäinen erakkokalastaja saa vedenneidon verkkoonsa. Hän on nähnyt `näkyjä` heistä jo ennenkin. Alastomuus(teema) on kilttiä, mutta kiltteys ei ole elokuvan pääeste, päävirhe. Se on juurikin kuitenkin tämä yhteensopimattomuus.Ja varsinkin vedenneitonudeilun (ja miksei miehenkin, se puuttuu täysin) vähäisyys. Tämä on tirkistelyä. Oikeastaan melkein ilman tirkisteltävää. Mutta kokonaisuutena kaunis. Luontoleffa. Ei nudeilu. Olisikohan pitänyt ottaa senaikaisista nudistileffa-Amerikanserkuista mallia ja panna pojat ja tytöt pelaamaan jotain peliä. Pesäpalloa tietenkin täällä. Mutta miten vedenneito juoksee? Vesipesäpallo?

`Alastomuus`anekdootti. Ei oikeastaan muuta. Luontokuvauksena vanhan, mutta hyvän, toistoa. Mutta ei oikeastaan tosiaan nudeilu.

Heikki Sarmannon suvekas musiikki.

Täähän menee nykyajan somesuhinaan; "Pyydystää ajatuksensa verkkoon, rikkoutuneet silmukat luovat vapaan pakotien."

"Tuulella ei ole suuntaa." - "Yöt eivät nuku."

Tunteita (Suomi-65)

Neljän debyyttiohjaajan episodielokuva on raikas elokuva ja jazztuulahdus 60-luvun puolivälistä. Aikansa merkkeinä elokuva, elokuvat ovat mustavalkoisia kaupunkikuvauksia joita ryydittävät jazz`tilutukset`.

1. Liukastelua. Kalevi Kortteen ohjaama ja Anssi Mänttärin käsikirjoittama elokuvanpätkä on juurikin aikamoisen käsikirjoitusmaisen, pikkuideamaisen elliptinen elokuva miehestä joka ihastuu kadulla kaatuneeseen naiseen. Mutta mikä käsikirjoituksen kaava -ja raakilemaisuudessa hävitään, niin sen pikku nyanssit, hyvät näyttelijätyöt ja talvinen raikkaus vievät teoksen `voittoon`.

2. Confiteor. Jaakko Talaskiven ohjaus ja käsikirjoitus. Kaksi miestä, `ystävykset` ovat `vetäytyneet` `täysi``hoitolaan` (Keski-Hämeen täysihoitola) kirjoittamaan käännöstyötä. Toinen mies on pyörätuolissa, toinen ei. Elokuvan alussa `väärä mies` on pyörätuolissa, oivaa vääntöä. Mutta ystävysten välille syntyy kuilu, jopa vihaa. Varsinkin sen jälkeen kun pyörätuoliton mies alkaa seurustella hoitolan nuoren naisasiakkaan kanssa. Elokuva päättyy toisen miehen kuolemaan, tai elokuva alkaa siitä. Koko kertomuksen ajan taustalla kuuluvat poliisikuulustelun äänet rytmittävät tarinan etenemistä ja lopputulosta. Tällä kertaa tehokeinona talvinen tunkkaus. Episodeista toiseksi paras. Liukastelua liukastelee melkein tasoissa.

3. Toivo, rakkaus. Leena Salokankaan ohjaamassa, käsikirjoittamassa, leikkaamassa episodissa nuori, aviossa yksinäinen nainen lähtee lähiöstä tapaamaan tuttujaan kaupungin kapakoihin. Ja lähtee `partaniekka viettelijän` (Anssi Mänttäri) kyytiin ja kotiin. Leena Peltonen ja Mänttäri vilahtavana `pääparina` hyviä, mutta muuten episodien heikoin lenkki. Asko ja Anssi Mänttärin musiikki. Se on perustoimivaa.

4. Kristiina. Ylivoimaisesti paras episodi. Asko Tolosen ohjaamassa elokuvassa käsitellään hyvin ja monipuolisesti ikiteemaa `Raskaana vai ei`. Kristiina Halkola ja Pekka Autiovuori esiintyvät elokuvassa oikeilla etunimillään ja uskottavan tunteikkaasti. "Pieni" suuri tarina. Esa Helasvuon musiikki.

Episodesissa on useita `pikku`viittauksia elokuviin; Liukastelussa on lehden elokuvamainossivu sekä Anssi U Mänttärin juliste seinällä (Mänttärin kämppä?), jossain episodissa oli tussilla(?!) tehty juliste Tuhkasta ja timantista, Toivo, rakkaudessa valtava Band of Angelsin eli Orjakaupiaan  ja Renoirin Pelin sääntöjen Ranskajulisteet seinällä (Mänttärin kämppä?) ja Kristiinassa valtavahko Jerzy Katalerowiczin Nunna ja paholaisten Puolajuliste, samoin seinällä. Kristiinassa lisäksi kameroidaan välillä vauhdilla, välillä pysähtäen lehden elokuvamainossivuun; Sieltä löytyy tavaraa mm Godardin Aviovaimosta, Budd Boetticherin westernin kautta nude-elokuviin. Eikä rockiakaan ole unohdettu, Kristiinan kämpän seinällä iso Rolling Stones-juliste. Ajan hermoilla.