It's No Good for a Man to Be Alone (Espanja-73) Rasittavan etenemätön elokuva.

Tosin se kuvaa myös pääosamiehen pysähtyneisyyttä. - Pientä spoilausta havaittavissa horisontissa, spoilausta näkyvissä: (Tosin se pää -ja oikeastaan ainoa spoilausasia selviää jo elokuvan alkumetreillä.) Laivanvarustaja-satamapomo huijaa onnettomuudessa loukkaantuneen (kuollut) vaimonsa olevan yhä elossa (ja että hänellä yleensä on vaimo) pitämällä vaaleahiuksista mallinukke`vaimoaan` kotikartanossaan lukittujen ovien takana. Ulos näkyy kun hän kantaa häntä viltissä parvekkeelle lepotuoliin raikkaaseen ilmaan ja pois. Mies lähinnä nukkuu `vaimon` vieressä, joskus `keskustellen` 1] Mutta miehellä on myös tummatukkainen mallinukke`rakastajatar` ja heidät hän tuo samaan sohvaan, pöytään `syömään` tai katsomaan miehen klovneriaesitystä. Mutta joku `nirhaa` nukkerakastajan niskat nurin ja yrittääkö mies sien jälkeen sitten `tappaa``vaimoaan`? Oikeitakin murhia tapahtuu. - Näistä luetelluista outouksista huolimatta elokuva on erittäin rasittavan raskassoutuinen koostuen lähinnä liikeneuvotteluista, toimistossa tuijottamisista, miehen tyhjään tuijottamisista yleensäkin.. Nukkeilut, murhailut ovat vähissä, mutta tehokkaita kylläkin silloin. Kun tuijottavat sekä mies että nukke, niin silloin ollaan perversioiden perukoilla. Mutta elokuvan muu anti on tosiaan todella pitkää piimää pitkässä laahustuksessa. 1] Keskustelu tapahtuu seuraavasti: Mies huomaa että lapsen nukessa on selässä luukku ja paikka c-kasetille, johon on nauhoitettu lausahduksia, joten mallinukenkin selkäluukkuun sellainen ilmestyy. Nerokasta. Oivallisin kohta tästä on kun mies ja `vaimo` ovat suutelemassa metsäautotiellä ja liikennepoliisit tulevat kyselemään että mitä miehiä ja naisia näin myöhään metsässä? (Ainoa kerta kun `pariskunta` näyttää käyvän, olevan ulkona.)

Old Dark House (Englanti-2004)

Kekseliään yksinkertainen, yksinkertaisen kekseliäs, ja siksi tehokas, toimiva on tämä Ben Riversin mustavalkoinen lyhytelokuva: Kamera kiertää vanhan, pimeän purkutalon sisällä ja yhdestä neljään taskulamppua muodostavat pyöriviä valopalloja pitkin seiniä, kattoja, lattioita...

"Tätä elokuvaa, kirjaa ei malta voi(?) laskea silmistään, korvistaan, käsistään..." "Toivoisin, ettei tämä elokuva, kirja päättyisi ikinä!"

No, jos katselijan, kuulijan, lukijan arvio, tuntuma teoksesta on otsikon mukainen lausahduksien, löysähdyksien mukainen, niin yleensä (pieniä hetkiä, virkkeitä, välähdyksiä lukuun ottamatta) jos teosta kehutaan, mehutaan usein juurikin ko sanankääntein (toistoisaa ympäripyöreyttä), niin oikea syy siihen on melkein aina se, että kehuja ei halua, jaksa mennä kauppaan, kouluun, saunaan, suihkuun, `ulos`, vessaan jne...

Hunted eli Etsintäkuulutettu (USA-48)

Näyttelijä ja taitoluistelija (kumpi lienee tullut ensin) Belita eli "Belita, The Ice Maiden" on pääosassa tässä "Paremmanpuoleisessa b-noirissa" (Eddie Muller) ja hoitaa hyvin molemmat puolet. Belita on ilmeisen syyttömänä päässyt vankilasta neljän vuoden jälkeen ja yrittää suhdetta uudestaan häntä rakastaneeseen poliisiin (Preston Foster, hyvä hänkin), mutta "raskauttavien todisteiden" takia on joutunut hänet silloin 4 vuotta sitten pidättämään. Rakkautta on äijässäkin vielä jäljellä, jopa enemmän kuin ennen ja jopa enemmän kuin naisella. Mutta sitten tulee taas vastaan "raskauttava todiste"-tilanne... Ihan oiva ei-rikollinen, rikollinen ei-romanttinen ja romanttinen, syyllinen, syytön, syytön, syyllinen noir-etsintä..

Black Room (USA-82) Pimiötä pimeämpää...

Valokuvaava vampyyrimies (kuvaa seinäaukoista huuumeissa hurmioissa sekstaavia pariskuntia) ja naisystävänsä ovat imuletkuvampyyreja, eli valokuvaussessioiden jälkeen pariskunnat joutuvat letkuihin kuihtumaan, kuivumaan... Suht umiikki idea, mutta elokuvan kuvauksen lähes koko ajan jatkuvassa hämäryydessä, pimeydessä, sumuisuudessa ei ole uniikiutta edes veritipan vertaa, tosin tällainen höyryisyys tietenkin sopii aiheeseen, mutta liika on aina liikaa... Elokuvan nimellä haetaan tietenkin sitä että kyseessä darkroomia eli pimiötä pimeämpi ja perverssimpi paikka...

Archibaldo de la Cruzin rikollinen elämä (Meksiko-55) Outo, onnistunut murha-murhaajapiruilu.

Itserakas, kiukutteleva lapsi saa äidiltään lahjaksi soittorasian. Kun poika soittaa sitä, kapinallisluoti ikkunasta tappaa talon (ja varsinkin pojan) palvelijattaren. Poika luulee, että hän on aiheuttanut kuoleman soittorasian toimiessa ilmoittajana, innoittajana.. Sitten siirrytään aikuisuuteen. Pojasta on "kasvanut" sarja"murhaaja". Lainausmerkit siksi, että seko (sitä hän kyllä on) miehen viereltä ja ympäriltä kyllä kuolee kansaa, mutta hän ei ole näitä itsemurhia ja vahinkokuolemia varsinaisesti tehnyt, makustellut, suunnitellut tämä heikkoluonteinen höperö, mutta myös tunnettu ja tunnustetettu rikas savenvalaja, elitistinen dandy niillä, niitä kyllä on. Ja kertookin näistä poliisille. `Olen massamurhaaja, pidättäkää.`naukuu hän poliisipäällikölle, pääetsivälle. Mutta eihän "ajatusrikollista" voi näissä tapauksissa pidättää... - Luis Bunuelin morbidi Meksikon melkein mestariteos. Ernesto Alonso on oiva pääosassa. Kylmän vahakasvoisena, sliipattuna, liipattuna `epäonnistujana`. Outo, onnistunut murha-murhaajapiruilu. Kieli, partaveitsi poskessa. (Tyypillä on rasiallinen partaveitsiä, joita hän hurmiossa hioo ja laittaa povitaskuun lähtiessään "murhaaja"reissuilleen.)

L'assassino Fantasma (Espanja-Italia-69) Laahaavuuden voittokulku ja ylistyslaulu, masentuneisuuden maamerkki, tollo typeryyden tölväys.

`Giallo`-mitättömyys, jossa kaksoisveljekset, nainen ja kiristäjä kiristävät toisiaan, toisiltaan.. Laahaavuuden ja ylistyslaulu, lamantuneisuuden airut ja aukileikkaus, masentuneisuuden maamerkki. Ainoa hyvä asia Giacomo Rossi Stuartin Ja Silviana Venturellin näyttelijätöiden lisäksi on musiikki, mutta se on ilmeisesti lainattu jostain toisesta elokuvasta. Typeryyden tollo tölväys.

Throw Away Your Books, Rally In The Streets! (Japani-71)

`Aurinko nousee jostakin ja laskee johonkin. En tiedä mistä ja mihin." Japanilaisohjaajat, Oshimaa myöten (elokuvan loppumonologissa näyttelijäporukan edessä mainitaan Polanski, Oshima, Antonioni ja pari kertaa mainitaan, näytetään toimintatähti Ken Takakura) julistivat 60-70-lukujen nuoriso`kapina`elokuvissaan sitä paskaa että kaikki kapina johtuu seksistä ja varsinkin sen puutteesta. Ja että nuorissa on silkkaa voimaa ja vanhoissa pelkkää vaivaa. Yhteiskunnassa ei ilmesesti mitään vikaa? No, kyllä ohjaaja Shûji Terayama tuo yhteiskuntakritiikkiäkin debyyttielokuvassaan. `Kapinakerroin`on paremman puolella, mutta paskaakin pukkaa; Jos ohjaaja on sitä mieltä (en tietenkään ole tästä täysin varma), että joukkoraiskaus, tai raiskaus yleensä on kapinaa niin imeköön pitkää paskaa. Tai käsky, neuvo kopeloida elokuvatetterin pimeydessä tuntematonta naista, koska kopeloija on omasta mielestään näkymätön. Hyvää seksikapinaa on on tuoda penisnyrkkeily"pallo" kaduille, mutta nyt sitä muuta hyvää kapinaa: Äitimyyttiä romutetaan ( äiti, joka tapattaa tyttärensä, nuoren naisen lemmikkikanin), teurastamoruhoa kannetaan moottoritien vieressä, kapinalaulut ovat hyviä... Jatkoa: Änkyttävä nuori: "Änkyttäminen on ideologia. Aurinko änkyttää, kun se nousee talojen välistä, rauha Vietnamiin änkyttää, Koreiden raja änkyttää, sydän änkyttää..." "Ja änkyttäjä pystyy, voi käydä sanat suussaan etukäteen pureskellen läpi" toisin kuin moottoriturpa. Komea KeskustelU: Kamera siirtyy kuin pin pong-pelissä pingispöydän molemmin puolin keskustelijasta ttoiseen. Hönön suloinen, lapsellinen, tietämätön ja yleistävä on väite: "Nuoret Euroopassa muodostavat viiden (miksi juuri viiden?lat. huom) nuoren kommuuneja ja alkavat omiksi vanhemmikseen." Ja onneksi mukana tietenkin myös Jenkkiviha; "Kauhea näky; Japanilainen polttamassa Jenkkitupakkaa sirotellen tuhkaa sinne-tänne!" Ja!: "Lisko colapullossa! Onko sinulla voimaa tulla ulos, Japani?!" "Hyvästi elokuva!" 1] P.S- Stripparin haastattelu on mainio: Puoliperverssi haaastattelija takoo pelokkaaana kysymyksiään vauhdilla; (Strippari sanookin: "Laita jotain tunnetta kysymyksiisi, älä vain paukuta menemään."); "Mikä on paras kirja?" "Raamattu" "Mikä on paras kirja vessassa?" "Raamattu. Luen sitä joka päivä." "Minkä osan peset ensimmäisenä kun menet kylpyyn?" "Kylpyammeen." Strippari nuijii pikkupoikamaisperverssin haastattelijan (ohjaaja? no, ei kai nyt sentään?..?..) maan syvään rakoon. 1] Ei jäänyt ensimmäinen elokuva ohjaajan ainoaksi, viimeiseksi, niitä tuli vielä tukku.

Legend of Bruce Lee (Joku maa joskus. sitä seiskari-kasarikauheutta) "Kristus"(?)-kung fua?

Kusahtaa kiveen, vaipuu veteen. Elokuvan alku: "Bruce Lee"-vauva ja vanhemmat ovat venepako(?)matkalla kun Kristusmainen tähdenlento halkaisee, valaisee taivaan, taivaat. (Katsoja ei lentoa näe, kuuluu vain tähdenlennon vinkuääni, eli tunnelma karahtaa, kasahtaa kiveen, kosahtaa, kusahtaa, hajoaa, vajoaa, valahtaa veteen jo heti alussa, vaikka alku aika oudon osoitteleva onkin. Siis sinne Taivaisiin..) Kuitenkin suht huikean alun jälkeen Bruce Le`n esittämä "Bruce Lee-tarina" kuivuu, köyhtyy vielä siitäkin lätäköstä, rapakosta pikkupuroksi ja pitkäpiimäiseksi laihaksi litkuksi. Pitkäpiimäisin esimerkki on e-r-i-t-t-ä-i-n h-i-d-a-s ja typerä kohtaus jossa Le tai Le(e) (ensimmäinen lasketaan) kiusaa kolmea käärmettä oppiakseen heiltä käärme-kung fun opit, kopit ja topit. Lopuksi hän juottaa käärmeelle ja itselleen loputtomasta ruukusta viiniä oppiakseen kännikäärme-kung fu`n salat ja (veri)valat. Uskokaa, kohtaus (ja koko elokuva) on monta kertaa tyhmempi, tylsempi, typerämpi ja varsinkin p-i-t-e-m-p-i kuin kukaan osaa, kehtaa kuvitella...

The Vultures (USA-84) Pedot perinnön perässä...

...Kuin korppikotkat konsanaan kaartelevat... Ja tappaja tietenkin... Campia, gorea, kammottavaa näyttelemistä, kammottava pituus... Välttäkää kaikin konstein.

Yhdeksäs Sydän (Tsekkoslovakia-79) Perinteiden perinteinen yhteentussahdus.

Yksi kauhuelokuvien ja kauhusatu/satukauhuelokuvien, silkkojen satuelokuvien erittäin useista kardinaalikarmeuksista ja kökköyksistä on se, että jos elokuvassa on kiertävä sirkusseurue, niin sitä ja torimeininkiä näytetään lähes koko ajan ruudun täydeltä. Niin tässäkin. Helvetisti liikaa on aina helvetisti liikaa. Ei tämä nyt ihan pahinta sirkussorttia ole, mukaan tulee myös pelastakaa prinsessa- meininkiä. Tosin sekin perinteisen perinteistä kauhu, satutavaraa. Mutta kyllä tämän nyt kertavärikkäänä Juraj Herz-ohjauksena katsoo. Äijä teki paljon paljon parempaakin. No, oli tässä näkymättömyysmontaasi jossa näkymätön(?) liitu piirsi janaa, nuolta seinään, miekat ja monokkeli leijuivat ilmassa (yksi miekka lensi näkymättömän sormiston saattamana saappaaseen sotkuisesti, varpaistoon verisesti) ja kiväärit kaatuilivat telineistään... Armeijan, poliisin päällystöpiruilua. Ja tietenkin yleistäkin päällystö/päättäjäpiruilua.. Mutta silti: Yhdeksäs Sydän on perinteiden perinteisen löysä törmäyskurssi.

Spesialistit aka The Specialists (Ranska-85) Alun hullu huhkinta taantuu taaperotuokioksi, vaipuu vauvaloruksi. Siis aikuistaaperoiden temmellys-remellyskentäksi, aikuisvauvojen käsipohjauinniksi.

"Who are you?" "A guy." "No shit!" Kaksi `kaverusta` on kyllä tosiaan Spesialisteja! No, ainakin aluksi ja ainakin toinen; Heti alussa kaksi roistoa on käsiraudoitettu toisiinsa ja he lähtevät pakoon, tai ainakin toinen lähtee ja toisen on seurattava perässä.. Niin, se Spesialismi!: He pakenevat valtavaan rotkoon ja nousevat pitkää pystysuoraa seinää toisiinsa kytkettyinä, tai ainakin toinen nousee ja toinen roikkuu perässä. Ja he pääsevät huipulle, mutta hyppäävät heti rotkokoskeen ("Saan flunssan!"), ehkä sinne olisi kannattanut sujahtaa jo rannalta, olisi ollut helpompaa ja vaarattomampaa, mutta ehkä tästä pikkuhiljaa tai samantien kehittyy "elinikäinen ystävyys"? - `Vakavissaan` tehty buddy-`pöljäily` ja mikä mainiointa, tyypit eivät edes yritä pitkään aikaan poistaa käsirautoja, vaan käyttävät niitä auton ajamisen/työntämisen, syömisen, kiipeämisen, kusemisen "helpottamiseen". Eivät sentään nuku samassa sängyssä, tai nukuvat, mutta ilman käsirautoja. Tässä menee raja! Sitten Rivieralle kasinon heistaushommiin, nainenkin saatiin mukaan vähän juttuun tärkeää järkeä tuomaan, mutta onnistuuko se mitenkään, silloinkaan, sittenkään?... No, elokuva ainakin onnistuu helppoine, nopeine, älyttömine juonenväänteiden ansiosta viihdyttämään.. Vaikkakin heistausosasto on TAAS sitä laahaavinta laahausta, rasittavinta raahausta, tylsintä tarpomista... Saatanan sahaavat sakeat, sokeat suunnittelut ja tarpovat toiminnat, toteutukset!!.. Alun aavaan anteliaisuuteen, avoimmuuteen ei enää päästä, ja juonijunnaus ja tollohahmojen tollopuheet sitovat katsojatkin kahleisiin, kun pojat akkaavat, hakkaavat, lakkaavat, makkaavat (no ei), sakkaavat toisiaan, toisilleen toisistaan... Eli puhuvat, puhuvat ja puhuvat... Paskaa... Eivätkä edes Huonoa Hyvää Paskaa, vaan toistoista, toistaitoista tuhnua...... Alun loistavat anti-apatia-one linerit putosivat näköjään sinne rotkojoen pohjaa painamaan. Huumori on ojassa, pohjassa.. Pomolla on poplari, kalastajanlakki, viikset ja tupakka ja ennalta-apeat, arvattavat jutut, tästäkö pitais nyt repiä riemua?.. Aivan kuin aivan alun olisi kirjoittanut hyperaktiivinen hullu ja loput laahaava, lannistunut lammas. Vaikkakaan "huipennus" ei olekaan aivan höhlintä heistausta, tavanomaisinta taaperrusta, silti reilu puolitoistatuntinen taapero"tuokio" tuntuu tuhannelta vuodelta.. - Spesialistit-elokuva on Rotkon reunalta heitetty kivi jonka idea haihtuu, laihtuu, vaihtuu, putoaa käsipohjasukellukseen. Juuttuu, jumahtaa, jämähtää mutapohjaan... Alku vaikka mitä, loppu ei mitään... Uutta ainakaan. Tarina uuttaa uutta alkuun, mutta sen jälkeen jarrut ja parrut päälle ja vanhaa uraa uudestaan ja uudestaan..

Hell`s Trap (Meksiko-89) Meksikomassacre ottaa mittaa kahden `kaveruksen` `kisailu(i)ssa`...

...`joka lutraa luissa... `Ei kohtigorea, mutta, lähellä, melkein`. - `Kaksi `kaverusta`, veljestä (tollo ja tollompi) ottaa taas takatukkaista tukkanuottaa ja tupen, tulenrapinaa toisistaan, tällä kertaa värikuula-ammuskelun merkeissä ja mitoissa. Tollo voittaa ja tollompi suuttuu taas(?) ja ehdottaa jälleen revanssia; Lähdetään lähialueen metsiin jahtiin jossa karhu (se on seonnut sotilas, sahasorminen Vietnamveteraani-Freddy) on tappanut ihmisiä... - Ei aivan ihan kohtigoreista meininkiä, mutta ei kaukanakaan siitä, melkein(,) läheltä läträä, lättää.. Onneksi jahti ei ole se perinteinen julma ja juustoinen puolitoistatuntinen, vaan julma ja juustoinen tunti ja vartti. Tekee tehokkaammaksi.

Bluebeard`s Castle (Länsi-Saksa-63) Eri elementtien loistavahkoa erillis -ja yhteiskäyttöä ja näyttöä. `Linnasi korut, kukat, kruunut kuivuvat, kuolevat.` "Linnasi muurit huokailevat ja itkevät..."

"... Mutta minun huuleni kuivaavat ja kehoni lämmittävät linnasi." Näin laulaa Sinipartaan rakastunut nainen tässä Michael Powellin elokuvatulkinnassa Bela Bartokin oopperasta.- Komeaa oopperalaulua (en tosin tosiaankaan ole oopperatuntija millään muotoa, missään nimessä enkä vähääkään), jämäkkää, lyhyttä, tanakkaa, toistavaa tekstiä (kai yleistä oopperoissa, en tiedä?)ja meikäläiselle varsinkin komeaa kulissia, joka muodostuu animaatiovilahduksen, avantgardistisen teatterin, venäläisen (neuvostoliittolaisen) satuelokuvan ja verenvärikkäiden muovikorujen, muoviviittojen ja kruunujen yhteis -ja erilliskäytöstä, näytöstä. Linnan `kukkahuoneen` `puutarhahuoneen` kukat loistavat lämpiminä hetken, mutta kuivuus, kylmyys ripottelevat, tiputtelevat ne ilmalennon aikana verenpunaisina kylmille käytäville... Ja linnassa on perinteiset seitsemän salaista huonetta seitsemän oven takana....... Siniparran asut vaihtelevat, vaihtuvat eri huoneissa kerjäläisestä kuninkaaksi.. Korut, kruunut kiveksi, kiville, sillä Linna se on joka jyllää!

Blood Thirst (USA-Filippiinit-71)

Manilan laitalautalähiössä on jälleen nuori naisuhri kuollut ikkunasta, parvekkeelta, puusta hyppäävän hirviön, kuplakasvon käsittelyssä, purkkapallonaaman puristuksessa. Nimenomaan käsi`ttelyssä sillä taas on uhrilla rannevaltimot veressä. Sitten paikalle kutsutaan maailmankuulu `seksirikoskirjailija(!)` ja poliisipäällikön (Vic Diaz kerrankin poliisipuolella) hyvä ystävä asiaa tutkimaan. Äijä onkin umpikuuluisa, sillä hän näkyy olevan ainoa mtkustaja joka saapuu mannertenvälisestä jumbohkojetistä-jätistä, ja paikka tosiaan on pienenpieni, vaikka Manilassa ollaan, sillä jo ennen kirjailijan saapumista "jokaista perhettä" on haastateltu, kuulusteltu... JA!: "Sen täytyy olla vain yksi mies, koska kaksi miestä ei voi tappaa niin monta!" ??!!??...... Mutta kirjailija "korjaa" väitettä: "Jos Se onkin siamilaiset kaksoset?"... Eli tältä (konkreettisesti) pohjalta katsoja, kirjailija ja poliisi alkaa keissejä kerimään kiinni...... - Ei kovin toiminnallinen, mutta mainion mustavalkofilminen neo-noirailu , elokuva on kuin 50-luvulla, viimeistään 60-luvulla komeasti kuvattu, mutta elokuvan kökködialogi sotii ja sutii noir-elementtejä vastaan, mutta pidetään se tämän kerran, tässä tapauksessa (noirinen halpahirviöily, lopussa mainiahkon makaaberi sellainen) uniikkina voimavarana. "Can I use your phone?" "Why?!" "There's a killer on the loose, a homicidal maniac with delusions of ancient history."

The Thirsty Dead (USA-Filippiinit-74) Ilki-ilmikurista ("iloittelua"?) ja ironista irrottelua, kauhua ja puhenuottia älyttömässä julmistelussa, kulmistelussa. - A second, little bit better `sunday-review`.

Ulkoilma-massa`laboratorio`viidakon sydämessä. - Häkistä häkkiin: Ravintolan häkkitanssijatar kaapataan viidakkoon valtavaan ulkoilmaverenvalutus`laboratorio``halliin` muiden lisäksi. Verenvärikästä viidakkomenoa ja varsinkin viidakkopomona viillettävää John Considine-hulluutta; Hänen ilki-ilmikurisia ikonisia(?), ironisia ilmeitään, ilveitään. Considine ei varmaan koskaan päässyt irti ironisesta irveestään ja matalanarinanuottipuheestaan, vaikka halusikin. Ihan toimiva Sunnuntaiaamun,päivän, illan sotku katsoa. Ulkoilma`laboratorio`, massa`laboratorio` on uniikki. P.S. Musiikki sama kuin Considinen vielä ilki-ilmi-ironisemmassa `kaikkien aikojen ja paikkojen pomoelokuvassa` Doctor Death`issa.

House of The Living Dead (Etelä-Afrikka-74)

Afrikka, erikoisempi lokaatio kauhuelokuvalle, mutta mystisyydessään toimiva. Mutta ei gorea, zombeja, mutta valitettavasti apinanrääkkäystä (parta tursuu hullun tiedemiehen maskin alta kun hän leikkaa, pistää ja viiltää, hullu heiluu muutenkin plantaaseilla), tai ainakin siihen viittaavaa. Vähemmän valitettavasti mukana tosiaan tuo mainittu mystisyys ja arvattava/ei-arvattava lopetustwisti.

Erittäin lyhyesti esikoiselokuvien ja esikoiskirjojen arvosteluista.

Esikoiskirjailijoihin ja esikoisohjaajien teoksiin kohdistuvissa kritiikeissä toistuu usein sama kaava; `Esikoisteokseen on tungettu kaikki mahdollinen, liikaa. Tiivistäkää, tiivistäkää.` Mutta usein nämä kohtaukset, nämä lauseet ovat sellaisia joita tekijä on halunnut, hänen on ollut pakko lähettää maailmaan, mikä joku toinen on tätä tietämään, näin neuvomaan, jopa määräämään?

Miehemme Kairossa (Italia-65) Mutta agenttipaikkana myös Sveitsi, ja roiston keskisormen kohdalta kohoaa veitsi

Pitäis olla naisemme, sillä hän on pääosassa, tai miehemme ja naisemme. Olisiko ensimmäinen naispuolinen James Bond-spuuffi? Leffan aluksi kai joku agentti juoksee Kairossa katolle, jossa vastaan tulee "sokea" mies, joka ampuu hänet. Agentti 606 (näitä nimiä, kumma ettei 666, no, hän on ainakin agentti, Alberto Lupo) lähetetäan Briteistä paikalle ja käsketään ottamaan yhteyttä agentti A 008:iin, joka osoittautuu naiseksi (Ingrid Schoeller).. - Itse elokuva osoittautuu melko hitaaksi toiminnaltaan, kovin kovia kamppailuja ei kumpikaan käy, varsinkaan 606, mutta 008:ilta lähtee potkua ja Bondmaisena aseena on huulipunasuihku/ruisku (takaa-ajorosvolla musta hanska joka keskisormen kohokohdalta ampuu veitsiä) mutta ihan aurinkoinen, värikäs seikkailu, varsinkin tuplanollakasin ansiosta, kohdalla, tapauksessa. Hän laulaakin. P.S. Flemingin Live and let die-pokkari baarin uima-altaan terassin pöydällä. P.S 2: Umberto Lenzin eka "Bond"-ohjaus, saman vuoden seuraavassa Bondin "nimi" on Super7. Mukana itse Rosalba Neri! Mutta elokuva on paaljon tylsempi kuin tämä. Superkohtana se että "Bondin" kengänkannan "kansi" on terävä ja kannassa on pommiputkilo.

American Scream (USA-88) Lunta ja Leipää - Urbanismi vs kylmä, talvinen lomakyläuskovaisuus

No, yks vielä pään päälle: Tätä hiihtokeskus-slasher`komediaa` ovat monet verranneet jopa itseensä Troll kakkoseen, mutta niin absurdin alas ei kieritä, vieritä vaikka wc-pöntön kannella kajautetaankin kalloon ja polkkabändin rumpalilla on piippu suussa ja dekapitaatiojuipilla tupakka. Oikeastaan tää on aika hyvä, onnistunut ja uniikki kertomus ahdasmielisestä, puritaanisesta, kapeakatseisesta ja jälkeenjäänestä Jenkki-hiihtokeskuksesta. P.S. Tää 1988 näyttää olevan kökköhalpisten "kultainen" vuosi, vuoksi...

Soul of The Demon (USA-91)

Vielä vähän jatkoa huonon kasarigoren ja ysäriyrjön sarjaan: Kaksi hiekkakuopalla polkupyörillä "motocrossaavaa" teinipoikaa löytää gargoylepatsaan. Sen jälkeen tulee p-i-t-k-ä j-a t-y-l-s-ä kohtaussarja jossa suunnitellaan bileitä, Halloweeniä, seancea, näytetään pitkään katukorista. Ei sillä, silti että tuo alkukohtaus olisi ollut ei-tylsä, kyllä se oli tylsä, sekin. Sitten seanceen ja goreen; Se ja seance ovat sinisumu- sinisävygorea. Lopun patsas pois pötsistä hyvä idea. Useat "alalla" (olevat, toimivat) pitävät tätä leffaa hyvänä, minä en. En edes hyvänä huonona. P.S. Leffan alussa sitruunasilmäistä uutta ja vanhaa halpiskauhutraileria. Ajattelin vielä jatkaa sarjaa katsomalla demonista taksikuskia, mutta peruin tilauksen, suljin mittarin, leimasin itseni ulos, palautin auton, avaimet, kortin, työvaatteet... Tiedä vaikka olis laiton, luvaton kuski, taksi!!.. Tai matkustaja..

Goblin (USA-93) Kunnon kuraa, mutaa sottaa, suttua, mutaa..., mutta..

Alussa raivoava mies niittää heinää yössä heinähangolla kautta talikolla!! Sitten äänetön moottori/ sähkösaha käy kimppuun. Sitten parit parit muuuttavat taloon ja goblin kohoaa, gore kohoaa, goblingore kohoaa... Alkuteksteissä on mainittu oikein erikseen että gorea on lisätty päälle. Ei kuitenkaan mainita lisätystä alastomuudesta. Bodydoublethan on joskus jossain leffassa mainittu, mutta harvoin.. Mutta tämä leffa: Sottainen, suttuinen, kunnon kuraa. Mutta tunkassaan aivan liian toisteinen. "Nyt on kovaa gorea!"-kakaramaisessa kehunnassaan lapsellisen itseriittoinen-siittoinen. Alkeellinen, avuton, lapsellinen, onneton, pelokas (kun pelottaa, niin sui minuuttikaupalla paikallasi heavyhippihiuksasi taaksepäin tai aseta kätesi ristiin pään päälle ja veivaa irvistelevää, karjuvaa [tai vaihtoehtoisesti suuta aukovaa, mutta ääntä ei tule] päätäsi edestakaisin, myös minuuttikaupalla paikallasi) surkea näytteleminenhän taas toimii aina.

Mindkiller or Mind Killer (USA-87)

Ujo kirjastonhoitajanörtti nais -ja hirviö`maailmassa``todellisuudessa`. Todellisuudessa tämä on tylsä laahustus, raahustus, jossa ujo mies ujoilee, hänen on pakko koska koko elokuva ujoilee. Siis tässä mies-naisasiassa. Hirviötoimintaa on aluksi, alussa vain tv.stä katsotun leffapätkän verran, lopuksi, lopussa varttitunnin verran; Ensiksi 5 minuuttia "auta minua.."(latojan lisäys: "..kun tämä maskimassa painaa paljon päätä..") ja sitten 10 minuuttia (no, 5 minuuttia sekin, allekin) ihan kunnon kökköhirviö hampailee, mutta ei pure ketään, louskuttaa vain hampaitaan, leukojaan, suutaan... Ajanhukkaa. Siis koko elokuva. Varsinainen Mielentappaja, tylsistyttäjä ainakin...

Go To Hell (USA-99)

Loistotideainen (journalisti joutuu helvettiin), loistoniminen "elokuva" kaatuu, luhistuu, murskaantuu, sortuu, uppoaa kivikautisiin videoefekteihin. Ei auta vaikka niissä, niistä päälleteipatusti vitsailtaisiin. Vakavissaanhan ne on tehty, sillä mitä on ollut. Ja osannut, osattu..

Psycho Pike (USA-92)

"Huikeasta" ideasta, haukigore, kalagore ([kirjo]lohigore olisi ollut "parempi"?) huolimatta syötti juuttuu vähän saveen, koho katoaa kaislikkoon, ehkä kenkäraja tarttuu korkeintaan koukkuun ja elokuvan siima katkeaa.. Kaksi gorehkokohtausta joista usein stillkuvat ko leffaa käsiteltäessä ja pari päätöntä lisäksi.

Lyhyitä kohtaamisia (Neuvostoliitto-67)

Elokuvan alussa yksin kotona asuva,oleva nainen käsi poskella ja huoneistoa kiertäen moneen kertaan huokaa: "Toverit... Rakkaat Toverit... Rakkaat, Rakkaat Toverit..." ja jatkaa: "Kai saan valittaa yksin?" Sitten asuntoon tulee tuntematon tyttö, ilmeisesti piiaksi, mutta haluaa heti kotiin.. Paikat sekoittuvat, ohjaaja Kira Muratova isossa osassa, ja varsinkin Vladimir Vysotski, joka kysyy ja vastaa mm: "Ajatteletko aina jotakin. Koita olla ajattelematta." En voi olla ajattelematta, että Mestariteos. "Olet kuin kasvi toiselta planeetalta." Hyvä luonnehdinta Vysotskista. Janoinen kasvi. Ja vielä Vysotski hahmostaan/Itsestään: "Minua ei voi tutkia mikroskoopilla, en ole mato." Eihän tästä Neuvostoliitto pitänyt ja vielä vähemmän seuraavasta Pitkiä jäähyväisiä-elokuvasta.

Abomination (USA-86)

Abonimation on Kammo ja tämä elokuva on Kammottava! Kammottavan Huono! Yskijän yskös, jota luullaan kasvaimeksi, tai tiedetään sillä se kasvaa tappajaksi, pojan, miehen sisäiseksi tappajaksi. Mutta itse elokuva ei kasva, vaan kuihtuu kuivaksi korpuksi.

Brainsucker (USA-88) Tavataan oikeudenkännissä!

Sotku"kauhu""komedia" jossa sekaisin saksa-aksenttia, väkisin väännettyjä paskahulluhahmoja paskahullu/hullupaskavaatteissa (mm nukkekyttyrä selässä), oikeudenkä(y)nnissä (joku lipunmyyntipiste) raivoava ja viskipulloa kallistava tuomari, jatkuvaa ruumisraahantaa kaupungilla, freejazzia ja särökitaraa. Tässäkin korkkiruuvi käytössä. Kiveksiä järsivä, kärsivä kokemus.

Doctor Bloodbath, Dr Bloodbath (USA-87)

Paskaläjä, jossa paskaläjä-abortinisti, abortinvihaaja tappaa myöhemmin lähes aina uudella työkalulla naisia joille hän on tehnyt abortin. Mutta sitten vaimo tulee raskaaksi... Puolalaisen partarunoilijan kanssa...... Ja haluaa abortin......... Lopussa eri mies (ohjaaja?) haroo käsillään minuuttikaupalla ilmaa. Plus `parempi`(?) elokuva: Cemetary Sisters (USA-87) Mies tuo siskon (ei siis omaa siskoa), tai sisko vie miehen häiden jälkeen kämpille ja toinen sisko raivopuukottaa miehen. Ja perintö-vakuutusvarat ovat nyt siskosten. Sitten heti toisen siskon miesystävä (DOCTOR BLOODBATH! 1]) tulee asuntoon yksi kukka kädessään ja toinen sisko alkaa heti kysymään perinnöstä, mutta toinen "pelastaa" tilanteen kosimalla tyyppiä. Ja heti häihin ja nyt toisen siskon suorittama sarjapuukotus tapahtuu jo hääautomatkalla kotiin.. Jne jne .. (Ja sanotaanpa jo tässä vaiheessa että eivät poliisit eivätkä vakuutusyhtiöt ole kertaakaan kiinnostuneita, ihmeissään siskojen mieskuolemista.) Iskeepä (siis ei vielä puukolla) toinen toimen tollo uutta uhria vaikka vielä vanha kalmo on hajujumissa huonessa kun nymfo täti tulee taloon! (Bloodbathin vaimo!) Ihan kunnon kökkökiteytys, kestää tunnin, on parempi kuin Dr Bloodbath, mutta kaikki, mikä tahansa on, se ei paljon sano, mutta sanonpa että KÖKKÖ. 2] 1] Molemmissa "elokuvissa" sama sohva, sama vino talo, sama kaupunki, eli San Francisco-slezea. 2] Kökköä on myös lisätä loppuun liima-purkka-teippivirityksellä "kiinni" ohjaajan kahta muuta elokuvaa.. Eikö edes tunnin pläjäystä saanut kasaan, läjään ilman niitä?! Sillä kasa, läjä, tunkio tämä on! Samaa jatkumoa: Shadows of Blood (Hollanti-88) Shadows of Shit - Paskakasa - Kaksi miestä (toinen Paul Naschy, vai onko heitä, niitä enemmänkin?), "superrikollista", "supertappajaa" tappaa kilpaa kansaa kaupunngin kaduilla ja kahviloissa: Skeittari keskellä kaupunkia, keitonsyöjä kuristetaan keskellä kahvilaa (toinen asiakas vain töllistää), hotellisiivooja heti hotelliin päästyä... Miksi ei, mites kirjasto, kirkko, koulu, sairaala, sauna, uimahalli? Saunasta ja uimahallistahan olisi helppo paeta, piiloutua alastomana/uimahousuissa kaupungin sekaan.. `Poliisi`pököt levittäytyvät yhtäaikaa seisomaan ympäri kaupunkia, mutta roisto tuuppaa heidät aina nurin. Onneksi `pollareilla`on radiopuhelimet, niihin he sanovat sanomisen perään että "pääsi pakoon..." Ja vielä Naschyn keksimä, kirjoittama tarina! Voi, voi.. Huilunsoittaja ainoa hyvä idea mutta muuten - Täysin juoneton paska.

The Newlydeads (USA-88)

Autokeskustelu: "Where are we?" "Planet Earth." Sänkykeskustelu: "That`s not funny." "No, it isn´t funny, it`s hysterical!" Tää ei varsinaisesti kuulu 80-luvun amatööri-kauhuvideoiluun, koska päätekijöinä parivaljakko Joseph Merhi ja Richard Pepin, mutta kuuluu sittenkin tietenkin goren (suht goreinen, suht suttuinen, mutta miksi muitakin vieraita täytyy tappaa?), mutta varsinkin järjettömän juonen ansiosta: Kirkkomaisen (henkilökatraassa hautausmaalla vihkivä vanha juoppo, huutokuuro piilopullopappikin!) hotellin pitäjä yrittää hurmata uuden naisasiakkaan "charmilla" ja viinillä, mutta selviääkin että nainen onkin transvestiitti, joten vittumainen viiksisika tappaa hänet korkkiruuvilla... Kuluu 15 vuotta ja viiksi-idiootti (hän on nuorentunut selvästi?!, sitten taas vanhenee..) on menossa ruohikolla naimisiin, mutta vain miehen näkemä transvestiittizombi tulee estoille, mestoille.. Tai takapakkia, etupakkia vähän, sillä zombi juoksee kadulle ja auto alle näkymättömiin ja autossa `pelkääjän` paikalla oleva oman elämänsä (ja varsinkin muiden) meedionainen näkee hänet myös. (Hän näkee myös että tänä yönä tapetaan, tänä yönä tapetaan Täällä, samaan pyssyyn, syssyyn hän myös näkee ja huutaa että heidän kotiinsa murtaudutaan samanaikaisesti. `Täällä` hän tarkoittaa mainittua hotellia, johon auto-onnettomuuspariskunta, mutta myös moni muu perinteisesti alussa autoissaan esitelty ja muutama muukin pariskunta eksyy, joutuu, saapuu...) - Aikamoinen outoeläin genressään, mutta oikein onnistunut sellainen. Ei ole genren kaavoihin kangistunut, jopa päinvastoin luo, suo, tuo uutta kaavaa genreen... Henkilökaaritikin tavallista "tasokkaampi", "laadukkaampi" no ainakin laajempi: Löytyy brittipunkkaripariskuntaa (kohta naimisissa[?], koska polvillaanpyyntö avioon), vihkikaavansa uudistavat eläkeläiset, Teksastollo(varsinkin mies)-paris(teksas)kunta, pari poliisiakin palloilee, pyörii metsässä... Pappi "laulaa": "I got plenty of nothing."

Satan`s Storybook (USA-89)

Maagismuinainen, muinaismaaginen sinihöyry-yö (ei saa halpisperinteisesti paljonkaan selvää) ja valkosavuinen pirun- valtaistuinsali sekä nykyaikainen (näytetään helikopteria valoharavoimassa kaupungin yössä [varmaan aitoa, realistista kuvaa, tekijöillä tuskin varaa tällaiseen, uutisspotit ovat sitten sitä halpis-vhs filmien perustavaraa: heiluvaa kuvaa, onnetonta äänentoistoa/näyttelemistä]) jengiväkivalta- aalto (tosin tässä vain yksi `jengiläinen`) yhdistyvät toisiinsa tai erkanevat, loittonevat toisistaan. Tässä he hylkivät, sylkivät toisiaan, eivät edes törmää, niin epäsuhdassa, päälleliimattuja ne ovat. Ja ovat niitä, sitä ihan yksinäänkin. Äänentoisto koko ajan kehno. Varsinkin kuolleiden, pirun kaikuva kaukaisuuspuhe, mutta muutenkin.. Ainostaan silloin ääni kuuluu kun `toimittajalla` ja haastateltavilla ´poliiseilla` on mikrofoni suun edessä suoraan. Ja erilaisten hirviöiden kasvonaamiot ovat naurettavia ja noloja, kuin halpahallin Halloweenpöydältä (joillakin jopa punavalosilmät, WAU!), no pystyynnostetulla villisikamonsterilla sentään suu aukeutuu ja sulkeutuu, samoin pirulla pikkuisen, eikä koko kasvomaski ole samaa massaa. Mutta P.S. Ginger Lynn Allen kyllä loistaa yhden miehen jengille kostajana. Hän saa jopa sähkötuolin, jossa juippi istuu, siirrettyä telepaattisesti kämpilleen!! P.S. 2 Lopun pitkä huvipuiston klovni-osuus on täysin irrallinen, turha ja tylsä elokuvakärsimyksen maksimoija, pidentäjä.. Aivan käsittämätön lisä! Se ei liity kehenkään eikä mihinkään? Ei ainakaan tähän "elokuvaan". Valitettavasti oli pakko laittaa lainausmerkit, sillä tää klovneilu (niitä oli vielä kaks!) vei mehut ja rehut koko "filmiltä". Se sammutti, stoppasi, kuoletti, hävitti, tuhosi, murskasi, poisti, pysäytti, jumitti sen vähänkin juonen ja jonkinmoisen `järjen`/järjettömyyden `balanssin` mikä, mitä tässä vielä oli jäljellä, `järjellä`. MIKSI?!

Scream Dream (USA-89) Varokaa bändiläiset ja bändärit! Noitarokkauksen-kauhukokkauksen katsoo ja kuuntelee silmiä ja korvia siristellen.

Ja varokaa myös managerit ja äänittäjät. Lavalla ja levyllä Noitarokkarina esiintyvä Michelle Shock (onkohan nimi keksitty, lyhennetty, otettu folk-singer-songwriterilta Michelle Shocked`ilta?) käy kiinni ja kimppuun bändäreihin ja bändin jäseniin. Ja kaikkien mainittujen jäseniin. Eli taitaa olla oikea Noita. Mutta hän kuolee. Ja tulee uusi laulajatar. Mutta onko hän(kin) samaa noitalinjaa, verilinjaa? Taitaa olla, Sillä hän se vasta kiinni ja kimppuun käykin. Varsinainen Noita?! - Elokuvan rockkohtaukset aivan liian pimeitä ja musiikintoistokin heikkoa, mutta saa selvän, varsinkin kun samaa kertsiä tarpeeksi toistetaan. Mukana myös muovinen "pureva" rotannaama, itse elokuva ei oikein pure, mutta katsoohan kuunteleehan tuon silmiä ja korvia kiristellen, siristellen.

The New York Centerfold Massacre (USA-85)

Alku, puolet elokuvasta olohuone-keittiökeskusteluja, kylpyhuone-kylpyammekeskusteluja (toinen nainen vaahdon alla, puhuva pää pinnalla, toinen istuu vaatteissa ammeen reunalla), loppu niljasleazea, sleazeniljaa. Alku ja aivan loppu (selvänäkijän [sellainen, tällainen poliisin pilkkaama, vieroksuma mukana murhatutkimuksissa] maineen nosto) hyvää tavaraa. P.S. Elokuvassa maailman elokuvahistorian h-i-t-a-i-m-m-a-t lopputekstit. No, on se ansio ja kunnia sekin...

Island of The Living Dead (Italia-2007)

Varsin räikeä, röyhkeä ja veikeä on tämä Bruno Mattein viimeinen tai toiseksi viimeinen zombailu. Leffa alkaa kun aarteenetsintäporukka nostaa vanhaa arkkua merestä laivaan, mutta lahon, mädän arkun pohja pettää kun se astuu auringonvaloon, ja niin kaikki kolikot mereen... Lyhyen vitutuksen jälkeen iskee myrsky ja porukka huomaa saaren. Sielläkin on aarre, mutta ennen kaikkea ja kaikkea ennen se on vanhojen kalmakonkistadoori/pääkallokasvomustakaapu/jamuutenvaanzombejen asuttama. Sadoittain. - Vielä viimeisinä vetoinaan Mattei muokkasi ihan toimivan zombirainan, jonka kalmakellariverkostot ovat kylmääviä ja zombimaailmaa erikoistetaan, pippuroidaan esim luurankokätisellä flamenco-kitaransoittajalla ja zombiksi `muuttuvalla` flamencotanssijattarella. "It's written by hand, it must be very ancient." Kyllä! Naulan, kynän kantaan!

Shaolin Mantis (Hong Kong-78) Kung fu - Martial Arts-Rakkaustarina. - Monipuolinen juoni, laimea toteutus. Mutta Se Loppu!

Kilttiä kung fua, veitseilyt verettömiä.. Rakkaus, mutta ei juurikaan martial arts-hakkaustarina. Eikä juurikaan Shaolinia, eikä heinäsirkkaa (no, loppupuolella sen kanssa seuratut ja siltä sitä kautta opitut "tappelut", hieno montaasi, symbioosi..), eikä rujoutta, mutta: Runoutta, kirjallisuutta ja martial artseja opiskelleella Wei Fengillä on kiire ja ongelma; Pomo määrää hänet selvittämään `salaliittoa` Tien kaupunkiin ja jos hän ei palaa kolmessa kuukaudessa, isä alennetaan, jos ei puolessa vuodessa niin perhe pannaan vankilaan ja jos ei vuodessa, niin kaikki teloitetaan! Eli paras pätkiä pötkiä matkaan hommat hoitamaan... Siellä hän heti joutuu/pääsee johtoperheen/suvun nuoren naisen historian, lukemisen, kirjoittamisen, kung fu`n ja muun martial artsin-opettajaksi, 18 edellistä (helposti voitettavia vanhoja ukkoja) nainen on hylännyt. Tätä tohotusta, "toimintaa" on aivan liian pitkään, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa martial artsaantuu, kung fu`untuu, kun Wein tausta paljastuu.. Mutta tyttö valehtelee isoisälleen/perhe-.suku-aluejohtajalle, että he ovat jo kihloissa ja viittaa että ehkä kai langenneet "pahempaankin syntiin".. Isoisä suostuu naimisiinmenoon, mutta suostuuko mies, koska `avioehtona` on että mies ei saa elämänsä aikana, koskaan poistua paikalta, perhe/sukukartanolta, ei edes esitelläkseen koti-ikävissään morsianta vanhemmilleen, paetakko tässä nuorenparin pitää?.. - Harvinaisen monipolvinen ja pitkä `alkujuoni` Shaw Brothers-`mätöksi`, sillä se syö paljon pois tietä toimintaan ja myös syö myös itse toimintaa. - No, parin pitää käydä tapellen läpi, pariinkin, kolmeenkin(?) kertaan, ulos ja takaisin sisään ja taas ulos(?), kartanon jo alussa esitellyt eri perheenjäsenten, sukulaisten asuttavat erinimiset (mm laukkaava hevonen, lentävä lohikäärme) hallit.. Sitten vähän vereytyy, vetreytyy (no ei kyllä tuota ensimmäistä, sillä kung fu on kovin kilttiä ja veretöntä veitseilyt..) Mutta entä isopomon, isän halli? Eli koko kartano, kaupunki.. Ja, Mutta, Taivas Se Aivan Loppu! Uniikki, Mutta Täysin Mieletön, Järjetön, Älytön!!!... Se, Elokuva, ja Varsinkin sen Loppu on MalliEsimerkki siitä kun Viestintä Ei Firmassa, Perheessä, Suvussa Ei Toimi! PakkoKatsottavaa Jokaisen Firman KehittämisPäivään ja Jokaisen Suvun, Perheen PerinnönJakoon ja Jokaiseen SukuJuhlaan!!!... Suosio Taattu!!!...

Hallitus versus Vammaiset

Eduskunnan täysistunto hyväksyi vammaispalvelulain viime maaliskuussa, mutta nykyhallitus siirtää sen täytäntöönoton VUODELLA ja kolmella kuukaudella eteenpäin!!! Vammais -ja autismikirjon järjestöt ovat moittineet että tämä uusi siirtolaki tuo huononnuksia nimenomaan kehitysvammaisille ja autismikirjon henkilöille. Ei nykyhallitus vammaisista välitä, sen kertoo kauhealla tavalla jo ja varsinkin tämä lain voimaantulon pitkä siirto eteenpäin.

Seperate Tables eli Eri pöydissä (Englanti-58) Turhantörkeiden ihmisten iltarusko

Joka aamulla taas jatkuu. Jäykästi. Englantilaisessa syrjähotellissa `asuu` erilaisia eksentrikkoja (suhderikkojia, suhteettomia eli ikiyksinäisiä, turhantärkeitä, törkeitä, tyhjäntoimittajia jne, you know what I mean, "I am mean" voisi lähes kuka tahansa heistä sanoa...), mutta kaikki eri tavoin yksinäisiä, jokainen vieras istuu yksin pöydässään, kuin teatterilavalla; Hotellia johtaa vanha kääkkä, joka alistaa alistettua tytärtään (Deborah Kerr, alistaa, alittaa näyttelemisensä kokoajankliseiseen keho käppyrässä, kädet ristissä rintojen alla, silmät pyorivät päässä ja suupielet suuntaavat alaspäin) ja asukeista voisi mainita esim juopon jenkkikirjailijan (Burt Lancaster), hänen järjettömästi samaan paikkaan sukeltavan myösjenkki ex-vaimonsa (Rita Hayworth), ex-majurin (David Niven) ja ainoa kerta kun koko kaarti on yhdessä, lähes saman pöydän ympärillä kokoustamassa on tilanne, kun selviää että majuri on värittänyt uransa (oli huolto`upseeri` sodassa) ja on "nykyisin" naisia kopeloiva niljake... (Siis `majuri` ei tietenkään ole tilaisuudessa) - Ihan toimiva vähän väkisinväännetty teatraalisuus, jota loistavahko, luistavahko dialogi ja loistavat näyttelijät petraavat parempaan päin. Varsinkin Lancaster loistaa. "Yhdessä revitte toisenne palasiksi, ja erossa itsenne." Ja ikivirke: "Yksinäisyys on kauheinta väkijoukossa."

The Fear (Kreikka-66)

Perverssiperheen (sikarikas, mutta saita [käyttää rahat bordelliin] ilkimysisä, alistettu vaimo, äiti, perheen perverssein, peeping tom-poika isän edellisestä `avioliitosta` ja jatkuvasti karkaileva kuuromykkä tytär ja isän silmäterä, opiskelija nykyisestä) ja kyylärikylän välit rapautuvat entisestään kun poika tappaa kuuromykkäsiskopuolensa, vaikka sitä ei kylä tiedäkään, ei aluksi perhekään.. - Komeaa mustavalkokuvausta, avantgardistista musiikkia ja tiukkaa tarinaa Kreikasta. Lopun piiritystanssi on oiva avangardefilmin-musiikin ja kiristyvän verkon synteesi. ... Seuraavaksi pitäisi jatkaa mustavalkolinjalla ja katsoa Ranska(!)-versio Salemin noidista(-58). Arthur Millerin tuttu teos kässäröitsijänä itse Jean-Paul Sartre(!!), pääosissa Yves Montad ja Simone Signoret.

Curse of The Dog God (Japani-77)

Kolme hönöä nuorta miestä `löytää` (paikalliset ovat löytäneet jo "aikojen alussa") voimakkaasti säteilevän urranivuoren ja laakson, mutta tohotuksessaan ajavat jeepillään ensin koirankopin nurin ja kohta koiran kuoliaaksi. Koiran omistajapoika suuttuu tietenkin sanomattomasti. Tai kyllä syytää syyttäviä sanoja tietenkin, oisko jopa kirouksentynkääkin mukana. Mutta muut kyläläiset riisuvat ko yhdyssanasta tyngänkin pois, he kiroavat paikalle kaahaavaa kaivosyhtiötä kovalla kauhalla, kauhulla.. Paitsi yksi Pyhä Perhe (joka tuntee Vuoren paremmin kuin kukaan muu, `omistaako` suku, perhe jopa Vuoren?...) vastustaa, mutta väkivallattomasti. Eli ensin Vuoren Voima alkaa karsimaan kolmikkoa, kaksi kuoleekin, kolmas jää henkiin (sanan kaikissa merkityksissä), mutta Voima tappaa Vaimon... Sitten kyläläiset (mm ja varsinkin paikallinen moottoripyöräjengi!) alkavat kiusaamaan, karsimaan miestä, perhettä, yhtiötä... / Yhtä aikaa mainion ja masentavan täyteenpakattu monimanaus, mutta valitettava, kai, tai sitten ei, omakeksimä muka paikalliseen manausmystiikkafolkloreen kuuluva (ja vaikka ei kuuluiskaan, niin sitä ei saa tehdä, näyttää, niinkuin tässä, JA koiraa EI kiusata!!) koiran hautaaminen maahan, niin että pää jää pinnalle ja mehevä lihaluu liian kauaksi eteen, tekee tästä teoksesta idioottimaisen(,) iljettävän niljakkeen. Elokuvan loppu ("tehdään tästä mahdollisimman mahdottoman `kerroksellinen`", miestä ja naista kuolee ja syntyy, "kuolee" ja "syntyy", `kuolee` ja `syntyy`, kuolee ja syntyy, ja taas alusta, tai lopusta...) myös ampuu elokuvaa jalkaan. Ja koko elokuvakehoon.

Postman Fights Back aka Postman Strikes Back (Hong Kong-82) Postimies mättää, mottaa monesti!

No nyt on iso poika posteljoon! Mm Chow Yun-Fat! Hurjaa menoa!: Mm reppuselkä-kung fua ja räjähtävää ninjaa, mutta luistin ja keihäs-kung fu ei ole loppujen lopuksi läheskään niin akrobaattista, eksoottista, erikoista ja varsinkaan veristä kuin keksinnöstä, ideasta luulisi, odotti. Lyhyt jääkenttäluiruilu- luisteluvilahdus. Parasta ovat maisemat; Jääkenttä vuorien välissä. Mutta tosiaan vain välähdys. Mutta kyllä konaisuuden, kokonais-"uuden", kokonaisuutena, kokonais-"uutena" katsoo.

Eternal Fist aka Fist of Steel (USA-91)

Ihan katsottava kickboxing-kirves-kung fu(!)-jne-post apocalypse-aavikkokuivakkuus. Mukana mm aavikkohiekka-ristiinnaulitseminen (naulojahan voi sitten käyttää aseina kun herää ja voimat kerää), mutta aavikkokuivuus on kuivattunut juontakin vähän liikaa. Cynthia Khanin eka Jenkkileffa.

Ghost Nursing (Hong Kong-82)

Elokuva on pitkään vaisujen efektien vyörytys, se tosiaan tunkee niitä täyteen, mutta kuin toisesta elokuvasta oleva (maa pysyy samana hienoine, upeine järjettömyyksineen, käsittämättömyyksineen, älyttömyyksineen) on erittäin pitkä loppumättökavalkadi, ja on erittäin mainio, nerokas onnistunut; Tavallisen näköinen pallinaama, pallikeho onkin tavallisen näköinen rautanaama, rautakeho (kerrostaloasunnossa häntä lyödään turhaan tukilla [mistä se on hommattu, jättitakka?!] ja kukkaruukulla), itse hän mm käyttää goreaseena seinältä revittyä ja off-screen gorella tappavaa koriste-monimetrihaarukkaa, repii hiusten keskelle anti-irokeesin ja halailee ja tappelee vauvana itkevän ja kung fu`auvaavan hautakiven kanssa!! Ykinäiset, yksittäiset ilmestyvät lapset ja lapsilaumat leikkeineen ja lentoineen ovat elokuvan kumma clou, twisti, kumma suola, pippuri.

Blood Delirium (Italia-1988) "I need more color."

Absurdia sleazea. Pianistinainen saa puhelun tulevaisuudesta itseltään ja ikkunoista tunkee sisään muutenkin tulevaisuuden tuulet, hullun taiteilijan (John Phillip Law) hulluus hurjenee, kurjenee kun hänen pianistivaimonsa kuolee. Kirjoittamattakin on selvää, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin, että naiset ovat samannäköisiä.Sitten hautajaiset, haudan uusiksikaivanta ja uuden pianistinaisen saapuminen taiteilijan linnaan. Vanha vaimokin vierailee nauravana haamuna näyissä. Ja sanotaan vielä tärkeänä, törkeänä tietona, se, että taiteilijan palvelija oli ja on kiimaantunnut, liimaantunut vaimoon ehkä enemmän kuin aviomies. Taiteilija on menettänyt taiteestaan värit, päässä on silkkaa sumua eli ei työt luonnistu, onnistu eikä maita. Mutta sitten genrekliseisesti hän löytää värin, eli veren(punaisen). - Löytö on kliseinen, mutta toteutus tunkkaisen tehokas. "Alansa" klassikko. "It is absurd, I know."

Cosmos (Portugali-Ranska-2015) "I am absurd."

"Olen absurdi.(") Pelkään metsää. (`Niin paljon metsää.`) Pelkään vettä ("Niin paljon vettä!") Pelkään yötä." (Varmaan myös päivää.) `Niin paljon yötä. Niin paljon päivää.` - Oudot vieraat saapuvat oudon alueen outoon hotelliin, jossa tietenkin oudot työntekijät ja vieraat. Jatkuvia outoja keskusteluja, nyt ei tällaista jaksanut. Outo Kosmos.

End of The Earth (Ranska-31)

Abel Gancen ensimmäinen äänielokuva ja jopa Ranskan ensimmäinen "Kaikki puhuvat"-elokuva (näin lukee elokuvan alussa, ainakin bluray-versiossa) on aikamoinen pamaus ja pläjäys!! Komeetta lähestyy auttamatta Maapalloa ja siinä rakkaushuolet, sijoitukset, sukusupinat, surminnat ja miksi tuo sai Nobelin palkinnon enkä minä-vihat ovat minimuurahaisen kokoista mitättömyyttä, vaikkakin ihmiset tarttuvat näihin ja varsinkin itseensä, toisiinsa varsinkin nyt tuhon tantereilla, koska idiootteja(,) ihmisiä vain olemme... Virkistävästi (jos tuhoelokuvassa voi näin sanoa) näytetään paljon kaupunki-idioottien (Pariisi) lisäksi paljon alkuperäiskansoja, saamelaisiakin pitkähkösti, Maailman aivoja, keuhkoja ja sydäntä...

Safe In Hell eli Etelämeren Ruusu (USA-31)

Onpa hurjaa, kurjaa vauhtia jo alusta alkaen tässä pre code-sploitaatioklassikossa; `Hienosto`prostituoitu menee johonkin `hienosto`lukaaliin. Selviää että maksaja on häntä taannoin tanakasti, kamalasti kuurmottanut kusipää. Ja motannut. Joten hänkin mottaa miestä ja lähtee huomaamatta että tulipalo syttyy huoneessa ja kusipää käristyy. Lähes heti hänen oikea heilansa, merikapteeni tai vastaava, saapuu naista katsomaan, ja he lähtevät poliiseja pakoon. Tosin täytyyhän(?) merimiehenmulkun ensin motata huonoa naista. Ja sitten alus alle ja Etelämeren saarelle Etelämerisaarisploitaatiota tekemään (saaren(,) hotellin ainoa naisvieras) ja vauhti säilyy. Äijän täytyy jättää nainen ainakin kuukaudeksi hotelliin jota asuttavat (luulevat myös että astuttavat) hikilikainen miessakki juoposta asianajajasta, juoposta tuomarista, juoposta upseerista juoppoon johonkin juoppoon juomariin mihin lienee, koska `aviopari` (kävivät juuri lukemassa sormus -ja vihkivalat ilman pappia saaren tyhjässä kirkossa) tarvitsee kapteenin palkan. Mutta onko loppu kultaa vai multaa? Tanakka teos. P.S. Jos tästä olisi tehty myöhempien aikojen roskaa, niin äijähän olisi voinut olla Astronautti ja sitten pakoon Marsiin! Tai Venukseen! Kuukin kävisi. Avaruusasema ainakin.

Punk Samurai (Slash Down) (Japani-2018) Vatkaa sitä vatsaa!

`Erinäisten kulttikahakoiden, karkeloiden jälkeen käärmespiraalivatsatatuoitujen mahamiesten massa pyörittää, kohottaa, isontaa, tanssittaa, vatkaa vatsojaan kunnes kohoavat maha pystyssä, selkä notkolla myrskypilvien keskellä aukeavaan taivasaukkoon.` - Muinaisaikojen neo-vatsatanssikultti, pahamaineinen vielä muinaisaikaisemman kultin nykyversio tuo tuhoa ja euforiaa pitkin pitäjiä. Hyvä, kalliilla(,) pieteetillä tehtyä tajuttomuutta, ajattomuutta.. Absurdin "Ei voi filmata"-kirjan loisteliaan absurdi adaptaatio. Mukana myös mm apinamies, apinoiden armeija, apinoiden kouluttajat, mm papuja ja apinoita ilmassa lennättävä levitaattori.

You`ll Like My Mother (USA-72) Tanakkaa taistoa lumi-pakkasipuristeisessa goottikartanossa

Kuulin, luulin ensin että tämän nimi on You are like my mother. Siinä tapauksessa tämä olisikin ollut varsinainen tahtojen tanakka taistelu, mutta nytkin aivan tarpeeksi tanakka laistojen, taistojen, vaistojen vuoristorata vanhassa talossa. - Vietnamissa kuolleen miehen raskaana oleva leski saapuu lumikenttien läpi monen mutkan ja vaihdon kautta perheen massiivisehkolle syrjägoottitalolle, johon hän on tulossa esittelemään itseään ja varsinkin suvun uutta mahatulokasta. Mutta äiti osoittautuu erittäin, erittäin veemäiseksi matriarkaksi, joka ei usko heidän avioliittoonsa, saatikka että lapsi olisi poikansa ja vanha harmaa kökkö lisää vielä että hänen olisi pitänyt olla paikalla poikansa kuollessa!!?? Sotatantereellako??!! Lisäksi paikkaa ja pakkaa pahentaa perheen umpiseko poika ja parantaa kehitysvammainen, traumaattinen tytär. Ja tilannetta pahentaa huomattavasti talon syrjäinen sijainti, jatkuva lumituisku, perheen tahalliset ja tahattomat teot jotta nainen jäisi vangiksi ja jännitystä lisää vauvan vinttipiloittelu. - Junnaavaa jännitystä, mutta sellainen sopii tällaiseen puristaan tilan, puristavien tilojen kauhuun kuin lumivalli ovien ja ikkunoiden eteen ja pakkanen lukkoihin.

The Girl in Room 2A (Italia-74)

Toisin kuin edellisessä, nyt oli vuorossa giallo jonka latautunut jännitys lataa ja lunastaa lopussa täysin annoksin, kerroksin ja kierroksin. Edellisessäkin oli jonkinlainen jännitys koko ajan päällä, mutta kun aurinkona, tai siinä, tässä tapauksessa kuuna paistava tiedetty ja tylsä loppuratkaisu kuulsi kilometrien päähän. Mutta se edellisestä. Tässä on juonena pikkukaupungin talo johon muutamiksi viikoiksi syyttömänä vankilaan tuomitut nuoret naiset tuodaan "selviämään" koettelemuksistaan. Ja sitten se "muksiminen" johtaa lopulta nykyajan keskiaika-kidutuskuolemaan vanhaan linnaan... Kovaa kaartia: Angela Giordano uusimpana uhrina/selviytyjänä, Raf Vallone yybervittumaisena hikihiuksisena, paskaparransänkisenä likapukutankkina/kyläpomona, Rosalba Neri sosiaalityöntekijänä(!), Karin Schubert, Brad Harris. Ja jyhkeä keskiaikainen kidutuskartano-linna nykypäivässä taitaa olla sama Kuin Fernando Di Leon Slaughter Hotellissa. Molemmissa elokuvissa käytetään vielä hyvin hyväksi alaviistokuvausta jolloin jyhkeä linna näyttää vielä jyhkeämmältä ja kauhistuttavammalta. Hyvää linnajyhkistelyä löytyy muuten myös mm Michel Lemoinen Seven Women For Satanista, jossa kompaktia pikkulinnaa "suurennetaan" kalansilmälinssikuvauksella.

Killer Must Kill Again (Italia-75)

Tapahtumaköyhä, tasapaksu, tyhjänpäiväinen typerä toiminta, giallo. Elokuvan nimi harhaanjohtava, harmaanhohtava höpinä...

Golgo 13: Assigment Kowloon (Japani-Hong Kong-77) Parveke"karpaaseista" ja ulkouima-allas-pistoolipamahdustuplasta perusitätoimintaan

Näppärästä toiminnasta "kätkettyyn" kökköyteen. Hieno, hyvä, oiva aloitus: Golgo 13 (ei enää valitettavasti Ken Takakura, vaan vähemmän fankimpi, mutta enemmän tankimpi Sonny Chiba) nousee sukelluksista veneeseen, ottaa vesitiivispussista pyssyn ja ampuu kaukaisuudessa (todella kaukana) kaukoputkeilevaa "karpaasia" parvekkeelle. (No, toinen erikoinen kohtaus on ulkouima-altaan vihkiäiskilpailu, jossa vihkijä/starttipistoolipomo ammutaan samalla pamahduksella kun starttipistooli paukahtaa. Tosin ampuja onkin nyt snaipperinainen[!], ehtii ennen Chibaa.) Mutta itse elokuva vähän liian tyypillinen Japani-Honkkariheilunta huumehöhlineen ja poliisipöhlineen. Ja ihan ihmettelen vaan, Golgo; Kumpi on aukealla aukiolla huoomiota herättävämpi, katsoa kaukoputkella vai katsoa kökösti sanomalehteen "kätketyllä", käärityllä kaukoputkella. Teit tuon toisen, viimeksi mainitun, ehkä jengi luulee, että sä kaivat, ravistat roskaa silmästä pois kääntelemällä silmään sidottua lehteä ja päätäsi rauhallisella pyörityksellä. Roska silmässä on taide-elokuvaentusiastin ammattitauti. Se voi tarttua vaikka mistä! Vaikka tästä! Taikka tästä!: Sillä näyttää myös siltä että Chiban pulisongit kasvavat, lyhenevät, ohenevat, paksuuntuvat, pitenevät `holtittomasti` kohtausten välillä, ja jopa kesken kohtauksen!!

Golgo 13 (Japani-Iran-73) Aamuteellä tärähtää - Aamuteeltä Iltaruskoon kuin Kristus konsanaan!

Golgo 13 on Armoton kuin Aavikko ja Kova kuin Kivi!! Tämänniminen cool ja karismaattinen (cool ja karismaattinen Ken Takakura, sukunimi ei päde suomalaisittain) snaipperi etsii Iranista(!) naiskidnappajjaa-orjuuttajaa Mr Boaa. Kekseliäimmässä kohtauksessa kökösti aamuteellä terassilla on neljä Mr Boaa ja pöydällä häkissä Misterin rakas papukaija. No, mitä tekee Snaipperi? No, tietenkin ampuu häkin lukon ja lintu lentää oikean Boan olkapäälle! Näin ne nerot toimii! Ja siitä ne (n)erot syntyy! No, entä mitä Snaipperi tekee kun joutuu hiekkamyrskyyn? No, kyyristyy kerran, yskäisee kaks kertaa ja jatkaa matkaa... Ja siihen vielä päälle kuin uskonnollisen elokuvan kuoroulinat! ON. SE. KOVA!

Juntit: Mitä Helvettiä?/Mitä Vittua? Mäntit: Pierua vai Paskaa?

Sama yhtye eli Juntit ja Mäntit jatkaa hienoksi havaitulla linjallaan; Kasettien, levyjen, kappaleiden nimet ja kannet karmeita, kauheita, todella typeriä, moukkamaisia, mutta sisältö aivan muuta, toista laitaa; Mitä Helvettiä ja Mitä Vittua-kappaleissa ei edes mainita ko kirosanoja ja kappaleet ovat muutenkin tosi taitavasti, jopa taiteellisesti tehtyjä tunnelmapaloja.

Tuntematon: Kyyrijä (eli kirjoituksia, "oivalluksia" ojasta) (Lappi-23)

Joku(,) tuntematon kyyrii koko kirjan ajan ojassa ja kehittää, keksii, tietää ohikulkijoille arkisia, erikoisia tai uskomattomia, mutta yhtäkaikki hienoja tarinoita. Se, että kyyrijyyttä ei millään tavalla avata, selitetä ja se, että lopussa ei ole minkäälaista käännettä, twistiä on yksinomaan plussaa, jopa uniikkia plussaa.

Horse`s Mouth eli Päin seiniä (Englanti-58)

Provakatoorinen taiteilija (Alec Guinness, myös elokuvan käsikirjoittaja, tässä taiteilijan terveiset auttavalle fanille: "Go away. Scram. Tie lead weights to your feet, fireworks in your hair, kiss your mother goodbye and jump in the river. I don't know you. I don't want to know you. Buzz off! Explode!") palaa vankilasta raivopäisten lasten lautoja repivään "laiva""galleriaansa". (Laivan päätyseinän maalaus käärmenenäisestä miehestä ja naisesta kuin kubistista kevyt-Kalervo Palsaa.) - Ajalleen vähän erikoista, erilaista, jopa sitä provokatoorista Brittikomediaa ja Guinness tietenkin hyvä, tosin hänen örinäpuheensa repii hermoja, korvia ja katkokävely silmiä minuuteissa. Elokuvan Suominimi yhtä aikaa kuvaava ja kökkö, mutta kokonaisuutena elokuva on onnistunut "raivoava taiteilija"-komedia. Ja sitten: Loppupuolella mukaan tunkeva Michael Gough jopa vielä parempi vimmaisena taiteilijana! Ja sinänsä nokkela nokkavuus kuvanveistäjälle: "Miltä tuntuu kun taidetyö menee tehtäessä koko ajan pienemmäksi?"

Shark Skin Man & Peach Hip Girl (Japani-99) Kumikaljusta leoparditurkkiin ja hainnahkatakkiin. Sekä ihan toimivaan elokuvaan.

Funkpunkkia. "Kun olin lapsi, niin luulin että tatuointi ilmestyy selkään kun kasvat." Olipa hauska katsoa tämä pösilöroistojengielokuva (kumi-kummeli-kalju-spedeperuukkimiehestä leoparditekoturkki-muovipussipäämieheen 1] ja väärinpäin baseballmailaa kädessään pitävään tolloon tärsijään ja kaikkea siltä väliltä) Katsuhito Ishiiltä. Ja ultracool pääosapakenijahemmo saa päälleen joltain galleristi-kampaaja-parturi-tuolikeräilijältä jopa muka hainnahkatakin, Shark! Sharp! Ja nörtti slipoverirosvo lökäputkifarkuissaan rakastuu hainnahkamieheen! Ei tämä ollut läheskään niin juoneton pöljäily kuin muistelin! Funkimpi, lunkimpi punkimpi pläjäys. 1] Mutta ei ole jengin pomo-päämies (ja se "päähine" voi olla myös joku sm-nahkanaamio [siis nahkapäänaamio] tai sitten sadesuojasydvestisysteemi).

Hai-maa (Lappi-Suomi-23)

Pehmoleluhai syö muovipikku-ukkoja asfaltilla, hiekalla, metsässä, pellolla ruoholla.. Hauskaa ja onnetonta. Hauskaa on leffan pituus, minuutti. Ja vähän aihe, toteutuskin. Kivaa lastenleikkimaailmaa.

Psycho Vampire (USA-92)

Todella onnettoman roskasutun, sutturoskan `mestarilta` Gary Whitsonilta JÄLLEEN; TAAS elokuva jossa hemmo ehkä/luulee on, olevansa vampyyri. Tämmöistä: Nainen kävelee uima-altaalta metsän läpi kotiin, mutta törmää harmaaparta, kekkossilmälasityyppiin joka viitta hartioillaan istuu maahan maatuneella, mädäntyneellä puunrungolla ja piiskaa oksalla hevosta kovempaan vauhtiin. "Charlie?" "Are you crazy?" "Oh, yes I am." Sitten mielisairaalapakolainen Charlie laittaa vampyyrihampaat suuhun ja alkaa tekemään pitkään verifritsua. Sitten neito syliin ja he pyörivät todella pit kään eksynyttä ympyrää. Epätoivoinen Pyöriminen jatkuu Charlien kotona, mutta nyt musiikilla. Vampyyritanssi Minä en kyllä enää tähän tanssiin lähde, se on varma... Pakit tuli! Kyllä tään kerran kärsi! Mutta silloinkin se rotan lailla aivoa, kalloa, keuhkoja, sydäntä, maksaa, haimaa mitä tahansa elintä järsi...

Forest of The Wolf (Espanja-70)

Pieni poika tappelun jälkeen huomaa pitävänsä verensä mausta, veren mausta. Sitten siirrytään vuosikymmeniä eteenpäin, poika on nyt (maita ja) markkinoita, toreja kiertävä, pyhäinjäännöksiä ja muita myyvä helppoheikki, vai mikä lienee reppureijo ja tarinankertoja ja lipoo yhä huuliaan kun kaatumisen jälkeen veri maistuu. Loistava, mutta harhaanjohtava, ei ehkä todellinen Enkkunimi ja loistava `ihmissusi`elokuva (ei aina tarvitse olla se Paul Naschy) ja muutenkin kauhu kautta draamaelokuva Espanjasta. Kuka onkaan kukakin, kutakin?? Mikä onkaan mitäkin? Sitäkin. Slzeaea. Taidetta. Tunkkaa. Lapsi tulessa-stuntti oli liikaa, tarpeeton tunneräjähdys.

House on Straw Hill eli Exposè eli Trauma (Englanti-76)

Elokuvajulisteessa House on Strawhill. Ei oikeastaan estynyt (vanha tyttöystävä [Fiona Richmond] korsi-olkimäkilähtöön, "uusi" sihteerikkö [Linda Hayden] heti tilalle), mutta sekoveri, verisekokirjailija (Udo Kier, Yes!!) hyörii, pyörii talossaan ja "tiluksillaan", lukea paukuttaa uutta tekstiään sihteerille koneelle paukutettavaksi sekä käy kylälläkin tappelemassa paikalliset pösilöt hiekkatiehen! Ja kyllähän kaikki sitä verta levittävät tässä video nasty (ei läheskään pahimpia, pysyy aisoissa, viiltelyissä) elokuvassa. - Oikein toimiva tarina toimivien näyttelijöiden kultaamana, multaamana, pellothan ne vieressä vellovat. Kirjoituskoneen hakasten heilunta yhdistetäänkin ohran, heinien heiluntaan, kummatkin viiltävät, veitset tietenkin eniten. Käänteis-käänteisloppu jossa `hyvä` saa palkkansa on erittäin epäuskottava, erittäin erikoinen, mutta myös erittäin uniikki.

Sheena, Queen of The Jungle: The Lash (USA-56) Loppu"kevennys", "levennys" latistaa muuten hyvän jakson iljettävästä, ilkeästä ihmisestä.

Rasistinen ruoskija. Tappajakin. "Fat man, try again!" Fat, white.. Onpa rasistinen rotta, ryökäle, onpa rasistinen jakso!! Ruoka-aikaan kotona käynyt rasistinen, rikollinen ruoskija saa Sheenalta selkään, ruoskaringissä. Ja krokotiilitkin kalvavat. ("Where`s the whipman?") - "Olet ollut auringossa liian kauan." Tämä lause sopisi paremmin edellisen jakson pyssypösilöön. Tätä tolloa on kärventänyt ainakin tuhat aurinkoa, aivot kärventyneet rusinaksi. Jo syntyessään. Monipuolinen jakso tämäkin. Loppu"kevennys", Loppu"levennys": Apinakin ampuu. "HAHAHAHA!" Seuraavassa jaksossa "Magic bag" apinat kameran kimpussa. Mutta nyt tauko tästä sarjasta. "Sheena go now!"

Sheena, Queen of The Jungle: The Ganyika Kid (USA-66)

No onpa "jälleen" jakso (toisen kerran vasta)! Nyt viidakkoon tunkee mikä lienee valkopanamahattuinen, valkopukuinen (varmaan kuuma ja likainen!!) nyrkkeily-painipromoottori(!!), taistelu-taistotirehtööri!! Sheena myös `ringissä`? Ja kun viidakossa seilaa seonnut pyssymies, niin Sheena heittää kaksi kenkää piilosta ilmaan ja pyssyttäjä tietenkin ampuu niitä.. Ja "lopettaa hulluutensa", luhistuu, kumartuu Sheenan edessä.. Mikä lienee syynä? Luuliko pyssypöljä että vihollismies tai nainen lentää ilmasa? Ja kun vain kengät jäivät jäljelle, niin hän päätti lopettaa pyssyttämisen, sillä hän ampui ihmisen ilmaan niin että koko keho katosi, tuhoutui? Momipuolinen jakso. Ja jälleen (no, toisen kerran vasta) Häh?-elementti on voittava sana! Ja Sheena! (Tietenkin..)

Sheena, Queen of The Jungle: The Elephant God (USA-55)

Ja sama, samanlainen, sama(nlainen) nimellinen näennäismassiivisuus jatkuu. Nyt aiheena suht uniikki Pyhä Elefantti-iso-otus, ei se ainainen, ikuinen elefanttien hautausmaa. Mutta kuten jo sanottua, pientähän touhu tässä, näissä on. Ainoat massiivisuudet tulevat perusperinteisistä toisten, dokumenttielokuvien eläinten savannilaumoista ja vesiputouksista. Mutta viihdettähän tämä, nämä on, halpaa ja välillä huonoakin, mutta täytyy tässä vaiheessa, "urakan" puolivälissä sanoa että Sheenaa esittävä, irlantilainen jo nimessään Irish McCalla on osassaan, joka osassa, loistava. (Väitetään että, Anita Ekbergiä ehdotettiin osaan, osiin myös, ja myöhemminhän Sheenaa on esittänyt elokuvassa Tanya Roberts, 1984. Nähty, ok. Ja kyllä sarjakin uusittiin, 2000-2002, ja silloin Sheenaili Gena Lee Nolin. Ne ovat näkemättä.)

Sheena, Queen of The Jungle. Secret of The Temple (USA-55) Roistonretale ja aidanketale, vai oliko se toisinpäin? Kumpikin pahempi ja/tai parempi.

Aika tylsä jakso. Perussilmäily ihmisen käsitys -ja näkökyvylle. Mukana jopa pieni silmien lupsahtamisvaara, niin perus-perus tämä on. Ehdinkin jo kaivaa, kaivata tätä tämmöistä, sillä yllättävän myöhään tuli tämä perus-perus salainen viidakkotemppeli-jakso. "Ikuisen Elämän, no ainakin Pitkän Elämän Temppeli." No, onneksi roisto on ketale, mutta "temppeli" vain vaivainen, valitettava aidanretele. Ja jokin kaikuva, maatunut, rapautunut "halli". No, toisaalta, tai tosiasiassahan sellainen, tuollainen on juurikin uskottavampi salaiseksi temppeliksi. Osa maan peitossa, piilossa ja esillä olevat osat näyttävät hylätyiltä. Yleensähän näissä tämmöisissä löytyy viidakon kätköistä valtava, salainen megamassiivinen monikymmenmetri, pilvenhipoja. Kumma ettei ole juurikaan ulkopuolisten silmiin sattunut, edes lentokoneistakaan. Vaan onko massiivisuus liikaa ihmisen näkö -ja käsityskyvylle, sattunut liikaa silmiin. Sumentanut.

Sheena, Queen of The Jungle: Leopard Men (USA-55)

Nimestään lähtien yligeneerinen ja "toiminnaltaan" tasainen taaperrus, taustoitus lähes olemattomasta kulttikuppikunnasta. Aiheesta tehty monta verevämpää vetoa. Niissäkin geneerisyys kyllä vie voiton, mutta tässä voitto viedään jo alkuasetelman aneemisuudessa. Lattea lyhäri. Ja viidakkomytologian ohut, ontto kaivanta.

Sheena, Queen of The Jungle: Jungle Pursuit (USA-55) `Veroviidakko`

Valkoiset viheliäiset verovampyyrit, vero"virkamiehet" yrittävät velloa viidakossa. Inha aihe, tylsä toteutus. Tosin loppua kohden, noin varttitunnin kohdalla valkonilkkaniljoihin kohdistuva pilkka ja piruilu pikkuisen piristyy. Mutta varsinainen veroviidakko tosiaan. Ja onneksi Sheena suoriutuu verovoroistakin.

Sheena, Queen of The Jungle: Forbidden Land (USA-55)

Ensin laiton lasti, rahti, sitten maa. No, Nyt on vähän vaudikkaampaa; Sheena potkii puhallusputkimyrkyttäjät puista, Sheena osallistuu heimohumppaan, Sheena is a junglerocker.

Sheena, Queen of The Jungle: Forbidden Cargo (USA-55) Apinalla ase..

..pösilöllä pyssy.. No, Onpas tylsä perusjakso. Armottomat, arvottomat asekauppiaat viidakossa. Ilkeä aihe, vaisu toteutus. Ja loppunauru, "nousu"; Apinahan ei rokotetta ota!

Sheena, Queen of The Jungle: Eyes of The Idol (USA-55) `Idiootin silmät`

No nyt on kyllä outo jakso! Sheena ja pari rivivalkkaria ihmettelevät miksi hienosta heimosta on tullut varasteleva sakki. Sitten, eli heti selviää että heimon kylää riivaa pahvisilla paholaissilmävaloilla varastettu, varustettu paholaisjeeppi jota ajaa pahvisilla paholaissilmälaseilla varastettu, varustettu poppamies!! Eli heidän, hänen eteensä kannetaan varastettuja hyvityksiä, lahjuksia, uhrauksia... Edelleen, koska jakson pituus niin lyhyt, niin nyt Häh?-elementti jaksaa viedä jakson onnistuneesti maaliin..

Sheena, Queen of The Jungle: Curse of The Voodoo (USA-55) Voodoo vastaan Polaroid!!

Jenkki(no, mikäpä muukaan maa)tv-serial 1] vuosilta -55-56. Tämä on perus-perusseikkailuelokuvaaiheesta tehty perus-perustuotos. Mutta kun nää kestää aina vain sen puoli tuntia, niin kyllä tämänkin perus-peruspaarustuksen katsoo. Mutta tässä sentään esitellään Sheenalle ja katsojille polaroid-kamera! Ja jalkuasukkaille ja apinalle tietenkin myös, "kunnon" kolonisaatiotyyliin!! (Kamera myyntiin 40-luvun lopulla, ja varmaan löytyi Jenkeistä ja Muualta porukkaa jotka tuon kameraihmeen ensi kerran näkivät.) 1] Tämä vaikuttaa päällepäin serialilta, mutta on sarja, koska tästä puuttuvat serialien jaksojen väliset cliffhangerit. Näissä yksi idea, jakso aina "kuivataan, kupataan tyhjiin".

Double Wedding eli Kaksoishäät (USA-37) Kaunotar kalkkiksena - Aivan mielettömän hauska elokuva! Lopun hää`tappelu` tyrmää lopullisesti! Elämän Loppuun Asti!!!...

Rakkaudella on kaksi ilmenemis/olomuotoa: "Joko ihmiset pitävät toisistaan valtavasti, tai esittävät että vastenmielisyys on heidän välillään valtavaa." - Näyttelijäkaksikko, tai näyttelijöiksi pyrkivä, on menossa naimisiin. Kaksikon on saattanut yhteen,ja yhteen asumaan morsiamen sisar (Myrna Loy), joka päättää heidän puolestaan kaikesta, hehän siis taitavat asua `yhdessä` samassa talossakin sisaren kanssa. Ainakin vahdinta on koko ajan päällä. Miestä kiireisellä siskolla ei tietenkään (no, eipä tietenkään!) ole. ("Look, babe, you only have to run a dress shop. Catherine The Great had 50 million Russians on her hands... Ans she had plenty of time left over.") Mutta onhan William Powell miespääosassa! Ja oikein Elokuvaohjaajana! Ja elokuvat ja Hollywood varsinkin ovat sisaresta Synnin Syvimpiä Pesiä! - Mainio harjoitusten kökkönäyttelemisen ja ohjaajan ylinäyttelemisen ("Minäpä näytän miten Se tehdään!") esitteleminen vastaan saman sakin aidosti esitetyt `arki`kohtaukset. Tai ei se mitään vastaan ole, vaan puolesta, sillä nämä puoliskot muodostavat keskenään oikein maukkaan mehukkaan cocktailin! Ja tietenkin varsinkin PääPuoliskot Loy ja Powell!!

Rakastan sinua taas aka I Love You Again (USA-40)

"You know, a thing like a divorce can break up a marriage!" "So I've heard." Mitä, Oho, William Powell ja Powellin hahmo absolutistina!? (No, ainakin vähän aikaa..) Ja taas avioeroelokuva! Tai `avioero`, puolilainausmerkeillä, voi kyllä olla täysilläkin, ja täysillä nytkin paahdetaan. mutta ei oo niin `racket` kuin tuo edellinen. Ehkä on ajateltu että parin viimeisissä elokuvissa olisi tätä teemaa. Thin Man-sarjassahan he olivat aina sama aviopari, mutta näissä muissa aina eri pari, ja nyt tosiaan kaivetaan, löytyy sitä eriparisuuttakin - Niin, se absolutismi! Elokuva alkaa herrajuoppojen risteilyltä, jossa Powellin hahmo on herra, mutta ei juoppo, ei alkoonkaan, alkuunkaan. Hänet on nimettykin `Greippimehumieheksi`. No, nyt pahin kännikala ryhmästä alkaa kuurmottamaan Mehumiestä, että viinaa vaan kiduksiin, kitusiin ja todistaa että ei hänkään nyt niin humalassa ole ja kulkee laivan reelingillä käsi silmillä, ja tippuu kalojen seuraan. Powell hyppää perään ja pelastaa miehen ja matruusit pelastavat miehet. Tosin yksi matruuseista lyö Powellia airolla päähän (näyttää ihan, että tahallaan, no, mutta enivei, jatketaan..) ja Powell menettää muistinsa, tai saa `jonkun toisen`, huijarin muistin kymmenen vuoden takaa!! Ja absolutismikin huuhtoutuu aaltojen kera pois, ja `pelastettu` "ex"(?)-juoppo saarnaa nyt absolutismin nimeen..... - Ja tietenkin siitä `pikkuhiljaa` avioerokin aukeaa, mutta entäs raukeaa, kun mieskin on "eri"? Mutta kuten naisen uusi mies sanoo: "Te voitte olla naimisissa, mutta me olemme kihloissa." - Kuten sanottua ei niin hauska, hullu, hyvä kuin edellinen, mutta pienoinen naurumyrsky tämäkin..

Love Crazy eli Lemmenhullu (USA-41) Lopusta alkuun

Vallan mainio komedia ikirakaspari William Powelilta ja Myrna Loy`lta. (Thin Man-sarja.) Nyt ovat olleet neljä vuotta naimisissa sydänkäpyisyys on suloista ja tuoretta. Mutta sitten tapahtuu mahtava screwballaus ja släpstikkaus; Heidän talonsa hissi on usein sähkötön (mutta sähäkkää sähköä ja huumoria tuo hissipoika, jota esittää itse Elisha Cook Jr.!) ja eiköhän eräällä hissimatkalla Powell törmää vanhaan heilaansa joka on muuttanut samaan taloon ja hissistä taas tietenkin sähköt poikki! No, ei muuta kuin yläluukun kautta ylempään kerrokseen, mutta juuri kun Powell on saanut päänsä ulos käytävään kerroksen ovet sulkeutuvat ja hissi lähtee täysillä alaspäin ja Powell roikkuu päästänsä kiinni hissikuilun partaalla! Sähköt taas päällä! Ja kun hissiä tilataan ylös niin Powellin pää tilttaa oven yläreunaan, ja kun alas, alareunaan!! Koirakin käy välillä nuolemassa nenää.. (Harvinaisen fyysisilmeikästä komediaa Powellilta.) Ja kun hän siitä selviää, niin ex-heila sanoo "You need a drink!" (Jälleen tuttua viinahuumoria mukana Myrnan ja Powellin sekoilussa.) Olipa ex-heilastus sanonut vähän aikaisemmin kun hän kiipesi ylös hississä jalat Williamin nenällä Williamin työntäessä häntä ylöspäin: "Last thing you said four years ago was that you were not going to let me walk all over you!" Aivan loistavaa! Oli ihan pakko laittaa tää kun tää oli tosiaan niin loistava! - Ja tästähän alkaa avioero kehkeytymään. Keskeytymään, ajattelee William ja "heittäytyy hulluksi", kun vaimokin kostaa ex-heilan miehelle, mutta väärälle, vai miten se meni?... Niin, se "hulluksi heittäytyminen", piti olla vain, kuten elokuvan nimetkin sanoo, rakkaussekopäisyyttä, mutta nyt sekä hän ("Stop that acting, you lunatic!" huutaa vaimo) ehkä että vaimokin lähes "julistetaan hulluiksi", mies joutuukin mielisairaalaan jne jne, koska mies vapautti vaatteitaan päältään esityksessään ja vaimo luetteloi liudan muita "hänen ja heidän vitsejään" vuosien varrelta... - Tulipa nyt aloitettua tämän pariskunnan elokuvat (no, yksi Thin Man on ennestään blogiplakkarissa) loppu(?)alkuisesti, nurinniskaisesti ja anteeksiantamattomasti(?) avioreolla... Ihana Pari!!.. Ja ihan Mielettömän (sic[k]) hauska ja hyvä elokuva!

(It`s About) The Second Coming (USA-80) Reikäjuustoa

Jämäkkää juustoa. Kuten nimi kertoo tämä Ormondin perheen elokuva kertoo Kristuksen Toisesta Tulemisesta. Jämäkän juustoinen, mutta myös reikäinen, sekavahko, sekovahko vilmi. Menneisyydestä näytetään kuinka hidastettuna, hi-taas-ti leijaleva kivi räjäyttää hitaasti patsaan, tulevaisuudesta näytetään kuinka United Global Police sädettää kristittyjä. Ei kristityt tunnistaa kämmenselän tai otsan 666-tatuoinnista. Itse ylöstempaus vie vanhuksia (ei näköjään nuoria, eikä Presidenttiä[!], hän kai saa Luojalta luvan jäädä kaitsemaan maan mustia lampaita, tai sitten ei, Pressa on itse se PääMustaLammas) heinäpellolta, sängystä jne.

Goura: Ote

Keskikaahaavaa Suomirokkia.

Syrjä: Syrjässä

Suttuista elektroa Sysmästä.

Kylmä: Kylmä

Raikasta punk an rollia Lappeenrannasta.

Que la fête commence... eli Juhla voi alkaa (Ranska-74-75)

"Oletko uskossa?" "En, mutta kun olen Paavi, ehkä." - "Apotti, tunnetteko Raamatun?" "Korvakuulolta." "Jos sutenööri voi olla arkkipiispa, niin prostituoitu voi olla abbedissa." - "En minä yötä pelkää, vaan päivää." - Ludvig XVI:n jälkeinen Ranska. On sanottu että tämä Bertrand Tavernierin lavea, mutta tiukka mestariteos kertoo siitä, että Ranskan suuri vallankumous ei noussut tyhjästä. Tai että se se nousi tyhjästä, tyhmästä ryhmästä, siis porvarien kyllästymisestä ko ryhmään, ryhmiin, kirkkoon ja kuninkaaseen. Muutenkin kyllästymiseen erilaisten ryhmittymien riehumiseen, kiehumiseen milloin minkäkin maan ja kanssa ja vastaan.. Ja kuten alun tekstilainoista voi päätellä, tämä elokuva on myös elokuva idiootin (latinaa ei opi lausettakaan, ei ainakaan ilman kiroilua) ja idiootin raakalaisen (`Pariisilaiset, kalliimmat pyövelit mieluummin, kuin huomattavasti halvemmat paikalliset, sen olemme sentään tapettaville massoille velkaa`) noususta uskonnollisia portaita.

Veriset kujat (Ranska-92)

Aivottomat, alkoholisoituneet, sydämettömät (no, päähenkilöcoppi sydämellinen) poliisisiat narkkareiden kurkussa kiinni. Bertrand Tavernierin lähes mestariteos. Lähes tulee siitä, että lähes (sic, vai sick?) koko köörin vetäminen mankelin ja viemärin, viemärimankelin läpi on liiallistettavuutta. Mutta on tässä katujen karheutta, karkeutta, kujien kusta, tosin sekin on liioittelua, spoilaatiota, mutta vähemmällä väkipakolla, väkipaolla ja väkivallalla sieltä päin.

The Believer`s Heaven (USA-77) From Hell to Heaven - `Taivasosastoa`

Ja ahdassilmäistä `ajattelua`. Elokuvamaailmassa on paljon hellsploitaatiota, mutta nyt nyrjähtää kunnon Taivassploitaatiota tai Taivasploitaatiota, myös tältä ohjaajalta (varsinkin tältä) Tim Ormondilta. Ja kyllä tässäkin sinne Hellin "helliin" huomiin myös päästään; Törmätaäänpä siellä Pappiin (tai entiseen sellaiseen, pappiin, liperit ja mustakaapu vielä päällä) joka on joutunut `sinne`, koska oli ahdassilmäisesti sanonut, jopa kai saarnannut että Helvetissä ei ole liekkejä! ("I WAS WRONG!") Mutta nyt enemmän keskitytään valkokaapuiseen, valkopilviseen Taivasmeininkiin, ja se juuri tekee tästä aika nautittavaa campia ja roskaa, koska tuo helvettioiesasto on näissä niin monesti käsitelty ja nähty. No, Joulupukin näköinen Jumala on taas sitä Tylsyysosastoa, ja varsinkin siitä mainitseminen, Hyi Minua!! P.S. Niljakkain (myös tosielämässä) on jatkuvasti huuliaan leveästi lipova pappi, saarnaaja, pappissaarnaaja, mikä lienee, joka jo kerran kuoli, kävi Taivaassa, pääsi Pyhimpään... (Mutta tuliko sitten joku TaivasByrokraattinen bumerangi, hylky, maitojuna, nootti, en tiedä...) Mutta onneksi elokuvassa jymähtäen, jyrähtäen Johnny Cash-ääninen `Jumala` murahtaa, mörähtää aina Antartikselta asti tuleville tuonelan posseille, että Taivas On Osoite!

Tekopyhää, tyhjänpäiväistä ja ulkokultaista...

Sari Essayah julisti tänään: "Talouden sopeuttamistalkoot eivät ole millekään puolueelle helppoja." Kyllä ovat, paljon helpompia kuin niille joihin ne kohdistuvat. Kristillinen puolue ja köyhät, vuosi vuodelta vain kauempana toisistaan... Kokoomuksesta puhumattakaan...... Mutta Essayah, lauseeseesi vastaa, ajatuksesi kiteyttää nuo otsikon kolme sanaa... Epäpyhä kolminaisuus...

Kulkulupa (Ranska-2002)

"Sodassa on sääntönsä. Haavottuneita, pappeja ja taiteilijoita ei pommiteta." `Eikä lapsia`. Synnytyslaitoksensen vauvat pelastetaan pommien tieltä. `Eikä elokuvastudioita`. Tämä Bertrand Tavernierin ohjaus keskittyy Ranskan natsihallinnon vuosiin ja varsinaisesti elokuva keskittyy kahteen eläneeseen, unohduksen suohon jääneeseen elokuvantekijään ja tämä keskittyminen on elokuvalle hyväksi. Tosin puheiden nimiluettelo on pitkä ja raskas, kyllä tiedämme missä ja mitä aikaa eletään ilman näitä neuvoja, syöttejä, täkyjä; On näyttelijää ja ohjaajaa; Darrieux, Raimu, Cayette, Clouzot (hän itsestäänselvyytenä tietenkin), Tourneaur (hänen hahmonsa, näyttelijänsä näkyykin paljon) vain pari mainitakseni.. - Hyvää teatterimaista (pakostakin, kun keskitytään elokuvantekoon ja siitä kieltäytymiseen vaaran vuosina) elokuvaa selviytymisestä. Brutaaleistakin asioista löydetään pakon edessä ja joka puolella, ympärillä joskus joku juttu joka auttaa hetkeksi eteenpäin raakalaisten raivonnassa; Esim pommituksen jälkeen kelluu joessa paljon kalaa.. Kaaoksen, kauhun keskellä käännetään jokainen helpottava yksityiskohta tulevaisuuden voittovaraksi. Pienistä kaloista, pienistä tikuista kasvaa iso meri, iso metsä, pienistä kivistä iso kaupunki, iso maa.... "Borneo, Afrikka, tiikerit.." "Ei Afrikassa ole tiikereitä. Ja Borneo on Aasiassa." "Elokuvat on tehty unelmista eikä unelmia voi kartoittaa." Karkoittaa kylläkin...

What happened to Jones? (USA-26)

Erittäin hauska mykkäkomedia ikiaiheesta "Kumman kanssa naimisiin; Isän valitsema nahkea nahjus vai mukava mies, tytön mielitietty?" Mielitietty on, kuinka ollakaan, nimeltään Tom Jones(!) ja hän joutuu hääaattoyönä tahtomattaan pyöritykseen johon kuuluu mm uhkapelaamista, höyrykylpylää, pukeutumista naisten ja papin, lopulta jopa vihkipapin, vaatteisiin. Reginald Denny on mainio pääosassa.

Aavikolla sutii tyhjää

Näyttelijät nyhjää, aavikolla sutii tyhjää - Jäykkää poseeraamista ja nihkeää, nyhjäävää näyttelemistä pikkuvieraantuneessa perheessä, suvussa, kylässä, kaupungissa, maassa, maailmassa. Wes Andersonin kaupungissa, maassa, maailmassa on tällaista. Puhutaan tavaramerkeistä. Ja niistä on puhuttu paljon varsinkin Andersonin uusimman elokuvan Asteroid Cityn kohdalla. Ja nyt ne tavaramerkit ovat onttous, tyhjyys ja tylsyys, ja nyt Anderson on nostanut ne "huippuunsa", tappiin, eli aallonpohjaan. Tai tässä tapauksessa hiekkakuopan, tai tarkemmin sanottuna meteoriittikuopan pohjaan. - USA 50-luvulla, Asteroid City on meteoriittikuoppakaupunki jossa jälleen kokoontuvat maan nerokkaimmat lapsitiedetutkijat (ketkäpä muutkaan, kun Andersonin elokuvasta on kyse) ja jossa tehdään tv-teatteria, elikkä siis elokuvaa. Elokuvaa yleensä ja elokuvaa tv-teatterista (onko kaikki harjoitusta, ja mihin?) ja taas kun Andersonista on kyse, niin näyttelijät (masssiivinen lista, liuta Hollywoodtähdistöä) näyttelevät kelohonkamaisen kuivasti ultralakonisesti papattaen värikylläisessä aavikkokaupungissa... Näyttelijät näyttelevät näyttelijöitä joista tehdään "tv-dokumenttia" 1] tv-teatterin tekemisestä, josta, jota samalla kuvataan, tehdään tv-sarjaa, sarjaksi? Anderson ja Nnderson- maailma on jäänyt pahasti aavikolle sutimaan... 1] (elikkä taas sitä elokuvaa, vaikka Anderson antaa ymmärtää ja haluaa että tämä olisi vakavuuden viitan päällensä ottanut jäykkäkomedia [kuten hänen parhaat elokuvansa ovat] jostain laajemmasta, monipuolisemmasta, suuremmasta kuin elokuva.)

Wolf`s Hole aka Wolf`s Lair (Tsekkoslovakia-86) Scifi -ja ski"komediaa" tsekeistä

Tai paremminkin järjestyksessä ski -ja scifi"komediaa". Tai genreirvailua. Tai kaikkea näitä. Tai sitten `vain` scifikauhua. Joku, jokin aiheuttaa alastonta (ei saa oikein selvää), vaatetettua nopeutettua tahdotonta lumessa kieriskelyä, lumitärinää ja muuta ikävää outoutta.. Avantgardisti-surrealisti Vera Chytilovan ainoa varsinainen kauhuelokuva ilmeisesti. Joku myöhäisteini, mikä lienee lauma osallistuu vuoriston pujotteluleirille, mutta heitä on 11, vaikka pitäisi olla 10. Kuka, tai mikä on se yhdestoista? Vai ovatko ohjaajat otuksia? Vai leviääkö, loihtiiko lumi, jahtaako jää? 10/11 ja outodet päälle eli Agatha Christietä scifitwistillä, mutta tätä Jenkkityylistä skikomediaa (scifi`komediaa`?) Itäblokkiväännöllä on aivan liikaa, mutta tunnelma tiivistyy, twisti toimii; Genre(i)ssään harvinainen juoniratkaisu harvinaisesta suunnasta. P.S. Porkkana pois lumiukon päästä paljastaa toisen pään - toimiva kauhukohtaus. Ja kun jokapäiväiset samapahamössöt on tuhlattu, tuhottu esim mihin lienee hernekeittosotiin, niin vinkuva koira vedetään kattilaan - täysin idioottimainen kohtaus. Onneksi koira ottaa Ritolat. Näissä Itäblokkailuissa liian usein eläinrääkkäystä. Se pois tästäkin, niin elokuva olisi oikein hyvä.

Horror Story (Tsekki-93) Kauhukohdat hienosti hylkivät, syrjivät, pakenevat toisiaan, toisistaan

Tai Horror Stories. Wanhoista Ajoista kertova hienosti mykkäfilmin näköinen, värinen (harmaahko, keltaisehko, oranssihko, punertavahko, ruskeahko [rusahtava, rusehtava], sinisehkö, vihertävähkö, violetihko [eli yhteis/ yleisvärinä, värinänä värisee mustavalkoisehko] värisävy vaihtelee, vuorottelee kertomusten, kohtausten mukaan) elokuva. Ja uniikisti usein ei mykkäfilmin kuuloinen teos. (Puhetta kuuluu välillä paljon, välillä on välitekstit, mutta itse filmi pysyy mustavalkomykkätyylisenä.) Elokuva tosiaan perustuu kauhukertomuskirjaan, mutta kertomukset on kekseliäästi, taidokkaasti, toimivasti (KTT) eriytetty, eristetty, loitonnettu toisistaan, ne pakenevat, hylkivät, sylkivät, syrjivät toisistaan, toisiaan. Vaikka on periaatteessa `vain`(?) yksi kertomus. Retro-uusmykkäelokuvaksikin tässä on yllättävän paljon alastomuutta (nainen pyörittää hametta, ei alushousuja, alaston nainen lasketaan säkistä kellarinpöydälle, herätessään hän lähtee kiertämään oivasti nykyaikaistettua Saksaekspressiokauhuelokuvallista linnaa, taloa, kai kaupunkiakin joka kuristavana ympäröi, miehet ovat tolloja), gorea (vertasuihkuvia puupäitä -ja sormia kolisee laudoitukseen, mies kaivaa luodin punavalkopaitarinnastaan ja kuolee [jonkin ajan kuluttua hän yrittää ihan lihaisena, ei luurankona, zombina, mutta punarintana nousta näkymätön haarniska ja luut kilisten, kolisten, kuin kuivapuuna kitisten, ritisten, rätisten, mutta kuolee taas, kunnes jonkin ajan kuluttua on elävä haavaton taas]) ja wtf-kekseliäisyyttä (kaljaa tippuva tippukiviluola [tuoppi vain kaljatippu-tippukaljahanan alle luola`baarissa`, pöydät ja tuolit löytyvät], puukko Maya Derenmaisesti muuttuu kirjeeksi, merimiehet puhaltavat tuulta purjeisiin). ------------------Valkoinen värinä, värinä värisyttää - tai tarkemmin: Yhteis/yleisvärinä on valkoinen, yhteis/yleisvärinä värisyttää katsojaakin. Sillä lisäksi: Merimieskapakka onkin laivassa, `Hitler` kurkistelee metsästä, harmaavalkoisen 1] huoneen kirjapainopuristin puristaa juurikin tuosta Kauhukertomuksia-kirjasta punaräikeäverta pois.. Mykkäfilmin näköinen, mutta ei kuuloinen kuriositeetti-mestariteos, mestariteos-kuriositeetti. 1] (Elokuva onkin enemmän harmaa kuin mustavalkoinen.)

L.A. Wars (USA-94) Kankean synkkää kanksterointia

"I love this kung fu shit!" sanoo kanksteripomo poliisille (jota pomo ei tiedä) kun palkitsee pollarin lähinnä tyttönsä, mutta myös muiden henkivartijan hommalla, sen jälkeen kun näki kuinka kova kung fuilija hemmo on. Perimmäinen palkkio taitaa tulla siitä, että hemmo oli pelastanut tytön katukankstereiden kidnappauskynsistä. (Hemmo ei silloin vielä tiennyt tytön kansteri-isästä/perheestä.) Ja `perheessä` on tietenkin jo valmiina henkivartija, lesosti liikkuva pikkumiesmitättömyys, joka on tietenkin mielettömän `mustasukkainen` hänen työnsä puolittajasta. Ja varmaan "vähän" tytöstäkin (nilkki nimeltään `Vinnie`, kukapa, mikäpä muukaan. :-D). Lopputaistelussa latausta, latinkia, lättystä. LLL - Vähän liian synkeän kankea kanksterointi mun makuun, mutta kyllä tämän katsoo. Elokuvan nimi suht kuvaava, ainakin siksi että erilaisia kanksterirykmenttejä riittää ihan koti/perhetarpeiksi ja pari päälle. - Kuin Silkkejä ja luoteja väkivallalla.

Final Justice eli Ajojahti Maltalla (USA-84) `The story blown and burn to bits, and that`s great!`

Laulaen: "Run while you can, because the man has got his gun in hand" The Man on Joe Don Baker. Ja jo on alku! (Ja muukin elokuva!): Kaksi kanksteria (toinen loistava Venatino Venatini, "Mr Palermo" :-D) ajaa autolla vesisateessa Teksasissa suuntana Meksiko ja Eurooppa. Mutta joku kantrimeksikaani melkein ajaa heidän päälleen; Kanksteriauto liiraa tien sivuun, toiselle autolle käy vähän pahemmin; nesteet höyryää konepellin alta höyryiseen vesisateeseen. Venatino ampuu miehen, mutta kanksterikaara ei käynnisty. Seuraavaksi kaksikko onkin seriffin pihamaalla ilmeisesti autovarkaissa (miten lienee sinne päässeet, ilmeisesti sadevettä nesteeksi meksikaaniautoon?) ja Venatini ampuu apulaisseriffin ja pääseriffi (loistava Joe Don Baker, Thomas Jefferson Geronimo The Third :-O) pyyhkii verta seriffintähteen ja lähtee takaa-ajoon kohti rajaa (lyhyt aidanpätkä, "Just a line in a dirt." sanoo seriffi) ja ampuu toisen miehistä, pidättää Venatinin ("You got the rigt to remain silent. And all that other shit.") Ja Venatini vankilaan.. Ja sitten Eurooppaan, Maltalle vankilaan. Loppuvienti taksilla seriffin kanssa??!! (Kuski kysyy "Aa, amerikkalaisisa, tunnetteko John Waynen?)... Ja heti hyökkäyksessä vapaaksi..."Well the cowboy`s dead. Burn and blown to bits in a taxi. Guy`s fried, fried Texas Beef." Mutta seriffi perään... Ja perään kökön, tönkön loistava toimintatäristys, täräytys. Eli edellisessä oli loppu ja muukin elokuva loistava. tässä alku ja muukin elokuva. Vaihtelevuus kunniaan! :-D Ja kun vielä Rossano Brazzikin gangsteripomoilee, niin kyllähän tämän kanssa kesälomailee! :-) P.S. X-Rated-lehdessä tätä väitettiin tv-tuotannoksi. Vähän epäilen, sillä seksiä, verta ja väkivaltaa on sen verran. Ja komeahkoja ulkokuvauksia. Mutta mistä sitä aina kaikkea tietää. (En tiedä onko leffan Suomi-vhs näiden mainittujen s:n, v:n ja v:n takia leikattu [itse katsoin MVD:n blurayta} tai, vai, ei, mutta edelleen; mistä sitä aina kaikkea tietää. Eikä kaikkea tarvitsekaan tietää. Mutta se ehkä kuitenkin, että munkinkaapu(!)-Venatinin ja Bakerin toisiaan tyrkkivä kumimoottorivenetakaa-ajo ja haavi ja verkkotappelu {kumma ettei katiska ja rysä] ovat komeaa katsottavaa.)

Dirty Laundry eli Miljoonapyykki (USA-87) Tallinovitollo(utta) rahasäkkisekaannuksessa

Tollo teiniaikuinen (huumori osastoa: hän ei kuule pankkiryöstäjien äänimerkkitööttäystä, koska kuulokkeet, kanksterimummot, himokkaat ambulanssikuskit), mikä lienee, katukaappi, tollo tallinovi, mutta `mukava` vaihtaa vahingossa pyykkikassinsa kanksterin rahakassiin ja on tästä tietämätön tietenkin jonkin, eiku pitkän aikaa. "Uskoisitteko, jos sanon että näen nämä rahat, tämän rahakasan nyt ekaa kertaa?" Eli hemmo saa "Kassillisen puhdasta, eiku likaista rahaa" (lainausmerkkiteksti Suoni-vhs:n takakannesta.) Laitetaan vielä toinen loistava takakansikiteytys: "Loppu onkin sitten yhtä hulinaa. Voi itku, mitä tyyppejä! Mafiapomoja, vapaapainijoita ja miten hauskaa painijattaria, täyskohjoja kyttiä sekä koko joukko muita toopeja. Superhullua! Ja harvinaisen hauskaa." Samaa mieltä, paitsi minusta tämä on yllättävän voi itkunauru miten hauskaa koko kestonsa ajan.. Tässä on lisäksi kenkänsä ja pukunsa likaavat Miami Vice-etsivät, keskenään puhuvat ja puhetta ymmärtävät ja siihen vastaavat papukaijat sekä Sonny Bono kanksterihkona rockmanagerina. Ja pääpari takaa-ajettavana jäätelöautossa. (Voi samalla syödä tuutit ja tötteröt kun pakenee [tai ajaa takaa], ei laske sokeriarvot, jaksaa painaa pitkää tietä.) Poliisi: "You think you`re real comedian." Tollo: "I`m just standing in `till Eddie Murphy gets here."

House of Horrors (USA-46) "Vähän" taidekritiikkiä

"Jo toinen taidekriitikko murhattu!" "Taidekriitikot vaativat poliisisuojelua!" Kokoköyhältä, puolihullulta kuvanveistäjältä on katkaistu sähköt eikä kynttilänvalossa ole muuta syötävää kuin juustoa ja leipää, jotka eivät kelpaa juipin kissallekaan, tyyppi itse irvistellen syö. Hän sanookin kissalle, että `Helppohan sinun on, menet vain ulos ja pyydystät ja syöt hiiriä, minun pitää pyydystää taideostajia, huonolla menestyksellä, "hyvällä" menetyksellä`. Ja menetys kohtaa miestä taas saman tien kun charlataani taidekriitikko haukkuu hänen mestariteoksensa.... Mies ajaa äijän ulos ja lähtee satamaan harhailemaan ja vettä tuijottamaan ja näkee kuinka vedestä nousee "Täydellinen neantherdal-mies!"! MITÄ HALVATTUA?! Ja koska hän on oikea miehen malli, niin hänestä tulee miehen malli. Taitelija ei tiedäkään, että tyyppi on `nimeltään `The Creeper` jota etsitään murhista... Mutta Kriipperi pitää kaveria ystävänään, koska pelasti hänet pakomatkaltaan... Niinpä hän taitaa alkaa auttamaan hyväntekijäänsä, kun tämä raivoaa että hän haluaisi repiä, jos pystyisi tuon aiemmin mainitun charlataanin palasiksi! (Tämä kriitikkokunkkurunkku on juuri kirjoittanut kolumnissaan että tämä taiteilija pitää sulkea "Korkeiden muurien ympäröimään kodikkaaseen laitokseen varustettuna kuumilla ja kylmillä(!?) pakkopaidoilla.") Keissihin liittyy tahtomattaan myös nuori pin up-girl-taitelijamies, jota Arvoisa Art- Kriitikko on myös haukkunut. Ja leffaa ei ole vielä mennyt kuin kotvanen... - Oiva, puoliuniikki muokkaus, uudistus Hullu Taiteilija ja Hirviögenreen. Toimittaja: "I have a deadline to meet." Taiteilija: "I promise you that you will not miss your deadline."

Lady Reporter (Hong Kong-89) Tyypillinen tappeluelokuva

Juoni on mitä on, tai ei ole, mutta kyllä tässä Cynthia Rothrockailussa taas taistoja, tappeluita riittää; mm olohuoneessa, keittiössä, vessassa, makuuhuoneessa käydyt mätöt, aseina matot, pöydät, sängyt, sängynpeitteet. Toisena vois mainita köysiverkossa tapahtuva taistelu. Mutta olis tässä voinut sitä juontakin olla, edes vähän, onko ollenkaan. No, onhan sitä vähän, sillä tappeluksiinhan nää perustuu, mutta silti... Elokuvan nimestähän voi sitä juonta kaivaa. Jos haluaa, kiinnostaa..

Löytäjä (Suomi-23) Tietäjä (Suomi-23) Silkkaa sanaleikkiä

Kolme kollia ryöstää aavikkopizzerian (joku välinevarasto hiekkakuopassa) kassan ja pakenevat ympäri maan ja maailman: Lappiin, Savoon, Australiaan. Ja sitten `Löytäjä` löytää heidät. Tämä lyhäri perustuu paljolti, jos kokonaan sanaleikkeihin, esim Australiassa `Löytäjä` törmää `Tietäjään` eli guruna puhuvaan pehmokenguruun.

Children of The Stork (Ranska-99) Raikasta anarkiaa, raikasta kapinaa ja räkättirastasnaurua kohti kulttuuri -ja maamerkkejä

Ranskalais-algerialainen Bonnie ja Clyde-parivaljakko, `Haikaranlapset` jyrää ja jytää ympäri Ranskanmaan. - Raikkaan raivoisaa anarkiaa, kapinaa ja räkättirastasnaurua kohti maa -ja kulttuurimerkkejä; Parivaljakko varastaa `Pulu`(!)-elokuvapalkinnot lavalta saajien nokan editse. Lintuteema ei jää tähän, heti perään pakomartkalla he törmäävät haavoittuneeseen haikaraan jonka ottavat lääkärin jälkeen matkakumppanikseen. Eräänlaista viittausta pariskunnan väliseen seksiin (sitä ei ole, ei alastomuuttakaan) on siinä että he kiipeävät alhaalla lepäävän haikaranpesään alastomina halaamaan. (Halaus on niin tiukka, että alastomuutta ei juurikaan näy. Lisäksi dvd:n kannessa on alastonkohtaus jota ei ole filmissä; Takaapäin kuvattu alaston mies levittää haikaranpesässä kätensä sivuilleen kuin lentämään lähtevän tai parittelemaan ryhtyvän linnun,nainen makaa rinnat paljaana, alaosansa pesärisujen peittämänä. - Kokonaisuutena ihan onnistunut kapinakuriositeetti.

Luminous Procuress (USA-70)

Kaksi miestä kiertää johdatettuina jossain puoliökytalossa katsoen ovi-ikkunoista sisään huoneisiin. Huoneissa ovat käynnissä alastomien, puolialastomien ja vaatetettujen mies -ja naisryhmien liikkumattomat `orgiat`. Mielenkiintoinen kokeilu. Kokeellisimmillaan, komeimmillaan tämä kokeellinen elokuva on kohtauksessa, jossa elokuvateknisin ratkaisuin yhden huoneen lattialla makaava ihmislihaläjä puristetaan pyöriväksi palloksi ilmaan. On tässä liikkuvaakin osastoa vilahtamassa; Avantgardistista Pan(o)seksulista. Ihan miehen ja naisen välistä tämä osio on, panseksuaalisuus sanana lisätty muinaismystisyyttä luomaan, tuomaan.. Luonnossakin käydään tylsän tyypillisesti vanhavaatteissa piipitysmusan kera tanssimassa.

Eternally Yours eli Lemmen taikuri (USA-39)

SPOILER ALERT! Jos näiden tämmöisten tarinoiden kanssa kannattaa edes mainita sanaa hälytys, loppuratkaisu on kaikille itsestäänselvyys.. Suuri Taikuri Arturo The Great (David Niven) lastaa vaimon päälle niin ison kasan kuuntelamattomuutta, välinpitämättömyyttä (jota mies ei ole tietenkään huomannut) että erohan siitä tulee: Mies on naisten ihailema, tekee vaarallisen Houdini-maisen laskuvarjotempun kun `käsketään`, jatkuvalla maailmakiertueella olevan parin vaimopuoli joutuu pyytämään lomaa kotiin (jota ei ole, koska mies ei halua tylsää neljää seinää) ja jota vaimo ei saa.. Eli nyt nainen ei tee katoamistemppua lavalla, vaan reaalimaailmassa. (Erokirjeen tekstistä: "Sinä olet aina sanonut, että jokaisen illuusion lopussa on todellisuus.") Sitten alkaa se näiden tarinoiden yleensä pisin ja tylsin osa; Miehen suorittama ex-vaimon epätoivoinen etsintä, ja yleensä yleensä tarkoiittaa juuri sitä tylsintä ja ilmeisintä loppuratkaisua, niin tietenkin tässäkin... Broederick Crawford aisankannattajahahmona.

The Last (and Only) Hope Pub

Kaurismäen Kuolleiden lehtien lisäksi Cannesissa kiinnostaa vain Ken Loachin viimeinen elokuva The Old Oak. Vanhassa kaivoksettomassa kaivoskaupungissa (eli ei siis ei ole enää käytössä) on vielä sentään Pubi. Sukulaissielujahan nämä elokuvat ovat, ohjaajatkin vähän. Samasta puusta, ainakin samasta metsästä..

The Mad Miss Manton eli Tuo hupsu neiti Manton

Voih, käytetään tässä nyt tätä inglismi-jenkkismi-liioittelu-nimihirviötä; Pränkki (ARGH!) (Itse inglismi-jennkisi-ilmiön määrää on myös aina liioiteltu.) Eli: Barbara Stanwyck on hurja (hupsua en viitsi käyttää) seurapiirinainen joka pränkkää (ARGH!!) ympäri kaupunkia ja "kaikki" tietävät sen, poliisitkin. Joten, kun hän näkee miehen ("Ronnie!") juoksevan hylätystä talosta autoonsa ja talosta löytyy ruumis, ja ruumis tietenkin katoaa, niin poliisit luulevat tietenkin että se on taas hänen pränkkejään, pränkkäämisiään (ARGH!!!) Ja lisää löytyy, lehtiotsikko, lue kaikki siitä: "Frozen playboy mysteriously abonded in newspaper office" Siitä sitten tietenkin alkaa ja jatkuu ihan mukava vauhtimellastus-screwballaus lehtimiehen (Henry Fonda) ja seurapiirinaisten kanssa. Kova kaksikko, elokuvan jenkkinimi liioittelua, mutta parempi, laiska, löysä, tyhmä suuominimi arempi. Miksi siinä pitää olla vielä tuo-sana lisää typeryyttä tuomassa?! P.S. Lehtimiehen "kuolin"sänkykohtaus on klassikko ja Stanwyck unisilmämaski kasvoillaan ja tupakka huulillaan, sormissaan, se on täynnä täyttä yöllistä glooriaa. Ja kun loppuun tulee taidokkaasti, yllättäen vielä psyko-noiria, niin onhan tämä monipuolinen paketti. Ja sitten vielä: "If you kill her, you have to kill all of us!" "Oh! You're always talking communism." Ja jatkoksi: "Helen, you search the upstairs." "Oh, no! I was never much of an individualist. If the upstairs has to be searched, we'll search it together." Why, that's communism!

A Woman Kills (Ranska-68) Absurdia avuttomuutta

Tai tässä pahemminkin, paremminkin A Man Kills. Tässä Jean-Denis Bonanin ohjaamassa outoudessa toitotetaan aluksi niin monta kertaa sitä että "prostuoituja tappava nainen on kuollut, silti murhat jatkuvat..." että tehokeinoisuus, keinokkuus ylittyy jo heti aluksi. Se ei ole, vaikka tekijät niin luulevat, välttämättä kokeellista elokuvaa. Eikä mustavalkonen filmi. Eikä se, että kuvataan pitkään kapeita katuja, käytäviä (tai mitä tahansa kohtausta) kirskuvan musiikin kera. Eikä jäykän monotoninen monologi (lue: huonosti näytelty) ohi tai suoraan kameraan. Kaikki nämä vedetään tässä ihan salkoon, ja se on tylsää. Aihe on karu, mutta jotain absurdia huumoria on yritetty etsiä, onnistumatta. Jean-Louis van Belle tulee mieleen (se on positiivista), mutta ilman hänen avaruudenläheistä "arkea", lakonista hulluuttaan, maanläheistä linnunrataa... Ai niin, Se Mies; Elokuva tuuttaa lähes koko ajan huonosti hullua näyttelevää miestä, joka taitaa olla siksi seksi sarjaseksimurhaaja. Yksi valtti elokuvalla kyllä on; Jatkuvat, kökösti puhe`lauletut` chansonit menevät laulu laululta oikeasti `kriittisimmiksi`, käsittämättömimmiksi..

Irrallinen (Puola-64)

Vähän kuunnellen, muunnellen: `Joskus kiipeän tänne ylös kuuntelemaan kaloja.` Jerzy Skolimowskin esikoiselokuvassa, esikoisohjauksessa hän itse juoksee ympäri Varsovaa ennen myöhäistä armeijaanastumistaan. Hän ja tapaamansa tyypit ovat myös irrallisia, sopimattomia, tylsistyneitä. Pää-irrallinen lukee yliopistolla iktyologiaa eli kalatiedettä, mutta sekin jää nyt armeijan alle. Tai jonkin. Elokuvassa on paljon kyynis-lakonisia heittoja (kun hän kertoo että lähtee ehkä maaseutukaupunkiin alan töihin, hänen kotirouvagigolona toimiva taidemaalari-selittäjä kiteyttää: "Kerran viikossa elokuva, bridgeä apteekkarin kanssa, yksi prostituoitu kaupungissa."), absurdeja hauskuuksia ("Ostatko tummaa vai vaaleaa leipää?" " "Ei väliä värillä, se tulee sokealle."), näppärähköjä yhdistelmiä (lohien paluusta aina samaan joenmutkaan kutemaan vedetään verkot parien löytämiseen, avioliittoon), mutta kukaan ei juurikaan naura, noteeraa näitä juttuja. Harhaus ja harmaus hallitsee. Lähes mestariteos mielenkiinnottomuudesta mihinkään. Hän on irrallinen, irti, mutta silti täysin jumissa. Ja monet muut. Valtiokin. Se varsinkin.

Ilmaan heitetty kivi (Unkari-68)

Alussa siirrytään mehiläisfarmilta (mehiläiset pörrää, varmaan varma valtiokontrolliviittaus, Suomessa varmaan olis loputon sääskisuo) maanmittaukseen (ihmiset, maisemat luupim läpi ylösalaisin, varmaan varma valtiovittuiluviittaus) ja maatamitattavalta maaseudulta löytyy siemen siihen, että ei kai näin `hoidettu` järjestelmä, järjestelmän alainen maa ja valtio toimi. Elokuva kärsi vuoden-68 Cannes-kapinasta, mutta ei kai tällainen ei-kommunistinen kiteytys olisi Godardisteille kelvannut muutenkaan. Sekopäisen seurannan säälittävä' `huipennus` tulee lopussa kun kommunistinen koppalakki-k*sipää (tai tarkemmin; tahdoton, taipunut, taittunut tollo tyhjäpäätyperys"sankari"sotilas) `haluaa` maanmittaaja-valokuvaajan kameran, kun sille tallennetut todisteet eivät oikein juhlista Uuden Järjestelmän uutta arkea, eikä oikein juhlaakaan. Elokuvan lopussa valokuvaaja kuljettaa kaikkialle nestemaljapulloa, jossa maaseudun ihmisistä ottamansa kasvokuvat vesileijailevat esiin ja pois, esiin ja pois, esiin ja pois.. Kaunista, kritiikkiä. P.S. Hevoskärry-drive in-elokuvateatteri pustalla hyvä idea ja toteutus, mutta tietenkin pelkästään kommunistinen, propagandistinen sellainen. Ihan Miklós Jancsómaisiin, geometrisen, luonnottoman, tanssimaisen teeskenneltyihin väkisiirtymiin ei ohjaaja Sandor Sara onneksi ryhdy, sorru, vaan siirtymät ovat luonnollista laatua.

Andrzej Wajda: Samson (Puola-61)

"Onko `tuolla ulkona` tosiaan niin kauheaa kuin väittävät?" "En tiedä, koska täällä on niin valkoista ja siellä niin pimeää." `En näe.` `Enkä ole ainoa.`

Muuri, Bariera (Puola-66) Kynttilöitä ilmassa, haaveita hatusta.

"Jopa meidän kyynisellä ja toivottomalla sukupolvella on akteja jotka tehdään imtohimon kuumuudessa." Nyt laitetaan heti kovat kouraan ja puolat ranteisiin; Elokuva alkaa kun käsiä sidotaan yhteen sähköjohdoilla. Kyseessä on tosin `vain` lääketieteen opiskelijoiden `leikki`. Ja yhdellä onkin säästöpossu sidotuissa käsissään piilossa takanaan. ("Hei! Lääketieteen opiskelijat! Te tiedätte mitä veri on! Pääsiäisviikko on Iso Viikko luvuttaa verta!" Ja Nunnat puhelinkopissa; "Odotamme Ylösnousemusta!" Mutta taitaa olla niin, että ylös nousee musta.) Nyt Jerzy Skolimowski ruoskii ja sivaltaa erikseen ja yhtä aikaa yhteiskuntaa ja sen kansalaisia. Itseäänkin. Uskomuksia. Uskontoa. Uskomatonta. Komea kohtaus: Ensin tutustumme tyhjän ravintolan laseisiin jääneen vodkan-juojaan, sitten siivoojaan josta tulee viidentoista sekunnin laulajatähti. Ja toinen: Pariskunta tanssii itäblokki-iänikuiset sanomalehti- kolkkahatut päissään (ja päissään) myrskyä esittävän taulun edessä - taulu muuttuu myrskyksi. Ja kai kapinaa tämmöinenkin: Koko kapakka pyöritysvinguttaa vodkalasejaan sormillaan. Entä mäkihyppy matkalaukulla? Hyvää tolloturisteilua. Kehyskertomus: Mies kantaa mukanaan perintömiekkaa, mutta kuten Meren Manillaköydessä köysi poljetaan tunkioon, tässä miekka murjotaan maahan. Ilman mitään Isänmaainhoa-intoa. Ja mustavalkokuvaus on jälleen komeaa. Ja varsinkin yössä. Itäblokin Ikiyössä varsinkin. . "Älä välitä huudoista, seinän takana on hammaslääkäri."

Hands Up! (Puola-Englanti-60-luvun loppu->81) Ankaraa valkeaa, ankaran valkeaa

Ja vaikeaa. "Pelkäät että lennät ulos eliitistä!" "Pelkäät menettäväsi bonukset!" "Pelkäät että että sinua ei enää päästetä ulkomaille!" "Pelkäät että autosi hajoaa!" "Pelkäät että koirasi kuolee!" "Pelkäät että palvelijattaresi lähtee!" "Pelkäät menettäväsi ajokorttisi!" "Pelkäät että sinut potkaistaan Puolueesta!" "Miehet valkoisissa voivat olla kirurgeja tai partureita." "Herra, kumpi tulee, tasoitus vai kallonporaus?" Näin huutavat ja kysyvät kalkilla, laastilla peitetyt miehet Jerzy Skolimowskin pitkään pannassa olleessa ja 80-luvulla uudestaan uudella aloituksella käynnistämässä elokuvassa. Sama porukka makaa, melskaa, ryyppää myös julisteen päällä tuulessa. Kun juliste kohotetaan siinä nelisilmäinen Stalin kohottaa etusormeaan! Äkkiä huutaen, juosten pakoon!... Kalkkipöly ja kynttilät (tätä suurin osa elokuvasta) näyttävät muuten kalsean komeilta mustavalkoisella filmillä! Ja junanvaunussa...

Pöyristys: Putka palaa (Suomi-Lappi-23) `Terveisiä Säätytalolle`

Kasetillinen kaahausta, kaaosta Muurolasta, Rovaniemeltä. Kappelekaksikko "Laiskat lattiaan" ja "Sen saa minkä pilaa - Sitä saa mitä tilaa" sopii Säätytalon hallitusneuvotteluihin kuin köyhä kyykkyyn!

Ornamental Hairpin (Japani-41) Ja jälleen ollaan kylpylässä...

Hiroshi Shimizun pisteliään leikkisä ihastumistarina jossa jälleen tosiaan ollaan kylpylässä. Tarina on pisteliäs myös konkreeettisesti koska kylpylässä rauhoittuva sotilas loukkaa jalkansa hiusneulaan! Ja joutuu jäämään siksi sinne vielä, vai pelkästäänkö sen takia että hän haluaa saada tietoon hiusneulan omistajattaren. (Kenji Mizoguchi-tähti Kinuyo Tanaka.)

The Masseurs and a Woman (Japani-38) Kylpylän tuoksut ja juoksut

"What a strange woman." " She sure is Strange." Tavallinen, mutta monipuolinen juonialiaihio japanilaisessa elokuvassa on vuoristokylpylä-sokea hieroja-yhdistelmä, välillä myös ilman vuoristoa tai kylpylää, harvemmin ilman hierojaa, varsinkaan `nyky`pinkuiluissa. Mutta tästähän on vielä pinku eiga-aikaan ja filmeihin vuosia matkaa. - Vuoristokylpylään, kylpylään yleensäkin näissä tullaan jotain pakoon ja lopulta joskus jotain etsimään. Yksinäisyyttä pakoon, rauhaa etsimään. Mutta yleensähän se on näin: Tullaan yksinäisyyttä pakoon ja löydetään uusi yksinäisyys, ja vielä uusi, tai vanha yksinäisyys ihmisten keskeltä. - Tokiolle, Tokiolta tuoksuva, `haiseva`(!) nainen saapuu maaseutukylpylään. - (Kauhukin)Komedia ja draama tietenkin varsinkin. No, kauhu ei tässä ole varsinaista, varsinaisesti komediaa. Mutta hieno elokuva jälleen Hiroshi Shimizulta.

Japanese Girls at The Harbour (Japani-33) Elegantti kosto-rikosdraama

Satama ja naiset, luulin että kyseessä on julman perinteinen prostituutiodraama, mutta tämä on yhtä perinteinen mustasukkaisuusdraama, tosin tarina naisen mustasukkaisuudesta ja siitä johtuvasta rikoksesta, joka on vähän harvinaisempi juonikuvio. - Hiroshi Shimizun mykkädraama on elegantti kostotarina.

Mr. Thank You (Japani-36) Hiljainen mestariteos

Tätä Hiroshi Shimizun hiljaista, mutta ei mykkää mestariteosta maaseudun avuliaasta bussikuskista (Herra Kiitos] 1]) on "mainostettu" auringonpaisteiseksi, autereiseksi matkaksi, matkoiksi, mutta kyllä tässä on harmaata pohja-päällysväriä myös, esimerkiksi Tokioon perheensä pakottamana prostituoiduksi muuttavan nuoren naisen, salaperäisen, teräväkielisen, traagisen naismatkustajan ja kotikyliinsä palaavien työttömien ("Onneksi heillä on koti johon palata" sanoo yksi bussimatkustajista) kera, ja, mutta muutenkin. Kuski toimii myös viestinviejänä ja esim tuo taas maalaiskylän naisille ison kaupungin populaarimusiikkia äänilevyllä. Ja onko kuskikaan pelkästään iloinen lintunen? Loppupuolella hän sanoo ehkä ajavansa mieluummin ruumisautoa, koska bussissa hän ajaa useita ties minne turmioon. Huumoria tulee kun henkilöauto ohittaa väistyvän bussin kiittämättä. Salaperäisnainen sanoo: "Olisivat edes voineet kiittää, pellet." Kohta bussi ohittaa rengasrikkoisen auton. Sama matkustaja huutaa vittuillessaan, hymy naamallaan "Kiitos!" Olisko tämä elokuva puolipilvinen matka, melkein mestariteos? Ja vuoristomaisemat ovat muuten upeita! Ja loppu on ihana!! Koko ajan soiva iloinen musiikki välillä kuin samanaikaisista kotimaisista komedioista, välillä kuin Jenkkimykkiksistä. Bussikeskusteluja: "Näin lama-aikana ainoa mitä pystymme tuottamaan on lapsia. Pojista tulee kulkureita ja tytöt myydään halvalla." / "What is this talk about `talkies`?" "Talkies are movies where men talk like women." 1] Nimi tulee siitä että hän sanoo kaikille, kanaparvea myöten `Kiitos`, kun antavat bussille tilaa, tietä..

The Cornshukker (alkuteksteissä nimellä Corn Shukker) (USA-97) Kantrikitaristeja, karmiinkoputtajia ja rapuja maissmiehen, maissi`monsterin` tanhuvilla

Ja aikamoinen tanhuvilla on myös elokuvan päänäyttämönä toimiva talo. 80-90-lukujen videohalpistelut ovat muutamia pikkupoikkeuksia lukuun ottamatta gore-splatter- suhinoita-surinoita-sutinoita, kun eivät tekijät muutakaan keksineet. No, nyt tässä on keksitty, nyt on kyseessä, käsissä se sellainen "pikku" poikkeus!! Cornshukker on ihan ehtaa, tanakkaa, paksua taidepaskaa, sakeaa, sotkuista, suttuista (f)arttishittiä, nyt on taide tulilla!!!... Itse Cornshukker on albiinoaliennaamainen, isokorvainen, mustareunasilmäinen, puolipukuinen (puvuntakki puuttuu) kalju (aina tietenkin kalju näissä) ihmetys, ihmistys, ilmestys joka tunkeutuu ihmisten mieliin ("I Know!") ja joka asuu lahossa, mädässä hylkytalossa metsän, pellon reunalla. Oveen (vain karmit jäljellä) koputtaa kadonneen koiran etsijämies, keksejä myyvä lapsi, kosmetiikkamyyjänainen (laittaa aurinkovoidetta albiinon poskiin ja huulipunaa huuliin), jotain toista taloa etsivä huilunsoittajamieshyppelijä. Koira on hyvässä hoidossa, kunnossa talossa, ja samoin on kunnossa talossa majaileva rapulauma (vaikka talo on tosiaan kaukana vedestä, lähellä metsää.) Corn itse törmää esim kahteen kantrikitaristilaulajaan 1], jota etsivät `areenaa`. Ja häipyvät, kävelevät maissipeltoon. Maissipelto on tietenkin se tämän taiteen ja elokuvan sydän ja ydin, se/ne pellot sykkivät voimaa koko alueelle. Ja maissi yleensäkin. Eikä se ole tässä mitään Maissilapset-masennusta, vaan tosiaan täyttä Maissivyöhyke-avantgardea-surrelismia-taidetta. Cornshukker onkin varsinainen maissin ja alueen, maissialueen ylistys ja hieno, oiva, upea elokuva alueella olijoista(,) olioista sekä etsimisestä ja löytämisestä. Sekä tietenkin valitettavasti angry mob-idiotismista ("FREAK!" toistuu yksiaivoisen kuoron maanisen mölinän yksinkertaisessa rytmissä.) P.S. Ja tietenkin pitää olla MAISSIPIZZA, jonka tekee ja toimittaa Smegma(! kumma ettei Sperm) Pizzan tanssiva, kännäävä Pizzamies! "It`s a Work of Art!" Siis koko elokuva ei pelkästään pizza!! 1] Elokuvassa mukana monia mainioita kantrikappaleita.

Yes, Madam (Hong Kong-85)

Michelle Yeoh ja Cynthia Rothrock ovat poliiseja. Rothrock saapuu kentille noin vasta, vasta noin puolivälissä, ihanan kökön juoni-idean saattelemana; Lasikuulasilmäinen tuijottajarosvo nappaa hänet lentokentällä panttivangiksi, kun Cynthia on saapumassa kaupunkiin, maahan, maahan , kaupunkiin. Eikä tietenkään tiedä naisen poliisiudesta, ja karmeastihan siinä käy. - Vauhdikas pläjäys (mm tappelu kroisospomon lukaalissa, jonka keskiössä on valtavahko lasivesi-vesi-lasiputous`portaikko`, joka tietenkin hajoitetaan, moneen kertaan tai flyygelinpäälläpotkinta, käsien kansikatkonta samaisella `laitteella`, myös flyygelinpäällysspagaati nähdään), mutta Yeohia ja Rothrockia olisi saanut olla enemmän, mutta kyllä heidänkin itseltään itserepimäänsä (jotta potkut paukkuu paremmin, ylemmin) hamematsausta löytyy useaan kertaan. Mutta myös karmean kasarista farkkuhaalarimatsia. (Yeohin vihreä[!] lappuhaalari menee jo muotivirtausten ala, ulko -ja yläpuolelle.) Lisäksi omena laitetaan pistoolinpiippuun ja pamautetaan, erilaiset puoliroistot törttöilevät ja kokoroistot kompuroivat. Ja tekohohottava, ylinäyttelemistä yrittävä gangsteripomo. Ja pitäähän kunnon Honkkarissa olla tietenkin tarinaan täysin liittymättömiä elementtejä, esim kaksi parkkisakko`poliisia`, ketkä kilpailevat, tappelevat siitä kumpi ehtii saada enemmän ja nopeammin sakkolappuja tuulilasinpyyhkijöiden alle.

Tirlittan: Sillat

Savolaista soulia suomeksi. Tai siis "savoksai". Parhaat palat: Sillat, Lähirakkaus, Noususuhdanteen aikaa(n).

Apprentice To Murder eli Kuoleman oppipoika (USA-Kanada-Norja-88)

"Last night I dreamed a terrible.." Vuosi 1927 vehreänvihreässä laakso/vuoristokylässä, kaupungissa. Komeaa maisemaa (kuvattu Bergenin seuduilla Norjassa, mutta Amerikkaa, Kanadaa kai kuvataan 1]), mutta maiseman alla juopottelevaa kusipääaviomiestä-isää, hikistä hommaa töissä ja kun vielä mystinen sairaus piinaa seutua, niin onhan siinä kestämistä lukutaidottomalla, mutta hyvällä piirtäjällä Billy-pojalla (Chad Lowe). Mutta onneksi(?) on kansanparantaja Tohtori Reese (Donald Sutherland), häneen tutustutaan heti aluksi kun hän rauhoittaa valkovaahtosuisen vesikauhukoiran Raamatulla ja Rukouksella. Ja onneksi on nuori nainen (Mia Sara) joka haluaa toimittajaksi isoon kaupunkiin, kirjoituskone jo löytyy! (Toinen kirjoittaa, toinen piirtää, Pari tehty Taivaassa? Vai tuleeko Billystä Parantajan apulainen? Vai molemmat? Vai kertooko elokuvan enkku -ja suominimi `totuuden`?) - Ei läheskään parhaita folk-kauhuelokuvia, varsinkin väen vaatetus mitä sitä sattuu, halpistv-sarjamaisuutta, mutta katsoohan tämän ennenkuin kulkutaudin ottaa. Eikä onneksi ole sarja, yksi elokuva, osa riittää. Lopun tulisuihkusuumies, oikeudenkäynti ja kuinka sitten kävi-kolmikko veti elokuvan kuitenkin kuiville. "Usko siirtää vuoria." "Ehkä joo niin, mutta enpä ole nähnyt vuorten liikkuvan." 1] Philadelphiaa, `Phillyä` muka..