tiistai 17. helmikuuta 2015

Snow Devils (Ita-67)

Himalajalla sijaitsevan, avaruusaseman näköisen tutkimuslaitoksen ikkunasta tulee kivi ja lumi sisään. Ja kohta makaavat kaikki kuolleina.. Onko kyseessä itse Abominable Snowman?


No, niitähän ne. Sillä näitä onkin useampi. Mutta mitä? Nämä tulevatkin Avaruudesta!! Eikä siinä vielä kaikki. Näissä hemmoissa viehättää varsinkin heidän asustuksensa: Pumpulikarvoituksen päälle on vedetty naisten voimisteluasu, jalassa on trikoohousut sekä karvakengät. "Urheilullista" habitusta vielä lisää rinnan päällä, nauhan päässä killuva mitali! Näyttää vähän siltä että kyseessä on `kaikki voittavat`-tyylinen ratkaisu. Pomot erottuvat karvarahvaasta siinä että heidän asukonaisuuteensa kuuluu jo mainittujen lisäksi punaviitta, paksu punavyö sekä kokotrikoo. Cool as snow! Straight from this years winter collection! Ai niin, luolastoissa kun ollaan pyöritty, niin kaikilla karvamaakareilla on kaiken kruununa pölynhohtavat permanentit!


No, huippututkijaporukka tietty sitten lähtee Himalajalle tutkimaan asiaa, ja lumituiskuseikkailuiden jälkeen vuoriston sisäinen, karvakavereiden "avaruusasema" sitten löytyykin. Monenlaista vinstaakia ja vilkkuvaloa ovat heebot sinne roudanneet ja rakentaneet. Karvaheeboilla on meneillään maan säätilojen täydellinen sotkeminen. Ratkaisut ja taistelut käyvät ajan halpisseikkailuiden tapaan melkoisen nopeasti. Jopa niin nopeasti että kun karvakarpaasit vievät porukan vuorivankilaan (josta löytyy tuhoutuneen tutkimuslaitoksen pomo hengissä), niin porukan pomo huomaa heti metrin korkeudella muutaman lahon laudan ja kysyy että mikä se tuo on? Ja aikaisemmin vangittu pomo sanoo että tuuletuskanava. Ja sitten koko porukka hyppää kanavaan, ja kohta ollaankin vapaita..


Mutta karvakasoilla onkin myös avaruusasema/alus myös ihan Oikeassakin Avaruudessa. Ja sinne käy taistojen tie tietenkin sitten seuraavaksi..


Snow Devils on värikkään muovisen "maailman", älyttömien asuratkaisuiden sekä nopean toiminnan mukava sekoitus. Tämä Antonio Margheritin ohjaama scifiurpoilu on aikansa kuvaa ja tavaraa. Leppoisan viihdyttävää ja myhäilyttävää matskua. Tämän kyllä katsoo. Itse lumitouhu on aika kohmeista kauhua, mutta se sopii siihen.


P.S. Sankaria esittää vanha giallonaama Giacomo Rossi-Stuart.



maanantai 16. helmikuuta 2015

Thankskilling 1 ja 3

Syy miksi kakkososaa ei ole mainittu on se, että sitä ei ole olemassa. Tai periaatteessa on, sillä kolmososa alkaa Thankskilling kakkososien tuhoamisella aavikolla. Kopiot kaadetaan kuorma-autonlavalta erämaan hiekkaan ja ne tuhotaan liekinheittimillä.. Tai ei kaikkia, yksi kopio säilyy ja sen suojeleminen on kolmososan perusjuoni. Monen muun ohella.

                                           "Have you seen my mind?"

Mutta ensiksi ykköseen: Se on muuten ihan tavallinen teinislasheri, paitsi että vihollisena on nyt koirankusen herättämä intiaanikirouksinen zombikalkkuna.  Teinit (tai mitä ne nyt ovat) ovat tylsiä paksua kaveria ja nörttihahmoa lukuunottamatta, meininki jokseenkin veretöntä ja tissitöntä. (Lukuun ottamatta aivan elokuvan alkua, jota mainostetaan DVD:n kannessakin ihan hauskasti "Boobs in first second" Nämä ovatkin ainoat. Sama toistuu myös kolmosessa, nyt tosin ollaan avaruudessa ja boobsit näkyvät astronautittaren asun läpinäkyvien luukkujen läpi. Ihan oiva idea.) Mutta tosiaan itse hirviö on ihan toimiva kaakattava kalkkuna, tosin hänen mainostetut one-linerit eivät ole niin huippuja.. Mutta muuten hauskahko kalkkunaleffa, jonka varrella viihtyy väsähtämättä.

Mutta kolmonen onkin sitten toinen(!) tapaus! Se on pääosin erittäin onnistunein nukein tehty kalkkunakauhuelokuva. Vaikka en ole nukkekauhun ylin ystävä, niin olisin jopa toivonut että koko leffa olisi tehty niillä, niin mainioita ne ja niiden ympärille rakennettu hämäränsekava, mutta lopulta "selvä" ja "selkeä" juoni oli. Mutta mukana on myös kaksi ihmishahmoa, molemmat vanhanaikaisiin värikkäisiin keisarikuteisiin ja peruukkeihin pukeutunutta hemmoa, toinen ostoskanavalla tuotteita mainostava keksijä ja hänen keppiveitsellä aseistettu suojelijansa. Mutta he tuovatkin tarinaan vielä vähän lisää kivaa kierrettä ja särmää. Selviää muuten semmoinenkin asia, että taivaasta saa uuden komean keppiveitsen. Erilaiset taivaisiinkutsut ovat muuten kummankin Thankskillingin oivallisia ideoita. Taivaisiin jo kutsutut hahmot kutsuvat vielä maan(?) päälle jääneitä kavereitaan..
Niin, nää nuket. Mukana on nukkeja kalkkunanmuotoisista avaruusaluksista räkäiseen räppärimummoon, ja paljon muita. Erikseen pitää mainita mainio eläväksi muuttuva DVD:n kalkkunakansi. Erittäin onnistuneita ja oivallisia kaikki. Gorea vähän enemmän kuin ykkösessä, tissikerroin kuten sanottua, samalla tasalla.

Molemmat jouhevasti katsottavia elokuvia, tosin kolmonen vie reilusti voiton älyttömän ja oivallisen upealla sekoittamisella. Klassikkokalkkuna.


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Unearthly Stranger (Bri-63) ( + Invasion (BRi-66)

Brittiläinen Unearthly Stranger on `ajattelevan aikuisen`(kääk! mikä ilmaus!) science fiction-elokuva (aika monasti trash/camp stoorien) aiheesta `aliennainen avaruudesta`. Mutta enivei, tämä mustavalkoinen brittifilmi on erittäin ajatuksella tehty versio aiheesta.

Filmi alkaa (ja melkein loppuu) sillä kun tutkijamies juoksee kauhuissaan `jotain` pakoon avaruustutkimuskeskukseen, jossa hän alkaa kertomaan kelanauhurille huikeaa ja kauheaa tarinaansa:

Pääjuttuna on se että huippututkijoita ympäri maailman alkaa kuolemaan mystisissä olosuhteissa. Päätutkijamiehemme ajaa autollaan jollain työreissullaan jossain päin Eurooppaa kun hänen autonsa pysähtyy, eikä suostu enää käynnistymään, bensaa on kyllä, valotkin sammuvat. Autoon astuu kaunis liftarinainen, ja kas auto käynnistyy.. Ja kas.. heistä tulee mies ja vaimo..
Selviää että nainen nukkuu silmät apposen auki kuin kuollut ja muutenkaan hän ei kuulemma koskaan räpytä silmiään (mitä hän kyllä tekee) ja kun hän itkee niin kyyneleet polttavat vakoja hänen poskiinsa. Mutta kuuman uunivuoan nappaaminen paljain käsin uunista ei taas jätä mitään jälkiä käsiin.. Lapset hän saa itkemään ja pakenemaan..

Pienestä ajoittaisesta tyhjäkäynnistä huolimatta elokuvassa säilyy jännitteinen tunnelma koko ajan, dialogit oikeasti mielenkiintoisia pohdintoja aiheesta ja elokuvan loppu todella kylmäävä ja tehokas.

Mustavalkoinen kuvaus tukee tarinan hämäryyttä hyvin, kuvaus ei aivan yhtä kekseliästä kuin vastikään katsomassani, niin ikään brittiläisessä avaruus/alieninvaasioelokuvassa Invasion (-66) jonka kamera-ajot esimerkiksi nukkekodin läpi itse oikeaan taloon astuttaessa ovat lumoavia ja pelottaviakin. Itse elokuva oli kylläkin Unearthly Strangeriin verrattuna junnaava ja vähän kökkökin. US:ssä kyllä näytetään  kuvauksellisesti kiehtovaa tutkimuslaitoksen kierreportaikkoa usein, mutta sitä ei käytetä kovinkaan kaksisesti, kamera pysyy koko ajan lähes samassa paikassa.

Unearthly Stranger on taidokkaan minimalismin, hyvien näyttelijäsuoritusten juhlaa jossa suht suoraviivaisen aiheen ja tarinan  käsittelyn alla on monia tasoja.


tiistai 3. helmikuuta 2015

Piccadilly (Englanti-1929)

E A Dupontin ohjaama myöhäismykkis on pääosaesittäjä (tai eras heistä) Anna May Wongin juhlaa. Wong esittää klubitanssijan nousua tiskihuoneen höyryistä kimalteville areenoille isojen yleisöiden palvottavaksi. Ja tietenkin lopussa gloorian ja (melo)dramaattisten käänteiden jälkeen (ex-tanssijatartähden kateus ja mustasukkaisuus) tapahtuu lopullinen putoaminen. Täysin lopullinen.

Wong on tässä elokuvassa tosiaan ihan omassa luokassaan sekä säteilyn että näyttelijätyönsä ansiosta. (Vaikka hänen valkokangasaikansa on paljon pienempi kuin monien muiden.) Muut peesaavat välillä pitkälläkin perässä. Useat heistä, kuten esim klubin omistajaa esittävä Jameson Thomas ja Wongin veljeä miesavustajaa esittävä King Hou Chang kyllä parantavat paljon esiintymistään loppua kohden. Toki mukana on jonkin verran nykykatsojalle vieraamman näyttelemis`standardin` mukaista, `kämmenselkä otsalla ja huokaisu`-(yli)näyttelyä. Ja onpa mukana, ainakin tämän katsojan mielestä, pari kertaa jopa jonkinsuuntaista kieli poskella-esiintymistä.

Elokuvan parasta antia on (alun jahkailun jälkeen) sujuvasti etenevä tiskiallas-loisto-tuho-juoni, mutta muistettavinta elokuvassa on erittäin onnistunut kuvaus. Kamera suorastaan liitelee ja välillä pysyttelee paikoillaan kuin ilma klubien kattorakenteissa ja katunäkymissä. Myös filmin värisävyjen vaihtelut eri kohtauksissa ovat onnistuneita. Myös itse Klubi on komean näköinen rakennelma jylhine portaikkoineen ja muine massiivisuuksineen. Lisäksi voisi mainita tällaisen seikan: Mykkäelokuvissa alku ja lopputekstit eivät useinkaan vielä kovin innovatiivisia olleet, niihin ei silloin paljon tekstiä eikä aikaa tuhlattu, olivat enemmänkin vain  kirjoitetut informaatiopalkit, joissa käy yleensä ilmi vain päätekijät ja  jotka lukee nopeasti. Eikä siinä mitään, sellaisethan ajavat aina hyvin asiansa ja paikkansa. Mutta tässä elokuvassa alkutekstit tulevat ohiajavien kaksikerrosbussien mainostarroissa. Elokuvan lopussakin käytetään mainosmaailmaa nerokkaasti hyväksi, kun näytetään julman terävästi se ettei yhtä tähteä jäädä pitkään muistelemaan, vaan uutta tähteä jo pukkaa viihdetuutista...

Ehkä pikkuisen ylipitkä (108 min) (mykkä)elokuvaksi, tarinassa varsinkin alussa jonkinmoista alkukankeutta ja tyhjäkäyntiä, mutta kun tästä jankkauksesta päästää eroon niin filmi (ja siis varsinkin Wong) päästelee estoitta eteenpäin. Sen jälkeen elokuva rullaa kuin riivattu, sitä seuraa hengästyen, niin nousuissa kuin laskuissa.

Elokuvan alussa vilahtaa Charles Laughton (ilmeisesti ensimmäisessä pitkässä elokuvassaan), likaisesta lautasesta tarjoilijoille räyhäävänä ravintola-asiakkaana. Laughtonin rooli on merkittävä siksi että tämän jälkeen ravintola-klubikompleksin johtaja lähtee likalautasen kanssa keittiöön ja löytää sieltä Wongin hahmon tanssimasta tiskipöydällä..


                         A Cottage on Dartmoor (Bri-29)



P.S. Tuli katsottua toinenkin myöhäisbrittiläinen mykkis, nimittäin Anthony Asquithin ohjaama A Cottage on Dartmoor, joka on niin tyrmäävän taidokasta tavaraa, kiihkeää kuvausta etten pysty sitä vielä (läheskään) täysin analysoimaan. Sanonpa vain että harvoin (jos koskaan) olen nähnyt toista elokuvaa jonka jännityksen ruuvinkiristys on niin jatkuvaa (koko filmin ajan) ja tanakkaa että katsoin sen lähes koko ajan dvd-koteloa purren!
Mustasukkaisuus on jälleen teemana, mutta nyt niin isona mörkönä ja möykkynä että se peittää koko ruudun.Uno Henning on roolissaan vankilasta pakenevana melkein-murhaajana unohtumaton. Pitkä elokuvateatterikohtaus jossa katsojien ilot, kauhut ja romantiikannälkä sekoittuvat oikean mustasukkaisuuden räjähtävään kasvuun, kun Henningin hahmo seuraa otaksumansa tyttöystäväkandidaatin kuhertelua toisen kanssa on huikeaa elokuvaa. Jota säestää vielä elokuvateatterin orkesteri kiihkeiden ja rauhallisten sävelmien sekä olut ja voileipätauon(!) kera. Lopun mökkikohtauksen jännityksen kasvu on jopa melkein liiallista..

Elokuvassa myös (myöhemmin lisätty?) värikohtaus jossa punaväri leviää koko ruudun mittaan ja tykit jylisevät, kun mustasukkaisen miehen mielessä savuaa. Mutta ei mies (onneksi) niin paha kuin olettaisi.. Hyvyyttäkin löytyy.

Loppu on jonkinlaisella tasolla sovittelevaa.

Täydellinen elokuva.

P.S. A Cottage on Dartmoor on yksi viimeisimmistä mykkäelokuvista Briteissä ennen `talkiesin` tuloa. Tässä elokuvassa teatterikohtauksessa ollaankin juuri katselemassa, Kuuntelemassa Äänielokuvaa. Yleisöstä löytyy mm kuulotorvea käyttävä mummo, jolle Puhetta, juonta selostetaan, Huudetaan.. Vanha väistyy, Uusi tulee...