Ihanaa, pitkästä aikaa kunnon weirdogiallo!
Saksimurhaaja surmaa, tissejä, törttöilyä. Elokuva tapahtuu giallokartanossa, jonka eksentrisin epeli on pyörätuolissa istuva taiteilija-tiedemies, joka on keksinyt systeemin, kameran (Buddhanpääkamera) joka näyttää, printtaa ihmisten (esim valokuvamallien) ajatukset!! Paikalla pyörii tietenkin butleria, lääkäriä ja muuta populaa. Ja erotomaaninainen ja kasvihuoneen salaattiseko! Ja-mutta onko joku heistä etsivä? Elokuvannimenmukaiset poliisit ilmestyvät vasta lopussa! (Olivat varmastikin myöskin elokuvannimenmukaisesti kompuroineet totaalisessa pimeydessä.) Tietoista vai tahatonta? Tiedä häntä, ja oikeastaan aivan sama, sillä kyseessä on melkoisen onnistunut weirdoilu jota verottaa vain pitkä ja paska ateriontikohtaus, ja sen jälkkärikeskustelut, tosin siinäkin hönö/ pöljä/tuuba/törttödialogi pitää pään tunkion yläpuolella.
Roskafanina pidin myös elokuvan `giallovastaisesta` kuvan ja interiöörien tunkkaisuudesta, tosin giallot olivat kääntymässä tähän suuntaan; Goreisempaa, tunkkaisempaa halpaa sotkua, suttua. Tämä ei (vielä) ole kovin goreinen. Välimuoto, välivaiheen elokuva?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti