Sisältää spoilausta. (Spoilaussploitaatiota, heh!) Armand Lohikosken ohjaama, 1500-luvun Suomeen sijoittuva Risti ja Liekki on Suomi-elokuvassa harvinaisempaa historiasploitaatiota, sekä pikkuisen yleisempää uskontosploitaatiota. Sekä ihan vain messevää roskaa. Tarina kertoo Pyhän Isän ja seksploitaatioelokuvien perustyypin, himokkaan munkin rakkaudesta samaan maalaistyttöön. Ja harvassa ovat myöskin suomalaiset noitavainoelokuvat. Siihenkin lopulta päästään..
Näytteleminen on, kaikken näyttelijöiden kohdalla, kollektiivisesti, kollegiaalisesti kieli poskessa. Isä Olavi (Tauno Palo), Munkki (Tarmo Manni) sekä Maalaistyttö (Anneli Sauli) etunenässä.
"Olenko minä joku Armonnapa, jonka ympärillä kaikki kieppuvat? Ei! Tuska polttaa sydäntäni kuin Kadotuksen Lieska!" messuaa Isä Olavi isälleen tämän kuolinvuoteella.
"Nouse ylös, Noitanarttu!" Noitaoikeudenkäyntikohtaus on jonkinlaisen historiallisen paikkansapitävyyden sekä sakean soopan ja saastan sekasotku (Mutta mehevä sellainen): Siellä käydään `mielenkiintoinen` keskustelu Pääinkvisiittorin ja Päätuomarin (Edvin Laine!) välillä: "Pyrkiessämme vilpittömään totuuteen suoritimme vielä kolmannenkin kokeen, tulisella raudalla koskettamisen." "Panemme ilolla merkille tunnollisuutenne." Melkoisen järjettömille linjoille mennään kun Tuomari lausahtaa: "Kutsuttakoon koira (siis oikea koira lat huom) sisään! Jos sinä vainuat tässä huoneessa Noidan, osoita hänet meille.." Mainittakoon, että noidan tuhoamiskeino on pikkuisen poikkeava yleisestä noitaelokuvakaavasta.
Mukana myös kirkon ulkokultaisuutta, pyhäinjäännösbisnestä ja kaivomaisessa kellarityrmässä ("Minä tarjoan sinulle tyrmää!") viruva `Hurskas Mies`. ("Täällä ei voi laskea päiviä, ainoastaan rottia!")
Huonoa näyttelemistä, mehevää roskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti