Nyt ei todellakaan ole vuorossa roskaa! (Kuten blogi nimessään sanoo, niin pääasiaksi, tikunnokkaan on nostettu roska, sitä käsitellään eniten. Mutta välillä pitää, on suorastaan pakko käsitellä myös Täyttä Taidetta.)
Ja tällä kertaa se Täysi Taide on yksi elokuvahistorian upeimpia, jollei upein, ilmestys. Eli Carl Th Dreyerin viimeisin mykkäelokuva (-28) Jeanne D´arcin kärsimys. Myös elokuvan pääosaa (ainoa elokuvarooli, muuten) esittävän teatterikomedianäyttelijän ja mannekiinin Marie Falconetin suoritus on kirkkaassa kärjessä miettiessäni parhaimpia näkemiäni näyttelijäsuorituksia. Todella pyhää antaumuksellisuutta ja tunnetilojen vaihtelua tihkuva suoritus!
Elokuva on lähes pelkästään lähikuvaa ja nopeita leikkauksia (D´arcin kärsivistä ja häntä syyttävien kaapuhyypiöiden) kasvoista. Tämä luo tästä tarinasta aivan huikean tiiviin ja valmiin paketin, jossa ei ole mitään liikaa tai liian vähän, on onnistuttu lähes mahdottomassa, näin valmista, täydellistä elokuvaa ei yksinkertaisesti voi olla olemassa, mutta onpahan vain!
Tärkeää tiivistystä, ja todella toimivaa, on tehty myös dialogin tasolla, 29 päivän kuulustelut on nidottu ja sidottu yhteen kuulusteluun, yhteen päivään. Tämä tekee elokuvasta todella jäntevän kokonaisuuden, jota seuraa herkeämättä.
Kameran nopeat syöksyt kaapuäijjien syyläisiin ja rupisiin kasvoihin ja Pyhää (tai näissä tapauksissa varmaan päinvastoin) Raivoa sylkeviin suihin (sylkeä syöksyy ja valuu konkreettisesti, syytetynkin päälle) ja taas D´arcin vuoronperään tuskaisiin ja hurmioituneisiin ilmeisiin ja suuriin silmiin on elokuvaa puhtaimmillaan. Hyvä leikkaus ja vertaus kirkon sulkeutuneisuuteen on `kahlittu kirja`, Raamattu jolla D´arc antaa oikeusvalansa on kiedottu rautakettinkiketjulla. Kirja on kahlittu - Sana on suljettu.
Tämä leikkauksen, lähikuvien ja todella tiiviin kerronnan lähes Ylimaallinen Liitto tuottaa tietenkin Ylimaallisen Elokuvan. Ei muuta mahdollisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti