Kimpassa99 (Ruotsi-2023)

Uudet, viime vuosien, vuosikymmenten (2000-luku) elokuvat eivät ole järin kauheasti, kovasti kiinnostaneet, ei ole juurikan tullut katsottua. Sen verran kauheaa kamaa on ollut esillä, tarjolla, sen verran kauheaa kamaa on tehty. Varsinkin nykykauhu on jo niin kauheaa (en tarkoita kauhistuttavaa katsottavaa, ja siitä `kauhistusgenrestä` body horror buumin voi tunkea perseisiin!) että se ei kiinnosta suohon survotun savicentin puolikkaan vertaa.. - Mutta Lukas Moodyssonin ironis-realistinenkin, raikas ja tunkkainenkin tuulahdus 70-luvun sosialisti-kommunistikommuunin elämästä, Kimpassa (2000, juuri siinä hyvän ja huonon elokuvan `vedenjakajavuonna`) oli mainio ja nyt tuli katsottua Kimpassa99, jossa `Kimpassa`- kommuunissa ei asu kuin kaksi miestä, koko muu lössi on häipynyt maan tomuun ja taivaan tuuliin, eikä yhteyttä ole pidetty neljännesvuosisataan ja sitten toisen syntymäpäiville toinen kaivaa ja kutsuu `vanhan lössin` esiin... - Parempi kuin odotin, tai sanotaan yhtä hyvä kuin odotin, mutta ei enempää, alkuperäinen pysyy parempana, tämä uusi kärsii varsinkin luettelomaisuudesta. Mutta luettelon asiat ovat relevantteja: Kommunismikrapula, jossa ei käsitellä kohta katoavia DDR:ää, Neuvostoliittoa, Tianmenin aukiota, Pohjois-Koreaa... Mahdollinen päällekkäinen ironia, mikä lienee metaironia lähentelee jo vitsiä, ("ehkä"?) tarkoituksellisesti: Mukana ikiklisettä `nykynuoriso ei tee mitään, on vain ironinen`, joka on (toivottavasti) sitä tuplaironiaa. Erittäin hyvin tulevat esiin mielenterveysongelmat ja tyypilliset vuosia myrkyttyneet, tyrkyttyneet vanhat rakkaussuhteet, ja myös nostalgisoituneet sellaiset.. Toivottavasti ei kuitenkaan ostalgisoituneet, "heh".. -- Ihan toimiva kokonaisuus, tosin lopun marmelaadinen aamupuurokohtaus, jossa muutama harva vihamies/nainen ja ystävä löytävät "leirin" uudestaan, on taas "ehkä"(?) sitä ironiaa, mutta myös hellyyttävää. Yllättävän hyvänä ja varsinkin harvinaisena teemana, toteutuksena voidaan pitää sitä että kaikki nämä vuodet iloisuutensa, ystävällisyytensä, `kaikista ihmisistä löytyy hyvää`-elämänasenteensa säilyttäneestä ihmisestä ei tehdä epärealistista, harhaista hörhöä, menneisyyteen juuttuvana silmälappusokeana, joka `lopussa` murskataan, kyynistyy, kyyristyy, tajuaa tilansa, henkisen sellaisen... Ei, hän ja muutama muu ehkä tajuaa että se tila on tässä ja nyt, tulevaisuudessakin ehkä...