"Pinnallisestihan me juuri ollaan kauniita." "Ehkä tänä iltana Tnssipalatsin juhlissa tapahtuu jotain äärettömän uskomatonta..." Ja uskomatonta tapahtuu...
Elokuvan alussa kalanpurkkitehtaan kalanperkaus -ja purkitus rivistöt vaihtuvat lennossa tehtaan konttorin konekirjoitusrivistöihin, vaihtuakseen purkkifirman pomon (Reino Valkama) pöytään. Tai pikemminkin sen pöytälaatikkoon, sillä ainoa "työ" mitä hän tekee, mitä sikarinsavultaan näkee, on tehdä piilopalapeliä juurikin tuossa laatikossa.
Kyseessä on satiirinen yhteiskuntakomedia. Ja varsin onnistunut sellainen. Pitkä keskivaihe kyllä junnaa ja toistaa itseään ikävästi.
Viikon tyttö on viimeisin Valentin Vaalan ja Lea Joutsenon komedioista; Joutsenon esittämästä kalanperkuu -ja purkitusnaisesta valitaan sattumusten ja suutumusten summana Viikon tyttö, melkein missi. Tästä alkaa hänen vastahakoinen (myöhemmin satiirisen `innostunut`) matka seurapiirien uudeksi tähdeksi. Tähteyttä tukee valheellinen, virheellinen tulkinta hänen Amerikan sedästään. Setää luullaan monimiljonääriksi, plantaasinomistrajaksi. Ja vieläpä kahviplantaasin.
Tästä tosiaan valitettavasti seuraa pitkä tarpominen seurapiirien toisteisuuksissa, tylsyyksissä. (Tarkoituksena on tietenkin näyttää näiden pikkupiirien naurettavuus, pikkumaisuus, sisäriittoisuus.) Mutta elokuvan loppunousu "Sedän elefanttitarhoineen" ja seurapiiriporukan poliisiautoon joutumisineen vakauttaa elokuvan villiyteen. Tosin loppu tietenkin perusromanttinen. (Joutseno ja Tauno Palo!) Onneksi Tapio Nurkka jälleen mainio laiskana `En saanut taaskaan rakkautta, mutta aivan sama, olenhan rikas!`-muljuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti