Tämä Jean Gabinin ensimmäinen Usa-elokuva on `tunnettu` myöskin parista `piti tehdä`-`piti osallistua`-jutustaan; Fritz Lang aloitti pienesti ohjaustyöt, mutta lähes heti ohjausohjaksiin astui Archie Mayo, lisäksi Salvador Dalin piti tehdä surrealistinen kännäämiskohtaus, mutta se toteutettiin parilla hänen ideallaan ja lisättiin siihen sitten `omaa`. Tulos on kuitenkin täyttä Dalia kellotaulun pyörivine pulloineen ja numeroineen, kaljatarjotinpyörityksineen, ruumiinosalennätyksineen, surrealistisine tappeluineen, surrealistisine sammumisineen...
Sillä Gabinin hahmo, Bobo, levoton kulkuri, on myös armoton juoppo ja tappelija ja yhdestä tällaisesta baari-illasta ja yöstä elokuva oikeastaan alkaakin, ja alkaa uudestaan, erilaisena seuraavan aamun karmeasta krapulasta kalansyöttikaupan (murju meren rannalla) portailta. Selviää pikkuhiljaa se että Bobolla on kuitenkin tietenkin sydän kultaa (eli suht tyypillinen Gabin-hahmo Amerikan puolellakin) ja vähän nopeampaa selviää Bobo viinahuuruistaan. Viimeistään silloin kun hän pelastaa mereenkävelyitsemurhaa yrittävän naisen (Ida Lupino). Ja tästä alkaa pikkuhiljainen rakkauden, mustasukkaisuuden, petoksen eteneminen. Ja murhan. Sillä tänä känniyönä joku on murhannut vanhan Pop Kellyn. Herättyään humalasta Bobolla on päässään Popin kapteeninlakki, mutta `jännästi` hän ei huomaa sitä kenen lakki se on, eikä sitäkään että häntä ehkä epäillään (tai että joku epäilee) häntä murhaajaksi, koko elokuvan aikana. Tämä on oivan erilainen ratkaisu.
Kauppamurju ja sitä ympäröivä laituri on tehty tarkoituksellisen silmiinpistävästi, mutta toimivasti sadun ja studionomaisen ranskalaisen fantasiarealistisen elokuvan mukaan. Ja yhä enemmän studio ja sadunomaiseksi se muuttuu kun Bobo ja Nainen muuttavat murjuun ja sisustavat sen sydämillään.
Aluksi Gabinin englanninlausunta häiritsi, mutta totuin siihen hyvin nopeasti. Gabin ja Lupino vetävät roolinsa mainiosti, samoin kuin Claude Rains totutussa hyvän hämärämiehen hahmossaan, samoin kuin Thomas Mitchell Tiny`nä, Bobon kännikaitsijana, ja myöhemmin ilkeämmäksi osoittautuvana hiipparina (no, ei Bobokaan häntä kohtaan mikään Laupias Samarialainen ole).
Oikein onnistunut murheen kautta rakkauteen-elokuva laiturihäineen, syyllisen selviämisineen ja yhtä köyttä-porukoineen. Se, että rikkaan, hyväsydämisen lääkärin jahti rikkoutuu kaksi kertaa laiturinnokkaan, ja toisella rikkoutumisella vielä murheesta voittoon-tarinaksi on tietenkin täysin älytöntä, mutta se on juuri sitä sadunomaisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti