Noitakomediat eivät ole meikäläisen laji, eivät vaikka ohjaajana olisi Rene Clair. Tässä vaikuttaa myös se, että pääosa-noitanaisena oleva Veronica Lake on melkoien ärsyttävä (niin myös pääosamiehen Frederic Marchin mielestä), Lake oli paljon parempi noir-naisina. Lakella oli kai `pahan naisen` maine, ja March väitti että Lake oli off screeninä suht sietämätön (March kutsuikin elokuvaa nimellä `I Married a Bitch`), mutta että kuvaukset sujuivat suht ok. Ja näin väittävät monet kirjoittajatkin. Minusta "pariskunnan" pitämättömyys toisistaan tulee (toisinaan, usein) esiin myös kankaalla, ruudulla. Lisäksi Laken komediallisuus on aikamoisen avutonta, heikkoa. March mätsää hyvin.
`Kauan sitten, kun vielä uskottiin noitiin...` poltettiin isä ja tytär (Lake) noitina, mutta he jatkoivat kikattavaa kiusoitteluaan (nähdään mm kikattava puu, se puu joka on kasvanut polttopaikalle) läpi vuosisatojen... Kunnes jälleen tullaan 1900-luvulle, ja savujuovina liikkuvat noitaisä ja tytär saapuvat amerikkalaiskaupunkiin ja tytär laittaa jo lähes varman kuvernöörin (March) vaalit, tulevat häät ja muut suunnitelmat tuleen; Mies pelastaa naisen palavasta hotellista (hotellin palolle lähinnä naureskellaan[!!??], näin tekee varsinkin vakuutuksen, talon omistaja, talossa ei ilmeisesti muita kuin noitanainen) ja kohta he rakastuvatkin tulisesti. Rakkaustarina vaisu, valju, mutta mahdolliset vaalivilppailut (mies epäilee ensin naista vastapuolen agentiksi, ansaksi, tai onhan hän vastapuolen heh, mutta ei ehkä poliittisesti), vakuutuspetokset sun muut suhmuroinnit suht kantavaa antia, mutta eivät pitkään. Niille ei anneta kuin vilahduksia, niille ai anneta tilaa. Kaiken vie kaikennielevä rakkaus. Tarinan, näyttelemis -ja katsomisinnonkin nielevä. Väärän naisen kanssa kokeiltava hääkohkaus, hääkohtaus on ovesta möyryvine myrskyineen, yhä uudestaan otettavine seremonioineen ja oopperaulvontoineen filmin komediaydintä. Onhan tässä amerikkalaista avioliittorakennetta mukavasti murentava teema ja tyyli, mutta kokonaisuus on hahmoton.
Myös isänoidan kohtalo naurattaa; Känni ja krapula (on tapana mennä savuna piiloon pulloihin) vievät mieheltä muistin: Ei voi muistaa loitsuja. Tässäkin, kuten edellisessä, elokuvan loppupuoli parempi. Mutta tässä se on lyhyempää, vilahdusta (lähinnä lyhyt hääkohtaus). Varsinkin viimeinen varttitunti kuivahtaa, lopahtaa, uinahtaa, uuvahtaa... Mausteisemmalla menolla tästä olisi tullut tanakampi, tujumpi elokuva, soppa, suhde, tarina.
Noita:"What you think of my dress?" Mies:"I don`t know. It seems qite of shock to see you dressed." (Noita alussa `alasti` parikin kertaa, savussa, sumussa, sivussa).
"Burn, in a modern way. Strapped in a chair. Heated by electricity." (Hyvin kitetytettyä nykyajan noituutta.)
"Pistol, pistol, let there be - Murder in first degree."
Tekstipätkät paljon tanakampia kuin itse elokuva.
P.S. Tämä on ehkä `epävirallinen`, eräänlainen Bewitchailuiden kantaelokuva/isä/äiti/lapset. Kantatarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti