Roskasta versoo taide. - Elokuvat elää, sarjat sucks! Etupäässä elokuvaa. Näkyjä, täkyjä..
perjantai 3. heinäkuuta 2026
Party 7 (Japani-2000)
Katsuhito Ishiin sarjakuvamaisen vauhdikas ja vähän Miikemäisen mieletön, mielipuolinen mellastus (tai Miike olisi tehnyt Ishiimäistä mäiskettä) dialogilla joka näyttää siltä kuin Kaurismäkinen pudottelu olisi vedetty perverssin separaattorin läpi. (Esimerkki viimeisestä: Hotellin respat keskustelevat pitkään: Toinen väittää että johonkin Pohjois-Japaniin olisi tippunut iso kasa paskaa taivaalta, ja hän voi piirtää vaikka kartan jos toinen ei kerran usko, ja eihän hän usko..) Elokuva tapahtuu paljon juurikin tuolla hotellilla, mutta metsissäkin myllätään, kun eri yakuzat soittavat aseitaan. Pääosassa on juuri vankilasta pääsyt tirkistelijämies (siis tirkistelystä oli TAAS tuomittu) ja hänelle selviää että hänen sairaalassa heikossa kunnossa oleva isänsä on myös tirkistelijä ja hän on aikoinaan rakentanut hotelliin tirkistelijähuoneen itselleen ja pojalleen. Paikan esittelee pojalle isän pyynnöstä ja luvalla (koska poika on jo relusti aikuinen) isän ystävä helposti loukkaantuva supersankari Mr Banana, joka on myös tirkistelijä, mutta eivät he eivätkä kastsoja näe muuta kuin erään huoneen, jossa respa ja asiakas tappelevat matkalaukusta ja kuinka paikalle lappaa ensin asiakasmiehen ex-naisystävä, joka vaatii velkojaan takaisin, ja liuta naisen nykyistä ja exää, exiä joista hän ei ole kertonut kenellekään sen aikaisista nykyisistä, ja nykyisimmälle hän on jopa kertonut olevansa neitsyt... Miehistä huoneessa kaksi ovat gangstereita ja se nykyinen on kaikessa valehteleva (mm että hän on upporikas) rillinörtti. Ja lähes kaikki he (Party 7) ovat kotoisin samasta orpokodista (onneksi taas tämä Japani-yakuzaleffojen peruspuuroselitys, perusselitysspuuro) ja matkatoimiston rillinainen on heidät muista tietämättä yksin ja yksitellen tähän hotelliin, huoneeseen sijoittanut, kun jokainen on kysynyt rauhallista hotellihuonetta yhdelle. Ihanan seko ja värikäs myllerrys, myllytys, pyöritys... Ai niin, ne muut gangsterit: Löytyy mm tupeetaan häpeävä ja siitä kenellekään kertomaton (yksi tietää ja kertoo sitä aina silloin tällöin tiputellen) pomo, koiran hajuaistilla varustettu valkofarkkumies joka pelkää vettä ja kaikenlaisia teräaseita viilaava joka ei niitä koskaan käytä...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti