sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Trancers 3 (USA-92)

Joulu jälleen Enkelten Kaupungissa. Kalanaama (poliisin luonnehdinta) vie Trancers-etsijän-etsivän (Tim Thomerson, hän kutsuu otusta Godzillaksi) hassuhkolla scifiputkilolla kaupasta (!sopii muuten kaupan sisustukseen) vuoden 2352 Losiin. Parivaljakon dialogi on kuvaavaa: Etsijä: "I don`t know what you need more, personality oe bullet in the head." Fishfeissi: "I already have a bullet in the head." Lakonista. Kaunista. Ja palasinahan, raunioihanahan se Losi on, sekä ihmiset että rakennukset. Sairaalakin on romukellarissa. Trancersit jylläävät ("Lopetimme laskennan miljoonaan.") Ja sitten taas poukkoillaan; Ukko lähetetään vuoteen 2005, "Jolloin kaikki alkoi.." - Mitähän ne edellisten vuosien, edellisten elokuvien Trancersit sitten olivat? Mutta, enivei ihan toimivaa pyhien, välipäivien pösilöroskaa, pösilötoimintaroskaa. Helen Hunttikin tässä vierailee, vilahtaa, mutta ei enää seuraavissa, mutta Thomerson kyllä "vilahtaa" niissä, sillä `trilogia` laajeni (en ole nähnyt näitä, niitä, niitä-näitä?): Kansikuvien perusteella (ja seuraavassa myös nimen perusteella) ovat jonkinlaista historia-nyky-tulevaisuus-miekkafantasiaa: Trancers 4 . Jack of Swords (-94) ja Trancers 5 : Sudden Deth (Mikä sanaleikki! -94 myös.) Sudden Dethissä Jack Deth, kansikuvan mukaan on hevosen selässä jossain aavikkomaisemassa. En jaksanut, viitsinyt jäljittää, tarkistaa, minkä ajan (tai minkä aikojen) miekkafantasiaa Jack of Swords kuvaa, enkä sitä onko hevonen viittaus muinaisfantasiaan (Muinais-Los Angeles?) vai vaikka tulevaisuuden kulkuneuvopulaan. Aseet näyttävät olevan suht nykykyaikaa pistooleineen ja fantasiaelokuvamenneisyyttä-tätäpäivää-tulevaisuutta valomiekkoineen. Sitten Trancerseja tehtiin vielä ainakin yksi, lyhyesti ja ytimekkäästi Trancers 6 (2002), jossa Thomerson ei enää ole mukana, ja miksi olisikaan, koska Jackin hahmon on ottanut hänen tyttärensä!

lauantai 26. joulukuuta 2020

Trancers 2 - The Return of Jack Deth (USA-91)

Tulevaisuuden poliisi `tämän päivän` mielisairaalassa. Tai, Vai päinvastoin? Trancersin ykkösosan Jack, tulevaisuusjepari, tai ainakin puolikas hänestä (edelleenkin Tim Thomerson) on mennyt naimisiin naisensa (edelleenkin Helen Huntti, mutta roolinimi on lyhentynyt Lena`ksi Mutta onko, tuleeko tulevaisuudessa, tulevaisuudesta toinen vaimo?). On mennyt kuusi vuotta edellisestä keissistä, ja elokuvastakin.. Nyt on eräänlaiset zombit valloillaan.. - Nyt neonoirailu, sanotaanko onneksi, on heitetty pois ja tilalla on enemmän toimivaa "perinteistä" peruspöljäilyroskaa. (Ammuskelua, hassuscifilaatikko ladossa, kännibaseballia) Pidin enemmän kuin ykkösestä. Barbara Crampton tv-haastattelijana, Richard Lynch mielisairaalapomona. Eli perus-b-läisiä ripoteltu pitkin poikin elokuvaa. Ai niin, seksi estetään nyt ykkösosaa useammilla tavoilla; Tietenkin trancersien hyökkäys, mutta myös puhelinsoitolla, tyrmäystipoilla. Kivaa kun on jatkuvuutta, linjakkuutta, (periaatteita?), perinteitä. Ja vielä tuplaten, triplaten..... Mielisairaaladialogia: "I`m a special agent from the future." "I know exactly how you feel." "Joulua": Räjähtävä kinkku.

Trancers - Tuhon lähettiläät (USA-84)

Kai tämän Jouluelokuvaksi voi laskea, sillä tämä tapahtuu `kesäisinä` Joulunpyhinä Los(t) Angelesissa ja alussa ammutaan tavaratalon Joulupukki. Joka ei olekaan Pukki, vaan Tranceri. - Eli selitystä: Poliisi tulevaisuudesta ( Suomi vhs sanoo "Tulevaisuuden pimmennoista",Tim Thomerson) tulee kasari-Losiin estämään hänen aikansa eli vuoden 2247 hirviöt. Ykkösenä listalla on `etsivä` ` Whistler`. Apunaan kytällä kaukaisuudesta on tavaratalon Joulupukin apuritar(! Helen Hunt!! Roolinimenään vain Leena!!!) - Tasaisen neonoirvaloisan blankkoa ja tylsää, mutta jollain "tasolla" mukiinmenevää ja vähän ylikin valuvaa "jouluisaa" munatotia ja halpisscifiroskaa; Oivallinen seksinnäyttämättömyystapa katsojille (mutta paikan päällä on silti seksiä ilmeisesti äijän paikalla olematta tapahtunut?!) on kutsua äijä seksin ajaksi tulevaisuuteen ladattavaksi. Ja tähän loppuun vielä yks Joulujuttu leffasta: Buttheadsin(!) versio ja punkkansan tanssi Jingle Bellsistä punkluolassa on ihanan hirveää katsottavaa ja kuunneltavaa. Huntkin "punkkaa". Thomersonkin yrittää. Ja juoppojen yöllisellä (silti valaistulla!) rakennusraunioilla harrastama pullo ja rautakeppi-baseball on oikeasti `onnistunut` järjetön idea.

torstai 24. joulukuuta 2020

Disclipes of The 36th Chamber (Hong Kong-85)

36th-trilogian kaksi ensimmäistä, varsinkin ensimmäinen perustuivat jo liikaakin harjoitussessioihin, ne nappasivat elokuvasta-kuvista leijonanosan. Mutta ovat kyllä hienosti rytmitettyjä, hienosti tehtyjä, tosin tosiaan toisteisia teoksia. Haluaisin, eikun haluan nostaa tämän trilogiassa korkeammalle, sillä kyllähän näissä myös matsaukset, ja varsinkin ne ovat sitä kovinta tavaraa. Siksi kohotankin kung fu-kerettiläisenä tämän viimeisen trilogian ensimmäiseksi. Tässä on juonta, taistoa, ei "pelkkää" harjoitusta.

maanantai 7. joulukuuta 2020

Minä ja ministeri (Suomi-34)

Ankea ja kankea farssi "kotiapulainen järjestää kaiken"-genrestä. Kotiapulainen Priskilla Paukkaja (Hertta Leisten) tunkeutuu väkisin koko rapun mittaisen hakijajoukon ohi ulkoministeriön virkamiehen (Joel Rinne) talouteen ja pistää kuntoon sekä ministeriön ja talouden. Leistenin joka lauseen (ja hän huutaa, puhuu paljon) eteen ja taakse huudettu höhönauru rasittaa korvia ja kestävyyttä. Juoni ei kaksinen. No, ministeriön työväki esitetään laiskimuksina, mutta sisäministeriössä on kai vielä pahemmin, koska siivoojaa käsketään sinne "Koska siellä on kuonaa lattiasta kattoon." Loppuun olematon rock-viittaus; Vaimoaan virkamies kutsuu nimellä tutti frutti! Kovin vaatimaton farssi, remellys, sähellys, söhellys.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

5 Against The House - Pelipankin ryöstö (USA-55)

Jälleen pelinoir! Ja nyt vielä heistkuorrutuksella!: Reilusti yli-ikäinen pikkuyliopistokaupungin ("I don`t wanna get drunk. I`m sick of being sober. I`ve seen both movies in town.") yliopisto-opiskelijoiden miessakki (mm Brian Keith, Guy Madison) saapuu "Maailman isoimpaan pikkukaupunkiin", Renoon mittaamaan kuinka paljon he saavat rahaa tunnissa. Ja/tai naisia. Tämä jättää yhdelle heistä mieleen Pelipaikan ryöstön. Tehdä jotain ensimmäisenä, ja onnistua siinä. Ja kohta sama tulee mieleen muillekin. Myös Madisonin naisystävälle (Kim Novak!), nainen joka yhtäkkiä onkin yökerholaulaja, eikä mies ole edes tiennyt hänen osaavan laulaa!? Erikoisena, onnistuneena piirteenä tuodaan Korean sodan veteraanien mielenterveysongelmat (Keithin hahmo), ja tämä myös osaltaan selittää hahmojen yli-ikää. Mutta entäpä itse ryöstö? "Phew!" (Tätä toistaa porukan pelle, tollo yhtenään): Ensinnäkin Kerwin Mathews`in esittämä ryöstön pääaivojehu, "Mr. First", on maitonaamainen myhäilijä ja ryöstösuunnitelma on "aukoton"; Pelipaikalle ajaa hemmo, tai hemmot, toiset on asuntovaunussa "piilossa" (niissähän ei saa olla ajaessa kyydissä, lat huom), ja tullessa toisinpäin, kai, vai??!! Eiku pakussa piiloilijoita ei "kukaan" näe, ja sitten pakoon. Autolla, tai joku jollakin, junalla, kuka milläkin, kuka minnekin, kai, vai??!!.. Tällainen on "suunnitelma"! "PHEW!" "It`s a perfect crime. It`s a set-up!" "Paras keksintö bikineiden jälkeen!" (Repliikit suoraan elokuvasta.) Varmasti! Ja pääjuttuna ei kuulemma aivopääjehun mukaan tosiaan ole rahat, vaan olla se "eka"! No? Entäs sitten Renossa? Auto ja vaunu piiloon ja karmeat karvahousut jalkaan, tekoviikset ja parrat päälle, stetsonit päähän ja menoksi!! On ne neroja!! (Porukka erottuu porukoista kuin kerrostalo kärpäsestä, tosin kasinolla myös muita naureskelevia, vilkuilevia tyyppejä jotka näyttävät tekoparroitetuilta! Mitä helvettiä tämä on??!! Onko tämä komedia!!?? Tietääkseni ei.) (Sodasta seonneen Keithin hahmon ryöstöideat muuten ehkä vielä tyhmempiä [=ryöstöporukan aseella uhkaus], mutta myös samalla järkevämpiä kuin alkuperäiset, mutta mahdottomia molemmat. Tai tiedä tässä mikä on kenenkin aivoituksia. "Paras" idea on kuitenkin "Puhuva Mies Laatikossa!" [Oikeasti nauhuri. WAU!] Ja huijattavana kasinotyöntekijänä itse Cannon, William Conrad!!) - Täysin älytön teos! Mitä tällä elokuvalla oikein ajetaan takaa? Juonta? Järkeä? Mitä tällä oikein haluttiin sanoa? Ja kenelle? No, ainakin minulle! Ihanaa camppailua, ihana älyttömyyksien helminauha! Rakastin! Eihän tätä voi olla rakastamatta! Loppuun vielä tämä rakkaudentunnustus elokuvasta;. "On hetkiä joita en vaihtaisi edes uraanivuoriiin!" Niin atomiaikaa, niin atomiaikaa, niin viiskytlukua, niin viiskytlukua...

lauantai 5. joulukuuta 2020

The Garment Jungle - New Yorkin alamaailma (USA-57)

Harvinainen hikipaja-tehdasnoir jossa sukelletaan Amerikan vaateteollisuuteen. Vaategangstereilla kettinkejä ja aiheeseen "sopivia" saksia. Elokuva käyttää aluksi pajon kökköjä, kohta toimivia Saksaekspessionistisia ratkaisuja (putoava hissi-murha, toimistosta aukeava piirretty talo-pilvenpiirtäjärykelmä, yhtä aikaa kököin koskaan ja arkkitehtoonis-taiteeellisesti toimivin) mutta sitten: kovaa taistelua ammattiliittoja vastaan ja puolesta, ja isä ja poika off-onnailua, sillä pomon poika, puhtoinen poika saapuu laittamaan hommat ja nulkit järjestykseen. Välillä vähän liian hidasta elokuvaa, mutta kyllä tämä tehokas on. Lee J Cobb hyvä (puoli?)pahapomona, mutta elokuvan kovin suoritus on Robert Loggian ankara Liiton mies. Wesley Addy jälleen lähes puhumattomana, ärsyttävänä sivu-sivu-pahana valkotukkalaihkimuspahiksena. Ja Leffan suominimi taas kerran liian laaja, lavea, liioitteleva.

Escape in The Fog (USA-45) `"Lepokodin" painajaisunet ja todellisuudet`

Ihanaa, pitkästä aikaa kunnon Sumu-UsvaNoir! Toinen Maailansotanoir. Nainen näkee painajaisunessaan San Fransiscon sumusillalla kuinka taksi pysähtyy ja porukka alkaa hakkaamaan yhtä kyytiläisistä. Tapaus, uni päättyy naisen kirkumiseen. Kirkuminen tuo paikalle samassa lepokodissa olevan miehen ja pari ihastuu, rakastuu perinteisen noirnopeasti toisiinsa. Naiselle selviää että uni oli enneuni, joten hän pelastaa miehen samanajan, samanpaikan kiipelistä. Mutta kiipeleitä tietenkin odottaa heitä vielä laaja liuta Sumunurkkien takana, sekä yhdessä että erikseen. Mies on Valtion salainen asiamies ja muiden valtioiden salaiset asiamiehet kintereillään. Nainen nokkela. Kekseliästä, nokkelaa, älytöntä noirailua, oikein hyvää. Toiminta, vauhti myöskin juuri sopivan järjetön, mutta ei umpiälytön. Kaikkea sopivassa suhteessa. P.S. Entä miten kaasuputkivirtaiset vangitut herättävät ohikulkijoiden huomion sodanaikaisessa Chinatownissa? Heijastetaan sanapari Hail Japan kaupan ikkunaan, jolloin roskakori lentää lasiin ja kaasut karkaavat kadulle.. Ja lopun sumuinen kattoammuskelu hyvin rakennettua ja koleaa kulissikomeutta, koleaa komeutta, komeaa koleutta..

The Mob - Satamapoliisi (USA-51) ja The Lineup - Rikosten satama (USA-58)

Satamanoirailutkaan ei oikein innosta kiinnosta (liian ahdas, kapea aihe, alue, aihealue), mutta tässä noirmaisen nopeasti kaksi parempaa esimerkkiä sitä lajia: The Mob erottuu siinä että se saa ahtaasta aiheestaan ja alueestaan ihan tanakan, toimivan, tykittävänkin kokonaisuuden mutta näistä varsinkin The Lineup erottuu edukseen, sillä se laajentaa kuvaustaan paljon laajemmalle. Tämä huumesalakuljetusnoir erottuu myös väkivaltaisuudellaan, onhan ohjaajana itse Don Siegel.

perjantai 4. joulukuuta 2020

711 Ocean Drive - Alamaailman diktaattori (USA-50)

Tässä peli/huijausvedonlyöntinoirissa yhdistyvät kaksi inhokkiani (puhelin)nörttiys ja pelimaailma. Ja enhän mä tämän parissa viihtynytkään, vaikka matalanmurisevia, matalantanakoita dialoginsylkijöitä on useammankin noirin tarpeisiin. Ja Gangster Squad on gangstereiden perässä. Mutta kun aihe ei vedä, tehoa tähän katsojaan, niin ei vedä, tehoa.. Edmund O`Brien on kyllä hyvä epäuskottavasti ja nopeasti (aivan liian nopeasti) nousevana nousukkaana. (Puhelinasentajasta Pomoksi sekunneissa.) Mutta ei siis tämä leffa meikäläiselle. Elokuvan suominimi liioittelevan, yliyrittävän dramaattinen, massiivinen. No, kortinpeluukohtauksesta on tehty elokuvan "turning point", mutta sen valehdeltu pelokkuus on karmean huonosti näytelty (O`Brien), ja muutenkin tämän jälkeen "salaisen" gangsteriydintiimin "salaiset" yleiset paikat-tapaamiset (esim hautajaiset) ovat aikamoisia "Hei! Täällä me ollaan!"-tolloiluja. No, pukumyyjämiehen (puhtaiden tai likaisien,suorien tai saumattomien pukujen sisältähän sitä näitä noirdialogitykityksiä taotaan) rooli ei, kumma kyllä, yleensä näissä noirailuissa nouse esiin. Tässä nousee. (Asut, Puvut tärkeitä, [ja tärkättyjä], sillä näissä noirailuissa siisteihin pukuihin [lue ruumisarkkuihin] pukeutuneet gangsterit [ja jopa joskus poliisitkin] kuolevat kuin viimeistä päivää. - Esim julmankuolemankekseliäässä auto, aita, meri ja pukumies-kohtauksessa.) Ja/Mutta pitkä loppuratkaisu/taistelu valtavan patovoimalaitoksen kerroksissä, käytävillä, syvyyksissä on kyllä noirtoimintatimanttia. Mutta koko elokuva ei jaksa vetää vähääkään samaa tahtia. Ei tietenkään ole trakoituskaan, loppuratkaisu on oltava, sen on erotuttava, mutta ei näin pajon muusta massasta.

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Eye of The Devil - Pahan silmä (Englanti-66)

"Believe it...Or leave here." Kauhutunnelmallinen, mutta tyhjää kumiseva (no, sen voi turhaan ajatella, kuvitella kuvaavan "degeneraatiosuvun" sukupolvesta toiseen perittävästä, ulottuvasta sukurasitekierrehömpän satiirista) linnakauhistelu takamaa-takapaju-pahapalvonnasta (voi ajatella, kuvitella sitäkin, taaskin tätäkin satiiriksi, mutta taaskin turhaan, tämä on vain hidas, laimea, tökkivä.). Musiikki ja muutamat sumukuvat jäävät humisemaan, kumisemaan aivo-kallokäytäviin vähäksi aikaa. Erittäin, todella vähäksi aikaa. Mutta kaiken kauhun-faneille taaskin tämäkin pakkonähtävä. "You beliebe in this primitive nonsense?" "Yes I do."

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

This Stuff`ll Kill Ya (USA-71)

Herschell Gordon Lewisin jatko aiheeseen ja elokuvaan Moonshine Mountain. Eli vuoristopontikkailusta kyse. Eipä juuri muuta "arvoa" kuin se, että tämä tosiaan on jonkinlainen jatko. Ja ehkä se että, kun on tällainen aihe, ja kun väitetään että tämä stuffi kill you, niin sehän kuulostaa lausuttuna tässä yhteydessä samalta kuin mahaamöyhentävä litku kilju.

Just For The Hell Of It (USA-68)

Destruction! Elokuvan alussa sortin sakki värikkäine vaatteineen tanssii pikkuruisessa olohuoneessa. Yhtäkkiä heille ilmestyy kirveet ja vasarat käsiin ja he aloiiavat moniminuuttisen, villin huonekaluhjoituksen! He ovat villieläimiä eläintarhasta, karvaisia apinoita, kauopungin kauhujengi! He sytyttävät lehdenlukijan lehden palamaan, heittävät ämpäristä vettä katukulkijoiden päälle, heittävät poliisin kypärän ilmaan...rikkovat kirjaston ikkunan!... Halpaa, mutta värikästä. Halpoja ovat useatkin lokaatiot; Jostain kämäisestä kuoluluokasta on tehty kahvila (sillä eihän nämä kovikset nyt baarissa käy), jossa yksi nuori hurjimus tumppaa tupakan ei-jengiläisen kahviin. Tätä seuraavassa kahvilakahakassa taas kunnon hajoitus käyntiin ja päälle! Että tämmöistä settiä. On ne hurjia! Eniten jengiä kuitenkin korpeaa, kun yksi square niittää heitä maahan kuin heinää vaan... No, nyt Herschell Gordon Lewis ohjaus on villiä. Käsittämättömän oivallisesti hän kasaa aivan mistä sattuu Villapaita-Villeistä ja Keninki-Liisoista koostuvasta tollosakista yhtä aikaa mitättömyyksien ja kieliposkisien kaheleiden kavalkadin. (Jengi "osaa" myös olla pelkurimaisen julma.) Jengi(elokuva)vittuilu? Lisäksi; Poliisipomo lukee vuorosansa pöytäpapereistaan (ovat muka kuulustelupöytäkirjoja), muutenkin, yleensäkin poliisit ovat tolloja toljottajia. Vittuilua siihenkin suuntaan? Loppu on kyyninen.

A Taste Of Blood (USA-68) `Kahden tunnin vampyyrivenytys!`

Tässäpä varsinainen "Wall Streetin" vampyyri! Liikemiehelle lähetetään laatikollinen muinaisviinaa Lontoosta, kertoakseen, muistuttaakseen että äijä on aatelista muinaissukua. Äijä ryyppää brandya ja hänestä tulee vampyyri... (Laimea, löysä viittaus Blood Feastiin; "we have a ball." "Yes, a real feast.") Liikemies-työhommatkin hän tekee tietenkin öisin ja nukkuu päivät. Gorekapteeni-kenraali Herschell Gordon Lewis venyttää tämän tylsyyden kahden tunnin mittaiseksi!!?? Ei Lewis tässä niin huono ole kuin esim Andy Milligan, mutta erittäin läheltä liippaa. Eikä Andy olisi venyttänyt vetoa kahteen tuntiin!! (Eräs "näyttelijä" sanookin "Bad, bad, bad." Mukana myös typerää viina-seksihuumoria; Mies sanoo golfpelin jälkeen naiselle baarissa: "Welcome to the 19th hole.") No, värikäs tämä kyllä on, mutta ei verivärikäs. (No, on tässä biljardikeppi[!]vaarnaus[!}, se on kekseliäs.) 60-luvun silmillehyppivää punasisustusta riittää, punaiset kokolattiamatot portaissakin! Mutta mitäs tehdään kun veriviina loppuu?... "Bad, bad, bad...", mutta jokin tyhmänvärikäs viehätys tässä on. Dialogikin aika vetävää, mutta kaks tuntia, come on! Välillä pausetettuna tään kyllä katsoo.

torstai 29. lokakuuta 2020

Bad Timing - Outo intohimo (Englanti-80)

"Are we all spies?" "Observers." Yliopisto-opettajan (Art Garnfunkel!) ja Naisen (Theresa Russell) suhde on alkoholistinen. ihana, kiihkeä, kiimainen. kiivas, naurava, surullinen. Ainakin Russell on. Näitä kaikkia. Garnfunkel roolissaan huono, Russell ihana, ihastuttava, vihastuttava; Monipuolinen. Harvey Keitel mitätön Saksapoliisina! Lopussa Keitelin hahmo, hänen juonikirjoituksensa, tulkintansa saa sävyjä. Nicolas Roegin vähän tuntemattomampi elokuva on hyvää kasariEurooppadekadenssiä. Russelin hymy, nauru kirkastuttaa harmauden, pimeyden, valon, värikkyyden. Sulattaa, särkee jään ja sydämen.

tiistai 27. lokakuuta 2020

O.S.S. (USA-46) `Jylhä ja tylsä taaperrus`

Ranskan julman vuoden, julmien vuosien jenkkijylhä ja tylsä, tapahtumaköyhä taaperrus O.S.S.`in (eli Office of Strategic Services`in) vakoiluista natsimiehitetyssä Ranskassa. Lähes, melkein halpis. Alan Ladd.

perjantai 23. lokakuuta 2020

How To Make a Doll (USA-68)

”How to make a null.” Äitinsä luona asuva matemaatikko. neitsyt, tollo, tyhmä tiedemies-mies saa ehkä ”naisen”, ”naiset”, kun käytetään, tehdään ”naisrobotteja”? Goreohjaaja Herschell Gordon Lewis teki komedioitakin (esim läjän nudistilerileffoja ennen goreiluitaan), ja ne olivatkin huonoja. Mutta tämä läjäys on kyllä alle kaiken komedian.

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Contra Conspiracy (USA-90) `Elokuvantekijät aavikolla kuutamolla`

"Hollywood! Don`t be here when I get back!" Elokuvan alussa pieni pukumiesporukka pyörittelee päitään, päivittelee, koska he katsovat elokuvantekoporukan jälkeensäjättämää kuvauspaikka- ja porukka esittelyfilmiä aavikolla, joka päättyy maastopukuisten parransänki-takatukkaterroristien aavikkoammuskelu-väliintuloon! Lähes kaikki kuvausjengistä kuolee, lähes, sillä sitten elokuva jatkuu ohjaajan tyttären haastattelulla, kuulustelulla (saman pukumiesporukan toimesta), ja nyt "päästään" taas takaisin takaumiin, sinne aavikolle, niihin kuvauksiin...tyypillisin huumeiluihin, riitoihin, rintoihin, elokuvantekoonkin... Toimintaelokuvaa tehdään... (Siinä kaksi aavikko-ongella(??) käynyttä havaijipaita-shortsitanakkatolloa peittoaa pienehkön nahka-asumoottoripyörä-jengin pois naistensa kimpusta! "CUT!") Mutta, Ovatko salaliittosoltut-solut levittäytymässä "Hollywoodista" koko maahan, mantereelle, maailmaan? Mutta Ihmemies-jekkujenkit levittelevät, virittelevät aavikkoansojaan (mm elokuvaverta) pitkin peltoja, metsiä, aavikoita... Lopun pitkähkössä aavikkoajossa on kurkkua kuivaavaa kaahausta, paukkuja, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Contra Conspiracy on ihanasti pökkönäytellen ja roskaisen sekavasti toimivaa salaliittosoopa-soppa-sotku-suttua. Toimivaa tollotoimintaa.

perjantai 2. lokakuuta 2020

Duke Wore Jeans - Herttua farmareissa (Englanti-58) `Hyvää peruspizzaa-pullaa- Hyvin on pizzat pullat uunissa rakkausrintamalla`

`Hyvää perustavaraa` `Rokkari`, poppari Tommy Steele tuplaroolissa, toinen huijaus!: Hän esittää cockneykundia ja esittää-esittää Lordia. Tai oikeastaan triplaroolia, sillä hän esittää myös oikeaa Lordia. Ja tietenkin tulee prinsessapulmia! Melkein humoristinen käännös, veivaus, väännös jossa iloa, riemua, laulua (`Happy Guitar` jne), hävettävyyksiä, nolouksia. = Kivasti katsottava, nautittava perjantaipizza/pullo/pulla. Edellisessä, ensimmäisessä elokuvassaan Steele laittoi Kannat kattoon (Tommy Steele Story), nyt tätä ei kokonaan pysty kuin pahimmat Konnat kattoon! Eiku, ihan iloinen rallatus jota Steelen laulut vievät eteenpäin, kuvaavat kulloistakin tilannetta. Mukana on perinteistä on-off-on `Lordi`ja (keksityn valtion) prinsessarakkauskuvioita, keksityn valtion brandka (brandya ja vodkaa)-juoman kökkökännäystä ja jopa ministerien diktaattorisuunnitelmia. Eli tyypillinen (ja siinä juuri hyvä) aristokraatti-kuninkaallisen ja sitä esittävän `katukundin` komediallinen, satumainen rakkausveivaus. Tommy Steele muuten näyttelee yllättävän hyvin, kökkönäyttelemisen nauraen tietoisesti pikkuisen ylittäen, genrerajat ymmärtäen. Ja lauluesitykset tietenkin hyviä, balladeista `rokkeihin`. `Hair Down` edustaa parhaiten viimeksi mainittua. Ihan hyvää, tarkkaakin liikettä. Kuten koko elokuvassakin.

maanantai 28. syyskuuta 2020

Scary Tales (USA-93)

Omassa genressään (straight to video-kotikutoiskökkökauhisteluantologiat!) onnistunut, haluttu ja tunnettu tuotos. Pitäytyy perinteissä (saatanallista kaulanauhaa), mutta esittää nyt myös virkistävästi lapellisen perheenisän (eikä aina se nuori hylkiö, pudokasmies) joka hylkää kaikki ja kaiken jotta voisi sukeltaa typerissä pelimaailmoissa. Charmanttia kökköyttä. Charmanttia roskaa.

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Monsieur Gangster (Ranska-63)

"Kaikki" gangsterikliseet (esim vastustava mies [Lino Ventura] suostuu heti kuolevan ystävänsä pyyntöön pitää huolta tyttärestään) sisältävä ranskalainen kulttikomediagangsterointi pyörii lähes koko kestonsa ajan tylsän ja toimivan ristitulessa. Elokuvan loppu pelastaa paljon nauramalla nihilismille ja misantropialle tehden kaikki typeryksiksi, varsinkin cooleimmiksi, kovimmiksi gangstereiksi tyypitelleet. Muutkin tolloja.Elokuvan omituis-onnistunein kohtaus: Kuuro kosijaukko (kosii poikansa puolesta) luotisateesta selviytyjänä, tönittävänä. Omituis-onnistunein hahmo: Uusmusiikin säveltäjä-poika, jonka olohallihuonessaa musiikkia tuottavat mm useat tippuvat hanat, kilisevät karkkipullot, tulien alla pulputtavat hullun keksijän laboratorion kiehuliemikulhot.

lauantai 26. syyskuuta 2020

Edge of Eternity - Kuilu ikuisuuteen tai Ikuisuuden reuna (USA-59)

Kehitetyssä(?), keksityssä(?, kituvassa,) kuihtuvassa kaivos`kaupungissa` Grand Canyonin kupeessa tapahtuu useita mystisiä murhia. Värikäs (värielokuva-komeat maisemat), mutta kuiva, jankkaava, tylsä toteutus. Samoin mukana myösc kuiva, laahaava, tylsä rakkaustarina. Ja oikeudenkäynti, Amerikassa kun ollaan. Elokuvan lopun odottamaton (`Ai se on tuo tyyppi!`) twisti ei oikeastaan muuta mitään, vaikka onkin hyvä. Don(ald) (kokoetunimi alkuteksteissä) Siegelin ohjausten onnettominta laitaa. Cornel Wilde, Victoria Shaw, Mickey Shaugnessy, Jack Elam. Musiikintekijällä Daniele Amfitheatrof(!)`illa on aikamoinen esiintyjä-tekijänimi!

lauantai 19. syyskuuta 2020

Der Autovampir (Tsekkoslovakia-82)

Tyhmä elokuva. Minulle. Sillä en pidä autoista, autoilusta. Enkä auto-autoiluelokuvista. Sillä tätä Jurah Herzin ohjausta mainostetaan vahvasti elokuvana joka, jossa auto imee kuljéttajansa veren. Tätä vahvuutta elokuvassa on vähän, enkä ole päässyt selvyyteen, tiedä onko se huono vai hyvä asia, koska en pidä auto(ilu)elokuvista, vaikka niitä "piristetään" pitämälläni (kauhu)aiheella. Tai, no kyllä tiedän, koska oikeastaan `hyvä` näin, sillä jos siinä olisi ollut enemmän kauhua, niin siinä olisi pakostakin pitänyt olla enemmän autoa, autoja, josta, joista en pidä... Eli/silti huono elokuva. Ja silti olisin halunnut enemmän tätä kauhuoutoutta; Sillä elävä, hengittävä (konepelti nousee ja laskee auton hengityksen tahdissa) autokohtaus on oiva. P.S. Juuri viikolla edesmennyt ohjaaja Jiri Menzel pääosassa. Näyttelee hyvin, mutta ei paranna, pelasta elokuvaa..

perjantai 18. syyskuuta 2020

King Fu - Seine Fäuste zucken wie Blitze (Hong Kong-73)

Kuningas Fu! Oli `pakko` laittaa tuo Saksanimi otsikkoon. Ensimmäiseksi sen takia että se on jämäkämpi ja ytimekkäämpi kuin Hong Kong-enkkunimi Master of Kung Fu (puhumattakaan muista nimistä) ja toiseksi sen takia että tämä teksti perustuu Saksa-blurayn katselemiseen. Ja kolmanneksi; Ihan hyvää perus-fuilua, eli nimi ehkä sittenkin liioittelua. Mutta silti mainio. Ai niin, vielä mainio alaviitemaininta; levyn Kid With The Golden Arm-trailerissa käsivartta enemmän esillä muutamaa numeroa liian pieni, silmille keikkuva kultakypärä-kung fu! Päätä puristavaa paukutusta! Ai niin, kyllä se kultakäsikin ehti trailerissa siivuttamaan yhden miekan siivuiksi! P.S. Ai niin, tää on Shaw Brothersia! Ja P.S. 2!: Katsoin Kingailun niin, että valitsin Saksapuheen ja Enkkutekstin!! Germaani-Kung FU!! (Kung Fu-Korkejännityskielellä: AAARRRGGGHHH!!!... Vai AAALLLGGGHHH???...)

torstai 17. syyskuuta 2020

Nouvelle Vague (Ranska-90) "Jokaisella klovnilla on klooni."

"Aikoinaan massat olivat onnellisia, mutta eivät tienneet miksi." - "Haluatko eilispäivän Financial Timesin?" - "Minun on puhuttava kanssasi." "Minun myös." - "Kuka puhuu?" - "Mitä ovat nämä kuvat?" Nämä sanat? ("Saanko mennä elokuviin?) Mukana myös julmaa upotusta, auringossa vaanivaa vellovaa vettä. 1] ("Pimeys nousee." "Ei. Pimeys putoaa.") Jean-Luc Godardin upea aivojen ajatusnapsuttelu, jossa kuvausajassa-vuodessa pysyvä elokuva limittää loistavasti eliittiä ja paariaa (eliitti esillä enemmän), (kirjallisuus)historiaa, sanoja, värejä, `luontoa`. Kaunis elokuva. Ja ennen kaikkea Alain Delon Godardin elokuvassa! Ja tietenkin vielä pääosassa! Tai pääosissa. sillä hän esittää kolmea hahmoa!!! Tai, vai hahmotelmaa? Hyvin hahmoteltu! (Elokuvan lopussa `kriitikko` kyyrii kopissaan `metsässä` ja on kohotettu, liikutettu, ravittu, sivistetty. Nouvelle Vague on nautinto.) 1] Uusi(?) aalto? Vanha vesi? Vai toisinpäin?

lauantai 5. syyskuuta 2020

Suuri suomalainen romaani (Omakustanne)

Oikeasti novelli, sivun mittainen(,) paperilappu. Ei tekijän nimeä, pelkkä teksti. On tanakan tiivistetty, tanakan, tarkoituksellisen tiivistetty teos, luettelo teoksista, aiheista, sanoista joista Suuri suomalainen romaani koostuu. Ostin kirpputorilta. Ilmeisesti tekijältä? (Myyjällä nippu näitä kopioituina, monistettuina, tulostettuina päällekkäin pöydällä.) Tämänniminen voi olla joko (miki)liukkosmaisen, (tommi)liimattamaisen, (jaakko)ylijuonikasmaisen massivinen tai tämmöinen.

Black Report (Japani-63)

Gialloissa määräenemmistöä pitää hallussaan itseoikeutetusti tietenkin italogiallot. Sitten tulevat varmaan spanskigiallot, brittigiallot, germaanigiallot. Japsigiallot ovat harvinaiempi, jopa olematon ryhmä. Tämä sukeltaa juuri siihen olemattomuuteen. Sikapomo on maljakko/vaasimurhattu. Tästä alkaa japsiharvinaisuus, nimittäin dekkaridraama ja oikeussaleilu ilman irstailuita, politikointeja. Iänikuista työhierarkiaa kyllä korostetaan, käytetään. (Syystäkin.) Tylsä. Ei tuo mitään uutta oikeussalidraamaan, oikeussaligennreen, oikeussalidraamagenreen.

Black Test Car (Japani-62)

Eriskummallinen elokuva japanilaisesta maansisäisestä teollisuusvakoilusta. Eriskummallinen, mutta julman toimiva. Kuvauksessa pientä avantgardismia, paljon eri ryhmittymien kokouspuheita, jotka antavat teokselle sähäkkää sisältöä. Tyypit menevät vaikka kuinka pitkälle; Firman mies, sikamies laitattaa, naitattaa (sillä muuten ei mennä naimisiin) tyttöystävänsä prostituoitu-vakoojaksi. Vakoil(u)un vökivaltaan kyllästynyt nousukas->pudokas puhuu: "Olemmeko me poliiseja? Olemmeko me etsiviä? Onko tämä poliisiasema? Sinusta on tullut entistä etsivämpi? Olemmeko me yakuza?" Lopussa tyypillisen toimivaa japanilaisteemaa; Mies ja Nainen rauhoittuvat merenrannalla. Mieli puhdistuu. Pahimmat p*skiaiset jäävät kostonkierteeseen, limboon, noidankehään, pudotukseen, syöksykierteeseen, syöveriin ... Vaihtoehtoja on monia, mutta kaikki samanlaisia, kaikki huonoja, kaikki alaspäin. Tai ainakin ollaan reunalla, silmät edessä, selässä, sivuilla... Fiktiota, mutta onko kaukana dokumentista, totuudesta??..

torstai 3. syyskuuta 2020

Private Vices, Public Virtues (Italia-Jugoslavia-76)

Tämä mestariohjaaja Miklos Janscon elokuva on avuton, onneton seksi-pornofloppi. Vaikkakin perustuu `tapaukseen`, niin tätä kikattavaa, tollonauravaa, koko- ja puoli-iho-paljaspintaparaatia on hyvin vaikea uskoa vanhan ajan vanhan vallan kaataja- ja uuden `samanlaisen` nostajafilmiksi (keisari kumoon, uutta kohoon..), sillä niin surkea tämä "Cannes-sensaatio" on, Huonon näyttelemisen ja idioottimaisten ideoiden, ratkaisuiden, toteuttamisten `juhlaa`, tuhlaa..

tiistai 1. syyskuuta 2020

The Comic (Englanti-85)

"In this world people do not survive. They only exist." Tökerön huonosti, mutta `mainiosti` sisustetetussa, ulkoistetussa (kuivaa heinää kaduilla ja pihoilla) post apokalypse/wanha Englanti kaupungissa umpioranssitukkainen (teddylippa edessä, takatukka takana) nouseva (paikallaanpysyvä) stand up-koomikko raivaa tieltään alan `ison` `staran`. Tästä alkaa `menestys`... En tiedä onko tämä eräänlainen Liquid Sky-tyylisten outoscifailuiden halpisali(s)tus vai yli(s)tys (en ole todellakaan mikään Liquid Skyn`kään fani, ja kun ei pidä `alkuperäisestä`, niin `uusversio` òn``ok` , no ainakin pikkupiirun parempi), mutta onhan tämä aivan kauhea. Niin kauhea, että bluray jää hyllyyn, mutta en tiedä että enää katseluun... Liquid Sky muuten ei jäänyt hyllyyn... Vielä vähemmän katseluun... "Let this be the lesson to you all!" `I don`t warn you. I don`t threaten you. I just tell you.` -> `Don`t do as I do. Avoid this film. I want this all only for myself!` Ja "This film was made with the help of many people. I thank them all." on hieno lopetusslogan.

lauantai 29. elokuuta 2020

Pervertissima (Belgia-72)

Nuori naistoimittaja tutkii Suurkaupungin syntistä elämää, osallistuu ja "osallistuu" sen pauloihin, pintaan ja syvyyksiin. Tasalaatuista- ja paksua `törkyä`, mutta on ihan onnistunut, toimiva kokonaisuus.

perjantai 21. elokuuta 2020

Mad Fox (Japani-63) `Outo Kosto`

Tuhansien vuosien takainen kosto, joka on harvinaisesti, hämmästyttävästi, nerokkaasti tehty miekoitta ja nyrkeittä. Tässä elokuvassa kosto koittaa fantasian, sadun, surrealismin värikkäin keinoin. Kabukinaamioiset kettukasvoihmiset osallistuvat omilta osiltaan meininkiin. Suurilta osiltaan.

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Yakuza Graveyard (Japani-76)

No, nyt on kovaa ja toimivaa japsitoimintaa! No, vuosikin on -76 ja ohjaajana itse Kiji Fukasaku! Todella kova ja cool (mm kuuntelee puku päällä ja aurinkolasit silmillä [aina nämä päällä, päässä] englanniksi laulettua japsijytää sotkukämpässään lattialla makoillen ja viskiä siemaillen) poliisi vastaan yakuzat (viimeksi mainitut kaikkialla!!) Ja nyt `filosofiakin` on parempaa, terävämpää: "Ihmiset mädäntyvät, meri ei." Toivotaan ainakin näin.

Parasite (USA-82)

Ei, kyseessä ei ole se nykymenestyselokuva, vaan tämä on täyttä halpaa roskaa, täyttä tunkkaa!! Ja ihan hyvää sellaista! Ja taas Charles Bandin ohjaus. Juoni ja Arvio: Miehen mahassa pyörii mato, madot!! Ja kohta mato, madot mellastaa muuallakin. Ja sillä, niillä on mahtavat hammasrivistöt! Ei kovin kovaa maha(n)murina-mörinägorea, mutta sitäkin löytyy. Varsinkin lopussa, kun matomöllykkä lentää kohti kameraa. (Elokuvasta on myös 3D-versio [tämä ei ole sellainen, mutta kameraakohtilennätykset ovat mukana, ilman 3D-efektejä; matolennätyksen lisäksi mm zoomaus selkä-vatsalävistysputkeen, ja kun kamera pääsee putken päähän, veritippa putoaa]) Gorea on muutenkin sopivasti, ei liikaa. Mato limailee ja puree. Samoin sädepyssyt irroittelevat. Elokuvan ansioksi on ehdottomasti luettava puolikuiva puoliaavikkomaailma romubaareineen- ja halleineen, ja siellä operoivat puoliaavikko-pahisjengi ja pukuagentit. Koko elokuva on kuvattu näissä lokaatioissa, maisemissa.Mukavaa tunnelmaa tuovat myös veikeät mikroskooppikuvat, Rauli `Badding`-pahis ja Demi Moore toisessa elokuvaroolissaan.

The Alchemist (USA-83)

Nyt olis Charles Bandin oma ohjaus! Tämä olisi tarvinnut niitä goretilkkeitä, ja muita vastaavia lisiä, väliä, välilisiä, jotta tämän olisi jaksanut kunnolla katsoa. Juoni: Alkemia ja kauhu jyllää läpi vuosisatojen, tullen `nykypäivään`. Arvio: Liian perus, liian pitkä ja liian pitkään pimeää. Lopussa valogorea, valosuihkugorea, valosyöverigorea, mutta gore ei ole kovin kovaa. Pikkuinen venytys, verytys olisi tehnyt terää. Robert Ginty.

lauantai 15. elokuuta 2020

3 Seconds Before Explosion (Japani-67)

Sekava ja tylsä jalokivi-vakoilu-gangsterointi-yakuzointi.Ja lokaatiot kuin keskeneräistä kulissi-rakennelmamaailmaa. Liikaa turhia, tyhjiä mutkia, liikaa väkeä. Näillä yritetään peittää tarinan heppoisuutta, mitättömyyttä, typeryyttä, yksinkertaisuutta, yllätyksettömyyttä. Lopussa muutaman minuutin miinakenttäammuskelu, lisättynä helikopterilla ja loppuräjähdys vähän värittää, mutta liian lyhyt, liian myöhään. Kaiken, lopun "kruunaa" näiden japsielokuvien kökkö"filosofointi": "Smile when yo`re happy, cry when yo`re sad." Sekava sotku.

perjantai 14. elokuuta 2020

Spellcaster (USA-88)

Jokseenkin laahaava, mutta kuitenkin myös jokseenkin gorekekseliäs halpiskauhulinnailu. Eikä ole ihan halvintakaan huttua (kuvaus, lokaatiot [aito Italia, aito linna], mainitut gorekekseliäisyydet), mutta ei missään nimessä mitään halpisgenren mestariluokkaakaan. = Charles Band-tuotantoa. Jokseenkin vaihteleva porukka (mm julkkisjuopponaista, syömäriä, limaista, sliipattua italogigoloa, kainoa `nymfomaania`[!] ja nuortaparia) on voittanut televisioitavan matkan vanhaan italolinnaan, johon on kätketty miljoonan dollarin shekki. Televisioinnista ei oikein tule mitään, koska kuvausryhmän auto mystisesti pysähtyy, lukittautuu, ja räjähtää(!!) kesken linnamatkan! Välillä tuntuu ettei juonenkuljetuksestakaan tule mitään, mutta onneksi nämä goresijoittelut, siroittelut tukevat tarinaa ja nykivät sitä eteenpäin; Ihmisiä syövä tuoli, kuristava vihreä valoympyrä, haarniskahirviö, piruhirviö. Kaiken takana (onkin takana, piilossa lähes koko leffan ajan) on Adam Antin(!) esittämä Linnanherra, Mr Diablo, kristallipallostaan linnanvieraita tutkiskeleva eksentrikko. Pitkään hänestä näkyy vain kristallipalloa hyväilevät kädet ja kuuluu eksentrikkoörinät. Viimeisellä vartilla näkyy sitten koko herra. Ihan katsottavaa kamaa. Hailaittina syömärin muuttuminen porsas-sikahirviöksi.

perjantai 7. elokuuta 2020

Property Is No Longer a Theft (Italia-74) `Omistamisen uskonto`

"Omaisuus on pyhä." "Olla vai omistaa?" "Jos haluat varastaa, tee se tulemalla rikkaaksi:" Mm tällaisia teesejä tarjoaa Elio Petrin huikean onnistunut `satiiri` rikassian elämästä, rikassikojen elämistä. Eläimistä. (Anteeksi eläimet vertauksista.) Elokuvan pääpomona on lihakauppias(!)miljonääri(!!) (huikea Ugo Tognazzi), joka huijaa kaupoissaan, potkii maassa makaaavaa ja koirien puremaa (pankin hälytysnappi avasi tiskiluukut, joista seefferilauma syöksyi saliin) pankkirosvoa, käskee rakastajatterensa (huikea Daria Nicolodi) pitää seksin aikana naisen juuri ryöstäneen miehen pääsukkanauhaa omassa päässsään ja kutsua äijää nimillä "Best butcher in town" ja "King of Rome." Varsinainen pääpomo on kuitenkin kutisevasta raha-allergiasta(?!!?) kärsivä pankkivirkailija(?!!??!!?) (Sylvester Stallonesilmäinen Flavio Bucci, huikea hänkin) joka varastaa ensin lihakauppiaalta lihatiskiltä veitsen, sitten hatun, sitten asunnosta korut, sitten auton, sitten rakastajattaren. Veitsivarkaus laittaa kaupan heti kiinni (saitasialla ei ole kuin yksi veitsi [oikeasti kuulemma 25, mutta ne taitavat olla secret slaughterhousessa]) ja muutkin varkaudet luhistavat, romuttavat miehen maailmaa. Ja miesten. Molempien. Ja naisen. Mutta raha ja miehet jatkavat kulkuaan, paska pysyy pinnalla (mutta millä hinnalla?); Lihamestari vaahtoaa: "Tämä veitsi ruokkii ihmisiä! Tämä veitsi antaa hyvinvointia kaikille, myös valtiolle." Ja jatkaa oivan absurdisti, `uskottavasti`: "Minä tapan eläimet ihmisten puolesta. Jos minua ei olisi teidän kaikkien pitäisi metsästää ja rukoilla että saalista löytyy. Ajattele kolmea miljoonaa roomalaista metsissä metsästämässä!" Mutta absurdisaidompaa, uskottavampaa vaahtoamista on aidolle, oikealle, peittelemättömälle varkaalle pidetty hautajaispuhe, jossa sanotaan että ilman näitä kunnon varkaita ei olisi läheskään niin paljon poliiseja, tuomareita, vakuutusasiamiehiä, lukkoseppiä, ikkunankorjaajia jne. Vartijoita eikä pankkivirkailijoitakaan ei tarvittaisi niin paljon pikkupalkoilla meidän rahojamme suojelemaan. Varkaat vähentävät työttömyyttä valtavasti. Loistava elokuva rahan mielipuolisesta maailmasta. Ja arvatkaapas viekö varastettu raha kutinat pois? "Pysy hiljaa kuin pihvi. kuin kuollut."

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Der große Sprung aka The Great Leap (Saksa-27)

`Leni vuorennokassa.` Leni Riefenstahl näytteli paljon vuorikiipeilydraamoissa, mutta tämä on vuorikiipeilykomedia!!?? (Hurjimmassa huumorikohdassa hän puree paksun köyden hetkessä poikki!! Tai pässi pukkaa peiliin!) Hän on taas Vuoriston paimentyttö. Tällä kertaa Italian Dolomiiteilla. Hän kiipeää tuon tuostakin istumaan `fallosvuoren` (kirjoittajan, lat. huom, enemmänkin oikeastaan luonnon muovaama korkea kivitorni) suipolle huipulle! Tai seisoo hajareisin (alhaaltapäinkin kuvattuna!) kahden tällaisen kivipaaden välissä. Ja kuinka ollakaan, kuinka kuinka sattuikaan, hänestä kiipeilee, kilpailee kaksi miestä (Berliininmies tietenkin vie voiton).. Kihlauskukkiakin kantaen. - Vuorikiipeilyelokuva on jo itsessään niin kovin kapea genre, ettei tästä kovin kummoista komediaa saa, tule. Ja tämä on vielä aivan luvattoman pitkäkin, melkein kaksi tuntia!!.. Väkisin venytettyä saksalaista hiihtohuumoria ja kuriositeettikomediaa.. Tämä on juurikin kuriositeettikomedia. Ja elokuvan loppu-tekstiplanssina vielä "Ski Heil!" ARGH!

lauantai 13. kesäkuuta 2020

The Devil (Hong Kong-Taiwan-81)

Perusmatoisaa Itämössöilyä, perusmössöisää Itämatoilua. Joku mato-käärmekirous kiusaa kylää. Mutta on vastavoimiakin vastassa. Tai pitää sanoa vatsavoimia, sillä sen verran on vatsagorea: Mitä lienee banaaneja, makkaroita, munia pussissa "suolina". Ja sitten hyvätätätimahamanaaja sirottelee suolat, pippurit sun muut mausteet "suolien" päälle taikajauheina, ja madot ja myrkyt poistuvat elimistöstä. Vankan löllyvää genren keskitasoa. Mukana `haunted hotellia`, demonista aviomiestä ja ennen kaikkia pikkupoikaprtieeri nimeltään Ding Dong!

maanantai 18. toukokuuta 2020

Beyond the Door III aka Amok Train (Italia-Jugoslavia-89) - Gorejuna puksuttaa

Opiskelijaporukka lähtee Jugoslaviaan tutkimaan Vanhoja Riittejä. Koska kauhistuselokuva kyseessä, niin siellä odottaa tietenkin paholaisen palvonta. Riittielokuvaa odottaville (minä yksi heistä, teistä) pettymys, sillä suurin suurin osa elokuvasta vietetään raiteilla, maalla, vedessä ja kai ilmassakin kulkevassa gorejunassa. (Gore välillä tosi goreista; Lämmittäjän uuniin lennättämisestä [kyseeessä siis höyryjuna, höyryveturi], naamamatomaskeiluista vaunujenvälimurskaan.) Mukana myös itä(kauhu)elokuvien perusteemaa, junissa, kylissä näkyy vain puhumattomia, tuijottavia vanhuksia, melkein muumioituineita, zombaantuneita sellaisia. Tosin joidenkin vanhusten vanhusnaamamaskit kuivuvat, karisevat, varisevat, tippuvat, putoavat pois. Tässä junassa vietetään aikaa AIVAN LIIAN PITKÄÄN Ja lopussa tuleva "SHE`S NOT A VIRGIN!" huudahdus (Helvetin Huilunsoittaja minkä teit!) ja kulttikalabaliikki vie jutun oikeastaan onnistuneelle vitsilinjalle. Mutta vielä on tulossa mm lentokonegorea. Huono, mutta kummallisella, onnistuneella, oudolla tavalla.

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Ketunhäntä kainalossa (Suomi-40)

Tässäpä vanha kotimainen josta en ollut kuullut ennen halaistua sanaakaan, nähnyt halkaistua filmimetriäkään!! Noo, eipä tämä nyt kummoinen ollut, meni muutamien kotimaisten `revyyelokuvien` raihnaiseen sakkiin. Muutama työstään erotettu nuori nainen (mm Mirjami Kuosmanen, heidät erotetaan ja uhataan korvata seuraavanlaisilla irstailla ilmestyksillä; Mieskonttoristeilla, Herra Jumala ja Taivas Varjele!) lähtee muutaman revyyreiskan (mm Leo Lähteenmäki) mukaan ja sitten tehdään sillisalaattia. Kyllä tämän kökköilynä katsoi. Pallen eli Reino Hirvisepän kässäri sisältää laulua erilaisista korttikaupoista (mm suuteleminen kortille) ja korttikysymyksen: "Tiedättekö miksi erilaisia kortteja on niin paljon? Ettei tarvitse jättää kaikkea yhden kortin varaan." Lisäksi huonoa huumoria; Ribbentroppia kutsutaan lääkkeeksi. Kökköporukkaa koko ronkkakonkka!

A Public Graveyard Under The Moon (Etelä-Korea-67) - Hidastempoisuudestaan huolimatta säilyttää kauhukutinsa, otteensa ja tunnelmansa. Tai ehkä juuri sen vuoksi.

Itäisen tukkakauhun alkutuulia; Elokuvan alussa musta liehuvan pitkätukkainen pääkallo sivuirvistää Mario Bavan ja Roger Cormanin Poemaisissa punaisissa ja yönsinisissä valomaisemissa; Itsemurhaan kuollut geisha palaa kostamaan kiusaajilleen, kusettajilleen, kuolettajilleen... Komea kohtaus on kun kostotalon suihkulähde konkreettisesti kuivuu, loppuu kuin kattoon, loppuu kuin lattiaan. Tästä lähtien ruosteisen lukon ruosteinen mysteeriavain alkaa nytkähdellä vääjäämättömästi eteenpäin. Komeaa kauhua. Loppuluisu on näyttävä.

maanantai 11. toukokuuta 2020

Hiljaisuus ja huuto (Unkari-68)

Unkarilainen ohjaaja Miklos Jancso oli mestari kuvaamaan kahnauksia, konflikteja, sotaa, historiaa pitkin, avonaisin (no, pusta tietenkin), mutta mielialoiltaan suppeiden leikkauksien ja ihmismassasiirtymien, tanssien, lipunheilutusmerien, mutta myös juoneen, tarinaan, historiaan kuulumattomien alastomien naisrivistöjen kuvauksin. Joskus tämä mestarointi meni itsetarkoituksellisuuksiin, liiallisuuksiin. Tässä elokuvassa ei mennä, tässä tämä massoittuminen on vielä pienessä "kukassa"; pienellä tilalla, pienessä piirissä, pienillä porukoilla... Mutta julmuus, klaustrofobia, pelko on isoa. Ja tietenkin nytkin iso pusta reunustamassa, sulkemassa tätä kaikkea. On vuosi 1919, muutamat sulkahattusotilaat ja tilan väki käyvät kävelevää arvaus, kysymys- ja piirileikkiä siitä missä piiloitteleva mies on. Sotilaat ovat julmia suorittajia, tilan väki masentuneita kulkijoita. Absurdi klaustrofobia on koko ajan päällä. Sotilaat ja tilan väki kulkevat, kulkevat ja kulkevat... Etsivät hiljaisuutta, huutoa, ratkaisua, räjähdystä. Vai jääkö, jäävätkö kaikki pyörimään paikoillleen(,) piiriin? Voimakas elokuva. P.S. Markku Tuuli nimesi unkarilaista elokuvaa käsitttelevän kirjansa tämän elokuvan mukaan.

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Dangerous Cargo (Kreikka-77)

Tästä ei rakennettu räjähdysvaara enää korkeammaksi kohoa!: Kiimainen, "kiltti" kapteeni on ottanut neitsytmatkalleen kiimaisen, "kiltin" vaimonsa. Heillä huhkii hyvin, mutta mukana laivassa on aluksen alkumatkassa toisistaan tietämättömät mainittu nainen ja eksänsä. Mukana laivassa on myös joukkotappeleva miehistö. Mutta ennen kaikkea laivassa on MONEN TIETTÄMÄTTÄ, NITROGLYSERIINILASTI! Entä kun miehistö, myrsky möyryää?! Entä kun suunnitelmat sakkaavat? Sekä "käsikirjoittajien", että "ohjaajien", sekä "näyttelijöiden" että "katsojien". Täysin rakennettu elokuva, mutta raivoisa sellainen!!: Jatkuvaa, lähes hc-alastomuutta, kökköjä, piirrettyjä naamaveriviiruja, huonoa hiusmallia- ja väriä, huonoa "juonen""kehittelyä", huonoa "näyttelemistä"... Kaikki tämä lyhyesti ja ytimekkäästi, kaikki tämä loistavasti!!!... Mieletön Massacre! Mieletön Mayhem! Mieletön Mutiny!

torstai 23. huhtikuuta 2020

Mania (Italia-74)

`Alitajunnan alimmat askelmat..`Kuumeisten kauhujen ja giallojen tekijän, alitajunnan atleetin Renato Polsellin Mania on ehkä lievempää laitaa, mutta lievyys on hyvin haihtuvaa, hailakkaa, hapuilevaa, harsomaista. Kyllä tämäkin on täyttä tarinaa ja tärinää: Avioliiton miesosapuoli, mielipuoli `tutkija` katoaa, "kuolee" kotilaboratorionsa palossa (pari laaatikkoa ja lamppua palaa, ja mainittu mies, yksi laitteista näyttää ihan ylössuin käänetyltä betonimyllyltä, ja oliko pesukonekin nurkassa pyörimässä...). Vielä mielipuolempi avionainen menee sekaisin (jos ja kun ei sitä ole jo) ja alkaa `nähdä näkyjä` miehen kaksosveljestä (suhde vaimoon), tappaja-autosta ilman kuljettajaa, itsensä jatkuvaasti kauhukirkumassa... Mutta jos ja kun ne eivät ole näkyjä?!; Silmiäpyörittelevä palozombi on täyttä hulluuden ja kökköyden, mielipuolisuuden mixausta ja mikstuuraa. Kaksosveli alkaa esittämään veljeään, palouhria pyörätuolissa, halvoissa, huonoissa maskeissa. Mutta läpi menee, mielipuolelle. Tai mielipuolille, eihän tässä muita olekaan. Halpamaski-pyörätuoliveli yrittää ajaa useidenkin ihmisten päälle, ja ajaakin, niin lujassa hulluustärinässä, että maskitkin meinaavat irrota, tippua. Yhtäkkiä talon portaikkoon ilmestyvät käärmeet kiusaamaan harsoverkon alla pyörivää mielipuolinaista. (Käärmeet ovat täyttä Polsellia, eräs tavaramerkki. Toinen on kellari, siitä myöhemmin, ja varsinkin näiden yhdistelmä, käärmekellari.) Toinenkin mielipuolinainen, mykkä, `huutaa` elokuvan läpi... Elokuva on kuumeista kaaosta, syvältä möyryävää maniaa ja manipulaatiota, tanakkaa tarinaa ja tärinää, täynnä täyttä tunnetta ja juustoista näyttelemistä. Ylitunteellisuutta, ylitärinää laannuttavat, laimentavat välillä päälleliimatut melankoliset viulutaustat, mutta vain sekunneiksi. Hullu, "Hyvä" hahmohuijaus ja/tai mielipuolisuus sekomestarilta! Näissä Polselleissa mennään aina kellariin...Sekä mielen, että talon... "LIIISAAA!" Loistosleazea.

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Decamerone (Italia-70)

Näin karanteeniajassa on kerrattu monia karanteeniajan kirjoja, tässä yksi karanteeniajan kirjasta tehty elokuvaversio: Pier Paolo Pasolini irrottautui vuosina 1970-73 taide-ohjaajan kahleistaan ja oli trilogian (Decamerone, Canterburyn tarinoita ja Tuhat ja yksi yötä) ajan `Porno-Pasolini`, kunnes `taide`shokeeraus Sodoman 120 päivää räjäytti kauhun konkreettisesti käsittämättömiin mittoihin, kuolemaan. Trilogian avaus (kuten muutkin) on leikillistä erotiikkaa, taiten tehtyä sellaista. Enkä tarkoita nyt taiteellisten, tunnettujen näyttelijöiden (kuten ei Pasolinilla muutenkaan) suorituksia, vaan nyt mm harvahampaiset kadunkulkijat "esittävät" esim harvahampaisia kadunkulkijoita, eivät ylinäyttelevät näyttelijät. (Voi olla, että nämä amatööritkin ylinäyttelevät, mutta tällainen tuplaöverismi voi ollakin mitä Pasolini hakikin. Ja minä katsojana, ainakin tässä elokuvassa [`parissa` muussakin], ainakin aluksi. Sillä elokuvan alusta ne parhaimmat löytyvät: Pasolini on valinnut Boccaccion novellinipusta muutaman. kaikkein paras variaatio on Pssolinin nunsploitaatiopätkä,jossa valehtelijajuippi kohotetaan, korotetaan,` kutistetaan` (pano)`pyhimykSEKSI. Ja tämän kanssa `kilpailee`seuraava, jossa irstas, rietas, monipuolinen pahan-synnintekijä kohotetaan kuolinvuoteellaan papin toimesta hurskauteen, kun kuspiä kertoo papille vain muutaman mitätömän synnin. Ihan ensimmäinen tarina, jossa Pasolinin luottonäyttelijä Ninetto Davoli huijataan paskahädässä tippumaan paskaliejuun (ja paska pyyhkii eteenpäin senkin jälkeen) menee juuri niinkuin paskakin. haju js jälki jää. (`Akateemista´ paskahuumoria parhaimmillaan?) Toimiva (paskan)pätkä. Näiden jälken osiot vähän latistuvat. Itse Pasolini kirkkomaalarina-`kohtaus` on kyllä ihan iskevä. Siihen liittyvää kohtausta jossa freskomaalariporukka pikaisesti maalaa slapstick-vauhdilla, olisi katsonut pitempäänkin, niin loistoidea se on. Yksittäisenä `sidos`kohtauksena, sidosvilahduksena elokuvassa oleva sotilaiden vartioima(?) köyhien, rampojen ja vammaisten `kuninkaallisuusjuhla` roskakorikruunuineen ja leipälapion päässä olevine pääkalloineen on hyvää heittoa karnevaalin keinoin päin porvaristoa, pröystäilyä. Hauska moka elokuvassa on ruskeettuneessa ihossa olevat rintaliivivalkoisuudet keskiajalla! Kaikkinensa monipuolinen adaptaatio. Pasolinin `pornotrilogian` paras. "IT`S NOT A SIN!"

Ristiritarit - Krzyżacy (Puola-60)

Alexander Fordin Ristiritarit valmistui puolalaisen elokuvan murrosvuosina. Se kuvaa/lähestyy/on vanhaa aikaa, vanhaa kansaa, vanhaa tyyliä, mutta myös uutta spektaakkelia (valtava yleisömenestys Puolassa.) En tiedä, oliko myös kehunta vai kova kritiikki myös arvostelijoiden puolelta, voi olla ollutkin kehuva, sillä Puolassa eivät (eivätkä yleensäkään Itäblokissa) uuden aallon ohjaajat niinkään nousseet (kävivät kyllä kouluja) nuoresta kriitikkosukupolvesta kuin Ranskassa, joiden sivallukset olivat välillä liiankin julmia, liiankin osuvia, liiankin teräviä, mutta yhtäkaikki alaa tuntevia. En usko että tämä elokuva olisi sen ajan Ranskakriitikoille mennyt läpi, ei ehkä yleisöllekään? Itse käännyn puolalaisyleisön puoleen, tämä on ihan jouhevaa, sujuvaa, toimivaa `vanhan ajan` spektaakkelia. Elokuva Sijoittuu vuosien 1409-11 Puolan-Liettuan ja heidän liittolaisiensa sotaan, ja on onnistunutta, värikästä poliittista, sotaista sekamelskaakin, jota pehmennetään myöskin onnistuneesti kansantaru, satumaailmalla. Massiivista ritarimenoa jonka kansantarut kiteyttävä, "kutistavat" yksittäisiin ihmiskohtaloihin. Mukana ovat kovat karpaasikaverit ja jopa liiallisen perinteiset, mutta puolihistoriallisesti pakolliset mulkkumunkki"ritarit" ja jo liiankin sekavat sotaryhmittymät. Mutta kaikki nämä keräävät, kokoavat kiihdyttävän, viihdyttävän kokonaisuuden. Ei läheskään pelkkää ritariryminää, rytinää, vaan edellä luetelluistalkin syistä, sun monista muista ihan monensuuntaista kerrontaa, mm rakkautta ja varsinkin sen mahdottomuutta alleviivataan. Itse näin tämän, ehkä varmastikin toisin kuin tekijät, `Sodassa kaikki ovat kusipäitä`-tematiikan kautta. Kova leffa. Elokuvan suominimen voi jälkiviisaana nimivääntelyllä "ennustaa" Fordin elämänmutkia; Hänestä tuli Puolassa ristiriitainen hahmo, epäiltiin kommunismin vastustajana, `kuljeskeli` maailmalla, ja hän teki itsemurhan Yhdysvalloissa 1980.

torstai 16. huhtikuuta 2020

Seven Golden Men (Italia-Ranska-Espanja-65)

Katutyöporukka levittää itsensä ja työkalunsa vilkkaalle kadulle, pankin eteen. Rikosrikas `professori` hip-trendikkään naisensa kanssa menee vastapäisen talon lukaaliin jossa virittää kökkötietokoneen `taajuuksille`. (Tietokoneessa merkitty kolme paikkaa, aukio, pankki ja kulta, ja koneen laidalla mini-mini-tutkaviipperä pyörii "vilisti". Tällä laitteella `proffa` pitää yhteyttä katutyö, eiku ryöstö(oho,mikä yllätys!)porukkaan, ja toisinpäin.) Tylsä, mutta värikäs. Värikäs, mutta tylsä. Mukana nuoret Philippe Leroy (Proffa), Gastone Moshcin, Maurice Poli, Gabrielle Tinti, Renzo Palmer Elokuvasta tuli jatko-osakin (en ole nähnyt) Seven Golden Men Strikes Again, joka sai Suominimen ja levityksen; Kovien konnien kuuma keikka.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

008 Operaziano Stermino - Miehemme Kairossa (Italia-Egypti-65)

Koskaan ei saa lopettaa kuin seinään, tässä vielä tästä genrestä tää: Ehkä ensimmäinen naispuolinen James Bondailu? Mutta huono kautta keskinkertainen on tämäkin. Taas tätä Kairo ja varsinkin Beirut-osastoa. Maisemat mainioita, toiminta ehkä keskinkertaista. Antisäteen perässä pyöritään. Loppuhuipennus tapahtuu erikoisesti Alpeilla. Se on vähän parempaa poispyristelemistä genrekonventaatioista. Sekin kyllä erittäin arvattavaa, "kerroksellisuudesta" (lainausmerkkejä loputtomasti) huolimatta. Parempi kuitenkin kuin siihen johtaneet etanaloilut. P.S. Tyrmäsuihkua suihkuttava huulipuna, kuorma-auton kaasukoppero, murhahanska. Siinä sitä Bondpatteristoa. Ei kovin kummoista. Elokuvan suominimi, sanotaaanko, vähintäänkin outo. Suominimen keksijä ei ilmeisesti nähnyt, tekstittänyt itse elokuvaa? Umberto Lenzin ohjaus.

lauantai 11. huhtikuuta 2020

Our Agent in Casablanca - Terveisiä helvetistä (Italia-Espanja-66)

Nyt aloin katsomaan sarjaa Lang Jeffriesin agenttielokuvia. Vai sarjaa? Kovat on aatokset ja luulot! Hyvä että pystyin tämän katsomaan! Senkin pätkissä! Ainakin tämän elokuvan perusteella voin sanoa että Jeffries on täysin karismaton, juoni laiska, löysä, eikä sitä piristetä edes yhden yhdellä jujulla, jutulla, toiminta-vauhtikohtauksella, vitsillä, älyttömyydellä jne... Tasaista harmautta. Eurospy opn ehkä kelvottomin genre elokuvahistoriassa. Onnistumiset olemattomia, voitot vähissä.. Lopetan eurospyuputken tähän. Täälläkin. Elokuvan suominimi ehkä antaa osviittaa tekeleestä.

Agent 077 - Mission Bloody Mary eli Dynamiitti-cocktail (Italia-Ranska-Espanja-65)

Mä oon näköjään juuttunut pahasti eurospysuohon! Nyt vuorossa Ken Clarkin valimuoto-välivilla-tuotantoa. Huumori, sekä aito, että aikomaton, on pistetty hyllylle kokonaan ja nyt keskitytään toimintaan. No, ei sekän määrättömästi möyhennä pahiksia, mutta on verisempää (terävästi rikkonainen junan makuuvaunun ikkunalasi niskaan) ja jos edellisessä osassa Clark joi bloody marynsa ilaman alkoholia, niin nyt juoma on päässyt oikein elokuvan nimeen ja hemmomme juo viskinsä tuplana. Samassa lasissa. Mukana myös taas pahispomoista/hulluista tiedemiehistä (monesti yhtä aikaa) kuivakkaan tanakan tavaramerkin luonut, kuivakkuuden genrekuningas, Umberto Raho. Taas toimii. Kuivakkaasti. Kuten pitääkin. Ihan tahoillaan toimivaa, mutta junnaustakin on. Useinkin. "Bond-aseistustakin" esitellään. Monissa "Bondailuissa", niin aidoissa kuin feikeissäkin, niin hyviksillä kuin pahiksillakin, esitellään aseita tyyliin happopistooleista sädesilmälaseihin, tässä on yksinkertaisuudessaan kekseliään toimiva; puukolla varustettu taskulamppu. P.S. Helga Line on sexy!

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Operation Lady Chaplin aka Special Mission Lady Chaplin eli Lady Chaplin ja kultainen skorpioni (Italia-Ranska-Espanja-66)

Hyppäsin suoraan toiseen päätyyn; Jätin muutaman Ken Clarkin agentoilun väliin ja ssiirryin suoraan ehkä hänen kehutuimpaan genreilyyn. Eikä tämä huono olekaan. Mukaan on tullut jämäkkyyttä kaikin puolin ja muutenkin elokuva on kuin "huippuunsa" (näillä taidoilla ja varoilla) viritetty Bond-masiina. Nyt ei oikein löydy haukuttavaa, naurettavaa; Elokuvan alun `feikkinunna tappaa kaksi feikkimunkkia` on jo hyvää, hyvin käsikirjoitettua ja taidokasta toimintaa ja muutamien minuuttien päästä tapahtuva tappelu tyhjällä härkätaisteluareenalla, härkänavetassa ja paikan teurastamossa on jo kiitettävää kamaa. Clark`kin nyt paljon rennompi poplaripommittaja, pukupugilisti. Tässä sukellusveneilyä sivuavassa (tai se on siis se pääasia) elokuvassa sikarikkaiden sikojen juhlissa skorpionit taistelevat lasipurkissa. Elokuva muutenkin `julmempi` kuin edellinen ja varsinkin coolimpi, smoothimpi. Toimivakin (tai miten sen toimivuuden nyt haluaa käsittää, omaksua) kai myös. Sillä kyllä sitä FX-18 pönttöpäisyyttä olisi voinut edes hippusen jättää. Toimivuutta se on pöljäilykin parhaimmillaan, pöljimmillään. Suklaritoimintaa meikäläisen makuun tässä liikaa, mutta kyllä tämä ihan toimiva toimintaelokuva on.

Agent Secret FX-18 - Salainen agentti FX-18 (Ranska-Italia-Espanja-64)

Täähän on halvassa huonoudessaan hauska ja hillitön! Ken Clark jäykkänäyttelee käheä-möreä-äänistä, tomaattimehua maidolla juovaa, ruskettunutta karva-agenttia. Tämä juurikasvuinen-runsasblonditukkainen, ruskettunut karvatankki on tällä kertaa (ekaa kertaa?) asesekojen perässä. Hyvässä, sopivan tanakassa tahdissa tapahtuvaa (ei-tarkoituksellista) tolloilua; Radiopuhelimet jatkuvasti tanassa, muutaman kymmenen metrin päässä olevaan laivaan uidaan meren pinnan päällä sukellusvarusteissa, kylpyhuonetappelu peilinsärkymisineen, puuteripölypilvineen, suihkuineen. Ja: Transistoriradion sisällä pistooli ja radiopuhelin, hienostokadulla vilahtaa vuohi, elokuvassa vilahtaa myös ehkä kaikkein kököin aivokidutuskypärä kautta `historian`. Jatkuvaa mellakkaa.

Goldsnake aka Suicide Mission to Singapore aka Operation Singapore eli Tuntemattomat tappajat (Italia-Ranska-Espanja-66)

Tää on näitä `eurosspyjäily kaukomailla`-elokuvia, eikä mantereen vaihto tässä(kään?) tapauksessa auta eikä paranna, pikemminkin päinvastoin. Sielläkin taaperretaan. Sekä juoni että näyttelijät. Tämä on `pommispyjäily`, pingispallon kokoinen atomipommi on viittä vaille valmis. Yoko Tani on tässä elokuvassa hyvä, kukaan, mikään muu ei. Bondmatkiva tunnuslaulu on aivan karmea. Onneksi lyhyt. Elokuva pitkä.

torstai 9. huhtikuuta 2020

Operation Poker - Pokerinaama (Espanja-Italia-65)

Oikeastaan (juttu tulee esille vasta elokuvan lopussa) toinen silmä-spyelokuva; Pokerinpelaajan kravaattikoje (näkee korttien läpi) 0tetaan `yleisempäänkin` käyttöön, mutta tosiaan elokuvan homma, juju ja nimi otetaan esiin, paljastuu vasta ihan lopussa, eli Aivan Liian Myöhään. Tie sinne on taaperrusta. Pari tanakkaa tappelua. Ylipitkä.

Spy in Your Eye aka Bang You`re Dead aka Cult of Violence aka Epitaph for a Spy eli Operaatio Silmä (Italia-65)

Jenkkivakoojan (Dana Andrews) silmään asennetaan kamera. Tämä on kuitenkin elokuvassa sivuseikkana, kuten myös koko muu juoni. Juonta eivät paranna sinänsä sopivin väliajoin `asennetut`älyttömyydet; `Kyttyräselkä aseena! (`Kyttyräselkä`-pukumiehen sähköistettyyn `kyttyräään` on asennettu ulos ponnahtava veitsi.)/ Puukottava Napoleon-nukke./ Tyypit kidnapataan kahteen isoon hammastahnamainostuubiin. Keskiverto. `Pitkä`. Pier Angeli, Brett Halsey, Gastone Moschin, Luciano Pigozzi

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Night People - Yöihmisiä (USA-54)

Nuori amerikkalaissotilas kaapataan riiuureissun jälkeen Berliinissä Neuvostoliiton puolelle. Raivokas isä (Broederick Crawford) saapuu mestoille tilannetta selvittämään ja jämäkkä yliupseeri (Gregory Peck) yrittää suitsia ukkoa, mutta haluaa saada soltun takaisin kotiin samallalailla, yhtäkaikki ja varmasti. Kokonaan keskusteluille omistettu, pyhitetty elokuva on kuin osallistuisi puolentoistatunnin etäkokokoukseen ilman äänivaltaa. Ammattinäyttelijät (tosin aliupseeria esittävä Buddy Ebsen näyttää kuin kävelykin tuottaisi vaikeuksia) tekevät annetuissa raameissa, rooleissa parhaansa, ehkä enemmänkin, mutta olis tähän nyt voinut edes hieman toimintaa tihkuttaa.

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Code Name Jaguar - Erikoitehtävä Espanjassa (Ranska-Länsi-Saksa-Espanja-65)

Toimiva Länsi-Neuvostoliitto-vakoiluelokuva, jossa toimintaa, karttahuonekeskusteluja, salavalokuvaa sukellusveneestä, mutta enimmäkseen Espanjaa, onneksi. Mittelö ja mättö Espanjan maa- ja meriperällä. Pääspytä esittävä Ray Danton oikein smooth kaveri (mm tyyliin `tupakka suussa ilman paitaa ohjuksen päällä miinaa, pommia purkamassa, kuin "kirurgi" konsanaan`), naiset hemaisewvia ja juoni vaihteleva. Erittäin jämäkkä kohtaus on useiden kauhakuormaajien aiheuttama autoahdistus kanjonikurimuksessa. Se viittaa jo tulevien vuosien tanakampiin toinintaelokuviin. Hauskan käsittämättömiä ja "pahasti" pökkelöpuolelle meneviä ovat monet kohtaukset jossa Dantonin sormukseen soitetaan vähän väliä ja vaikka yleisömassaa on vierellä paljon tai vähän, niin molemmat osapuolet huutavat erittäin näyttävästi hurmiossa salaisuuksiaan sormukseen! Kyllä kaikuu!! Silti tämä on kaukana komediasta, lähellä smoothia spy-leffaa. Pitkästä aikaa jämäkkä, kunnon, kunnolla toimiva, joka kantilta, osa-alueelta toimiva eurospyleffa, ja vielä genren alkuajoilta. Mainiota. "That`s the way the ball bounches." Ja kuin suoraan jenkkien kasari-kylmäsotaleffoista on lause: "Personallly I like mine well done."

Secret Agent Fireball - Operaatio Beirut (Italia-Ranska-65)

Luciano Martinon ohjaama ja Richard Harrisonin pääosittama eurispyelokuva on jatkuvan, tanakan tylsä. Piristys-väristyskohtia ei ole. Nämäkään eivät sitä ole: Yleensä näissä ammutaan myrkkyampulleja tupakalla tai sikarilla sylkien, tässä vanha eurokauhusivunäyttelijälegenda Luciano Pigozzi puhaltaa piippuun, ravintolan lavalla trikoonaiset painivat smoothjazzin tahtiin, en jaksa enää luetella, eikä mitään lueteltavaa enää olekaan. P.S. Beirut muuten on yllättävän usean eurossyjäilyn pääpaikka.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Mission Stardust (Italia-67)

Ilmeisesti ainoa Perry Rhodan-elokuva? Avaruuskapteeni Rhodan miehistöineen saapuu Kuuhun. Sinne on haaksirikkoutunut kansaa kaukaa kaukaa Arkonilta. Aluksi keskustelu on nokittelevan nokkelaa: Tyyliin: `Miten osaatte kielemme?` `Meillä on ollut monta kuukautta aikaa opetella.` `Ette kuitenkaan ole osanneet korjata alustanne?` Mutta arkonilaisten aluksen pomopappa (John Karlsen) on vakavasti sairas, eikä maalaisten aluksen lääkäri pysty sitä hoitamaan, vaan on lähdettävä Maahan takaisin apua hakemaan...
Tämä hyväntoivonteko kuitenkin suistaa itse elokuvan tanakkaan tylsyyteen; Maassa on vakoilua ja vallananastusta ja elokuva jää junnaamaan eurospysuohon Maassa ollessaan. Avaruus on alusta alkaen toista `maata`, heh; Avaruusanimointi on kivaa, jopa mainiota ja juoni rullaa siellä kuin ilmattomassa tilassa. Mutta elokuvan alkutekstien James Bond-eurospy-psykedelia-scifi-laavalamppuleijunta on ehkä halvinta mitä olen nähnyt. Mutta avaruuskohtaukset (onneksi niitä on suht paljon, ja elokuva alkaakin semmoisella, sekin suht pitkään), Karlsenilla on vanhan genrekasvon karismaa, Avaruusnaisella (ruotsalainen Essy Person) suoravalkotukkaista scifineidon hemaisevuutta ja tekohampaiset ja silmäiset (silmistään mm panssarivaunun näkymättömyyssäteellään poistavan) robotit ju(h)listavat järjettömyyttä. Rhodan (Lang Jeffries) näyttelee primitiivisen pökkelösti. Tosin hänet on käsikirjoitettukin sellaiseksi. Luonnerooli?

Aluksi näyttäisi että maanpäällistouhu (vie elokuvasta elefantin-mammutin-sinivalaanosan) toimisi; Avaruusalusta vastaan yritetään hyökätä porttiteorian mukaisesti; pistoolilla-konepistoolilla kautta kiväärillä, helikopterilla(!), lentokoneillakin ja panssarivaunuilla, mutta ne vain vilahtavat. Ja kaikki luodit kilpistyvät energia/voimakenttään. Hauskimmat, kekseliäimmät kohtaukset ovat gravitaatiolootalla tehdyt kökkökuvaukselliset sotilasjeepin (täynnä sotilaita) ja yksittäisen pistoolisotilaan ilmassa lennättämiset. Vaappuvaa vapinaa. Mutta yleisesti ottaen maanpäälliskohtaukset ovat tyhmää eurosota-spy-sotkua. Ja monesti, pitkään aikaan, eivät edes sitä.

lauantai 4. huhtikuuta 2020

The Bloodstained Lawn (Italia-73)

Italialaissatiiri edellisesäkin elokuvassa esitetystä juonesta; `Joukko eksentrikkoja (lue: rikkaita tyhjäntoimittajia) `sulkeutuu` huvilaan`. (Alastomuutta kylläkin edellistä enemmän, kauhua vähemmän.) No, on tässä kyllä niitä eksentrikkojakin. Ainakin päähemmo, jonka parimetrirusetti vaihtaa väriä kohtauksesta toiseen (kerran kravattiinkin) ja on paikkakin eksentrinen; Suihkusta tulee valkoviiniä!! Mutta tässä tämän elokuvan pimeät valopilkut olivatkin. Muuten se on tylsää taapertamista, sekä `genren` peruselementissä "kauhussa" (sitä ei ole1}) että psykedeliassa (sitä sentään on). Ja onhan siellä johtosilmäinen ja suinen robottikin (!!!), mutta sekään ei KUMMA KYLLÄ piristä piiruakaan. Paitsi viimeinen robotin rouhaisu kyllä muuttaa elokuvaa ja sen suuntaa (scifivereilyyn!), mutta liian myöhään, sillä kokonaisuutena:

Lällää lölläilyä Löysää lölläilyä, lälläilyä. Mutta heikompikin, huonompikin vanha  italooutoilu aina (k)antaa voimia. Sillä yli yön mietittyäni, elokuvan loppu on sen verran tehokas ja yllättävä, että se perustelee, selittää vähän alkuelokuvan taaperruksia.

1} paitsi jos ei kuolonkylmiä kasoja lasketa, mutta oavatko nekin(!) houretta, psykedeliaa?...

The Police Are Blundering in The Dark (Italia-75)

Ihanaa, pitkästä aikaa kunnon weirdogiallo!

Saksimurhaaja surmaa, tissejä, törttöilyä. Elokuva tapahtuu giallokartanossa, jonka eksentrisin epeli on pyörätuolissa istuva taiteilija-tiedemies, joka on keksinyt systeemin, kameran (Buddhanpääkamera) joka näyttää, printtaa ihmisten (esim valokuvamallien) ajatukset!! Paikalla pyörii tietenkin butleria, lääkäriä ja muuta populaa. Ja erotomaaninainen ja kasvihuoneen salaattiseko! Ja-mutta onko joku heistä etsivä? Elokuvannimenmukaiset poliisit ilmestyvät vasta lopussa! (Olivat varmastikin myöskin elokuvannimenmukaisesti kompuroineet totaalisessa pimeydessä.) Tietoista vai tahatonta? Tiedä häntä, ja oikeastaan aivan sama, sillä kyseessä on melkoisen onnistunut weirdoilu jota verottaa vain pitkä ja paska ateriontikohtaus, ja sen jälkkärikeskustelut, tosin siinäkin hönö/ pöljä/tuuba/törttödialogi pitää pään tunkion yläpuolella.

Roskafanina pidin myös elokuvan `giallovastaisesta`  kuvan ja interiöörien tunkkaisuudesta, tosin giallot olivat kääntymässä tähän suuntaan; Goreisempaa, tunkkaisempaa halpaa sotkua, suttua. Tämä ei (vielä) ole kovin goreinen. Välimuoto, välivaiheen elokuva?

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Deadly Manor (Espanja-90)

"Where are you taking us, Rod?" "Into the deep, dark, depraved dephts of the woods."

Elokuvan alussa moottoripyörä on murskaantunut metsään, mutta ympärille ripottellut, `sijoitellut`goreveriruumiit ovat alasti??!!  (Myöhemmin kauhutalosta löydetään vanhoja valokuvia, joissa myös moottoripyöriä ja kuollutta(?) alastomuutta muodostelmassa. ["It`s  a graveyard for bikes!"])  Mutta nyt `alkuun`: Autollinen ja moottoripyörällinen `nuoria` ovat menossa metsään. Tai oikeastaan järvelle, jonka nimi on Wannapoppy tai Manawatta, eiku nyt yksi `nuorista` muistaakin, se on Wapakonope! Ja nyt hän vasta sanoo senkin, että sitä ei löydy kartalta. Sitten otetaan kyytiin ehkä joku paikallinen, jalkaansa linkkaava  puolihippi. Ja kyllä hän on paikallinen, elokuvan katsojat näkevät kun hän polttaa paikallislehden uunissa. Lehdessä kuvataan ja sanotaan että poliisi etsii tätä paikallista hemmoa...

Sitten saavutaankin kauhutalolle. Sinne mennään metsittynyttä metsäpolkua, ja autolla ja motskarilla tietenkin! Pihalta löytyy patsasalustalle nostettu murskattu, verinen auto. `Nuorista neroin` osaa kuvata lahotalon sisukset jo heti pihalta: "This house is dry, it`s warm, and it`s roomy."  Ei ole! Sitten kun päästään sisälle ja koetaan kauheudet, luonnehdinnat koventuvat ja tarkentuvat: "Peter, take it easy." "Take it easy! Take it easy! There`s a smashed car outside, coffins in the basement, and scalps in the closet! You tell me to take it easy!!" Ja hyvä käppäläppä jatkuu: "Zombies or not, I`m staying here." "Smart move, Rod! Zombies never touch the braindead!"

Jose Larrazin yllättävästi haukuttu teos on hyvää sontaa. Hyvää absurdia sontaa. Ei huumorisontaa. `Huumori` on jostain todella, kaukaa, muinaisuudesta, syvältä...

"Wakanopope, popey!"


keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Syncopation - Swingin lumoissa (USA-42)

Vauhdikkaasti rullaava elokuva kertoo kahden kornetistin noususta jazztanssipiirien suosioon, näistä kahdesta tietenkin, valitettavasti keskitytään valkoihoisen soittajan elämään enemmän, rakkausjuttuineen kaikkineen. Alun New Orleansista siirrytään soittajien mukana Chicagoon, jossa sitten lähestulkoon pysytäänkin. Siellä tulee gangstereitakin kuolettavina kuriositeetteina vilahduksena mukaan, ja sotilaitakin menee Eurooppaan, mutta tässä keskitytään jazzailuun!

Ja keskitytäänkin melkoisen muhevasti, mukavasti. Meno yhtä kaikki, mainituista kohdistamisyksipuolisuuksista huolimatta mainiota, vauhdikasta, se saa jalkapöydän jazzaamaan.

Oivia kohtia: Jazzkirkko ja oikeudenkäynti jazzmeteliä vastaan. Viimeksi mainittu päättyy yleisön ja tuomarien jazzdiggailuun.

Lopun lyhyet vilahdukset mm Benny Goodmanista ja `jazzin Keith Moonista` Gene Krupasta jäävät vain vilahduksiksi.

Älä sekoita vuoden 1929 RKO.n ensimmäiseen äänimusikaaliin, Syncopationiin eli suominimeltään Tanssin pyörteissä. Tämä vuoden-42kin elokuva on RKO:n tuotantoa.

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Seduction of Mimi - Mafian uhri (Italia-72) `Vauhdikas, vaihteleva satiiri.`

Lina Wertmullerin ohjauksessa Metallimies Mimi(! Giancarlo Giannini) on seksivaikeuksissa vaimonsa (sukukin lähellä seuraamassa) kanssa ja poliittisesti vaikeuksissa mafian kanssa (suku, suvut lähellä seuraamassa). Mafia on kaupungissa kaikkialla, mutta myös kaupungeissa, sillä työmuutto Torinoon ei tilannetta muuta, paranna, mafia on sielläkin. (Näyttäisi että lähes jokaisella ylimpään sosiaaliluokkaan kuuluvalla on kolmiomerkki (piirretyt pisteet tai ruvet, syylät, syntymämerkki) kasvoissaan.) Mies esitetään mahtimachona, Vaimo seksiäpelkäävänä. Mutta niin vain vaimokin `sortuu` salasuhteeseen (josta syntyy lapsi), ja mies ensin tahollaan tietenkin samanlaiseen. Elokuva on mafian ja mahtimachoilun erittäin onnistunut satiiri. Dvd:n kannen huutama ` Jatkuva vuoristoratakomedia`, pitää melkein kautta osittain paikkansa, mutta mafian suorittama ammuskelukohtaus ei huumoria ole, vaikka sitä on kai vähän yritetty karnevalisoida. Mutta tästä huolimatta erittäin onnistunut elokuva, jossa mukana myös perinteistä, mutta tervetullutta `Kun kommunisti saa pikkuisen lisää palkkaa tai pikkuisen ylennyksen, niin kommunismi karisee`-yläluokan ajattelumallia, ja Mimi on niitä  heilurimiehiä joihin tämä uppoaa.

Loppupuolen seksikohtauksessa on John Waters ja Rubensmaista lihallisuutta ilman vaatteiden painolastia ja pidäkkeisyyttä.

Vaihteleva, vauhdikas satiiri.


tiistai 17. maaliskuuta 2020

Onnenpotku (Suomi-36) -Onnistunut komedia, jopa jännäri

Työttömäksi jäävä Insinööri ja Rikas `Tyttö` (Ester Toivonen) rakastavat toisiaan palavasti ja syvästi. Mutta harvinaisen, rikollisen iljettävä kilpakosija (John Waters-viiksinen Jorma Nortimo debyyttiroolissaan) tekee touhusta tahmeaa. Mutta rakkaus säilyy kummallakin, nainen ei niljakkeeseen kajoa, lankea, hetkeksikään-Inssimies rakastaa naista erossakin... Kohtauksessa, jossa huijauksen kautta väärinkäsityksen kärsinyt mies hiljalleen kylmissään käppyrässä, työttömänä  polttaa rakkauskirjeitä on superdramatiikkaa.

Suomen ensimmäisen naiselokuvaohjaajan Glory Leppäsen ohjaus on Valentinin eli Ensio Rislakin käsikirjoituksen pohjalta erittäin toimivaa. Vain viitisen roolia, yhden ohjauksenkin, tehnyt Toivo Palomurto on roolissaan erittäin hyvä, Toivonen samoin, enemmänkin. Aku Korhonen jälleen hyvä hyvänä, pelastavana puolispurguna ja Kaarlo Kartio yllättävän hyvä erilaisessa roolissaan, harmittoman-ärsyttävän niljakkaana tukkupomona joka haluaa viedä neidin `uupperaan`.. Kaisu Leppänen jälleen (rikkaana) vamppina.

P.S. Oikein onnistunut komedia, ja jännäri jopa, jota työttömyystuska jopa pikkuisen vetää välillä Keski-Eurooppalaisiin lamakuvauksiin, myöskin onnistuneesti.

Lännen lokarin veli (Suomi-52)

Harva kotimainen komedia, elokuva yleensäkään alkaa kohtauksella "Amerikan" hiilikaivokselta ja harvassa on myöskin sellaiset jossa ollaan pitkään hienolla valtameriristeilijällä (matkustajina laivakirjan mukaan mm Mr Orson Welles ja laivan lavalla lauletaan [Esa Pakarinen] ystävästä, Garbosta). Ja harvassa ovat myöskään tämäntapaiset onnistuneet kotikomediat. Tämä ei onnistu.

Pakarinen Ja Henry Theel esittävät Amerikan siirtolaisia jotka lähtevät takaisin Suomeen. Pakarisen hahmo Esaias Coolman(!) on laivayhtiön miljoonas asiakas ja hän saa sviitin, Theel laivan hiilikellarin. Coolmannia luullaan miljardööriksi ja perässä ovat naiset ja rosvot. Yhtenä viiksirosvona Matti Ranin! Eino Kaipainen laivan kapteenina. Suomessa selvitetään testamenttihuijaus, timanttiryöstö ja heitetään kakkua naamaan ja lauletaan ja nauretaan.

Säikeissään, säkeissään sekoava sotku. "Just jetsulleen jees!"




maanantai 16. maaliskuuta 2020

Ninja Zombie (USA-92) `Hautausmaalta hiekkakuoppaan ja takaisin kökkögoretaistellen`

Elokuva alkaa kun yhä suuremmat miekat kalahtavat, kilahtavat kuvan etualalla ristikkäin yhteen hautausmaalla! Sitten: Hyvisninja kohtaa kuolonsa pahisninjan (lyhyt poninhäntä ja kökkö hämähäkki"tatuointi" toisen silmän ympärillä "Take me Spiderman! AAAG!"), ninjojen (punaiset hämähäkkiotsanauhat) toimesta, mutta hyviksen kaveri ja varsinkin tennisiskenttä(!)Jumala(!),  joka osaa, tietää, jolta sujuu jumaloinnit, mm ruumiinnostatus parilla sormiliikkeellä ja muutamalla sanalla. Ja niin ninja nostatetaan ylös `voittamattomiin taisteluihin` ja tyttöystävää tirkistelemään.
Ja kun zombille lyödään miekka kenkäterään, ei hän suinkaan vedä miekkaa irti, ei, ehei, hän vetäisee jalkaa vähän taaksepäin, niin johan irtoaa! (Helppo irrottaa senkin puolesta, että miekka on alunperinkin lyöty kengän viereen, sitä ei kengänpohjasta töröttävä terä hämää.) Mukana myös muinaismedaljongin nielentää. Käskyjä ja vatsanväänteitä lähettävän sellaisen. ("Look out stomach! Here it comes!) Mutta kaikkein eniten kaikki ovat muinasruukun perässä. ("Where`s the urn? I want the urn!! Give me the goddamn urn!!!")
Oikein hyvin toimiva mainio mättökaruselli jossa myös ninjataistellaan, irtokäsikungfuillaan Amerikan(?) arkeologiskaivauksilla(!) hiekkakuopassa(! kokokuviollinen ninjatähtirintama valkoiseen t-paitaan!) sekä yleisessä vessassa  ja jossa hautausmaan kettu tai kojootti kulkee kyyryssä  maillaan...

Surrealistista pöljyyttä.

"O M G ! He`s a zombie too!" And she is?...

P.S. Älä sekoita saman maan tuotokseen Ninja Zombies (2011), en ole nähnyt.

tiistai 10. maaliskuuta 2020

They Made Me a Fugitive aka They Made Me a Criminal aka I Become a Criminal (Englanti-47)

Eli härmäksi Tekivät minusta rikollisen. (Alkunimet ja lepertelyt sikseen, tuo Suominimi lyö tietysti eniten tiettyjä kelloja, eli jopa vaatii kirosanaista, v^ttuilevaa väli, etu tai takaliitettä.) Ja: No jo on äijällä monta nimeä! Tämä näyttelijä-äijä alkoi jo ennen elokuvaa rasittamaan. Tämä Britti-Bion kuivakalle, kuivakroppa, kuivanaama (ja kyseessä ei ole Peter Cushing eikä heinäseiväs Christopher Lee), elikkä Trevor Howard ratkirikollisena (vielä vähemmän menee meikäläiselle romanttisena sankarina) ei kyllä edustanut etukäteen mainitulle meikäläiselle oikein minkään valtakunnan hyväksyntää, mutta niin vain Trevori pikkuisen puolelleen myrskytukka-parransänkipahiksena kuitenkin pikkuisen veti. Aika paljonkin, as a matter of fact.

Elokuvan nimi (nimet!) vetävät siihen suuntaan, että kyseessä on vakava, valtava valistus-valituselokuva (lapsesta liemeen), mutta siihen ei  yhtään mennä, ylletä, vaan kyseessä on jo elokuvan alussa vakaasti, vakavasti rikollisoitunut (ainkin alkoholisoitunut, känniorientoitunut hemmo [no se Howardi]) joka kulkee sitä sivutietä ja piruilee `uskottavasti`. Parasta elokuvassa on alku ja loppu; Elokuvan pahistyyssijana toimii "hautaustoimisto" (todellisuudessa firman arkut toimivat mustan pörssin kuljetusvälineinä). Alussa kameroidaan ko `firman` kolmikirjaimiseen kattomainokseen RIP, luisuva lopputappelu tapahtuu saman morbidin mainoksen varjoissa ja valoissa.




Kyökin puolella (Suomi-40)

Mitä?! Vanha jäykkäniska Tauno Majuri moottoripyöräkilpailijana?!?! Ja vetää roolinsa vielä kiharatukka silmillä hyvin!?!?! Rakastuneena insinöörinä hän on sitten enemmän "oma rooli-itsensä".

Tää on taas näitä leffoja jossa rikasleidi (Helena Kara) lähtee maaseudun "rauhaan" `köyhäilemään`. Vedonlyönnin seurauksena hän alkaa kartanopiiaksi. Mutta tämä maalaiskartanokomedia ja moottoripyörähurjastelu eivät kyllä yhtään natsaa keskenään, ovat toisista maailmoista, eivät löydä toisiaan. Vaikka nuoripari löytää tietenkin.

Yhteensopimaton yhtälö.

perjantai 28. helmikuuta 2020

Private Property (USA-60)

Private propertyn pääosaparivaljakko on kuin eräänlainen 50-lukuversio Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä- romaanista ja sen elokuvaversioista. Nyt kaksikko on tosin kaverusslackerrikollispainotteinen. Elokuva on myös eräänlainen esikuva Ruggero Deodaton House at the edge of the park`ille (1980). (Uima-allas!)

Miehet (Corey Allen ja Warren Oates) soluttautuvat, tunkeutuvat taloon Los Angelesin kukkuloilla. (Välillä `asustelevat` viereisessä tyhjässä talossa, tilannetta seuraten.) Naapuritalon nosukasrikkkaan pariskunnan mies on matkoilla, nainen yksin kotona. Allenin hahmo ihastuukin naiseen ja päinvastoin, mutta loppuun tulee arvattavaa kauhua, pelkoa, väkivaltaa. Itse elokuva on  melkoisen rauhallinen, seesteinen. `Pikkuisella` sytytyslangan palolla koko ajan kuitenkin tietenkin.

Melkoisen onnistunut teos. Varsinkin Allen ja naispääosassa oleva Kate Manx loistavat ja Oates on oikein hyvä. Manxin miestä näyttelevä Robert Wark on, vaikka kovasti yrittääkin, vain sivuhenkilö, talon tapettia, lopun toimintakohtauksessakin pelkkä paperinpala tuulessa.


perjantai 14. helmikuuta 2020

Wanda (USA-70)

"When you are with me, no questions." Epä/vakaa pariskunta (epäpari vakaasti tiellä, laiskalla pakomatkalla).
Nuorehko nainen lähtee puku-juoppo-ukohkomiehen (peittelevähkö ryöstömurhamies) kanssa ryöstöautomatkalle ankeaan americanaan.

Häilyvän tanakka teos tuulen (ja/tai tyvenen) heittelemistä ihmisistä. Kun mies elokuvan loppupuolehkossa heiluttaa viskipulloaan auton katolla, pakettipelloilla ärsyttävästi pärisevälle, pyörivälle, poistuvalle taitolentäjälle se on ehkä hänen viimeinen avunpyyntönsä. (Oikeasti ajankulu, päähänpisto).

Barbara Lodenin (Elia Kazanin vaimo!) ohjaama ja Michael Higginsin ohella pääosittama elokuva on yksinkertaisesti loistava!

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Emperor of Peru (Ranska-Kanada-82)

Kun supersurrealisti Fernando Arrabal tekee lastenelokuvan(!), niin kyseessä ei voi olla kuin absoluuttista parhautta! Ja näin on!

!Look, there`s a door." "I wonder if it`s open." "Hey let me in first, I found the house." "Let me through. Let me through."/"And then we can start our exploitation." "No Toby, our exploration." Kaksi lasta ja lemmikkihanhi(!) on sukulaisperheessä `hoidossa`. `Perhe` saa uuden jäsenen kun Kamputseasta saapuva pakolaispoika otetaan mukaan lapsikatraaseen. Tästä alkaa seikkailu, josta ei puutu perheen pojan unelmointia pojan ja hanhen formulakisavoitosta, saman parivaljakon potkuauto- avaruusseikkailua, eikä varsinkaan puutu metsässä asuvan kuninkaallisessa pyörätuolissa istuvan `hassuhemmon`, Perun hallitsijan (Mickey Rooney!) pusikkoon piiloitettua veturia ja junarataa. Sitä pitää päästä kokeilemaan!

Mukana myös vähän Jodorovskimaista sirkus-surrealismia, mutta sekin silti täyttä Arrabalia; Klovniporukka trapetsoi parin metrin korkeudella olevalla puhelinlangalla ja unelmoiva hanhipoika korjaa katkeavan trapetsilangan purukumilla kesken kävelyään!

Elokuvan loppu eräänlainen nopea yksinkertaistaminen, mutta erittäin toimiva. Tämä `eräänlainen yksinkeraistaminen` leimaa oikeastaan koko elokuvaa, ja tyylillä. Sitä ei ole tungettu täyteen surrealistisia elementtejä, vaan tarkasti harkitut surrelistisoinnit tukevat, tuuppaavat elokuvaa juuri sopivasti eteeenpäin. Taiten tehtyä tavaraa.

lauantai 8. helmikuuta 2020

Station Six-Sahara - Sexpommi Saharassa (Englanti-63)

En ole koskaan ollut kovin innoissani Carroll Bakerin 60-70-lukujen `miehiä hulluksi tekevistä` gialloglamoroinneista kautta tunkkailuista, mutta nämä hänen vanhemmat, varhaisemmat vamppailunsa, niissä on ajoittain, useastikin, yritystä, ytyä.

Kuten tässäkin. Itsemurhaorientoitunut mies ajaa ex-naisensa kanssa suoraan kohti keskellä autiomaata sijaitsevaan öljynpumppausasemaan. No, joo, no jopas, pitkälle on päästy ja tultu, mutta he selviävät. Mies kiukkuaa, kähisee, kärvistelee (mutta myös `ilonisoi`,  ironisoi tilannetta) "tauti"vuoteellaan ja `nainen tekee aseman miehet hulluiksi himosta`.

Alun pitkän haukotuksen jälkeen (tuo kyllä esiin aseman `arkea`; tylsyyttä, sillä eipä siellä näytetä töitä tehtävän ennen naisen tuloakaan, joitain mittareita välillä katsotaan ja jopa väännetään, saatikka naisen saapumisen jälkeen, sitten työt jäävät lähes kokonaan tekemättä, mitä välillä autoja korjaillaan) mainittu naisen saapuminen laittaa tulta öljypönttöihin.

Ei mikään himoseurattava (paitsi Baker) elokuva, mutta hyvää viikonloppuviihdettä. Porukka on kova: Bakerin lisäksi Peter van Eyck, Ian Bannen, Denholm Elliot, Mario Adorf.

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Gran Casino (Meksiko-47)

Luis Bunuel ja musikaali?! Luis Bunuel teki ensimmäisenä pitkänä elokuvanaan musikaalin?! Ehkä surrealismia sekin (mikään muu elokuvassa ei ole, ehkä ei sekään), ainakin "studiosurrealismia", mutta niin vain teki tämä yksi surrealistisen elokuvan isistä. Sillä tässä 1800-luvun Meksikoon sijoittuvassa elokuvassa heretään usein laulamaan (vankilapaon viilanvingunnat kätketään laulun taakse, öljykentällä pomot ja työläiset laulavat, Casinolla lauletaan). Tässä tulivatkin nämä elokuvan pääpaikat, öljykenttä ja Casino. Ne muodostavat teoksen läheisen rungon ja sitovat, sitoutuvat toisensa, toisiinsa rahan, rakkauden, petosten, ystävyyden sidoksin. Maa, leipä, rahahan olivat usein äijän mikroskooppilinssin tähtäimessä.

Tuskin siis surrealismia, mutta hyvin näyteltyä, lavastettua, laulettua (mm Trio Calaveras) elokuvaa. Perusviihdyttävää tavaraa. Kyllä tämän mielellään katsoi. Ei kaiken tarvitsekaan olla surrealismia, Bunuellilakaan.

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Singing Street (Englanti-52)

Free cinemaa: Edinburghin lapset laulavat lukemattomia lasten- ja kansanlauluja ja leikkivät lukemattomia katuleikkejä niiden tahdissa. Toimivahkoa kömpelyyttä ja jokseenkin toimiva katukuvaus, mutta vaikka elokuva on vain parikymmentä minuuttia pitkä se kaatuu aiheen niukkuuteen ja pituuteen.

Food for a Blush (Englanti-59)

(Free cinema) avantgarde-elokuva avioliitosta? Idea (jos se on se) on loistava, mutta toteutus hajanainen. Pari kai menee naimisiin (tosin mies menee myös itsensä kanssa-laittaa itse sormuksen omaan sormeensa) ja tästä seuraa nauha ei oikein toisiinsa natsaavia kohtia (näin on usein avantagardeiluissa, mutta tässä tavallista enemmän): Miesporukka veivaa pöydän ääressä kupeissa keittoa?-puuroa?-puurohiutaleita?-sokeria yötä päivää, sokea poliisi(!) heiluu valkoisen kepin kanssa, kyyryssä kulkeva knalli/kusipääjoukko, naiset roikkuvat pyykkinaruilla, samoin puhuva leoparditurkki, leoparditurkin kanssa käydään tteffeillä, (kuihtuneet) kukat naksuttavina kellonviisareina...Avantgarde-elokuva yksinäisyydestä? Sitä enemmän, mutta siinäkin liian luettelomainen. (Näitä avantgardeluiden perisyntejä tämäkin.)

Onhan tämä `erikoinen`, mutta mikä avantgarde-elokuva ei olisi? Siinäkin mielessä genren kelvottomampaa päätä, mutta liian myöhään (sic) tuleva lopetus on mainio avioliitto-dokumenttielokuvasopimuksineen ja ihan lopuksi teddy-pojat (teddyt ovat yksi free cineman pääjuttuja) The World`s End pubin edessä...

tiistai 28. tammikuuta 2020

Momma Don`t Allow (Englanti-56)

Free Cinema oli Englannissa noin 50-luvun alusta 60-luvun puoliväliin kestänyt genre, joka käsitteli ja teki lähinnä. dokumenttilyhytelokuvia. Tästä genrestä ponnistivat mm Lindsay Anderson, Tony Richardson, Karel Reisz.. 
Aloitetaanpa vaikka tällä Momma don`t allow`illa. Se on vinha ja vimmaisa kuvaus Chris Barber Jazz Bandin vauhdikkaasta keikasta (elokuvassa kolme kappaletta, yksi instru, yksi blues, yksi yleisönhuudatus) ja vielä vauhdikkaammasta tanssiyleisöstä. Bändin tuuttaama jazz-blues- rock`n`roll-hurmio laittaa todellakin vibaa pönttöön ja punttiin. Sekä bändin että yleisön. Yleisö tietenkin enemmän pähkinöinä. Huikeita, hikisiä tanssiesityksiä, huikean vauhdikasta kamaa ja menoa.. Hienossa bluespalassa Blues is knocking at my door bändin vakiolaulaja Ottile Patterson laulaa luihin ja lihaksiin.  Takahuoneessa nähdään Lonnie Donegan näppäilemässä banjoa. Ja bändin elokuvan lopetuskappale Momma don`t allow tuuttaa bändin ja tietenkin sen yleisön villiin infernoon.

Elokuvan alku kuvaa nopeasti kuinka nuoret duunarit lähtevät hauskanpitoon (free cineman vakioaihe). Teurastaja vain ottaa valkotakin pois päältänsä, ja alta paljastuu puku! Lisäksi seurataan hammaslääkäriharjoittelijaa, liukuhihnatyöntekijää, parturi-kampaajaa...

Tämä Karel Reiszin ja Tony Richardsonin ohjaama intensiivinen parikymmenminuuttinen pläjäys on free cineman valiotimantteja.

lauantai 25. tammikuuta 2020

Side by Side (Englanti-75)

Kaupungissa on vierekkäin kaksi yökerhoa, vanhan kaartin, liiton "striptease", stand up ja taikurriesityspaikka sekä nuorison suosima, taloa tärisyttävä, pahamaineista poppia paukuttava paikka. Kerhot ovat kisassa keskenään, mutta myös kaupunkia vastaan. Kaupunki haluaa ne pois, ainakin toisen, varsinkin pop-paikan.

Tästä seuraa karmeaa, kauheaa komediaa, mutta musiikkiesitykset ovat mannaa: Älyttömin on Kenny- yhtyeen veto heiluntoineen ja isoilla K-kirjaimilla varustettuine paitoineen. Rubettesin I can do it vedetään mukavasti puoliksi kieli poskessa, puoliksi tosissaan, kokonaan täysillä. Oikeasti hyviä vetoja ovat Stephanie de Sykesin ja Mac ja Katie Kissoonin fiilistelemät poweriskelmät, ekana mainittu esittää Born with a smile on my face`n (suomeksi Laulun sain matkallein) ja tokana tulevat esittävät Sugar Candy Kisses`in (suomeksi Hunajaisin huulin). Varsinkin viimeksi mainittu on valloittava.

maanantai 20. tammikuuta 2020

Mustasukkaisuus (Suomi-53)

"Koski on perheemme kohtalo. Se vie meiltä rakkaimopamme, mutta antaa meille rikkautta." Tämä Teuvo Tulion ohjaama elokuva on versio hänen Levoton veri-elokuvastaan, ja on oikein onnistunut (jopa parempi?) versio, sillä tämä on erilainen (oikeastaan paljonkin) ja koherentimpi, linjakkaampi kuin Tulion monet muut tuon ajan elokuvat. Tässä, kuten Levottomassa veressä on kaksi sisarta ja yksi mies, josta taistellaan. Toisen kanssa saadaan lapsi, mutta hän kuolee onnettomuudessa. Levottomassa veressä auto-onnettomuudessa, tässä hän tippuu tukkilaisjoen-sahalaitoksen sillalta lähes julman aidossa kohtauksessa. Myös toisen naisen (tietenkin tässäkin Regina Linnanheimo) (vale)sokeutumisteema on molemmissa mukana. Elokuvien erilaisuudet tulevat teemoista; No, tietenkin se on että Levoton veri sijoittuu kaupunkimiljööseen ja tässä Tulio on taas toistaen tukkilaismaisemissa. Mutta nyt toisto ei ole päälleliimattua, se on sujuvaa, Pätkät aikaisemmista elokuvista ja musiikeista ovat suht harvoin ja suht lyhyitä. Sujahtavat hyvin uuteen materiaaliin, jota on siis yllättävänkin paljon; Filminlaatu parempaa kuin Tulion monissa aikalaiselokuvissa, rahaa käytetty enemmän  kohtauksiin (esim tapahtumasarja koskeen riistäytyneessä lossissa [kyydissä siskokset, hevonen vaunuineen[!} sekä koira on upeasti toteutettu), muutenkin kohtauksiin on panostettu aikaa, rahaa ja  väkeä. Esim on kuvattu oikein isolla sahalaitoksella, kymmenine työntekijöineen.  Mitään Intohimon vallassa-elokuvan halpishautausmaan tyylistä rahansäästörakennelmaa tms ei tästä löydy. Ainoa rike mielestäni on järjetön saunanlaudehajoitustappelu. Tosin Mustasukkaisuuden nyrkkitappelut on kuvattu taidokkaan etenevällä liikesarjalla. Ja etenkin, varsinkin tämä lainaus elokuvasta; "Tämä (elokuva, lat. huom.) onkin enemmän hermokysymys."

Mustasukkaisuus pureutuu aiheeheensa ehkä realistisemmin kuin Levoton veri. Tässä on anteeksiantoakin. Ihmiset aidompia, Juoni etenee `järkevämmin`. Tunteet etenevät muhien loppuun asti, jopa  kuten monilla oikean elämänkin ihmisillä, mitään aivan järjetöntä räjähdystä ei elokuva sisällä. Paitsi tietenkin Linnanheimon hahmo `räjähtelee`, hän vetää täysillä. Mutta mielestäni hänkin himmailee hahmoaan hieman Levottoman veren vastaavaan verrattuna. Onnistuneesti. Hänen käheästi kuiskaamansa ajatuksensa kasvojensa, suurien silmiensä päälle toimivat aikansa, mutta tässä toisto turmelee näitä kohtauksia, (katsojan jo etukäteen tietämiä) selityksiä alkaa tulla liikaa. Mutta tämä on pientä, Mustasukkaisuus on oikein onnistunut elokuva.

Vain kolme elokuvaa tehnyt Eero Paganus on yllättävän hyvä roolissaan. Ja yllättävän hyvä on myös lähes jatkuvasti esiintyvä saksanpaimenkoira Wolf! Lopputekstien mukaan Wolf on Taiston Koirakoulusta. Linnaheimollahan oli itselläänkin saksanpaimenkoira, koiria(?), käsittääkseni Rakkauden ristissä mukana oli hänen oma koiransa, mutta en ole täysin varma..

torstai 16. tammikuuta 2020

Susana (Meksiko-51)

Luis Bunuelin Meksiko-ohjauksen alussa nuori raivokas rikollisnainen rukoilee Jumalaa päästämään hänet vankilasta. Kohta kalterit irtoavatkin ja nainen pakenee maatilalle. Haciendan pomo, pomon poika ja apulaispomo joutuvat naisen nostattaman kiimahelvetin- tai taivaan lonkeroihin.
Lopussa, kuin taikaiskusta, muutamassa minuutissa haciendan väki, Jumalan ja Poliisin toimesta ja voimasta (poliisit vievät naisen pois) vaipuvat vanhaan onnentilaansa. Bunuelilla on satiirista, surrealistista silmää onnellisten loppujen fantasioinneille, harvinaisuudelle, käsittämättömyyksille, liioitteluille, mahdottomuuksille, naurettavuuksille, toteutumattomuuksille, ylilyönneille, älyttömyyksille.

lauantai 11. tammikuuta 2020

Island of Terror (Englanti-66)

`Bad for the bone.` Kemiallista kauhua. Kaikinpuolin syrjäinen (on siellä kuitenkin (syöpä)tutkimuslaboratorio!)  saari siirtyy juurikin mainitun labbiksen kautta lonkerosilikaattien temmellyskentäksi. Nyt kyseessä ei ole verenimijähirviö(t), tai kyllä ne veretkin `siinä sivussa` menevät, mutta kun nämä riettaat imevät lihat ja luutkin, varsinkin luut. Vain nahat jäävät tuulessa tuivertumaan. Ja vähän mössölihaa nahkojen alle. Ei siis ihan nahkoineen päivineen, mutta melkein. Tätä touhua saapuu tutkimaan Proffa (Peter Cushing) ja toinenkin.

Jännitystä, roskaa. Saari peittyy näistä laahustavista lonkero-otuksista. Jännitys lisääntyy. Sen huomaa Proffistakin; Ekassa papereidentutkimissessiossa on juomana teetä, toisessa jo portteria. (Ollaan Irlannin rannikolla.) Luuimurihirviöt ovat kuin kivettyneitä, kovettuneita mattokasoja joiden pääpuolessa kiemurtelee käärme, luikertelee lonkero. Näitä on koko saaren täydeltä. Ne laahustavat. Laahustuksesta huolimatta yksi kasa, yksi luuimuri pääsee puremaan Proffaa. Proffa-Cushingin kämmen kirvestetään, jottei luukato leviäisi!



Oikein kiva, toimiva kauhu, kökkö, scifipaketti.

Santo vs She-Wolves (Meksiko-76)

Parhaita Santoiluita. Nyt Meksikon hopeanaamamaskimiehellä on extra, ylimääräinen hopeareunus; Kato kun hopea ja ihmissudet, you know. Tämä oikein erikseen mainitaan elokuvassa. Ja sitten: "Susilla" on kaulapannat, lykantroopit tulevat kuulemma Transylvaniasta (rautatieasemalla möllöttääkin sinne sieltä saapunut lauta-arkku). Mutta ennen kaikkea tässä käydään läpi Santon erilaisia, erinäisiä pelkotiloja! Niitä löytyy joka karsintaan ja lähtöön! No, ainakin alkueriin, semifinaalissa ja finaalissa Santo sitten mättää muita maahan. Mutta, enivei, Santo siis, ainakin aluksi, pelkää kaikenlaisia, kaikenlaista: Koiria-susia (Santomme huutaa oikein apua kun koirat kiusaavat), joutumista tanssiravintolan tanssilattian piiritanssin keskiöön. Mutta sitten selviää sekin, että suihkussa ollessaan Santo ottaa naamarinsa pois. Naamaa ei tietenkään näytetä. Huh, hyvä ettei ihmissudet iskeneet silloin!

Ihmissusimaskit ihmissusirumia, taistot toimivia. Hyvää örinää.

P.S. Paul Naschyn ja Coffin Joen pikkuhiljaa, salaviisaasti, vaivihkaa onnistunut yhdistelmä. Hyvää kauhuroskaa.

perjantai 10. tammikuuta 2020

Onko nuorisomme turmeltunut? aka Young Stranger (USA-57)

Frankenheimerin edellinen nuorisokuvaus ennen Young Savagesia on enemmänkin melodraama kuin kuhinakuvaus: Rikkaan elokuvamogulin(!) high schoolaava poika kapinoi ja tästä syntyy ihan hyvää, toimivaa jännitettä, jännitystä. Elokuvan Suominimi on kyllä huikea, huima, olikin pakko laittaa se otsikossa ensimmäiseksi.

The Young Savages - Suurkaupungin sudet (USA-61)

John fFankenheimerin elokuvassa kolme jenginuorta puukottaa kuoliaaksi toisen jengin jäsenen, sokean nuorukaisen. Mutta onko teon tehneet koko kolmikko vai joku heistä, tätä alkaa selvittämään yleinen syyttäjä Bell, joka on itse viettänyt lapsuutensa, nuoruutensa alueella (Burt Lancaster).

Sähäkkä kuvaus, joka johtaa oikeudenkäyntiin (joka onneksi tulee vasta lopussa, elokuva keskittyy pitkään alueiden perkaamiseen ja yleensäkin asioiden juurisyiden käsittelemiseen) Elokuvasta löytyy onnistunutta `jengitalojen`, joissa perheet, suvut "sulassa sovussa", teatraalistunkkaista kuvausta (rapuissa tepastelee jopa kanoja!), julmia hyökkäyksiä (ketjujengin hakkaavan hyökkäävä kettinki-isku metroon) ja jälkeenjääneisyyttä, kehitysvammaisuutta esitellään, käsitellään jonkin verran ymmärtävästi, tosin huomattavasti enemmän ymmärtäen olisi toivonut. (Kolmikon eräs jäsen, "retarted", viittaa päällänsä kantava on "nimeltään" Batman.) Sokea nuorukainenkaan ei ole niin puhdas pulmunen.

Telly Savalas debyyttiroolissaan nauravana, tiukkana etsivänä.

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Viikon tyttö (Suomi-46) `Kalatehtaan tyttö`

"Pinnallisestihan me juuri ollaan kauniita." "Ehkä tänä iltana Tnssipalatsin juhlissa tapahtuu jotain äärettömän uskomatonta..." Ja uskomatonta tapahtuu...

Elokuvan alussa kalanpurkkitehtaan kalanperkaus -ja purkitus rivistöt vaihtuvat lennossa tehtaan konttorin konekirjoitusrivistöihin, vaihtuakseen purkkifirman pomon (Reino Valkama) pöytään. Tai pikemminkin sen pöytälaatikkoon, sillä ainoa "työ" mitä hän tekee, mitä sikarinsavultaan näkee, on tehdä piilopalapeliä juurikin tuossa laatikossa.
Kyseessä on satiirinen yhteiskuntakomedia. Ja varsin onnistunut sellainen. Pitkä keskivaihe kyllä junnaa ja toistaa itseään ikävästi.

Viikon tyttö on viimeisin Valentin Vaalan ja Lea Joutsenon komedioista; Joutsenon esittämästä kalanperkuu -ja purkitusnaisesta valitaan sattumusten ja suutumusten summana Viikon tyttö, melkein missi. Tästä alkaa hänen vastahakoinen (myöhemmin satiirisen `innostunut`) matka seurapiirien uudeksi tähdeksi. Tähteyttä tukee valheellinen, virheellinen tulkinta hänen Amerikan sedästään. Setää luullaan monimiljonääriksi, plantaasinomistrajaksi. Ja vieläpä kahviplantaasin.
Tästä tosiaan valitettavasti seuraa pitkä tarpominen seurapiirien toisteisuuksissa, tylsyyksissä. (Tarkoituksena on tietenkin näyttää näiden pikkupiirien naurettavuus, pikkumaisuus, sisäriittoisuus.) Mutta elokuvan loppunousu "Sedän elefanttitarhoineen" ja seurapiiriporukan poliisiautoon joutumisineen vakauttaa elokuvan villiyteen. Tosin loppu tietenkin perusromanttinen. (Joutseno ja Tauno Palo!) Onneksi Tapio Nurkka jälleen mainio laiskana `En saanut taaskaan rakkautta, mutta aivan sama, olenhan rikas!`-muljuna.



maanantai 6. tammikuuta 2020

Yhden yön hinta (Suomi-52)

No, tässä Martti Katajistokaan ei ole kovin hyvä, parhaimmillaan. Vielä vähemmän Eila Peitsalo, mutta heissä molemmissa on aina jonkunlaista charmia, karismaa, raikkautta. Tunkkaisuuttakin, jos rooli niin vaatii. Tässä he esittävät nuoria rikollisia ja aika laimeasti, vaisusti. Elokuvan päätehtävä oli tuoda amerikkalainen `poliisitoiminta-noir` Suomeen. Ja se tuodaankin melko jämäkästi. Siis seurataan poliisin päivää, tai paremminkin yötä (elokuvan työnimi oli `Kaupungin nukkuessa`) radiokuulutus-kertojaäänineen kaikkineen. Tämä yhdistelmä toimii melko hyvin, mutta yhdistelmäyritys sotkea nämä nuoret tähän liemeen jää yritykseksi. Laiha liemi. Jotain väriä siinä sittenkin. Jotakuinkin katsottava kokonaisuus kuitenkin.

Edvin Laine poliisina, Joel Rinne partailee ja irvistelee roistona liiaksi.

Jälkeen syntiinlankeemuksen (Suomi-53)

Nämä Eila Peitsalon vakavammat roolit (`Lain mukaan` on poikkeus) eivät ole niin iskeviä kuin kevyemmät. No, tässä on pääosassa Martti Katajiston esittämä nuorukainen joka palaa kouluun vankilasta. (Oli varastanut `suurkaupungin` [Linnanmäki] onnenpyörän kassan.) (Koulukaupunkina jälleen Porvoo, niinkuin usein näissä vanhoissa. Ja/tai vanhoihin aikoihin sijoittuvissa.) Katajisto on roolissaan oikein hyvä. Hän vetää epävakaan, epävarman, levottoman, tuskaisan roolinsa taas kunnialla kotiin. Peitsalo hänen `exänään` lähinnä löysästi peesailee. Elokuvan ohjaaja Edvin Laine hyvä kauheassa roolissaan, `Pukinpartana` (taas näitä perinteisiä, toisteisia vanhanajan opettajahaukkumanimiä `uudessa ajassakin`), sadistisena opettajana, sokean papukaijan kanssa `elävänä` piruna. Helena Vinkka opettajana, jolla on `hämärä` menneisyys. Ja tulevaisuus. Kaarlo Halttunen anoppivitsailijana ja Matti Ranin jälleen kapinallisena koululaisena. Kaikki he vetävät roolinsa kunnialla.

Se alkoi sateessa (Suomi-53)

Taas näitä `Nuori nainen on seikkailuiden, jopa rikollisten lumoissa`-elokuvia. Ja taas onnistunut sellainen.

Nuori nainen ("Olen rokotettu, ripillä käynyt ja avioliittoon vapaa" Eila Peitsalo esittää, aina raikas rooleissaan) on puoliksi `paennut` Helsingistä(!) Torniojokilaaksoon hilla/lakkamaille, muka marjanpoimintaan, mutta salakuljettajien seudulle. Ja kai sakkiinkin, sillä hän tutustuu-ihastuu salakuljettajien pomoon Rompan Eetuun/Kapteeni Karhiin (Tauno Palo)

Tästähän tulee ihan toimiva jännäri, komedia, seikkailu ja julmakin tarina; Komediassa kylvetään esim mainiossa heinäkasakohtauksessa, jossa pariskunta eksyy kuvattavaan heinäkasakohtaukseen! (`Ottakaa heinäkasakuvakulma!`) Vielä mainiommaksi kohtauksen tekee se, että sitä on katsomassa paikalle kutsuttu naispuolinen arvostelijaryhmä. (Yhtenä heistä muuten Hesarin Paula Talaskivi!! Hän ei muuten pitänyt elöokuvasta!!!) Lopun pitkä takaa-ajo (sota)raunioiden  keskellä on kuvauksen, jännityksen ja julmuuden teatterin juhlaa. P.S: Rivi Chesterfield-askeja on ammuntamaaleina ja poikkeuksellisesti Esa Pakarinen yhtenä rosvosakin jäsenistä!

Yllättävän monikerroksinen elokuva, jos näin voi sanoa. Ainakin moneen suuntaan, montaa makua viihdyttävä.