sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

The Secret of Dorian Gray (Ita-Bri-Ger-70)

Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvan siirtäminen 60-70-luvun rikassikojen taide-camp-trash, dekadentti-design-pop and old- maailmaan oli hyvä idea, ja melkoisen hyvä toteutuskin. Sillä tämä teos suorastaan vaati päästä päivitttämään, muokkaamaan itsensä aikansa `free sex`-maailmaan! Dorian käy saunassakin!!! Makaa lauteilla ja nauttii löylyistä!!

Mm Viscontin Ludvig II:sessa pääosassa olevaa, taidenatseiluissa/fasismikuvauksissa (Viscontin Kadotetut, De Sican Finzi Continin puutarha ) ja  natsisploitaatiofilmeissä (Salon Kitty) ja esim poliziesco Mad Dog Killer`issä/Beast With a Gun`issa tiukkailmeisenä inharosvona esiintynyttä kaunis/pahakasvo Helmut Bergeriä jotkut,monet pitävät juuri tämän `toljottajanäyttelemisen` takia melkoisen huonona näyttelijänä, mutta itse pidän hänen preesenssistään suht paljonkin, hänen `toljotuksensa` takana on uhkaa, pelkoa, rakkauttakin. (1) Tämä kasvojen kolminaisuus sopii Dorian Grayn esittäjälle melkoisen loistavasti. Kuin naama tauluun, heh. Enemmän `ihmettelin` että kirjan `jumalaista näyttelijää` Sybil Vanea esittää Ruotsin sleaze-ihme, sleaze-lahja Marie Liljedahl, hän eräänlaisena (vaudeville-)Shakespeare- näyttelijättärenä? Mutta sekin sopii elokuvan camp-kulmaan, hän vetää roolinsa yhtä aikaa (tietoisen) älyttömästi, `loistavasti` ja söpösti. Juuri niinkuin Vanen rooli pitääkin vetää, taivaista amatöörikerhon kellarikesäteatteriin. (Sybil Vane - "More temperament than talent.") Elokuva on muutenkin vuorattu 60-70-lukujen trash-tähdillä (varsinkin Jess Francon-tallin) Maria Rohm, Margaret Lee ja tuottajana Harry Alan Towers.Vanhan ja uuden liiton näyttelijä Herbert Lom myös mukana. Elokuvan on ohjannut Massimo Dallamano, tyypillinen senaikainen italialainen monigenreohjaaaja/osaaja; seksiklassikkokirjojen elokuvaistaja (Venus in Furs), esi-gialloija ja gialloija (Black Veil for Lisa, What Have You Done to Solange?), poliziesco-gialloija (What Have They Done to Your Daughters?) ja kauhuilija (Night Child). Ja kuvaajana Kourallinen Dollareita-elokuvassa.

Pidän elokuvan maailmasta jossa sekoitetaan aikakausia; 60-luvun rikkaat nuoret aikuiset ajelevat vintageautoilla (niinkuin usein `heistä` kertovissa camp-pop-sex-trashfilmeissä), asunnot ovat täynnä 20-luvun mystisen raskasta sisustusta, mutta vaatetus värikästä 60-lukua (siinäkin välillä aatelisia heittoja tai nykysilmin 60-lukukulaisen outoja muoteja [ainakin tässä, ja muutenkin] tyyliin mummohuivi nuorella naisella, huopahattu, tweedtakki nuorella miehellä), mutta musiikki on aikansa kökköviihdeinstrumentaalista lurittelua ja softailua. `Sopimaton` kökköpoppailu, kökköviihteily sopii hyvin elokuvan `ei mitään aikaa` kuvaavaan maailmaan. Ökylaiva ja rantajuoksentelukohtauksissa niille ja ajalle vähän liiankin tyypillistä viihdeviulu-viuluviihde/hyminälauluteemamattoa. Käsittämättömimpiä heittoja on heitellä Oscar Wildemäistä sanontaa (oikein Wilde nimeltä mainiten) sen jälkeen kun Dorian Gray on esitelty taidepohatalle. (Kirjallisuushistoriaakin `romutetaan`, "Wilden" teos syntyykin vasta nyt, ilman alkuperäistä tekijäänsä, hänet kuitenkin tosiaan mainiten, aikamoista.)

Elokuvan `seksimainetta` on aika lailla liioiteltu (, mutta myös sen mietoutta moitittu), sitäkin on (varsinkin se kulkee koko ajan taustalla) ja vilahtaa, mutta kohtauksia suht harvoin, mutta kohtalaisesti, ja ne ovat hyvin lyhyitä. Samoin kuin  kökkömainettakin on liioiteltu, mutta on tämä kehujakin saanut, ei tämä mikään seksploitaatoilu oikein ole, eikä roskahalpis, enemmänkin kiltin raju roiskaisu klassikkoromaanista, joka on kuitenkin tehty tyylillä (välillä trashtyylilläkin) ja tarpeeksi hyvillä näyttelijäpreesensseillä. Homoseksuaalisuus-teemaa on vähemmän kuin aluksi ajattelin. Heteroseksi on pinnalla, pinnassa.. Berger-Gray esiintyy elokuvasa X-Cinema lehden kannessa (jossa näkyy naurava naama ja olkapäät, `sisäsivuja` ei katsojalle näytetä.) Ja ai niin, entä se taulu itse?! Siinä Dorian Gray-Berger on farkut(!) jalassa, yläruumis paljaana, violetti huivi kaulassa. Hyvä kooste ei aidosta ja `aidosta` 60-luvun muotihipmiehestä, bi-seksuaalisuudesta ja lähinnä (niinkuin kirjassakin) itserakkaudesta.  Elokuva on hyvä mikstuura ylhäistä ja alhaista, huonoa ja hyvää, roskaa ja taidetta, `rumaa` ja kaunista. Wilde olisi pitänyt tästä.

P.S. Yksi typerä tyylirikko on se, että Dorianin vanhenemattomuus on esitetty niin, että muilta miehiltä on vain hiukset harmaannettu jo jopa nelikymppisinä (yhdeltä tosin on viikset unohdettu harmauttaa, tai sitten harmaaväri on päässyt loppumaan) Mutta tää on pieni rikko, ja sen voi vaikka ehkä laittaa campin ja trashin `syyksi`. :-) Onnistunut idea taas on, Dorianin selviäminen murhayrityksestä, kuolemasta vanhenemattomuutensa ansiosta. Ainakin sillä kertaa..

"Even youth becomes boring." "I give anything to be so bored.." Ihminen ei koskaan opi...


(1) Toinen saman ajan vähän samanlainen genrenäyttelijä on vähän kulmikkaamman karisman omaava Ivan Rassimov.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti