perjantai 28. helmikuuta 2020

Private Property (USA-60)

Private propertyn pääosaparivaljakko on kuin eräänlainen 50-lukuversio Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä- romaanista ja sen elokuvaversioista. Nyt kaksikko on tosin kaverusslackerrikollispainotteinen. Elokuva on myös eräänlainen esikuva Ruggero Deodaton House at the edge of the park`ille (1980). (Uima-allas!)

Miehet (Corey Allen ja Warren Oates) soluttautuvat, tunkeutuvat taloon Los Angelesin kukkuloilla. (Välillä `asustelevat` viereisessä tyhjässä talossa, tilannetta seuraten.) Naapuritalon nosukasrikkkaan pariskunnan mies on matkoilla, nainen yksin kotona. Allenin hahmo ihastuukin naiseen ja päinvastoin, mutta loppuun tulee arvattavaa kauhua, pelkoa, väkivaltaa. Itse elokuva on  melkoisen rauhallinen, seesteinen. `Pikkuisella` sytytyslangan palolla koko ajan kuitenkin tietenkin.

Melkoisen onnistunut teos. Varsinkin Allen ja naispääosassa oleva Kate Manx loistavat ja Oates on oikein hyvä. Manxin miestä näyttelevä Robert Wark on, vaikka kovasti yrittääkin, vain sivuhenkilö, talon tapettia, lopun toimintakohtauksessakin pelkkä paperinpala tuulessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti