perjantai 28. heinäkuuta 2017

Night Visitor (1970)

Laslo Benedek ohjasi, Mel Ferrer tuotti ja Henry Mancini musisoi, eikä kova kaarti jäänyt tässä elokuvassa tähän; Päänäyttelijöistä löytyy Max Von Sydow, Trevor Howard, Liv Ullmann..

Night Visitor on älykäs, nokkela elokuva, kauhistelu hulluudesta ja sen selvittämisestä.

Salem (Max Von Sydow), mies mielisairaalasta, käy öisin murharetkillään läheisillä sukulaisseuduillaan, kostamassa kokemiaan vääryyksiä. Ja laittaa teot toisten tekemiksi jättämällä siihen viittaavia todistekappaleita. Trevor Howard esittää epäilevää etsivää. ("Too obvious.")

Elokuvassa on myös nerokkaita yksityiskohtia: Shakkipeli vankilan syöttöluukun läpi, kellonheilurilla varustettu tiirikka ja laajempana yksityiskohtana ankean karu lumimaisema. (Kuvattu Ruotsissa ja Tanskassa.) Loppuratkaisu myös nokkela.

"But who is the maniac..?"


maanantai 24. heinäkuuta 2017

Big Sleep (1978)

Michael Winnerin ohjaama `syvä Uni`-versio tapahtuu tietenkin `sleepy and sleazy old Englandissa`. Pornobisnes, alastomuus on enemmän esillä. Robert Mitchum Marlowena ja Oliver Reed Eddie Marsina lunastavat paikkansa, mutta ei tää  kaikkinensa kulje. Mutta kyllä tämä kuitenkin sen verran kulkee, että tämän vammoitta katsoo. Menee välillä kökköilyksi. Lokaatiot välillä kivoja.


"I`ve been stuck here for two hours - Drinking beer.. Nature calls.."

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Drainiac (Usa-2000)

`Teini`tyttö lähtee kusipääisänsä kanssa puhdistamaan vanhaa murjutaloa. Isä lähtee heti `asioille` (baariin), tyttö jää paikalle saapuvien ystäviensä kanssa taloon. Talon pahuuden putkisto imee vedet ja veret. Isä palaa baarista, mutta paskavoima tappaa tyypin, paskiaisen autoon. Sitten taloon saapuu Mr Plumber, niin nuoret kuulevat, luulevat, mutta hän onkin Mr Plummer (ei kuitenkaan Christopher), vesivampyyrien (viemärinavauspumpulla `vampyyrin` "sydämeen"?!) yms sellaisten eksorsisti...

Elokuvan limaiset, leijuvat, lonkeroiset lintu(!)kauhuefektit ja helvetti-taivaskinvisiot ovat omiaan tässä yksinhuoltaja, ja varsinkin yksinlapsena-kauhistelussa, mutta muuten kuraa.. (Siis elokuvassa on paljon konkreettista kuraa, mutta leffa on yksi parhaita halpiskauhisteluja. Dialogi on yllättävänkin terävää ja toimivaa, efektit myös sinnepäin ja oiva-huumoriakin löytyy; Mukana `mainiota` manaajahuumoria; Kun asetutaan pentagrammille, niin eräs naisista riisuu kengät `jotta tuntuisi mukavammalta`. `Sukkamehuillako ajattelit (vesi)demonin tyrmätä?` Kaikkein parasta leffassa on kuitenkin pop-folk-garageinen `We are going down, down...`-loppulaulu. Hyvä nimi.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Railroaded (Usa-47)

"Don`t give me that lovestuff." ""Who is that Mr Martin?" "He`s the guy they build jails for." John Ireland paistattelee elokuvan krediiteissä ykkösnäyttelijänä. Ja sitä hän onkin, loistavan lakoninen liero ja paskiainen. Ja se syyllinen. Itse elokuva on taas näitä `syytön mies syyllisenä`-saagoja, mutta poliisin kunnia, rakkaus ja ystävyys tulevat ensin, ja hommat etenevät tyypillisesti, mutta jämäkästi.

Oivaa rutiinia. Vähä-älyisempi, tukeva, raffimpi poliisi perinteisesti ( tällaisia miehiä on näissä aina, kummallakin puolella, poliisien ja pahiksien, pääpomoilla on sitten sitä massaa, kummallakin puolella) kuurmottaa syytöntä miestä sanallisesti ja fyysisestikin aina kun ehtii ja tajuaa, mutta se älykkäämpi alkaa epäilemään..

Oivaa, lujaa ja jämäkkää rutiinia jälleen Anthony Mannilta.

"Missä rahat ovat?" "Ekan tonnin käytin kaljaan, lopuilla ostin purukumia."



perjantai 14. heinäkuuta 2017

T-Men (Usa-47)

Anthony Mannin hyvällä rutiinilla ohjaama T-Men (Usa:n Treasury Agents) elikkä T-Miehet (elokuvan Suomi-nimi) eivät ole mitään tee-miehiä (jos eivät sitten `kova-tee-miehiä), vaan karujen ja karskien kapakoiden, kahviloiden, katujen (sekä ylempienkin tahojen) tuntijoita gangstereiden perässä.


Puoliväli-poliisisointi-gangsterointi-noir, soluttautumissaaga, jopa tanakampikin. Dennis O` Keeffe toisena `Ministeriön` agenteista. Aluksi jankuttava kertojanääni ja nopeasti vilahtavat kohtaukset veetuttavat valtavasti, mutta sitten jämäkkä juoni jytää onneksi nämä ongelmat kumoon. (Kertojan puheet antavat välillä tärkeitäkin tietoja, mutta enimmäkseen ne ovat täysin turhia itsestäänselvyyksiä ja/tai tilanteita jotka olisi voinut hoitaa lyhyemmin parilla dialoginpätkällä pois päiväjärjestyksestä. Tai yön. Mutta yhtäkaikki paremmin. Mutta mitä pidemmälle elokuva ehtii kertojanääni vähenee ja juoni jytää koko ajan kokonaisvaltaisemmin ja paremmin.) Alkujankutuksesta huolimatta elokuva kasvaa koviin mittoihin, se toimii tanakasti. Ihan elokuvan alun `luento`Treasury agentsien jaosta kuuteen osaan (elikkä sormeen) ja sitä kautta muodostuvaan oikeudenmukaiseen, mutta lujaan kuusisormiseen nyrkkiin väläyttää vahvasti tätä teemaa.


"Did you ever spend ten nights in a Turkish bath looking for a man?  Don`t". (Kohtauksesta jossa rikollista etsitään Los Angelesin Turkkilaisista saunoista. Ja kohtaus saa Suomisaunalisän, sillä yksi tutkimuskohteista on nimeltään `Finnish rocksteam baths.`

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Full Alert (-97)

90-luvulla puhuttin paljon John Woo`sta ja jonkin verran esim Ringo Lam`ista. Nykyisin ei puhuta paljoakaan edes koko Honkkaritoimintagenrestä, mikä on sääli ja surku.
Lam syöksyi ja sukelsi kaksikosta enemmän karuun katu ja vesi(!)tasoon. Realistisempaan tavaraan, mutta kyllä häneltäkin epärealistisempaa (varsinkin honkkarimaisesti ruumismäärissä), mutta mätössään vauhdikasta elokuvaa löytyi.
Full Contact (-92) on Honkkaritoiminnan perustoiminnan kulmakiviä, Chow Yun-Fatin näyttelijäjuhlaa ja loistava idearikas paukutteluälyttömyys/ja realistinenkin. Ruumiita kyllä tulee, paljon.


Lamin ohjauksista pidän kuitenkin eniten Full Alertista (-97). Se on loistava Melvillemäinen rikos ja -ihmistutkielma, ja ruumismäärä esim Full Contactiin verrattuna on lähes olematon. Mutta kun mätetään, silloin mätetään. Mutta realismi pysyy koko ajan tähtäimessä. Sekä kameroiden, että aseiden.
Juoni on perinteinen (niin pitääkin tällaisissa), väsynyt, mutta virastaan huolehtiva hermokimppupoliisi epävakaata, mutta jokseenkin kunniallista ("Anteeksi, että uhkasin perhettäsi.") `superrikollista` ja jengiään vastaan.

Elokuvan avainidea on kohtaus jossa pääpoliisin perhe on iltapimeässä leikkipuistossa. Isä ja äiti istuvat keinussa ja poika ajaa ympyrää kolmipyöräisellään. Poliisi-isä kertoo vaimolleen kuinka väsynyt hän on, kuinka ase painaa koko ajan enemmän, ja ennen kaikkea, kuinka väsynyt hän on olemaan poliisi. Me toimintaelokuvien kuvioiden syövyttämät, marinoimat, uuttamat, kiehuttamat katsojat odotamme kohtauksessa koko ajan jotain pahaa tapahtuvaksi, onhan puisto pieni valaistu läikkä keskellä pimeää valtamerta. Yhtä aikaa laaja ja pieni alue. Ei muita ihmisiä. Mutta Lam malttaa tehdä toiminnasta todellista, tavallista, arkista, seesteistä. Se on uskottavaa, näin oikestikin tapahtuisi; Perheen yhteinen hetki, ilman pyssynpaukuttelua. Kohtaus elämästä, tavallisesta elämästä.
Epätyypillisempiä kohtauksiakaan ei vedetä överiksi; Tämän rikos-ryöstöelokuvan päärikosidea on sukellus(!)ryöstö, sukeltamalla suoritettu raviradan(!) kassaholvin putsaus. Mutta kohtaus ei sisällä huutomerkkimäistä erikoisuuden tavoittelua, vaan on erittäin onnistunut ja nimenomaan kuitenkin uskottava kohtaus. Loppujen lopuksi kuitenkin `arkinen` ryöstösuunnitelma ja toteutus, arkisella lopputuloksella.

Kamera kiilaa tarkasti annosteltuna, mutta tarpeeksi pitkään, sekä rikollisten että poliisien pariin. Molempien puolella ollaan. Rikollisjengin tulitaistelu-uhrin metsähautajaiset ovat karuudessaan silmiä kostuttava näky (myös jengiläisten silmien), mutta heti perään he tappavat toisiaankin, vaikkakin se vain huomattavasti  hankaloittaa tilannetta ja yleensäkin selviytymistä ; pelkuruus-petturuus tuo kunniakoodiston mukaisen karun kuoleman.

Honkkaritoiminnan aatelia sieltä uskottavammasta päästä. Täydellinen rikoselokuva.







keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Z.P.G. (Usa-72)

Eli Zero Population Growth.
Vähän tuntemattomampi seitkytluvun saaste-ruokapula-ylikansoitus-dystopointi/mysterointi/scifailu, mutta suht toimiva terävätekstinen, terävätarinainen sellainen. Ja melkoisen minimalistinen sellainen. Minimalismi näkyy varsinkin `designissa` ja "muodissa" (mm tätä tyypillistä poolopaita ja kulttikoru- yhdistelmämeininkiä). Julmaa "designia" on robottimaisten nukkien käyttö "lapsina". Tämä (minimalismi) on (julman) toimivaa, mutta ei kestä ihan elokuvan mittaa. Juonikin on kyllä aika aukkoinen (välillä rasittavuuksiinkin asti), mutta kyllä tämä suht sujuvaa, sujuvasti seurattavaa scifiä silti on. Vaikka välillä kahlataankin campissa ja epäuskottavuuksissa. Mutta näinhän on ja käy usein scifailuissa. Näyttelemisessäkin on parantamisen varaa.


`Maailman` hallitukset-`Maailmanhallitus` kieltävät lasten synnyttämisen vuosikymmeniksi, jotta maapallon meininki tasaantuisi. (Ja/tai sorto saisi jatkua..) Mutta, elokuvan mukaan yksi pariskunta (Geraldine Chaplin ja Oliver Reed 1) saa, synnyttää lapsen. Yksikö vain, koko maailmassa?? No, tää on taas tätä elokuvaa, kohdistusta.. Sitten saa varoa, entisten, saasteiden, sun sen muine lieveilmiöiden, lisäksi lapsennappaajia jne.
Elokuvan lopussa taitavahkosti toivoa ja tietämättömyyttä. Tulevaisuudesta, ja menneisyydestäkin.


-Suht onnistunut seitkytlukuscifailu,  josta kuitenkin puuttuu se kaikkein pistävin, terävin kulma.

-Pienimuotoisuus on elokuvan piriste ja rasite, voima ja taakka, mutta jää kuitenkin onneksi enemmän piristyksen puolelle.

P.S. Kaupungin jatkuva, lähes läpinäkymätön savusumu on melkoisen tehokas, taloudellinen, mutta samalla myös teatterilavamainen ratkaisu.

1) Chaplinin ja Reedin hahmojen ammatti on oivallisesti keksitty, he kuuluvat  museon näyttelijäporukkaan, jotka mm esittävät vanhan ajan arkea auton tankkaamisineen, tietyömaineen (lapioilla kaivetaan kuoppaa), hammaslääkärissä käynteineen, ruokailuhetkineen, pettämisineen...

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kirjava Satama (Usa-44)

Howard Hawksin ohjaama natsinarrausleffa ei ole (merkitys)tasoltaan Casablancan luokkaa, eikä yllä myöskään Casablancan loistavaan lokaatio ja näyttelijätöiden monipuolisuustasoon, onpahan vain pirun hyvä ja onnistunut seikkailu.


Humphrey Bogart on nyt kyyninen kapteeni joka pienellä laivallaan tekee mm maksullisia kalastusreissuja turisteille sun muille Martiniquen saarella toisessa maailmansodassa, Vichyn hallituksen aikaan ja "komennossa", ja Lauren Bacall esittää paikalle saapuvaa taskuvaraskaunotarta. Kapua pyydetään salakuljettamaan muutamia ihmisiä pois saarelta, mutta hän kieltäytyy toistuvasti. Mutta raha, nainen ja kunniakoodisto lopulta vie voiton ja hankkeeseen ryhdytään..


Erittäin toimiva salakuljetusseikkailu, josta kuitenkin se ihan korkein `klassikkous` puuttuu. Hawks halusikin tehdä elokuvan Hawksin mukaan (myös monien muiden) ystävänsä Ernest Hemingwayn huonoimmasta romaanista To have and have not. (Myös elokuvan aluperäinen nimi.) Lisäksi elokuvaa on käsikirjoittanut William Faulkner. Hawks, Hemingway ja Faulkner saman elokuvan kimpussa! (Faulknerhan käsikirjoitti myös Hawksin Syvää Unta..)
Bogie jättää jälleen natsit nuolemaan näppejään ja elokuva sisältää monia legendaarisiksi muodostuneita lausahduksia, mm viheltämiseen liittyen. Tämä dialogipuolikin jää tietenkin ja tottakai jälkeen Casablancan vastaavasta.
Klassikkokamaa elokuvassa vastaavasti ja ehdottomasti on se että parikymppinen Bacall ja reilusti nelikymppinen Bogart rakastuivat tulisesti kuvausten aikana ja siitä suhde alkoi. Ja tämä rakkauden rähinä, kähinä ja sähinä totisesti kuohuu ja kiehuu kankaalla. Kiuas kihisee, valkokangas höyryää, savuaa, palaa ja sulaa. Burnin` hot couple!

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Drunken Tai Chi (1984)

Perhe polttomurhataan, melkein kokonaan tapetaan. ("Your father cremated himself to save the cost of a coffin." Sanotaan julmasti kitsasisästä.) Yksi kostajapoika perinteisesti kuitenkin jää jäljelle.. Häntä esittää Donnie Yen ekassa roolissaan, roolinimenäkin on Donnie. Elokuvan eka varttitunti ensin kuitenkin pelleillään polkupyöräpöljäilyn (luulin että tulee polkupyörä kung fua [tai tai chi`tä], mutta tuleekin parin sekunnin polkupyörä- keppi-"turnajaiset") ja suolasäkkisekoilun sumassa. Sekä läski-kung fu`n.
Kung fu-komedia(!) jatkuu tästäkin kuitenkin komediana, pöljänä, pösilönä, vaikka itse aihe onkin julma. Vähän vähentyen kuitenkin. Pojasta tulee talttahampaisen nukketeatterimiehen `avustaja`. Nämä nuket ovatkin aikamoisia: Ne matsaavat ihmisetkin kumoon nyrkeillään, tulillaan ja tappuroillaan. Tupakoivatkin. Mustettakin ne ruiskuttavat. Ja `striptease`-nukkekin löytyy.. Eli, mitä mä pöljäilen, pelleilyhän vain pahenee, kun uusavuton matsaaja mm yrittää siivota jne uuden isäntänsä talossa..
Mutta matsaajahan on aina matsaaja, ja huumorikin joutaa nyt hyllylle, jos ei kokonaan kaappiin ja alkaa `armoton` Tai Chi harjoitusjakso. Sillä nukketeatterimies on myös Tai Chin taitaja..
Taidokkaan ihmisnukke-kung fu-tai chi-discotanssiesityksen (myös Yen) jälkeen onkin aika lopputaistoon...

Vähän erilainen pöljäilymatsailuelokuva, mutta samalla kuitenkin aika perinteistä pelleilyä. Tämä jako tekee leffan yllättävänkin katsottavaksi. Matsauskohtia aika vähän, mutta lopputaistot ovat tymäköitä. Mitään `juopunutta tai chi`tä` ei elokuvassa ole mikäli sellaiseksi lasketa nukketeatteriäijän lukuisia juopottelusessioita, sillä hän on jo enemmän juoppo kuin Tai Chi- matsausmestari.