Free Cinema oli Englannissa noin 50-luvun alusta 60-luvun puoliväliin kestänyt genre, joka käsitteli ja teki lähinnä. dokumenttilyhytelokuvia. Tästä genrestä ponnistivat mm Lindsay Anderson, Tony Richardson, Karel Reisz..
Aloitetaanpa vaikka tällä Momma don`t allow`illa. Se on vinha ja vimmaisa kuvaus Chris Barber Jazz Bandin vauhdikkaasta keikasta (elokuvassa kolme kappaletta, yksi instru, yksi blues, yksi yleisönhuudatus) ja vielä vauhdikkaammasta tanssiyleisöstä. Bändin tuuttaama jazz-blues- rock`n`roll-hurmio laittaa todellakin vibaa pönttöön ja punttiin. Sekä bändin että yleisön. Yleisö tietenkin enemmän pähkinöinä. Huikeita, hikisiä tanssiesityksiä, huikean vauhdikasta kamaa ja menoa.. Hienossa bluespalassa Blues is knocking at my door bändin vakiolaulaja Ottile Patterson laulaa luihin ja lihaksiin. Takahuoneessa nähdään Lonnie Donegan näppäilemässä banjoa. Ja bändin elokuvan lopetuskappale Momma don`t allow tuuttaa bändin ja tietenkin sen yleisön villiin infernoon.
Elokuvan alku kuvaa nopeasti kuinka nuoret duunarit lähtevät hauskanpitoon (free cineman vakioaihe). Teurastaja vain ottaa valkotakin pois päältänsä, ja alta paljastuu puku! Lisäksi seurataan hammaslääkäriharjoittelijaa, liukuhihnatyöntekijää, parturi-kampaajaa...
Tämä Karel Reiszin ja Tony Richardsonin ohjaama intensiivinen parikymmenminuuttinen pläjäys on free cineman valiotimantteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti