Obscene Desire (Italia-78) Huikea hybridi.

Huikea(n) uniikki, huikea hybridi Manaajaa-Omenia(mutta ei appelsiineja, mandariineja, päärynöitä, sitruunoita)-gialloja-goottikauhuja. Luulin tienneeni ja jopa katsoneeni lähes kaikki Manaaja-johdannaiset (eikä tietääkseni omenia, eli siis Omen-klooneja varsinkaan ole kovin monta elokuvapuusta pudonnut), mutta tämä yllätti löytymällä, "lötsähtämällä" Manaajan matkalaukusta ja tippumalla sieltä leffapuusta.. Nuori nainen (Marisa Mell! Yes!) saapuu eurokartanoon eurokartanonherran, vanhan valkokiharaisen euroukon naiseksi ja siitähän se se seksi, synti siintää ja goremurhat kiiltää, viiltää.. Ei ihan niin loistava kuin tuo alun elokuva ja genreluettelo antaisi ymmärtää, sillä silloinhan se olisi taivaissa taottu taideteos, tai siis helvetissä, eli siis mahdottomuus, mutta pirun kovaa perässä ajaa kuitenkin..

Monokkelitrilogia osa 3: The Monocle Laughs (Ranska-64) Katsojakin nauraa. Ja nauttii..

No nyt Monokkelimies selvittää Hong Kongissa Aasiaterroristien Amerikkaiskusuunnittelua. Tämä täydentää trilogian taiten. Monokkelimiehen mainiot maneeritkin (mm hyppypomppujuoksu) saavat tässä myös täyttymyksensä: Ammuskllessaan hän monesti hyppii, pomppii paikallaan tasajalkaa (liilisi vaikeuttavan osumista, mutta ei, aina osuu) ja nyt hän poltaa sikaria vähän jpka paikassa polkupyörästä dzonkkiin jne, "Lontoon sumun mieleen tuovassa" höyrysaunassa hän sentään jättää sikarin ulkopuolelle, Naispää`hyvis`-osassa itse kauhuikoni Barbara Steele! Lino Venturakin livahtaa. Elokuva sisältää myös elokuvahistorian parhaimman ja pisimmän hautajaispuheen pommille. Ja fiktiohahmo kohtaa fiktiohahmon; "Toivon että et toimisi yhtä brutaalisti kuin Lemmy Caution." Trilogian toiseksi paras.

Monokkelitrilogia osa 2: The Eye of The Monocle eli Monokkeli iskee (Ranska-62) "Musta monokkeli" hiippailujuoksee jälleen pistooli nenällään...

... Paitsi että monokkeli ei enää ole musta, eikä mies enää esitä sokeaa.. Ihanan jäykkä ja kuiva Monokkeli-meininki jatkuu tässä Monokkelin silmässä vähän uusin maustein. Kivan kuiva ja jäykkä huumori on tallella tässäkin (Monokkeli-Meurissen ilmeetön, jäykkä jive-tanssi on mainio.), mutta itse perspektiiviä, premissiä on laajennettu enemmän vakoiluelokuvaksi, nyt tietenkin myös Neuvostoliitto on mukana ja ne natsit. Juonena on ikiaikainen natsikullan metsästys (nyt merenpohjan luolassa) ja nyt päänatsin, vanhan natsikommandon nimi (hän on ainoa selvinnyt koska kullankätkijänatsisotilaat ammutaan paskiaisperinteisesti toisten sotilaiden toimesta, pomot ampuvat nämä ampujat ja toinen pomo toisen, mutta sitten samalla paikalle lentäneet liittoutuneet ampuvat pomon ja kultakarttakin palaa karrelle...) on piruilevan litsahtavasti, lätsähtävästi, lötsähtävästi Schlumpf. Eli natsivittuilu jatkuu, toistuu onneksi tässäkin.. Ja muu mainittu meininki. Monokkeli iskee silmää(n)! P.S. Kuvaus ei niin innovatiivista kuin edellisessä.

Monokkelitrilogia osa 1: Le Monocle Noir aka The Black Monocle eli Musta Monokkeli (Ranska-61)

"Musta Monokkeli" eli sokeaksi naamioitunut (toinen silmä ummessa, toisessa musta, paksu monokkeli, Paul Meurisse) omaehtoinen etsivä jahtaa natseja. Natsipomo on humoristisella pöljyydellä esitetty tollo, valkoviiksinen vapiseva natsimarkiisi, nuorempi tollo "nero"silmälasinen mies jonka "nerous" ja palvonta perustuu, pelkistyy pelkästään pistooliin. Loput ovat yhdentekevää tollosakkia. Mutta Musta Monokkeli ei ole yhdentekevä, hän jäykkäilee, näykkäilee natsien perässä hiipien, vaikka sokeusfeikkikin selviää vihulaisille jo melko alkuvaiheessa.. -- Toimiva mustavalkoinen absurdinoir toimivan typerän jäykällä, kuivalla huumorilla ja hienoilla kamerazoomauksilla (veitsi portaita laskeutuvan naisen kädessä, juoksevan naisen varpaat ja häntä takaa-ajavan natsin pukukengät, jäykkää ammuskelua ja liikehdintää...)

Csontvary (Unkari-80)

Parhaita taiteilijaelämäkertarlokuvia jota on yhdellä valitettavan isolla paskaisuudella pilattu pitkästi. Unkarilaisen taiteilijan Tivadar Csontváry Kosztkan tuottoisasta, traagisesta elämästä kertova elokuva käyttää taitavasti esimerkiksi aavikkoa, aikahyppelyä nykyaikaankin, tulivuorimaisemia, vesiputouksia luovuuden, tuskan ja luovuuden tusjkan tantereina. Ja sairauden. Tässä sairausasiassa elokuva sitten ajaa paskaan, sen toteutus, vaikka sillä olisikin totuuspohja, on mulkkumainen ja niljakkaan nilkkimäinen: Nimittäin Kosztkaa kuvataan mielisairaalassa, joka onkin kehitysvammahoitolaitos (voi aikoinaan olla ollut joku `laitetaan kaikki samaan paikkaan silmistä syrjään`-sairas säästämissyy), ja jonka potilaita esittävät oikeat syvästikin kehitysvammaiset! Keneltä, mistä, vai onko keneltäkään, mistään, ja jos joiltain onkin, niin tuskin potilailta, on saatu lupa filmata, käyttää heitä.. Saatanan filmintekijäpaskiaiset! Törkeää!

Bad Girls Go To Hell (USA-65) Alkuroughieta-sleazea..

Talonmies raiskaa naisen. Kun talkkari yrittää myöhemmin uudestaan, niin nainen lyö vatipäätä vadilla päähän ja jättää mulkun munimaan ja lähtee Isoon Kaupunkiin. Jossa vasta munitaankin.. Mutta törmätään myös etsivään.. Onnen, rakkauden etsintää, tuskan saavuttamista.. Mutta onko onni mahdollinen? Vai Helvettiinkö tosiaan mennään? Doris Wishmanin julkaistuin, levitetyin, tunnetuin hänen 60-luvun roughieista. Varsinkin tästä, mutta myös A Taste of Hell`istä Something Weird-levitysyhtiö otti tunnarimusiikkinsa..

The Black Butterfly (Hong Kong-70)

Nais-Robin Hoodailu-Huudailu (Nlack Butterfly) hienoisella heist-tematiikalla lisättynä varakkaalla(!?) kännisellä kerjäläisellä. Ja pahikset ja rikkaat ja pahisrikkaat ihmeissään.. Hyväntekijöitä niin paljon ja monella rintamalla, että pakkohan tästä on pitää..