lauantai 27. kesäkuuta 2015

Strange Invaders (Usa-83) - Perimmäiseltä tunnelmaltaan onnistunut elokuva

Stange Invaders on päällisin puolin onnistunut elokuva. Tässä scifielokuvaparodiassa avaruushirviöineen viiskytlukulainen `mysteeri julkisivun takana` lyö hyvin kättä kaheksankytlukulaisen toteutustavan kanssa. Harmi vain että tämä hiipivätunnelmainen meininki ei ole oikein meininkiä, vaan vähän liiankin hiipivää, melkein pysähtynyttä. Siitä ei olisi pitänyt tehdä koko elokuvan läpäisevää linjaa, nyt se makaa liian paksuna ja painavana koko elokuvan päällä melkein tukahduttaen sen. Parodiaan yleensä kuuluva huumorikin jokseenkin puuttuu.
Nyt tunnelmointi tosiaan onnistunutta ja komeaa, mutta liiallista. Välillä sen katkaisee pari limaista kuminaamagore-kohtausta.

Mies lähtee etsimään ex-vaimoaan amerikkalaisesta pikkukaupungista joka on vielä kaheksankytluvullakin kuin suoraan viiskytluvulta, vaatetusta, aatoksia myöten. Ja niin nämä fiftari-vaate-aate-tyypit murtautuvat läpi ajan ja aatteiden. Ihan onnistunutta. Mutta elokuvaan muu hiippailu ei.

Puolittain onnistunut parodia.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Psycho Lover (Usa-70)

Psykorakastaja kertoo murhista epäillyn miehen, hänen psykiatrinsa, psykiatrin vaimon ja psykiatrin tyttöystävän neliödraamasta.


Outo, värikäs kombinaatio psykedeelistä teatteria (murhakohtaukset), pröystäilevää elämäntapaa, kuumaa rakkautta ja älyttömyyksiä. Psykiatri on sikarikas ja näyttää sen: pikaveneellä kruisaillaan, auto on kuin retrofanin märästä unesta, mutta toisaalta hän myös laskee pellinpalalla(!) tyttöystävänsä kanssa ruohomäkeä(!) alas järjettömän-upean lapsenmielisessä kohtauksessa.


Värikkään kreisi elokuva, jossa yhtä pääosaa melkein näyttelee psykiatrin "noiduttu" c-kasetti. Hullua kamaa, jota katsoo suu auki.


P.S. Elokuvassa silloin tällöin soiva pop-balladi toisaalta seesteyttää, mutta toisaalta hämäröittää tarinaa entisestään.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Separation (Bri-68)

Jack Bondin ohjaama avioeroelokuva ottaa tehokeinokseen erilaiset avantgarde-elokuvan keinot ja ratkaisut. Ja avantgarden `sekavuus ja mystisyys` sopii erittäin hyvin käsittelemäänsä aiheeseen, kun avioeroiset ihmiset itsekin ovat aikamoisen epäselvässä elämäntilanteessa. Aihetta ja tarinaa terävöittää vielä harmaankalsea mustavalkokuvaus sekä Procol Harumin Salad Days-kappale, joka kuullaan lähes kokonaisena, mutta myös osissa. Urkumelodiat lähes tyhjien, alakuloisten suurkaupunkimaisemien (Lontoo) päällä luovat yhtäaikaa pysähtynyttä sekä harmaan sävyissä väreilevää tunnelmaa. Myös silloin tällöin pilkahteleva psykedeelinen värimaailma ja tehokkaan kuiva huumori antavat elokuvalle polveilevuutta.


Tämän pysähtyneiden ihmisten ja maisemien elokuvan näyttelijäkaarti on myös erittäin osaavaa, aiheeseen sukeltavaa.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Alien Beasts (Usa-91)

Carl J Sukenickin elokuvan kutsuminen surkeaksi, ehkä elokuvaksikin, olisi sille kehu. Minuuttikaupalla kuvattujen mustien kuvaruutujen, minuuttikaupalla kuvattujen äärimmäisen hitaiden käppäkungfu-kohtausten sekä minuuttikaupalla kuvatun avaruudellisen rumanaaman kuvan on kai tarkoitus kuvata Alienin hyökkäystä `Maahamme.` No, on niissä kohtauksissa "onneksi" usein päällä äärimmäisen hidas ja maanisesti samoja asioita toistava, "selventävä" selostus. Keskustelut käydään pysäytyskuvan päälle. Lopun muutaman minuutin animaatio ja savianimaatio on jonkinlainen yllätys ja piristys. Outo, mutta silti tylsä toimintatumpelointi.

Tätä voi käyttää meditatiivisena unilääkkeenä, kuten minä. Joku voi pitää tätä `käsittämättömänä taideteoksena`, minä en siihen pystynyt. Välillä se tuntui vilahduksenomaisesti siltä, mutta sitten taas pudottiin... Raivoisasti on yritetty roskaa tehdä...

"I REPEAT...I REPEAT...I REPEAT..."

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Uzumaki (Jap-2000) Vortex/Spiral

"Kaikki on Pyörrettä." Uzumakin (suom. pyörre, kierre, spiraali) voi erittäin hyvin kiteyttää tuohon lauseeseen.
Japanilainen pikkukaupunki joutuu Pyörteen (tai, ainakin aluksi useampien pyörteiden) valtaan. Joka puolella, koko elokuvan mitan näkyy (ehkä joillekin katsojille kyllästymiseenkin saakka) erilaisia asioita, joilla on pyörteen/kierteen, spiraalin muoto. Tämä pyörrejatkumo pitää hyvin yllä elokuvan painostavan unimaista tunnelmaa. Jota lähes jatkuva sade ja yleinen harmaus taidokkaasti tukee.

Pääosissa ovat teinityttö ja hänen lapsuudesta asti tuntemansa ystävä ("I can be your mother."), sekä heidän vanhempansa. Tytön äiti on kuollut.
Mukana on siis myös japanilaista kouluteinimaailmaa, mutta ei liiaksi. Näkyvin ja vahvin asia elokuvassa on tietenkin tuo painajaismainen pyörremaailma jonka pyöritykseen ja puristukseen kaupunki yhä enemmän ja enemmän joutuu.

Välillä ehkä vähän liian hidastempoinen elokuva, mutta se on sitä tarkoituksella. Tällä viitataan etanan hitaaseen etenemiseen. Ja etanastahan löytyy tuo spiraalimuoto. Ja kaiken lisäksi etanathan viihtyvät sateessa. Vain sateella liikkuu (etanamaisen hitaasti) myös outo limaa valuva teinipoika.
Elokuvasta ei muodostu lopussakaan mitään gorepyörrettä, vaan enemmänkin kiero ja varsinkin kierteinen synkkäsatu jonka tapahtumat ja ihmiset vääntyvät monelle mutkalle.

Vaikka tarina pyörii (heh, nimenomaan pyörii) aika lailla yhden ja saman asian ympärillä, niin `se yksi ja sama asia`tekee niin paljon vääntöä ja kiertoa elokuvan aikana, että katsojan mielenkiinto säilyy.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Linnunrata (Fra-69)

Luis Bunuelin parhaimmistoon kuuluu myös Linnunrata. Julmaa, mutta varsinkin hullua pilaa uskonno(i)sta (,no kristinuskosta lähes pelkästään,) laskeva elokuvateos.

Pikkuisen laskevaa on kyllä pitemmän päälle myös itse elokuva tasoltaan . Loppua kohden jankkauskerroin (pakostakin?) kasvaa ja katsojan katse alkaa herpaantua. Mutta lopussa noustaan taas ylöspäin. Elokuva on kuitenkin sen verran oudon vetävää kamaa, että jankkausjaksonkin kestää. Ei kuitenkaan mene Bunuelin mitalikolmikkoon (Kulta-Aika, Viridiana, Tuhon Enkeli), mutta heti pistesijoille kylläkin.

Linnunradassa kaksi kulkuria suorittaa pyhiinvaellusmatkaa Pariisista Santiago de Compostellaan, Espanjaan. Matkasta sukeutuu varsinainen erilaisten uskonlahkojen vyöry. Ollaan jonkun asian puolesta tai täysin sitä vastaan. Tai jotain siltä väliltä. Kaksikko törmää näihin lahkoihin `nykyajassa`, mutta vastaan tulevat ryhmittymät voivat olla hyvinkin kaukaa historiasta. Välillä mennään suoraan historiaankin ilman päähenkilöiden johdatusta ja/tai osallistumista. Tai sitten sitten vastaavasti elokuvassa esiin tulleista tyypeistä tulee vähän aikaa, sen hetken, päähenkilöitä. Nämä erilaiset törmäämiset ovat elokuvan ehdoton suola. Ne rytmittävät hommaa hyvin. Mutta loppua kohden tosiaan tuntuu törmäysten terä vähän tylsyvän, mutta eivät liikaa.

`Leivän kärsimys.` Kummallisista kohtaamisista voisi mainita muinaiskaavussa kulkevan ja latinaa puhuvan lammaspaimenen tai oudon, vihakasvoisen pukumiehen joka sanoo: "Jos kerjäläisellä ei ole yhtään rahaa, niin sitä ei pidä hänelle antaa. Mutta jos hänellä on sitä vähän, niin hänelle pitää antaa paljon." Ajatuskummastusta herättää myös kohtaus jossa pappi jakaa leivän osiin ja ilmoittaa ettei hän ole syyllinen sen kärsimyksiin viljankylvöstä uuniin laittoon. (Elokuvan alussa on tullut kohtaus jossa taikinaa vaivataan ruumisarkun oloisessa esineessä.)

Aivojahierovan outoa elokuvaa, jossa esillenostettavaa on myös se (ja varsinkin se) että Bunuel ei säästä myöskään ateisteja. Tai sanotaanko, että hän käsittelee samanlaisella, välillä mikroskooppisella, joskus jopa laajakuvaisella lämmöllä sekä uskonnollisuutta että uskonnottomuutta.

"My hatred of science and my horror of technology will lead me one day to an absurd belief in god..."




torstai 4. kesäkuuta 2015

Tuhon Enkeli (Mex-62)

Yksi parhaita Luis Bunuelin ohjauksia on vuoden -62 Tuhon Enkeli, jossa lähes koko elokuvan ajan elitistinen eliittiporukka yrittää päästä pois linnamaisen kartanotalon illalliskutsuilta , mutta `mystinen muuri` estää sen. Vierailuväki vain yksinkertaisesti alkaa käymään oudon tylsistyneenä yöpuulle ympäri sohvia ja lattoita. Alun tyhjänpäiväisen korrekti keskustelu muuttuu suht nopeasti, vankipäivien jatkuessa ilkeilyksi kaikille ja joka suuntaan. Jokainen ihminen on ylimielisyydessään ja ylpeydessään yksin, ja näissä piireissä varsinkin. Ihmisen animaalisuus alkaa myös hiljalleen kuoriutua esiin. (Eläimellisyyteen viitataan suoraankin: Kartanon huoneissa ja portaikossa mellastaa myös yksi karhunpentu sekä lammaslauma.) Elokuvan `toisella`puoliskolla selviää että kukaan ei myöskään pääse `linnoitukseen` sisään. Yksi omanlaisensa  viittaus ylä -ja alaluokan eroihin (ja samanlaisuuksiinkin) on elokuvan alun palvelijoiden joukko`pako` kartanolta ennen vieraiden tuloa. He eivät näy olevan yhtään vihaisia tms vaan kaikki kertovat toisilleen ihan järkeviäkin, luonnollisia syitä (tai ovat kertomatta) poistumiseensa ja sanovat palaavansa takaisin. Osa palaakin. Yksi outo episodi on myös erään palvelijan kaatuminen illallispöydän liepeillä. Näyttää kuin hän kaatuisi tahallaan, niin kömpelöltä sen `esittäminen`näyttää.  Onko kyseessä tosiaan (tilattu?) esitys vai vittuilu?


Oivan mieltä kutkuttava, oudon ja small talk`isen keskustelun sekoituksella avautuva elokuva muuttuu melkoisen nopeasti omituseksi selviytymistaisteluksi jotain näkymätöntä (ja tyhjää?)  vastaan. Sanansäilän, sekoilun ja surrealismin sekoitus, joka antaa ajattelemisen ja ihmettelyn aiheita eteenkinpäin. Uskontoa tietenkin myös silpaistaan. Lopun kirkkoepisodi taitaa olla tästä selvin esimerkki, mutta myös lampaat taitavat olla tämänsuuntaista osoittelua . Lopussa
 `Linnoituksen vangit` alkavat epäilemään jopa apokalyptistä maailmanloppua ja he ovat viimeiset eloonjääneet. ("Tyypillinen" vallasväen ajatuskulku; tämän vuoksi heidät `säästetään`, maailma ei selviä ilman rikkaita ja voimakkaita?)


Outo elokuva, joka kuitenkin pohjalta yksinkertaisen juonensa ja puitteittensa ympärillä ja ihan keskiössäkin monipuolistuu moniin suuntiin vetäväksi tarinaksi. Ollaan `jonkin` alaisuudessa. Bunuelin oudoimpia, mutta samalla selvimpiä elokuvia.

P.S. Bunuelilla on ollut  tämä saapumisen-poistumisen problematiikka (sekä myös tämä illallisteema) esillä muulloinkin. Oivallisesti se onnistui Porvariston hillityssä charmissa (-72) jossa yhtenä päälinjana on teema toisinpäin: siinä taas illallispöytään pääseminen tuottaa suuria esteitä ja hankaluuksia.  Illallisteemaa taas sivutaan tyhmine vessanpönttövitseineen Vapauden aavessa(-74), joka on kokonaisuutenakin harmittavan hajanainen, löysä ja laimea Bunuel-sketsien kokoelma ilman sitovaa lankaa tai teemaa.