The Racket - Suurkaupungin varjossa (USA-51)

Mitä!? ´Kovat ladonovet Robert Mitchum ja Robert Ryan samassa elokuvassa!! Valitettavasti vaikka `honest cop` Poliisi-Robert (Mitchum) ja Rosvo-Robert (Ryan) sekä Hitch-Hiken jäätävän kylmä pahis William Talman `toisena honest coppina` ja tuon ajan noireissa riviroistoja ja muita niljakkuuksia hyvin esittänyt William "Cannon" Conrad (näyttääkin jo `Cannonilta`) vetävät hyvät roolit, varsinkin Ryan, niin tämä tyypillinen `koko kaupunki korruptoitunut paitsi yksi, kaksi, pari poliisia`-saaga on melko vaisu noir. Mutta noirin katsoo aina mielellään, vähän valjummankin.

P.S. Samaa meininkiä kuin huomattavasti paremmassa, Fritz Langin Big Heat`issa elikkä Gangsterikuninkaassa (-53). `Heatissa, `Kuninkaassa poliisin vaimo kuolee elokuvan alussa räjähdyksessä, tässä ei "edes" loukkaannu.

Bloodstained Butterfly (Italia-71)

Huom! Spoilausta! Yllättävän veretön giallo, ollaan paljon oikeussalissa. Mutta juoni ei ole yliälytön, vaan juuri sopivasti haarautuva. Ja loppu on nerokas; `Alkuperäisen` murhaajan saa `uusi tekijä` vapaaksi vankilasta ja satimeensa tekemällä itse pari murhaa.

Tyylikäs, jäntevä, nerokas. Jännittäväkin. Loppuratkaisua odotti oikeasti ja se palkitsi paremmin kuin olisi odottanutkaan.

Ghost Town (USA-88) - Ei vapaana lentoa, ei puristusta.

Lännenelokuvat ovat meikäläiselle boring as heaven and hell, eikä tämä puolilänkkäri, neljäsosakauhuilu ja draamailu ja lähes kokoympyrätylsäily, jossa autiomaahan autolla avioeroa, aviopakoa juhlistava nainen sekä paikallinen puolisheriffi menevät myrskyssä villin lännen aave/zombikylään tee poikkeusta. Autiomaan kovasti kierrätetyt, monasti myrskynneet pölyt ja pikkukaupunkipatsastelut sun muut westernkliseet ovat liiankin jämäkästi paikoillaan eikä tähän liian lievästi, leudosti jumitettu kauhukuvasto tee terää. Kahvaa kylläkin. `Puukko` ilman terää sopii hyvin käteen, mutta eipä se muualle sovikaan. Samoin koko elokuva, koko Ghost Town on kädenlämpöinen, käteen sopiva elokuva, mutta se ei pääse löysäkouran maailmasta kuin pikkuisen pihisemään ja sormien välistä tiiraamaan. Ei päästä irti eikä toisaalta purista `timantiksi`. Lännenelokuvameininki välillä, sekin lyhyesti veripussisessa katu ja saluuna-ammuskelussa toimivaa (mutta kun en westerntoiminnasta perusta) ja kauhutoiminta kilttiä (yksi tuulimyllynaulitseminen, yksi talikkosurma vilahtaa teon jälkeen, aaveiden ampuma ja puukkohaavat `mössöisiä`) Lopun perusaavekansan ilmestyminen ja helpotus oiva idea ja surmaava sheriffintähdenheitto sekä variksen samaisen tähden nappaaminen nokkaansa nerokkaita, ovat oikeissa paikoissa, lopussa, mutta näitä nerokkuuksia olisi pitänyt ripotella pitkin elokuvaa. Ilman niitä katsoja kyllästyy, tylsistyy, nu(u)kahtaa. Katsoo elokuvan osissa, jos jaksaa. Tv-elokuvamainen teos; Hidas eteneminen, kauhu suht vähissä, "seksissä" hiukset peittävät rinnat. Puolinaista kaikin puolin.

-Luulin että josko kauhuosasto toisi ketteryyttä tarinaan, mutta se vain (väärällä tavalla) hidasti sitä entisestään. Joskus hidas kauhutunnelmallisuus iskee kuin tuulinyrkki leukaan, mutta tässä tuuli ja pöly vain pyörii nurkissa. Lopussa mennään tietenkin kirkkoon. Sitä ei hyödynnetä.

Dead Silence (USA-89)

Suht harvinaista on että halpisgorekauhutekijä tekee verettömimmän elokuvansa ensimmäisenä. Amerikoista (tietty) päin ysärillä goreponnistanut, koeponnistanut Hugh Gallagher (mm ` käteen vedettävä jää vetäjän käteen`-kohtauksesta `muistettava` Gore whore) teki tämmöisen vuonna-89.

"You gonna tell my future?" "I don`t see one." Dead Silence on näitä elokuvia jossa sähkötuolisurmattu lähtee koston, tai ainakin tuhon tielle. Ja se tie on mielenkiintoisen sekava sähellys johon kuuluu mm mankalla ja mikrofonilla kuolleitten ääntelyn nauhoittamista hautausmaalla(!), hyvän, toimivan karua dialogia ja kökköorea sekä surisevaa ääniraitaa. Kaikki kasassa, kunnossa gorekauhurintamalla. (Jo ensielokuvasta lähtien.) Ja tässä on onneksi mukana vielä näp(s)äkkää kökköhuumoria, ei nuivaa nihilismiä joka näkyi olevan ainakin monen, Gallagherin ja halpisrintaman lähes kaikkien kauhugoreilijoiden myöhempi tympeä linja. Sitä pelkästään. Ilman ilma-aukkoja.

Mutta Dead Silence on tunkkaisen toimivaa. Virkistävällä valolla ja tollo-tönkkötuuletuksella välillä. Näytetään naurettavuudet. Päästetään pöly, pöljäily, pönttöily, pösilöinti pyörimään. Kauhun keskellä. Ja laidoilla, nurkissa.

"See you in hell." "You can count on it."

555 (USA-88)

"I was walking on a beach. I heard a scream."  "Just one scream?" "One. A...long...long... one.  The kind one hear from the battlefield, from the wounded to dying " (`Todellisuudessa` niitä huutoja on monta. Ja ne mitkä...kestävät...pitkään...pitkään ovat elokuvan keskustelut. Mutta jotka ovat yllättäen melko mukiinmeneviä, [tyhmyydessään] aitoja, uskottavia jopa. Vaikkakin...toisteisia...toisteisia tosiaan.)  Eli elokuvan alussa `Kenraalia` kuulustellaan murhatodistajana. Hän on pikkukaupungin `sotasankari`, no ainakin sodan käynyt, nykyinen armeijaneläkeläinen, poikamies, vanhapoika (tämänkin hän kertoo kysymättä) joka kulkee pari kolme yötä viikossa rannalla "miettimässä..."...
Keskustelusta `selviää` (sillä poliisit eivät usko) että murhaaja on "60-luvun hippi". Pollarit eivät usko, mutta hippi se on!  Vai onko se hippihenki?

Tämä kuusari-ysäri-rantahippi jatkaa julmuuksiaan ja katujen kansa on kauhuissaan. Näin kai luulisi, mutta ei! Katujen kansaa ei edes näy (muuta kuin murhattavat ja muutama auto ajaa ja baarissa on pari ihmistä) ja "kauhuissaan" ovat kolme poliisia ja yksi lehtinainen. Mutta murhattavat eivät, koska kukaan ei kerro! Ja sitten onkin myöhäistä ja nopeata olla kauhuissaan.

Ei mikään goremyrsky, mutta vähän sinnepäin. No, yksi kohtaus rajumpi, `tunnetumpi`. "Veri"Värilitkuja heitellään. Ja nerokasta dialogia: "You pick up the bratwurst and I pick up the turkey." "There`s madman runnin`around the city and you talk with your wife about a fuckin` barbecue!"/ "Criminals are stupid fuckers! Once we got lead on them, we usually get them" (Siltä tosiaan näyttää. No ei näytä! Poliisit puhuvat, hippi jatkaa hurmehoureista taivaltaan.) Ja: "Guy is not stupid, just crazy!"  Hieno kökkökohtaus on se että kahdelle poliisille kasvaa huonostinukutun, mietityttävän ja tuskaisan yön aikana ja `ansiosta`-syystä mahtavat teko(?)sänget! Paskaturrat-Tuskaparrat!!

Tämä Wally Kozin ainoassa käsikirjoitus-näyttelijä-ohjaus-tuottajatyössä on suoraan videolle- halpisten karua `charmia`. Ja mikä merkillisintä jopa tässä genressä on se että kahta lukuunottamatta kaikki näyttelijät ovat ainoissa rooleissaan! Se on tosiaan harvinaista, vaikka näitä hyvin usein kaveri ja sukulaisporukoilla tehdäänkin. Ja muutama näyttelee ihan `raivoisan hyvin`. [1] Sekin harvinaista.

[1] Minuun iskee, koskee monesti tällainen roskaelokuvamainen "näytteleminen". Siksi lainausmerkit, koska se ei ole useinkaan näyttelemistä. Se on pelokasta, takeltelevaa, pelokkaan takeltevaa, sanojen unohtamista, sanojen hakemista. Näin ihmiset puhuvat, näissä erilaisissa tilanteissa. Se on `aitoa`. `Puolivälimerkit` kyllä vielä, mutta se on monesri aidompaa kuin  `oikeissa` elokuvisa, joissa sanat, lauseet löytyvät, tulevat kuin apteekin hyllyltä, takeltelematta. Eivät ihmiset näin puhu. He takeltelevat, unohtelevat. Mutta ymmärrän kyllä sen että ei sellaista, sitä aina välttämättä halua elokuvistakin katsoa, kuunnella. Kun sitä on jo kotitarpeiksi ihan tarpeeksi. En minäkään aina jaksa. Silloin katsotaan esimerkiksi niitä salamadialogikeskusteluelokuvia, joissa jokainen sana, lause ja jopa välimerkkikin on iskevästi, jämäkästi paikallaan, paikoillaan.