lauantai 18. huhtikuuta 2020

Ristiritarit - Krzyżacy (Puola-60)

Alexander Fordin Ristiritarit valmistui puolalaisen elokuvan murrosvuosina. Se kuvaa/lähestyy/on vanhaa aikaa, vanhaa kansaa, vanhaa tyyliä, mutta myös uutta spektaakkelia (valtava yleisömenestys Puolassa.) En tiedä, oliko myös kehunta vai kova kritiikki myös arvostelijoiden puolelta, voi olla ollutkin kehuva, sillä Puolassa eivät (eivätkä yleensäkään Itäblokissa) uuden aallon ohjaajat niinkään nousseet (kävivät kyllä kouluja) nuoresta kriitikkosukupolvesta kuin Ranskassa, joiden sivallukset olivat välillä liiankin julmia, liiankin osuvia, liiankin teräviä, mutta yhtäkaikki alaa tuntevia. En usko että tämä elokuva olisi sen ajan Ranskakriitikoille mennyt läpi, ei ehkä yleisöllekään? Itse käännyn puolalaisyleisön puoleen, tämä on ihan jouhevaa, sujuvaa, toimivaa `vanhan ajan` spektaakkelia. Elokuva Sijoittuu vuosien 1409-11 Puolan-Liettuan ja heidän liittolaisiensa sotaan, ja on onnistunutta, värikästä poliittista, sotaista sekamelskaakin, jota pehmennetään myöskin onnistuneesti kansantaru, satumaailmalla. Massiivista ritarimenoa jonka kansantarut kiteyttävä, "kutistavat" yksittäisiin ihmiskohtaloihin. Mukana ovat kovat karpaasikaverit ja jopa liiallisen perinteiset, mutta puolihistoriallisesti pakolliset mulkkumunkki"ritarit" ja jo liiankin sekavat sotaryhmittymät. Mutta kaikki nämä keräävät, kokoavat kiihdyttävän, viihdyttävän kokonaisuuden. Ei läheskään pelkkää ritariryminää, rytinää, vaan edellä luetelluistalkin syistä, sun monista muista ihan monensuuntaista kerrontaa, mm rakkautta ja varsinkin sen mahdottomuutta alleviivataan. Itse näin tämän, ehkä varmastikin toisin kuin tekijät, `Sodassa kaikki ovat kusipäitä`-tematiikan kautta. Kova leffa. Elokuvan suominimen voi jälkiviisaana nimivääntelyllä "ennustaa" Fordin elämänmutkia; Hänestä tuli Puolassa ristiriitainen hahmo, epäiltiin kommunismin vastustajana, `kuljeskeli` maailmalla, ja hän teki itsemurhan Yhdysvalloissa 1980.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti