Ei dokumentin tarvitse välttämättä olla nälkävuoden mittainen ja täynnä puhuvia päitä ja yksityiskohtaista kerrontaa. Se ei välttämättä tarvitse puhetta ollenkaan eikä tekstiäkään juurikaan.
Rene Clairin avantgardistisessa, modernistisessa lyhytdokumenttissa (alle 15 minuuttia) Eiffel-tornista ei puhetta, ääntäkään (lisättyä musiikkia lukuunottamatta) tietenkään olekaan, mykkäelokuvakautta kun vielä eletään. Eikä tarvitsekaan.
Itse torni (Tour muuten tarkoittaa tornia ja kierrosta) on jo itsessään yksi maailman avantgardistisimmista rakennelmista, joten sen kuvaaminen tähän tyyliin on `helppoa`, kuvataan vain säännöllisiä rautapalkki -rautaristikkoristeymiä, väkipyöriä ja hissejä ja heidän sulautumiaan (ja kun torni on kyseessä, sammakko ja lintuperspektiivin kuvausta) ja elokuva on siinä. Nämä ovat hienoja oivalluksia ja toteutuksia tässäkin elokuvassa, mutta elokuva ei koostu yksinomaan niistä. Tätä avantgarde-elokuvan perustavaraa, erilaisten asioiden leikkauspöydällä toteutettavien yhteensulautumisia on yllättävän vähän. Sellaisenaankin elokuva olisi varmastikin hieno, mutta siihen on lyhyestä kestostaan huolimatta saatu mukaan muutakin: Paikallisten ja turistien massat, maailman modernistuminen ja tietenkin, kun dokumentti on kyseessä, tornin rakentaminen ja nouseminen. Tämä viimeksi mainittu esitetään upeasti valokuvien kera reilussa minuutissa! Siitä ei kuitenkaan onneksi tullut mitään silmäkipuista vilinää, vaan ihan rauhallinen ja ymmärrettävä episodi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti