perjantai 27. maaliskuuta 2020

Deadly Manor (Espanja-90)

"Where are you taking us, Rod?" "Into the deep, dark, depraved dephts of the woods."

Elokuvan alussa moottoripyörä on murskaantunut metsään, mutta ympärille ripottellut, `sijoitellut`goreveriruumiit ovat alasti??!!  (Myöhemmin kauhutalosta löydetään vanhoja valokuvia, joissa myös moottoripyöriä ja kuollutta(?) alastomuutta muodostelmassa. ["It`s  a graveyard for bikes!"])  Mutta nyt `alkuun`: Autollinen ja moottoripyörällinen `nuoria` ovat menossa metsään. Tai oikeastaan järvelle, jonka nimi on Wannapoppy tai Manawatta, eiku nyt yksi `nuorista` muistaakin, se on Wapakonope! Ja nyt hän vasta sanoo senkin, että sitä ei löydy kartalta. Sitten otetaan kyytiin ehkä joku paikallinen, jalkaansa linkkaava  puolihippi. Ja kyllä hän on paikallinen, elokuvan katsojat näkevät kun hän polttaa paikallislehden uunissa. Lehdessä kuvataan ja sanotaan että poliisi etsii tätä paikallista hemmoa...

Sitten saavutaankin kauhutalolle. Sinne mennään metsittynyttä metsäpolkua, ja autolla ja motskarilla tietenkin! Pihalta löytyy patsasalustalle nostettu murskattu, verinen auto. `Nuorista neroin` osaa kuvata lahotalon sisukset jo heti pihalta: "This house is dry, it`s warm, and it`s roomy."  Ei ole! Sitten kun päästään sisälle ja koetaan kauheudet, luonnehdinnat koventuvat ja tarkentuvat: "Peter, take it easy." "Take it easy! Take it easy! There`s a smashed car outside, coffins in the basement, and scalps in the closet! You tell me to take it easy!!" Ja hyvä käppäläppä jatkuu: "Zombies or not, I`m staying here." "Smart move, Rod! Zombies never touch the braindead!"

Jose Larrazin yllättävästi haukuttu teos on hyvää sontaa. Hyvää absurdia sontaa. Ei huumorisontaa. `Huumori` on jostain todella, kaukaa, muinaisuudesta, syvältä...

"Wakanopope, popey!"


keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Syncopation - Swingin lumoissa (USA-42)

Vauhdikkaasti rullaava elokuva kertoo kahden kornetistin noususta jazztanssipiirien suosioon, näistä kahdesta tietenkin, valitettavasti keskitytään valkoihoisen soittajan elämään enemmän, rakkausjuttuineen kaikkineen. Alun New Orleansista siirrytään soittajien mukana Chicagoon, jossa sitten lähestulkoon pysytäänkin. Siellä tulee gangstereitakin kuolettavina kuriositeetteina vilahduksena mukaan, ja sotilaitakin menee Eurooppaan, mutta tässä keskitytään jazzailuun!

Ja keskitytäänkin melkoisen muhevasti, mukavasti. Meno yhtä kaikki, mainituista kohdistamisyksipuolisuuksista huolimatta mainiota, vauhdikasta, se saa jalkapöydän jazzaamaan.

Oivia kohtia: Jazzkirkko ja oikeudenkäynti jazzmeteliä vastaan. Viimeksi mainittu päättyy yleisön ja tuomarien jazzdiggailuun.

Lopun lyhyet vilahdukset mm Benny Goodmanista ja `jazzin Keith Moonista` Gene Krupasta jäävät vain vilahduksiksi.

Älä sekoita vuoden 1929 RKO.n ensimmäiseen äänimusikaaliin, Syncopationiin eli suominimeltään Tanssin pyörteissä. Tämä vuoden-42kin elokuva on RKO:n tuotantoa.

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Seduction of Mimi - Mafian uhri (Italia-72) `Vauhdikas, vaihteleva satiiri.`

Lina Wertmullerin ohjauksessa Metallimies Mimi(! Giancarlo Giannini) on seksivaikeuksissa vaimonsa (sukukin lähellä seuraamassa) kanssa ja poliittisesti vaikeuksissa mafian kanssa (suku, suvut lähellä seuraamassa). Mafia on kaupungissa kaikkialla, mutta myös kaupungeissa, sillä työmuutto Torinoon ei tilannetta muuta, paranna, mafia on sielläkin. (Näyttäisi että lähes jokaisella ylimpään sosiaaliluokkaan kuuluvalla on kolmiomerkki (piirretyt pisteet tai ruvet, syylät, syntymämerkki) kasvoissaan.) Mies esitetään mahtimachona, Vaimo seksiäpelkäävänä. Mutta niin vain vaimokin `sortuu` salasuhteeseen (josta syntyy lapsi), ja mies ensin tahollaan tietenkin samanlaiseen. Elokuva on mafian ja mahtimachoilun erittäin onnistunut satiiri. Dvd:n kannen huutama ` Jatkuva vuoristoratakomedia`, pitää melkein kautta osittain paikkansa, mutta mafian suorittama ammuskelukohtaus ei huumoria ole, vaikka sitä on kai vähän yritetty karnevalisoida. Mutta tästä huolimatta erittäin onnistunut elokuva, jossa mukana myös perinteistä, mutta tervetullutta `Kun kommunisti saa pikkuisen lisää palkkaa tai pikkuisen ylennyksen, niin kommunismi karisee`-yläluokan ajattelumallia, ja Mimi on niitä  heilurimiehiä joihin tämä uppoaa.

Loppupuolen seksikohtauksessa on John Waters ja Rubensmaista lihallisuutta ilman vaatteiden painolastia ja pidäkkeisyyttä.

Vaihteleva, vauhdikas satiiri.


tiistai 17. maaliskuuta 2020

Onnenpotku (Suomi-36) -Onnistunut komedia, jopa jännäri

Työttömäksi jäävä Insinööri ja Rikas `Tyttö` (Ester Toivonen) rakastavat toisiaan palavasti ja syvästi. Mutta harvinaisen, rikollisen iljettävä kilpakosija (John Waters-viiksinen Jorma Nortimo debyyttiroolissaan) tekee touhusta tahmeaa. Mutta rakkaus säilyy kummallakin, nainen ei niljakkeeseen kajoa, lankea, hetkeksikään-Inssimies rakastaa naista erossakin... Kohtauksessa, jossa huijauksen kautta väärinkäsityksen kärsinyt mies hiljalleen kylmissään käppyrässä, työttömänä  polttaa rakkauskirjeitä on superdramatiikkaa.

Suomen ensimmäisen naiselokuvaohjaajan Glory Leppäsen ohjaus on Valentinin eli Ensio Rislakin käsikirjoituksen pohjalta erittäin toimivaa. Vain viitisen roolia, yhden ohjauksenkin, tehnyt Toivo Palomurto on roolissaan erittäin hyvä, Toivonen samoin, enemmänkin. Aku Korhonen jälleen hyvä hyvänä, pelastavana puolispurguna ja Kaarlo Kartio yllättävän hyvä erilaisessa roolissaan, harmittoman-ärsyttävän niljakkaana tukkupomona joka haluaa viedä neidin `uupperaan`.. Kaisu Leppänen jälleen (rikkaana) vamppina.

P.S. Oikein onnistunut komedia, ja jännäri jopa, jota työttömyystuska jopa pikkuisen vetää välillä Keski-Eurooppalaisiin lamakuvauksiin, myöskin onnistuneesti.

Lännen lokarin veli (Suomi-52)

Harva kotimainen komedia, elokuva yleensäkään alkaa kohtauksella "Amerikan" hiilikaivokselta ja harvassa on myöskin sellaiset jossa ollaan pitkään hienolla valtameriristeilijällä (matkustajina laivakirjan mukaan mm Mr Orson Welles ja laivan lavalla lauletaan [Esa Pakarinen] ystävästä, Garbosta). Ja harvassa ovat myöskään tämäntapaiset onnistuneet kotikomediat. Tämä ei onnistu.

Pakarinen Ja Henry Theel esittävät Amerikan siirtolaisia jotka lähtevät takaisin Suomeen. Pakarisen hahmo Esaias Coolman(!) on laivayhtiön miljoonas asiakas ja hän saa sviitin, Theel laivan hiilikellarin. Coolmannia luullaan miljardööriksi ja perässä ovat naiset ja rosvot. Yhtenä viiksirosvona Matti Ranin! Eino Kaipainen laivan kapteenina. Suomessa selvitetään testamenttihuijaus, timanttiryöstö ja heitetään kakkua naamaan ja lauletaan ja nauretaan.

Säikeissään, säkeissään sekoava sotku. "Just jetsulleen jees!"




maanantai 16. maaliskuuta 2020

Ninja Zombie (USA-92) `Hautausmaalta hiekkakuoppaan ja takaisin kökkögoretaistellen`

Elokuva alkaa kun yhä suuremmat miekat kalahtavat, kilahtavat kuvan etualalla ristikkäin yhteen hautausmaalla! Sitten: Hyvisninja kohtaa kuolonsa pahisninjan (lyhyt poninhäntä ja kökkö hämähäkki"tatuointi" toisen silmän ympärillä "Take me Spiderman! AAAG!"), ninjojen (punaiset hämähäkkiotsanauhat) toimesta, mutta hyviksen kaveri ja varsinkin tennisiskenttä(!)Jumala(!),  joka osaa, tietää, jolta sujuu jumaloinnit, mm ruumiinnostatus parilla sormiliikkeellä ja muutamalla sanalla. Ja niin ninja nostatetaan ylös `voittamattomiin taisteluihin` ja tyttöystävää tirkistelemään.
Ja kun zombille lyödään miekka kenkäterään, ei hän suinkaan vedä miekkaa irti, ei, ehei, hän vetäisee jalkaa vähän taaksepäin, niin johan irtoaa! (Helppo irrottaa senkin puolesta, että miekka on alunperinkin lyöty kengän viereen, sitä ei kengänpohjasta töröttävä terä hämää.) Mukana myös muinaismedaljongin nielentää. Käskyjä ja vatsanväänteitä lähettävän sellaisen. ("Look out stomach! Here it comes!) Mutta kaikkein eniten kaikki ovat muinasruukun perässä. ("Where`s the urn? I want the urn!! Give me the goddamn urn!!!")
Oikein hyvin toimiva mainio mättökaruselli jossa myös ninjataistellaan, irtokäsikungfuillaan Amerikan(?) arkeologiskaivauksilla(!) hiekkakuopassa(! kokokuviollinen ninjatähtirintama valkoiseen t-paitaan!) sekä yleisessä vessassa  ja jossa hautausmaan kettu tai kojootti kulkee kyyryssä  maillaan...

Surrealistista pöljyyttä.

"O M G ! He`s a zombie too!" And she is?...

P.S. Älä sekoita saman maan tuotokseen Ninja Zombies (2011), en ole nähnyt.

tiistai 10. maaliskuuta 2020

They Made Me a Fugitive aka They Made Me a Criminal aka I Become a Criminal (Englanti-47)

Eli härmäksi Tekivät minusta rikollisen. (Alkunimet ja lepertelyt sikseen, tuo Suominimi lyö tietysti eniten tiettyjä kelloja, eli jopa vaatii kirosanaista, v^ttuilevaa väli, etu tai takaliitettä.) Ja: No jo on äijällä monta nimeä! Tämä näyttelijä-äijä alkoi jo ennen elokuvaa rasittamaan. Tämä Britti-Bion kuivakalle, kuivakroppa, kuivanaama (ja kyseessä ei ole Peter Cushing eikä heinäseiväs Christopher Lee), elikkä Trevor Howard ratkirikollisena (vielä vähemmän menee meikäläiselle romanttisena sankarina) ei kyllä edustanut etukäteen mainitulle meikäläiselle oikein minkään valtakunnan hyväksyntää, mutta niin vain Trevori pikkuisen puolelleen myrskytukka-parransänkipahiksena kuitenkin pikkuisen veti. Aika paljonkin, as a matter of fact.

Elokuvan nimi (nimet!) vetävät siihen suuntaan, että kyseessä on vakava, valtava valistus-valituselokuva (lapsesta liemeen), mutta siihen ei  yhtään mennä, ylletä, vaan kyseessä on jo elokuvan alussa vakaasti, vakavasti rikollisoitunut (ainkin alkoholisoitunut, känniorientoitunut hemmo [no se Howardi]) joka kulkee sitä sivutietä ja piruilee `uskottavasti`. Parasta elokuvassa on alku ja loppu; Elokuvan pahistyyssijana toimii "hautaustoimisto" (todellisuudessa firman arkut toimivat mustan pörssin kuljetusvälineinä). Alussa kameroidaan ko `firman` kolmikirjaimiseen kattomainokseen RIP, luisuva lopputappelu tapahtuu saman morbidin mainoksen varjoissa ja valoissa.




Kyökin puolella (Suomi-40)

Mitä?! Vanha jäykkäniska Tauno Majuri moottoripyöräkilpailijana?!?! Ja vetää roolinsa vielä kiharatukka silmillä hyvin!?!?! Rakastuneena insinöörinä hän on sitten enemmän "oma rooli-itsensä".

Tää on taas näitä leffoja jossa rikasleidi (Helena Kara) lähtee maaseudun "rauhaan" `köyhäilemään`. Vedonlyönnin seurauksena hän alkaa kartanopiiaksi. Mutta tämä maalaiskartanokomedia ja moottoripyörähurjastelu eivät kyllä yhtään natsaa keskenään, ovat toisista maailmoista, eivät löydä toisiaan. Vaikka nuoripari löytää tietenkin.

Yhteensopimaton yhtälö.