Cat in The Bag (Kanada-64)

Tämän elokuvan läpi menevä ajatus, idea "Kumpi on enemmän kapinallinen, se joka tuo puoliksipehmentyneet kapinallisideansa esiin lehdissä, elokuvissa, teatterissa jne, vai se, joka ei tuo kapinaansa koskaan varsinaisesti esille, vaan kaahaa kapinaa koko ajan itselleen tai parille kaverilleen", on hyvä, terävä, mutta sen (j)uutta(a)minen Ranskan uuden aallon elokuvan kliseisimpään kuvastoon on haukotuttavaa, haukuttavaa. `Meidän suhde on tylsä, tuhoontuomittu, emmehän me esimerkiksi koskaan naura. Ja nyt, sitten kun me sydämellisesti nauramme toisillemme, tiedämme että suhteemme on saavuttanut päätepisteen.`

Escape From The `Liberty`Cinema (Puola-90)

Elokuvateatterissa esitettävän elokuvan näyttelijät aloittavat kapinan. Ensin he tappelevat keskenään, sitten yleisön kanssa, ja toisinpäin. Politbyrossa pelätään, että tämä leviää ensin toisiin filmeihin, sitten kaduille. Sensuuripomo on kahden tuulen välissä. Ja tulen. Filmi uhataan polttaa. Lähes täysin uniikkia kamaa.

Burglar from Hell (USA-93)

Liukuhihnapösilöintiä, jossa murderi möllyää ensin elävänä sitten mössönaamana niin typerässä tahdissa (uhreja riittää) että möllyäjällä tipahtaa pipukkakin ("Enpä enää tuota tarvitse.") housunlahkeesta kadulle. Juoneton jankkaus. Kyllästyttävä goreilu. Lapiosta syönti vessanpöntöllä ja lopun palava kirja kädessä vetivät muutaman millin viemäristä ylös. Tai toisinpäin.

Kahden, monen sodan, vuoden mies?

Vai useammankin vielä? Kovasti kiinnostaa syksyllä ilmestyvä Asko Sahlbergin kansalais-talvi ja jatko-jne(?)-kirja Marraskuun mies. Jonkinlainen lempeä mystisyys, mystinen lempeys kai kajastaa, kajastaa kai mukana.

So Sweet... So Perverse eli Kauhun hetket (Italia-69)

Itse Jean-Louis Trintignant, gialloissa harvinainen tuttu, vieras (no, on hän loistavassa kanaisen kierossa Death Laid an Egg`issä) murtautuu yläkerran pahoinpidellyn naisen (Carroll Baker) asuntoon auttaakseen uhria. Tästä alkaa aivan halvatun halvaannuttavan laahaava "giallo", jota ei ainakaan useinkin onnistunutuneesti outoa hurmuria esittänyt Trintignant paranna, sillä tässä tämä Trintignantin tabula rasa-kasvo laiskana laahustajana, ulkopuolisena unissakävelijänä joita on "pippuroitu" taiteellisella välinpitämättömyydellä, ilmeettömällä poissaolevuudella, ei tehoa, toimi, hän vetää sen niin vaakasuorasuu-"meiningillä". Se toimii oudoissa taiteluissa, ei tässä. Baker tekee mitä pystyy, mutta Erika Blanc kauniisti loistaa ja näyttelee hiuksista varpaisiin äijän vaimona. Samoin Helga Line sivuosabilettäjänä. Perustaaperrusta, josta on perverssiys kaukana.

Paranoia aka Quiet Place To Kill (Italia-70)

Tämä on Umberto Lenzin ja Carroll Bakerin varsinainen Paranoia. Ja on huono, laahaava, tylsä. Jälleen liikutaan rahapiireissä, niinkuin gialloissa usein ja nyt Carrollin hahmo näkee itsessään, miehessä (kauniskasvo Jean Sorel) houreista(?) menneisyyden murhaa, murhayritystä. Vai nykyistäkin? Baker taas paikallaan mutta Sorelin näyttelijätyö kauniskasvoisen ilmeetöntä, vahamaista. Purjevenegialloinnissa on otetta, mutta kokonaisuutena kalpea. Ampumarata jossa hienosto-viskinjuojien kesken lintuja "ammutaan" maaluukusta "kiekkoina" ammuttaviksi ampumaradan ja terassin yhdistelmässä on iljettävä ja typerä. Iljettävä ja typerä ilman viski-idiootteja ja terassiakin.

Orgasmo aka Paranoia (Italia-69)

"Are you afraid to be dirty?" "Dirty me! Dirty me!" Rikas näyttelijä, laulaja tms taiteilija, kroisosnainen kuitenkin (Carroll Baker) saapuu salamavaloissa Italialinnaan lepäämään. Ei mene monta viskilasia kun linnaan lyöttäytyy ensiksi "veli" (Lou Castel) ja sitten "sisko" (Colette Descombes), tyhmätukkainen ja tyhjä-tyhmäilmeinen piinaajapariskunta. Eikä mene kauaa kun rikasnainen jo suihkunaivat yms sekstailua. Mutta sitten alkaa se mainittu koko ajan ruuviaan tiukemmalle taidokkaasti ja tappavasti, vai tappavahkosti, tappavauhkosti vääntävä piinaus. Tämä Umberto Lenzin ohjaus on hänen verettömämpää, taidokkaampaa laitaa ja Baker on osassaan loistava. Erittäin onnistunut piinagiallo. No, lopun kuolosuma liian helppo ja tyypillinen ratkaisusuma. Mutta kuka "selviää" ja miten? Ilman lainausmerkkejäkin. "Anna rahasi jo valmiiksi rikkaalle, näin estät uusien rikkaiden synnyn."

Bloody Mary aka Devil Has Seven Faces (Italia-71)

Kaksi kukkomiestä (Stephen Boyd ja giallo"sankari" George Hilton) pyörivät naisen (Carroll Baker) ja naisten ympärillä, mutta varsinkin naisen. - Ihan ok, mutta myös liiallisella sekavuudella, sotkuisuudella lastattu "Kuka pyörittää ketä?"-crime, `giallo`. Viimeinen puoli tuntia kovaa giallokamaa joka päättyy murkaavaan katepillarigiallontiin, nainen ratissa! Mukana gialloille, slahereille tyypillistä kaksos-teemaa, siskoteemaa. Tai vähän harvinaisempaa kaksos-huijausteemaa. Sisko-huijausta. Ja tietenkin timantit! Ne on kyllä ikiklisee crimeissä, mutta onhan niissä myös ikiloiste...

The Fourth Victim (Espanja-Italia-71)

Tää tarina, toteutus on kyllä typerä, pösilö. Miehen kolme edellistä vaimoa ovat kuolleet "epäilyttävissä olosuhteissa", mutta niin taas oikeus päästää miehen menemään. No, nyt "ei koskaan enää naista, varsinkaan vaimoa"-mies rakastuu heti "neljänteen" (jälleen rouva-asuissa patsasteleva Carroll Baker) ja alkaa käydä niinkuin ennenkin... Mukana myös gialloille, slashereille tyypillistä mielisairaala-teemaa. Tylsää seitkytluvunalku-sumua ja suttua. Virvokkeiden voimalla vedin läpi.

Elokuvan nimi ei taaskaan tietenkään (ei jaksa kahlata nettiä, varsinkin kun dvd:n tiedot kyrillisillä kirjaimilla), mutta kertomus "hurjista" nuorista ranta"pummeista", vesihiihtäjistä, opiskelijoista.

Eikä varmaan kertomus köyhistä sellaisista. Pummeja varmaan löytyi Sieltä silloin ja löytyy tänään, mutta tämä on taas tämmöinen turvallinen ja kädenkylmäinen suuri yleisö-houkutus-haukotus-unetus, jossa se tylsin typerys on muka se rakastettavin. (Länsielokuvissa taas se omahyväisin.) Elokuva on jaettu ties kuinka moneen osaan, jotka vaihtelevat tylsästi tylsien koulukuvauksien ja tylsien (koulun, tehtaan) duunarikuvauksien välillä. Kai joku tehtaan koulu kyseessä, "opiskelijoiden" ikähajonta iso. Tämä tolkuttoman, tuntikausia pitkä ja tylsä kärsimys oli pikakelauksellakin kärsimys. "Perään" pikakelauksella katsoin jonkun hailakkavärisen historialliseen Muka-Lontooseen, Muka-Englantiin ja Muka-englanninkieliseen "maailmaan" sijoittuvan iso(?) tuotanto-teelmyksen josta ei jäänyt silmiin kuin se, että jalokivikaupan ikkunassa lukee Jewelly Shop! Hyvin oli englanninläksyt luettu! ELi tämäkin, nämäkin sieltä Venäjältä.

Enpä tiedä tämänkään nimeä, mutta ei kovin onnistunut venäläinen mykkäpastissi puheen ja värien kera. - Ohuesti onnistunut aikalais ja paikkalaiskuva.

Johon ajan ja varsinkin paikan hammas on purrut. Häiritsevästi Ron Jeremyn näköinen näyttelijä (naisten vaatteissakin) reuhaa 20-luvun mykkäelokuva-Venäjä-Amerikassa. Sillä erotuksella, että tämä ei ole mykkä eikä mustavalkoinen. Ohuesti onnistunut otos ajastaan, ajoistaan, mutta ei välttämättä paikastaan, paikoistaan. Ja satiirina liian laahaava ja löysä. Ja kovin kiltti. 1] Yritetään liikaa liian heppoisin ja junnaavin juonieväin. Onnistuneeseen mykkäelokuvapastissiin ei riitä ajan vaatteet ja näyttely ja pianonpimputus taustalle. Ja elokuva on vielä kaiken mainitun lisäksi tietenkin vielä musikaali, voi ei... 1] Ajankuvana tosiaan onnistunut, mutta ei paikankuvana. Ja paikkana tarkoitan varsinkin Venäjää, ja sen "fanikulttuuria". Sitä ei ole ollut, ei ole, ehkä ei koskaan tulekaan. Näin populaarikulttuurisessa mielessä. Aikansa, mutta ei paikkansa tulkki.

Joku Toinen Venäläinen Elokuva

Ainakin aluksi elokuvassa venäläistä vankilahuumoria. Ei kovin hyvää eikä varsinkaan hyväaiheista komediaa, komiikkaa katsottavana. Ei täällä, vielä vähemmän siellä. Siitä siirrytään duunarivankilaan, rakennustyömaalle, jossa maapora yhdistetään konekivääriin; Poran paukutuksesta kivet lentävät kuin luodit. Eiku tää onkin jonkinlainen "novellielokuva", tuo loppui tuohon, nyt ollaan jossain yliopistossa, mikä, missä lienee jossa matemaattinen kaavakomedia jatkuu kattoihin, lattioille ja seiniin ja koulukomedia yleensäkin. Ja se siitä. Kolmas komedia keskittyy kylmään, talveen, ja siitähän saadaan vaikka mitä viileetä viihdettä aikaiseksi. Ei saada.

Joku Venäläinen Elokuva

Jossa jopa jazzattiin, twistattiin. Kuuskyt-kaheksankytluvulta? Vai väliltä seitkyt? Vaikea kirjoittaa, sanoa. Joku näistä. Kaikki käy. Elokuvan alussa joku juippi ratsastaa aasilla komediallisesti kaarrellen ja pyörien pölyisellä vuoristotiellä. Sitten "törmätään" ambulanssiin. Sekä aasi että ambulanssi kieltäytyvät kulkemasta eteen tai taaksepäin. Kunnes kaunis nainen kävelee ohi... Sitten ollaankin vuoristokaupungissa kautta kylässä ja "komedia" (irvistelyä, puheita, torvisoittoa) alkakoon... Eli Kankkulan kaivolla- tyylistä "yleismaallista, yleismaailmallista" kaivon pohjalta kaivettua, kauhottua "komediaa". Kaivettua on parempi sana, koska komediakaivo on kuiva, tyhjä. Mutta "onneksi" "hauska" torvisoitto "korostaa" joka kerta "komediallisia" kohtauksia. Katsoin kuitenkin loppuun, ehkä, vai varmasti sen vuoksi että en osannut suomentaa, ymmärtää puhuttuja "vitsejä". No, makuupussissa koskeen-kohtaus oli kekseliäs. Älä yski, tai varsinkaan ainakaan aivasta, jos roikut katajankarahkassa makuupussissa kosken yläpuolella! Ja lopuksi Aasi taas ratsastaa Aasilla...

Circus of Fear (Englanti-66)

Tämä Edgar Wallaceointi alkaa oikein näppärällä ryöstöllä ja elokuva muutenkin on ihan toimiva vauhtiraina, mutta kun en pidä sirkusmaailmasta yhtään, niin sen ymppääminen tämän tarinan keskuspaikaksi harmittaa, rasittaa, vee-tyttää. Mutta muuten mukiinmenevä. Christopher Lee, Klaus Kinski (tietenkin) jne

Sos Concorde Lento 128 kutsuu (Italia-79)

Ei varsinainen katastrofielokuva, mutta mysteeri. Ei varsinainen vanhastara-ajo, vaan eräänlainen Eurohalpis. (No, Joseph Cotten, mutta hän vieraili useahkosti Eurogenreilyissä.)Ihan perus katsottava kaahaus/laahaus/raahaus. James Franciscus, Mimsy Farmer, Van Johnson, Edmund Purdom, Venatino Venatini. Ruggero Deodaton valjuhko ohjaus.