The Secret of The Whistler (USA-46) Tanssia ja teatteria haudan partaalla

Hypätään yksi Viheltäjä yli (hänen aikansa tulee myöhemmin) ja käydään ensin läpi leffat joiden nimissä on tuo Whistler. Tämä on niistä toiseksi viimeinen tai viimeinen, koska `viimeisessä`, joka on perinteisen tylsästi nimeltään Return of The Whistler, ei Dix ole enää mukana. Mutta tämä: Elokuvan alussa nainen tilaa hautakiven nimelle Edith Marie Harrison, ja kun kuolinpäivää kysytään, niin hän sanoo en ole varma vielä, ilmoitan.. Ja kun naisen nimeä kysytään hän sanoo: Edith Marie Harrison... Taiteilijalla (Richard Dix) vaimolla (eli tietenkin tuo hautakivinainen) on useita sydänkohtauksia takanaan, ja taas tuli yksi. Tohtorin mukaan elinaikaa korkeintaan kuukausia. Nainen on taiteilijan rahoittaja, kaiken (taiteen, juhlien jne..) rahoittaja.. Taitelijan päätyö näyttää olevan pin up-mallien piirtäminen lehtiin ja niinpä hän nyt sopii ja lähtee erään mallin kanssa vain ystävyyssuhteeseen (tanssit, ravintolat, konsertit, piknikit, teatterit..), jotta mies saisi muuta ajateltavaa mielessään kuin vaimon ja pariskunnan tukalan tilanteen ... - No, tietenkin siitä tulee rakkautta, mutta miten miten mies saisi synkkään syrjään vaimonsa (jonka olo vielä alkaa paranemaan) ja nainen mustasukkaisen miesystävänsä? Varsinkin mies on vimmassa. - Melko tavallinen elokuvakolmiodraama, eikä oikein (yhtään) niinkään noir..

The Voice of The Whistler (USA-45) Syystäkin, tietenkin outo `noir`, mutta mielenkiintoinen sellainen..

Kertomus yhdestä suurimmista, kauheimmista kauhuista, yksinäisyydestä. Jonka voi kohdata suurkaupungissa tai kaukaisessa, yksinäisessä majakassa.. Kertomus siitä miksi tämä nainen päätti muuttaa majakan yksinäisyyteen... - Raketin lailla tuntemattomuudesta, `tyhjyydestä` noussut multiteollisuuspamppu John Sinclair (Robert Dix) on nyt vuosien vieriessä, saatossa valunut yksinäisyyteen (tai ollut sitä aina), jopa fyysiseen ja psyykkiseen luhistumiseen (tai ollut niitä aina). Viimeksi mainittu näkyy vain vielä kotona.. Joten hän lähtee perinteiselle tohtorin suosittelemalle, vaatimalle hermolomalle... Sitten tapahtuu aikamoista!: Hermolomalla Sinclair törmää sairaanhoitajaan, joka on ollut neljä vuotta kihloissa lääkärin kanssa, mutta naimisiin (ja ehkä käsittääkseni myös sänkyyn) mennään miehen mukaan elokuvaperinteisesti kun mies on saanut tarpeeksi rahaa oman klinikan avaamiseen... Muutenkaan he eivät juuri vapaa-ajalla näe, koska miehen on käärittävä rahaa.. ("Try to understand!") Joten naisen ehdotus on että hän menee naimisiin ehkä kohta kuolevan Sinclairin kanssa ja sitten heidän rahahuolet olisivat ohi. No, lääkärimies jättää naisen ja Sinclair ja hoitsu lähtevät `hermolomalle` majakalle... Ja syystäkin (omistakin), tietenkin muutaman kuukauden päästä, samalla kun mies tervehtyy, `vaimo` muuttuu ilkeäksi, kylmäksi... - Kiinnostavan outo psykologinen noir, tai ehkä ei jopa noir ollenkaan..

The Power of The Whistler (USA-45) Right or Wrong?...

"Here is a strange man." Näillä sanoilla aloittaa Whistler tämän elokuvaosan: Outomies (Richard Dix tietenkin) puolitörmää autoon ja menettää muistinsa. Sitten hän törmää baariin jossa joku miestä tuntematon wannabe-korttiennustajanainen saa kaksi kertaa korteista tuomion että mies kuolee 24 tunnin sisään. Ja sitten hypätään sisään mysteeriin! Kun kuoleva ei edes muista, tiedä nimeään!!.. Tältä pohjalta, pohjaltapa hyvinkin, "ponnistetaan"... Mutta onko mies myös eläintappaja!!??.. Sillä miehen reitillä kuolee kanarianlintu, kissa, orava!!!... - Strange man and story, allright! Or allwrong... Pirun kova jakso. "I know, because I am The Whistler."

The Mark of The Whistler (USA-44) Edellinen oli from riches to rags and back, tämä toisinpäin..

Näissä Whistlereissä Whistleri(-hahmo) aina yössä hiipivä ja viheltävä varjo viheltää varjoissa, yökujilla aina elokuvan alussa ja lopussa, välillä välilläkin, ja kertoo tarinan ja viheltää taas ja Richard Dixi pääosittaa.. Ja tietenkin Viheltäjä kertoo neuvojen. ohjeiden ja varoitusten sanat, mutta eihän kohde kuule, usko... Ja Dixin esittämä hahmo (aina eri, uusi hahmo..) joko selviää tai tuhoutuu, on hyvä tai paha, tai molempia.. - Nyt Dixi on puistonpenkkipummi (oli ennen kai jotain parempaa, ylempää), jonka nimi on melkein sama kuin pankkirahanperijällä ja aloittaa huijaukset. Ja tuhlaukset. - Epäuskottavampi, tollompi ja typerämpi juoni kuin edellisessä rämpii, mutta varsinkin Dixi on taas hyvä, ilmeikäs, ja varsinkin taas pummina, nyt kroisoiiu on vähän jäykkää. Ja William Castle jälleen ohjaajan ohjaksissa. Whistler sanoo lopussa "amazing story", ei vaan lopuratkaisu (siis kuka on kukakin) on täysin järjetön, älytön, mutta viihdyttävä. Kiihdyttävä, viihdyttävä..

The Whistler (USA-44)

"I am The Whistler"... Minulle ennestään tuntematon noir-elokuvasarja tämä Whistleri. Ja ohjaajana vielä itse William Castle! (Ohjasi muutamia myöhempiäkin..) Nyt ehkä noireissa harvinaisempi kuvio: Mies palkkaa palkkamurhaajan peräänsä, koska vaimo kuoli ja mies luhistuu, romahtaa henkisesti.. Suht ok noir jossa "kellarin rotatkin ovat majavan kokoisia". Ok:teen vaikuttaa myös leffan lyhyys, tunti, niinkuin on monesti näissä sarjoissa.. Richard Dix on erittäin hyvä pääroolissa, varsinkin nukkavieruna pukupummina. Puku on oikeasti likainen ja ryppyinen, niin myös mies.. Mutta rikasmiehen rooli menee myös ilmeikkäästi, innokkaasti(?)..

Solomon King (USA-74) Ääripaha ja ääripahasti näyttelevä ja ääripahasti puettu sheikki Hassan johdattaa ja johtaa muunkin porukan myhäilyttävän surkeisiin suorituksiin öljykriisivuoden halpiksessa.

Kesähuttua. Harvinainen bläkkäri. Öljykriisi-blaxploitaatio. Siitäkö halpuus, sillä tässä annetaan kuva(a), että vilahdetaan välillä Kauko-Idässä, mutta äärikökösti puettu ääripaha sheikki Hassan asuu(?), on "loisteliaassa" kallioluolassa (no, kyllä se luolan nurkka on loistelias) ja/tai pikku-pröystäilypurtilossa. Eli kyllä Jenkeissä jumitetaan. Samoin toiminnassa jumitetaan, mutta tappelut ovat ihanan, ihastuttavan jähmeitä, jäykkiä samoin "joidenkin" näytteleminen. No, Solomon eli Sal Watts (myös toinen ohjaaja ja kolmas käsikirjoittaja) Ja James Watts (toinen pääosa, veljeksiä[?] muutenkinko kuin Black "Brothers" tasolla?) selviävät kuivin käsin ja kainaloin.. `Tuttua` hutuua, "tuttua" kesahuttua.

We Kill The Old Way eli Mafian merkitsemä (Italia-68) Mafia vastaan mies.

Vaikka näihin Italo-Mafia-elokuviin on tullut kyllästymispiste jo vuosia sitten, niin kyllä tämä Cannesissa käsikirjoituksesta palkittu, Elio Petrin (kenempä muukaan) ohjaama perinteisistä perinteisisaiheinen, mies (Gian Maria Volonte, kukapa muukaan) vastaan mafia ja kirkkokin, on erilaisuudestaan johtuen (kirkko) pikku-uniikkia seurattavaa.