lauantai 25. helmikuuta 2012

Here We Go Again, Eh Providence? (Ita-73)

En pidä erityisemmin westerneistä, enkä genreparodioista, mutta joskus kun kaksi tai useampi "en pidä"-asiaa yhdistyvät voi syntyä jotain unohtumatonta ja uskomatonta!!

Vai mitä sanotte seuraavasta?: Tomas Milian esittää Chaplin-asuista huijaria joka liikkuu apurinsa kanssa ilman raiteita ja vedellä kulkevalla pop-taidejunalla jota ajaa kiinalainen kokki ja kung fu-mestari. (Junan sisällä on mm vankila sekä urku-kahvinkeitin-maissintähkistä suoraan popcorneja keittävä kattila-kompleksi.)

Tajuntaalaajentavia kohtauksia tulee tulvimalla: Milan tekee tupakansavusta päänsä päälle pyhimyssädekehän joka myöhemmin muuttuu hirsipuuksi, intiaanien sotamaalaus on jätkänsakkikuvio, junassa on bondmaisia vekottimia jotka sylkevät takaa-ajajien silmille auringonvaloa, öljyä, savua ja ampiaisia..

Pop-taiteellisimmat kohtaukset ja rakennelmat ovat valtavista legopalikoista rakennettu pankki (jos kaupungissa ei ole pankkia, niin rakennetaan huijausselainen legopalikoista!) ja keskellä aavikkoa jököttävä jäähalliteltta!!

Lopussa rynnitään useiden ovien läpi psykedeeliseen Buddha-temppeliin jossa kung fuillaan.

SILMÄKARKKIA SUORAAN SILMÄMUNAAN! TÄMÄ LEFFA ON KUIN TYKKI JOKA AMPUU TIKKAREITA JA JOULUKUUSIA NÄKÖHERMOON! (JA IKIMUISTOON!)

Kökömpää osastoa edustaa kuinka ampua jono sytytettyjä kynttilöitä yhdellä pistoolin painalluksella. No kyseessä on tietenkin vesipistooli! Parempi idea on joutua kapakan nyrkkitappelussa can can- tanssijoiden rivipotkimaksi. Perinteinen baaritappelukin on piristetty silminä, silmissä pyörivillä hedelmäpelikuvioilla ja otsaan ilmestyvällä tilt-sanalla.

Lintulauma paskoo teloituskiväärikomppanian päälle ja kuumailmapallollakin lennetään.

Mutta tässä elokuvassa siis mennään kuitenkin sieltä missä aita on korkein, sillä niin up there, siellä jossain tämä homma huitelee... sfääreissä...

Huikeaa!...

perjantai 24. helmikuuta 2012

Kerrostalokauhua

"Nimesi on Punaiset Hampaat" - Eli kerrostalovampyyrin surrealistiset seikkailut. Surrealistista kerrostalokauhua. Olen jo jonkin aikaa (jo ennen Twilighteja sun muita) ollut melkoisen kyllästynyt vampyyrielokuviin. (Sama homma on käynyt zombileffojen kanssa.) Mutta aina joskus löytyy jotain mainion mielenkiintoista. Sekin tosin tietenkin vuosikymmenien takaa.

Jean-Louis van Bellen Sadist with Red Teeth (-71) toi genreen surrealismia ja silkkaa sekopäisyyttä.

                       "Hän on ainoa toivomme."

Daniel huomaa?/luulee?/tietää? auto-onnettomuuden jälkeen olevansa vampyyri. Samoin ajattelevat Danskua hoitava lääkäri ja hänen apurinsa. Lääkäri lausahtaakin "Hän on ainoa toivomme." Puhuen lisäksi epämääräisesti `Vampyyrien Kuninkaasta` ja vamppiksien Maailmanvalloituksesta.

Leluista surrealismia ja tiimarinaamarikauhua leffaan tuo kohtaus jossa Daniel laittaa pilailuvälinekaupan vampyyrihampaat suuhunsa ja vampiroi liikkeen myyjättären. Toisessa kohtauksessa lapsia istuu pommisuojassa leluvampyyrihampaat suussaan. (Onko (Vampyyri)Sota jo alkanut?) Surrealismia on lisäksi dialogissa (mm "Huomaatko että seinäsi hikoilevat?") Lisäksi katukuvassa muut kulkevat taaksepäin ja Daniel eteenpäin. Ja päinvastoin. Väri -ja mustavalkoinen filmi vaihtelee. Jopa ihmisten kesken.

Pääotsikon lauseen Danielille sanoo hypnotisoija, jonka luokse Dansku horroksessa haahuilee.

Kaiken kukkuraksi Daniel käy hammaslääkärilläkin! ("Hampaat ovat hyvät".)

Leffan enkkunimi on (mainos)liioittelua ja liirum laarumia. Paljon iskevämpi olisi Red Teeth. Kuten kääntyy filkan alkup. belgialaisnimi.

Ei siis sadismia, vaan mukavan merkillinen elokuva.

P.S. Kumma ettei kerrostalovampyyreja ole juurikaan elokuvissa, kirjallisuudessa esiintynyt, vaikka urbaaneissa ynpäristöissä mellastavatkin. Yksi toinen erikoinen vampyyriasumus löytyy Etelä-Amerikka vampyroinnista Blood of The Virgin`istä (Argentiina-67). Siinä vampyyri asustaa alppimajassa! Elokuva on myös näitä elokuvia jossa vampyyri viihtyy auringossa päivää paistattamassa.. Kalpealle Prinsille vähän väriä pintaan!

perjantai 17. helmikuuta 2012

Lumi on kauhua - Lappikauhuelokuvan lähes olematon historia

Olen lumeen, jäähän ja pakkaseen sijoittuvien kauhuelokuvien ystävä. Ja Suomessa Lappi on loistava paikka tämänsuuntaisille elokuville. Ja miksei nykyään myös Etelä, koska viime vuosina lumivaippaa on kauhisteltu etelärannikkoa myöten. Mutta Lappi olisi silti se parempi paikka joka vuosi ja joka paikkaan lonkeronsa levittävän lumen, kaamoksen ajan joka koloon ja soppeen levittäytyvän pimeyden sekä kesän joka rakennukseenkin tunkeutuvien sääskilaumojen ansiosta.
Mutta eipä näitä näistä loistavista rakennuspalikoista huolimatta ole tehty.

On tietenkin ihan Lapissa kuvatutkin loistava Valkoinen Peura ja ihan kiva pöljäily Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä. (Lumimies on muuten hieno.) Sekä sitten on vanha mykkäelokuva Noidan Kirot, jota ei taida olla Lapissa kuvattu.

          KAUHUA KESKIYÖN AURINGON ALLA

Nyt on sitten Lapissakin (muuallakin Suomessa) kuvattu  ensimmäinen kansainvälinen kauhuelokuva Rage - Midsummer`s Eve, joka toivottavasti tuo uutta puhtia ja vauhtia tähän "genreen". Traileri näytti olevan Blair Witch Projectmaista vilahdus ja välähdysmetsäjuoksua. Mutta tässä on nyt tuotu vielä yksi elementti lisää Lappi-Kauhuun: Kesän joka koloseen yötä päivää tunkeutuva valo. Nimen puolesta vastaava voisi olla amerikkalais-ruotsalainen viiskytluvun Terror in the midnight sun, joka nimestään huolimatta tapahtuu talvella. Se on mukavaa roskaa ja leffan (ala)hammashirviö on ihku!

torstai 2. helmikuuta 2012

Horror Hotel (Eng-60)

Horror Hotel on yksi maailman aavemaisimpia kauhuelokuvia.

Tämä elokuva, joka Suomessa sai elokuvaa hyvin kuvaavaksi videonimekseen Poltettujen Noitien Hotelli, kertoo noitavainojen ajasta kiinnostuneesta opiskelijatytöstä joka "alan" opettajan (Christopher Lee) vinkistä lähtee tekemään tutkimusta erääseen kaukaiseen kylään, jossa noitavoimat ovat muinoin mellastaneet. (BTW, tytön opiskelijakaveri kuiskaa tunnilla Leen maanisella rytmillä messuavaa opetusta kuunnellessaan: Dig that crazy beat!)

Tämä Kauhujen Kylä on toista maata ja mannerta. Se on toteutettu todella paksun sumun, usvan avulla. Usva antaa kylälle vahvan toispuolisuuden leiman, mutta samalla se näyttää kyllä suoraan sanottuna myös aikamoisen keinotekoiselta. Upea yhdistelmä!

Vaikka en kauhuelokuvista yleensä erikoisemmin mitään pelotusmomentteja etsi, enkä usein niitä oikein niin intensiivisesti, intuitiivisesti rekisteröikään, niin tämä elokuva on meikäläiselle ollut yksi pelottavimpia kauhuelokuvakokemuksia kautta aikojen, ja pelottaa yhä vieläkin. Lee on opettajan/ tuonpuoleisen miehen roolissaan  vaikuttava ja pelottavakin, mutta varsinainen pelotus on Päänoitaa esittävä nainen, todella hyytävä ilmestys. Myös koko kylä itsessään ja varsinkin sen majatalo salaluukkuineen ja katoavine ihmisineen ovat saaneet melkoisesti kylmäävää kauhukuorrutusta päälleen. Kylä ja asukkaat ovat kuin vuosisatojen takaa, aivan kuin sumu olisi säilyttänyt ne. Sumu pitää myös asukkat kylässä ja tunkeilijat ulkopuolella, se sulkee tiet sinne ja takaisin. Vain harvat ja valitut ihmispolot lasketaan sumuseinämän läpi kylään.
Sumussa (tietenkin), majatalon vieressä (tietenkin) sijaitsevalla hautausmaalla pahuuden hymniä loitsuavat kaaputyypit ansaitsevat myös kauhumaininnan.

Sananmukaisesti sumuista tunnelmaa!! Suosittelen!

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

A Trip to Mars (Dan-18)

Scifielokuvat ovat aina antaneet aihetta roskariemuun, tämä seuraava ei ehkä siinä mielessä tappiin että tappi tutisisi, mutta melkoisesti kuitenkin. Se on saanut nostalgista campkuorrutusta ajan saatossa ja patinassa, mutta on myös katsottavissa "aikansa tulkkina", ihan sutjakkaasti kulkevana ja taiten tehtynä seikkailu -ja "sanoma"elokuvana, jonka joukkokohtaukset ovat melko massiivisia. Mutta kuten sanottua, roskaryminääkin löytyy.

Kyseessä on Tanskan Elokuva-Arkiston DVD elokuvasta A Trip to Mars. Vanhat mykkäelokuvajulkaisut ovat monesti (sattuneesta syystä) sameita kuin viemärivesi. Mutta tämä oli melkein kirkas kuin taivas. Avaruudessakin, heh!

Elokuva on sekä tyypillinen että epätyypillinen scifailu. Varsinkin aikaansa nähden. Entisaikojen avaruuselokuvissa maahan "hyökkäävät" Vieraan Planeetan voimat tulivat julistamaan meille maapallolaisille Rauhan Sanomaa ja varoittamaan Sodan uhasta, vaaroista ja kauheuksista. (Kun nämä Planeetat aina jostain syystä ovat meitä vuosituhansia edellä.) Tai kuten tässä tapauksessa, samat asiat kerrotaan Vieraalle Planeetalle tunkeutuville Maapallon asukkaille. Pahuuden Planeetan sotaisat hyökkäykset Pallollemme on koettu vasta varsinaisesti parin viime vuosikymmenen tehostejystöissä.

Epätyypilliseksi elokuvan tekee uskonnon melko voimakas läsnäolo. On sitä ollut myöhemminkin, mutta tässä se on puettu hauskasti hippikaapuun. Sillä selviää että Marsin väestö on roomalaistoogiin pukeutunutta äärirauhallista ja rakastavaa ryhmää. Ja itse Planeetta pelkkää liplattelevaa ja autereista aamuruskon maisemaa. Mikä erottaa elokuvan vielä enemmän kanssa-aikalaisistaan on se, että selviää marsilaisten olevan vielä kaiken kukkuraksi kasvissyöjiäkin! Tämä tulee esiin kohtauksessa jossa jossa eräs Avaruuslaivan (leffan muinainen Suomi-nimi, muuten) asukeista ampuu melkein heti planeetalle saavuttuaan pistoolilla linnun tervetuliais-ruokapöytään. Ja marsilaiset ottavat tietenkin herneen ja porkkanan nenään.

Maapallon miesten "avaruuskypärät" ovat tietenkin näille leffoille tyypillisesti sekä hauskoja että hengenvaarallisia: Heillä on päissään nahkaiset lentäjän"kypärät". Ja "avaruus"asut ovat jotkut hassut haalarit. Ja avaruusaluksella on sekä kaksitasosiivet että potkuri. Tuplavarmistus. Varmasti pääsee perille ja takaisin. Mutta Marsissa onkin (jälleen scifileffoille tyypillisesti) oma ilmakehä.

Mukava annos roskaa, seikkailua ja sanomaa.

Red Headed Corpse (Ita-72)

Red Headed Corpse on (ihana) sekamelska, niin hyvässä kuin pahassakin. Ja italialaiset osaavat (osasivat) kyllä sekamelskaelokuvanteon jalon taidon! Tässäkin on ajalleen ja alueelleen tyypillisesti sekoitettu kauhua, gialloa ja sitä huumoria. Siksi "sitä" koska huumori on tässä se osa-alue joka osaltaan (ei läheskään koko ajan, hyvääkin (weirdoa) huumoria löytyy) vie elokuvaa kohti katsojan päänsärkyä, hammastenkiristystä, hermojen repeämistä. Ja kyse on (pahimmillaan) melskaavasta italohuumorista.

Mutta toisaalta elokuva on kuitenkin niin ihanan pimeä, että tämänkin antaa (melkein) anteeksi.

Farley Grangerin esittämä taiteilija saa hippiretkueelta heidän mukanaan raijjaamansa mallinuken. Taiteilija kun on, hän tietenkin alkaa maalaamaan nukkea. Kun hän vahingossa viiltää nukkea selkään, tämä alkaa vuotaa verta ja muuttuu Erica Blancin esittämäksi naiseksi. Ja sitten alkaa muodonmuutosten suma: Erica on välillä rakastava nainen, välillä pettävä, välillä hirviö. Hän myös muuttuu takaisin nukeksi, ja taas ihmiseksi vähän väliä. Nukke haudataankin välillä.

Suht sumuista tunnelmaa jonka täydentää ajalle, genreille ja paikalle tyypillinen italomusa: utuista urkuhuminaa, korkeaa  naislaulua.

Oiva, mainio huumori -ja kauhupala. Suosittelen kaikille vanhan weirdokauhun ystäville.