maanantai 25. kesäkuuta 2018

Supernatural (Bri-77)

Katselen ja kirjailen tässä ylös vuoden -77 britti-kauhu-tv-sarjaa Supernatural.
Pitemmittä puheitta ja kirjoitelmitta:

1. Ghost of Venice. Vanhoilla tutisevilla kököillä on kauhuklubi nimeltä Club of The Damned. Klubiin pääsee jos kertoo veretjäädyttävän tosikauhutarinan. Entinen, eläköitynyt näyttelijätähti saapuu ehdokkaaksi kertoakseen tositarinan jossa hän lähtee selvittämään Venetsiaan kadonneen lompakkonsa(!) tapausta. Se oli kadonnut pukuhuoneesta Macbethin esityksen aikana ja on aiheuttanut hänelle vuosia kestävät painajaismaiset raivotilat. Perillä hän tutustuu (uudestaan, unohtamiinsa) vaimonsa näyttämöonnettomuuteen, rakastajattareensa, kuolemaan, kuolemiin..
Aluksi liian pimeää kamarinnurkkakuvausta, mutta kun päästään "Venetsiaan" (no nyt näytetään koko kamari, koko "katu", ja alkaa hiljalleen, hiljalleen näyttää paremmalta) kuvio kehittyy, laajenee. Näyttelijätyö koko ajan hyvää. Yllättävän hyvä loppu. P.S. Venetsiasiirtymät joissa vain kuvataan vesilinssin läpi  jotain heilutettavaa Venetsia-kuvakangasta näyttävät yllättävän hyviltä. Mielen ja kaupungin aaltoilua.

2. Countess Ilona. Aha, nyt mä vasta hokasinkin; Jokainen näistä tarinoista kerrotaan tuolle tutisevalle porukalle. Mutta nyt tähän tarinaan.
Kreivitär Ilonan mies, karmea ja pelätty Kreivi Tyrrh on kuollut ja Ilona on kutsunut neljä entistä rakastajaansa linnaansa `pikku partyihin`; ex-vallankumouksellisen, nykyisen agentti-asekauppiaan, tohtori-erotomaanin, virtuoosiksi kutsutun snobisika-säveltäjän ja neljättä, politiikko-paronia odotellaan... ("We need only one for the night".)
Mutta onko naisen poika Kreivin vai jonkun vieraista...
Tylsä, ennalta-arvattava, jopa mitätön ihmissusitarina.

3. Werewolf  Reunion. Joka jatkuukin. Mutta mitättömyys jatkuukin. "Juhlat" jatkuvat Kreivittären linnassa. Yksi vieraista on kuollut pedon kynsissä, ja yksi uusi on tullut tilalle. No, ei ollut kummoinen tämäkään. Eka osa oli erittäin hidasta pohjustusta tähän, hitaaseen lopetukseen. Mutta oli tämä verevämpi ja vetävämpi ja näyttelijätyöt tuskautuvat taidokkaasti. Mutta mitä tämä tarina ei ole, niin yllättävä se ei ole. Ei tosiaankaan. Ei vähääkään. Odotin edes jotain panostusta tähän puoleen, mutta ei. No, lopussa vähän yllättävämpää selitystä, mutta sitäkin todella vähän. MUTTA! Kuka onkaan Kertoja? Se on nappi-idea!
P.S. Ian Hendry on erittäin hyvä asekauppias-agenttina ja Edward Hardwicke eli eräs Dr. Watsoneista esittää paroni-politiikkoa.

4. Mr Nightingale. No, jos oli edellisessä Edward Hardwicke, niin tässä on Jeremy Brett! Ja vielä kaksin kappalein!! Sillä Brett esittää `rakkauden ja kuolemanpelkoista` miestä Hampurissa jossa hän kohtaa jämäkän, räväkän kaksoisolentonsa joka leijailee häneen kuin musta lokki. Ja hänestä pois.
Mr Nightingale, poikamies, "leijailee" talon, perheen, suvun Englantivieraana talon naisväkeä tiiraten. Ja toisinpäin. Talo on kummallinen sekoitus uskovaisuutta; (yksin, joskus jopa kaksin raamatunlukua tuolilla, tyhjässä huoneessa) ja kummitustalomaisuutta (talossa luetaan usein vuorollaan kauhukertomuksia ja niiden lukemisen grand old man(n) on nimeltään Herr Topelius!!!)
Sitten kaksi Mr Nightingalea hiipii tai rymyää talossa; Alkuperäinen ujostelee eikä pidä kalasta, toinen huutonauraa pöydässä ja syö ja sylkee kalaa kaksilla käsillään ja suurella suullaan. Perheen kauhuksi perheen nuori nainen kiinnostuu miehestä. Mutta onko hän(kin) hullu?
Tämä pääsi yllättämään täysin oven ja ikkunan takaa! Tällaista tavaraa löytää erittäin harvoin episodielokuvista; Monen elokuvan mittainen apokalyptinen visio missä päällekkäiskuvissa pään päällä lentävät ja kirkuvat lokit, Bachin jyrinä ja kauhukuoromusiikkikuvien kirkunta sekä jatkuvat ja jatkuvat ruokapöytäterrorisoinnit ennustavat ainakin perheen, suvun, ehkä kaupunginkin muutosta. P.S. Nämä ruokapöytäepisodit kalakeskusteluineen, kaljaa keittokirjan päälle kaatamisineen, perheen, suvun matriarkan munakasta pannukakuksi haukkumisineen  ovat hulvattomia, hysteerisiä.
Mutta kaikkein hurjin ja hulvattomin on Jeremy Brett! Hän leijalee itsevaltiaasti kaikkien yläpuolella. Hän tekee tässä todella hullun tiukan roolin. Vai pitäisikö sanoa roolit? Pitäisi!

Jätän parista tylsemmästä episodista kirjoittamatta, mutta tässä on hyvä, hämärä ja mielenkiintoinen:

7. Night of The Marionettes. Mary Shelley-tutkijamies saapuu perheineen Geneveen, Sveitsiin, Frankensteinin syntysijoille. He `eksyvät` lumisateessa korkeaan, outoon ja tyhjään (vieraita ei ole ollut kuulemma vuosiin, silti palvelusväki paikalla)  majataloon. Varsinkin korkeahkosti puhuva draculainen, kalpea-talkkinaamainen hovimestari oudoksuttaa, pelottaakin perhettä. Mutta he päättävät jäädä...
Selviää että `talon väki` on myös (vai ainoastaan?) marionettiteatteriväkeä ja he pitävät `vuosittain` ison, suositun marionettiesityssarjan talossa, ja sinne kuulemma tulee aina todella paljon väkeä. Ja niin käy nytkin, väkeä lappaa ovista, ikkunoista, katto ja kellarinluukuista. Perhe kuuluu itseoikeutetusti festivaalin katsojiin myös. Ja, katso! Selviääkin että Mary Shelley on käynyt tässä talossa! Sillä löytyy siihen viittaavia kirjoituksia. Ja ennen kaikkea siellä esitetään `ikivanhaa` marionettinäytöstä jossa ovat mukana nuori nainen, kabukiteatterimainen hirviö ja ennen kaikkea Frankensteinin hirviö! (Talon väki esiintyy katosta tulevien narujen `avulla`, he ottavat lopuksi naamionsa pois, mutta kukaa vetelee naruista, se ei selviä.) Onko hirviö luotu jo täällä? Näkikö Mary Shelley tämän? Tutkija on riemuissaan, ja kauhuissaan. Sillä juttu menee yhä mutkikkaammille kierroksille; vastaan tulee vinttikerroksen nukkelaboratoriota, perheen tyttären (joka jokseenkin saman ikäinen kuin Shelley Frankensteinia luodessaan) Maryn(!) iloisen innostuneesti, maanisesti, jopa nukkemaisesti yhä syvemmälle Shelleyn hahmoon sukeltavaa `tulevaa tutkijaa`.

Innovatiivisen, loistavan ja tarkoituksellisen kökön maailman (tai maailmoiden) ja tarinan hämärä, jopa höyryisä synteesi.

6. Viktoria. Päänsä peittänyt henkilö tulee kertomaan tarinaa; Peittelyä, salaisuuksia, vihaa, rakkauttakin, kulissivaimoja ja palvelijattaria, avioliiton ulkopuolisia lapsia-elämää kauhua ja kuolemaa viktoriaanisen ajan queer-kartanoissa. Aviomies, äiti, uusi vaimo, palvelijatar, lapsi, kaikki yksinäisiä tahoillaan ja tavallaan. Mutta lapsella on ystävänä elävä, ristipistoja tekevä (kuten äitikin, äidin näköinenkin) kartanoissa kulkeva nukke...
Tanakka täräys ja tönäys. Mutta kuka (tai ketkä) onkaan taas kerojana. Jälleen nappi-idea.

Tässä myös vielä yksi suht hämärä synteesi:

8. Dorabella. Kaksi nuorta aristokraattia kulkee ihanan päämäärättömillä hevosvaunumatkoillaan pitkin poikin Eurooppaa. Mutta heidän ystävyyteensä tulee haava, kuilu kun toinen heistä rakastuu silmittömästi välillä ihanaan, välillä julmaan naiseen Dorabellaan, Lady Dorabellaan... Ja hän rakastuu häneen yhä palavammin, vaikka hän saapuu, suostuu tapaamaan miestä vain silloin kuin haluaa (välissä pitkiäkin taukoja), ja tietenkin vain öisin, ja vaikka naisen julmuus lisääntyy, niin silti mennään lopulta naimisiin... (Heidät liitetään  molempien pikkurillit sivuista yhteen jumittavalla tuplasormuksella, jossa miehen puolella piikki!)
Hämärähkö, kulmahampaaton vampyyritarina; Kun Dorabellan näky leijailee ilmassa, hän muuttuu lopussa harvahammasmummoksiämmäksi ja vampyyri-isän koko purukaluston esittelevä hammasvälinauru on näky jota ei saa mielestään, vaikka haluaisikin. Lisäksi Dorabellalla on yhä älyttömämpiä avuja; Hän osaa lopettaa sateen, kadottaa ja tuoda takaisin linnun, laulaa ja jonglöörata omenilla! Lisäksi hän pystyy tekemään kenestä tahansa omenajonglöörin kätensä ojennuksella, osoituksella. Mieleenjäävä kohtaus on myös matoisesta mullasta tehty ruumis sängyllä.
Ihan oivallinen variaatio lukemattomiin (nais)vampyyritarinoihin.









3 kommenttia:

  1. Jeremy Brett oli kyllä aika epeli näyttelemään. Eritoten Sherlock Holmesia, josta suurin osa meistä varmasti parhaiten hänet muistaa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä. Varsinkin eksentrikkohahmojen esittäjänä hän on loistava, kuten tässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brett kävi tekemässä pikavisiitin Galactica 1980 jaksossa Spaceball. Kohtuullisen normi hahmo oli hän siinä, mikäli en aivan väärin muista

      Poista