Pari Peter Weirin lyhytelokuvaa..

(Three To Go) Michael (Australia-71) Kuivakonservatismi vs Hippihierarkia. Mainio lyhäri äidin, vaimon pojasta, valkopaitatyöläisestä joka innostuu hippiliikkeestä. (Mutta valkopaita pysyy koko elokauvan ajan päällä.) Hän tulee siis konservatiivipiireistä, ja elokuvassa on Weiriltä hippihyväksyntää, ymmärrystä, mutta tuo esiin myös hippihierarkian sekä heidän lapsellisen naurettavan naureskelun nörttiä kohtaan, `isot`ihmiset.. Kun mies elokuvan lopussa mietteissään kulkee kadulla. Että mihinkäs sitä oikein kuuluisi, menisi? Näin ainakin tämän tulkitsin. Ovatko ne äärilaidat koskaan pidempään hyviä, vai olisko parasta olla siinä keskellä, vai sivussa, katsella sivusta, sivuhuomijoitsijana? Tämmöinen jana muodostuu mieleen.. Hyvää, harvinaista, tuntematonta poppia, rokkia ääniraidalla... P.S. Three To go oli australialaisen amatööriohjaajien lyhärikolmi(kko)kokonaisuus -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Homesdale (Australia-71) Mainio mustahuumorinen murhamysteeri. Mainiompi outoilu aikuisten, vanhempien aikuisten ja vanhusten (yksi heistä, valkoinen, viston, viiston kiharateddytukkainen [Michaelissa hänellä oli valtava afro[peruukki?] esim teurastaja päivisin, pop-rocktähti öisin, yksi tuo mukanaan nuken, toinen sotilasasun) kesäleisistä eksentisellä saarella. Leiristä ja `aarteenetsinnästä`(näin kutsutaan heidän metsäretkeään) muodostuu (oliko tarkoituskin, ei selviä) murhamysteeri jossa yksilöitä murhataan ihmistarkkuusammunnassa (sekä ampuja että ammuttava leiriläisiä, osallistujia) Psykosuihkupastississa (tosin nyt mies murhataan), heitetään moottoripyörän selästä hirteen...