Mukana pientä loppuspoilausta.
Frank Borzagen fantastinen mykkäelokuva Lucky Star luo ja tuo hienosti rakennettuun (vähän satumaiset mökit ja talot, solisevat, välkehtivät purot, pienet tiestöt ja mäkimaisemat) maalaismaisemaan kaunista (tietenkin mutkien kautta) rakkaustarinaa.
Rakkaustarina ja koko elokuvan tarina on tietenkin "mykkäelokuvien juonikaavan" mukaan melkoisen arvattava ja suoraviivainen, "helppo", mutta mykkäelokuvan parhaimmistoon kuuluva tuotos ampuu amorin nuolen lähes kymppiin ihastuttavalla näyttelijätyöllä (Janet Gaynor, Charles Farrel), ei ihan tavallisella pääosaparilla (Farrel näyttelee sodassa haavoittunutta pyörätuolipotilasta) sekä mainitulla, rakastavaisia ympäröivällä säkenöivästi toteutetulla maalaismiljööllä. Parin rakkaustyöskentely on toteutettu tunteella, mutta ei liiallisella. Ja Gaynor on kertakaikikkisen ihastuttava ilmestys, hänen hymynsä sulattaa pitkän talvenkin.
Borzage ilmeisestikin piti paljon junista ja rautateistä, sillä lähes kaikissa näkemissäni herran tuotoksissa rautatiet ovat tärkeänä osana mukana elokuvaa, tai juna ainakin vilahtaa taustalla. Tässäkin tarinassa ne ovat jonkin verran mukana: Komean näköinen miniatyyrijuna jyskyttää muutamankin kerran kauempana lavastemäkeä ylös. (Tällaiseen puolisatumaisemaan sukeltava "lelu"juna tuo muassaan kivaa sadunjatketta sekä modernisaatiota, mukavan lempeä kontrasti). Lisäksi juonen pakollinen puolipahis istutetaan lopussa vain yksinkertaisesti pikkukylän pysäkillä junan viimeisen vaunun ulkopenkille johon hän jää tylsänä istumaan kuin hyljätty nukke. Hätäratkaisulopetus, voisi varmaan joku sanoa, mutta minusta jämäkkä ja hauska.
Se Borzagen junaelokuva on kuitenkin vuoden -30 äänielokuva Liliom. Sen lopetus `juna taivaaseen ja takaisin`, kertoo `naistenmies´ Liliomista (Farrel viiksineen ja äänineen kummasti vähän tunnistamattomana) tuon matkan tekijänä. Tämä jopa scifielokuvan kuvastoa käyttävä elokuvan lopetus on melkovarma surun ja onnen kyyneleitä katsojasta kutsuva kohtaus.
VastaaPoista