Jacques Feyderin elokuvaohjauksessa 1600-luvun Flanderissa erääsä kaupungissa kaikki miehet ovat muka pelkureita ja kaikki naiset muka rohkeita. Tämä tulee esiin kun Espanjalainen herttua sotilasjoukkoineen haluaa yöpyä kylässä. Tällaiset muka-asiat onnistuvat joskus komedioissa hyvin, joskus jopa mestarillisesti. Tässä tapahtuu tuo viimeksi mainittu, klassikkokamaa..
No, kaupungin johtomiehet yhdistävät sotilasjoukot sotajoukkoihin ja heidän kuvittelemassaan taistelutilanteessa näytetään rohkeita, urheita kaupunginpuolustajia, jotka kuitenkin jäävät häviölle miesalivoimansa takia. Tämän jälkeen näytetään ajalleen erikoista materiaalia, paljasta pintaa ja kidutusta.
Mutta sitten palataan `tähän päivään` takaisin ja kaupungin pormestari tekeytyy sänkyynsä kuolleeksi ja muukin `kaupungin kerma` jää nurkkaan tutisemaan, tärisemään ja happanemaan. Tämän jälkeen yleisesti väitetään että naiset ottavat kaupungissa lempeän vallan ja ottavat sotilasjoukon (eivät sotajoukon) samoin lempeästi vastaan. Itse näkisin niin, että naiset ovat tässä se tapahtumien alkulähde ja primos motor, ja ottavat vieraat vastaan (ja pääsevät heistä eroon) 'naisellisin keinoin`, mutta naiset sekä tavalliset kadunmiehet, tavalliset työläiset (esim kokit, tarjoilijat) tekevät tämän yhdessä. Ja nauravat yhdessä (katsojan kanssa) näille tärkätyissä vaatteissaan, tutisevissa pussihousuissaan pelkääville `johtomiehille.` Eliittisatiiri.
Ja erittäin hauska sellainen. Näytteleminen on kautta linjan onnistunutta ja hersyvää.
Satojen vuosien taakse sijoittuva tarina joka nostaa sen aikaiset naiset onnistuneesti esiin, keskiöön. Eivät ole pelkästään sitä katujen massaa joka reunustaa tarinaa. Yksittäisiä naisia olisi voinut nostaa vieläkin enemmän esiin. Jäävät vieläkin vähän liikaa massaksi. Mutta joukkovoimakuvaushan tämä onkin. Kaupunki, naiset, miehet panee `lempeästi hanttiin`/ottavat iloiten " tunkeilijat" vastaan.
Kuten sanottua, klassikkokamaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti