Dangerous Cargo (Kreikka-77) MIELETÖN!

Tästä ei rakennettu räjähdysvaara enää korkeammaksi kohoa!: Kiimainen, "kiltti" kapteeni on ottanut neitsytmatkalleen kiimaisen, "kiltin" vaimonsa. Heillä huhkii hyvin, mutta mukana laivassa on aluksen alkumatkassa toisistaan tietämättömät mainittu nainen ja eksänsä. Mukana laivassa on myös joukko(tanssi?!)tappeleva miehistö. Mutta ennen kaikkea laivassa on MONEN TIETTÄMÄTTÄ, NITROGLYSERIINILASTI! Entä kun miehistö, myrsky möyryää?! Entä kun suunnitelmat sakkaavat? Sekä "käsikirjoittajien", että "ohjaajien", sekä "näyttelijöiden" että "katsojien". Täysin rakennettu elokuva, mutta raivoisa sellainen!!: Jatkuvaa, lähes hc-alastomuutta, kökköjä, piirrettyjä naamaveriviiruja, harmaan huonoa hiusmallia- ja väriä, huonoa "juonen""kehittelyä", huonoa "näyttelemistä"... Kaikki tämä lyhyesti ja ytimekkäästi, kaikki tämä loistavasti!!!... Mieletön Massacre! Mieletön Mayhem! Mieletön Mutiny! Mieletön mellakka! Metakka! Mieletön mättö! Mieletön möyhennys!

Mania (Italia-74)

`Alitajunnan alimmat askelmat..`Kuumeisten kauhujen ja giallojen tekijän, alitajunnan atleetin Renato Polsellin Mania on ehkä lievempää laitaa, mutta lievyys on hyvin haihtuvaa, hailakkaa, hapuilevaa, harsomaista. Kyllä tämäkin on täyttä tarinaa ja tärinää: Avioliiton miesosapuoli, mielipuoli `tutkija` katoaa, "kuolee" kotilaboratorionsa palossa (pari laaatikkoa ja lamppua palaa, ja mainittu mies, yksi laitteista näyttää ihan ylössuin käänetyltä betonimyllyltä, ja oliko pesukonekin nurkassa pyörimässä...). Vielä mielipuolempi avionainen menee sekaisin (jos ja kun ei sitä ole jo) ja alkaa `nähdä näkyjä` miehen kaksosveljestä (suhde vaimoon), tappaja-autosta ilman kuljettajaa, itsensä jatkuvaasti kauhukirkumassa... Mutta jos ja kun ne eivät ole näkyjä?!; Silmiäpyörittelevä palozombi on täyttä hulluuden ja kökköyden, mielipuolisuuden mixausta ja mikstuuraa. Kaksosveli alkaa esittämään veljeään, palouhria pyörätuolissa, halvoissa, huonoissa maskeissa. Mutta läpi menee, mielipuolelle. Tai mielipuolille, eihän tässä muita olekaan. Halpamaski-pyörätuoliveli yrittää ajaa useidenkin ihmisten päälle, ja ajaakin, niin lujassa hulluustärinässä, että maskitkin meinaavat irrota, tippua. Yhtäkkiä talon portaikkoon ilmestyvät käärmeet kiusaamaan harsoverkon alla pyörivää mielipuolinaista. (Käärmeet ovat täyttä Polsellia, eräs tavaramerkki. Toinen on kellari, siitä myöhemmin, ja varsinkin näiden yhdistelmä, käärmekellari.) Toinenkin mielipuolinainen, mykkä, `huutaa` elokuvan läpi... Elokuva on kuumeista kaaosta, syvältä möyryävää maniaa ja manipulaatiota, tanakkaa tarinaa ja tärinää, täynnä täyttä tunnetta ja juustoista näyttelemistä. Ylitunteellisuutta, ylitärinää laannuttavat, laimentavat välillä päälleliimatut melankoliset viulutaustat, mutta vain sekunneiksi. Hullu, "Hyvä" hahmohuijaus ja/tai mielipuolisuus sekomestarilta! Näissä Polselleissa mennään aina kellariin...Sekä mielen, että talon... "LIIISAAA!" Loistosleazea.

Decamerone (Italia-70)

Näin karanteeniajassa on kerrattu monia karanteeniajan kirjoja, tässä yksi karanteeniajan kirjasta tehty elokuvaversio: Pier Paolo Pasolini irrottautui vuosina 1970-73 taide-ohjaajan kahleistaan ja oli trilogian (Decamerone, Canterburyn tarinoita ja Tuhat ja yksi yötä) ajan `Porno-Pasolini`, kunnes `taide`shokeeraus Sodoman 120 päivää räjäytti kauhun konkreettisesti käsittämättömiin mittoihin, kuolemaan. Trilogian avaus (kuten muutkin) on leikillistä erotiikkaa, taiten tehtyä sellaista. Enkä tarkoita nyt taiteellisten, tunnettujen näyttelijöiden (kuten ei Pasolinilla muutenkaan) suorituksia, vaan nyt mm harvahampaiset kadunkulkijat "esittävät" esim harvahampaisia kadunkulkijoita, eivät ylinäyttelevät näyttelijät. (Voi olla, että nämä amatööritkin ylinäyttelevät, mutta tällainen tuplaöverismi voi ollakin mitä Pasolini hakikin. Ja minä katsojana, ainakin tässä elokuvassa [`parissa` muussakin], ainakin aluksi. Sillä elokuvan alusta ne parhaimmat löytyvät: Pasolini on valinnut Boccaccion novellinipusta muutaman. kaikkein paras variaatio on Pssolinin nunsploitaatiopätkä,jossa valehtelijajuippi kohotetaan, korotetaan,` kutistetaan` (pano)`pyhimykSEKSI. Ja tämän kanssa `kilpailee`seuraava, jossa irstas, rietas, monipuolinen pahan-synnintekijä kohotetaan kuolinvuoteellaan papin toimesta hurskauteen, kun kuspiä kertoo papille vain muutaman mitätömän synnin. Ihan ensimmäinen tarina, jossa Pasolinin luottonäyttelijä Ninetto Davoli huijataan paskahädässä tippumaan paskaliejuun (ja paska pyyhkii eteenpäin senkin jälkeen) menee juuri niinkuin paskakin. haju js jälki jää. (`Akateemista´ paskahuumoria parhaimmillaan?) Toimiva (paskan)pätkä. Näiden jälken osiot vähän latistuvat. Itse Pasolini kirkkomaalarina-`kohtaus` on kyllä ihan iskevä. Siihen liittyvää kohtausta jossa freskomaalariporukka pikaisesti maalaa slapstick-vauhdilla, olisi katsonut pitempäänkin, niin loistoidea se on. Yksittäisenä `sidos`kohtauksena, sidosvilahduksena elokuvassa oleva sotilaiden vartioima(?) köyhien, rampojen ja vammaisten `kuninkaallisuusjuhla` roskakorikruunuineen ja leipälapion päässä olevine pääkalloineen on hyvää heittoa karnevaalin keinoin päin porvaristoa, pröystäilyä. Hauska moka elokuvassa on ruskeettuneessa ihossa olevat rintaliivivalkoisuudet keskiajalla! Kaikkinensa monipuolinen adaptaatio. Pasolinin `pornotrilogian` paras. "IT`S NOT A SIN!"

Ristiritarit - Krzyżacy (Puola-60)

Alexander Fordin Ristiritarit valmistui puolalaisen elokuvan murrosvuosina. Se kuvaa/lähestyy/on vanhaa aikaa, vanhaa kansaa, vanhaa tyyliä, mutta myös uutta spektaakkelia (valtava yleisömenestys Puolassa.) En tiedä, oliko myös kehunta vai kova kritiikki myös arvostelijoiden puolelta, voi olla ollutkin kehuva, sillä Puolassa eivät (eivätkä yleensäkään Itäblokissa) uuden aallon ohjaajat niinkään nousseet (kävivät kyllä kouluja) nuoresta kriitikkosukupolvesta kuin Ranskassa, joiden sivallukset olivat välillä liiankin julmia, liiankin osuvia, liiankin teräviä, mutta yhtäkaikki alaa tuntevia. En usko että tämä elokuva olisi sen ajan Ranskakriitikoille mennyt läpi, ei ehkä yleisöllekään? Itse käännyn puolalaisyleisön puoleen, tämä on ihan jouhevaa, sujuvaa, toimivaa `vanhan ajan` spektaakkelia. Elokuva Sijoittuu vuosien 1409-11 Puolan-Liettuan ja heidän liittolaisiensa sotaan, ja on onnistunutta, värikästä poliittista, sotaista sekamelskaakin, jota pehmennetään myöskin onnistuneesti kansantaru, satumaailmalla. Massiivista ritarimenoa jonka kansantarut kiteyttävä, "kutistavat" yksittäisiin ihmiskohtaloihin. Mukana ovat kovat karpaasikaverit ja jopa liiallisen perinteiset, mutta puolihistoriallisesti pakolliset mulkkumunkki"ritarit" ja jo liiankin sekavat sotaryhmittymät. Mutta kaikki nämä keräävät, kokoavat kiihdyttävän, viihdyttävän kokonaisuuden. Ei läheskään pelkkää ritariryminää, rytinää, vaan edellä luetelluistalkin syistä, sun monista muista ihan monensuuntaista kerrontaa, mm rakkautta ja varsinkin sen mahdottomuutta alleviivataan. Itse näin tämän, ehkä varmastikin toisin kuin tekijät, `Sodassa kaikki ovat kusipäitä`-tematiikan kautta. Kova leffa. Elokuvan suominimen voi jälkiviisaana nimivääntelyllä "ennustaa" Fordin elämänmutkia; Hänestä tuli Puolassa ristiriitainen hahmo, epäiltiin kommunismin vastustajana, `kuljeskeli` maailmalla, ja hän teki itsemurhan Yhdysvalloissa 1980.

Seven Golden Men (Italia-Ranska-Espanja-65)

Katutyöporukka levittää itsensä ja työkalunsa vilkkaalle kadulle, pankin eteen. Rikosrikas `professori` hip-trendikkään naisensa kanssa menee vastapäisen talon lukaaliin jossa virittää kökkötietokoneen `taajuuksille`. (Tietokoneessa merkitty kolme paikkaa, aukio, pankki ja kulta, ja koneen laidalla mini-mini-tutkaviipperä pyörii "vilisti". Tällä laitteella `proffa` pitää yhteyttä katutyö, eiku ryöstö(oho,mikä yllätys!)porukkaan, ja toisinpäin.) Tylsä, mutta värikäs. Värikäs, mutta tylsä. Mukana nuoret Philippe Leroy (Proffa), Gastone Moshcin, Maurice Poli, Gabrielle Tinti, Renzo Palmer Elokuvasta tuli jatko-osakin (en ole nähnyt) Seven Golden Men Strikes Again, joka sai Suominimen ja levityksen; Kovien konnien kuuma keikka.

008 Operaziano Stermino - Miehemme Kairossa (Italia-Egypti-65)

Koskaan ei saa lopettaa kuin seinään, tässä vielä tästä genrestä tää: Ehkä ensimmäinen naispuolinen James Bondailu? Mutta huono kautta keskinkertainen on tämäkin. Taas tätä Kairo ja varsinkin Beirut-osastoa. Maisemat mainioita, toiminta ehkä keskinkertaista. Antisäteen perässä pyöritään. Loppuhuipennus tapahtuu erikoisesti Alpeilla. Se on vähän parempaa poispyristelemistä genrekonventaatioista. Sekin kyllä erittäin arvattavaa, "kerroksellisuudesta" (lainausmerkkejä loputtomasti) huolimatta. Parempi kuitenkin kuin siihen johtaneet etanaloilut. P.S. Tyrmäsuihkua suihkuttava huulipuna, kuorma-auton kaasukoppero, murhahanska. Siinä sitä Bondpatteristoa. Ei kovin kummoista. Elokuvan suominimi, sanotaaanko, vähintäänkin outo. Suominimen keksijä ei ilmeisesti nähnyt, tekstittänyt itse elokuvaa? Umberto Lenzin ohjaus.

Our Agent in Casablanca - Terveisiä helvetistä (Italia-Espanja-66)

Nyt aloin katsomaan sarjaa Lang Jeffriesin agenttielokuvia. Vai sarjaa? Kovat on aatokset ja luulot! Hyvä että pystyin tämän katsomaan! Senkin pätkissä! Ainakin tämän elokuvan perusteella voin sanoa että Jeffries on täysin karismaton, juoni laiska, löysä, eikä sitä piristetä edes yhden yhdellä jujulla, jutulla, toiminta-vauhtikohtauksella, vitsillä, älyttömyydellä jne... Tasaista harmautta. Eurospy opn ehkä kelvottomin genre elokuvahistoriassa. Onnistumiset olemattomia, voitot vähissä.. Lopetan eurospyuputken tähän. Täälläkin. Elokuvan suominimi ehkä antaa osviittaa tekeleestä.

Agent 077 - Mission Bloody Mary eli Dynamiitti-cocktail (Italia-Ranska-Espanja-65)

Mä oon näköjään juuttunut pahasti eurospysuohon! Nyt vuorossa Ken Clarkin valimuoto-välivilla-tuotantoa. Huumori, sekä aito, että aikomaton, on pistetty hyllylle kokonaan ja nyt keskitytään toimintaan. No, ei sekän määrättömästi möyhennä pahiksia, mutta on verisempää (terävästi rikkonainen junan makuuvaunun ikkunalasi niskaan) ja jos edellisessä osassa Clark joi bloody marynsa ilaman alkoholia, niin nyt juoma on päässyt oikein elokuvan nimeen ja hemmomme juo viskinsä tuplana. Samassa lasissa. Mukana myös taas pahispomoista/hulluista tiedemiehistä (monesti yhtä aikaa) kuivakkaan tanakan tavaramerkin luonut, kuivakkuuden genrekuningas, Umberto Raho. Taas toimii. Kuivakkaasti. Kuten pitääkin. Ihan tahoillaan toimivaa, mutta junnaustakin on. Useinkin. "Bond-aseistustakin" esitellään. Monissa "Bondailuissa", niin aidoissa kuin feikeissäkin, niin hyviksillä kuin pahiksillakin, esitellään aseita tyyliin happopistooleista sädesilmälaseihin, tässä on yksinkertaisuudessaan kekseliään toimiva; puukolla varustettu taskulamppu. P.S. Helga Line on sexy!

Operation Lady Chaplin aka Special Mission Lady Chaplin eli Lady Chaplin ja kultainen skorpioni (Italia-Ranska-Espanja-66)

Hyppäsin suoraan toiseen päätyyn; Jätin muutaman Ken Clarkin agentoilun väliin ja ssiirryin suoraan ehkä hänen kehutuimpaan genreilyyn. Eikä tämä huono olekaan. Mukaan on tullut jämäkkyyttä kaikin puolin ja muutenkin elokuva on kuin "huippuunsa" (näillä taidoilla ja varoilla) viritetty Bond-masiina. Nyt ei oikein löydy haukuttavaa, naurettavaa; Elokuvan alun `feikkinunna tappaa kaksi feikkimunkkia` on jo hyvää, hyvin käsikirjoitettua ja taidokasta toimintaa ja muutamien minuuttien päästä tapahtuva tappelu tyhjällä härkätaisteluareenalla, härkänavetassa ja paikan teurastamossa on jo kiitettävää kamaa. Clark`kin nyt paljon rennompi poplaripommittaja, pukupugilisti. Tässä sukellusveneilyä sivuavassa (tai se on siis se pääasia) elokuvassa sikarikkaiden sikojen juhlissa skorpionit taistelevat lasipurkissa. Elokuva muutenkin `julmempi` kuin edellinen ja varsinkin coolimpi, smoothimpi. Toimivakin (tai miten sen toimivuuden nyt haluaa käsittää, omaksua) kai myös. Sillä kyllä sitä FX-18 pönttöpäisyyttä olisi voinut edes hippusen jättää. Toimivuutta se on pöljäilykin parhaimmillaan, pöljimmillään. Suklaritoimintaa meikäläisen makuun tässä liikaa, mutta kyllä tämä ihan toimiva toimintaelokuva on.

Agent Secret FX-18 - Salainen agentti FX-18 (Ranska-Italia-Espanja-64)

Täähän on halvassa huonoudessaan hauska ja hillitön! Ken Clark jäykkänäyttelee käheä-möreä-äänistä, tomaattimehua maidolla juovaa, ruskettunutta karva-agenttia. Tämä juurikasvuinen-runsasblonditukkainen, ruskettunut karvatankki on tällä kertaa (ekaa kertaa?) asesekojen perässä. Hyvässä, sopivan tanakassa tahdissa tapahtuvaa (ei-tarkoituksellista) tolloilua; Radiopuhelimet jatkuvasti tanassa, muutaman kymmenen metrin päässä olevaan laivaan uidaan meren pinnan päällä sukellusvarusteissa, kylpyhuonetappelu peilinsärkymisineen, puuteripölypilvineen, suihkuineen. Ja: Transistoriradion sisällä pistooli ja radiopuhelin, hienostokadulla vilahtaa vuohi, elokuvassa vilahtaa myös ehkä kaikkein kököin aivokidutuskypärä kautta `historian`. Jatkuvaa mellakkaa.

Goldsnake aka Suicide Mission to Singapore aka Operation Singapore eli Tuntemattomat tappajat (Italia-Ranska-Espanja-66)

Tää on näitä `eurosspyjäily kaukomailla`-elokuvia, eikä mantereen vaihto tässä(kään?) tapauksessa auta eikä paranna, pikemminkin päinvastoin. Sielläkin taaperretaan. Sekä juoni että näyttelijät. Tämä on `pommispyjäily`, pingispallon kokoinen atomipommi on viittä vaille valmis. Yoko Tani on tässä elokuvassa hyvä, kukaan, mikään muu ei. Bondmatkiva tunnuslaulu on aivan karmea. Onneksi lyhyt. Elokuva pitkä.

Operation Poker - Pokerinaama (Espanja-Italia-65)

Oikeastaan (juttu tulee esille vasta elokuvan lopussa) toinen silmä-spyelokuva; Pokerinpelaajan kravaattikoje (näkee korttien läpi) 0tetaan `yleisempäänkin` käyttöön, mutta tosiaan elokuvan homma, juju ja nimi otetaan esiin, paljastuu vasta ihan lopussa, eli Aivan Liian Myöhään. Tie sinne on taaperrusta. Pari tanakkaa tappelua. Ylipitkä.

Spy in Your Eye aka Bang You`re Dead aka Cult of Violence aka Epitaph for a Spy eli Operaatio Silmä (Italia-65)

Jenkkivakoojan (Dana Andrews) silmään asennetaan kamera. Tämä on kuitenkin elokuvassa sivuseikkana, kuten myös koko muu juoni. Juonta eivät paranna sinänsä sopivin väliajoin `asennetut`älyttömyydet; `Kyttyräselkä aseena! (`Kyttyräselkä`-pukumiehen sähköistettyyn `kyttyräään` on asennettu ulos ponnahtava veitsi.)/ Puukottava Napoleon-nukke./ Tyypit kidnapataan kahteen isoon hammastahnamainostuubiin. Keskiverto. `Pitkä`. Pier Angeli, Brett Halsey, Gastone Moschin, Luciano Pigozzi

Night People - Yöihmisiä (USA-54)

Nuori amerikkalaissotilas kaapataan riiuureissun jälkeen Berliinissä Neuvostoliiton puolelle. Raivokas isä (Broederick Crawford) saapuu mestoille tilannetta selvittämään ja jämäkkä yliupseeri (Gregory Peck) yrittää suitsia ukkoa, mutta haluaa saada soltun takaisin kotiin samallalailla, yhtäkaikki ja varmasti. Kokonaan keskusteluille omistettu, pyhitetty elokuva on kuin osallistuisi puolentoistatunnin etäkokokoukseen ilman äänivaltaa. Ammattinäyttelijät (tosin aliupseeria esittävä Buddy Ebsen näyttää kuin kävelykin tuottaisi vaikeuksia) tekevät annetuissa raameissa, rooleissa parhaansa, ehkä enemmänkin, mutta olis tähän nyt voinut edes hieman toimintaa tihkuttaa.

Code Name Jaguar - Erikoitehtävä Espanjassa (Ranska-Länsi-Saksa-Espanja-65)

Toimiva Länsi-Neuvostoliitto-vakoiluelokuva, jossa toimintaa, karttahuonekeskusteluja, salavalokuvaa sukellusveneestä, mutta enimmäkseen Espanjaa, onneksi. Mittelö ja mättö Espanjan maa- ja meriperällä. Pääspytä esittävä Ray Danton oikein smooth kaveri (mm tyyliin `tupakka suussa ilman paitaa ohjuksen päällä miinaa, pommia purkamassa, kuin "kirurgi" konsanaan`), naiset hemaisewvia ja juoni vaihteleva. Erittäin jämäkkä kohtaus on useiden kauhakuormaajien aiheuttama autoahdistus kanjonikurimuksessa. Se viittaa jo tulevien vuosien tanakampiin toinintaelokuviin. Hauskan käsittämättömiä ja "pahasti" pökkelöpuolelle meneviä ovat monet kohtaukset jossa Dantonin sormukseen soitetaan vähän väliä ja vaikka yleisömassaa on vierellä paljon tai vähän, niin molemmat osapuolet huutavat erittäin näyttävästi hurmiossa salaisuuksiaan sormukseen! Kyllä kaikuu!! Silti tämä on kaukana komediasta, lähellä smoothia spy-leffaa. Pitkästä aikaa jämäkkä, kunnon, kunnolla toimiva, joka kantilta, osa-alueelta toimiva eurospyleffa, ja vielä genren alkuajoilta. Mainiota. "That`s the way the ball bounches." Ja kuin suoraan jenkkien kasari-kylmäsotaleffoista on lause: "Personallly I like mine well done."

Secret Agent Fireball - Operaatio Beirut (Italia-Ranska-65)

Luciano Martinon ohjaama ja Richard Harrisonin pääosittama eurispyelokuva on jatkuvan, tanakan tylsä. Piristys-väristyskohtia ei ole. Nämäkään eivät sitä ole: Yleensä näissä ammutaan myrkkyampulleja tupakalla tai sikarilla sylkien, tässä vanha eurokauhusivunäyttelijälegenda Luciano Pigozzi puhaltaa piippuun, ravintolan lavalla trikoonaiset painivat smoothjazzin tahtiin, en jaksa enää luetella, eikä mitään lueteltavaa enää olekaan. P.S. Beirut muuten on yllättävän usean eurossyjäilyn pääpaikka.

Mission Stardust (Italia-67)

Ilmeisesti ainoa Perry Rhodan-elokuva? Avaruuskapteeni Rhodan miehistöineen saapuu Kuuhun. Sinne on haaksirikkoutunut kansaa kaukaa kaukaa Arkonilta. Aluksi keskustelu on nokittelevan nokkelaa: Tyyliin: `Miten osaatte kielemme?` `Meillä on ollut monta kuukautta aikaa opetella.` `Ette kuitenkaan ole osanneet korjata alustanne?` Mutta arkonilaisten aluksen pomopappa (John Karlsen) on vakavasti sairas, eikä maalaisten aluksen lääkäri pysty sitä hoitamaan, vaan on lähdettävä Maahan takaisin apua hakemaan...
Tämä hyväntoivonteko kuitenkin suistaa itse elokuvan tanakkaan tylsyyteen; Maassa on vakoilua ja vallananastusta ja elokuva jää junnaamaan eurospysuohon Maassa ollessaan. Avaruus on alusta alkaen toista `maata`, heh; Avaruusanimointi on kivaa, jopa mainiota ja juoni rullaa siellä kuin ilmattomassa tilassa. Mutta elokuvan alkutekstien James Bond-eurospy-psykedelia-scifi-laavalamppuleijunta on ehkä halvinta mitä olen nähnyt. Mutta avaruuskohtaukset (onneksi niitä on suht paljon, ja elokuva alkaakin semmoisella, sekin suht pitkään), Karlsenilla on vanhan genrekasvon karismaa, Avaruusnaisella (ruotsalainen Essy Person) suoravalkotukkaista scifineidon hemaisevuutta ja tekohampaiset ja silmäiset (silmistään mm panssarivaunun näkymättömyyssäteellään poistavan) robotit ju(h)listavat järjettömyyttä. Rhodan (Lang Jeffries) näyttelee primitiivisen pökkelösti. Tosin hänet on käsikirjoitettukin sellaiseksi. Luonnerooli?

Aluksi näyttäisi että maanpäällistouhu (vie elokuvasta elefantin-mammutin-sinivalaanosan) toimisi; Avaruusalusta vastaan yritetään hyökätä porttiteorian mukaisesti; pistoolilla-konepistoolilla kautta kiväärillä, helikopterilla(!), lentokoneillakin ja panssarivaunuilla, mutta ne vain vilahtavat. Ja kaikki luodit kilpistyvät energia/voimakenttään. Hauskimmat, kekseliäimmät kohtaukset ovat gravitaatiolootalla tehdyt kökkökuvaukselliset sotilasjeepin (täynnä sotilaita) ja yksittäisen pistoolisotilaan ilmassa lennättämiset. Vaappuvaa vapinaa. Mutta yleisesti ottaen maanpäälliskohtaukset ovat tyhmää eurosota-spy-sotkua. Ja monesti, pitkään aikaan, eivät edes sitä.

The Bloodstained Lawn (Italia-73)

Italialaissatiiri edellisesäkin elokuvassa esitetystä juonesta; `Joukko eksentrikkoja (lue: rikkaita tyhjäntoimittajia) `sulkeutuu` huvilaan`. (Alastomuutta kylläkin edellistä enemmän, kauhua vähemmän.) No, on tässä kyllä niitä eksentrikkojakin. Ainakin päähemmo, jonka parimetrirusetti vaihtaa väriä kohtauksesta toiseen (kerran kravattiinkin) ja on paikkakin eksentrinen; Suihkusta tulee valkoviiniä!! Mutta tässä tämän elokuvan pimeät valopilkut olivatkin. Muuten se on tylsää taapertamista, sekä `genren` peruselementissä "kauhussa" (sitä ei ole1}) että psykedeliassa (sitä sentään on). Ja onhan siellä johtosilmäinen ja suinen robottikin (!!!), mutta sekään ei KUMMA KYLLÄ piristä piiruakaan. Paitsi viimeinen robotin rouhaisu kyllä muuttaa elokuvaa ja sen suuntaa (scifivereilyyn!), mutta liian myöhään, sillä kokonaisuutena:

Lällää lölläilyä Löysää lölläilyä, lälläilyä. Mutta heikompikin, huonompikin vanha  italooutoilu aina (k)antaa voimia. Sillä yli yön mietittyäni, elokuvan loppu on sen verran tehokas ja yllättävä, että se perustelee, selittää vähän alkuelokuvan taaperruksia.

1} paitsi jos ei kuolonkylmiä kasoja lasketa, mutta oavatko nekin(!) houretta, psykedeliaa?...

The Police Are Blundering in The Dark (Italia-75)

Ihanaa, pitkästä aikaa kunnon weirdogiallo!

Saksimurhaaja surmaa, tissejä, törttöilyä. Elokuva tapahtuu giallokartanossa, jonka eksentrisin epeli on pyörätuolissa istuva taiteilija-tiedemies, joka on keksinyt systeemin, kameran (Buddhanpääkamera) joka näyttää, printtaa ihmisten (esim valokuvamallien) ajatukset!! Paikalla pyörii tietenkin butleria, lääkäriä ja muuta populaa. Ja erotomaaninainen ja kasvihuoneen salaattiseko! Ja-mutta onko joku heistä etsivä? Elokuvannimenmukaiset poliisit ilmestyvät vasta lopussa! (Olivat varmastikin myöskin elokuvannimenmukaisesti kompuroineet totaalisessa pimeydessä.) Tietoista vai tahatonta? Tiedä häntä, ja oikeastaan aivan sama, sillä kyseessä on melkoisen onnistunut weirdoilu jota verottaa vain pitkä ja paska ateriontikohtaus, ja sen jälkkärikeskustelut, tosin siinäkin hönö/ pöljä/tuuba/törttödialogi pitää pään tunkion yläpuolella.

Roskafanina pidin myös elokuvan `giallovastaisesta`  kuvan ja interiöörien tunkkaisuudesta, tosin giallot olivat kääntymässä tähän suuntaan; Goreisempaa, tunkkaisempaa halpaa sotkua, suttua. Tämä ei (vielä) ole kovin goreinen. Välimuoto, välivaiheen elokuva?