"Koski on perheemme kohtalo. Se vie meiltä rakkaimopamme, mutta antaa meille rikkautta." Tämä Teuvo Tulion ohjaama elokuva on versio hänen Levoton veri-elokuvastaan, ja on oikein onnistunut (jopa parempi?) versio, sillä tämä on erilainen (oikeastaan paljonkin) ja koherentimpi, linjakkaampi kuin Tulion monet muut tuon ajan elokuvat. Tässä, kuten Levottomassa veressä on kaksi sisarta ja yksi mies, josta taistellaan. Toisen kanssa saadaan lapsi, mutta hän kuolee onnettomuudessa. Levottomassa veressä auto-onnettomuudessa, tässä hän tippuu tukkilaisjoen-sahalaitoksen sillalta lähes julman aidossa kohtauksessa. Myös toisen naisen (tietenkin tässäkin Regina Linnanheimo) (vale)sokeutumisteema on molemmissa mukana. Elokuvien erilaisuudet tulevat teemoista; No, tietenkin se on että Levoton veri sijoittuu kaupunkimiljööseen ja tässä Tulio on taas toistaen tukkilaismaisemissa. Mutta nyt toisto ei ole päälleliimattua, se on sujuvaa, Pätkät aikaisemmista elokuvista ja musiikeista ovat suht harvoin ja suht lyhyitä. Sujahtavat hyvin uuteen materiaaliin, jota on siis yllättävänkin paljon; Filminlaatu parempaa kuin Tulion monissa aikalaiselokuvissa, rahaa käytetty enemmän kohtauksiin (esim tapahtumasarja koskeen riistäytyneessä lossissa [kyydissä siskokset, hevonen vaunuineen[!} sekä koira on upeasti toteutettu), muutenkin kohtauksiin on panostettu aikaa, rahaa ja väkeä. Esim on kuvattu oikein isolla sahalaitoksella, kymmenine työntekijöineen. Mitään Intohimon vallassa-elokuvan halpishautausmaan tyylistä rahansäästörakennelmaa tms ei tästä löydy. Ainoa rike mielestäni on järjetön saunanlaudehajoitustappelu. Tosin Mustasukkaisuuden nyrkkitappelut on kuvattu taidokkaan etenevällä liikesarjalla. Ja etenkin, varsinkin tämä lainaus elokuvasta; "Tämä (elokuva, lat. huom.) onkin enemmän hermokysymys."
Mustasukkaisuus pureutuu aiheeheensa ehkä realistisemmin kuin Levoton veri. Tässä on anteeksiantoakin. Ihmiset aidompia, Juoni etenee `järkevämmin`. Tunteet etenevät muhien loppuun asti, jopa kuten monilla oikean elämänkin ihmisillä, mitään aivan järjetöntä räjähdystä ei elokuva sisällä. Paitsi tietenkin Linnanheimon hahmo `räjähtelee`, hän vetää täysillä. Mutta mielestäni hänkin himmailee hahmoaan hieman Levottoman veren vastaavaan verrattuna. Onnistuneesti. Hänen käheästi kuiskaamansa ajatuksensa kasvojensa, suurien silmiensä päälle toimivat aikansa, mutta tässä toisto turmelee näitä kohtauksia, (katsojan jo etukäteen tietämiä) selityksiä alkaa tulla liikaa. Mutta tämä on pientä, Mustasukkaisuus on oikein onnistunut elokuva.
Vain kolme elokuvaa tehnyt Eero Paganus on yllättävän hyvä roolissaan. Ja yllättävän hyvä on myös lähes jatkuvasti esiintyvä saksanpaimenkoira Wolf! Lopputekstien mukaan Wolf on Taiston Koirakoulusta. Linnaheimollahan oli itselläänkin saksanpaimenkoira, koiria(?), käsittääkseni Rakkauden ristissä mukana oli hänen oma koiransa, mutta en ole täysin varma..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti