Tomorrow Is a Another Day (USA-51)

`Amerikan Nuorin Murhaaja` (isäntappo 13-vuotiaana, tosin myöhemmin selviää, että epäselvissä olosuhteissa) pääsee vapauteen 18 vuoden jälkeen. Vankilanjohtaja lataa matkaan paskaa päälle (vaikkakin verhottu muka `ymmärtävään` ja `tukevaan` kaapuun): "Sinun sukupolvesi aikuistui, meni naimisiin, kasvatti perheet, kävi sodassa. Sinulle ei tapahtunut mitään(?!). Sinä vain vanhenit." Ja jatkaa: "Tavallinen kansa ei hyväksy sinua, ei palkkaa sinua, ei luota sinuun, sinä et saa edes äänestää." - Hieno harvinaisempi `halpis`noir, hobo-noir, hyvän mielen-noir (elokuvan nimi viittaa tähän, loppuun) pako-noir (sillä kaveri joutuu heti taas epäselvän ampumatapauksen takia [oikeasti itsepuolustusta, mutta hän ei ampuja, vaan naisensa] naisensa kanssa pakomatkalle pitkin poikin. Steve Cochran ja Ruth Roman loistavia rakkausparina, Cochran varsinkin. Sillä näytetään se, että vankilasta vapautunut ei heti liittoudu, tahtoen tai tahtomattaan, ja tuosta vain gangsteriliigaan, vaan kipuilee yhteiskunnan muutoksen takia, näinhän tekisi kuka tahansa, se paatunein gangsterikin. Vaikka he usein esitetään aikojen ja tapojen muutosten omaksuvina multitalentteina, vaikka ovat juuri päinvastaista, betoniaivoja. Cochran tuo tämän pälyilevän kipuilun loistavasti esiin, pari kertaa ehkä liikaakin, mutta näin tekisi vastaavassa tilanteessa oleva henkilö oikeastikin.

Wild Life (Japani-97) Salaviekas, salaviisas viihdytys.

"Harmi, ettei ex-rikollisia hyväksytä poliiseiksi." Melkoinen myllerrys. - Monikahjoinen, mutta salaviekas-viisas neonoirviihdytys. Ja kiihdytys. Takaumia, tapahtumia tippuu kuin neulasia joulukuusesta, mutta leijuvasti, pehmeästi. - `Perinteinen` (neo)noirailu, jossa `kadoksiin` joutuvat pomo, pomon tyttö ja varsinkin videonauha. Mutkia mutkistaa vielä se, että poliisi`päällikkö`mies on rakastunut pomoa, tyttöä ja videonauhaa `etsivään` `pääetsivä`mieheen. Samoin pomon tyttö. Ja etsivä tyttöön. Pollari`pomo` nouseekin pöydälle rakkauttaan huutamaan, mutta tyttö nousee vielä korkeammalle pöydälle, vielä korkeammin huutaen. `Pomo` ehtii huutaa vielä "Olen vanhempi kuin sinä!" ennenkuin hänet roudataan pois. - Wild Life on melkoinen myllerrys, mielenmyllerrys!! Mieletön pamaus! Sieltä suoraan!: "Lennän, näkemättä mitään, kuulematta mitään. En tiedä putoanko, tipunko vai kohoanko. Tässä painottomassa pimeydessä."

Marcello Mastroianni: Muistan..Muistan (Suomi-Tammi-88)

Yksi parhaista elokuvakirjoista. Sinänsä randomeista, mutta monipuolisista muistoista (joissa "sivutaan" elokuvaa useahkosti) muodostuu elokuvallinen, elämällinen, kineettinen kokonaisuus. Elämällinen lähinnä, sillä eräänlainen elämäkertahan tämä on, vaikka ei ole esim kaikissa kirjastoissa sellaiseksi luokiteltukaan.

The Triple Cross (Japani-92)

Don`t touch my money! It`s mine! Oivahko Japani-Godard-neonoirgangsterointi. Fukasakun filmi. Sonny Chiba. Vauhtia piisaa. Ja Rock-klubeilua! Autokaahausta vähän liikaa. Mutta mainiohko. Ja kyllä tää leffa rockaa ja roskaa!! SPOILAUSTA!: Olisin toivonut toisen pariskunnan selviävän lopussa. Selviävä `kääkkä`kunta on kyllä niin harmaa, mitätön, turha ja tylsä kuin olla ja voi! Omituinen ratkaisu. He eivät rokkaa, vaan rollaattoroivat!!

The Weapon, The Hour, The Motive (Italia-72)

Moottoripyöräilevä poliisi tutkii kiimaisen kautta kärsivän papin kuolemaa, murhaa, naisia, ja kiimaantuu itsekin. - Yllättävän toimiva harvinainen giallo, nunsploitaatio-giallo, pappi-giallo, kirkko-giallo. Seksi, perversiot ja murhat jylläävät, mutteivät kuitenkaan jatkuvalla giallosyötöllä (huono ja hyvä asia, tuo hitautta, mutta mysteeriä myös). Käsittämätön, mutta mahdollinen kohtaus, tapahtuma, tapaturma, tapaus tappelun tuoksinoissa; poliisit vahinkotappelevat keskenään. Näyttelijät aika lailla giallattomia, no musan on tehnyt Francesco De Masi. Olisiko yhden poliisin nimi musaviittaus? Hän esiintyy nimellä Moriconi. Ei etunimeä. Sukunimellähän Morricone enimmäkseen, monasti, usein kirjoitettiin, sanottiin. P.S. Kiehtovan kummallinen, käsittämätön kohtaus on autolla-ajo umpiheiniintyneen kärrypolun läpi linnaravintolaan, jossa seisova pöytä, mutta ei yhtään asiakasta. Mutta syylliSEKSI epäillystään naisesta kiimainen poliisimme meneekin heti mainitun kaikista(?miehestään ei taida olla) kiimaisen naisen luokse sänkyyn.. Nainen siellä jo alastomana odottaa, todellinen vauhtimimmi kyseessä, sillä hänen sekunnin murto-osassa tapahtuvaa kerroksiin kapuamista, riisuutumista ja sänkyyn asettumista ei voida näyttää, koska kamera, silmä ei pysty rekisteröimään, taltioimaan näin supernopeata, yli näönnopeuden tapahtuvaa liikehdintää. Mutta kohta, sitten: Ravintola, linna onkin hylätty aikoja sitten, vain pölyä ja muutamia huonekalunraatoja kumollaan... Aave-haavekuva??.. NN

Em Embalmer (Japani-99)

Palsamointi`firma` tekee `sairaalassaan` ruumiita kauniiksi hautajaisiin. Mutta sitten erään pää(sic)poliitikon pojan pää varastetaan sairaalasta. Onko kyseessä "Death Traders"-nimellä kulkevan "firman", death diilereiden suorittama mustan "ruumiinosapörssin" teko vai kiristys, kosto, salaliitto? - Epäonnistuneen, epäuskottovan etoilun ja onnistuneen outoilun (lähinnä dialogi) `dekkari`sekoitus. Itse Seijun Suzuki(!) `hyvänä` `lääkärinä`.

Ensi-Ilta Opening Night (USA-77)

Loistava Gena Rowlandsin (mutta myös ohjaaja John Cassavetesin ja Ben Gazzarran) show, jossa hän käy läpi teatterinäyttelijäsuuruuden koko kirjon alkoholibuustauksesta alkoholibuuttaukseen, kun keho, mieli ei enää muista, vai muistaako? Epäonnistumisista onnistumisiin. Peter Falk vilahtaa pari kertaa taustalla.

Rope of Sand eli Tuhoavaa hiekkaa (USA-49) Sankari vs Tärisevä raunio

"Consider the diamond itself for instance. Carbon, soot, chemically speaking. And yet the hardest of all matters. So hard, in fact, that whatever it touches must suffer: glass, steel, the human soul." Mitä?! Näyttelijöinä Paul Henreid, Claude Rains, Peter Lorre ja "Bogartina" Burt Lancaster! Onko tämä Casablanca Kakkonen?! No, ei, kun jätin pois tämän Casablancan painolastin, niin tämähän on ihan viihdyttävä aavikko-roisto-sankariseikkailu perinteisten timanttien perässä "TimanttiCityssä" ja Aavikolla. Lancaster yllättävän hyvä sankarina jo tuolloin ja Henreid myös nilkkinä, joka on kova kuin timantti kun on voitolla ja miestensä ympäröimänä ja tärisevä, lähes itkevä hiekkaraunio kun on häviöllä ja yksin. Kummallinen kohtaus on Lancasterin ja Henreidin tappelu hiekkamyrskyssä, kuiva käppyrä Henreid on muka alusta alkaen voitolla "vanhaa" painijaa vastaan, eli ihan hiekkakakku tuulessa koko kohtaus. `Oikeastihan` `todellisuudessahan`"Lankku" ja varsinkin Lankun Leka olisi tyrmännyt Henreidin pehmovasaran heti nyrkkeilijöiden kättelyssä. Nyt siihen menee muutama minuutti. Ja jostain ihmeen kumman syystä hiekkaa menee vain Lancasterin silmiin, ehkä Henreid on niin kovasilmäinen konna, mutta konnankoukkunsa olisi todellisuudessa tosiaan hiekkaa, Fist of Sand...

Markku Tuuli: Maisema taistelun jälkeen - Elokuva uutta Puolaa rakentamassa (-83)

Yksi parhaita elokuvakirjoja. Tuuli tuo oivan jaon kirjan lehdille; Hän ei käykään `kliinisesti`, `klisesisesti`, perinteisesti elokuvien kimppuun kronologisella ohjaaja tai vuosiperiodilla (sellaisillakin kirjoilla oma, kova merkityksensä, lukija voi käyttää esim helposti hakuopastyylisesti), vaan "genrejakaa" (ja tämäkään jako ei tosiaan ole se perinteisin) elokuvat mm maalaiselokuviin (maaseudun ongelmat, maaseutu vs kaupunki), lapsielokuviin, ikäihmiselokuviin ja sitten historia, rikoselokuviin jne. Ja lisäksi ja varsinkin hän kohottaa, korostaa Solidaarisuusliikettä ja nuijii stalinismia ja yleensä kovakouraista kommunismikuristus-kurituskomentoa, niin elokuvissa kuin teksteissään (niistä).

(In) The Devil`s Garden (Ranska-Italia-Turkki-68) Karua karhu -ja kääpiöeksploitaatiota. - Typeräideaisesta esiintyjä-lemmikkikarhusta elokuva kohoaa koviin toimintakorkeuksiin.

Ja laskeutuu paholaislinnan hissillä kai konkrettisesti alas helvettiin. - Pirun kova "Agentti fx-18"-sarjan viimeinen veto. Ja se veto on kuumaa, kylmää vetoa ja kuin varkain ja pitkään todella kovaa menoa aavikon helvettilinnassa, ja vähän matkallakin sinne. Mutta varsinkin siellä ja tuplavarsinkin sieltä lähtevässä "Most Dangerous Game"-muunnoksessa, kun agentti laitetaan selviytymään haukasta ja lyhytkasvuisista, jousipyssyistä ja puukoista, tappeluista aavikkovuorilla ja koskissa. VäliP.S. Elokuvan kummallisin, kököin, tyhmin ja turhin "lisä" on esiintyvä lemmikkikarhu, joka seisoo omistajansa keittiössäkin pöydän ääressä! P.S. pois ja jatkuu: Ja kaikki tämä, koko elokuva onneksi ilman, siis täysin ilman agentti- ja muutakaan huumoria, auto -ja motskari takaa-ajoja (kuten aiemmissa, edellisissä osissa, edellisessä Istanbulisoinnissa [tääkin tapahtuu Turkissa, myös Istanbulissa] Agentti fx-18 Istanbulissa [-65] sentään fx mopoilee ja poliisiauto lentää laiturilta laivaan). Klaus Kinski alastonmallikuvanveistäjänä! Bernard Blier eläintentäyttäjäsikana. Margaret Lee vaikka minä. - Ajalleen epätyypillinen agenttipaketointi, agenttipaketti. Monipuolinen möyhennys. Moniravitseva mössö.

Before We Vanish (Japani-2017) Kaikkea kaikkialta vai...

Alien: "Mitä on "Työ""? Kusipäinen tollopomo vastaa kliseillä, jotka planktonkin tietää jo syntyessään, ja muistaa kuollessaan: "Työ on Rahaa. Työ on Työtä." Lisäksi kysytään, pohditaan kestääkö Rakkaus "alienaation", "aliensmin"? - Kolme alienia, tai sellaisiksi (tai ihmisiksi? 50/50%?) kehittyvää (eivät "vielä" "muista" "osaa" "tiedä" "mitään") valmistaa Japania, Maailmaa(?) heidän invaasioonsa, MaailmanLoppuun. Mutta onko alieneita enemmänkin? Esim tanssivaa tv- meteorologia matkiva toimittaja, joka "lyöttäytyy" parin alienin (alienparin?) matkaan tehdäkseen ehkä jutun heistä? - Elokuvaa on sanottu ideasäkiksi, jossa on kaikkea liikaa ja säkin reijistä ja suuaukosta imeytyy ja puhkuu vielä lisää sisään ja ulos, ulos ja sisään. Mutta minusta tämä oli loistava fokuksessaan pysyvä, jopa hiljainen ja minimalistinen melkein mestariteos, taidonnäyte alieneiden ja ihmisten väkivallasta sekä humanismista (eli alienismista) ja alieneiden odottamasta merkistä. Mutta mitä ja mistä he odottavat? Eivät mitään? Mistään? Vai kaikkea? Kaikkialta? Mitä tahansa, mistä tahansa? Humanistinen=Alienistinen elokuva.

Kansainvälinen poliisi iskee (USA-57)

I'm just a livin', lovin' soul who simply wants to rock-n-roll.. Victor Mature Interpol-"Bondina". Hassua, hervotonta, huonoa, mutta myös iskua, toimintaa päin kuonoa. Trevor Howard HuumePamppuna, Anita Ekberg. P.S: Hassua, hersyvää, hervotonta oli lähinnä ajatus Maturesta Kansainvälisenä Agenttina, mutta pelko oli höhlää; Kyllä hän agentoi juurikin sopivan jäykästi. Mutta mitään "Bond-huumoria" "Bond-smoothailua" elokuvasta ei kannata edes etsiä, nämä smoothimmat ja huumorimmat agenttiajat tulivat tietenkin vasta Bondin, ja varsinkin niiden kloonikuvien kautta. Nyt elettiin vielä `jäykkää aikaa`.

Dream a Little Evil (USA-90)

Tätä "mainostetaan" seksikkäämpänä kauhuversiona Weird Sciencestä. No, eikä, eipä juurikaan mainosteta, eikä, eipä juurikaan ole. Mutta mitä on? Tylsä talo, tylsä elokuva.

Dead Next Door (USA-89) Zombie World(?) War- No, ainakin Amerikka

Mainio, nerokas zombiflikki. (Spanskibluukan nimi Mondo Zombie kuvaa hyvin elokuvan maailmaa. No, Dead Next Door kolkuttelee myös kuristavan kauhun, mainion nimen ovea.) - Aina ainakin Amerikassa ajankohtainen kekseliäs ideavalikoima, kohtausvalikoima on oivaa tavaraa: Ei-zombien järjestämä vähemmistöä (ainakin silloin vielä?), eli zombeja tukevat mielenosoitukset, kuonokoppazombeja häkitetään tutkimuslaitoksiin ja kirkkojen kellareihin (laitoksen johtava valkotakkilääkäri on kirjoittanut tussilla lippalakkinsa[!] "Luulin kerran olleeni väärässä, mutta erehdyin." [Siis jenkeiksi lukee]), erilaiset uskonnot nousevat (Ristiinnaulittu zombi kirkossa, zombilauman kohotetut kädet näyttävät uskonnolliselta hurmiolta)... - Hyvällä kuvanlaadulla (super 8) ja hyvillä näyttelijäsuorituksilla tehtyä laajenevaa lättäystä kun poliisin Zombie Squad metsästää Human Squadia, eli zombeja, ja toisinpäin.. P.S. Mutta entä sitten kun ihmiset loppuvat maailmasta? Alkavatko zombit syödä toisiaan?

Legacy of Evil , Pahan perintö (USA-95)

Tv-elokuvamaisesssa, mutta näppärässä kauhistelussa riivattu isä halaa aikamiespoikaansa ja tapahtuu riivaussiirtymä. Mutta riivaus on piiskattu poikaan jo lapsena. Nyt (siis elokuvan alussa) mies on onnellisesti aviossa ja kahden lapsen rakastava isä. Sitten alkaa tapahtua kaikenlaista pientä pahaa; mm syrjä(tietenkin)kotitalon kasvihuoneeeseen rakennetussa puutyöpajassa ja kellarin valokuva-arkussa räjähtää `itsekseen` valloilleen tuhoisat tulipalot (no, talo selviää), pariskunnan häissä vihkivesi kuplii, kiehuu, psalmitaulut kupruilevat, koiran talikkotappo. Viimeksi mainittua ei onneksi näytetä. Kun perheen auto vielä syttyy `itsekseen` tuleen (pariskunta sisällä), tapahtuma-tapaturmatyhjän pikkupaikan tyhmä poliisinnilja yrittää saada miehen tilille, tulille tekosistaan, leivättömään pöytään. Mutta kun mies paha-ajatusten voimalla alkaa keikuttamaan kuulusteluissa polisiin pöytää ilmassa, kontaapeliepeli kauhuraivoissaan huutaa miehen kotiinsa... - Ihan hyvällä tatsilla ja vauhdilla etenevä pikkukauhuilu.

Elämme unelmien aikaa tai Kun eletään unelmien aikaa (Unkari-64)

Vähän Andrzej Wajdan Innocent Sorceresin (-60) mieleen tuova, Istvan Szabon ensimmäinen pitkä elokuva on onnistunut ja raikaskin irtiotto vuoden-56 Unkarin kansannousun tukahduttamisen tunkkaisuudesta. Kuten Wajdan teoksessa, niin tässäkin nuoret aikuiset yrittävät yksin, mutta ensin varsinkin ryhmänä viettää mahdollisimman mukavaa elämää yksin ja/tai varsinkin parisuhderintamilla sekä saada työnsä jatkumaan myös tulevaisuudessa ja kummassakin esitellyt työt ovat töitä joista nuoraikuiset pitävät, eli ilmeisestikin paremmista piireistä tulleista, paremmin koulutetuista, paremmin palkatuista kansalaisista on kyse. Tässä pääosassa on tv-asemateknikkomies samanikäisine tuttava-työporukoineen sekä mainittuine esilaisine parisuhdekuvoineen, naiset löytyvät myös suurin piirtein samoista yhteiskuntaluokasta. Elokuvan pääparina (heillä ja muilla on muitakin suhteita matkan varrella) on yksi mies tv-porukasta sekä lakia lukeva nainen, josta tulee julkkis (ainakin miehelle), kun häntä haastatellan tv:ssä. Nainen sanoo olevansa kommunisti, mutta on sitä eräänlaisen pienen ironia-vitsiverhon läpi, mies ei kerro "suuntaustaan", mutta ei kommunisti varmaankaan, ilmeisesti "ei mikään". Tämä senaikaisen ja paikkaisen nykynuoraikuisten monisuuntaisuus (kommunismi, katolisuus, länsi) tuodaan oivaltavasti esiin; Muuistellaan nostalgisesti pioneeriajan parhaita paloja, kirkossa käydään, ainakin suutelemassa, Truffautin elokuvajulistetta kannetaan kadulla jne. Toisaalta pariskunta vinoilee yhdessä kirkon vieressä olevalle "Viva Lenin!"-seinäkirjoitukselle sanoen sen olevan "Jonkun koululaisen, joka on kommunisti" tai "Kommunistin, joka on koululainen" kirjoittama. Päättyykö mainittu suhde, luultavasti, mutta ehkä ei. Elokuva päättyy oivaltavasti puhelinyhtiön puhelinherätykseen, jossa koko "sentaali-santra"-rivistö huutaa kaikuvasti miehelle hyvät huomenet. Herätys uuteen(?) aamuun, suhteeseen, yksinäisyyteen, yhteiskuntaan?

Jess Franco Avaruudessa! - Sex Is Crazy (Esp-81) Franco löytää Itsensä

"Penis Attention!" Ja tietenkin, kun Franco kyseessä, varsinkin "Vagina Attention!" -> "One penis, two penis, three penis..." "One vagina, two vagina, three vagina..." `Avaruudesta` tulee `avaruus`strippareita tehdäkseen 600 lasta tunnissa!?) ja nimestä ei kai voi päätellä vielä mitään, mutta halpaa Ja huonoa. Ja tästä on kai lähi kautta kaukoaikoina tulossa uusi julkaisu. Itse idea, avaruusbeibet tulevat, joka on scifin ja scifiseksin, soft-scifiseksin alalajin alalaji, ei suunnattomasti, no suoraan sanottuna, vähääkään kiinnosta, varsinkin kun stillkuvien perusteella `space`strippaajat ovat geneerisen genren generrisimmisti maalattu hopeamaalilla. mutta menköön nyt tämäkin teksti julkaisu"kynnyksen" ali. P.S. Mutta, no onhan tässä kuulemma zoomailun (sekä omien filmivilahdustensa) mestarin Francon ussi zoomaussuunta, HÄN ITSE, MAHTAVAA, NEROKASTA!! HÄN, tai joku, zoomaa kameran takana olevaan ITSEENSÄ! Tai sitten HÄN kuvaa ITSEÄÄN PEILISTÄ (PEILIT, Francon kolmas elokuvanteon kulmakivi) suuntaamalla kameran PEILIIN, jossa HÄN KUVAA ITSEÄÄN! ITSEREFLEKTION HUIPPU! VIHDOINKIN FRANCO LÖYSI ITSENÄ! Ja vielä TUPLATEN!! Ainakin tämän filmin ajaksi..

Love Streams eli Rakkauden virrat (USA-84) Koko ajan hullummaksi menevä, tuleva elokuva koko ajan hullummiksi menevistä, tulevista ihmisistä.

Aviopari Gena Rowlands ja John Cassavetes esittävät tässä Cassavetesin ohjauksessa sekopäistä sisko ja veli-paria, joiden elämien pitää mennä, tulla koko ajan hullummiksi, elokuvassa, jossa kaiken pitää mennä koko ajan hullummaksi, jonka pitää mennä, tulla koko ajan hullummaksi. Pidin. Pirusti. "Cassavetesin viimeinen todella persoonallinen työ."

Les Orgueilleux (Ranska, Meksiko-53) Ensimmäinen epidemiaelokuva? Ei, mutta varhainen.

Mutta ei harhainen. `Yksi tapaus ei tarkoita, tee epidemiaa, eikä yksi ryyppy alkoholistia eikä/tai alkoholistille kevättä, kesää, eikä mobilisaatio sotaa.` Tämä `paikallis`juopon (Gerard Philippe!) alkoholistis-ironinen `kolmoisheitto` kuvaa hyvin tämän elokuvan maailmaa, jossa kuumassa etelässä bussi jättää pikkukaupunkiin vakavasti sairastuneen miehen ja hänen vaimonsa paikallispuoskareiden tai tohtoreiden käsiin. Ja/tai jalkoihin tallautumaan. Ja kunnon kolmoissoppa, kolmoissotkuhan siitä syntyy. Jos ei suurempikin. - Hyvää elokuvaa maailman/miehen(,) mielen laitamilta, jossa laitapuolen kulkijat kulkevat onnelliseen tai onnettomaan "loppuun".

House of Terrors (Japani-USA(?)-65) Ehkä ei..

Siksi `Ehkä ei` koska huolimatta hyvästä pääjuonestaan (kuollut mies on omistanut, ilmeisesti vaimonsa->leskensä tietämättä kauhulinnan, `Saatanan kuopan`[?!]) ja muutamista brutaaliuksistaan tämä on aika tavallinen Japani-Jenkkikauhu. (Näyttelijöiden nimet englanninkielisiä.) Varjokuvakauhut ovat onnistuneita.

Dr Caligari (USA-89) - Että ei.

Increddible! Terrible! Veitsi, joka tekee, viiltää esiin paiseita, rupia, puutukien varassa roikkuvat kukka-köynnös-lonkero-oksarinnat, iso `design`muovisilmä aavikolla/avaimenreijässä/postilaatikossa/teatterilavalla, oliko imurinletkunkin päässä, kävelevä pat/ja/tyyny (josta tunkeutuu kieli, kielet ovat elokuvan clou), lampaanjalasta, viulusta syödään villat päältä, sisältä sykkivä sisäelinkakku (kermat päällä) josta lonkerot lentävät kohti "juhlijoita" ja se paras segmentti: lumisateisessa televisioruudussa oleva ruudun kokoinen naiskasvo aiheuttaa lipovalla kielellään telepaattisesti orgasmeja sängyllä makaavalle naiselle. Ja toiseksi paras: Kylpyamme on täynnä jäätä, lunta, jo(i)sta nousee gialloinen partaveitsinukke. Laitetaan vielä kolmas: Käsi"kahle"- Koristeena pelkkä sängynpääty. - "Post-Apocalypsinen", post-punkkinen teatteri-tv-(tekniikka)elokuva (lumisadesuriseva tv, jossa naiskasvot teatterilavan nurkassa) Dr Caligarin mielisairaalan ja "muun" "maailman" eroottisuuksista. Mukana myös pakosti, tietenkin, tottakai tunkkaisuuden tuhnua, tunkua. Pidän tällaisesta yhdistelmäatä, mutta siinä on myös aivan liikaa saman asian ympärillä (no, se seksi tietenkin, ja siitä tietenkin tissit!!) pyörivää tyhjää, tylsää teatteripuhetta. Eli, että ehkä ei, ei kai jatkoon. Että ei.

Manaajatar?

Ensi-iltansa saa tällä viikolla kertomus ensimmäisestä(?) naispuolisesta manaajasta. Toivottavasti ihan käypää manausta ja/mutta toivottavasti ei niin huonoa, että piru repii vihtahousunsa. Kiinnostaa?

Mind, Body and Soul (USA-92)

Hieno nimi kauhutrillerille, tai tässä tapauksessa "kauhu""trillerille", mitään muuta hyvää tässä ei siten olekaan. Eikä myöskään tarpeeksi huonoa. Huonon ja keskiverron puolivälissä pulputtava mitättömyys, unohdettavuus.

The Amusement Park (USA-75)

George A. Romeron onnistunut, tehokas ja toimiva kuriositeettilyhäri köyhien vanhusten asemasta ja olosuhteista Amerikassa. Amerikan heijastumana, kuvana ja peilinä toimii huvipuisto. - Lauma vanhuksia ja varsinkin yksi vanhus käy läpi huvipuiston helvetin. Virkeästä valkotakkivanhuksesta tulee nopeasti raajarikkoinen, sotkupukuinen, veripäinen laahustaja hänen kohdatessaan puistossa esim Helvetin Enkelit. Oiva esimerkki on törmäilyautoradan edessä vanhuksille tehtävä näöntarkastus. Ja jos vanhuksen auto törmää, niin poliisi tulee selvittämään tilannetta. Eikä toista huononäköistä vanhusta oteta todistajaksi (hän näkee, että `syyllinen` on nuorehko mies), silmälasitkin vielä taskussa! Toinen oivuus on ennustajan teltta, jossa nuorelle parille näytetään tulevaisuus vanhusten vuokratalohelvetissä. Huvipuistosta löytyy myös kirkko, sairaala, apuvälinevuokraamo, mutta nekin ovat vain Helvetin jatkeita...

Mika Rättö: Totuus (Suomi-Teos-2022)

Hieno kirja Totuuden (tai totuuden) etsimisestä, etsimättömyydestä, etsimisen esittämisestä.

Avalon (Englanti-89) Jonkinlaista, laiskaa, löysää yritystä, mutta kokonaisuus masentaa

Ja taas mennään saareen! Ja tullaan saaresta! Uiden ja/tai muiden tapojen, tappojen kera. Ja nyt mennään eräänlaisesti Arthurin miekan perässä. Merlinkin on mukana. "Perinteisesti" siis mennään taas. Eli tyypillistä Michael J. Murphy-mössöä. Murphyn laki toimii ja toteuttaa ja varsinkin toistaa taas itseään; Todella tylsät taistelut, aneemiset suorastaan. Myös aneemiset asut, perinteistä ultrahalpis sword and scandal-kamaa. Merlinillä kuin jostain pilailupuodista hankittu vanhuksen naama ja muutkin maskit kuin ko kaupoista kärrätty. Ja kainous huipussaan: Alttariuhrattava nainen peittää rintansa, koska alastomuus on pahempi kuin kuolema! Seksi myös aneemista hinkkausta, mutta seksikulissit ja releet jopa oivia: Sängynpäädyn fallostolpat ja elävät, ilmassa lentävät ja keholle kiertyvät sm-kahlekettingit. Ja lopun ihmetaistelu todellakin ihme, ihmeellinen. Typeryys. Tollolopetus. Mutta kokonaisuus masentava.

Sword and Scandal (Lappi-2022)

Viisiminuuttinen Miekka ja sandaali, korjaan skandaali `taistelu`näytös jängällä. Vängällä, vänkällä väännöllä, sillä se skandaali taitaa olla se, että valomiekat ovat jotain keppejä johon on sidottu taskulamppu! Ja sitten hämärässä(,) illassa, pimeässä(,) yössä `taistellaan`. Eikö lelukaupan valomiekka olisi ollut valoisampi, värikkäämpi? No, yhdellä taistelijoista on sellainen. Ja hän voittaa. Vai voittaako, kun ei saa (tarkoituksellisesti) selvää.

A Woman For 7 Bastards (Italia-74)

Olikohan niitä miehiä seitsemän? No sama sille, sillä leffa on kova. Vaikka pääosanesittäjän ideasta Richard Harrisonin ideasta syntynyt seiskariwestern onkin juoneltaan kliseekimppu, tai ei edes kimppu, vaan täysin aukinainen lanka, niin siinä on sumuista synkkyyttä ja verevää toimintaa viljalti. - Harrisonin kainalosauvatyyppi (sauvat kovassa käytössä toiminnassa) saapuu jonkinlaiseen Italia-Jenkki-westernkylään/parin pihan piireihin. jossa ei vilja kasva, vain hiekka, kivi ja pöly. Ja aikamoinen piiri`leikki` siitä sotkeutuukin; Miehet ovat kahden kullan perässä, hehkumallisen, hekumallisen Dagmar Lassanderin (ainoa nainen kylässä) ja joen, kaivoksen kullan. Ja tietenkin Harrison sen veljen, joka on tietenkin perinteisesti murhattu.. Kuten sanottua, kova leffa. Luciano Rossi huuliharpunsoittajana(!), Gordon Mitchell yhtenä roistoista.

The Witches` Sabbath (Italia-Ranska-88)

Nuori nainen on syytettynä metsästäjän murhasta. Vasta valmistunut psykiatrimies uppoutuu tapaukseen. Ja uppoutuu naisen lisäksi (hänen?) historiaansa, inkvisitioon, omiin uniin niistä. Sillä nainen väittää olevansa noita. Ainakin puoliksi. - Katsoin umpi-italialaisen dvd:n tästä Marco Bellochion ohjaamasta elokuvasta, joten mahdollinen yhteiskunnallinen mono- ja dialogi jää arvailujen varaan, jos sitä yleensä on. Ainakaan enempää kuin yleensä näissä noitaluissa. Itse kuvavirta on tyypillistä witchsploitaatiota. Joukkoulkokohtaukset ovat kuin harjoituksista, ehkä tarkoituksellisestikin. Kyllä tämän perinteisen tarkoituksellisuuden katsoo. Ehkä joskus myös enkkuteksteillä.

The Witch (Italia-66)

Richard Johnson tulee tutkimaan eroottista kirjallisuutta vanhan linnan kirjastoon. No, eroottisiin noitiinhan siellä törmää! Ja noitatansseihin. - Kuuskytluvun italialaisen kauhuelokuvan tavanomaisen ja `tavattoman` materiaalin synteesi. Ajan genren perustavaraa yleensä, mutta mukana yksi kauhugenressä harvemmin nähty mestari, Gian Maria Volonte. Ja nuori Ivan Rassimov vilahtaa kirjastonhoitajana! Inhan outo on kottikärrykohtaus, kottikärryllä roudataan roskalautaa rovioon! Ajan genren perustavaran ylittää kai myöskin pikkuerotiikka, tai, no Rosanna Schiaffinon nättinoitaerotiikka on ihastuttavaa, mutta ei kovin lihastuttavaa, mutta se pikkuylittäjä-yrittäjä on kohtaus jossa Schiaffino ottaa Johnsonin puvuntakin pois ja Johnson Schiaffinon leningin pois suillaan!

Matteimainen Vietnam vet-triplatäräys!

Mahtavaa! Severin julkaisee Bruno Matteilta kolme bluray`illistä (erikseen, ei boxina) Vietnamveteraanitoimintahörinää, Double Target, Cop Game ja Born To Fight. Eniten kiinnostaa ensiksi mainittu. Muutenkin, mutta varsinkin ihanan piirroskansikuvansa takia; Äijällä on kaksi mitä lienee pistoolisinkoa ylätanassa, vyöllä pistooli, veitsi ja käsikranaatteja, mutta sitten! Taustalla näkyy tietenkin helikopteri räjähdyksineen, mutta sitten tosiaan piirrokseen pläjähtää sukellusvene JA TAPPAJAHAI! Siis Vietnam vet`eilyssä!! No, joo, kansivertailuissa kakkoseksi tulee Born to Fight; Etualalla mainio sinkoselkäinen kökköpiirretty karpaasi valuttaa käärmeensuusta myrkkyä viinilasiin. Ja tietenkin helikoptereita! "Heikoin" on Cop Game, vain yjksi helikopteri! Ei, kyllä Koko Kolmikko on Kova!

Elephant (Englanti-89) Christine (Englanti-87)

Alan Clarken lyhytelokuva on outo, mutta ei kuitenkaan kovin hyvä. Asiansa, ideansa (Pohjois-Irlannin, ja yleensäkin aseväkivalta) se kuitenkin tuo mieleenjäävästi esiin. - Koko nelkytminuuttinen elokuva koostuu vain useista, useista vauhdikkaasti kävelevistä miehistä (yksi tai kaksi kerrallaan) jotka käyvät ampumassa jonkun jossakin. Dialogia taitaa olla pari lausetta. Elokuva on liian suoraviivainen ja tuo takoituksettomasti mieleen halpiselokuvatekijöiden gorerallit. P.S. Tämä vimmainen, selkä heinäseipäänsuorana, kädet viuhtovat kuin tuulimyllyn lavat-kävely löytyy ainakin toisestakin Clarken, vähän pitemmästä lyhäristä, nimittäin teininarkomaaneista kertovassa Christine`stä (-87), näytelty "dokumentti" joka koostuu pelkästään kahdesta asiasta, teinityttö, Christinen robottimaisen vauhdikkaasta kävelystä talosta toiseen huumemuovipussi kädessään ja talojen ei aidosta, oikeasta huumeidenkäytöstä. Elokuva kertoo kummallisesti, mutta karmean koukuttavasti `yhteisön` tuskasta, sillä siinä on laitettu yhteen päivien, viikkojen ja jopa kuukausien toistuvat, toistuvat kävelyreitit leikattuna periaatteessa "yhteen" päivään. - Kuten edellinenkin, outo, mutta ei kuitenkaan kovin hyvä. Huumeyhteisön ahdinko, apatia tuodaan kyllä mieleenpainuvasti esiin.

Nightmares Come at Night (Liechtenstein-70) Ilkikurista itseironiaa, kuivaa huumoria, kelluvaa kuvausta. ....Ja kekseliäisyyttä.

Pitkästä aikaa otin Jess Francoa ja onneksi otin. - Lääkäri (Paul Muller), "mielisairas" (huumeet, hypnoosi) nainen lukaalitalossa (Diana Lorys) ja varsinkin naisen hoitaja (tuntemattomampi Francoilija ja tuntemattomampi muutenkin, Colette Giacobine) pitävät naista vankinaan. Viereisessä ikkunasta kurkkii, kulkee, makaa ja nai alaston Soledad Miranda! - Lähes jokaiseen Francon filmiin ja varsinkin juoneen on hän tunkenut jonkin oudon ja pitkän striptease-kohtauksen. Niin tietenkin tähänkin. Mutta nyt siinä on vahvasti mukana Francon ilahduttavan ilkikurisen itseironinen heitto/ `konkreettisempi` kuivan huumorirätin heittäminen katsojan kasvoille. Sillä tässä' esitellään "Maailman hitain ja pisin striptease-esitys"! Kekseliästä, nerokasta, oivallista. - Aiheestaan huolimatta hidasta flow-tunnelmaa, hidasta unta, kuvaus on kelluvaa, pehmeää.

Nimim Alessa: Murju (Lappi-2022) Lähiö(s)eksploitaatiota

Ja lähiösleazea. Aikalailla epäonnistunut genressään. Liikaa omistautunut niljaan, nuljuun ja saastaan. Limainen luettelo lähinnä. Tarinat jäävät alle.

Diamonds of Lapland (Lappi-99)

Puolituntinen Lappi-seikkailu"eepos". Nyt ei siis etsitä kultaa, vaan tarvotaan timanttien perässä. - Ihan jouhevaa, juoksevaa, kuohkeaa toimintataikinaa, seikkailusekasekoleipää, seikkailusetsuuria on leivottu. Paras kökkökulissi; Mustilla kankailla ja pimeydellä (muutama lamppu loistaa kalseaa, kelmeää, kylmää valoa kankaiden läpi) on "luotu" "luola" keskelle olohuonetta, vaiko vessaan kuitenkin?

One-Armed Executioner eli Yksikätinen pyöveli (Filippiinit-81) Hand off! - Mättöä Manilassa!

Manila Mayhem! Heti leffan alussa aivoton partahärkä heittää lyhytkasvuisen huumepoliisin vasikan puhelinkopissa mereen. Sitten samaisen poliisin vasenkätinen agentti sapeloidaan vasenkädettömäksi. Hemmo "käsiharjoittelee" ensin aikansa tuoppien kanssa, kunnes hänet raahataan harjoituskeskukseen, leirille ja yksikäsikosto-korsto jyrää ja jytää kohta läpi kaupungin ja viidakon!! - Oikein sujuvaa, tujuvaa taistelointia. Mainiota Manilamättöä ja lopuksi viidakkomayhemia!!

Hallelujah Handshake (Englanti-70)

Aina uuden nimen ja historian keksivä mies vaihtaa kirkkokuntaa kuin pappi paitaa kunnes kaapu kytee tai kyllästyttää. Alan Clarken ohjaus on hieno, hyvä hyvyyden, huijauksen, armon, armottomuuden, arvon, arvottomuuden, laupeuden, lempeyden, ymmärtämisen ja ymmärtämättömyyden avaus ja anatomia.

Moniminuuksinen(,) moniminuuksisten somesotku

ja kai sen kritiikkikin on Riikka Pulkkisen tuikituore teos Lumo. Kirja kuvaa kuolleen nuoren naisen vaikutusta muihin, `ystäviinsä`, ja varsinkin heidän minuuksiinsa, minuksistaan. Ajankohtainen, ankara aihe, mutta toteutus tökkii; Henkilögalleria on liian suuri ja sekava.

Horace (Englanti-72)

Vanhan äidin (isä ilmeisesti, kaiketi kuollut) kanssa asuva keski-ikäinen kehitysvammainen mies on lelupajan kautta kaupan kaksi-kolme kertaa viikossa työntekijä. Hän tutustuu, ystävystyykin äitinsä jatkuvasti pahoinpitelemään (isä missä lienee, vankilassa varmaankin) esiteini/teinipoikaan. Repaleisissa vaatteissa kulkevalla pojalla ei ole muuta turvaa kuin repaleisesta takista tekemänsä repaleisen viitan antama maaginehko suoja. - Alan Clarken ohjaama tärkeä tarina siitä milloin erityisihmisen paikka on kotona ja milloin ei.

Baal (Englanti-82)

David Bowie näyttelee hyvin Baal`ia, huonohampaista, risupartaista, kyynistä, koko ajan (jos juomaa vain riittä) kännistä kapakkatrubaduuria tässä Alan Clarken tv-adaptaatio-ohjauksessa Bertolt Brechtin tekstistä. Ja murha muhii tietenkin, kuten usein Brechtillä. Väliosien kitararämpäytykset ja puhelaulu toimivat hyvin sekä selittävinä, tasapainottavina, että etäännyttävinä elementteinä. Brechtiä jälleen tietenkin, totta kai.

Inferno (USA-53)

Inferno Technicolor lukee elokuvan julisteessa. - Vaimo ja rakastaja jättää haavoittuneen miehen autiomaahan. -- Hyvää helle"hellintä"elokuvaa. En sentään katsonut 3D-versiota, se olisi ollut jo liian kuumaa paahtoa, tavaraa. Robert Ryan, Rhonda Fleming, William Lundigan.

Potilas aka Salvation (Puola-72) Umpi-ylimielinen-vertainen tutkija toisten tutkittavana. Arjen(,) armottomuuden, arvaamattomuuden avuttomuuden kuvaus.

Alaisiaan alaspäin alistava `apina`, syrjään survova `sika`, k*si/v*ttumainen/päinen, umpimielinen, ylimielinen, ylivertainen biologian professori joutuu kuukausien sairaalatutkimuksiin ja pahaa paskaahan sieltä sisältä turskahtaa, munuaiset `murskana`. Näistä tuon ajan ja paikan (Itäblokki) elokuvissa `haiskahtaa` (harvemmin) joko tanakka iso, laaja, vilpitön, välitön, yleinen huoli ihmisen, ihmisten, maailman tilasta, mutta melkein useimmiten kommunismipohjainen kapitalismi-taide-tiedekritiikki. (No, Tsekkoslovakia poikkeuksena, ja jotkut yksittäiset ohjaajat yksittäisistä maista: Tarkovski, Paradzhanov, Makavejev) Näissä tosiaan yleensä lemuhtaa, löyhkähtää usein tuo jälkimmäinen. Niin tässäkin - mutta tämä on kuitenkin tanakka, asiassa pysyvä tarina. Tosin lopun `Pelastus` on vähän liian nopea(,) hätäratkaisu, mutta mikä siinä on erittäin hyvää, on se, että se on erittäin arkinen ratkaisu. Ja arkinen nimenomaan kaikkialla, universaalisti. Ei onneksi mitään `Kommunistisen arjen kohottavaa glooriaa kautta ylevää, arkea syleilevää kuolemaa`-paatosta, päätöstä.

Road House eli Jeftyn kapakka (USA-48)

USA:n `hirvialueelle` (´Check the moosetraps`) sijoittuva melodraama-noir. Ida Lupino kapakkalaulajatar Cornel Wilde hänen rakastajansa ja Richard Widmark kapakanomistaja/ kapakkalaulajattaren wanna be-rakastaja. Hyvä kolmikko ja hyvää kolmiodraamaa (varsinkin Widmark; Häneltä sujuu suvereenisti taas sekä rauhallinen myhäily, että raivokas, räyhäkäs roistonnauru), mutta vauhti liian verkkainen. Lupinon laulut, pianonsoitot upeita. "I told you she was different."

Behind Office Doors (USA-31)

"Some say their wives are invalid. Some say their wives don`t understand them. Some say they are not married." -> "In love?" "I am not." "Oh, married then." "I don`t believe in marriage." "That´s not the new line." -- Tanakan alun jälkeen tämä "tollo ikirakastuu ikisikaan"-ikityperystarina "tasoittuu" (lanaantuu, lamaantuu) tyypilliseksi rakkaustolloiluksi. Itse asiassa se lamaantuu lopussa lähes katatoniseen tilaan. Pöljimpiä pre code-elokuvia.

Someone to Love (USA-87) Raikasta ja tunkkaista teatterissa

Raikasta ja tunkkaista teatteria? No, sitä ei niinkään. "Elokuvan vika on se, että se on aina vanhanaikaista. Kun ideasi on filmillä, niin se on jo kuollut." Orson Wellesin viimeinen elokuvarooli, ja muutenkin elokuva. Hän vilahtaa alussa ja lopussa kertomassa elokuvasta ja elämästä. Kuolemasta? Yksinäisyydestä. Ihan hyvää settiä. Tämä Henry Jaglomin ohjaus on Jaglommainen, Woody Allenmainen keskusteluelokuva joka tapahtuu mielenkiintoisen ristiriitaisesti, `geneerisesti` ja `uniikisti`, tylsästi ja täyteläisesti, yhtä aikaa yllätyksellisesti ja yllätyksettömästi teatterissa. Oja Kodar.

Lost Hearts (Englanti-72)

Hieno, folklorekauhistelu, kuten edellinenkin. Ja perustaa, perustuu jälleen M R Jamesin kertomukseen. Nyt hämärää kartanokauhua. Orpopoika saapuu sinne ja `painajaisissaan` hän näkee sini-ihoiset kalmolapset, pojan ja tytön, joilla pitkät lintumaiset kädet ja kynnet. Tai ainakin pitäkynsikädet liihottavat, liikkuvat lintumaisesti. Mutta ennekaikkea he ovat sydämettömiä. Goreisestikin! Konkreeettisestikin!!

Whistle, and I'll Come to You (Englanti-68)

("Graveyards are) Too spooky for me." "Spooky, eh.." Hämärät hotellihuoneet, luihin ja ytimiin pureutuva kylmä merituuli, metsittyneet hautausmaat, maasta kaivettu, löydetty muinaishuilu, muinaispilli... Tämä kylmäävä, toimiva tv-lyhäri professorista joka tutkii viheliäistä, vihtatahousumaista(?) vihellystä ja soitinta `out in the open` taitaa olla ensimmäinen BBC:n sarjasta M.R. Jamesin kummitustarinoista, `Joulun kummitustarinoista`. Toimivaa kylmäävää kamaa. (Nyt niin puolibuumista) Vahvasti folklorehkoa, folklorehtavaa (mutta ei lorahtavaa) aaveilua, kauhuilua. "Who is this? Who is coming?" Tarinan alkuperäisnimi on 'Oh, Whistle, and I'll Come to You, My Lad'. Suomeksi nimillä: Aavepilli ja "Vihellä vain, niin luoksesi joudun".

Michael J Murphyn kasarikauhuilut 1: Bloodstream (Englanti-84) Mainiota Murphyä, vaikka leffa välillä laahaakin

Olen joskus miettinyt että onkohan joku jossain tehnyt eräänlaisen, jonkinlaisen gore-halpa-vhs-version Vincent Pricen Theatre of Hatesta. Ja varsinkin goreversiota Peeping Tomista. No, Michael J Murphy on. Tosin kukaan, yksikään ei huomaa kun murhaaja vrittelee kameraa ja jalustaa aukealle(,) aukiolle, huoneeseen(!), metsään, pellolle, torille. No, ei tässä torigorea ole, mutta tietenkin tosiaan tottakai perinteiset peltogoret, metsägoret, huonegoret... Ja elektroninen eksorsismi! - Vhs-vääntäjä alkaa tekemään kostoelokuvaa ilkeästä vhs-tuottajasta jengeineen. - Ihan kekseliäs, kovahko goreilu, mutta esim Atlantiksen campcharmi, gloria ja hullu huumori sekä Pricen elokuvan ilkeä ironia puuttuvat. Mutta Patrick Olliver huumorittoman hulluna ohjaajana on hieno, upea, uskottava. Ja entäs tuottaja sitten? Hän on niljakkaan huonosti näytelty niljakas valehtelija, eli hänkin juuri sopiva filmiin. Mutta elokuvassa aivan liikaa (kolme, jopa neljä varttia viidestä vartista) turhaa, tyhjää matskua jossa katotaan (televisio televisiossa) erilaisia halpis-vhssäilyitä (kauhu, post apocalypse, fantasia) ja jopa vhs-unia (sinänsä hieno idea) ennenkuin päästään todellisuuteen. No, sanotaan, kolme varttia on tätä elokuvaa, juonta, kokonaisuutta sotkevaa osastoa ja se olisi saatu jokseenkin jonkinlaiseen kuntoon koherentimmalla, kokonaisvaltaisemalla keskittymisellä kostoon eikä näihin juokseviin häntiin. Ja, ai niin, vaikka en olekaan super- ultrakuvauksen ystävä näissä halpisteluissa, niin tässä on valotus aivan liian monta kertaa pielessä, tai ei niinkään pielessä siis, vaan suorasuuntauksellista valkovaloa päin katsojan silmiä, ja vain pari kertaa se on `todistettavissa` tarkoituksellisesti. Yleensä se vain peittää näkymän. Mutta kuitenkin Murphuiluista paras. Ja sen parhauden tekee loistava lähtöidea (kauhuvhsauteur- elokuvaentusiasti vs vhs-moguli), elokuvahistioriatetämyssijoittelu ja `yleinen` tunkkainen vhs-tunnelma, vaikka leffa välillä haahuilee ja laahaa.

Micael J Murphyn kasarikauhistelut 4: Invitation To Hell (Englanti-82) Farmikauhu, kauhufarmi

"Fang off!" Kauhunaamiaiset osoittautuvat `todeksi`. No, eteneminen on kyllä aika rivakkaa. Ja yksi sänkysläsheröinti on tehokas. Ja varsinkin kurkkupuukotus, ristiinnaulitseminen ja suoli-sydänirrotus (eikös penis?) tissityttöjulisteseinälle. Mutta: Michael J Murphyn heikko lyhäri saatanaa palvovasta kauhufarmista homoseksuaalivirityksin. Andy Milligan tulee mieleen.

Atlantis (Englanti-91) Lontoon luolista löydetty ja Atlantiksen tullijonossa nähty huumeuni

Brittiläisen b-(eikun z-ö)elokuvan auteurin ja mestarin Michael J Murphyn b-(eikun z-ö)-Atlantis on loppujen lopuksi (niin hyvä loppu) lähes loistava sönkötys. Puitteet ovat tätä tyypillistä b-z-ö-muinaisfantasiaa; Luolan seinät on peitetty foliopapereilla ja `massiiviset` patsaat spraymaalattu "muovivahan" ja foliopaperin päältä. Näytteleminen on tolkuttoman tolloa ja vaatetuskin hakee, ja saa, kökön värityksen luomuksissaan; Atlantiksen valtiattarilla on joko pöyhkeän pöyheä, pöyheän pöyhkeä post punk-permanenttipöyhelö tai "hopeasta"-`pellistä`-fosforista tehdyt rintaliivit, joissa kaksi kohoavaa kouraa kourii ylöspäin. Nämä molemmat, hiukset ja rintaliivit, yhdellä tyypillä olisi jo ehkä ollut liikaa. Mestoilla myös "muovailuvahalla" sivelty vihreä kylkiluut paistaa-suippoaivo-suippopäähirviö-Tietäjä. - Mies ja nainen-pariskunta joutuu muinaisajasta kai vielä muinaisempaan Atlantikseen. Elikkä tuohon mainittuun luolaan, jossa vietetään tylsää tylsän perään (jatkuvat verettömät [veri yleensä siirretty sivuun, silpaistaan sivussa] hitaat, raskaat pahvimiekkataistelut ja painit) lähes koko elokuvan ajan. (T)Ai mukana on yksi hyvä taisteluvilahdus: Härkämies! Eli massanaamainen sarvipäinen Taistelija! No, hyvikset vierailevat välillä ulkonakin, mutta niinhän se on että pahikset ovat, viihtyvät alamaailmassa, kellarissa, LUOLASSA. Luulinkin jo pitkän aikaa että Atlantis on maan alla, mutta ollaanhan, vilahdetaan tässä tosiaan ulkonakin. Eli kyllä Tämä Saarikin voi olla. Luolan ala-luolassakin muuten vilahdetaan, siellä miesrinki kiertää kehää kullakin "oma" kivi kourassaan. Tämä kuvastaa hyvin filmiä, kyllä tämä oli aikamoinen kivi kädessä-kokemus itsellekin. Monesti piti jättää kivi kädestä pois ja stopata elokuva. Aina viimeiseen kymmenminuuttiseen saakka, silloin ei stopattu (ei elokuva eikä katsoja), sillä se oli loistavaa kökköyttä; Tulee tietenkin se luhistava, luhistuva lopetus; Mutta nyt romahtavista seinistä tulee mahtavasti pitkään jauhoa ja `viljaa`, muutama "kiven"murikka, pahvimurikka, vasta sitten pölyt, vedet... Tässä lopussa Esitellään myös mainio kala-alus (kalan muotoinen), mutta ei selviä kulkeeko se ilmassa vai vedessä, sillä se vain lötköttää paikoillaan. Mutta mahtava se on. Loppuun limittyy, likistyy, litistyy myös Uuden Pahiksen Syntymä, ja Hän, Hirviö Syntyykin, jätesäkistä! Sitten ollaankin Lontoossa, kasari-ysärisellaisessa, ja kaduilla ei näy kuin punkkareita ja spurguja. Ja Atlantiksesta paenneet hyvikset ja tietenkin se yksi Pahis. Eli "jatkoa" tulossa? Ei valitettavasti, Murphy on valitettavasti menehtynyt. Ellei sitten Atlantiksen luolista joku kässäri tai jopa elokuva kaivauksissa löydy. P.S. Ja onhan tässä Atlantiksen Pääpyörittäjä (lue: Päänpyörittäjä), eli stop motion-`tekniikalla` tehty erittäin pieni, muinaisen sähkösanomalähettimen näköinen nauhanpyörittäjä!? Mutta johon mahtuu kuitenkin muka ilkeä ja ei ilkeä ihmisruho rutisten rullaamaan. Tai tutisten tullaamaan, mikäli Atlantiksen Tullissa tavaratarkastukseen jonosta joutuu.

Avenging conscience or Thou Shalt Not Kill (USA-14) "The First Great American Horror Film" - Tanakkaa tarinaa, mutta loppu laihaa, löysää kiisseliä.

Noin julistaa (siis tietty tuo lainausmerkeissä oleva teksti) ainakin dvd:n kansi, ja julistaa kai jokseenkin totuudenmukaisesti. Pariin Poen tarinaan limittyvä tarina on hyvää tarinaa (no, jo on tarinaa!) löysälopetukseensa asti. Loppu ei enää pidä kutiaan (on lähempänä hutia) tässä D.W. Griffithin ohjaustyössä. Tanakka tarina, mutta loppu laihaa, löysää lientä.

Marokko aka Morocco (USA-30)

"Hot, Isn`t it?" Hot? Not? Mulle Marlene Dietrich on Aina ollut Hot, mutta tässä hänen vastanäyttelijänsä, nollanaama, nollailme, kokokehojäykkä Gary Cooper Not! Kun Marlene mukana, niin taivaan trumpetit soi, paitsi lopussa, loppu on todella typerä. Ankea aavikkoromanssi, mutta Marlene!!

The Scarlett Empress eli Intohimojen keisarinna (USA-34)

Ehkä perverssein ja pöyristyttävin ennen Pre-Codea tehty Hollywood-elokuva. Elokuva `kasvaa` alun alastomuuksista, väkivallasta kukkaketokeinuntaan (siirtymä kirkonkellon "keppinä" heiluvasta miehestä[!] Marlene Dietrechiin keinumassa) ja Dietrich `kypsyy` suu auki ihmettelevästä nuorikosta pahuuden, pervesioiden, pöyristyttävyyksien valtiaaksi varsinkin, eli Katariina Suureksi. Myös puitteet ovat perverssit: Massiivisen juhlapitopöydänkin ympärillä on luurankoa, vääristyneitä patsaita ja jopa naisitsensäpaljastajakello! Hauska kohta: Lukutaidoton (?! `selviää ehkä` elokuvassa myöhemmin) Wanha Waltiatar ottaa ko pöydästä ylös Valtikan, todellisuudessa varmaan sianluun, palvelija vaihtaa "vaivihkaa" Valtikkaan! Yksi kummahahmo on myös ilmaa saksiva kampaajakeekoilija. / Keisarinna lapsena: "Hangman? What's a hangman? Can I become a hangman someday?" Vanha Wagner vastaa: "Your Highness, a hangman is an executioner, the man who takes heads off skillfully. Sometimes that curious profession becomes the sport of tyrants. As a matter of fact, I was about to read to you of Peter the Great and Ivan the Terrible, and other Russian tsars and tsarinas who were hangmen." Ja väliteksti: "Russia - a vast empire that has built its foundations on ignorance, violence, fear and oppression." Ja toinen: "Feared Cossacks, who with reckless fury, protected their nobles from even a glance of the enslaved people." Ja vielä suurherttuan kuvailu: "His eyes are like the blue sky, his hair the color of ebony. He is stronger than a team of oxen, and sleepless because of his desire to receive you in his arms. And he can also read and write." (Oikeasti hullu pieni kaljuuntuva käppyrä [Sam Jaffe])

Misterö: Rujousrunous (Lappi-2022)

Tai Rujous, runous. Juuri sitä mitä otsikko lupaa. "Luulin että/ oli jo tämän niminen kirja/ mutta ei ollutkaan/ outoa"

Game(s) of Survival (USA-89) Pahvia ja betonia, muovia ja terästä.

Nahka-asuiset Avaruushunkit (mm hunkpunk, punkhunkmies), yksi lyhytkasvuinen(!) saalistavat, sekoilevat, "surmaavat" toisiaankin esihistoriallisine/sm-aseineen/asuineen SuurKaupungin Kaduilla. No, viimeistä ei juurikaan, siksi lainausmerkit. Kökkö, mutta köyhä ja varsinkin köyhä, mutta kökkö. Sai nauraa, ja päinvastoin. Kyllähän tämä kumma kiltteily jää kyllä mieleen. Pullisteluparodia. Ja "toiminta""täräys". Varmastikin tarkoituksella tehty niin. Daavid ja Goljat, Diiba ja daaba, haukkuja ja glooriaa, huono ja hyvä, höpöä ja löpöä, katinkultaa ja timanttia, korkeaa ja matalaa, muovia-pahvia ja pahvia-muovia, niin ja näin, plus miinus nolla, puolensa ja puolensa, puutaheinää, rautaa ja romua, ruostetta ja terästä, sitä sun tätä, sutta ja sekundaa... Opiskelijatyö. P.S. HyvisPääosamiehen (nahkatakkinsa selässä lukee B.A.D!?) tökerö hiustötterö kohotetaan hikiotsanauhalla vielä tökrömmäksi, tötterömmäksi. On tää kyllä aikamoista apinaa ja vapinaa. Ei enää napinaa! Tää on Hyvää Roskaa!!

Beyond Evil eli Pahan vallassa (USA-80)

Viihdyttävä kummitustaloelokuva. Alku tylsä, kun varttitunti fimistä odotetaan että pariskunta pääsee talolle, ei ole vielä valmis. Mutta sitten oikein hyvää menoa. Hyvää roskaa: Teräväsarvinen ja hampainen(?!) pirupatsas laitetaan `uhrin` toimesta takaisin porraspäähän vaikka se juuri melkein osui häntä päähän.

KOPPI!

Kökkö kirja koirankopista ja pesäpallosta. Käsittelee kökösti myös asuntopulaa ja työttömyyttä. "Ota koppi mahdollisuuksista!" No, siinä lauseessa on vähän työjargonironiaa.

Amazing Transplant (USA-70)

Alaston nainen soittaa kanteletta tms, kultaiset korvarenkaat-kuristus-kuristukset (eli sekopää sekoaa kultaisista korvakoruista), peniksensiirto sarjamurhaajalta. - Doris Wishmanin `softsex`-`softmurder`älyttömyys.

The Evil eli Pahuus (USA-78) TULI`gorea` ja tuulikoneita

Oliko, olipa joku jopa jossain väittänyt tämän olevan yksi goreisimmista kummitustaloleffoista. No, ei todellakaan ole, olllut. Milloinkaan. Silloinkaan. Perinteisen tylsästi, tylsän perinteisesti viimeinen puolituntinen ihan toimivaa `mättöä`, settiä, tosin sekin kovin toisteista TULItus´gorea`. Tätä TULItusta `tykitettiin` elokuvassa aikaisemminkin. Elokuvalla on kaatajansa ja kannattajansa. Itse kuulun, kallistun kaatajien kaartiin. Kun talon Helvetinluukku Kellarissa aukeaa, niin siitä aukeaa myös kökön ja (kökön) toimivan toiston synteesi; Talon tärähtely tehdään kameroita kallistelemalla, ja näyttelijät heittävät samaan aikaan voltteja tai tanssivat modernia balettia, modernia tanssia tuulikoneen tykittäessä `täysillä`... Richard Crenna, Andrew Prine.. Victor Buono loistaa lopussa.

The Mutant - Muukalainen aka Night Shadows (USA-84)

Laiska ja laahaava saastezombailu. Sitä vasta lopussa. Älyttömin kohta on kun lääkäritärtäti nauhoittaa zombidiagnoosia ja jatkaa ja jatkaa päpätystään eikä kuule, näe, haista kun kollega vieressä muuttuu öristen halpiszombiksi. Wings Hauser, Bo Hopkins

Nude on The Moon (USA-61)

Muuten ihan `tavallinen` nudismi-nudistileffa, mutta tässä ollaan (muka) Kuussa.

The Immortal Three (USA-75) Aivan oivan älytöntä menoa.

"Three sisters and Mata Hari-mother." Kolme toisilleen tuntematonta naista on kutsuttu Naisen hautajaisiin ja varsinkin testamentinlukuun. Molemmat samalla heitolla!?. Selviää että että kuollut oli heidän äitinsä ja vielä vakooja!! Kaikilla kaiketi eri isä, äidin vakoojauhreja. Tai äiti heidän. Sillä äiti käytti seksiä aseenaan. No, nyt on äiti kuollut ja jokainen saa miljoona dollaria. Paitsi jos yksi heistä kuolee, niin kaksi muuta jakavat testamenttipotin, ja jos kaksi kuolee, niin jäljelle jäänyt perii potin, ja jos kaikki kuolevat, niin oliko se nyt niin, että testamentinlukija saa rahat. Mutta jos äiti on murhattu (kuten on käynyt), naisten on selvitettävä murhaaja ennen kuin rahat ropsahtavat tilille. Eli tämmöinen `tyypillinen` roskaelokuva`tyypillisyys`. Sitten naiset asettuvat loistolukaali-omakotitaloon taloksi ja "asioita selvittelevä ja selvittävä" softseksailu voi alkaa. Ja se (vai ne?) murhari myös selvittelee juttuja omalla tavallaan ja "tontillaan". "This is much, much better than Mission Impossible." lausahtaa yksi naisista kun he lähtevät isä ja/tai mies`murha`jahtiin. Kuka isistä on syyllinen? Vai onko se kuolleen isän aikamiespoika? Vai joku muu mies? Vai onko kaikki `vain`vakoojahuijausta? - Doris Wishmanin ohjaama murhaisa (turhaisa?) softseksiälyttömyys. (Mm kun kilisevän kristallikruunuinen ja jalkaterän paksuinen kokolattiamattoinen hissi pysähtyy välille, miehelle ja naiselle tulee heti hiki ja vaatteet pois, ja hissi-tissilikistelyksihän se menee. Leffa on muutenkin `vain` likistelyä, likistelyleffa.) Tai enemmänkin, ennemminkin softseksinen murhaälyttömyys. Eikä se ole turhaisaa, sillä yleisen älyttömyyden lisäksi varsinkin murhat (esim heinähanko kerrostalohuoneistokauttakonttorikoristuksena ja murhavälineenä) ovat oivan älyttömiä. Aivan älyttömiä.

The Falcon in Danger eli Haukka Vaarassa (USA-43)

Alkuvitsi(t): Mikä Haukka-elokuva sijoittuu Ouluun? Haukka Hiukkavaarassa. Tai vähän vaarassa? Haukka hiukka vaarassa. Lentokone ilman kuljettajaa ja ketään karahtaa kenttään. Ja siitä on tunnettu teollisuustyyppi ja pari kateissa. Onko syyllinen, syylliset "Gremlins"(??), Suomikäännöksen mukaan "konepöpö"??? Kyseessä (kai) kidnappaus, Valtio vaarassa, joten etsivä Haukka iskee takaisin vaaroista välittämättä! - Sujuvaa, vähän älyttömämpää Haukkailua. (Näe mm Haukka rullaluistinradalla tollopoliisi varjostajana perässään. Tai kun sama tollo rullaluistinletkan kaatumiskasassa huutaa kaivaessaan luistelijanaisen käsilaukkua: "Hey! This is my gun!") Mutta nyt pitää Haukata, Naukata vähän ruokaa ja juomaa ja raitista ilmaa. Haukkailemisiin! Naukkailemisiin!

The Falcon Strikes Back eli Haukka iskee takaisin (USA-43)

The Falconia eli Haukkaa epäillään murhasta. No, eihän hän tietenkään murhaaja ole, mutta pakenee kuitenkin vuoristohotelliin hommia selvittämään. Siellä sitten, kuinka ollakaan ja kaikkia todennäköisyyksiä vastaan majailee epäilyttäviä tyyppejä lähes joka huoneessa ja sieltä sitten Haukka iskee takaisin!; Onko syyllinen Salaperäinen Nainen (Naiset), Hotellin johtajatar, pyörätuolipakolainen Saksasta, hänen vahvan rikollisen taustan omaava palvelija, hotelliin kiinnitetty nukketeatteriesiintyjämies, humoristinen hotellietsivä jne? - Sujuva mutta vähän väkisinväännetty Haukkailu. On Haukattu vähän liian laaja lounas ja hahmogalleria hotellin buffetpöydästä.

Haukka - Mestarietsivä (USA-41)

"This is murder!" "You said it." Ensimmäinen `etsivä` Falcon-sarjasta. George Sanders näin aluksi, ernsimmäisissä, Haukkana. Aina Haukkana paikalla. Nyt muka lopettanut etsimiset ja alkanut talouspuolelle. Naisystävänkin kanssa aselepo. Ainakin muutaman minuutin, sillä Haukka törmää Haukkana uusiin naisiin tahtomattaan tai tahtoen. Ekokuvan aihe silloin tyypillisistä tyypillisin, juhlatimanttien varastaminen. Mutta juttu on tehty mainiolla tyylillä, vauhdilla ja dialogilla. "Tämä on murha!" "Niinpä." P.S. Haukka juo tässä koko ajan pinaattimehua! En muista että Haukka olisi nauttinut ko juomaa muissa osissa... Ei Sandersin, eikä ispveljensä Tom Conwayn esittämissä... Conwayn, josta erikseen mainitaan suomalaisen Haukka-boxin tiedoissa olleen "kova juomamies"... Turhan Bey.

A Bullett for Joey eli Rikospoliisi iskee (USA-Kanada-55) Juoni juustoinen, näytteleminen kohtalaista.

Jenkkien tekemä Kanada-crime, `Kanada-gangsterointi`, `Kanada-mafia`. Montrealissa möyritään. Maailmassa muuallakin myös, totta kai, mutta Kanadaan kokoonnutaan gangstereiden kokoontumisajoihin. George Raft `Luoti-Joe`na, vanhana Joe Victor(!)`ina ja Edward G Robinson vanhana polliisipäällikkönä. Vakoilukamerointia myös mukana kekseliäästi; Posetiivarin laatikko, maanmittaajan kolmiokeppikamera. - Vähän liian valoisaa, vanhaa ja myöhäisää `Kanada-noiria` ja juoni on juustoinen, julman juustoinen, mutta kyllä tämän kuriositeettina katsoo. Tai/ja juurikin juustoiluna. Ja tietenkin muutamien hyvien näyttelijäsuoritusten takia, Robinson varsinkin ja Peter van Eyck, Raft jo vähän liian vanha, vähän hermostunut, ihmeissään, tympääntynyt, ymmmällään roolinsa kanssa. Koviksen näytteleminen menee jo vähän vilkuiluksi. Jäykkää, tahmeaa, vaillinaista on kulku. Vanhuus tulee pyytämättä, väidtämättä koviksillekin. Tai sitten juurikin niin tehden. Tieten.

The Falcon in Mexico eli Falcon Meksikossa (USA-44) Hengen ja Ruumiin mittelö

Falcon-elokuvasarjan teokset ovat yleensä aika yksiviivaisia, viihdyttäviä kylläkin, mutta tosiaan suoraviivaista selvittelyä. Nyt Falcon-`etsivän` (Tom Conway) matka Meksikoon on mainion, muhevan, mukavan monipuolinen. Kadonnut malli, taulu ja taitelija pitää jännitystä yllä New Yorkissa ja varsinkin Meksikossa. Oiva tyyppi on jatkuvasti ammattiaan ja taksiaan vaihtava taksikuski. Ja mitä vielä vaihtava? Hän on mm Falconin `ruumisvahti`. Sillä ruumiitahan tietenkin tulee tasaisesti. Että vartiointi paikallaan -> "You mean you are my bodyguard?" "Aivan, vartioin ruumistanne." Sori, tämä suomen ja englannin sekoitus, mutta tämä ruumiin- ja hengenvariijan sanaero näissä kahdessa kielessä on mielenkiintoinen. Ja tässä siitä veistetään mielenkiintoista läppää, mm siitä.

My Wealthy Mistress (Latvia-69)

Mies; Työtön ranskanopettaja, nyt työntökärrykuski, Nainen; vankilassakin käynyt kleptomaani `rakastuvat`. Varkausluettelo (tai varkaussuunnittelu-yritys) "vaikuttavaa", vankilan "arvoista", "kylmäävää" kamaa: Pikkuleipiä, lusikoita, nakkeja ja kai kerran-pari korukin. No, onhan tuossa vähän absurdis-surrealistista totalitarismia. Aika ja paikka on Riika 1920-luvulla. Elokuvaa sanotaan yleisesti ironiseksi, mutta ei, en saa selvää, tiedä mitä ironisoidaan; vaikka ajankohta- ja paikka on tiedossa, niin sitäkö, se on hämärretty, vai mitä aatetta, puolta, puoluetta? Puolueita on kuulemma kymmeniä (ja kai kommunistitkin siellä seassa, ei mainita, joitain muita kyllä), kaikilla numerot. Vaalit tulossa. (Tämä onkin ihan toimiva absurdius, kansa valitsee puolueen, puolue sitten ilmeisesti valitsee "kansanedustajat".) Mutta muuten elokuva on niin aukkoinen, haahuileva, otteeton, sekava ja sitä sun tätä, että sitä on rasittava, turhauttava, vaikea seurata. Tai päivän sloganhan on haasteellinen! Mikään ei ole mahdotonta, toivotonta, turhaa, vaan nimenomaan haasteellista... Ei muuta kuin tehokatseluun! Mieluummin vaikka omaan kehokatseluun!

Woman of The Port (Meksiko-34) Varhainen Meksikoelokuva karttaa kompromissit

Rahaton, varaton, velkainen perhe eli isä ja aikuinen tytär yrittävät luovia alaspäin luisuvassa elämässään ja maailmassaan. Luisua nopeuttaa tytön rakastajan paljastuminen naissarjahuijariksi ja vanhan isän, ruumisarkku`pajan`(!) vanhimman työntekijän (jolla "On pakkomielle oman arkkusi valmistamiseen") vakava sairaus ja lopulta kuolema. Jonka aiheuttaa tuo mainittu huijarinilkki, kun vanhus-isä on tulossa vasaroimaan hänet. Tästä tämä tie vie sitten naisen satamaprostituoiduksi, ja yhtenä syynä tähän on vielä kolmen katkeran kääkän, pirullisen piha-akan keittämät kitkerät k*siliemijuorut, valheet. - Varhainen meksikolainen klassikko erittäin hyvin näyttelijäsuorituksin. Ja printti on harvinaisen kuulas, puhdas, roskaton ja selkeä, itse tarinassa kuulautta ja puhtautta ei löydy kuin tyttärestä. Erittäin hyvin onnistuu kipeän komea kohtaus jossa karnevaaliväki törmää hautajaissaattueeseen; Kaupungissa on yhtä aikaa sekä (kuoleman) karnevaalit että isän hautajaiset. Hautajaisiin osallistuu vainaja, tytär, kuski ja hevonen, karnevaaleihin varmaan kaikki muut. Kumpikin porukka kulkee omia katujaan, mutta kun kerran törmäävät, niin iloinen idiioottilauma luulee saattuetta karnevaaliin kuuluvaksi, ja alkavat huutamaan "Paha mieli pois!" ja levittävät paperisilppua. Mutta kun he viimein tajuavat asian, ottavat he naamiot pois ja kunnioittavat kuolemankulkuetta, kulkevat vähän aikaa mukanakin, kunnes karnevaalit vievät taas voiton.. Ja niiden jatkot; Ajalleen harvinaisesti rinnat riipaistaan esiin baari-ilottelussa. Kipeän komea on myös elokuvan loppu, kuvallisesti. Sanallisesti se "vain" vie ikävyyden iltahämärärään ja yön ytimeen.

Uimahallimurhat

Kari Levola: Iltatuulen viesti. - Mietin ensin; Uimahallidekkari? Tuo lempeyden, leppeyden liplattava tyyssija, lauteilla löylyjä, rentouttavaa, mutta uimahalli juurikin saunoineen, vesineen, vesijuoksuineen onkin oiva dekkaripaikka! Kumma ettei enempää ole käytetty. - Levolan kirja on oivahkoa eläkeläis"etsivä"sarjaa. Huumoria tietenkään unohtamatta.

5 Pattern Dragon Claws (Etelä-Korea, Hong Kong-93)

Lähes kaikki Kynnelle Kykenevät ovat Kynsin Hampain kolmen-neljän kung fu-kirjan perässä. Luostaroidaan ja tekniikoidaan, tai aluksi harjoitellaan niitä. - Ihan käypää hellehutkintaa ja tuuletusta.

Too Many Kisses (USA-25)

No, ainakin `paperilla` puhuu. Tekstiplansseissa. Huulet heiluvat, mutta ääntä ei tietenkään kuulu, koska ollaan mykkäelokuvassa. "Harpo" Marx (näin alkuteksteissä) on pikkuosassa tässä ensimmäisessä pitkässä (tunnin) elokuvassaan. Pääosassa on Jenkkifirman Jenkkifutis-Olympiavoittaja(ei selviä minkä lajin)- Naistenmies-raikulipoika (Richard Dix) joka lähetetään Baskimaalle bisneksientekoon ja naisunohdukseen. Toisin tietenkin käy. Dix osassaan mainio, mutta paras on ehdottomasti Wiliam Powellin esittämä raivokas upseeri-veitsenheittäjä-kitaristi Don Julio. Baskikaupungin pohatan nimi on muuten Manuel Hurja! Ja Dixin "Zorroasun" massiivinen valotähtivyö on messevä!!

Läppäri-Lappi (2021) Samea, sumea rytmi, samea sumea poljento.

Noitarummun kumea rytmi "leijuu" tunturien yllä dokumentin alussa. Sitten sumea, samea rytmi, sumea, samea poljento, jänkäinen poljento, rytmi juurii tämän Lappi-elektro- Lappi-läppäripunk-Lappi-punk komeaan survontaan. Tärkeä, virkeä dokumentti.

Brutal Sorcery (Hong Kong - Thaimaa-83)

Kunnollinen, tunnollinen taksikuski joutuu mustan magian pyöritykseen ja alkaa aavetakseilun sekä syömään muka akvaariokaloja altaasta ja oksentamaan nuudeleita. Kltti, goreton ja järjetön ajo. Ei siis brutaali, vaan huumorintajun asteesta tai olemattomuudesta johtuen joko naurettava, nautittava noitailu tai tekosekohauska taikailu. Mitätön tai älytön.

Ninja The Final Duel (Taiwan-86) Hare Krishna-Kung fu! Hämähäkki-Kung fu! Härö ja hörhö elokuva!

"Don't give me that rap!" "You must be jivin'!" Huh Huikea Mikä Elokuva! Tämän Kung Fuilun, Kung Kummailun Ylin Outous on Valtavahkot Vesihämähäkit joilla, joista, joiden avulla, kanssa, kautta VesihämähäkkiKlaani kung fuijailee, Hui Jee!... Lisäksi "juonessa" mukana mm alaston-kung fua, Hare Krishna-kaksikko ja piikkari- ja kynsi-kung fu-kiipeäjiä. Juoni lainausmerkeissä, ja se onkin elokuvan paras asia, koska juoni ei ole ollenkaan, vähääkään, ei sinne päinkään koherentti kokonaisuus, koska, siis Miksi? KOSKA SE EI VAAN VOI OLLA! "She's ash, so don't give me this trash!" EIKU ANNA VAAN! Ja ennen kaikkea, eikun Kaiken jälkeen: "We create our own reality!" No, se sanoo, kertoo KAIKEN!

Tapani Kinnunen: Noustiin kellareista (Robustos-2014)

Nautittava romaani Joensuun uuden aallon synnystä. Liian lyhyt, mutta tanakka teos.

Poroleski-Burleski (Kesäteatteri-22)

Nautittavan pitkäveteinen ja tylsä kesäteatteri"dokumentti", kesäteatterimonologi Muoniossa. Yksi esiintyjä - yksi katsoja. - Juoni: Poroemäntä menettää porot.

Garden of Torment (Ranska-76)

"You`re monsters!" "No, mother (and father), we`re your children." Joku seksihullu ylimyssika-`lääkäri` pakotetaan lähtemään Kiinaan 20-luvun Ranskasta. ("Seksi haisee huoneessasi yhtä paksuna kuin opposition puheet.") Sama porsailu jatkuu sielläkin, se jatkuu jopa laivamatkalla sinne. Laivalla lääkäri törmää pappiin joka on saanut sukupuolitaudin bordellista. ("Nyt sinun pitää käyttäytyä kristillisesti jonkin aikaa." "Ihan uusi kokemus minulle!") Tätä rataa raina rullaa ja perillä tulee vielä näiden lisäksi kauhu, kidutus, kärsimys sota. Ja sitten taas kidutus, kärsimys. Kuolema. - Jämäkästi mieleen jäävä, mutta vain vähäksi aikaa. Edellisestä katsannosta muutamia kuukausia aikaa, enkä muistanut ennalta paljoakaan, jopa juuri yhtään. Ei kai kovin hyvä merkki, mutta kyllä tämä nyt "uutena" katseluna muistielokuvan jättää. Ainakin joksikin, vähäksi aikaa. Siksi elokuvista, kirjoista pitää kirjoittaa, jotta muistaisi pitempään.

Madeleine eli Ei syyllinen eikä syytön (Englanti-50)

Perusvahvaa (ohjaajana David Lean) elokuvaa tosinimeen perustuvaa ylhäisönaisen "kevytkenkäsuhdetta" ja jopa murhasyytettä 1800-luvun puolivälissä. Elokuvan Suominimi kertoo paljon. Ajassaan kiinni olevaa elokuvaa, mutta kovin löyhin sitein.

Blood of The Vampire (Englanti-58) Vampyyrivankila - Nopeasti unohdettava pikkuerikoisuus. Olematon elokuva. VAMPYYRITON "VAMPYYRI"ELOKUVA! VAROKAA!

Olematon elokuva! Vampyyriton "vampyyri"elokuva! Varokaa! HUIJAUS! TYLSÄ! TYLSÄ HUIJAUS!! Elokuvan alussa juoppo, känninen `tohtori` tuodaan taloon jossa makaa juuri vaarnoitettu vampyyri. Eli hänen on suoritettava sydänleikkaus, varsinkin sydämenvaihto ("uusi" sydän murjun nuotiolla kiehumassa laboratoriolasipurkissa). Mutta `tohtorimme`haluaa lisää kolikoita, ja hänet puukotetaan. Sitten siirrytään seitsemän vuoden päähän, kun hyvä tohtori tuomitaan turhasta pahimpaan vankila-linna-murjuun. Sitten seuraa liiankin pitkä pätkä vampyyrit unohtavaa vankilaväkivaltaa, kunnes selviää että vankilan johtaja on tietenkin tuo pelastettu vampyyri. Ja hän pakottaa hyvistohtorin vankilan laboratorioon verenvaihtamistöihin... - Ei kovin kummoinen, mieleenjäävä vampirointi. Nopeasti unohdettava pikkuerikoisuus. Oleellinen, Tärkeä Lisäys!: Tässä geneerisnimisessä "vampiroinnissa" "vampirismi" "vampirointi" on erittäin, valitettavan vähissä. Näyttäkää tälle tekeleelle turhat, tyhjät ristinmerkit! Älkää langetko elokuvan Geneeriseen Huijausnimeen! Älkää katsoko sinnepäin! Sieltä ei näy mitään! OLEMATON ELOKUVA!! MITÄTÖN, OLEMATON, ONNETON!!!.. VAMPYYRITON "VAMPYYRI"ELOKUVA! VAROKAA! -------------------- "They called me a vampire!" Älä! Ihan tosi?! Vai niin... VAMPYYRITON "VAMPYYRi"ELOKUVA! VAROKAA!

Teuras: Lauluja (Suomi-2022) Liian ennalta-arvattavaa, helppoa, hävettävää, noloa erikoisuutta. Laulutukos joka todistaa torsouttaan.

Onttoa, tyhjää, tylsää.. Teuras on yksi henkilö tai bändi, asia ei selviä omakusannekasetin tekstiliepeestä. Mutta se `selviää` siitä, että laulut ovat "laulunovelleja, novellilauluja". Välillä laulut pelkästään ilman laulua, välillä "metelimusiikin" kera. Erittäin paljon lauluissa tavataan kuolleita eri alojen taitelijoita, keskustellaan heidän kanssaan. Erittäin mielenkiintoinen yhtälö, mutta tämä "kuolleet taiteilijat elossa"-teema tulee jatkuessaan ja jatkuessaan liian keskeiseksi elementiksi. Nimitiputtelusta muodostuu koko kasetin tukkiva mössö. Lauluja on liian löysää, ilmeistä, onttoa, tavanomaista, tyhjää. tylsää, yksinkertaistettua erikoisuutta. Yksipuolinen `yhdistelmä`. Joka toistaa torsouttaan.

The Shadowed Mind (Etelä-Afrikka-88) `Alkeellista asetelmallisuutta tehdashallissa` - `Taitamaton mitättömyys`

Vanhaan, hylättyyn tehdashalliin on lavastettu, rakennettu seksuaalisesti häiriintyneiden hoitolaitos. - Ahdasta, ankeaa, alakuloista, alkeellista taideasetelmallisuuksia ja ratkaisuja, pölyistä teatraalisuutta sekä runkkaista, tunkkaista gorea - - Toimimaton mitättömyys.

Cast a Deadly Spell eli Kirouksen kintereillä (USA-91)

Turpea paketti Lovecraft-Necronomicon-Noir-komediaa, jossa kaikkea liikaa; Gargoyleja, Gremlinsejä, Ihmissusia, Limahirviöitä, Yksisarvista jne... Yksityisetsivä Harry Philip Lovecraft pyörii vuoden 1948 Los Angelesissa, "Jossa kaikki käyttävät magiaa" Tämä neo noir tyyliin tehty `retroilu` epäonnistuu kaikessa. Jonkinlaista nopeutettua goreakin koetetaan, esim kohtauksessa, jossa setelipyörremyrsky viiltelee asemahallin wc-hallissa. Cast a deadly spell on sekava sössö, värikäs pieru, ripuli.

Dark Forest aka Seedpeople eli Pahan siemen (USA-92) Rujot, söpöt karvapallokauhunaamat vauhdittoman elokuvan `vauhdittajina`

Meteori-alienelokuva. Siinä vaihtelevat tylsät keskustelut, kuulustelut, arkiasiat (tätä kolmikkoa enimmäkseen) ja alienpallot, jotka joko roikkuvat karvapalloina puissa syöksyttäen ihmiseläjien (ja miksei eläintenkin, jos menevät niitä ronkkimaan) päälle harsomaista kohta kovettuvaa limaa tai ampiasparvimaista (jääk)ivikasaa, ryöppyä, kulkevat vaivalloisesti vaappuen `käsillään` tai valtavan vauhdikkaasti vierivänä kivenä. (Viimeksi mainitussa alamäkilähtö kuitenkin alkuperäisenä vauhdin aloittajana, vauhdin vauhdittajana.) - Tylsä, mutta kyllä tämän loman ja viikonloppuodotusleffana katsoo, kun ei jaksa muutakaan. Pallot ja niiden kauhunaamat söpöjä ja rujoja, gore olematonta, mutta `Docin` valovilkku-"hikinauha" cool gizmo. Niin, Ja (ei tuu ninja, se ja alienpallot, se oliskin ollut messevää meteoriointia) onhan tämä erittäin avuton Invasion of The Body Snatchers-jokin-joku, mutta tämä `Seedpeople`-osasto on avuttomuudessaan vain latteaa tv-elokuva"tasoa".

Streets of Death (USA-88) Campkerrointa ja nolousleimaa avuttomassa sähläyksessä, söhläyksessä.

Sama ohjaaja kuin edellisessä. No nyt on päästy huutomerkistä eroon. - Mitä järkeä tässä on? Kaksi muka prostituutiodokumenttia ("Don´t get the interviews gone too far" sanoo poliisi) tekevää sarjamurhaajaa (kaksi villapaita-kauluspaitaspedeä, urpoja, jotka unohtavat veitsiä selkiin ja muutenkin uunottavat itsejään jättämiinsä jälkiin) "naamioi" tapponsa, tekonsa snuff-filmeiksi. (Aikovat seuraavaksi tehdä "snuff-komediaa" Elokuvan ainoa uniikkius. Tai onhan tämä koko tarina aika uniikki, mutta uniikki ei aina ole positiivista, uutta luovaa, vaan usein vanhaa kuonaa.) Toistan kysymyksen: Mitä järkeä tässä on? Molemmat murhaa kuitenkin. No, `lopussa` selviääkin, että tilaaja haluaa seksiä, ei snuffia, joten pösilöpari on pösilöinyt pahemman kerran. - Goreinen, boreinen. No, onhan tässä ajattelemattomuuden, avuttomuuden campleimaa ja nolouskerrointa, mutta onhan tämä onnetonta sähellystä, söhellystä, tunkkaista r*nkkausta. Turha. Tyhmä. Typerä.Tämä ei ollut edes genren keskivahvaa betonia, vaan aukkoista, harvaa huokoista, reikäistä sahanpuruseinää.

Night Ripper! (USA-86)

Oikein huutomerkillä! (Ohjaaja Jeff Hathcokin edellinen, ensimmäinen elokuvansa oli myös varustettu huutomerkillä, Victims!) No, mikäs siinä, Night Ripper on jopa yllättävänkin `hyvin`, genrekonventioin, genrerajoituksin kuvattu, näytelty, ohjattu kökköily, sillä kyllähän nämä aina suorastaan vaativat kökköyttä ympärilleen, eli esim näiden oiva perustavara, ankeat lokaatiot (pikipimeät yöt, poliisiasema on varaston nurkka pöytineen, "asunnot" onkin kalustettu niin että ne pystyy nopeasti kantamaan sisään ja ulos [kun kohtaukset on tehty] ; huonekaluja, tavaraa, tyhjää kirjahyllyä vain pikkuisen nurkissa, seinillä) on kyllä tehty tiukasti genresäännösten mukaan. Ja hyvä näin. Ja hyvä näin on koko elokuvakin. Kökkögenren vankkaa betonia. Viiksivalokuvaaja haluaa saada sihteerin valokuvamalliksi esimerkillä omasta elämästään. "Anything can happen. I was a butcher for five years, an now I am a photographer"

Burst City (Japani-82) Ensimmäinen ja Ainoa Punk-Elokuva!

"Battle of The Bands!" (Oikeasti "Battle Against The Society!") tyylisessä elokuvassa kaksi bändiä (toinen Cramps-tyylinen, toinen megafonipunkbändi) mellastavat, rellestävät, villitsevät Itsensä, Toisensa ja Jengit infernaaliseen uhoon ja tuhoon lähes post apocalypsemaisessa kaupunginosassa. Bändit ja Jengit peittoavat, selättävät jopa yakuzan, jopa jopa poliisit ja jopa jopa jopa starwarssiset sädetykkiset "space"poliisit!!!... "DON`T YOU FUCK WITH ME!" kaikuu, raikuu lopussa. (ja "US!" blogistin lisäys). Ainoa, Aito, Ensimmäinen, Konkreettinen, Kunnon, Oikea, Uniikki, Varsinainen Punk-Elokuva!

Green Gold (Tsekkoslovakia-64)

Heti elokuvan alussa rautalankatrio nousee muodostelmassa vuorelle soittamaan. Tämä aina eri muodostelmissa laulava ja soittava bändi on elokuvan `kreikkalainen kuoro`, joka johdattaa katsojat nuorten naisten ja miesten mille lienee herneenkorjuuleirille, jonka tapahtumia he kertovat ja kertaavat. Herneet neniin taas tietenkin työntävät ummehtuneita uria kairaavat leiripomot. Ja heidän vasallinuorensa. Tämä eräänlainen musikaali, tai pikemminkin `tanssikaali` (vai keräsivätkö nuoret sittenkin ruusukaaleja?) on melkoisen raikas ja vireä nuoren rakkauden kuvaus ja sen kireä vastustus.

Ther Lonely Sex (USA-59) `Kaupunkilaisseko ja Maalaisseko`

Tämän elokuvan "tarkoitus" kai on näyttää että sekoja on kaikkialla.Jälleen jazzin tahdissa tapahtuvaa sekometelisoppaa, jossa sekomies, sekomiehet kaappaa naisia. Kaappaa ja niin se vain muka on. Jatkuvaa tunkkaa. Sitä se on Elokuvan alussa joku random pariskunta rannalla miekkailee onkivavoilla kautta kepeillä, mutta heistä ei elokuvassa sen enempää. Mutta enemmän on, kuten hahmoissa yleensäkin, "mielenkiintoista" mielipuolista `mitättömyyttä`.

Once You Kiss a Stranger eli Älä suutele muukalaista (USA-69) Muukalaisia rannalla

Kaikin puolin karmeasti näytelty camp-camppailuversio `Muukalaisia junassa`-tarinasta (nyt rannalla, Malibu Beachilla). Mutta katsomiskokemus ei ole kamppailua, aina ajoittain on aikaa ja aika, hetki, päivä, sija tämmöisille pöljille päättömyyksille, pönttöilyille. - Naapurin lapsen rantapallon harppuunalla ampuva ("Stay out of my beach!") ja kissaa kiusaava ja kohta psykiatrinsa vaihtomurhaa ikuisen golfotteluiden kakkosen kanssa (pitäis tappaa se ykkönen) ehdottava bikininainen-skitsofeenikko (kaikista karmeimmin näyttelevä Carol Lynley) mellastaa Malibussa. Elokuvassa erikoisuutena filmikameran ja tv:n yhdistelmä, tv:stä voi katsoa kuin peilistä meikkaamista, oikeiden vaatteiden päällepanemista..

Tomorrow We Live (Englanti-43)

Liian englantilainen, liian tetraalinen, mutta suht viihdyttävän katsottava Natsi-Ranska-stereostypisointi: Saksalaiset ovat joko pöljiä bratwurst-läskejä tai laihoja aateidiootteja, ranskalaiset baskeripäisiä veijareita. Saksalaiset englantilais-saskalaisella jäykkyydellä ja ranskalaiset raukealla raivolla (paitsi iso varsinainen vastarinta, mutta he tehokeinohkosti taka-alalla tässä, mutta näyttää pienten tekojen ison voiman) roolitettuina. Herbert Lom uransa alkufilmimetreillä heittää lähes lapsinatsin, lapsiupseeriroolin keikkuva kypärä silmillään. - Mielenkiintoinen, mutta ei kai kovin mieleenjäävä mittelö vastarinnasta ja voitosta. Elokuva elokuvassa-vastustus on onnistunut vastustus, jota kuka tahansas voi tehdä: Elokuvateatterissa, sekä sakkalaiskatsojille/mielisille, että natsiuutis"näyttelijöille" näytetään varjokuvia, haukotellaan, pärisytetään huulia, kieltä, lauletaan kansanrenkutuksia. Loppu on järisyttävä, joukkotunteellinen, nostattava. Se jää kyllä mieleen.

Rent-A-Girl (USA-65)

Nainen lainaa sokeria yläkerran naiselta ja joutuu "taide"valokuvamalliksi. Ihanan huonoa musiikkia ja näyttelemistä, kilttiä kinkyä, nättiä niljaa. Ja, Ai Niin, Alastonbiljardia! (Räsypokkaversio.) - Alastonping pong-pingis oli jossain Something Weirdailussa...

Help Wanted Female (USA-68)

Kerrankin näin päin: Prostituoitu joka lopuksi käy asiakkaittensa kimppuun ja ryöstää heidät. Keskivertokinkyn ja umpioudon mikstuura joka miksstuuraa mm martial arts-seksiä sekä juustojazzia (jyystöjazzia?) samaan elokuvaan.

Warped Ones aka The Weird Love Makers (Japani-60)

Ja vielä Yks Jengi!: Jazzia kuuntelevat huligaanit riehuvat ympäri Tokiota. Käydään mm taidenäyttelyssä irvistelemässä sekä teoksille että asiakkaille!! Hurjaa! Kansi hehkuttaa!: "They Do Everything!"

Jet Set Swingers (Italia-70)

"Nuorten" rikkaiden bailaajien "raju ja seksintäyteinen" elämä tuodaan "sievistelemättä" esiin. Ihanan viatonta. "Hurjimmassa" kohtauksessa möykkä"nuoret" kiipeävät öiselle katolle syömään spagettia!

Acid Eaters (USA-68)

Pari "jengi"elokuvaa. Ensimmosenä Haponsyöjät. Ei ihan huippu, mutta höpöisää, hörhöisää happoleffailua. Työjengi kokoontuu töiden jälkeen pitämään `hauskaa` pikkupsykedeelisten bileiden merkeissä rapalammikon rannalla rötköttävälle ruostelautalle. Mutta Sitten: Erämaasta löytyy happopyramidi-temppeli, josta pääsee Helevettiin! Joulupukki ja Jumala pelaavat korttia!! Kelloihin rytmitetty elokuvan avantgardistisehko alku on kiva, toimiva idea ja "suoritus".

Bloody Exorcism of Coffin Joe (Brasilia-74) KauhuLaahaus. KatsomisRaahaus..

Brasialian KauhuKörmyn, Kahu-Ukon Coffin Joen Eli Jose Mojica Marinsin Bloody Exorcism on Joe`a huonoimmillaan. Ei mukana Äijän KauhuPaasausta, HelvettiVisioita, perverssiä paahtoa. Vähemmän (huomattavasti, olemattomasti) KauhuTunnelmaa, enemmän roskaa, joka sekin on vähissä. Mitä nyt joulukuusi muuttuu käärmepuuksi viidakosta ja puutarhuri tekee kukista atraimen pihalle.. Että semmosta. - Verinen Manaus? Vetinen Munaus.

Luz - The Flower of Evil (Kolumbia-2019)

Karkkiväreissä kylpevä kylä menee muka Paholaiseksi kun metsästä löytyy Mozartin Klarinettikvintettoa(!) soittava kasettimankka. "Todellisuudessa" kolmen nuoren naisen ja koko kylän isä (esiintyy suurena sekona kautta tietäjänä) on jauhanut, juntannut tämän Jumala-Paholainenpotaskan version kansan, kylän, maan mieliin. Ympäripyöreä elokuva Pikkutrendikkään.Folk(lore)horrorin, kansan(taru)kauhun heikompaa laitaa. Sen genren mestariteokset on tehty vuosikymmeniä sitten.

Caltiki, The Immortal Monster (Italia-USA-59) Limamölliäinen mellastaa `perinteisesti` laboratoriossa ja luonnossa

Muinaisten Mayojen rauniotemppelin lammesta nousee häiritty avaruusameeba. Se on massiivinen, varsinkin talon portaissa madellessaan. Se on tappava, mukana limaista eräänlaista esigorea. Ja se Jakautuu; Yksi osa, puoli tunkeutuu oven täydeltä makuuhuoneeseen, toinen tönii pihalla tikkaita nurin!! Se, että avaruudella on sormensa pelissä, selviää kuin sivulauseessa, varkain kun joku tutkija sanoo (kun elokuvaa on mennyt jo massiivisesti), "Että, Ai niin, nyt on se vuosi kun komeetta lähestyy taas maata, kuten se teki silloin aikoja sitten kun tuo mälliäinen muodostui." Tai jotain sellaista.. Kumma, että asiasta ei ollut isommim, eikun ei yhtään, puhuttu maapallon päällä, vaikka liiskaava lähestyminen ehkä tulossa.. Myös mölliäisen sairastuttama mies kulkee yössä myös uhreja etsien, ja löytäen... - Tämä Riccardo Fredan ja Mario Bavan yhteis(!)ohjaus (Bavaa ei alkuteksteissä, Fredakaan ei omalla nimellään), eli kahden kovan koitos on aivan mainiota viihdettä seikkailuineen, uskomattomuuksineen, uskottavuuksineen. No, viimeksi mainitun laitoin lähinnä sen vuoksi, että se rimmaa `hyvin`...

Ryöstö (Suomen Lappi-2022)

Sekosakki ryöstää pankin, postin. Onneton Lappilyhäri, sekava söhellys, jossa muka muodollisesti ollaan proletaarin puolella.

Dreaming Purple Neon (USA-2016)

Gorefest tyypillisellä juonella (uusi huume testeissä), paikalla (kaikki koko ajan samassa talossa, jossa taivas ja helvetti) ja toiminnalla (psykedeelistä univalo-värivalogoreilua). Psyke ei kuitenkaan ihan pannun pohjimmaista. Muutamat `näyttelijä`suolistukset-`suoritukset`-suoristukset-suositukset suht hyviä, mutta maneerisia. Kaikkein nolointa on kuitenkin "taidegore"-elokuvien helmatylsyys: Oopperalaului gorekohtausten taustamusiikkina. Se on niin kuultu, nähty keimailu... Elokuvan pituus myös valitettavasti taide-elokuvan mitoissa...

Ghost Eyes (Hong Kong-74)

Harvassa vampyyrileffassa vampyyri käy parturissa ja vielä harvemmassa ottaa siellä manikyyrin. (Kai köyhä, turhamainen vampyyri, manikyyrijä!) Miten huono vitsi, mutta itse leffa on onnistunut Hammer-tyylinen Kauko-Itä-Shaw Brothers-vampyrointi. Yleensä eivät onnistu tässä, näissä, tämäntapaisissa.

Black Magic With Buddha (Hong Kong-83) Aivojen Kosto

Aivot anastetaan ruumisarkusta. Sen jälkeen ne alkavat pyytäen, rukoillen, vaatien ja ihan itsenäisestäkin riehumaan talossa ja "puutarhassa". "Haamu jääkaapissa! Haamu Keittiössä!" mm huudetaan. Tuo "haamu" on vähän outo ilmaus, sillä jääkaapissa lelluu, löllyy, liikkuu jauhelihaputkilo!? Mies hautaa aivot, jos se auttaisi? No, mitä luulette? - Luulo ei ole tiedon väärtti, mutta tämä leffa toimii.

Suffer, Little Children (Englanti-83)

Jonkinlaisen koulun "Video nastyjä vastaan".videointi. Ideointi, videointi pikkutytöstä joka laittaa lastenkodin saatanaölisen porukkansa ja voimansa alle. - Alle arvostelujen. Mutta outo, uniikki tekotapa "jää" "historiaan".

Goodnight, God Bless aka Lucifer (Englanti-Kanada) Paha pappi Briteissä, Kanadassa

Ylihirviöpappi tapppaa ketä eteen osuu, sivulla seisoo ja vastaan tulee. Ihan tehokas, tuhoka `pikku`goreilu Brireistä kautta Kanadasta. Lopun käsittämätön päänkääntökohtaus, päänpyöräytys on..käsittämätön.

Cat in The Bag (Kanada-64)

Tämän elokuvan läpi menevä ajatus, idea "Kumpi on enemmän kapinallinen, se joka tuo puoliksipehmentyneet kapinallisideansa esiin lehdissä, elokuvissa, teatterissa jne, vai se, joka ei tuo kapinaansa koskaan varsinaisesti esille, vaan kaahaa kapinaa koko ajan itselleen tai parille kaverilleen", on hyvä, terävä, mutta sen (j)uutta(a)minen Ranskan uuden aallon elokuvan kliseisimpään kuvastoon on haukotuttavaa, haukuttavaa. `Meidän suhde on tylsä, tuhoontuomittu, emmehän me esimerkiksi koskaan naura. Ja nyt, sitten kun me sydämellisesti nauramme toisillemme, tiedämme että suhteemme on saavuttanut päätepisteen.`

Escape From The `Liberty`Cinema (Puola-90)

Elokuvateatterissa esitettävän elokuvan näyttelijät aloittavat kapinan. Ensin he tappelevat keskenään, sitten yleisön kanssa, ja toisinpäin. Politbyrossa pelätään, että tämä leviää ensin toisiin filmeihin, sitten kaduille. Sensuuripomo on kahden tuulen välissä. Ja tulen. Filmi uhataan polttaa. Lähes täysin uniikkia kamaa.

Burglar from Hell (USA-93)

Liukuhihnapösilöintiä, jossa murderi möllyää ensin elävänä sitten mössönaamana niin typerässä tahdissa (uhreja riittää) että möllyäjällä tipahtaa pipukkakin ("Enpä enää tuota tarvitse.") housunlahkeesta kadulle. Juoneton jankkaus. Kyllästyttävä goreilu. Lapiosta syönti vessanpöntöllä ja lopun palava kirja kädessä vetivät muutaman millin viemäristä ylös. Tai toisinpäin.

Kahden, monen sodan, vuoden mies?

Vai useammankin vielä? Kovasti kiinnostaa syksyllä ilmestyvä Asko Sahlbergin kansalais-talvi ja jatko-jne(?)-kirja Marraskuun mies. Jonkinlainen lempeä mystisyys, mystinen lempeys kai kajastaa, kajastaa kai mukana.

So Sweet... So Perverse eli Kauhun hetket (Italia-69)

Itse Jean-Louis Trintignant, gialloissa harvinainen tuttu, vieras (no, on hän loistavassa kanaisen kierossa Death Laid an Egg`issä) murtautuu yläkerran pahoinpidellyn naisen (Carroll Baker) asuntoon auttaakseen uhria. Tästä alkaa aivan halvatun halvaannuttavan laahaava "giallo", jota ei ainakaan useinkin onnistunutuneesti outoa hurmuria esittänyt Trintignant paranna, sillä tässä tämä Trintignantin tabula rasa-kasvo laiskana laahustajana, ulkopuolisena unissakävelijänä joita on "pippuroitu" taiteellisella välinpitämättömyydellä, ilmeettömällä poissaolevuudella, ei tehoa, toimi, hän vetää sen niin vaakasuorasuu-"meiningillä". Se toimii oudoissa taiteluissa, ei tässä. Baker tekee mitä pystyy, mutta Erika Blanc kauniisti loistaa ja näyttelee hiuksista varpaisiin äijän vaimona. Samoin Helga Line sivuosabilettäjänä. Perustaaperrusta, josta on perverssiys kaukana.

Paranoia aka Quiet Place To Kill (Italia-70)

Tämä on Umberto Lenzin ja Carroll Bakerin varsinainen Paranoia. Ja on huono, laahaava, tylsä. Jälleen liikutaan rahapiireissä, niinkuin gialloissa usein ja nyt Carrollin hahmo näkee itsessään, miehessä (kauniskasvo Jean Sorel) houreista(?) menneisyyden murhaa, murhayritystä. Vai nykyistäkin? Baker taas paikallaan mutta Sorelin näyttelijätyö kauniskasvoisen ilmeetöntä, vahamaista. Purjevenegialloinnissa on otetta, mutta kokonaisuutena kalpea. Ampumarata jossa hienosto-viskinjuojien kesken lintuja "ammutaan" maaluukusta "kiekkoina" ammuttaviksi ampumaradan ja terassin yhdistelmässä on iljettävä ja typerä. Iljettävä ja typerä ilman viski-idiootteja ja terassiakin.

Orgasmo aka Paranoia (Italia-69)

"Are you afraid to be dirty?" "Dirty me! Dirty me!" Rikas näyttelijä, laulaja tms taiteilija, kroisosnainen kuitenkin (Carroll Baker) saapuu salamavaloissa Italialinnaan lepäämään. Ei mene monta viskilasia kun linnaan lyöttäytyy ensiksi "veli" (Lou Castel) ja sitten "sisko" (Colette Descombes), tyhmätukkainen ja tyhjä-tyhmäilmeinen piinaajapariskunta. Eikä mene kauaa kun rikasnainen jo suihkunaivat yms sekstailua. Mutta sitten alkaa se mainittu koko ajan ruuviaan tiukemmalle taidokkaasti ja tappavasti, vai tappavahkosti, tappavauhkosti vääntävä piinaus. Tämä Umberto Lenzin ohjaus on hänen verettömämpää, taidokkaampaa laitaa ja Baker on osassaan loistava. Erittäin onnistunut piinagiallo. No, lopun kuolosuma liian helppo ja tyypillinen ratkaisusuma. Mutta kuka "selviää" ja miten? Ilman lainausmerkkejäkin. "Anna rahasi jo valmiiksi rikkaalle, näin estät uusien rikkaiden synnyn."

Bloody Mary aka Devil Has Seven Faces (Italia-71)

Kaksi kukkomiestä (Stephen Boyd ja giallo"sankari" George Hilton) pyörivät naisen (Carroll Baker) ja naisten ympärillä, mutta varsinkin naisen. - Ihan ok, mutta myös liiallisella sekavuudella, sotkuisuudella lastattu "Kuka pyörittää ketä?"-crime, `giallo`. Viimeinen puoli tuntia kovaa giallokamaa joka päättyy murkaavaan katepillarigiallontiin, nainen ratissa! Mukana gialloille, slahereille tyypillistä kaksos-teemaa, siskoteemaa. Tai vähän harvinaisempaa kaksos-huijausteemaa. Sisko-huijausta. Ja tietenkin timantit! Ne on kyllä ikiklisee crimeissä, mutta onhan niissä myös ikiloiste...

The Fourth Victim (Espanja-Italia-71)

Tää tarina, toteutus on kyllä typerä, pösilö. Miehen kolme edellistä vaimoa ovat kuolleet "epäilyttävissä olosuhteissa", mutta niin taas oikeus päästää miehen menemään. No, nyt "ei koskaan enää naista, varsinkaan vaimoa"-mies rakastuu heti "neljänteen" (jälleen rouva-asuissa patsasteleva Carroll Baker) ja alkaa käydä niinkuin ennenkin... Mukana myös gialloille, slashereille tyypillistä mielisairaala-teemaa. Tylsää seitkytluvunalku-sumua ja suttua. Virvokkeiden voimalla vedin läpi.

Elokuvan nimi ei taaskaan tietenkään (ei jaksa kahlata nettiä, varsinkin kun dvd:n tiedot kyrillisillä kirjaimilla), mutta kertomus "hurjista" nuorista ranta"pummeista", vesihiihtäjistä, opiskelijoista.

Eikä varmaan kertomus köyhistä sellaisista. Pummeja varmaan löytyi Sieltä silloin ja löytyy tänään, mutta tämä on taas tämmöinen turvallinen ja kädenkylmäinen suuri yleisö-houkutus-haukotus-unetus, jossa se tylsin typerys on muka se rakastettavin. (Länsielokuvissa taas se omahyväisin.) Elokuva on jaettu ties kuinka moneen osaan, jotka vaihtelevat tylsästi tylsien koulukuvauksien ja tylsien (koulun, tehtaan) duunarikuvauksien välillä. Kai joku tehtaan koulu kyseessä, "opiskelijoiden" ikähajonta iso. Tämä tolkuttoman, tuntikausia pitkä ja tylsä kärsimys oli pikakelauksellakin kärsimys. "Perään" pikakelauksella katsoin jonkun hailakkavärisen historialliseen Muka-Lontooseen, Muka-Englantiin ja Muka-englanninkieliseen "maailmaan" sijoittuvan iso(?) tuotanto-teelmyksen josta ei jäänyt silmiin kuin se, että jalokivikaupan ikkunassa lukee Jewelly Shop! Hyvin oli englanninläksyt luettu! ELi tämäkin, nämäkin sieltä Venäjältä.

Enpä tiedä tämänkään nimeä, mutta ei kovin onnistunut venäläinen mykkäpastissi puheen ja värien kera. - Ohuesti onnistunut aikalais ja paikkalaiskuva.

Johon ajan ja varsinkin paikan hammas on purrut. Häiritsevästi Ron Jeremyn näköinen näyttelijä (naisten vaatteissakin) reuhaa 20-luvun mykkäelokuva-Venäjä-Amerikassa. Sillä erotuksella, että tämä ei ole mykkä eikä mustavalkoinen. Ohuesti onnistunut otos ajastaan, ajoistaan, mutta ei välttämättä paikastaan, paikoistaan. Ja satiirina liian laahaava ja löysä. Ja kovin kiltti. 1] Yritetään liikaa liian heppoisin ja junnaavin juonieväin. Onnistuneeseen mykkäelokuvapastissiin ei riitä ajan vaatteet ja näyttely ja pianonpimputus taustalle. Ja elokuva on vielä kaiken mainitun lisäksi tietenkin vielä musikaali, voi ei... 1] Ajankuvana tosiaan onnistunut, mutta ei paikankuvana. Ja paikkana tarkoitan varsinkin Venäjää, ja sen "fanikulttuuria". Sitä ei ole ollut, ei ole, ehkä ei koskaan tulekaan. Näin populaarikulttuurisessa mielessä. Aikansa, mutta ei paikkansa tulkki.

Joku Toinen Venäläinen Elokuva

Ainakin aluksi elokuvassa venäläistä vankilahuumoria. Ei kovin hyvää eikä varsinkaan hyväaiheista komediaa, komiikkaa katsottavana. Ei täällä, vielä vähemmän siellä. Siitä siirrytään duunarivankilaan, rakennustyömaalle, jossa maapora yhdistetään konekivääriin; Poran paukutuksesta kivet lentävät kuin luodit. Eiku tää onkin jonkinlainen "novellielokuva", tuo loppui tuohon, nyt ollaan jossain yliopistossa, mikä, missä lienee jossa matemaattinen kaavakomedia jatkuu kattoihin, lattioille ja seiniin ja koulukomedia yleensäkin. Ja se siitä. Kolmas komedia keskittyy kylmään, talveen, ja siitähän saadaan vaikka mitä viileetä viihdettä aikaiseksi. Ei saada.

Joku Venäläinen Elokuva

Jossa jopa jazzattiin, twistattiin. Kuuskyt-kaheksankytluvulta? Vai väliltä seitkyt? Vaikea kirjoittaa, sanoa. Joku näistä. Kaikki käy. Elokuvan alussa joku juippi ratsastaa aasilla komediallisesti kaarrellen ja pyörien pölyisellä vuoristotiellä. Sitten "törmätään" ambulanssiin. Sekä aasi että ambulanssi kieltäytyvät kulkemasta eteen tai taaksepäin. Kunnes kaunis nainen kävelee ohi... Sitten ollaankin vuoristokaupungissa kautta kylässä ja "komedia" (irvistelyä, puheita, torvisoittoa) alkakoon... Eli Kankkulan kaivolla- tyylistä "yleismaallista, yleismaailmallista" kaivon pohjalta kaivettua, kauhottua "komediaa". Kaivettua on parempi sana, koska komediakaivo on kuiva, tyhjä. Mutta "onneksi" "hauska" torvisoitto "korostaa" joka kerta "komediallisia" kohtauksia. Katsoin kuitenkin loppuun, ehkä, vai varmasti sen vuoksi että en osannut suomentaa, ymmärtää puhuttuja "vitsejä". No, makuupussissa koskeen-kohtaus oli kekseliäs. Älä yski, tai varsinkaan ainakaan aivasta, jos roikut katajankarahkassa makuupussissa kosken yläpuolella! Ja lopuksi Aasi taas ratsastaa Aasilla...

Circus of Fear (Englanti-66)

Tämä Edgar Wallaceointi alkaa oikein näppärällä ryöstöllä ja elokuva muutenkin on ihan toimiva vauhtiraina, mutta kun en pidä sirkusmaailmasta yhtään, niin sen ymppääminen tämän tarinan keskuspaikaksi harmittaa, rasittaa, vee-tyttää. Mutta muuten mukiinmenevä. Christopher Lee, Klaus Kinski (tietenkin) jne

Sos Concorde Lento 128 kutsuu (Italia-79)

Ei varsinainen katastrofielokuva, mutta mysteeri. Ei varsinainen vanhastara-ajo, vaan eräänlainen Eurohalpis. (No, Joseph Cotten, mutta hän vieraili useahkosti Eurogenreilyissä.)Ihan perus katsottava kaahaus/laahaus/raahaus. James Franciscus, Mimsy Farmer, Van Johnson, Edmund Purdom, Venatino Venatini. Ruggero Deodaton valjuhko ohjaus.

Eristysluokka

Pienen suuren porukan suuret surut ja ilot. Otsikossa on tahallinen kirjoitusvirhe, tai tietenkin kirjoituskohtuus, oikeus ja totuus. Kirjoitustotuus. Erityisluokat, koulut ovat oikeasti usein monensuuntaisesti eristettyjä: Fyysisesti, henkisesti; Erityisluokat ovat usein koulun kellarissa, parakissa, sivussa. Pois kuuluvista, näkyvistä. Lähes näkymättömissä. Erityisluokille taas lähes näkymättömissä ovat rehtorit, muut byrokraatit varsinkin ja jopa opetusmateriaalit. Näistä rekseistä ja "spekseistä" on kirjailija, mediataiteilija Hanna Arvela tehnyt vahvan, vaikuttavan ja vakuuttavan romaanin Ihmeperhe, jossa keskitytään yhteen erityisluokkaan. Nykytermein haasteita,haastellisuutta, haastavuutta on luokassa paljohkosti, väkivaltaakin (mutta kuten kirja kertoo, niin asiaan vaikuttaa paljon huono [lue halpa] oppilassijoittelu ja se että avustajia ei ole tarpeeksi, ja jos on, heitä ei vakinasisteta 1]), mutta myös lempeyttä ja lämpöä. Esim harvoin lukee niin kollektiivisesta ja konkreettisesta riemusta, kun luokka kuulee, että he pääsevät Fazerilaan. Ihmeperhe on vahva, vakuuttava ja väkevä ajankuva. 1] Arvela on toiminut erityisluokan sijaisopettajana.

Death Rage eli Tappava raivo (Italia-76)

"Mitä he tekevät kun löytävät hänen ruumiinsa hautausmaalta?" "He hautaavat hänet." - Ei ihan seitkytluvun Italocrimejen ykköskymmennikössä, mutta mahtuu tusinaan kylläkin. Mutta ei ole mitään tusinatavaraa tämä tykitys jossa Italocrimeille harvinainen hemmo Yul Brunner paukuttaa veljensä tappajia päin pläsiä. Ja sitten kun vielä Martin Balsam poliisipäällikkönä ja Barbara Bouchet nais(nice)pääosassa niin on kyllä kova! Loppu on luhistava, harvinaisessti sellainen. Mutta, sillä seuraavaksi mitä? Siihen elokuva "vastaa" taidokkaasti ei mitään Ei mitään tai mitä tahansa voi tapahtua, irtipääsyä jopa, mutta luultavasti, varmasti juurikin tämä "ei mitään" kuvastaa "kaikkien[?] kadunkulkijoiden" ajatuksia silloisessa (mutta ei tosiaankan siloisessa)Italiassa. Ja muualla myöhemmin.

Perhe hautoo pahaa

Perhe piilottaa pahaa. Kohta kuoriutuu suomalainen kauhuelokuva Pahanhautoja. Täällä ollaan innolla asemissa odottamassa.

2039 - Il Ultimo Silenzio (Suomi-2022)

No nyt on Team Splattenstein palannut terävässä terässä 2019 Il Ultimo Silenzion jatko-osassa, 15 (!!) vuotta edellisestä!! 2019:n pääpahis on noussut kuolleista, nyt snufftörkytv-pomona. Huikea meininki alkaa jo värikkäitten alkutekstien alla funkkaavan tunnaribiisin ("On aika taas roiskuttaa verta!") tahdissa. Ja nyt ei ole unohdettu huumoria; Poliisipäällikkö (Mikko Pohjola) örveltää ja goretoiminta rullaa vanhaan kunnon "Juuri sopivaa"-malliin. Mainio idea on Chambersin maaninen "retro-oluiden" metsästys, kivan kaljainen, kuolainen, räkäinen naureskelu olut-viinihifistelijöiden pikkusormeiluille kunnon kökköilyllä. Hyvää retroa ovat myös puhelinvastaajat (elokuva näyttää mainiosti sijoittuvan jonkinlaiseen tulevaisuuden retromaailmaan), lanka ja laatikkopuhelimet. Muitakin hyvän humoristisia huumorityyppejä, huumorigoretyyppejä vilahtelee tasaisin väliajoin, no, tosin lautahökötyksen juoppoa näytetään aivan liian kauan. Ja varsinkin kuullaan; Hänen "Naulan kantaan!"-örähdyksensä toistetaan hermojarepivän usein. Myös vilahtava, mutta onneksi vain vilahtava ihmisjänis, jänisihmistappaja ("Vitut rusakosta ja vitut sinusta!") tuo liikaa mieleen Bunny The Killer Thingin. Mutta erittäin huono hyvä keksintö on kun palkkionmetsästäjät perustavat etsivätoimiston, Palkkionmetsivätoimiston! Voi Kristus! :-D Aivan uusi ja onnistunut aluevaltaus indieroskassa on hyvin näytelty absurdin lakoninen huumori, jota varsinkin tuo loisteliaasti esiin uusi Splattenstein-tuttavuus Jarno Kovamäki poliisi Reijo "Rex" Honkalinnana ja Esa Lindell poliisipäällikkö Jorma Huikarina. Rexin lakonisin ja samaistuttavin heitto on kun hän ampuu vanhan videoita näyttämättömän romu-tv:n lausahtaen "Nöyryytit minua viimeisen kerran!" 2039 on Splattensteinien hieno, upea paluu!

2019 Il Ultimo Silenzio (Suomi-2004)

Lopussa spoilausta. Ydinsotien välissä post apocalypsoidaan tässä Team Splattensteinin silloin viimeiseksi ajatellussa leffatuotannossa. Elokuva on varsinkin kekseliäiden one linerien ("Luotijunalla", "Luulin että kannibaaleja on vain italialaisissa elokuvissa", "Kohta lähtee mykkä hiihtämään!" "Vitut rusakosta ja vitut sinusta!" Viimeksi mainitussa rusakko vilahtaa kesken tappelun taustalla ohi.) juhlaa, mutta toimintakävely läpi vihollismetsien vie elokuvasta liiallisen leijonanosan. Se on melkoisen toimivaa, mutta olisi saanut olla vielä toimivampaa. Luulin että luvassa läträystä hehtolitroittain, mutta ei kuitenkaan. Mykkä ja yksisilmä kostaja Silence sekä vihollisorganisaation pomo ovat kuitenkin oikein jämyjä hahmoja ja elokuvan loppu rullaa raivoisasti. Pakko spoilata vähän; Ydiniskukoodicd:n(!) naarmuuntuminen tappelussa on mainio kökköidea, ihan loistava! Mutta taitaa silti lopussa pamahtaa? Jälleen, taas kerran?? - Elokuva on vain kolmevarttinen, se tekee kyllä sen verran hyvää, ettei kuitenkaan pääse pitkästymään. Pahin puute, varsinkin kun roskaindie on kyseessä, on huumorin puute. Ohjaaja Pohjolan poliisihahmo Gas Chambers on liian vähän esillä ja olisi voinut olla vielä örinäöverimpi. Hän hyvä kuitenkin näinkin.

Killer reserved nine seats (Italia-74)

Käsittämättömän kökkö giallo, jossa porukka saapuu syrjälinnalle jonka sisällä on upea, valtava teatteri ja jossa tapahtuu murhia ja jossa joka murhan jälkeen joku porukasta lähtee yksin vaeltelemaan ja saa surmansa. Porukka kokoontuu yhteen vain murhien välillä ja taas joku lähtee yksin viuhtomaaan ja taas kokoonnutaan pikaisesti yhteen jne jne jne... Muovikämmentä, muovikättä naulataan, vasaroidaan. Katsoja naulataan, vasaroidaan uneen... Ympäripyöreä mitättömyys..

Detective (Ranska-84) "Rakkaus on ikuinen" "Siksikö he eivät ole liikkuneet moneen tuntiin?" "Raha on kaiku."

"Tämä ei ole mikään ranskalainen elokuva, jossa näyttelijät kuvittelevat että puhuminen on tekemistä." Paitsi että on Ja ohjaaja varsinkin kuvittelee. Tämä Godardin `taide``dekkarointi` on ´täynnä` tuon tapaisia ihan ok onnistuneita heittoja, lauseita, nostoja mutta itse tarina, itse tarinat, ei, eivät ole tarina(a), tarinoita. Poliittisuuskin peittyy sotkuun. Se varsinkin. "Tämä on hyvin teatraalista." "En koskaan käy teatterissa. Käyn vain elokuvissa." Huutaen: "Muistakaa, että teatterissa näytellään rooleja! Elokuvissa näytellään osia. Joku on voittanut tai hävinnyt - mutta vedonlyönti on päättynyt." "Minulla ei ole muuta sanottavaa. Mitä loppuun tulee..."

Penger (Lappi-2020) Töyräs (Lappi-2021) Vaara (Lappi-2022)

Herra Mielipuoli, Mr Lunatic pitää Lappia otteessaan rautaisin hanskoin. Traileritrilogia (en tiedä onko tehty, tulossa enempää, epäilen) yhden alueen diktatuurista ja vastavoimista. Jokainen traileri noin minuutin ja jokainen ihan ok ja vaihtelevasti aiheeseen, alueeseen suhtautuva.

Kuoppa (Lappi-2022)

Tyyppi kyyrii Kuopassa ja `filosofoi` mm "Mikä puoli kuopasta on liukumäkeä ja mikä ylösnousua?" Ihan toimiva muutaman minuutin Lappi-Indie-elokuva.

`Yhden` aiheen novellikokoelmat

Tuli luettua kaksi novellikokoelmaa, joita yhdistää `yksi`aihe, no, oikeastaan tuli lettua kolme, ensiommäinen niistä tuli luettua jo kuukausia sitten, nimittäin Harry Salmenniemen Asiakaskoralli ja muita novelleja. Kokoelma on eräänlainen läpileikkaus kapitalismista, taloudesta, työnhausta, työttömyydestä, ihmiskaupasta, asiakkuksista, Helsingistä, self help-kirjallisuudesta. Teos on kolmikon ja samoin Salmenniemen heikoin ja hajanaisin, mutta kirjan alkupuhe, jossa kustannustoimittaja nostaa Salmenniemen ironisesti Profeetaksi nostaa teoksen tasoa. - Maritta Lintusen Boriksen lapset on oivallinen kokoelma novelleja Suomen ja Neuvostoliiton, Suomen ja Karjalan, Suomen ja Venäjän eroavuuksista, erottavuuksista ja yhteneväisyyksistä muistoissa ja nykypäivässä. Kolmikon paras on Sanna Puutosen Sydänmuuri, jossa raikkaasti, uniikisti yhdistetään arkkitehtuuri ja novellistiikka. Aihe, tarkka toteutus, uniikkius ja upea keli vievät mennessään eikä kirjaa voi laskea käsistään kuin juoma- ja vessatauoille. Aikaisemmin kirjoittamani Lydia Davis-teksti hänen teksteistään taas piti monta kertaa laskea käsistään koska aiheiden, novellien määrä, runsaus oli niin valtaisaa että välimietiskelyyn, sulatteluun, muun miettimiseen piti käyttää paljon aikaa. Kumpikin lukutapa tuo esiin teosten loistavuuden.

Schlaf aka Sleep (Saksa-2020)

Elokuva alkaa kekseliäästi, taidokkaasti Huojuva torni-pelin pelaamisella, ja romahtamisella, ja uudelleen kokoamisella... Tytär ja äiti pelaavat. Äiti on rajuista, hengenahdistusta aiheuttavista painajaisista kärsivä lentoemäntä. Mutta mitä ja missä merkitsee painajaisissa esiintyvä hotelli? Jonka edelliset omistajat ovat kuolleet hämärissä itsemurhissa. Kellarissa, uima-altaassa ja vintillä. Sillä äiti lähteekin sinne, maaseudun pikkukaupunkihotelliin ja päätyy heti paikalliseen sairaalaan tilojensa vuoksi. Tyttö lähtee selvittämään vyyhteä. - Kekseliästä folk-kauhua nykyajassa. Paikkakunnan omituisuus on kapakka-teurastamo-yhdistelmä, ja viimeksi mainitussa työskentelee kapakoitsijan vegetaristi(!)vaimo! Onneksi teurastamo ei ole mitään Eli Roth- roskaa, vaan koko elokuva on kunnollista taidekauhua. Ilman väkinäisyyksiä. Mutta miksi vaimo sitoo kapakoitsija-metsästäjämiehensä aina(?) yöksi sänkyyn? Ja miksi villisiat ovat paikkakunnalla ja painajaisissa päällimmäisinä esillä? Oivallisia, olennaisia ja onnistuneita kysymyksiä ja Sleep on oivallinen, olennainen ja onnistunut jatkumo folklorekauhun kentässä. P.S. Elokuvan julisteesta, maailmasta tulee mieleen vuoden 2004 Itävalta-Saksakauhu Hotel, mutta tässä sentään tapahtuu. Ja paljon.

Devičanska Svirka (Jugoslavia-73) Kompaktin kylmäävä ja kauhua kylvävä harvinaisuus Jugoslaviasta

Nuori mies menee lopulta jalkapatikalla kumottuun, lumottuun linnaan, jossa vaikuttaa kaunis nainen ja palvelija. Mutta matkalla sinne ohiajavat vaunut tappavat tiellä taaksepäin kulkevan pojan. Ruunis kannetaan linnaan. Miehen ja naisen "suhde" "kehittyy", morsiuspukua myöten, mutta linnassa on jotain... - Toimivan lyhyt, tunnin, folk-kauhu, jossa hirtettyjen luurankojen varvasluut soittavat lattialla makaavaa harppua tuulessa, tuiskussa ja tyvenessä. - Tuulen, tuiskun ja tyvenen syvenevä kuilu. Kompakti, kylmäävä. Kompaktin kylmäävä. Kompaktin kylmäävää ja harvinaista Jugoslavia-kauhua.

Eyes of Fire eli Polttava katse (USA-83)

Amerikan 1800-luvun metsä`pappi` vie `perhettään` läpi vesien ja "viidakoiden". Kun he liikkuvat lautalla, niin kohtaus, jossa lautan keulassa soitetaan harppua on kaunis ja komea, mutta käsittämätön. (Seuraavassa kohtauksessa harppua ei enää ole.) - Hyvää raadollista, rauhallista folk-kauhua, mutta zombit ovat vähän liiaan geneerinen, helppo ja latistava lopetus-ratkaisu, mutta maa-puukansazombit on hieno, puita puistattava idea kuitenkin, varsinkin ennen `heräämistään`, kuivuneina, maatuneina, puutuneina, lopulta vettyneinä, ja vielä puolipuutuneinakin. Ja mutazombit (siis tosiaan "vain" mudalla peitetyt ihmiset, ja muutenkin nämä `zombit` on esitetty vastoin perus`malleja`, ihmisinä) ovat upea idea, esim juomassa lehmän utareista maitoa. (HUOM! EI AINA SE FUCKIN`, V*TUN VERI!) Mutta onneksi zombit ovat sivujuonne (toisin kuin elokuvan mainonnassa), etupäässä elokuvassa keskitytään tunkkaiseen, tuskaiseen tunnelmaan kauniissa maisemissa kauniin folkmusiikin säestämänä, äestämänä.

Bändit, Likainen Tusina

1. Sex Pistols 2. Ratsia 3. Virtanen 4. Aknepop ja Maximum Jee ja Jee-Eppu Normaali 5. Kollaa Kestää 6. Who 7. Troggs 8. Small Faces 9. Ramones 10. MC 5 11. Stooges 12. Ebba Grön 13. Black Sabbath

Lydia Davis: Kafka valmistaa päivällistä * Valitut novellit *

Novellikokoelma novellikokoelmista. Aki Salmelan hienosti kokoomana ja kääntämänä. ; Lydia Davis on absurdien lyhyiden ja vielä lyhyempien novellien mestari. Ei hän absurdien lyhytlausenovellien suurmestarin Daniil Harmsin maata ja maailmaa kuristavien kiteytysten tasolle yllä, mutta avaimet on jo ovessa. Davisilla on paljon naiskirjallisuuden perussarkaa, eroja, rakastumista, yksinäisyyttä, mutta upean "ankeiden" absurdilinssien läpi kastsottuna.Ajatuksia, kirjoituksia, Kiteytyksiä maailmasta. Laajoja kiteytyksiä? Sellainen on harmittavan Harmsin harvinaista enkä tiedä mikä olisi sopiva sana (ei taida olla) laajalle, "maailmalliselle" kiteytykselle. Joku laajastus, maailmallistus. Ihan kapulakieltä, siköiksi jääviä sanasikiöitä. Teos on Kuitenkin Täynnä Kohoideoita. Davis toimii taidokkaasti tasollaan, ja se taso on korkea, ilman päälleliimattuja, yli-ylösyrittäviä maailmaa, ja sen tyhjyyttä kuristavia, syleileviä "kiteytyksiä". Davis on novellistiikan mestari ja Kafka valmistaa päivällistä oli viime vuoden ja ehkä on myös tämän vuoden novellitapaus! P.S. Ja, Muistakaa, hiiret eivät tule ruuantähteitä tulvivaan keittiöön, siinä ei ole mitään haastetta!

Kilikorven vampyyri (Suomi-2019)

Anu Holopaisen IIK!-kauhukirjasarja iskee hyvään, syvään saumaan, lasten (ala-asteikäisten) kauhukirjallisuuden puutteeseen, ja on vielä hyvää kauhua oisko noin nelosluokkalaisista vähän ylöspäin. Ja kaikki ovat oikeasti kauhua sen ikäisten mittapuulla, mittapuulle, eivät mitään "Oho! Hyvä, se olikin vain unta"-jne- lopetuksia, opetuksia. Tämä sarjan toinen osa sarjan parhaita. Pyhää vettä vesipyssyyn on loistava idea!

The Mystery of The Ghastly Face (Meksiko-35) Puheripulinen patsastelu

Koko elokuva pelkkää puheripulista patsastelua. Katsoja on niistä jo niin väsynyt että viuluasoittavan ghastlykasvon kauhuiluvilehdukset eivät elokuvaa kauhenna, paranna. Elokuvan nimi on oikeassa, ghastlykasvo jää melko mysteeriksi tässä tylsyydessä. Toisaalta tuplamysteeri; Miksi PÄÄkauhistelijan "nimennosto" elokuvan nimeen ja koko elokuvaan, kun hän jää selkeästi, selvästi syrjään, tapettiin? (Ja sitten hänet tapettiin? Vai eikö ketään?)

Kung Fu Master Named Drunk Cat (Hong Kong-78) Katujyrällä timanttien päälle

Tässä kai sitten kännistä kollikissa-kung fua? Ei, elokuvassa ei ole känniosastoa ensinkään(!?), mutta sen sijaan idioottiosastoa kahjokaupalla; No nyt ollaan seitkytluvun Hong Kongissa; Lentokoneet lentävät kattoja hipoen, muutaman sekunnin välein talojen yli niin että huoneet tärisevät, lasit kilisevät ja kung futaajaa kuvaavat taulut tippuvat nukkujan päälle, mutta täristyksessä voi tehdä täristävää, kiljuvaa kung fua mallinukkea vastaan naisvoimalla! Jonka jälkeen perverssipappa kähmii nukkea. Eli kökkökomediaa kuvassa, luvassa, tarjolla. Ehkä "komeimpana" kohtana "komediasta" kun pääosajehu menee nukkumaan puistonpenkille (nukkuminen aikamoisena teemana tässä elokuvassa), niin joku hylätty (?!) dobermanni tulee nuolemaan hemmon naamaa ja hemmo uneksii että nainen häntä nuoleskelee. Ja Sen jälkeen hemmo menee nukkumaan puistopolulle sanomalehti tyynynään ja pikkupoika pissaa pensaan läpi harkiten tai harkitsematta hemmon naamalle! Ainakin poika juoksee nauraen pois. (Komedian keinoin haukku ja solvaus parisuhdetta ja lapsensaantia vastaan?) - Tää teos on "täydellistä" typeryyttä, jonka alkupuoli on hajanaisia harjoituksia ja joka "huipentuu" toisella puoliskolla "juoneen"; Karkkipurkillinen paperipäällysteisiä timantteja eksyy, joutuu tolloilta rikollisilta alkupuolelta "tutuille" typeryksille. Ja tietenkin on toinenkin karkkipurkki, se taas täynnä karkkeja. Niinpä purkit ja "näyttelijöiden" ja katsojien päät sekaantuvat, karkkeja syödään jotta timantit löytyisivät, ja kun "löytyy" se onkin kultahammas. Jne Jne Jne... Tästä elokuvasta jäi aika paljon p'skaa hampaankoloon. Tuskaista, kipeää katsottavaa. "Onneksi" elokuvassa on kierosilmäinen veitsen-tikanheittäjä, jotta homma saadaan vatupassiin. Eli ei saada. Ja onhan tässä vielä elävä kung fu-jalka-käsi-keppi-harjoituskompleksi. (Eikun siellä olikin mies, eiku nainen piilossa. WAU!) Tää on purkillinen, pöntöllinen pöljää pönttöilyä, ja vielä tyhjää, tylsää sellaista.

Against The Drunken Cat Paws (Taiwan-79) Humalaheilunnasta golfmaila-"kung fuhun"

Humalahakuista kung fua. Juopunut, känninen kissa(-kung fu). - Sokea(!), känninen(!) nainen(! Jo on yhdistelmä!) on opetellut ja oppinut kung fu-kiksit-niksit!! (Viiniruukut kainaloissaankin potkii vastustajat kumoon, niin portaissa kuin tasaisella.) Sitten mestoille alkaa rynnimään erilaisia porukoita, jotka ovat kuulemma "Tulossa kostamaan", mitä ja miksi, sitä he eivät sano, kunhan `kostavat`. Ei varmaan ehdi kun `pitää kostaa, pääsee kostamaan`, vaikkei välttämättä itsekään tiedä, muista miksi ja mitä.. Mukana idioottietsivän (lopussa neron) oopium(?)piippukung fua ja saman kepin käyttöä golfmailana - kivi kalloon. Typerä kohtaus: Lapsi ja lyhytkasvuinen "kung futaavat" - Parempi komedia ja kung fu kuin edellinen. Mutta vähemmän komediallinen. Mutta mukana myös valitettavasti tylsää taaperrusta ja tarinointia.

Lady Iron Monkey (Taiwan-79) Jalkoihin jäävää, sotkeutuvaa, käsiinhajoavaa "kung fua"

Epäkorrektisti elehtivä elokuva ja taivaan, taivahan taatosti, taatusti `komedia` jossa lapset erittäin kököissä apina-asuissa (kasvot ihmisten) heiluvat puissa ja lyhytkasvuinen ja sumopainija-`kaveri`kaksikko tallaa maata. Mutta apinoista ei kuitenkaan kuulemma, "näemmä" ole ihminen kuin yksi tyttö. Josta kuosien kiristäessä, vuosien vilistäessä koulutetaan tuo Lady Iron Monkey. Ja Lady tulee siitä kun hän apinamaisessa leikissään ensin pyörryyttää Prinsessan, jonkun aatelisladyn, tai ainakin jonkun idioottiliikkeisen pyörölasipöljän tulevan morsiamen, ja pukee hänen vaatteensa päälleen, kasvohuppua myöten, ja palveluskunta ottaa hänet mukaansa, varsinainen Lady jää sermin taakse makamaan.. - Voi kuinka suloisen surrealistista komediaa siitä syntyykään kun mies kimittää ja kipittää nopeutetusti pitkin "pitäjää" ja Lady loikkaa seuraavaan kohteeseen, ja sieltä seuraavaan, ja siitä seuraavaan, ihan "Morsiameksi Prinssille" asti?... Vai seuraako? Sillä kyllähän tää vähän liian käsittämätöntä, käsiinhajoavaa "kung fua" on.. Ja onhan tässä kung fua, mutta kun tuota vieraannuttavaa komediaa tulee niin taivaan taatusti, taivahan taatosti, , niin lainausmerkit saavat jäädä.

Hit-man in The Hand of Buddha (Hong Kong-81)

Veli ("Nyrkit kuin Jackie Chanilla, jalat kuin Bruce Leellä.") saapuu kaupunkiin jossa riisikauppiaat hiekkahuijaavat, painopuijaavat ja tappelevat toisiaan vastaan. Kylillä myös lösö juoppo (kuitenkin kovasti kung futaava sellainen) johtaa lapsirikollijengiä. - Vauhdikasta, potkurikasta (langatonta, narutonta sellaista) toimintaa.

Isämeidän-iän -ja kertakaikkisen nolo komedia

Kertakaikkisen kehn komedia on Girlfriend From Hell (USA-89) - Muovi"efekti""splatteria" (pidetään muovirapua tai nukkea naamalla ja huudetaan), asenunnia ja konkreettista raamatulla lyöntiä ("Power of The Bible!") Ja ennen kaikkea ja kaikkia jatkuvia ja jatkuvia ihmisiä lennättäviä käsisäteitä ja lyöntejä. Paremmassa (tai kunnolla pahemmassa) roskailussa nämä olisivat kehuja, mutta tässä noloudessa eivät. - Isämeidänkaikkisen, iänkaikkisen, kertakaikkisen kehno, nolo komedia.