Private Property (USA-60)

Private propertyn pääosaparivaljakko on kuin eräänlainen 50-lukuversio Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä- romaanista ja sen elokuvaversioista. Nyt kaksikko on tosin kaverusslackerrikollispainotteinen. Elokuva on myös eräänlainen esikuva Ruggero Deodaton House at the edge of the park`ille (1980). (Uima-allas!)

Miehet (Corey Allen ja Warren Oates) soluttautuvat, tunkeutuvat taloon Los Angelesin kukkuloilla. (Välillä `asustelevat` viereisessä tyhjässä talossa, tilannetta seuraten.) Naapuritalon nosukasrikkkaan pariskunnan mies on matkoilla, nainen yksin kotona. Allenin hahmo ihastuukin naiseen ja päinvastoin, mutta loppuun tulee arvattavaa kauhua, pelkoa, väkivaltaa. Itse elokuva on  melkoisen rauhallinen, seesteinen. `Pikkuisella` sytytyslangan palolla koko ajan kuitenkin tietenkin.

Melkoisen onnistunut teos. Varsinkin Allen ja naispääosassa oleva Kate Manx loistavat ja Oates on oikein hyvä. Manxin miestä näyttelevä Robert Wark on, vaikka kovasti yrittääkin, vain sivuhenkilö, talon tapettia, lopun toimintakohtauksessakin pelkkä paperinpala tuulessa.

Wanda (USA-70)

"When you are with me, no questions." Epä/vakaa pariskunta (epäpari vakaasti tiellä, laiskalla pakomatkalla).
Nuorehko nainen lähtee puku-juoppo-ukohkomiehen (peittelevähkö ryöstömurhamies) kanssa ryöstöautomatkalle ankeaan americanaan.

Häilyvän tanakka teos tuulen (ja/tai tyvenen) heittelemistä ihmisistä. Kun mies elokuvan loppupuolehkossa heiluttaa viskipulloaan auton katolla, pakettipelloilla ärsyttävästi pärisevälle, pyörivälle, poistuvalle taitolentäjälle se on ehkä hänen viimeinen avunpyyntönsä. (Oikeasti ajankulu, päähänpisto).

Barbara Lodenin (Elia Kazanin vaimo!) ohjaama ja Michael Higginsin ohella pääosittama elokuva on yksinkertaisesti loistava!

Emperor of Peru (Ranska-Kanada-82)

Kun supersurrealisti Fernando Arrabal tekee lastenelokuvan(!), niin kyseessä ei voi olla kuin absoluuttista parhautta! Ja näin on!

!Look, there`s a door." "I wonder if it`s open." "Hey let me in first, I found the house." "Let me through. Let me through."/"And then we can start our exploitation." "No Toby, our exploration." Kaksi lasta ja lemmikkihanhi(!) on sukulaisperheessä `hoidossa`. `Perhe` saa uuden jäsenen kun Kamputseasta saapuva pakolaispoika otetaan mukaan lapsikatraaseen. Tästä alkaa seikkailu, josta ei puutu perheen pojan unelmointia pojan ja hanhen formulakisavoitosta, saman parivaljakon potkuauto- avaruusseikkailua, eikä varsinkaan puutu metsässä asuvan kuninkaallisessa pyörätuolissa istuvan `hassuhemmon`, Perun hallitsijan (Mickey Rooney!) pusikkoon piiloitettua veturia ja junarataa. Sitä pitää päästä kokeilemaan!

Mukana myös vähän Jodorovskimaista sirkus-surrealismia, mutta sekin silti täyttä Arrabalia; Klovniporukka trapetsoi parin metrin korkeudella olevalla puhelinlangalla ja unelmoiva hanhipoika korjaa katkeavan trapetsilangan purukumilla kesken kävelyään!

Elokuvan loppu eräänlainen nopea yksinkertaistaminen, mutta erittäin toimiva. Tämä `eräänlainen yksinkeraistaminen` leimaa oikeastaan koko elokuvaa, ja tyylillä. Sitä ei ole tungettu täyteen surrealistisia elementtejä, vaan tarkasti harkitut surrelistisoinnit tukevat, tuuppaavat elokuvaa juuri sopivasti eteeenpäin. Taiten tehtyä tavaraa.

Station Six-Sahara - Sexpommi Saharassa (Englanti-63)

En ole koskaan ollut kovin innoissani Carroll Bakerin 60-70-lukujen `miehiä hulluksi tekevistä` gialloglamoroinneista kautta tunkkailuista, mutta nämä hänen vanhemmat, varhaisemmat vamppailunsa, niissä on ajoittain, useastikin, yritystä, ytyä.

Kuten tässäkin. Itsemurhaorientoitunut mies ajaa ex-naisensa kanssa suoraan kohti keskellä autiomaata sijaitsevaan öljynpumppausasemaan. No, joo, no jopas, pitkälle on päästy ja tultu, mutta he selviävät. Mies kiukkuaa, kähisee, kärvistelee (mutta myös `ilonisoi`,  ironisoi tilannetta) "tauti"vuoteellaan ja `nainen tekee aseman miehet hulluiksi himosta`.

Alun pitkän haukotuksen jälkeen (tuo kyllä esiin aseman `arkea`; tylsyyttä, sillä eipä siellä näytetä töitä tehtävän ennen naisen tuloakaan, joitain mittareita välillä katsotaan ja jopa väännetään, saatikka naisen saapumisen jälkeen, sitten työt jäävät lähes kokonaan tekemättä, mitä välillä autoja korjaillaan) mainittu naisen saapuminen laittaa tulta öljypönttöihin.

Ei mikään himoseurattava (paitsi Baker) elokuva, mutta hyvää viikonloppuviihdettä. Porukka on kova: Bakerin lisäksi Peter van Eyck, Ian Bannen, Denholm Elliot, Mario Adorf.

Gran Casino (Meksiko-47)

Luis Bunuel ja musikaali?! Luis Bunuel teki ensimmäisenä pitkänä elokuvanaan musikaalin?! Ehkä surrealismia sekin (mikään muu elokuvassa ei ole, ehkä ei sekään), ainakin "studiosurrealismia", mutta niin vain teki tämä yksi surrealistisen elokuvan isistä. Sillä tässä 1800-luvun Meksikoon sijoittuvassa elokuvassa heretään usein laulamaan (vankilapaon viilanvingunnat kätketään laulun taakse, öljykentällä pomot ja työläiset laulavat, Casinolla lauletaan). Tässä tulivatkin nämä elokuvan pääpaikat, öljykenttä ja Casino. Ne muodostavat teoksen läheisen rungon ja sitovat, sitoutuvat toisensa, toisiinsa rahan, rakkauden, petosten, ystävyyden sidoksin. Maa, leipä, rahahan olivat usein äijän mikroskooppilinssin tähtäimessä.

Tuskin siis surrealismia, mutta hyvin näyteltyä, lavastettua, laulettua (mm Trio Calaveras) elokuvaa. Perusviihdyttävää tavaraa. Kyllä tämän mielellään katsoi. Ei kaiken tarvitsekaan olla surrealismia, Bunuellilakaan.