Hiljaisuus ja huuto (Unkari-68)

Unkarilainen ohjaaja Miklos Jancso oli mestari kuvaamaan kahnauksia, konflikteja, sotaa, historiaa pitkin, avonaisin (no, pusta tietenkin), mutta mielialoiltaan suppeiden leikkauksien ja ihmismassasiirtymien, tanssien, lipunheilutusmerien, mutta myös juoneen, tarinaan, historiaan kuulumattomien alastomien naisrivistöjen kuvauksin. Joskus tämä mestarointi meni itsetarkoituksellisuuksiin, liiallisuuksiin. Tässä elokuvassa ei mennä, tässä tämä massoittuminen on vielä pienessä "kukassa"; pienellä tilalla, pienessä piirissä, pienillä porukoilla... Mutta julmuus, klaustrofobia, pelko on isoa. Ja tietenkin nytkin iso pusta reunustamassa, sulkemassa tätä kaikkea. On vuosi 1919, muutamat sulkahattusotilaat ja tilan väki käyvät kävelevää arvaus, kysymys- ja piirileikkiä siitä missä piiloitteleva mies on. Sotilaat ovat julmia suorittajia, tilan väki masentuneita kulkijoita. Absurdi klaustrofobia on koko ajan päällä. Sotilaat ja tilan väki kulkevat, kulkevat ja kulkevat... Etsivät hiljaisuutta, huutoa, ratkaisua, räjähdystä. Vai jääkö, jäävätkö kaikki pyörimään paikoillleen(,) piiriin? Voimakas elokuva. P.S. Markku Tuuli nimesi unkarilaista elokuvaa käsitttelevän kirjansa tämän elokuvan mukaan.