Roskasta versoo taide. - Elokuvat elää, sarjat sucks! Etupäässä elokuvaa. Näkyjä, täkyjä..
keskiviikko 23. marraskuuta 2022
Elämme unelmien aikaa tai Kun eletään unelmien aikaa (Unkari-64)
Vähän Andrzej Wajdan Innocent Sorceresin (-60) mieleen tuova, Istvan Szabon ensimmäinen pitkä elokuva on onnistunut ja raikaskin irtiotto vuoden-56 Unkarin kansannousun tukahduttamisen tunkkaisuudesta. Kuten Wajdan teoksessa, niin tässäkin nuoret aikuiset yrittävät yksin, mutta ensin varsinkin ryhmänä viettää mahdollisimman mukavaa elämää yksin ja/tai varsinkin parisuhderintamilla sekä saada työnsä jatkumaan myös tulevaisuudessa ja kummassakin esitellyt työt ovat töitä joista nuoraikuiset pitävät, eli ilmeisestikin paremmista piireistä tulleista, paremmin koulutetuista, paremmin palkatuista kansalaisista on kyse. Tässä pääosassa on tv-asemateknikkomies samanikäisine tuttava-työporukoineen sekä mainittuine esilaisine parisuhdekuvoineen, naiset löytyvät myös suurin piirtein samoista yhteiskuntaluokasta. Elokuvan pääparina (heillä ja muilla on muitakin suhteita matkan varrella) on yksi mies tv-porukasta sekä lakia lukeva nainen, josta tulee julkkis (ainakin miehelle), kun häntä haastatellan tv:ssä. Nainen sanoo olevansa kommunisti, mutta on sitä eräänlaisen pienen ironia-vitsiverhon läpi, mies ei kerro "suuntaustaan", mutta ei kommunisti varmaankaan, ilmeisesti "ei mikään". Tämä senaikaisen ja paikkaisen nykynuoraikuisten monisuuntaisuus (kommunismi, katolisuus, länsi) tuodaan oivaltavasti esiin; Muuistellaan nostalgisesti pioneeriajan parhaita paloja, kirkossa käydään, ainakin suutelemassa, Truffautin elokuvajulistetta kannetaan kadulla jne. Toisaalta pariskunta vinoilee yhdessä kirkon vieressä olevalle "Viva Lenin!"-seinäkirjoitukselle sanoen sen olevan "Jonkun koululaisen, joka on kommunisti" tai "Kommunistin, joka on koululainen" kirjoittama. Päättyykö mainittu suhde, luultavasti, mutta ehkä ei. Elokuva päättyy oivaltavasti puhelinyhtiön puhelinherätykseen, jossa koko "sentaali-santra"-rivistö huutaa kaikuvasti miehelle hyvät huomenet. Herätys uuteen(?) aamuun, suhteeseen, yksinäisyyteen, yhteiskuntaan?
maanantai 21. marraskuuta 2022
Jess Franco Avaruudessa! - Sex Is Crazy (Esp-81) Franco löytää Itsensä
"Penis Attention!" Ja tietenkin, kun Franco kyseessä, varsinkin "Vagina Attention!" -> "One penis, two penis, three penis..." "One vagina, two vagina, three vagina..." `Avaruudesta` tulee `avaruus`strippareita tehdäkseen 600 lasta tunnissa!?) ja nimestä ei kai voi päätellä vielä mitään, mutta halpaa Ja huonoa. Ja tästä on kai lähi kautta kaukoaikoina tulossa uusi julkaisu. Itse idea, avaruusbeibet tulevat, joka on scifin ja scifiseksin, soft-scifiseksin alalajin alalaji, ei suunnattomasti, no suoraan sanottuna, vähääkään kiinnosta, varsinkin kun stillkuvien perusteella `space`strippaajat ovat geneerisen genren generrisimmisti maalattu hopeamaalilla. mutta menköön nyt tämäkin teksti julkaisu"kynnyksen" ali. P.S. Mutta, no onhan tässä kuulemma zoomailun (sekä omien filmivilahdustensa) mestarin Francon ussi zoomaussuunta, HÄN ITSE, MAHTAVAA, NEROKASTA!! HÄN, tai joku, zoomaa kameran takana olevaan ITSEENSÄ! Tai sitten HÄN kuvaa ITSEÄÄN PEILISTÄ (PEILIT, Francon kolmas elokuvanteon kulmakivi) suuntaamalla kameran PEILIIN, jossa HÄN KUVAA ITSEÄÄN! ITSEREFLEKTION HUIPPU! VIHDOINKIN FRANCO LÖYSI ITSENÄ! Ja vielä TUPLATEN!! Ainakin tämän filmin ajaksi..
torstai 17. marraskuuta 2022
Love Streams eli Rakkauden virrat (USA-84) Koko ajan hullummaksi menevä, tuleva elokuva koko ajan hullummiksi menevistä, tulevista ihmisistä.
Aviopari Gena Rowlands ja John Cassavetes esittävät tässä Cassavetesin ohjauksessa sekopäistä sisko ja veli-paria, joiden elämien pitää mennä, tulla koko ajan hullummiksi, elokuvassa, jossa kaiken pitää mennä koko ajan hullummaksi, jonka pitää mennä, tulla koko ajan hullummaksi. Pidin. Pirusti. "Cassavetesin viimeinen todella persoonallinen työ."
sunnuntai 13. marraskuuta 2022
Les Orgueilleux (Ranska, Meksiko-53) Ensimmäinen epidemiaelokuva? Ei, mutta varhainen.
Mutta ei harhainen. `Yksi tapaus ei tarkoita, tee epidemiaa, eikä yksi ryyppy alkoholistia eikä/tai alkoholistille kevättä, kesää, eikä mobilisaatio sotaa.` Tämä `paikallis`juopon (Gerard Philippe!) alkoholistis-ironinen `kolmoisheitto` kuvaa hyvin tämän elokuvan maailmaa, jossa kuumassa etelässä bussi jättää pikkukaupunkiin vakavasti sairastuneen miehen ja hänen vaimonsa paikallispuoskareiden tai tohtoreiden käsiin. Ja/tai jalkoihin tallautumaan. Ja kunnon kolmoissoppa, kolmoissotkuhan siitä syntyy. Jos ei suurempikin. - Hyvää elokuvaa maailman/miehen(,) mielen laitamilta, jossa laitapuolen kulkijat kulkevat onnelliseen tai onnettomaan "loppuun".
lauantai 12. marraskuuta 2022
House of Terrors (Japani-USA(?)-65) Ehkä ei..
Siksi `Ehkä ei` koska huolimatta hyvästä pääjuonestaan (kuollut mies on omistanut, ilmeisesti vaimonsa->leskensä tietämättä kauhulinnan, `Saatanan kuopan`[?!]) ja muutamista brutaaliuksistaan tämä on aika tavallinen Japani-Jenkkikauhu. (Näyttelijöiden nimet englanninkielisiä.) Varjokuvakauhut ovat onnistuneita.
Dr Caligari (USA-89) - Että ei.
Increddible! Terrible! Veitsi, joka tekee, viiltää esiin paiseita, rupia, puutukien varassa roikkuvat kukka-köynnös-lonkero-oksarinnat, iso `design`muovisilmä aavikolla/avaimenreijässä/postilaatikossa/teatterilavalla, oliko imurinletkunkin päässä, kävelevä pat/ja/tyyny (josta tunkeutuu kieli, kielet ovat elokuvan clou), lampaanjalasta, viulusta syödään villat päältä, sisältä sykkivä sisäelinkakku (kermat päällä) josta lonkerot lentävät kohti "juhlijoita" ja se paras segmentti: lumisateisessa televisioruudussa oleva ruudun kokoinen naiskasvo aiheuttaa lipovalla kielellään telepaattisesti orgasmeja sängyllä makaavalle naiselle. Ja toiseksi paras: Kylpyamme on täynnä jäätä, lunta, jo(i)sta nousee gialloinen partaveitsinukke. Laitetaan vielä kolmas: Käsi"kahle"- Koristeena pelkkä sängynpääty. - "Post-Apocalypsinen", post-punkkinen teatteri-tv-(tekniikka)elokuva (lumisadesuriseva tv, jossa naiskasvot teatterilavan nurkassa) Dr Caligarin mielisairaalan ja "muun" "maailman" eroottisuuksista. Mukana myös pakosti, tietenkin, tottakai tunkkaisuuden tuhnua, tunkua. Pidän tällaisesta yhdistelmäatä, mutta siinä on myös aivan liikaa saman asian ympärillä (no, se seksi tietenkin, ja siitä tietenkin tissit!!) pyörivää tyhjää, tylsää teatteripuhetta. Eli, että ehkä ei, ei kai jatkoon. Että ei.
keskiviikko 2. marraskuuta 2022
Manaajatar?
Ensi-iltansa saa tällä viikolla kertomus ensimmäisestä(?) naispuolisesta manaajasta. Toivottavasti ihan käypää manausta ja/mutta toivottavasti ei niin huonoa, että piru repii vihtahousunsa. Kiinnostaa?
Mind, Body and Soul (USA-92)
Hieno nimi kauhutrillerille, tai tässä tapauksessa "kauhu""trillerille", mitään muuta hyvää tässä ei siten olekaan. Eikä myöskään tarpeeksi huonoa. Huonon ja keskiverron puolivälissä pulputtava mitättömyys, unohdettavuus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)