maanantai 30. huhtikuuta 2018

Shocktroop (Usa-89)

Tässä tämmöinen wappu-wippu, lyhyt läjäys:


J. Christian Invordsen ohjasi 80-luvun lopulla, 90-luvulla muutamiakin Neuvostoliitto-Venäjä--Amerikka-Afganistan-muukin Itäblokki-taistelutöräyksiä, eli sangen huonoja leffapläjäyksiä aiheesta. 2000-luvulla hänelläkin näyttää halvat videoidut hirviökauhuilut tulleen myös pikkuisen mukaan. Lisäksi Yhdysvaltain Sisällissotagenreilyt ovat hänelle näköjään myös rakkaita.


Shocktroop on juuri tätä ensimmäisenä mainittua töräystä, ja vielä sen huonoimmasta päästä. Danny Aiello on CIA-mies ja Ingvordsen itse (hän sijoittaa monasti itsensä näyttelijöiden kärkikahinoihin elokuvissaan) helikopteripilotti. Sitten helikopteri ja kaksi tankkia kiertelevät ja kaartelevat, kahinoitsevat.


Tylsä töräys, tylsää törinää. Kamerantärinää. Mutta vappunhan sopii törinät.  Ja, Aamulla ehkä joillakin, joillekin tärinät. Hauskaa Vappua!

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Mannekäng i Rött (Ruotsi-58)

Arne Mattson ohjasi viiskyt-kuuskytluvuilla väriviisikon (väreinä musta, punainen, sininen, valkoinen, keltainen), viisi jännityselokuvaa joissa mies ja naisetsivä selvittävät mysteereitä.

Koko väriskaala esiviittaa gialloihin, mutta gialloisin niistä on Mannekäng i Rött. Elokuvan esikuvasto on vähän kuin tulevasta, Mario Bavan Blood and Black Lace`sta (-64); Muotitalomurhat, väreissä kylpeminen, punainen...

Mannekiinin murha nähdään giallomaisen älyttömästi; Kun etsivä ja hänen tollomieskaverinsa tuijottavat muotitalon näyteikkunaa, niin tuolilla istuva mallinukke kaatuu juuri silloin puukko selässään! Eikä kyseessä ole tietenkään nukke, vaan Punainen Mannekiini, kuolleena.!.. Mutta, murhaaja, tietenkin tipotiessään.. Myös muita murhia ripotellaan; goottikauhuinen kuvasto alkaa valtaamaan alaa ja aluetta (pyörätuolin kanssa loukussa palavassa talossa-Poen Black Cat-maisella lisällä, teatterimurhaa) ja mysteeri syvenee, levenee ja pitenee. Varsinkin pitenee, sillä elokuvasta on jostain kumman syystä tehty ylettömän ylipitkä...
Pituus kyllä rassaa katsojaa, mutta  pioneerityön kultti-kuriositeettikarsisma, yleinen värikkyys ja giallo ja gootti`maailman` melko mutkaton yhdistäminen aallottaa elokuvan näkijän eräänlaiseen esiuneen, etiäiseen tulevasta... Ja elokuvan viimeinen vartti on yllättävän toimivaa, tiukkaa ja rajattua kauhukuvastoa.
Elokuva juurrutti katsojaan lopulta hyvät puolensa, ylipituus, tietty junnaus ja muutamat rassaavan, toisteisen huonot näyttelijäsuoritukset olivat vain karikoita, kuoppia, testipaloja jotka oli ylitettävä.




perjantai 27. huhtikuuta 2018

The List of Adrian Messenger - Yhdestoista murha (Usa-63)

MI5:n ex-mies (George C. Scott) saa "oivallisesti" viestinviejäksi nimetyltä Adrian Messengeriltä listan henkilöistä jotka ovat kuolleet tai kohta kuolevat omituisissa olosuhteissa. Pian Messengerikin kuolee lentokoneräjähdyksessä. Alkaa sekavan vyyhdin sekava selvitys. Sekavauutta ei selvennä se, että useat huippunimet (Kirk Douglas, Tony Curtis, Robert Mitchum, Burt Lancaster, Frank Sinatra) esiintyvät tarkoituksellisesti "tarkoituksellisen" tökeröissä maskeissa, mummoa myöten. Mitchum muuten vetää roolinsa upeasti. Monet heistä tunnistaa äänistä (oikeista tai matkituista) ja kasvonpiirteistä joita ei aivan oikeaan osuva ja kupruileva maskeeraus pysty peittämään.


Elokuvaa on liikaa mainostettu tällä maskijutulla, se ei ole läheskään pääjuttu, mutta ei myöskään niin huono ja surkea kuin useissa arvosteluissa on annettu ymmärtää. Keskivertokummallisuus, jossa kuitenkin ihan "oikea" juonikin, junnaava vähän tosin. Mutta silti päällimmäissanaksi jää tuo, keskivertokummallisuus.


P.S. John Huston(!) on ohjannut todellakin parempaakin. Douglasin hahmo riisuu-vaihtaa naamiotaan jo elokuvan alkupuolella, ja kaikki repivät liimanaamansa pois lopputekstien jälkeen. Ei tämäkään nyt mikään mestarikeksintö ole, mutta menköön..

lauantai 21. huhtikuuta 2018

The Night Walker - Yöllistä Kauhua (Usa-64)

Tässäkin on komeat alkutekstilöinnit sieltä täältä tuijottavine silmineen (yksi tuijottaa jopa nyrkinsilmästä) pitkissä hiuksissa, ilmassa, pilvistöissä leijumisineen ja pyörteineen. Mutta muuten ei päästä edellisen tasolle. Tämä on perus William Castle-gimmickointia, ei enempää. Mutta on valitettavasti vähempää, ei päästä parhaimpiin Castleiluihin.


Perustavaraa. Barbara Stanwyck kärsii pahoista painajaisista joissa hänen kuollut palanut (ja nyt siis [ainakin uni]palannut, heh), siinäpä se. Hyvää näyttelijätyötä (Stanwyck, Robert Taylor, Lloyd Bochner esittää Unta [unen ääntä] ja sanoo "Dreams have no names."), siinäpä se.


P.S. Elokuvan trailerin trio on varmaan aikoinaan nostattanut kulmakarvoja ja karhistuttanut kurkkuja: "Do you dream of sex? Do you dream of violence? Do you dream of murder?"

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Dark Intruder (Usa-65)


Kyttyräselkäinen, pitkäkyntinen viiltelijä, vähän Jack The Rippermäinen (ja Jekyll ja Hydemäinen) tappajahirviö riehuu 1890-luvun San Franciscossa, mutta riehuu okkultisella otteella, muinaisella demonisuudella; Hän jättää sumerilaisen demonipatsaan jokaisen uhrin viereen..


Leslie Nielsen(!) on välillä krapulainen (onnettomasti esitettynä), yleensä iloinen, viheltelevä okkultismiekspertti! (Tämä dandy-okkultismitietäjä-tuntija sujuu paremmin.)


Elokuva menee koko ajan syvemmälle aiheeseensa (lähes kaikkien asunnot täynnä okkultisia, demonisia `sisustus`elementtejä) ja jo elokuvan pirun komeat alkutekstit kyntttiläzoomauksineen, harmaan pilvistön harmaan tuijottavine silmineen ja Lalo Shifrinin sopivasti ujeltavine musiikkeineen vie katsojan johonkin kauas.


Pirun mielenkiintoinen, tanakka toteutus.


P.S. En kuitenkaan käsitä miksi loppuun on liitetty hassu loppumonologi-dialogi kukalle! Demoniselle, kökösti värisevälle kukalle; "Oh! Shut up! No-one asked your opinion!" Mutta pirun hyvä elokuva tästäkin huolimatta!


"What is everything?"

23 Paces to Baker Street (Usa-56)


Sokea, kyyninen käsikirjoittajakuuluisuus (puhuu, purkaa tekstit nauhalle, Van Johnson) kuulee pubissa seinän läpi murhasuunnitelman ja muuta hämärää. Kaikkea hän ei kuule pubin perusmetelin läpi. Sitten alkaa selvittäminen perusporukan kanssa; Varakas sokea-miehemme, hänen palvelijansa ja paikalle pelmahtava ex-kihlattu (vera Miles). Ja poliisit tietenkin kanssa.


Paljon kehuttu, mutta mulle tämä jää vain värikkääksi ja hyvinnäytellyksi tavanomaisuudeksi, jota on kyllä ihan miellyttävää, suittua ja sujuvaa seurata. Hillittyä, hienostunutta, hieman Hitchcockiaanista väritelmää, mutta ei sen kummempaa. Hitchcockia hitusen, ei enempää.  (On tässä myös hitusen esigiallomaisuuttakin, sokeus, värikkyys, vilahtava puhelinkoppipuukotus.) Varsinkin Johnson on hyvä, jopa loistava, muut vähän perässähiihtäjiä. Kuitenkin kiva, värikäs perusjännäri. Elegantti, ehkä vähän liiankin..


Sokea näkevälle: "How does it look? It is beautiful?" Näkevä: "Yes, very beautiful; view, buildings.." Sokea: "You make it all so vivid, I can almost see it." Ja vielä sokea näkevälle naiselle: "I must come to see your view some day." Värikästä kyynisyyttä, Värikästä sokeutta, värikästä näkymättömyyttä. Värikästä värikkyyttä, heh.







lauantai 14. huhtikuuta 2018

The First Power - Pentagram-Pahan syleily (Usa-90)

Saatananpalvonta-sarjamurhaajaa (Jeff Kober) ei saada hengiltä edes kaasukammiossa. Tämän jälkeen hänen ruumiinsa, voimansa, henkensä, mitkä lie jatkaa touhujaan, varsinkin poliisin (Lou Diamond Philips) perässä pyörimistä. Selvänäkijä-nainen (Melanien sisko Tracy Griffith) pyörii myös mukana tapausta tutkimassa ja Lou`ta hämmentämässä ja auttamassa, pahuutta pakoon juoksemassa ...

Ihan onnistunut ysärialku-kauhutoimintailu, jota Philipsin silosuloposkinaamailu laimentaa liikaa, mutta Koberin persoonallinen perunapeltoilu-kasvoilu ahavoittaa elokuvaa sopivasti synkempään suuntaan. Välillä, aika useastikin, junnaavuutta, mutta muutamat kummakohtaukset piristävät; Harvoin näkee `nykyaika`-toimintaelokuvaa, jossa Los Angelesissa tapahtuva takaa-ajo on suoritettu auton ja hevoskärryn välillä! Tätä olisi tosiaan katsonut huomattavasti pidempääkin, nyt se on vain pieni vilahdus. Myös kohtaus jossa saatanallinen sarjamurhaaja ottaa juoppohotellin katosta tuulettimen ja se jatkaa pirullista pyörimistään hemmon käsissä käytävätakaa-ajossa, on hörähdyttävän hullua meininkiä. Elokuva ei verinen, pentagrammikuvioilla kyllä sotataan.

Keskivertokauhua ja toimintaa, ei enempää eikä vähempää... Vaikka formaatin mukaan tähän viitataankin, niin sänkyyn eivät Timantti, eikä Tracy yhdessä pääse, siitä pitää juonenkatkaisu/ ratkaisu `huolen`. Mutta sairaalasänkyyn kuitenkin, mutta kumpi?


lauantai 7. huhtikuuta 2018

Splatter Disco (Usa-2007)

Katsoin ihan helvetin huonon elokuvan. Se on tuo yllämainittu.
 Siinä ei ole juurikaan splatteria, saati discoa. Jos splatter on nostettu ihan elokuvan nimeen, ja vieläpä sen ensimmäiseksi sanaksi, niin luulisi sen olevan sakeaa. Ei ole. Ja disco on varsin kaukana discosta. Siellä soi "kaikki muu" paitsi disco.
Ja en voi sanoa, etteikö minua olisi varoitettu. Dvd:n kannessa lukee "First slasher musical". Olin unohtanut tämän kauhean karkoittavan lauseen, kun laitoin levyn pyörimään. Ensimmäisen puolen tunnin ajan toistin `Onpa tämä huono`, mutta sitten pamahti ensimmäinen musikaaliosuus ( hassuihin eläinasuihin pukeutuneet `fetsissifriikit` laulavat ja telmivät hassusti) ja huusin `Onpa tämä helvetin huono!` Ja näitä musikaalinumeroita ja huutoja tuli lisää ja lisää...

Pikkukaupungin yöklubi, `perverssien perverssioiden pesä` (tietenkin hyvinkin kiltisti kuvattu sellainen) on uskovaisten silmätikun alla. Klubin väki vastustaa heitä ja heidän sensuuriaan susihuonolla näyttelemisellä, tönkköteatraalisilla teko/mukarankkuuksilla ja tahattomasti tirskuvilla eläinasu-"seksi"kohtauksilla.
Sex? Slasher? Splatter" Ei. sensuuri? Kyllä, kaikin puolin.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Blood of Dracula`s Castle (Usa-69)

Al Adamsonin Dracula vs Frankenstein oli Suomessa elokuvateatterilevityksessä nimellä Verimessu ja tämä nyt käsiteltävä Blood of Dracula`s Castle vhs-levityksessä nimellä Verilinna. Verimessussa ei ollut kirkkoa, eikä Verilinnassa linnaa, mutta ei se haittaa. Molemmat ovat hyvää Al Adamson roskaa. Vuosikertaverta.

Varsinkin Dracula`s Castle .Olen alkanut pitämään siitä yhä enemmän, jopa Adamsonin parhaana; Siinä on kitettyttävän hyvä, jopa mainio, tanakka nimi, siinä on monipuolisesti roskaa ja sen vhs- kansi on ihanan liioitteleva: Palavasuinen ja silmäinen, paholaisenpään muotoinen linna on sylkenyt suustaan verivuoksen jonka päällä portailla uhri makaa.

BoDC:ssa toistuvat innovatiivisesti veden ja veren teemat; Toisaalla, toisaalta ollaan vesipuistossa, on vesiputouksia, toisaalta, toisaalla verenimijöitä. Tai ei varsinaisia verenimijöitä, vaan veren (lasista)juojia, sillä talossa (ei siis linnassa) asuva aatelinen, vanha vampyyripariskunta tekee juuri näin. Verikin tuodaan heille. Ja He haaveilevat synteettisestä verestä! Innovatiivista! Ja kaikki kuuhulluja. Ja kauhukellari kaiken alla.

Mukavasti, innovatiivisesti vampyyreita ja roskaa, roskia vienosti tuulettava teos.

P.S. Rakkaalla elokuvalla on monta arvostelua! :-)