lauantai 28. tammikuuta 2012

`Takaisin suohon... takaisin suohon...`

"Nyt tahtoisin tytön vaikka suonsilmästä!" `Mene suolle!` Roland af Hällströmin ohjaus (1952) Mika Waltarin näytelmästä Noita palaa elämään ja Kaarlo Nuorvalan käsikirjoitus siitä on Suomikauhua, Suomiseksiä parhaimmillaan!

Elokuva yhdistää onnistuneesti kauhun, seksuaalisuuden ja huumorin ja sotkee soppaan sekaan myös alastonta seksiä (ja sitä huumoria lisää) isolla kauhalla.

Suolta löytyy noidan muumioitunut ruumis seiväs rinnassaan. Ruumis kannetaan kartanoon ja Noita (Mirja Mane(lius) herää henkiin...
Noidan vaikutuspiiriin joutuvat heti vanha, irstas kartanonherra (Aku Korhonen), hänen poikansa (Sakari Jurkka), arkeologi (Toivo Mäkelä), kevytmielinen taiteilija (`Noidat ja taiteilijat ovat samaa sukua.`, Helge Herala).
Hurjimman lausahduksen noidasta paaluttaa kartanonherra: "Olen minäkin tyttöjen kanssa heilunut, mutta en minä ketään ole suolla seivästänyt!" Mutta ei pojastakaan polvi pahene, parane, hän lausahtaa: "Minä kohta räjähdän, jollen pian saa purkautua!" (No, on pojalla paineet ja probleemat!) Ja vähän lievemmin: `Noita, pikitukka. Se saa minut ihan kuumaksi.` Kartanonpoika onkin elokuvan seksuaalisesti patoutunein tyyppi, sillä "Ukko on harjoittanut laajaa suvunjalostusta lähiseuduilla, siksi en uskalla paikallisia tyttöjä edes taputtaa, kuka tahansa saattaa olla sisarpuoleni... Piirteet samat kuin Äijällä!" Kartanonpojasta tuleekin `noidan mies.` Mutta on noidallakin sana hallussaan, hän huudahtaa kartanopomolle: "Vanha pukki! Iso pukki! Minäpä katkaisen sarvesi!" Onpa elokuvassa jopa eräänlainen viittaus ryhmäseksiin: "Aviovaimon ei tarvitse kuin selkänsä kääntää, niin heti huvitellaan alastomienn naisten kanssa pimeässä. Ja oikein joukolla!"
Elokuva onkin täynnä kaikenlaisia `noitaväittämiä`, varoittavista toteamuksiata hassutteluihin: `Kaikki naiset ovat noitia!` `Kaksi eri asiaa, noita ja noita-akka.` Suomalaiskansallinen saunakin tietty mainitaan pahuuden pois-pesupaikkana. Ja `kirkossa juokseminen.`

Ylimpänä noitasopassa kiehuu kuitenkin tietenkin itse Noita, ja kiehuu ja riehuu useasti Eevan asussa. (Herätti kohua Amerikassa asti.)

                                            MAITOLAITURIKAUHUA

Elokuva yhdistää kauhun onnistuneesti maalaismaisemaan ja mentaliteettiin. Huikeimpana, jopa uniikkina visiona näemme kuinka noita lypsää lehmästä verta! Maalaiskauhua kekseliäimmillään! Einari Ketola tuo vitsikkään rempseää maalaismeinkiä jatkuvalla `Niin se on, akat!`hokemallaan.

Myös perinteisempiä kauhun purskahduksia ripotellaan paljon. (Waltarillahn oli kauhuteemat hyvin hallussaan, oli kirjoitellut kauhukertomuksia jo teinipojasta lähtien): Kissan varjo heijastuu tulen valossa seinälle pirun ääriviivat muodostaen. (`Saatana! Mene pois, Saatana! Seitsensieluinen helvetin lähetti.`) Noita ottaa risun käteensä ja se muuttuu käärmeeksi. Noitaa suudellessa käteen jää vain pääkallo.. Elokuvan loppukin seuraa yhtä tyypillistä (tosin tylsää, toisteista ja latistavaa) kauhuelokuvan lopetustyyliä. Toisin kuin näytelmässä. Siinä on julmempi loppu.

Mutta se seksuaalisuus. Sen purskahduksia sotketaan noitakeitokseen, kauhukeitokseen ajalleen, jopa maailmanlaajuisesti, harvinaisesti saaden aikaan lähes uniikkia jälkeä.

Kaiken tämän voisi kiteyttää taiteilijan sanoihin: `Härski sutkaus vaatii aina vastaparikseen likaisen mielikuvituksen.` Laittamattomasti sanottu!

`Noita...se tuli sittenkin...`

maanantai 23. tammikuuta 2012

Kultainen Kynttilänjalka (Suomi-46)

Jos Noita palaa elämään on parasta suomalaista maalaiskauhua (ja paras kauhuelokuva muutenkin), niin paras kotimainen kaupunkikauhistelu on Kultainen Kynttilänjalka. Se ei ole ihan `puhdas` kauhuelokuva, enemmän noir, mutta psykologista (jopa psykopaattista) kauhua siinä kyllä on.

Maalta tässäkin lähdetään: Rosvoparivaljakko ryöstää kartanosta arvokkaan Kultaisen Kynttilänjalan ja polttaa vahigossa kartanon. Poltto esitetään polttamalla kartanosta tehty tökerö taulu!

Tämä Kynttilänjalka on muka niin arvokas että sen ansiosta Edvin Laineen esittämästä rosvosta tulee mahtava teollisuusmies Kaupungissa. Moni ei vaan tiedä että Edvin on myös hikitukka lippana silmillä raivoava hullu! ( Myös eräänlainen Jekyll ja Hyde-tarina.)  Myös vaimo sekoaa.

Mukana myös demonista seksiä, ahneutta ja uskonnollista tematiikkaa.

Hullu Elokuva!

Mutant Hunt (USA-87)

Joskus halpis-indie-elokuva näyttää ihanan kökösti teatterilta, varsinkin miljööt.

Mutant Hunt-elokuvassa päähyviksen asunnossa on sänky, pari pöytää, tuoli, nyrkkeilysäkki ja seinillä aseita sekä ryijy! Disko on tehty kellarikomeroon, jonka seinälle on ripustettu foliopaperi, toimisto on kaikuva parkkihallin nurkka josta löytyy tietokone ja puhelin.

Juoni: Hullu aurinkolasipäinen Tohtori tuottaa ja tuuttaa New Yorkin kaduille aurinkolasipäisiä mutantti-robotteja yhtenä virtana (muutama hassu.)

Toteutus: Videohalpiksen ja teatterin mainio epä/pyhä liitto ihanan ohuella juonella.

Gore on robottigorea. Lisäksi näillä robotti-mutanteilla on "kyky" venyttää käsivarsiaan. Katuolennon venytetty raaja näyttää tehdyn vessa/talospaperirullia peräkkäin liimaamalla. Aitoa käsityötä! Käsityö ja käsityöläiset kunniaan!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Devil`s Wedding Night (Ita-71) - Muikea mikstuura kaikenlaista

Muheva mikstuura (seksin)höyryistä kauhua ja komiikkaa. Bathory-genreen (tai oikestaan Nibelung-"genren" kauhuun) kuuluva elokuva on "vaikea", mutta muikea tapaus: Se on  yhtäaikaa huumaava, hurmioitunut ja (seksin)huuruinen pahanpalvontapätkä (kuitenkin kökköä, suorastaan surkeaa satanismia, surkeaa saatananpalvontaa)/vampyyrileffa sekä mukavan muovista kauhua jonka pilaa tai piristää (riippuu kuinka kauhu tai roskafani katsoja on) muutamat hullut yksityiskohdat:
Leffassa tärkeänä juttuna oleva `Pahuuden Sormus` (iso muovimollukka josta lähtee tökerö punasäde) on kuin suoraan lasten leikeistä, prinsessalelupakkauksesta/pääsiäissuklaamunasta. Lisäksi elokuvasta löytyy muovinen mehu(veri)kannu, vaikka kuvataan satojen vuosien takaista aikaa.


Muheva genremikstuura, joka antaa tavaraa sekä  kauhu/roskapettereille että paljaspintafaneille. Höyryisen hurmeista menoa.

Doctor Death - Seeker of The Souls (USA-73)

                                    "I COMMAND YOU, ENTER THAT BODY!"

WEIRD! SPOOKY! Olen aina ollut kummituselokuvien ystävä ja tämä seitkytluvun alun outoilu ja kummittelu on genrensä kärkikastia.
Miehen vaimo kuolee, mutta surunmurtama mies kuulee vaimonsa puheen jossa tämä käskee miehensä palauttavan itsensä takaisin elävien kirjoihin. Se kuulemma onnistuu. Mies yrittääkin kaikenlaista (mm kauhuelokuvien peruskauraa (feikki)seancea) kunnes lopulta päätyy "Elämän ja kuoleman rajamaastossa elävän miehen", Doctor Deathin luokse. Miestä esittää herkullisen vakavasti/tahallisen sekopäisesti Michael Considine.

Ja hemmohan todella elää "Elämän ja kuoleman rajamaastossa". Se selviää kun aviomies osallistuu Tohtorin salaseuran miitinkiin, jossa "esitetään" "näytöksiä" joissa juuri kuolleista siirretään sielu toiseen vasta kuolleeseen. Ja nämä siirrokset todella onnistuvat! Mies "ystävystyy" Tohtorin kanssa ja kuulee tämän elämän/kuolemantarinansa: Tohtorille näitä siirroksia on tehty aikamoinen tukku, miehestä naiseen ja aikuisesta lapseen ("Lapsena oli mukava temmeltää.") Eri rotuja ja aikakausia on käyty myös läpi.

Mutta sitten tuleekin "sieluseinä" eteen, ja elokuvaan kiintoisa käännekohta sillä miehen vaimo ei suostukaan ottamaan uusien ruumiiden sieluja vastaan. Ja näitä sitten todella kärrätään kryptaan jossa Tohtorimme silmät kananmunina huutaa tuota otsikon punchlineä. Ja kuinkas sitten ajan saatossa kävikään?..

Leffa on melkoisen hidastempoinen (kuten mielestäni kummituselokuvan pitääkin olla) jota kyllä pippuroidaan ja suolataan ihan kiitettävästi erilaisilla kauhuvilahduksilla ja päättömyyksillä.

Oiva tarina.

Mainio kauhupala.

Attack of the crab monsters (USA-57)

50-60-luvuilla Amerikoissa oli kaksi äärilaitojen kulttuuritehdasta; Andy Warholin pop-taidetehdas ja Roger Cormanin roskatehdas. Molemmat suolsivat tavaraa tiiviiseen tahtiin..

Yksi parhaita roskatuottaja/ohjaaja Cormanin tuotoksista on Attack of the crab monsters.

Kumiveneellinen porukkaa saapuu saarelle jonne aikaisemmin on kadonnut vastaavanoloinen jengi. Porukan ranska-aksentti-vitsiniekka-viiksivallu lyö tutkimukset leikiksi, väittäen että jos nää kadonneet ovat aaveina heitä täällä vastassa, odottamassa. Hu-huu...

Mutta eipä kestä kauaakaan kun selviää että saari on umpihiljainen, eläimetkään eivät ääntele (onko niitä?)

Ja onhan  niitä. Saari on täynnä jättimäisiä radioaktiivisia rapuja jotka säteilyttävät uhriensa mielen omaan sekomieleensä. Eipä ole ihmekään että ravut naksuttelevat sekopäisinä pahvisaksiaan ja muljauttelevat pahvisilmiään, kun päässä vellovat useiden uhrien mielet suloisessa sekamelskassa. Luulis jo päätä särkevän.  Ja uusia sekoituksia syntyy tietenkin myös tästä uudesta sakista.

Kuvanlaadultaan yllättävän hieno (myös monet vedenalaiskuvat) halpistehtaan liukuhihnatuotannon ja jämäkän tarinan yhdistelmä.


P.S. Varokaa tupakoitsijat! Leffa sisältää "valistusosion", jossa näytetään että tupakkimiesten ei kannata pelata korttia dynamiitit panoksina! Varsinkaan jos sekorapukin päättää istahtaa korttirinkiin..

lauantai 21. tammikuuta 2012

Graveyard of Horror (Esp-71)

Onpas kauhuelokuvalla jämäkkä, kiteyttävä nimi! Parempi (paras!) on vielä "vanha" kotivideokauhu Graveyard of Death/Dead, mutta nyt mennään tällä!

Mies huomaa syrjäkylään saavuttuaan että hänen raskaana ollut vaimonsa on kuollut. Hän huomaa myös joka puolelle kylää ja lähiseutuja levittäytyvän salailun ja valehtelun verkon. Tai sitten silkan hiljaisuuden.

Kylillä pyörii joku etsivä (mies, tai kukaan (katsojakaan) ei tiedä miksi). Tai ehkä tietää; Hän on siellä jotta voisi soittaa joka paikassa Morning Has Broken-biisiä huuliharpulla! Ja minkä soittamiseltaan ehtii, hän tuijottelee poliisiasemalla pääkalloa johon puhaltaa tupakansavua. Myös miehen veli on kadonnut, mutta mikään ei koko elokuvan aikana juurikaan viittaa siihen, että hän tutkisi vaimon tai veljen tapausta.

Lisäksi kylillä kulkee kaksi killer-korkokenkänaista umpihangessa! Ja kaiken kukkuraksi yössä pyörii haudastaan kylillä vieraileva liskoihmisolento!! Olento pysyy hengissä Hullun Tohtorin Labbiksesta johdetun sähköjohdon avulla!!! (Kohta loppuvat huutomerkit, mutta onpas idea että hirviömme ei nukukkaan labbiksen sängyllä, vaan haudassa. Kieltämättä aika hankala ja epäkäytännöllinen tapa johdonvetämisine, huoltamisine kaikkineen.)

Oikein kiva outoiluklassikko!

Roskaelokuvat

En tyhjennä heti pankkia ja pajatsoa, ja aio tunkea koko Roskaelokuvagenreä tämän otsikon alle, tähän kirjoitelmaan. Vaan käsittelen Nalle Virolaisen ja Jouni Hokkasen kirjaa Roskaelokuvat joka yrittää tunkea "koko" roskaelokuvagenren yhteen kirjaan. Tai oikeataan kahteen, sillä viime syksynä ilmestyi jo alunperin 80-90-lukujen taitteessa ilmestyneestä kirjasta (jonka ansiosta minunkin roskaelokuvaharrastukseni laajeni syvempiin roskakerroksiin, silloin) juhlapainos johon on lisätty lähes puolet enemmän tavaraa.

Ja aika hyvin "pojat" ovatkin tunkeneet, sillä kirja on erittäin luku -ja käyttökelpoinen vieläkin. Omasta mielestäni sen "vanhan kirjan" jutut olivat parempia ja nää uudet enemmän sälämäisiä, mutta omalta kohdaltani se johtuu siitä että silloin aikoinaan "ekan kirjan" aikoihin olin tosiaan melkoinen roskanoviisi ja ahmin kirjan jutut lähes yhdeltä istumalta ja se jätti sieluuni ja ruumiseeni valtavan roskannälän jota olen tässä parinkymmenen vuoden aikana menestyksellisesti ruokkinut. Rujoa roskaa on tullut nautittua. Eli kirjan uudet jutut eivät enää niin totaalisesti räjäyttäneet pankkia ja tajuntaa kuin silloin. Roskatietoa oli ollut aikaa hankkia paljon, ja kyllä minä hankinkin!

Tuosta sälämäisyydestä; Tään yheksänkytluvun alun kirjaan tietenkin liittyy myös nostalgia-aspekti, mutta kyllä nää uudet kirjoitukset ovat esim lyhyempiä (enemmän rykäyksenomaisia, eivät kyllä aivan kaikki) kuin alkuperäisen. Mutta uusista kirjoituksistakin löytyy tekstejä (esim Pohjois-Korean elokuvasta) joista ei paljon ole maassamme kirjoitettu. Ja jos on kirjoitettu, niin kirjoitukset ovat olleet melkein nimenomaan juuri Jouni Hokkasen kirjoittamia.

Kirjan tekstit (sekä uuden että vanhan) on kerätty erilaisista lehtiartikkeleista. Ysäripainoksen tekstit kerättiin Lykantropia-pienlehdistä ja tään uuden useammista julkaisuista. Osa varmaan ennenjulkaisemattomiakin, sillä ainakaan minä en ollut niihin kaikkiin törmännyt. Tästä sälämäisyys myöskin varmaan johtuu. sillä tään uuden painoksen idea tuli kustantamolta (WSOY) ja Hokkanen kursi sen kasaan suht nopealla aikataululla. Siihenkin nähden laatu on oikein hyvää.

Erittäin hyvä, napakka kirja roskaelokuvan maailmoista, hyvä historiikki ja käyttökelpoinen opas. Käyttökelpoisuutta lisää myös huomattavasti parempi liimaus kuin alkuperäisessä.

Mikä tää on?

Tulen käsittelemään täällä erilaisia trash/camp/turkey/weirdo/roskakultturilajien (myös avantgarde, surrealismi, underground) tuotoksia, lähinnä elokuvasta kirjallisuuteen ja toisinpäin. Elokuvasta etenkin, mutta muutkin taiteenlajit saattavat saada sijaa.
Sopiva kiteytys voisi olla Outoa Roskaa. Mutta vahvana kiinnostuksen kohteena on myös ns taidepaska. Eli Roskaa, Paskaa, Taidetta. Ja kuten, nimikin sanoo, niin se Roska on vain siellä tikun nokassa, eli kärjessä. Tikun kärki on kovin pieni ja tikun varsi kovin `suuri`. Eli tikun varteen mahtuu vaikka mitä ja kaikenlaista: Kovia kiinnostuksen kohteita on mm mykkäelokuvat, vanha Hollywood, vanha Brittileffa, vanhat ranskalaiset, vanha Suomi-leffa..
Yksi syy tähän "kummalliseen" jakoon, on `ehkä` se että asuin lapsuuteni ja nuoruuteni suht pienellä paikkakunnalla jossa oli kuitenkin onneksi kummallisen vireää elokuvatoimintaa; Päivät tuli katsottua kavereiden kanssa useista vuokraamoista roudattuja roskaleffoja ja illat tuli käytyä erilaisissa elokuvakerhoissa. Parhaimmillaan paikkakunnalla oli pari-kolmekin elokuvakerhoa yhtä aikaa ja vielä Elokuva-arkiston sarjat päälle.. Siitä meni `elokuva-aivot` suloisen sopivasti sekaisin.. Ja samalla tiellä yhä edelleenkin...