Star Odyssey. (Italia-79)

Avaruuden Aatamin Al Bradleyn eli Alfonso Brescian avaruussaagat ovat toisaalta eivät minkäänmoista ja toisaalta, toista katsekantaa käyttäen aikamoista tavaraa! Toiston, tylsyyden ja älyttömyyksien - tai toisaalta tylsyyden toiston, älyttömyyksien toiston aarreaittoja ja kellarityrmiä.

Star Odysseyssä avaruushuutokaupat, Bradleyn avaruustavaramerkit, hopeahiuksirobotit ja tylsyyden ja pösilöinnin keinuva rytmi tekevät tästä vähän paremman Bradleyn. Ei huono! No, kyllä on! Helvetin huono! Lue(, jos pystyt) helvetin hyvä!

Olisko Suomi-kassun kääntäjän uskoa Tanska-kassua, jossa luki Journey to nowhere, vai minun käännöstäni väännöstäni Journey to everywhere. Kassussa, siis Suomi-sellaisessa luki geneerisesti, tylsästi Matka tuntemattomaan.

Bushwhacker (USA-68)

Autiomaan Aatami ampuu alas lentokoneen. Kyydissä olleet mies ja kolme naista selviävät syöksystä. Mutta selviävätkö he autiomaaäijän stalkkauksesta?

Eräänlainen esi-`roughie`. Sleazea ja smuttia, mutta ei raffeinta, ronskeinta sellaista, johtuen genren alku-ajasta. Ei vielä onneksi seitkytluku-smuttia.

Halpaa.

Jacquet - poika Nantesista (Ranska-91)

Elokuvaohjaaja Jacques Demy kuoli vuonna 1991. Hänen vaimonsa, Agnes Varda elokuvaohjaaja teki hänen kanssaan, hänestä, urastaan, lähinnä lapsuuteen, nuoruuteen keskittyvän `dokumentin`. Pariskunta oli yhdessä vuosikymmeniä ja se näkyy elokuvassa ihastuttavalla, surullisellakin tavalla; Ihastuttavuutta tuo pienen ja nuoren Jacquesin innostus nukketeatteriin (itsekin tehden), elokuviin (jo pienenä itsekin tehden, mm siten että hän keitti kattilassa elokuvafilmiä, raaputti, suti entiset filminroippeet pois ja piirsi tussilla uudet animaatiot tilalle), musiikkiin, värikkyyteen (perhe ja monet muutkin laulavat koko ajan, välillä värit pamahtavat päälle, varsinkin kun näytetään pätkiä Demyn elokuvista, kohtauksista jotka liittyvät lapsuuteen, ja hyvin useat liittyvät). Näytellyt lapsuuskohtaukset ovat yleensä mustavalkoisia, varsinkin sota-ajan, natsihallinnon ajan, mutta niissäkin tosiaan Jacquesin mielikuvituksen ja toteutuksen vähän fantastisetkin väripärskähdykset kuvaavat poikkeuksellisen iloista, monipuolista ja tekevää lasta, lähipiiriä ja seutua. Ankeasta ajasta huolimatta. Ja tämä värikkyys kuvaa koko Demyn elokuvauraa, se jatkuu koko elokuvauran läpi. Surullisuutta mukaan tulee Demyn viimeisten vuosien taistelusta leukemiaa vastaan, mm kohtaus jossa ulkoisesti raihnainen mies makaa hiekkarannalla ja antaa hiekan valua sormiensa lomitse lyö yhtä aikaa kyyneleet silmiin että halua tehdä kunniaa pitkän uran tehneelle miehelle.


Kaksituntinen värikästä elokuvahistoriaa.

Virvatuli (Ranska-63)

Miksei joku joskus tee mestariteoselokuvaa köyhästä, yksinäisestä alkoholistista? Ilman maailmantuskaisia mietelmiä? Ihmisestä, jolla ei ole aikaa, mahdollisuutta, varoja, voimavaroja sellaiseen.

"Have you two discussed divorce?" "We did, once. Six months ago, just before I left." "And since then?" " "We aren`t spoke then." Sitä odotellessa pitää tyytyä esim Louis Mallen ohjaamaan Virvatuleen. Se tuo hyvin ja julmasti esiin alkoholismin, alkoholistin lainalaisuudet.
"Kuin käärme kivien välissä."

Adelheid (Tsekkoslovakia-69)

Tsekkoslovakian Sudeettialue Toisen maailmansodan jälkeen. Tsekkiupseeri saapuu natseilta lunastettuun kartanoon. Kartanopalvelijattarensa (hänelle) toimii paikallisen ex-natsipomon, kartanon"omistajan" tytär (Adelheid). (Alueen saksalaisnaisia on pelloilla töissä, valkoiset käsivarsinauhat merkkeinään. Eli julma merkitseminen jatkuu. Missä merkityt miehet? Syylliset erikseen, mutta miksi merkitseminen? Tätä elokuva,ajaltaan harvinaisesti, pohtii.)

Upseerista ja Palvelijattaresta tulee "rakastavaiset". Tämä Frantisek Vlacilin ensimmäinen värielokuva on synkkä kuin syysyö. Kahden ihmisen, kahden valtion "rakkaustarina" on julma kuin sota ja sen seuraukset. Ei toivoa. Usein keskustelut kaikuvat, ulkonakin, kuin kaikuvassa umpiossa, realistinen tehokeino. Sota on umpio, sodan päättyminen on umpio. Pyristelyä. Vlacilin visiot nyt karumpia kuin edellisissä filmeissään, mutta julmuus jatkuu...

Mestariteos, mutta ei Marketa Lazarovan tasoa. Tietenkään ei ole. Se olisi mahdottomuus.

Kuolleet taiteilijat kaupungilla (Suomi-?)

Elokuvan alussa puhelimessa vastataan: "Kaupunki..." Sitten kulttuurikysyntään vastaavat kaupungilla kulkevat ja oikeasti Kaupunginhallituksen taloon menevät `Kuolleet Taiteilijat`, karvalakkipäinen, korvalappuinen, omaa omakuvaa kainalossaan kantava Vincent van Gogh, tekokaljuinen Picasso, valkotukkainen, aurinkolasinen Warhol, Enkeli saapuvat valittamaan kulttuurin alasajosta.

"Valitettavasti Kaupunginjohtaja ei oo paikalla..." "No se nyt arvattiin.."

Yksinkertaisesti; Nerokas.

Gabriella Nukentekijä (Suomi-2018)

Keskityn nyt pitkäksi aikaa suomalaisen, turkulaisen kokeellisen elokuvan monisuuntaiseen ammattilaiseen Anneli Nygrenin tuotantoon.

"Mitä tulee niihin asiakkaisiin, jotka saivat erikoiskäsityönä valmistamani nuken, well, ainakaan kukaan ei tullut valittamaan..." "Ja tietenkin minulla oli myös öiset harrastukseni..."

Tässä teoksessa "perinteinen" nukkekauhu kohtaa `Turun historian`. Ensin käsityönä, sitten teollisesti valmistetut nuket toimivat elokuvassa postissa lähetettyinä mm ruttoisen isorokon levittäjinä historian ja nykyajan hullunpyörässä ja karusellissa. Ja seesteisyydessä.

Oivallinen genrekehräys historiasta, lähihistoriasta sekä nykypäivästä, mukana Nygrenin lempigenreily, vampirsismi.

"Me nääs ollaan salakihloissa!" "Tietääkö sulhanenkin?..."

Uusi (tulo)kulma nukkekauhuun.