keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Miehiä Marsiin

Näytelmään(!) pohjautuvalla viiskytluvun brittiscifailulla Devil Girl from Mars on puolensa ja puolensa: Näytteleminen on brittimäisen hyvää ja elokuvassa on pienen tilan ja leffan lyhyyden aiheuttamaa kompaktia ja vanhan ajan teatraalisuuden-toisteisuuden charmanttia sujuvuutta ja särmää. Mutta toisaalta muutamat (roskaiset) rönsyt olisivat mukavasti laajentaneet tarinaa..

Avaruusalus laskeutuu Skotlannin nummille lähelle talviuneen vaipuvaa majataloa. Alusta emännöi dominatrix-asuun pukeutunut Avaruusamazoni. Sillä hän on tullut hakemaan miehiä Marsiin orjiksi. Lontooseen piti laskeutua, mutta laskelmat menivät pikkuisen pieleen..
Majatalon pieni asujaimisto on aika hyvin tarinaan sujahtavaa porukkaa: Emännän ja Isännän lisäksi löytyy pari tutkijaa, pakenevaa rikollista, juopahtavaa miestä ja häneen rakastuvaa mallinaista sekä pikkupoikaa.

Avaruusalus ei ole läheskään kököimpiä mitä näissä viiskytlukuscifeissä on nähty ja Marsin Nainen varsin onnistunut ilmestys, mutta kuten tuli todettua, muutamat juustoiset juonenkäänteet olisivat kyllä tehneet tarinalle terää. Nyt oikeastaan ainoa varsinaisesti huvittava seikka elokuvassa on dominatrixin jatkuvalla syötöllä tapahtuvat majatalon ovien avaamiset/"dramaattiset" sisääntulot ja parin lauseen toistamiset, ja sitten taas muutamaksi minuutiksi takaisin alukseen..

Kivan kompakti näytelmällinen scifailu, mutta vähän liian toisteinen. Campmäisyyden korostaminen tai toisaalta teatraalisuuden lisääminen yli laidan olisi tehnyt elokuvalle hyvää.

Mukana myös senaikaisten scifailuiden perustavara, hellyyttävä, mutta toisaalta tuhoisa robotti. Siitä pari lisäpojoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti