tiistai 25. joulukuuta 2018

Porte des Lilas- Haaveiden kuja (Ranska-57)

Elokuvan alkulaulu, alkumusiikki soi. Juju, Juoppo vääntäytyy baariin ja alkaa mitään puhumatta nojailla tiskiin. Hän yrittää ryöstää ryyppyä, piilottelee, pyörittelee pulloa kummassakin kädessä, mutta baaritiskimikko on tarkkana. Kun Juju kääntyy baariin päin, näkyykin, selviääkin musiikin lähde; Nurkassa Muusikkomies soittaa kitaraa ja laulaa. He ovatkin ainoat `asiakaat`, ei kovin tuottoisa ilta, paikka.. Lisäksi baarissa on tiskimikon tytär. Vihdoin Juju saa kulautettua kurkkuunsa nopeat viinat, viinit ja mikko heittää hänet ulos. Kohta Juju ja laulaja-soittaja ovat murjussa vetämässä viiniä.. Loistava henkilökuvausalku.
Eikä isoista, varsinaisista päähenkilöistä puutukaan kuin ehkä Rikollinen, jonka lankoihin, pauloihin Juju haluaa, joutuu, mutta myös irtoaa. Pidän elokuvista joissa juoppo onkin sankari loppujen lopulta, ilman mitään valtavaa alkoholin demonisointia, moralisointia. Vaikkakin se tapahtuu tällaisen satumaailman, tarinamaailman (kaupunginosakin rakennettu tätä varten) puitteissa ja puristuksessa. Ja ohjaaja Rene Clairin runollisen realismin rajoitteissa. Ne puitteet ja rajoitteet tekevät tällaisista elokuvista kauniita. Eivät todellisia, eivät ihan haavetta, humpuukiakaan, mutta kauniita tosiaan.

Ei ihan Clairin parhaita, johtuen vähän pakotetusta miljööstä sekä elokuvan ylipituudesta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti