"Where are you taking us, Rod?" "Into the deep, dark, depraved dephts of the woods."
Elokuvan alussa moottoripyörä on murskaantunut metsään, mutta ympärille ripottellut, `sijoitellut`goreveriruumiit ovat alasti??!! (Myöhemmin kauhutalosta löydetään vanhoja valokuvia, joissa myös moottoripyöriä ja kuollutta(?) alastomuutta muodostelmassa. ["It`s a graveyard for bikes!"]) Mutta nyt `alkuun`: Autollinen ja moottoripyörällinen `nuoria` ovat menossa metsään. Tai oikeastaan järvelle, jonka nimi on Wannapoppy tai Manawatta, eiku nyt yksi `nuorista` muistaakin, se on Wapakonope! Ja nyt hän vasta sanoo senkin, että sitä ei löydy kartalta. Sitten otetaan kyytiin ehkä joku paikallinen, jalkaansa linkkaava puolihippi. Ja kyllä hän on paikallinen, elokuvan katsojat näkevät kun hän polttaa paikallislehden uunissa. Lehdessä kuvataan ja sanotaan että poliisi etsii tätä paikallista hemmoa...
Sitten saavutaankin kauhutalolle. Sinne mennään metsittynyttä metsäpolkua, ja autolla ja motskarilla tietenkin! Pihalta löytyy patsasalustalle nostettu murskattu, verinen auto. `Nuorista neroin` osaa kuvata lahotalon sisukset jo heti pihalta: "This house is dry, it`s warm, and it`s roomy." Ei ole! Sitten kun päästään sisälle ja koetaan kauheudet, luonnehdinnat koventuvat ja tarkentuvat: "Peter, take it easy." "Take it easy! Take it easy! There`s a smashed car outside, coffins in the basement, and scalps in the closet! You tell me to take it easy!!" Ja hyvä käppäläppä jatkuu: "Zombies or not, I`m staying here." "Smart move, Rod! Zombies never touch the braindead!"
Jose Larrazin yllättävästi haukuttu teos on hyvää sontaa. Hyvää absurdia sontaa. Ei huumorisontaa. `Huumori` on jostain todella, kaukaa, muinaisuudesta, syvältä...
"Wakanopope, popey!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti