`Yhden` aiheen novellikokoelmat

Tuli luettua kaksi novellikokoelmaa, joita yhdistää `yksi`aihe, no, oikeastaan tuli lettua kolme, ensiommäinen niistä tuli luettua jo kuukausia sitten, nimittäin Harry Salmenniemen Asiakaskoralli ja muita novelleja. Kokoelma on eräänlainen läpileikkaus kapitalismista, taloudesta, työnhausta, työttömyydestä, ihmiskaupasta, asiakkuksista, Helsingistä, self help-kirjallisuudesta. Teos on kolmikon ja samoin Salmenniemen heikoin ja hajanaisin, mutta kirjan alkupuhe, jossa kustannustoimittaja nostaa Salmenniemen ironisesti Profeetaksi nostaa teoksen tasoa. - Maritta Lintusen Boriksen lapset on oivallinen kokoelma novelleja Suomen ja Neuvostoliiton, Suomen ja Karjalan, Suomen ja Venäjän eroavuuksista, erottavuuksista ja yhteneväisyyksistä muistoissa ja nykypäivässä. Kolmikon paras on Sanna Puutosen Sydänmuuri, jossa raikkaasti, uniikisti yhdistetään arkkitehtuuri ja novellistiikka. Aihe, tarkka toteutus, uniikkius ja upea keli vievät mennessään eikä kirjaa voi laskea käsistään kuin juoma- ja vessatauoille. Aikaisemmin kirjoittamani Lydia Davis-teksti hänen teksteistään taas piti monta kertaa laskea käsistään koska aiheiden, novellien määrä, runsaus oli niin valtaisaa että välimietiskelyyn, sulatteluun, muun miettimiseen piti käyttää paljon aikaa. Kumpikin lukutapa tuo esiin teosten loistavuuden.

Schlaf aka Sleep (Saksa-2020)

Elokuva alkaa kekseliäästi, taidokkaasti Huojuva torni-pelin pelaamisella, ja romahtamisella, ja uudelleen kokoamisella... Tytär ja äiti pelaavat. Äiti on rajuista, hengenahdistusta aiheuttavista painajaisista kärsivä lentoemäntä. Mutta mitä ja missä merkitsee painajaisissa esiintyvä hotelli? Jonka edelliset omistajat ovat kuolleet hämärissä itsemurhissa. Kellarissa, uima-altaassa ja vintillä. Sillä äiti lähteekin sinne, maaseudun pikkukaupunkihotelliin ja päätyy heti paikalliseen sairaalaan tilojensa vuoksi. Tyttö lähtee selvittämään vyyhteä. - Kekseliästä folk-kauhua nykyajassa. Paikkakunnan omituisuus on kapakka-teurastamo-yhdistelmä, ja viimeksi mainitussa työskentelee kapakoitsijan vegetaristi(!)vaimo! Onneksi teurastamo ei ole mitään Eli Roth- roskaa, vaan koko elokuva on kunnollista taidekauhua. Ilman väkinäisyyksiä. Mutta miksi vaimo sitoo kapakoitsija-metsästäjämiehensä aina(?) yöksi sänkyyn? Ja miksi villisiat ovat paikkakunnalla ja painajaisissa päällimmäisinä esillä? Oivallisia, olennaisia ja onnistuneita kysymyksiä ja Sleep on oivallinen, olennainen ja onnistunut jatkumo folklorekauhun kentässä. P.S. Elokuvan julisteesta, maailmasta tulee mieleen vuoden 2004 Itävalta-Saksakauhu Hotel, mutta tässä sentään tapahtuu. Ja paljon.

Devičanska Svirka (Jugoslavia-73) Kompaktin kylmäävä ja kauhua kylvävä harvinaisuus Jugoslaviasta

Nuori mies menee lopulta jalkapatikalla kumottuun, lumottuun linnaan, jossa vaikuttaa kaunis nainen ja palvelija. Mutta matkalla sinne ohiajavat vaunut tappavat tiellä taaksepäin kulkevan pojan. Ruunis kannetaan linnaan. Miehen ja naisen "suhde" "kehittyy", morsiuspukua myöten, mutta linnassa on jotain... - Toimivan lyhyt, tunnin, folk-kauhu, jossa hirtettyjen luurankojen varvasluut soittavat lattialla makaavaa harppua tuulessa, tuiskussa ja tyvenessä. - Tuulen, tuiskun ja tyvenen syvenevä kuilu. Kompakti, kylmäävä. Kompaktin kylmäävä. Kompaktin kylmäävää ja harvinaista Jugoslavia-kauhua.

Eyes of Fire eli Polttava katse (USA-83)

Amerikan 1800-luvun metsä`pappi` vie `perhettään` läpi vesien ja "viidakoiden". Kun he liikkuvat lautalla, niin kohtaus, jossa lautan keulassa soitetaan harppua on kaunis ja komea, mutta käsittämätön. (Seuraavassa kohtauksessa harppua ei enää ole.) - Hyvää raadollista, rauhallista folk-kauhua, mutta zombit ovat vähän liiaan geneerinen, helppo ja latistava lopetus-ratkaisu, mutta maa-puukansazombit on hieno, puita puistattava idea kuitenkin, varsinkin ennen `heräämistään`, kuivuneina, maatuneina, puutuneina, lopulta vettyneinä, ja vielä puolipuutuneinakin. Ja mutazombit (siis tosiaan "vain" mudalla peitetyt ihmiset, ja muutenkin nämä `zombit` on esitetty vastoin perus`malleja`, ihmisinä) ovat upea idea, esim juomassa lehmän utareista maitoa. (HUOM! EI AINA SE FUCKIN`, V*TUN VERI!) Mutta onneksi zombit ovat sivujuonne (toisin kuin elokuvan mainonnassa), etupäässä elokuvassa keskitytään tunkkaiseen, tuskaiseen tunnelmaan kauniissa maisemissa kauniin folkmusiikin säestämänä, äestämänä.

Bändit, Likainen Tusina

1. Sex Pistols 2. Ratsia 3. Virtanen 4. Aknepop ja Maximum Jee ja Jee-Eppu Normaali 5. Kollaa Kestää 6. Who 7. Troggs 8. Small Faces 9. Ramones 10. MC 5 11. Stooges 12. Ebba Grön 13. Black Sabbath

Lydia Davis: Kafka valmistaa päivällistä * Valitut novellit *

Novellikokoelma novellikokoelmista. Aki Salmelan hienosti kokoomana ja kääntämänä. ; Lydia Davis on absurdien lyhyiden ja vielä lyhyempien novellien mestari. Ei hän absurdien lyhytlausenovellien suurmestarin Daniil Harmsin maata ja maailmaa kuristavien kiteytysten tasolle yllä, mutta avaimet on jo ovessa. Davisilla on paljon naiskirjallisuuden perussarkaa, eroja, rakastumista, yksinäisyyttä, mutta upean "ankeiden" absurdilinssien läpi kastsottuna.Ajatuksia, kirjoituksia, Kiteytyksiä maailmasta. Laajoja kiteytyksiä? Sellainen on harmittavan Harmsin harvinaista enkä tiedä mikä olisi sopiva sana (ei taida olla) laajalle, "maailmalliselle" kiteytykselle. Joku laajastus, maailmallistus. Ihan kapulakieltä, siköiksi jääviä sanasikiöitä. Teos on Kuitenkin Täynnä Kohoideoita. Davis toimii taidokkaasti tasollaan, ja se taso on korkea, ilman päälleliimattuja, yli-ylösyrittäviä maailmaa, ja sen tyhjyyttä kuristavia, syleileviä "kiteytyksiä". Davis on novellistiikan mestari ja Kafka valmistaa päivällistä oli viime vuoden ja ehkä on myös tämän vuoden novellitapaus! P.S. Ja, Muistakaa, hiiret eivät tule ruuantähteitä tulvivaan keittiöön, siinä ei ole mitään haastetta!

Kilikorven vampyyri (Suomi-2019)

Anu Holopaisen IIK!-kauhukirjasarja iskee hyvään, syvään saumaan, lasten (ala-asteikäisten) kauhukirjallisuuden puutteeseen, ja on vielä hyvää kauhua oisko noin nelosluokkalaisista vähän ylöspäin. Ja kaikki ovat oikeasti kauhua sen ikäisten mittapuulla, mittapuulle, eivät mitään "Oho! Hyvä, se olikin vain unta"-jne- lopetuksia, opetuksia. Tämä sarjan toinen osa sarjan parhaita. Pyhää vettä vesipyssyyn on loistava idea!

The Mystery of The Ghastly Face (Meksiko-35) Puheripulinen patsastelu

Koko elokuva pelkkää puheripulista patsastelua. Katsoja on niistä jo niin väsynyt että viuluasoittavan ghastlykasvon kauhuiluvilehdukset eivät elokuvaa kauhenna, paranna. Elokuvan nimi on oikeassa, ghastlykasvo jää melko mysteeriksi tässä tylsyydessä. Toisaalta tuplamysteeri; Miksi PÄÄkauhistelijan "nimennosto" elokuvan nimeen ja koko elokuvaan, kun hän jää selkeästi, selvästi syrjään, tapettiin? (Ja sitten hänet tapettiin? Vai eikö ketään?)

Kung Fu Master Named Drunk Cat (Hong Kong-78) Katujyrällä timanttien päälle

Tässä kai sitten kännistä kollikissa-kung fua? Ei, elokuvassa ei ole känniosastoa ensinkään(!?), mutta sen sijaan idioottiosastoa kahjokaupalla; No nyt ollaan seitkytluvun Hong Kongissa; Lentokoneet lentävät kattoja hipoen, muutaman sekunnin välein talojen yli niin että huoneet tärisevät, lasit kilisevät ja kung futaajaa kuvaavat taulut tippuvat nukkujan päälle, mutta täristyksessä voi tehdä täristävää, kiljuvaa kung fua mallinukkea vastaan naisvoimalla! Jonka jälkeen perverssipappa kähmii nukkea. Eli kökkökomediaa kuvassa, luvassa, tarjolla. Ehkä "komeimpana" kohtana "komediasta" kun pääosajehu menee nukkumaan puistonpenkille (nukkuminen aikamoisena teemana tässä elokuvassa), niin joku hylätty (?!) dobermanni tulee nuolemaan hemmon naamaa ja hemmo uneksii että nainen häntä nuoleskelee. Ja Sen jälkeen hemmo menee nukkumaan puistopolulle sanomalehti tyynynään ja pikkupoika pissaa pensaan läpi harkiten tai harkitsematta hemmon naamalle! Ainakin poika juoksee nauraen pois. (Komedian keinoin haukku ja solvaus parisuhdetta ja lapsensaantia vastaan?) - Tää teos on "täydellistä" typeryyttä, jonka alkupuoli on hajanaisia harjoituksia ja joka "huipentuu" toisella puoliskolla "juoneen"; Karkkipurkillinen paperipäällysteisiä timantteja eksyy, joutuu tolloilta rikollisilta alkupuolelta "tutuille" typeryksille. Ja tietenkin on toinenkin karkkipurkki, se taas täynnä karkkeja. Niinpä purkit ja "näyttelijöiden" ja katsojien päät sekaantuvat, karkkeja syödään jotta timantit löytyisivät, ja kun "löytyy" se onkin kultahammas. Jne Jne Jne... Tästä elokuvasta jäi aika paljon p'skaa hampaankoloon. Tuskaista, kipeää katsottavaa. "Onneksi" elokuvassa on kierosilmäinen veitsen-tikanheittäjä, jotta homma saadaan vatupassiin. Eli ei saada. Ja onhan tässä vielä elävä kung fu-jalka-käsi-keppi-harjoituskompleksi. (Eikun siellä olikin mies, eiku nainen piilossa. WAU!) Tää on purkillinen, pöntöllinen pöljää pönttöilyä, ja vielä tyhjää, tylsää sellaista.

Against The Drunken Cat Paws (Taiwan-79) Humalaheilunnasta golfmaila-"kung fuhun"

Humalahakuista kung fua. Juopunut, känninen kissa(-kung fu). - Sokea(!), känninen(!) nainen(! Jo on yhdistelmä!) on opetellut ja oppinut kung fu-kiksit-niksit!! (Viiniruukut kainaloissaankin potkii vastustajat kumoon, niin portaissa kuin tasaisella.) Sitten mestoille alkaa rynnimään erilaisia porukoita, jotka ovat kuulemma "Tulossa kostamaan", mitä ja miksi, sitä he eivät sano, kunhan `kostavat`. Ei varmaan ehdi kun `pitää kostaa, pääsee kostamaan`, vaikkei välttämättä itsekään tiedä, muista miksi ja mitä.. Mukana idioottietsivän (lopussa neron) oopium(?)piippukung fua ja saman kepin käyttöä golfmailana - kivi kalloon. Typerä kohtaus: Lapsi ja lyhytkasvuinen "kung futaavat" - Parempi komedia ja kung fu kuin edellinen. Mutta vähemmän komediallinen. Mutta mukana myös valitettavasti tylsää taaperrusta ja tarinointia.

Lady Iron Monkey (Taiwan-79) Jalkoihin jäävää, sotkeutuvaa, käsiinhajoavaa "kung fua"

Epäkorrektisti elehtivä elokuva ja taivaan, taivahan taatosti, taatusti `komedia` jossa lapset erittäin kököissä apina-asuissa (kasvot ihmisten) heiluvat puissa ja lyhytkasvuinen ja sumopainija-`kaveri`kaksikko tallaa maata. Mutta apinoista ei kuitenkaan kuulemma, "näemmä" ole ihminen kuin yksi tyttö. Josta kuosien kiristäessä, vuosien vilistäessä koulutetaan tuo Lady Iron Monkey. Ja Lady tulee siitä kun hän apinamaisessa leikissään ensin pyörryyttää Prinsessan, jonkun aatelisladyn, tai ainakin jonkun idioottiliikkeisen pyörölasipöljän tulevan morsiamen, ja pukee hänen vaatteensa päälleen, kasvohuppua myöten, ja palveluskunta ottaa hänet mukaansa, varsinainen Lady jää sermin taakse makamaan.. - Voi kuinka suloisen surrealistista komediaa siitä syntyykään kun mies kimittää ja kipittää nopeutetusti pitkin "pitäjää" ja Lady loikkaa seuraavaan kohteeseen, ja sieltä seuraavaan, ja siitä seuraavaan, ihan "Morsiameksi Prinssille" asti?... Vai seuraako? Sillä kyllähän tää vähän liian käsittämätöntä, käsiinhajoavaa "kung fua" on.. Ja onhan tässä kung fua, mutta kun tuota vieraannuttavaa komediaa tulee niin taivaan taatusti, taivahan taatosti, , niin lainausmerkit saavat jäädä.

Hit-man in The Hand of Buddha (Hong Kong-81)

Veli ("Nyrkit kuin Jackie Chanilla, jalat kuin Bruce Leellä.") saapuu kaupunkiin jossa riisikauppiaat hiekkahuijaavat, painopuijaavat ja tappelevat toisiaan vastaan. Kylillä myös lösö juoppo (kuitenkin kovasti kung futaava sellainen) johtaa lapsirikollijengiä. - Vauhdikasta, potkurikasta (langatonta, narutonta sellaista) toimintaa.

Isämeidän-iän -ja kertakaikkisen nolo komedia

Kertakaikkisen kehn komedia on Girlfriend From Hell (USA-89) - Muovi"efekti""splatteria" (pidetään muovirapua tai nukkea naamalla ja huudetaan), asenunnia ja konkreettista raamatulla lyöntiä ("Power of The Bible!") Ja ennen kaikkea ja kaikkia jatkuvia ja jatkuvia ihmisiä lennättäviä käsisäteitä ja lyöntejä. Paremmassa (tai kunnolla pahemmassa) roskailussa nämä olisivat kehuja, mutta tässä noloudessa eivät. - Isämeidänkaikkisen, iänkaikkisen, kertakaikkisen kehno, nolo komedia.